Lue keskustelun säännöt.
En ole tavannut ystävääni vuoteen tämän saatua lapsen – nyt toinen samasta kaveriporukasta synnytti juuri ja kolmas on raskaana...
08.10.2017 |
Olemme vajaa kymmenhenkinen, kohta kolmekymppinen "tyttöporukka". Tutustuimme kymmenisen vuotta sitten opiskelujen kautta, ja olemme olleet tiivis tiimi siitä lähtien.
Ensimmäiset vuodet menivätkin todella hyvin, ja vaikka opiskelujen päättyessä meitä oli niin työssäkäyvää, työtöntä kuin opintojen jatkajaakin, sinkkua, parillista, aktiivista yhdenyönjuttuilijaa ja Sen Oikean odottajaakin, koin meidän olevan pohjimmiltamme hyvin samanlaisia.
Tämä (myönnettäköön lapsellinen) mielikuva koki kyllä parisen vuotta sitten kovan kolauksen, kun yks kaks yksi läheisimmistä ystävistäni tästä porukasta ilmoitti olevansa raskaana. Vaikka olimme hyvää vauhtia lähestymässä kolmeakymppiä, en ollut osannut kuvitellakaan, että kukaan meistä haluaisi lapsia vielä vuosikausiin... tai välttämättä koskaan! Olimmehan porukkana tähän asti edustaneet ennemminkin sellaista (niin naurettavalta kuin tämä kuulostaakin) Vahvan Itsenäisen Naisen stereotypiaa pullantuoksuisen kotiäidin sijaan.
Mistä päästäänkin itse asiaan: Itse kammoksun lapsia ja kaikkea lapsiperhe-elämään liittyvääkään.
En osaa lässyttää vauvoille, peitellä inhotustani kun taapero yrittää ottaa kontaktia rähmäisillä käsillään, esittää kiinnostunutta kun päiväkoti-ikäinen esittelee lelujaan tai pyytää mukaan leikkimään, hillitä puheitani kouluikäisten kuullen, jne... Koko minuuteni ei ole lainkaan lapsiystävällinen.
Onneksi olenkin teinistä asti saanut elää onnellisesti lapsivapaata elämää. Sillä muistan omasta lapsuudestani, että aina välillä tuli vastaan naapurin setiä tai tätejä tai joskus jopa kavereiden vanhempia, joista suorastaan paistoi ulospäin se, etteivät he siedä lapsia lähelläänkään. Sillä vaikkei aikuinen suoraan näyttäisi ärtymystään tai käyttäytyisi aggressiivisesti lasta kohtaan, aistii lapsi kyllä milloin ei ole ns. toivottua seuraa. Ja itse en halua kavereideni lapsia potentiaaliselle v-mäisyydelleni altistaa.
Ja tilanne onkin nyt edennyt siihen pisteeseen, että olen pikku porukastamme ainoa, joka ei ole käynyt katsomassakaan kaverin lasta. Jopa yksi tätä nykyä ulkomailla asuva lensi Suomeen katsomaan parin kk ikäistä vauvaa!
Haluaisinkin kysyä teiltä, perheelliset: Kuinka suhtautuisitte, jos aikaisemmin hyvä ystävänne yllättäen viilentäisi välejä lapsia saatuanne? Voisitteko kuvitella pysyvänne ystävinä sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaisi ehdottomasti tavata vain ilman lapsia, tai joka ei välttämättä koskaan tapaisi lastanne (ennen kuin lapsi on esim. väh. lukioikäinen)? Miten reagoisitte, jos joku ystäväpiiristänne olisi selkeästi vähemmän innoissaan perheenlisäyksestänne kuin muut?
Ja teille lapsettomat [sinkut]: Oletteko menettäneet paljonkin ystäviä perhe-elämän pyörteisiin? Ja nimenomaan niin, että perheellinen ystävänne kyllä haluaisi edelleen tavata, mutta tapaamiset järjestyisivät vain esim. heillä kotona lasten pyöriessä jaloissa, ja kahvilatuokioihinkin pitäisi ottaa vähintään vaunuvauva mukaan. Kuinka ylipäätään ystävänne ovat suhtautuneet siihen, jos olette tehneet selväksi, ettette ole ihan omimmassa elementissänne lasten kanssa?
Alkaa tässä vannoutuneelle velalle iskeä pelko persuksiin, kun ystävät ympärillä tehtailevat jälkikasvua toinen toisensa perään, muita vauvakuumeisiakin on jo kourallinen...
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.
Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?
Ette voi kenties enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.
Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.
Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.
Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.
Ap
Luin näitä juttuja, ja mietin että ompa lapsellista. Ja sit tuli mieleen siitä, että sä varmasti oot oikeesti ollut tosi ärsyttävä lapsena itse, enkä sua aikuiset kaihtoi ja sä oletat että kaikki lapset on yhtä ärsyttäviä kuin sinä olit.
Ja te muutkin joiden kaverit puhuu vain vauvoista ja lapsista... todella omituista, kyllä minä puhun kavereiden kanssa kaikesta muusta paljon enemmän kuin lapsista, esim. ärsyttävistä työkavereista, pomoista, alaisista, politiikasta, toisista kavereista, harrastuksista, telkkariohjelmista, puolisosta, sinkkukaverin ihastuksesta, jopa ärsyttävistä ihmisistä lapsen koulun vanhempainillassa... ihan mistä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten inhoaminen on, Jarlaa lainatakseni, kuin syyssäästä vihoittelu. Ymmärän hyvin, että joku ei nauti syksystä tai lasten läsnäolosta tai että pyrkii välttämään niitä mahdollisuuksiensa mukaan. Mutta ylenpalttinen vuodatus luonnollisesta asiasta on hieman keskenkasvuista, syyttämättä nyt sen kummemmin AP:tä tai suoraan ketään muutakaan.
Mutta hieman samaan kategoriaan laskisin myös oletuksen siitä, että jossain teinivuosina tai opiskeluaikana muodostuneessa porukassa lisääntyminen ei alkasi kiinnostamaan kun biologinen kello tikittää lujemmin. Aina on ollut ihmisiä, jotka eivät ole halunneet lapsia hankkia, mutta biologia ja normisto on tässä asiassa vahva. Itsekin muistan opiskelujen alussa, kuinka moni naispuolinen toveri julisti pysyvänsä lapsettomana. Kymmenisen vuotta myöhemmin näistä arviolta vajaa puolet on jo äitejä. Oletus, että tilastot eivät pätisi tietyllä tarkkuudella myös omaan kaveripiiriin, on itsepetosta.
Voiko oikeasti näin itsekästä ihmistä olla? Miten tälläisen ihmisen kanssa voi olla ystävä/kaveri?
Vierailija kirjoitti:
"En osaa lässyttää vauvoille, peitellä inhotustani kun taapero yrittää ottaa kontaktia rähmäisillä käsillään, esittää kiinnostunutta kun päiväkoti-ikäinen esittelee lelujaan tai pyytää mukaan leikkimään, hillitä puheitani kouluikäisten kuullen, jne..."
Miksi oletat että joku edellyttäisi sinun lässyttävän vauvoille?
Kuka haluaa että kukaan ottaa kontaktia rähmäisillä käsillä? En minä ainakaan ole koskaan lasteni antanut koskea likaisilla käsillä mitään, varsinkaan itseäni, minä olen aina jotenkin oudosti osannut pestä lapseni kädet enkä ole antanut niiden käsiin mitä tahansa millä likaavat paikkoja.
Ei myöskään tarvitse esittää kiinnostunutta lapselle, eikä se pyydä sua leikkimään, ei mun lapset ole eläissään pyytäneet ketään vierasta aikuista leikkimään, mitä helvettiä? Aikuiset ei leiki. Lapset leikkii, ja yleensä lapset ujostelee vieraita lapsiakin niin ettei heti niitä pyytele leikkimään.
Ja mitä ihmeen seksielämäsi repostelua oikein puhut kylässä jos pitää koululaisia varoa? Muutenkin, olitko sinä koululaisena aina äitisi vieressä kuuntelemassa mitä se puhui kaverinsa kanssa? Et varmaankaan, koululaisia ei kiinnosta vieraat aikuiset, kyllä ne koululaiset menee huoneeseensa tai ulos kavereidensa kanssa.
Sinun kokemuksesi lapsista on tämä, omani on erilainen.
Minulle on jopa suututtu, kun olen reagoinut vauvaan "väärin". Kun olen joutunut tilanteeseen, jossa paikalla on ollut esim. sukulaisen vauva tai kaverin pikkusisarus enkä ole noteerannut tätä mitenkään, ja kun minulle on huomautettu asiasta ja olen vastannut "juu juu, on se vauva", tai kun minulle on ehdotettu, että ottaisin vauvan syliin ja olen kieltäytynyt, on minulle näkyvästi närkästytty tai jopa yritetty PAKOTTAA lasta syliin.
