Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun en halua kertoa syytä surulleni?
07.10.2017 |
Aina sanotaan että parisuhteessa saa olla omiakin asioita, kaikkea ei tarvitse jakaa kumppanin kanssa. Mutta mitä tehdä kun toinen välillä huomaa että jokin vaivaa minua? Pitääkö minun oppia peittämään tunteeni vai valehdella surun syy? Uskoisin että molemmat tavat johtavat siihen, että kumppani luulee minun päässeen asiasta yli. Mutta haluankohan sitä.
Samasta aiheesta on käyty pari kertaa keskustelua. Ihmettelee miksi en voi kertoa. En ainakaan vielä kykene kertomaan. Aihe on todella arka.
Miten muut ovat toimineet samanlaisessa tilanteessa?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
kerrot kun olet valmis. jos kumppani on hyvä ja fiksu hän antaa sulle aikaa ja odottaa.
Yritän tehdä odottamisesta mukavempaa siten etten puhu asiasta kuin suuresta salaisuudesta. Alan nimittäin puhua liikaa kun asia tulee puheeksi. Silti en paljasta mistä on kyse. Ei kovin hyvältä tunnu uteliaan kumppanin mielestä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä syy sinulla on rypeä aina siinä surussasi ja olla turpa rutussa toisen edessä? Jos syy ei ole toisen, niin varmasti voit sanoa sen hänelle. Jos taas syy on toisessa, niin minkä ihmeen takia sitä asiaa ei voi puhua selväksi? Ei kenenkään tarvitse sinun ailahtelevuutta jatkuvasti ymmärtää. Jos et siis pysty suhteessa normaalisti olemaan, niin sano se suhteen toiselle osapuolelle selkeästi ja anna hänen mennä.
Täh, haluat puhua mutta et halua puhua? Koita nyt ensin itse päättää, haluatko vai etkö, ja toimi sitten sen mukaisesti?
Mitä väliä sinulle on, luuleeko mies sinun päässeen asiasta yli vai ei, jos kerran hän ei edes tiedä, mistä asiassa on kysymys?
Kuinka pitkästä suhteesta tässä puhutaan?
Luultavasti helpointa itsellesi, että kertoisit. Ainakin kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että haluaisit puhua asiasta ja että haluaisit hänen ymmärtävän, että suret. Hänen on varmasti vaikea ymmärtää ja tukea sinua, jos et kerro syytä.
Jos päätät olla kertomatta, kannat myös surun itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat hankalalta. Jos kumppanisi näkee sinun surevan, hän luultavasti (mikäli on tervepäinen) haluaa jotenkin auttaa. Draamailu ei ole teille kummallekaan eduksi, joten suu auki ja sanot, ettet halua (vielä) kertoa/ole (vielä) valmis kertomaan.
Kuinka vanha olet ja kuinka pitkä parisuhde teillä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä syy sinulla on rypeä aina siinä surussasi ja olla turpa rutussa toisen edessä? Jos syy ei ole toisen, niin varmasti voit sanoa sen hänelle. Jos taas syy on toisessa, niin minkä ihmeen takia sitä asiaa ei voi puhua selväksi? Ei kenenkään tarvitse sinun ailahtelevuutta jatkuvasti ymmärtää. Jos et siis pysty suhteessa normaalisti olemaan, niin sano se suhteen toiselle osapuolelle selkeästi ja anna hänen mennä.
En aina ole surullinen. Vasta muutaman kerran tästä asiasta.
Olen sanonut ettei syy ole hänen. Ja kun sanon "Onhan sinullakin huolia joita et kerro minulle", ei vastaa siihen mitään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Täh, haluat puhua mutta et halua puhua? Koita nyt ensin itse päättää, haluatko vai etkö, ja toimi sitten sen mukaisesti?
Mitä väliä sinulle on, luuleeko mies sinun päässeen asiasta yli vai ei, jos kerran hän ei edes tiedä, mistä asiassa on kysymys?
En ainakaan vielä halua kertoa. Mutta tuntuisi väärältä itseäni kohtaan että joutuisin salailemaan asian olemassaoloa. En halua häneltä sääliä vaan minua jotenkin helpottaa että toinen tietää. Tulee olo että saan tukea ja opin suhtautumaan asiaan muulla tavalla kuin surulla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli näytät, että jokin asia vaivaa, mutta et voi asiasta mukamas edes läheiselle ihmiselle kertoa. Tuolle on termi: huomiohuoraaminen.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkästä suhteesta tässä puhutaan?
