Lue keskustelun säännöt.
Kuvaus luokanopen arjesta
Tällainen päivä tänään. Itkettää, mutta en jaksa itketä.
1. Herään aamulla ja vilkaisen kelloa 6.10. Huomaan samalla ilmoituksen saapuneesta Wilma-viestistä otsikolla "Matin kiusaaminen". Luen viestin ja tulen viestin sisällöstä tosi surulliseksi. Aamu on jo pilalla.
2. Matin äiti on Wilma-viestissä kirjoittanut, että saattaa pojan aamulla kouluun, sillä poikaa pelottaa kulkea yksin. Laitan äidille tekstiviestiä ja pyydän, että tulevat tapaamaan minua ennen 8.15 alkavaa oppituntia. Pidän tapaamisen, kuuntelen itkuista poikaa ja lupaan parhaani mukaan puuttua tilanteeseen.
3. Menen pitämään rinnakkaisluokan liikuntatuntia liikuntasaliin, jonka kaikki tekstiilit ovat poistettu homeen takia. Tekstiilien (verhot yms) puuttumisen johdosta salissa kaikuu valtavasti, joten melutaso on lähes sietämätön. Tuntien jälkeen päässä jyskyttää ja kurkku on kipeä huutamisesta.
4. Siirryn seuraavalle tunnilla ja kuulen jo pihalla omilta oppilailta, kuinka Kaisalla, Julialla ja Ainolla on riitaa, mitä eivät saa selvitettyä. Aino itkee. Sovimme aselevon tuntien ajaksi ja että selvittäisimme riidan ensi välitunnilla.
4. Pidän omalle luokalle oppitunnin ja käsittelen eilistä pieleen mennyttä retkeä. Käytämme koko tunnin tähän, keskustellen ja itsearviointia retken tapahtumista tehden. Tunnelma luokissa on apea, sillä ensi viikon retki on peruttu huonon käytöksen vuoksi. Lähdemme tästä syömään.
5. Ruokalassa muutamat pojat ottavat mittaa toisistaan; kuka jaksaa syödä eniten siskonmakkatakeittoa. Lopputulos on se, että pojat viettävät 50min lounastauon ja haluavat jättää osan ruoasta syömättä samalla kun kaikille lapsille ei jää tarpeaksi ruokaa sen loputtua kesken.
6. Takaisin luokassa yritän käynnistää äidinkielen oppituntia, mutta osa oppilaista on edelleen ruokalassa erityisopettajan kanssa (katso ylhäällä). Lopulta kaikki oppilaat ovat paikalla ja pääsemme hommiin. Sillä välin kun oppilaat tutustuvat Lasten Uutisiin, haluaa erityisopettaja käydä minun kanssa läpi ruokalan tapahtumat. Teemme sen käyttävässä. Kohta eräs oppilas tulee kertomaan, ettei luokassa ole työrauhaa, sillä yksi oppilaista pitää luokassa meteliä. Siirrän meteliä pitävän oppilaan tekemään töitä erityisopettajan kanssa.
7. Välitunti alkaa. Ulkona on satanut kaatamalla vettä koko päivän ja lasten vaatteet ovat litimärkiä edellisen välitunnin takia. Annan heille luvan jäädä luokkaan viettämään välituntia. Ennen kun olen itse lähdössä opettajahuoneeseen vessaan ja hakemaan tulosteita, pitää minun selvittää Kaisan, Julian ja Ainon riita. Onneksi tämä selviää suht kivuttomasti ja lapset sopivat riidan.
* jatkuu seuraavassa viestissä*
Kommentit (511)
Voimia kaikille. Mies on myös luokanopettaja (Helsingissä, ihan ok-maineisessa lähiössä)ja ihan sama meno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän.
Tiedätkö, että jos jaksat hoitaa raskaan työsi ja olla oppilaille ystävällinen on sinulle kiitollisia myös monet.
On paljpn myös ikäviä opettajia ja sellainen ystävällinen ja työnsä tekevä aiheuttaa äärettömän kiitollisuuden tunteen eräissä vanhemmissa.