Mistä päästäänkin tuohon siisteysasiaan; IKINÄ en ole nähnyt niin puhtoista vauvaa/lasta, että ei vähääkään irvistyttäisi ottaa syliin. AINA minuun kontaktia yrittäneillä lapsilla on ollut räät poskilla tai vähintään vaatteissa jotain tunnistamatonta mähmää.
Ja kyllä, minua on mm. serkkujen mukulat yrittäneet kädestä pitäen raahata katsomaan mitä lie pikkuponejaan... Paino sanalla yrittäneet, en ole päästänyt koskemaan.
Mutta noista lasten korville sopimattomista jutuista: valitettavasti kiroilen kuin merimies enkä aina itse edes tiedosta sitä... Minulle ne eivät ole niinkään kirosanoja vaan voimasanoja, ja käytänkin niitä lähinnä tunnetiloja korostamaan. Varsinkin v:tä. Valitettavasti varsinkin säikähtäessäni/hermostuessani/jne. käytän hyvinkin värikästä kieltä, ja yhden suvun mökkireissun päätteeksi serkun 5-vuotias toistelikin heleällä äänellä "voi isäkissan v****!", kiitos allekirjoittaneen.
Ap
Kun saa vauvan ja viettää päivät pohtien peppuihottumaa, puklailua, tai vaippamerkkiä. Väsymys painaa kertoimella 1000. Lähdet kotoa ilman lasta, halleluja mikä vapaus, voi hetken elää vain itselleen, vaikka se olisikin nopea kahvittelu. Silti huomaat jossain vaiheessa ettet tiedä enään muusta kuin niistä vaipoista, kakasta ja oksennuksesta. Jos erehdyt kysymään mitä kuuluu, ei todennäköisesti kuulu mitään muuta kuin yllä mainittuja asioita.
Tilanne todennäköisesti hämmentää tätä tuoretta äitiäkin. Ihanko oikeasti elämäni on pelkkää kakkavaippaa ja uusien taitojen ihastelua. Harmittaa kun pääset pois kotoa silti et osaa ehkä sanoa mitään järkevää, joka ei jollain tapaa liity siihen perhe-elämään.
Tämä vaihe on pahin sen ekan vuoden. Helpottaa viimeistään kun äiti viettää taas 8 h päivässä kodin ulkopuolella viitenä päivänä viikossa, eli töissä.
Elämä menee eteenpäin, et tule koskaan saamaa sanaa vanhaa ystävää yhtä vapaana ja huolettomana "itsellesi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.
Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?
Ette voi kenties enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.
Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.
Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.
Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.
Ap
Olet kyllä todella ristiriitainen. En tiedä onko koko aloitus provo. Ensin kaipaat hyväksyntää päätöksellesi olla tapaamatta lapsen saanutta ystävää ja myös katkaista tähän välit. Sitten suret, kun toisella ystävällä ei ole enää aikaa sinulle lapsen saatuaan. "minä, minä, minä.." Eli kaikki pyörii sinun tarpeittesi ympärillä.
Mistä ylipäätän tiedät, että nämä jutut pyörivät lasten ympärillä, jos et ole ikinä näissä lapsellisissa tapaamisissa ollut mukana? Olet varmasti myös sosiaalinen ihminen, jos sulla on 10 hengen läheinen ystäväporukka. Varmasti osaisit siis myös näyttää ettei nämä lapsijutut niin kiinnosta. Ehkä tarvittaessa sanoa myös suoraan. Jos kyse ei ole mistään bilettämisestä niin eikö silloin tällöin esim. vauvan saaneen ystävän kanssa voisi käydä vaikka vaunulenkeillä? Sitten taas voit lisäksi etsiä myös uusia tuttavia, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Kun saa vauvan ja viettää päivät pohtien peppuihottumaa, puklailua, tai vaippamerkkiä. Väsymys painaa kertoimella 1000. Lähdet kotoa ilman lasta, halleluja mikä vapaus, voi hetken elää vain itselleen, vaikka se olisikin nopea kahvittelu. Silti huomaat jossain vaiheessa ettet tiedä enään muusta kuin niistä vaipoista, kakasta ja oksennuksesta. Jos erehdyt kysymään mitä kuuluu, ei todennäköisesti kuulu mitään muuta kuin yllä mainittuja asioita.