Suhde on kestänyt 3 vuotta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli näytät, että jokin asia vaivaa, mutta et voi asiasta mukamas edes läheiselle ihmiselle kertoa. Tuolle on termi: huomiohuoraaminen.
Näin on. Ja jos suhde on kerran kolme vuotta kestänyt, niin pitää sen miehen olla todella omituinen, että tuollaisen eukon kanssa viitsii olla. Ehkä mies ei saa parempaakaan?
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti helpointa itsellesi, että kertoisit. Ainakin kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että haluaisit puhua asiasta ja että haluaisit hänen ymmärtävän, että suret. Hänen on varmasti vaikea ymmärtää ja tukea sinua, jos et kerro syytä.
Jos päätät olla kertomatta, kannat myös surun itse.
En pysty (vielä)kertomaan. Olen pyöritellyt päässäni tästä jutusta ison ongelman jonka uskon pilaavan kaiken. Pakko siis valehdella jos vahingossa näytän joskus surulliselta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanha olet ja kuinka pitkä parisuhde teillä on?
Suhde kestänyt 3 vuotta. Olen 22. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eli näytät, että jokin asia vaivaa, mutta et voi asiasta mukamas edes läheiselle ihmiselle kertoa. Tuolle on termi: huomiohuoraaminen.
Kuinka niin mukamas? Noh eivätpä sellaiset ihmiset ymmärrä joille kaikista asioista puhuminen on vaivatonta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli näytät, että jokin asia vaivaa, mutta et voi asiasta mukamas edes läheiselle ihmiselle kertoa. Tuolle on termi: huomiohuoraaminen.
Näin on. Ja jos suhde on kerran kolme vuotta kestänyt, niin pitää sen miehen olla todella omituinen, että tuollaisen eukon kanssa viitsii olla. Ehkä mies ei saa parempaakaan?
Tämän palstan hauska ominaisuus, unohdetaan että ihmiset eivät ole vain yhtä asiaa. En minä ole se tyyppi joka on vain itkenyt kolme vuotta putkeen ja varjellut salaisuutta. Itseasiassa tämä tilanne on vasta kuukauden vanha. Eli näytin vähän surulliselta kuukausi sitten. Ja tällä viikolla näytin taas. Lyhyitä hetkiä elämässä. Ap
Jos puhuminen on vaikeaa, kirjoita paperille ja anna paperi hänelle. Et voi olettaa, että toinen osaa olla tukenasi surussa (tai että hänen pitäisi olla), ellet kerro hänelle.
Jos et kerro, niin sitten elät kipusi kanssa yksin, äläkä vaadi mieheltäsi huomiota sen vuoksi. Ei hän voi mitään asialle tehdä eikä sinulle mitään neuvoja antaa, kun panttaat asiaa.
Mies tietää, että minulla on aiemmin ollut traumatisoiva suhde sairaalloiseen ja väkivaltaiseen mieheen. Joskus kun ahdistaa jostain syystä, olen miehelle sanonut, että menneisyyden muistot hönkivät nyt päälle niin rajusti, että haluan olla rauhassa saadakseni taas pääni kuntoon, mutta olen kunnossa taas huomenna.
Mies antaa minun olla eikä kysele tarkemmin. Olen siitä kiitollinen. Jos minun pitäisi puhua jokainen asia halki siitä, mitä silloin tapahtui, se tuntuisi paljon pahemmalta ja tulisi liian lähelle, repisi totaalisesti auki kaikki vanhat haavat.
Minun on itse saatava itseni kokoon ja itkettävä läpi yön ja hengitettävä tietoisesti jokainen hengenveto, ennen kuin pääsen jaloilleni ja taas tajuan, että kaikki on menneisyyttä eikä enää palaa.
Kolme vuotta -> ehdottomasti kannustan kertomaan. Omaan kumppanin tulee voida luottaa pahoinakin hetkinä.
kerrot kun olet valmis. jos kumppani on hyvä ja fiksu hän antaa sulle aikaa ja odottaa.