Lue keskustelun säännöt.
En ole tavannut ystävääni vuoteen tämän saatua lapsen – nyt toinen samasta kaveriporukasta synnytti juuri ja kolmas on raskaana...
08.10.2017 |
Olemme vajaa kymmenhenkinen, kohta kolmekymppinen "tyttöporukka". Tutustuimme kymmenisen vuotta sitten opiskelujen kautta, ja olemme olleet tiivis tiimi siitä lähtien.
Ensimmäiset vuodet menivätkin todella hyvin, ja vaikka opiskelujen päättyessä meitä oli niin työssäkäyvää, työtöntä kuin opintojen jatkajaakin, sinkkua, parillista, aktiivista yhdenyönjuttuilijaa ja Sen Oikean odottajaakin, koin meidän olevan pohjimmiltamme hyvin samanlaisia.
Tämä (myönnettäköön lapsellinen) mielikuva koki kyllä parisen vuotta sitten kovan kolauksen, kun yks kaks yksi läheisimmistä ystävistäni tästä porukasta ilmoitti olevansa raskaana. Vaikka olimme hyvää vauhtia lähestymässä kolmeakymppiä, en ollut osannut kuvitellakaan, että kukaan meistä haluaisi lapsia vielä vuosikausiin... tai välttämättä koskaan! Olimmehan porukkana tähän asti edustaneet ennemminkin sellaista (niin naurettavalta kuin tämä kuulostaakin) Vahvan Itsenäisen Naisen stereotypiaa pullantuoksuisen kotiäidin sijaan.
Mistä päästäänkin itse asiaan: Itse kammoksun lapsia ja kaikkea lapsiperhe-elämään liittyvääkään.
En osaa lässyttää vauvoille, peitellä inhotustani kun taapero yrittää ottaa kontaktia rähmäisillä käsillään, esittää kiinnostunutta kun päiväkoti-ikäinen esittelee lelujaan tai pyytää mukaan leikkimään, hillitä puheitani kouluikäisten kuullen, jne... Koko minuuteni ei ole lainkaan lapsiystävällinen.
Onneksi olenkin teinistä asti saanut elää onnellisesti lapsivapaata elämää. Sillä muistan omasta lapsuudestani, että aina välillä tuli vastaan naapurin setiä tai tätejä tai joskus jopa kavereiden vanhempia, joista suorastaan paistoi ulospäin se, etteivät he siedä lapsia lähelläänkään. Sillä vaikkei aikuinen suoraan näyttäisi ärtymystään tai käyttäytyisi aggressiivisesti lasta kohtaan, aistii lapsi kyllä milloin ei ole ns. toivottua seuraa. Ja itse en halua kavereideni lapsia potentiaaliselle v-mäisyydelleni altistaa.
Ja tilanne onkin nyt edennyt siihen pisteeseen, että olen pikku porukastamme ainoa, joka ei ole käynyt katsomassakaan kaverin lasta. Jopa yksi tätä nykyä ulkomailla asuva lensi Suomeen katsomaan parin kk ikäistä vauvaa!
Haluaisinkin kysyä teiltä, perheelliset: Kuinka suhtautuisitte, jos aikaisemmin hyvä ystävänne yllättäen viilentäisi välejä lapsia saatuanne? Voisitteko kuvitella pysyvänne ystävinä sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaisi ehdottomasti tavata vain ilman lapsia, tai joka ei välttämättä koskaan tapaisi lastanne (ennen kuin lapsi on esim. väh. lukioikäinen)? Miten reagoisitte, jos joku ystäväpiiristänne olisi selkeästi vähemmän innoissaan perheenlisäyksestänne kuin muut?