Tilanne todennäköisesti hämmentää tätä tuoretta äitiäkin. Ihanko oikeasti elämäni on pelkkää kakkavaippaa ja uusien taitojen ihastelua. Harmittaa kun pääset pois kotoa silti et osaa ehkä sanoa mitään järkevää, joka ei jollain tapaa liity siihen perhe-elämään.Tämä vaihe on pahin sen ekan vuoden. Helpottaa viimeistään kun äiti viettää taas 8 h päivässä kodin ulkopuolella viitenä päivänä viikossa, eli töissä.
Elämä menee eteenpäin, et tule koskaan saamaa sanaa vanhaa ystävää yhtä vapaana ja huolettomana "itsellesi".
Jep. Itselläni ei ole lapsia. En tiedä tulenko ikinä saamaan. Kenelläkään tuttavapiirissäni ei ole myöskään lapsia, joten lapsien kanssa oleminen tai näistä puhuminen ei ainakaan itseltäni tulisi luonnostaan. En usko, että silti voisin ikinä katkaista välejä kehenkään ystävään vain sen takia, että tämä sai lapsen ja vaikka jonkin aikaa jutut sitten pyörisivätkin vaippajuttujen ympärille. Ehkä sitä keskustelua voisi itse ohjata muihin juttuihin, varmasti äidillekin tekisi hyvää miettiä välillä muita asioita.
Ei mikään ihme, että ilmeisesti monet kokevat vauva-ajan ja kotiäitiyden raskaaksi, kun ei välttämättä ole kauheasti kodin ulkopuolisia kontakteja ja ne lapsettomatkaan ystävät eivät enää jaksa. Itse ehkä olen sen verran empaattinen ihminen, että voin myös kuvitella tosiaan, että jos päivät pitkät pyörii kahdestaan sen vauvan kanssa niin muut puheenaiheet voivat olla vähissä. Ei myöskään helpota asiaa, jos kaikki vauvakuplan ulkopuolella olevat ihmiset katkaisevat välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain lapseni jo 16 vuotta sitten, 10 vuotta ennen ystäviäni. En silloin olettanut heidän olevan kiinnostuneita lapsijutuista, joten yhdessä puhuttiin kaikesta muusta. Nyt, kun heillä on pieniä, eivät he oleta minun olevan kiinnostunut lapsijutuista, joten yhdessä puhutaan edelleen kaikesta muusta. Ystävyys perustuu meillä luonteenpiirteisiin, ei elämäntilanteiden yhtäläisyyksiin, niissä on suuriakin eroja, no problem. Minusta lapset ovat sivuseikka tässä, olettaen että ystäväni ovat minun ystäviäni eivätkä lapseni ystäviä. Kaikki osaavat silti käyttäytyä, välillä ne lapsetkin. ;)
Kaikki pyörii nyt aloittajan lapsellisen itsekkyyden ympärillä. Kaverisi on kokenut oman elämänsä parhaimman hetken, tullut äidiksi, ja sinä suret kun hänellä ei ole aikaa sinulle. Kuinka paljon vaille 30 ikää oli, jotain 8 vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.
Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?
Ette voi kenties enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.
Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.
Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.
Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.
Ap
Olet kyllä todella ristiriitainen. En tiedä onko koko aloitus provo. Ensin kaipaat hyväksyntää päätöksellesi olla tapaamatta lapsen saanutta ystävää ja myös katkaista tähän välit. Sitten suret, kun toisella ystävällä ei ole enää aikaa sinulle lapsen saatuaan. "minä, minä, minä.." Eli kaikki pyörii sinun tarpeittesi ympärillä.
Mistä ylipäätän tiedät, että nämä jutut pyörivät lasten ympärillä, jos et ole ikinä näissä lapsellisissa tapaamisissa ollut mukana? Olet varmasti myös sosiaalinen ihminen, jos sulla on 10 hengen läheinen ystäväporukka. Varmasti osaisit siis myös näyttää ettei nämä lapsijutut niin kiinnosta. Ehkä tarvittaessa sanoa myös suoraan. Jos kyse ei ole mistään bilettämisestä niin eikö silloin tällöin esim. vauvan saaneen ystävän kanssa voisi käydä vaikka vaunulenkeillä? Sitten taas voit lisäksi etsiä myös uusia tuttavia, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin sinä.
Lähinnä tulin etsimään täältä vastausta, olisiko missään määrin realistista edes toivoa, että ystävyyssuhde pysyisi ennallaan, vaikka toisella olisikin lapsi. Eli olisiko mahdollista pitää ystävyyssuhdetta yllä ilman, että lapsesta näkyisi tai kuuluisi. Mutta olen kyllä keskustelun edetessä saanut aika selvän vastauksen, ettei. Toisaalta, kyllähän minä sen aikalailla tiesin jo aloituspostausta tehdessäni, kunhan halusin avautua.