Jos jaksat olla hyvä oppilaalle hän muistaa sinua vielä aikuisenakin kiitollisena.
Itse vieläkin ajattelen lämmöllä paria suurenmoista opettajaa jotka tekivät lapsuudestani siedettävämpää.
Muiden töiden tekijöiden työt helposti kyllä unohtuvat, mutta opettaja muistetaan kyllä.
Tarkkikset ja erityisluokat takaisin!
Opetan yläkoulussa. Juuri eilen keskustelin puoliksi vitsillä kollegan kanssa, että etälamautin olisi kyllä opettajalle nykyään ihan tarpeellinen työväline...
Vierailija kirjoitti:
No tästä epäsuhdastahan on Jyväskylän yliopiston proffa julkisesti avautunut ja nostanut sen julkiseen keskusteluun. Luokanopettajakoulutukseen valitaan tällä hetkellä niitä "kilttejä tyttöjä", jotka eivät ole elämää nähneet. Näiden tyttöjen ambitio on opettamisessa ja odotus se, että a) opetusala on suuresti arvostettu b) oppilaat ovat kilttejä. Oikeasti Suomen kouluissa tarvittaisiin ihan toisenlaista otetta edustavia opettajia; heillä pitäisi olla niin pedagogista kuin sosiaalipsykologista erityisosaamista ja ymmärrys siitä, että lasten kasvattamisessa on kyse niin paljon muusta kuin siitä, että vain teoreettisesti opettaa ja "kasvattaa". Vähän sama kuin lääkäri ja sairaanhoitaja hoitelisivat terveitä ihmisiä - juu olisihan se kivaa, mutta se ei ole se työn oikea sisältö.
"Vähän sama kuin lääkäri a sairaanhoitaja hoitelisivat terveitä ihmisiä." Mitä tämä tarkoittaa? Jokainen tavallinen lapsi haluaa oppia ja tavallisen luokanopettajan tehtävä on juurikin heitä motivoida ja opettaa. Motivointitaito on sitä pedagogista (ja sosiaalipsykologista) erityisosaamista, jota luokanopettajilla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pisti oikein harmittamaan toi juttu. Itse oon pitkään harkinnut kouluttautua opettajaksi, mutta nykypäivän koulumaailman tuntien (tai oikeastaan nykylapset tuntien) en todellakaan aio siihen. Toivottavasti sun työsi muuttuisi pian opettamiseksi eikä jatkuisi tollasena riidanselvittäjänä/sylkikuppina. Mikä nykykakaroita oikeen vaivaa? Tuntuu et monet lapset tuntuvat voivan pahoin henkisesti (ja täten myös niiden vanhemmat). Miksi asialle ei tehdä mitään? Eikö korkeemmat tahot halua tehdä asialle mitään (ja kyllä aivan varmasti tietävät tämmösistä tapauksista!). Nykylasten levottomuus on kumminkin ollut pitkään tiedossa..
Tsemppiä vielä ja suuri virtuaalinen hali!
T: N19 (ps. mun peruskouluvuosinani (2005-2014) tommosta käytöstä ei ikinä sallittu meidän luokassa, olen pöyristynyt)
Itse kävin peruskoulun 1993-> ja meillä oli valtava luokka. Syy oli kahden pienemmän luokan yhdistäminen. Meteliä oli ja opettaja joutui neuvomaan kahdet eri ohjeet, eipä siinä paljon apuja saanut jos tarvitsi, onneksi itse en, mutta sääli niitä, jotka olisivat tarvinneet. Koulu oli aitaamaton, joten opettajat juoksentelivat nuorempien perässä rajojen tuntumassa, kun läheiseen metsään olisi ollut niin kiva mennä leikkimään. Meidän isossa luokassa oli adhd-lapsi, joka kiroili, älämölösi jatkuvasti ja häiritsi tuntia. Saattoi heitellä tavaroita tai kaataa pulpetin tai haukkua opettajaa, niin että kesken tunnin hänet poistettiin toiseen luokkaan tai muuten vain meni iso siivu tunnista hänen toimiensa setvintään. Iso tyhmä leikkisiä lapsia samassa huoneessa ja vain 1 aikuinen, ei ollut mikään uusi juttu, että joku poistettiin luokasta. Välitunneilla tapeltiin puujaloista, hyppynaruista ja jopa kiikkuvuoroista.