Ja teille lapsettomat [sinkut]: Oletteko menettäneet paljonkin ystäviä perhe-elämän pyörteisiin? Ja nimenomaan niin, että perheellinen ystävänne kyllä haluaisi edelleen tavata, mutta tapaamiset järjestyisivät vain esim. heillä kotona lasten pyöriessä jaloissa, ja kahvilatuokioihinkin pitäisi ottaa vähintään vaunuvauva mukaan. Kuinka ylipäätään ystävänne ovat suhtautuneet siihen, jos olette tehneet selväksi, ettette ole ihan omimmassa elementissänne lasten kanssa?
Alkaa tässä vannoutuneelle velalle iskeä pelko persuksiin, kun ystävät ympärillä tehtailevat jälkikasvua toinen toisensa perään, muita vauvakuumeisiakin on jo kourallinen...
Kommentit (109)
Voi olla, että perimmäinen syy on monisanaisuutesi. Katso nyt tuota vuodatustasi! Romaanit on erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaanpa nyt kuitenkin, vaikken kumpaakaan kohderyhmään kuulu. Kuulostat hieman itsekkäältä. Vaikket lapsista tai vauvoista tykkäisikään niin kai sitä ystävän mieliksi voi tehdä asioita. Yleensä ystäville tärkeistä asioista on kiinnostunut. Ainakin siinä mielessä, että sitä vauvaa voi käy katsomassa, that's it. Pelkäätkö, että ystävä haluaisikin sinusta vakituisen lapsenhoitajan vai miksi edes vauvan katsominen on vastenmielistä.
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa nyt kuitenkin, vaikken kumpaakaan kohderyhmään kuulu. Kuulostat hieman itsekkäältä. Vaikket lapsista tai vauvoista tykkäisikään niin kai sitä ystävän mieliksi voi tehdä asioita. Yleensä ystäville tärkeistä asioista on kiinnostunut. Ainakin siinä mielessä, että sitä vauvaa voi käy katsomassa, that's it. Pelkäätkö, että ystävä haluaisikin sinusta vakituisen lapsenhoitajan vai miksi edes vauvan katsominen on vastenmielistä.
Tosin tähän täytyy vielä lisätä, että itselläni oli etäinen kaveri, jolla on jo ennestään pari lasta. Olemme aina nähneet ilman lapsia, itse olen siis lapseton. Hän sai vielä yhden vauvan ja alkoi pyytämään josko tapaisimme jatkossa heillä kotona, koska se olisi hänelle lasten kannalta helpompaa. Se oli itselleni todella vieras ajatus, varsinkaan kun emme olleet mitenkään läheisiä. Ehkä hyvältä ystävältä tällaista voisi pyytää. Mutta olimme enemmän sellaisia kerran vuodessa drinkille- tyylisä kavereita. Tämä kaveruus viilentyi sitten tähän.
Ap, sinulla on lähinnä kovin rajoittunut kuva Ainoasta Oikeasta Äitydestä ja siitä miten äiti ei voi olla Vahva Itsenäinen Nainen.
Myöskin lapset kuulostavat omituisilta räkäisiltä otuksilta. Ap:n vuodatuksen viimeinen lause selittää sen miksi velat ovat jostain pelmahtaneet vauvapalstalle purkamaan turhaumiaan. Sen sijaan, että viettäisivät vapaita riehkkaita poikamiestyttöpäiviään.
Olen saamassa lapsen. Ymmärrän etteivät kaikki pidä lapsista, en itsekään pidä tuntemattomista kakaroista, ystävieni kyllä, vaikka harvoin näen heitäkään. Jos joku kaveri tai ystävä nyt jättäisi yhteydenpidon, niin antaisin varmaan vaan olla, koska en jaksa oikein mitään turhaa paskaa nyt. Sitten taas jos joku ystävä ehdottaisi lapsen synnyttyä tapaamista ilman lasta, niin varmaan yrittäisin järjestää aikaa, ja varmaan lapseton hetki silloin tällöin tulee tarpeeseen, ja jopa niin, että mielelläni puhun ihan aikuisten normaaleja asioita ja pidän taukoa kaikesta lapsiin liittyvästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Öööh, joo, jos minä ja mun elämä lakataan kiinnostamasta mun ystävää, oli syy sitten mikä tahansa, niin suhtautuisin niin että ei ollut mikään oikea ystävä se sitten. Mua ei kukaan hylännyt lapsen saatuani, mutta sairastuttuani moni ystävä hylkäsi niin, että ei enää ottanut yhteyttä, ja kun itse yritin yhteyttä pitää niin vastattiin aniharvoin. Jos näin olisi tehty myös lapsen saatuani, niin olisin tehnyt saman minkä sairastuttuani, eli lopettanut ystävyyden.