Mutta minun kohdallani ongelma on tosiaan sekä ne lapsijutut että ne lapset, joten en valitettavasti voi ottaa osaa esim. sellaisiin illanistujaisiin, joissa jollain on mukana vauva TAI edes noille vaunulenkeille, vaikka puheenaiheet eivät käsittelisikään lapsia...
Huokaus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kun saa vauvan ja viettää päivät pohtien peppuihottumaa, puklailua, tai vaippamerkkiä. Väsymys painaa kertoimella 1000. Lähdet kotoa ilman lasta, halleluja mikä vapaus, voi hetken elää vain itselleen, vaikka se olisikin nopea kahvittelu. Silti huomaat jossain vaiheessa ettet tiedä enään muusta kuin niistä vaipoista, kakasta ja oksennuksesta. Jos erehdyt kysymään mitä kuuluu, ei todennäköisesti kuulu mitään muuta kuin yllä mainittuja asioita.
Tilanne todennäköisesti hämmentää tätä tuoretta äitiäkin. Ihanko oikeasti elämäni on pelkkää kakkavaippaa ja uusien taitojen ihastelua. Harmittaa kun pääset pois kotoa silti et osaa ehkä sanoa mitään järkevää, joka ei jollain tapaa liity siihen perhe-elämään.Tämä vaihe on pahin sen ekan vuoden. Helpottaa viimeistään kun äiti viettää taas 8 h päivässä kodin ulkopuolella viitenä päivänä viikossa, eli töissä.
Elämä menee eteenpäin, et tule koskaan saamaa sanaa vanhaa ystävää yhtä vapaana ja huolettomana "itsellesi".
Outoa. Kyllä minä olen pikkulapsiaikana aina katsonut telkkaria, lukenut lehtiä ja kirjoja, ja nyt kun nuorimmaiset syntyi 2009 oli netti. Ei mun ajatukset olleet edes kaksosten ollessa vauvoja pelkästään vauvajutuissa, siinä ne pötkötteli sohvalla kun eivät osanneet vielä kääntyä tai sitterissä jos eivät olleet minun, isänsä tai isosiskonsa sylissä, ei mun tarvinnut niitä tuijottaa naamaan koko ajan ja miettiä niiden vaippoja... en tehnyt sitä esikoisenkaan aikana.
Mä en vaan ymmärrä ihmisiä jotka pystyy eristäytymään johonkin vauvakuplaan, sehän on järjettömän tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.
Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?
Ette voi kenties enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.
Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.
Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.
Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.
Ap
Olet kyllä todella ristiriitainen. En tiedä onko koko aloitus provo. Ensin kaipaat hyväksyntää päätöksellesi olla tapaamatta lapsen saanutta ystävää ja myös katkaista tähän välit. Sitten suret, kun toisella ystävällä ei ole enää aikaa sinulle lapsen saatuaan. "minä, minä, minä.." Eli kaikki pyörii sinun tarpeittesi ympärillä.
Mistä ylipäätän tiedät, että nämä jutut pyörivät lasten ympärillä, jos et ole ikinä näissä lapsellisissa tapaamisissa ollut mukana? Olet varmasti myös sosiaalinen ihminen, jos sulla on 10 hengen läheinen ystäväporukka. Varmasti osaisit siis myös näyttää ettei nämä lapsijutut niin kiinnosta. Ehkä tarvittaessa sanoa myös suoraan. Jos kyse ei ole mistään bilettämisestä niin eikö silloin tällöin esim. vauvan saaneen ystävän kanssa voisi käydä vaikka vaunulenkeillä? Sitten taas voit lisäksi etsiä myös uusia tuttavia, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin sinä.
Lähinnä tulin etsimään täältä vastausta, olisiko missään määrin realistista edes toivoa, että ystävyyssuhde pysyisi ennallaan, vaikka toisella olisikin lapsi. Eli olisiko mahdollista pitää ystävyyssuhdetta yllä ilman, että lapsesta näkyisi tai kuuluisi. Mutta olen kyllä keskustelun edetessä saanut aika selvän vastauksen, ettei. Toisaalta, kyllähän minä sen aikalailla tiesin jo aloituspostausta tehdessäni, kunhan halusin avautua.
Mutta minun kohdallani ongelma on tosiaan sekä ne lapsijutut että ne lapset, joten en valitettavasti voi ottaa osaa esim. sellaisiin illanistujaisiin, joissa jollain on mukana vauva TAI edes noille vaunulenkeille, vaikka puheenaiheet eivät käsittelisikään lapsia...