Noin muuten tapasin lapsen ollessa pieni, ystäviä mieluiten ILMAN lapsia. Paras ystäväni on myös vela, ja olemme koko 17 vuotta olleet hyvin läheisiä, vaikka minulla on tuon ajan ollut lapsi.
Pointti ei siis ole siinä pitääkö ystävä lapsista, sillä niistä ei tarvitse pitää, mutta jos hän sairastumisen, parisuhteensolmimisen, lapsen saamisen, puolison kuolemisen tai minkä tahansa ns. ulkopuolisen syyn taika etääntyy, niin hän joutaa mennäkin. Mitä sitä sellaisella ystävällä tekisikään? Koko ajan saisi odottaa että miloin ystävä alkaa etääntymään, jos ei eletä juuri HÄNELLE sopivaa elämäntilannetta!
Olen ap samanlainen kuin sinä. Ja ymmärrän, että haluat pitää lapsitapaamiset täysin nollassa. Minä voin suoraan myöntää inhoavani lapsia, ja kyllä sen näkee naamasta. Edes neutraalin esittäminen on mahdotonta yhtään pidemmän aikaa.. Esim vierailun ajan. Kyllä se inhon ilme vaan näkyy refleksin omaisesti jossain vaiheessa, enkä pidä sitä kenellekään hyvänä vaihtoehtona.
Ikävä uutinen on se, että ystävyys lisääntyneisiin on loppunut. Ymmärrän sen kyllä, sillä ilman lapsia on hankala tavata, ja kun kanssani ei voi juuri edes puhua lapsista (ei kiinnosta eikä ole mitään tietoa asiasta), niin ymmärrän ettei kannata enää nähdä. Eihän mullekaan sellaisella ystävyydellä ole arvoa, jossa joutuisin koko ajan esittämään jotain muuta mitä olen. Eli varaudu henkisesti siihen, että ystävämääräsi tulee vähenemään radikaalisti. Aika lailla loppuikäsi ajaksi (koska omien lasten jälkeen tulee lapsenlapsia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ongelma. Lapsetonta kaveria voi tavata kahvilassa tms. ilman jälkikasvua mukana. Kun vauva syntyi, sanoin, että tule katsomaan vauvaa jos haluat, mutta voidaan lähteä myös kahvilaan, jos niin haluat. Ymmärrän toisen näkökulman.
Kuulostaa lapselliselta laittaa välit jäihin lapsen saaneiden kanssa. Se kertoo, ettei koskaan ole ollutkaan todellinen ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos pitkästä vastauksesta, 1!
Itse en siis missään nimessä tuo esiin "inhoani" lapsia kohtaan, eikä minulla yhdessäkään aikaisemmassa elämänvaiheessa ole ollut juurikaan tarvetta tuoda esiin etten juurikaan välitä lapsista, sillä lapset eivät ole kuuluneet elinpiiriini millään tavalla, joten miksipä olisin käyttänyt aikaani tai energiaani niistä jauhamiseen. Mielestäni se olisi yhtä hölmöä, kuin jos asuisin vaikkapa Afrikassa, inhoaisin lunta, ja oikeasti käyttäisin aikaani kylmästä säästä ja lumisateesta valittamiseen – vaikkeivat ne olisi minkäänlainen ongelma omassa elämässäni.
Vielä kertaakaan en olekaan ottanut puheeksi lapsia saaneiden ystävieni kanssa sitä, että tapaamisten viimeaikainen vähyys johtuu niistä lapsista, eikä esim. kiireistä. Koska en vain yksinkertaisesti keksi kuinka voisin missään määrin ystävällisesti ilmaista ystävälle, että en mielelläni näkisikään tämän lasta.
"Miten ap itse suhtautuisit/suhtaudut siihen jos joku perheellinen ystävä tekee hyvin selväksi että sinun lapseton elämäntyylisi häiritsee häntä eikä hän ole siihen tyytyväinen?"
Ihan noin kärkkäästi omaan elämäntapaani ei ole kyllä suhtauduttu, mutta siinä 25 ikävuoden jälkeen alkoi kyllä kaikenlainen vihjailu siitä, että millos sinä Ap aiot asettua aloillesi, eikö olisi paljon mukavampi jos olisi joku kotona odottamassa, jne. Ja varsinkin tämän kaveripiirin ensimmäisen lapsen synnyttyä ja monen muunkin innostuttua vauvajutuista niin kovin, minulle suunnatut parisuhde- ja vauvakommentit räjähtivät käsiin! Joka ikisissä illanistujaisissa saan kuulla, että enkö tosiaan ole edes haaveksinut millaista olisi olla äiti, eikö minun jo kannattaisi edes harkita sitä miestä, kohta tulee jo kiire(!)... jne. Puhumattakaan siitä, miten vauvapainotteisia lähes KAIKKI keskustelumme ovat. Varmaan 70% on pelkkää vauvaa!
Toistaiseksi pidän sitä ns. "pakollisena pahana", koska mistäpä tähän hätään löytäisin perheenperustusbuumittomia ystäviä – ainakaan omasta ikäluokastani...
Ap
Ymmärtäisin sinua, koska olen itsekin vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2, jos et tiennyt, tämä on keskustelupalsta.
3, pelkään lähinnä sitä, kuinka ystäväni suhtautuisivat minun reaktiooni lapsiinsa. Lähes koko muu ystäväpiiri kun on ollut suunnilleen onnesta sekaisin, ja itse olen joka kerta pitkin hampain saanut esitettyä iloista, jottei odottava äiti suutu. Päällimmäinen reaktioni uutisiin on ollut lähinnä "mitäh, nytkö jo?", "ei kai taas..." jne.
Siksi pelkään lähteä katsomaankaan vauvaa/vauvoja, koska tuskin saisin aikaiseksi edes hymyä, eikä välttämättä tuore äiti olisi kovin mielissään monotonisesti todetusta "nohh... siinä se nyt on". Verrattuna siihen, kun muut suunnilleen itkevät ilosta ympärillä.
5: "Ap:n vuodatuksen viimeinen lause selittää sen miksi velat ovat jostain pelmahtaneet vauvapalstalle purkamaan turhaumiaan. Sen sijaan, että viettäisivät vapaita riehkkaita poikamiestyttöpäiviään."
Itse löysin tieni palstalle alunperin v. 2011, kun googlettelin arvosteluja Lidlin Inferno-pitsasta, haha.
Enkä kyllä osaa sanoa palstan muiden velojen puolesta, mutta itse olen vela-"statuksestani" huolimatta ollut aina melkoinen kotihiiri, mitä nyt kavereiden kanssa (ja joskus yksinkin) on tullut kierrettyä niin ulkomailla kuin kotimaassakin, käytyä erilaisissa tapahtumissa, elokuvissa, ravintoloissa jne. Mikään bilepimu en ole koskaan ollut.
Ap
Ymmärrän etteivät kaikki halua lapsia elämäänsä, eikä siinä mitään, nykyaikana saa jokainen onneksi elää omanlaista elämää kuten parhaaksi katsoo. Niinhän minäkin teen.