Huokaus.
Ap
Kyllähän sinä ihan itse olet tehnyt sen päätöksen ettei ystävyys voi pysyä samana, kun olet viilentänyt välit ja jättänyt tapaamisia väliin, vaikka sitten taustasyynä lapset olisikin. Siis miksi esim. vaunulenkit on poissuljettu? Miten ystävyyden tämän "paita & peppu"- henkilön kanssa sitten olisit hoitanut?
(Ap postailee tosiaan kipeänä sängyn pohjalta, ja tajusi vasta äsken kauanko tänään on tullut jo vietettyä palstalla...
Noh, yritän nyt vielä jaksaa seurailla keskustelua klo 23 asti, jos en nukahda sitä ennen.
Ap)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.
Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?
Ette voi kenties enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.
Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.
Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.
Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.
Ap
Olet kyllä todella ristiriitainen. En tiedä onko koko aloitus provo. Ensin kaipaat hyväksyntää päätöksellesi olla tapaamatta lapsen saanutta ystävää ja myös katkaista tähän välit. Sitten suret, kun toisella ystävällä ei ole enää aikaa sinulle lapsen saatuaan. "minä, minä, minä.." Eli kaikki pyörii sinun tarpeittesi ympärillä.
Mistä ylipäätän tiedät, että nämä jutut pyörivät lasten ympärillä, jos et ole ikinä näissä lapsellisissa tapaamisissa ollut mukana? Olet varmasti myös sosiaalinen ihminen, jos sulla on 10 hengen läheinen ystäväporukka. Varmasti osaisit siis myös näyttää ettei nämä lapsijutut niin kiinnosta. Ehkä tarvittaessa sanoa myös suoraan. Jos kyse ei ole mistään bilettämisestä niin eikö silloin tällöin esim. vauvan saaneen ystävän kanssa voisi käydä vaikka vaunulenkeillä? Sitten taas voit lisäksi etsiä myös uusia tuttavia, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin sinä.
Lähinnä tulin etsimään täältä vastausta, olisiko missään määrin realistista edes toivoa, että ystävyyssuhde pysyisi ennallaan, vaikka toisella olisikin lapsi. Eli olisiko mahdollista pitää ystävyyssuhdetta yllä ilman, että lapsesta näkyisi tai kuuluisi. Mutta olen kyllä keskustelun edetessä saanut aika selvän vastauksen, ettei. Toisaalta, kyllähän minä sen aikalailla tiesin jo aloituspostausta tehdessäni, kunhan halusin avautua.
Mutta minun kohdallani ongelma on tosiaan sekä ne lapsijutut että ne lapset, joten en valitettavasti voi ottaa osaa esim. sellaisiin illanistujaisiin, joissa jollain on mukana vauva TAI edes noille vaunulenkeille, vaikka puheenaiheet eivät käsittelisikään lapsia...
Huokaus.
Ap
Kyllähän sinä ihan itse olet tehnyt sen päätöksen ettei ystävyys voi pysyä samana, kun olet viilentänyt välit ja jättänyt tapaamisia väliin, vaikka sitten taustasyynä lapset olisikin. Siis miksi esim. vaunulenkit on poissuljettu? Miten ystävyyden tämän "paita & peppu"- henkilön kanssa sitten olisit hoitanut?
Eikö "paita & peppu" ystävyydet kuulu johonkin teini-ikään/nuoruuteen. Miten aikuisen ihmisen aika riittää työlle, puolisolle, lapsille, vanhoille vanhemmille ja vaativalle ystävyydelle... ei millään.
Sinä olet ihminen, joka luulee tietävänsä parhaiten miten muiden tulisi elää, jotta sinulla olisi mukavaa. Eipä muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.
Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?
Ette voi kenties enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.
Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.
Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.
Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.
Ap
Olet kyllä todella ristiriitainen. En tiedä onko koko aloitus provo. Ensin kaipaat hyväksyntää päätöksellesi olla tapaamatta lapsen saanutta ystävää ja myös katkaista tähän välit. Sitten suret, kun toisella ystävällä ei ole enää aikaa sinulle lapsen saatuaan. "minä, minä, minä.." Eli kaikki pyörii sinun tarpeittesi ympärillä.