Sitä en vain ymmärrä että voiko todellakin olla noin vaikeaa kohdata lapsia? En itsekään ole luonteva lasten seurassa tai edes erityisemmin pidä lapsista, mutta osaan kyllä pitää neutraalin ilmeen ja jopa tervehtiäkin. Harva vanhempi kuitenkaan odottaa minun heidän lapsiaan sen erityisemmin huomioivan. Lapset nyt sattuvat olemaan läsnä ympärilläni vaikka he eivät minun elämääni kuulu, voisin tietty pysytellä lapsista täysin erossa mutta silloin kävisi kuten ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet vuoden tapaamatta ystävää vain siksi, että tämä on saanut lapsen, et kuulosta todellisesta ystävältä. Vaikka vauva ei sinua kiinnosta, kai ystäväsi sentään kiinnostaa?
Ilmeisesti ei.
Ap:n maailmankatsomus kuulostaa todella suppealta.
Jos hylkäät ystäväsi perheellistymisen takia, niin sehän on oma asiasi. Ei tainnut olla tärkeä ystävä.
Yleensä ystävyyteen kuuluu, että ollaan kiinnostuneita toisesta ja toisen elämästä vaikka samat asiat eivät kuuluisi henkilökohtaisiin kiinnostuksenkohteisiin.
Varmaan suhtautuisin niin, että ihan OK. Ystävyyden voi laittaa hyllylle ja lapsiperhearjen aikana kahvitella uusien, lapsellisten tuttujen kanssa. Ne, jotka eivät kestä sitä, että elämä pyörii perheaikatauluissa, jaksavat varmaan odotella vuosikausia. Äitiyslomalla elämässä on tiettyjä realiteetteja kuten se, että parin tunnin tapaaminen kaupungilla töiden jälkeen edellyttää lapsenvahdin hankkimista. Mies kun ei pääse töistä yhtään se aikaisemmin, vaikka minulla olisi menoja.
Tosin siinä vaiheessa kun taas ollaan ystäviä eli lapseni ovat lukiossa, niin kieltäytyisin ehdottomasti tapaamasta vela-ystäväni koiraa. Sanoisin, että ihana asia sinulle, mutta sovitaanko niin, että nähdään sitten, kun sinulla ei ole kiire kotiin pissittämään koiraa tai aikataulusi antaa myöten tapaamiselle lauantaina koirapuistossa.
Minulla on täysin kylmenneet välit muutamaan hyvään ex-ystävään, jotka minun raskausuutisen kuultuaan ilmoittivat suorin sanoin että inhoavat lapsia ja kuinka on niin kamalaa että nyt minäkin perheellistyin. Siltä pohjalta oli vähän vaikeaa enää vaalia ystävyyttä kun pelkästä raskaudestani tehtiin jotenkin vastenmielinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Olen ap samanlainen kuin sinä. Ja ymmärrän, että haluat pitää lapsitapaamiset täysin nollassa. Minä voin suoraan myöntää inhoavani lapsia, ja kyllä sen näkee naamasta. Edes neutraalin esittäminen on mahdotonta yhtään pidemmän aikaa.. Esim vierailun ajan. Kyllä se inhon ilme vaan näkyy refleksin omaisesti jossain vaiheessa, enkä pidä sitä kenellekään hyvänä vaihtoehtona.
Ikävä uutinen on se, että ystävyys lisääntyneisiin on loppunut. Ymmärrän sen kyllä, sillä ilman lapsia on hankala tavata, ja kun kanssani ei voi juuri edes puhua lapsista (ei kiinnosta eikä ole mitään tietoa asiasta), niin ymmärrän ettei kannata enää nähdä. Eihän mullekaan sellaisella ystävyydellä ole arvoa, jossa joutuisin koko ajan esittämään jotain muuta mitä olen. Eli varaudu henkisesti siihen, että ystävämääräsi tulee vähenemään radikaalisti. Aika lailla loppuikäsi ajaksi (koska omien lasten jälkeen tulee lapsenlapsia).