Mistä ylipäätän tiedät, että nämä jutut pyörivät lasten ympärillä, jos et ole ikinä näissä lapsellisissa tapaamisissa ollut mukana? Olet varmasti myös sosiaalinen ihminen, jos sulla on 10 hengen läheinen ystäväporukka. Varmasti osaisit siis myös näyttää ettei nämä lapsijutut niin kiinnosta. Ehkä tarvittaessa sanoa myös suoraan. Jos kyse ei ole mistään bilettämisestä niin eikö silloin tällöin esim. vauvan saaneen ystävän kanssa voisi käydä vaikka vaunulenkeillä? Sitten taas voit lisäksi etsiä myös uusia tuttavia, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin sinä.
Lähinnä tulin etsimään täältä vastausta, olisiko missään määrin realistista edes toivoa, että ystävyyssuhde pysyisi ennallaan, vaikka toisella olisikin lapsi. Eli olisiko mahdollista pitää ystävyyssuhdetta yllä ilman, että lapsesta näkyisi tai kuuluisi. Mutta olen kyllä keskustelun edetessä saanut aika selvän vastauksen, ettei. Toisaalta, kyllähän minä sen aikalailla tiesin jo aloituspostausta tehdessäni, kunhan halusin avautua.
Mutta minun kohdallani ongelma on tosiaan sekä ne lapsijutut että ne lapset, joten en valitettavasti voi ottaa osaa esim. sellaisiin illanistujaisiin, joissa jollain on mukana vauva TAI edes noille vaunulenkeille, vaikka puheenaiheet eivät käsittelisikään lapsia...
Huokaus.
Ap
Ihmiset muuttuvat ja ihmissuhteet niiden mukana. Jotkut ihmiset jäävät oman elämäntilanteen muutoksen myötä kelkasta pois ja jotkut pysyvät. Jos sulla näiden henkilöiden elämän muuttuminen on noin rankkaa ja lapsista ei saa kulua eikä näkyä koko ystävyyden aikana niin luultavasti on parempi päästää näistä henkilöistä irti. Luultavasti omalla käytökselläsi enemmän loukkaisit heitä, jos pysyisit ystävänä mutta teksit selväksi, että lapsista ei saa vahingossa mainitakaan. Vaikka lapsista ei mitään puhuttaisikaan niin he ovat silti suuri osa näiden henkilöiden elämää, eikä ystävyytenne voi enää ikinä olla samanlaista kuin huolettomina lapsettomina. Ihan mielenkiinnosta niin miksi nämä lapset on sulle niin ylivoimainen asia, siis pelkästään jo lenkit, joissa vauva olisi vaunuissa mukana? Oletko allerginen vauvoille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä se ystävyyden kuihtuminen on pitkälti sinun vastuulla ja itse siihen vaikutat. Olet juuri kieltäytynyt vuoden ajan tapaamasta ystäväksi kutsumaasi ihmistä. Se on täysin oma valintasi ja suoraan sanottuna järkyttävän huonoa käytöstä.
Asumme kaikki hyvin eri puolilla Suomea (ja yksi jopa ulkomailla), ja vuoden sisään on ollut muutama tilaisuus kokoontua isommalla porukalla (+ satunnaisia pienemmän porukan kahvitteluja), mutta koska yksikään tapaaminen ei ole ollut lapsivapaa, olen jättänyt väliin. Tietenkin, jos mamma olisi halunnut tavata ilman lasta, se olisi ollut OK.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on siis kymmenen hetken ystäväporukka ja yhden saadessa perheenlisäystä olet aivan järkyttynyt ja haluat katkaista välit tähän ihmiseen. Et ole myöskään voinut käydä katsomassa lasta, koska olet niin surullinen omasta puolestasi? Siis anteeksi mutta mitä surua sinä olet asian tiimoilta kokenut?
Ette voi kenties enää käydä kymmenen hengen porukoissa bailaamassa, vaan vain yhdeksän? Kuulostat todelliseltä minä-minä- ihmiseltä.
Mainitsin jo ensimmäisellä sivulla, etten ole bilettäjä-tyyppiä.
Ja tiedän tämän olevan itsekästä, naurettavaakin, mutta varsinkin yhden näistä mammoista kanssa olin vuosikausia kuin paita ja peppu, mutta nyt kun hänellä on lapsi, ei hänellä ole enää aikaa minulle. Ja se surettaa minua.
Siksi en osaa olla onnellinen ystäväni(/ystävieni) puolesta, sillä siinä missä hän sai elämäänsä jotain lisää, minä menetin jotain.