Huojentavaa kuulla, että edes joku ymmärtää, vaikka viestin loppu olikin sitä mitä vähän pelkäsinkin, ja on harmi, että sinun kohdallasi kävi tosiaan noin.
Itsekään en valitettavasti pysty peittelemään epämukavuuttani lasten seurassa, eikä aikuisten kesken keskustellessakaan minulla ole mitään sanottavaa lapsijutuista, joten taitaa olla epävarmat ajat edessä minullakin... Viimeaikoina muun porukan innostuttua papattamaan vauvajutuista, itse kaivan aina automaattisesti puhelimen esille ja alan selata nettiä. Ehkä kerran puoleen tuntiin joku tajuaa etten osallistu keskusteluun, ja kysyy jotain "Tai ehkä seuraavana vuorossa onkin Ap?", johon vastaan rehellisesti "Ei kiitos", ja keskustelu siirtyy pois minusta (onneksi).
Onneksi olen niin kovan luokan introvertti, että mahdollinen tulevaisuudessa siintävä tapaamisten väheneminen ei ajatuksena ahdista, mutta vähän kyllä huolestuttaa miten ihmiset mahtavat suhtautua tajutessaan, että syy on niissä mamman kultamussukoissa...
Ap
Mikset mennyt katsomaan lasta heti synnytyksen jälkeen? Oikeastaan kukaan ei mene katsomaan vastasyntynyttä, vaan onnittelemaan uutta äitiä. Ystäväsi tuli äidiksi, kai sinä olit silloin onnellinen hänen puolestaan? Kyse oli kuitenkin ystäväsi elämästä, hän tuli vauvasta onnelliseksi ja sinun tulisi ystävänä olla onnellinen onnellisesta ystävästä.
Kuinka suhtautuisin jos ystävä viilentäisi välit saatuani lapsen? Varmaan aluksi kyselisin vähän ja ihmettelisin mutta kyllä mä sitten antaisin aikuisen ihmisen mennä ja kadota elämästäni jos hän niin haluaa.
Sun jatko tohon kysymykseen onkin sitten jo ihan eri asia, en minä oleta että kaikkien mun ystävien pitäisi rakastaa mun lapsia tai lapsia ylipäätään. Toki jos ihmisellä on kova tarve tuoda esiin inhoaan lapsia kohtaan tai inhoa mun elämänvalintoja kohtaan niin en tiedä miten mielekästä sellaisen ihmisen kanssa olisi aikaa viettää. Vai miten ap itse suhtautuisit/suhtaudut siihen jos joku perheellinen ystävä tekee hyvin selväksi että sinun lapseton elämäntyylisi häiritsee häntä eikä hän ole siihen tyytyväinen?
Periaatteen tasolla en ole sitä vastaan että joku haluaisi tavata aina vain ilman lapsia mutta käytännössä pikkulapsiaikana ne tapaamiset olisi aika harvassa tai pikaisia kahvitteluja, lounaita työpäivän aikana jne. Ylipäätään tuommoinen ehdottomuus ja vaatimusten asettaminen hankaloittaa ystävyyssuhdetta aikalailla. Itse olen pitänyt ihan normaalina sitä että elämäntilanteiden muuttuessa kaveripiirikin muuttaa muotoaan, ei minulla ole kuin ihan muutama sellainen ystävä jotka ovat kulkeneet mukana nuoruudesta asti ja pysyneet elämässä siitä huolimatta että toisinaan on oltu aivan eri vaiheissa.
Omat lapseni ovat jo koululaisia, paras ystäväni elää vauva-aikaa toisella kierroksella. Täytyy myöntää että ihan aina ei jaksa ne jutut kiinnostaa mutta kyllä me tässä vuosien aikana on moneen kertaan toinen toisemme ehditty kyllästyttää ja hermostuttaa jutuillamme joten tämä menee niiden jatkoksi.