Ap
Olet kyllä todella ristiriitainen. En tiedä onko koko aloitus provo. Ensin kaipaat hyväksyntää päätöksellesi olla tapaamatta lapsen saanutta ystävää ja myös katkaista tähän välit. Sitten suret, kun toisella ystävällä ei ole enää aikaa sinulle lapsen saatuaan. "minä, minä, minä.." Eli kaikki pyörii sinun tarpeittesi ympärillä.
Mistä ylipäätän tiedät, että nämä jutut pyörivät lasten ympärillä, jos et ole ikinä näissä lapsellisissa tapaamisissa ollut mukana? Olet varmasti myös sosiaalinen ihminen, jos sulla on 10 hengen läheinen ystäväporukka. Varmasti osaisit siis myös näyttää ettei nämä lapsijutut niin kiinnosta. Ehkä tarvittaessa sanoa myös suoraan. Jos kyse ei ole mistään bilettämisestä niin eikö silloin tällöin esim. vauvan saaneen ystävän kanssa voisi käydä vaikka vaunulenkeillä? Sitten taas voit lisäksi etsiä myös uusia tuttavia, jotka ovat samassa elämäntilanteessa kuin sinä.
Lähinnä tulin etsimään täältä vastausta, olisiko missään määrin realistista edes toivoa, että ystävyyssuhde pysyisi ennallaan, vaikka toisella olisikin lapsi. Eli olisiko mahdollista pitää ystävyyssuhdetta yllä ilman, että lapsesta näkyisi tai kuuluisi. Mutta olen kyllä keskustelun edetessä saanut aika selvän vastauksen, ettei. Toisaalta, kyllähän minä sen aikalailla tiesin jo aloituspostausta tehdessäni, kunhan halusin avautua.
Mutta minun kohdallani ongelma on tosiaan sekä ne lapsijutut että ne lapset, joten en valitettavasti voi ottaa osaa esim. sellaisiin illanistujaisiin, joissa jollain on mukana vauva TAI edes noille vaunulenkeille, vaikka puheenaiheet eivät käsittelisikään lapsia...
Huokaus.
Ap
Nyt on pakko kysyä. Miten se vaunuissa nukkuva lapsi sinua häiritsisi siinä lenkkeillessä? Vai yököttääkö ne vaunutkin sinua? Eikä illanistujaisiin todellakaan oteta lapsia mukaan, siellähän usein ollaan myöhään ja jopa juodaan alkoholia, ei ne ole mitään lasten paikkoja.
Ja vielä teille muillekin. Minulla on kolme lasta, nuorimmat jo toisella luokalla koulussa, tosin siskolla nuorimmainen vasta vuoden. Mutta mulla ei nyt millään tule mieleen, että mitä siitä vauvasta niin paljon pitäisi kenenkään kanssa puhua? Varsinkaan vaipoista? En minä muista juurikaan puhuneeni kenenkään kanssa vaipoista, minä olen se joka käy kaupassa meidän perheessä joten mun ei ole tarvinnut miehellekään sanoa että tuopa vaippoja kun käyt kaupassa. Toki puhuttiin että jaa pitää taas tuon toisen kaksosen vaippa vaihtaa, mutta en minä sellaisia puhunut kellekään muulle kuin miehelle joka kenties sen vaipan vaihtaa. Eikä sekään nyt mikään varsinainen pitkä keskustelu ollut. Jos paska haisi niin kakara persepesulle ja uusi vaippa, mitä siitä keskustelemaan...
Voi näitä velaprovoja:D ketään ei tippaakaan kiinnosta, haluaako joku muu lapsia. Olkaa hankkimatta hyvät ihmiset. Tuskin ystävyyskään jatkuisi, on niiiiiin erilainen arvomaailma, mut ihmisiä tulee ja ihmisiä
Menee.
Miten olisi terapia. Suhtautumisesi lapsiin lähentelee jo neuroottista.
Sain lapseni jo 16 vuotta sitten, 10 vuotta ennen ystäviäni. En silloin olettanut heidän olevan kiinnostuneita lapsijutuista, joten yhdessä puhuttiin kaikesta muusta. Nyt, kun heillä on pieniä, eivät he oleta minun olevan kiinnostunut lapsijutuista, joten yhdessä puhutaan edelleen kaikesta muusta. Ystävyys perustuu meillä luonteenpiirteisiin, ei elämäntilanteiden yhtäläisyyksiin, niissä on suuriakin eroja, no problem. Minusta lapset ovat sivuseikka tässä, olettaen että ystäväni ovat minun ystäviäni eivätkä lapseni ystäviä. Kaikki osaavat silti käyttäytyä, välillä ne lapsetkin. ;)