Yläasteella sitten vähän erilaiset ongelmat, mutta tämä nyt oli vain otanta omista vuosistani ala-asteella
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miksi vanhemmat eivät reagoi!
Ei vanhemmilla ole mitään keinoja vaikuttaa tilanteeseen. Oman lapseni luokka on APn kuvauksen kaltainen ja lukemattomat kerrat asiaa on puitu eri tahojen kanssa. Olen ollut yhteydessä mm. rehtoriin ja erityisopettajaan. Ei mitään vaikutusta!
Kiltti oppilas jää inkluusion jalkoihin, sillä häirikön oikeudet menevät tavallisten lasten oikeuksien edelle. Oman oppilaansa voi koittaa pelastaa painotettuun opetukseen tai ääritilanteessa ottaa kotikouluun.
Kannattaa kuvitella, miltä APn kuvaama koulupäivä tuntuu sen kiltin ja rauhallisen oppilaan kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miksi vanhemmat eivät reagoi!
Ei vanhemmilla ole mitään keinoja vaikuttaa tilanteeseen. Oman lapseni luokka on APn kuvauksen kaltainen ja lukemattomat kerrat asiaa on puitu eri tahojen kanssa. Olen ollut yhteydessä mm. rehtoriin ja erityisopettajaan. Ei mitään vaikutusta!
Kiltti oppilas jää inkluusion jalkoihin, sillä häirikön oikeudet menevät tavallisten lasten oikeuksien edelle. Oman oppilaansa voi koittaa pelastaa painotettuun opetukseen tai ääritilanteessa ottaa kotikouluun.
Kannattaa kuvitella, miltä APn kuvaama koulupäivä tuntuu sen kiltin ja rauhallisen oppilaan kannalta.
Ei kai se miltään erikoiselta kilteistä tunnu, koska kiltithän eivät ole elämää nähneitä, kuten täällä toitotetaan.
Äitini oli opettaja, jäi eläkkeelle 10v sitten ja sanoi että viimeisinä työvuosinaan huomasi selvän muutoksen, häiriökäyttäytymistä oli enemmän ja opettajien kunnioittaminen oli vähentynyt. Äiti myös joutui usealtakin pikkulikalta pyytämään naamapesun ennen tunteja, koska hänen mielestään sotamaalaukset eivät kuuluneet lapsille ( eka ja tokaluokkalaisia). Lapset haistattelivat, riehuivat, tappelivat. Äidin monille kollegoille tuli burnout.
Äiti puuskahti kerran, vielä työelämässä ollessaan "ikävöivänsä tarkkiksia". Ymmärrän kyllä! Monille sanalla "tarkkailuluokka" on paha kaiku, mutta mielestäni se oli toimiva systeemi kun kaikki häiriköt laitettiin sinne yhteen paikkaan ja me normaalit, käyttäytyvät oppilaat saimme keskittyä koulunkäyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vieras. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti oikein harmittamaan toi juttu. Itse oon pitkään harkinnut kouluttautua opettajaksi, mutta nykypäivän koulumaailman tuntien (tai oikeastaan nykylapset tuntien) en todellakaan aio siihen. Toivottavasti sun työsi muuttuisi pian opettamiseksi eikä jatkuisi tollasena riidanselvittäjänä/sylkikuppina. Mikä nykykakaroita oikeen vaivaa? Tuntuu et monet lapset tuntuvat voivan pahoin henkisesti (ja täten myös niiden vanhemmat). Miksi asialle ei tehdä mitään? Eikö korkeemmat tahot halua tehdä asialle mitään (ja kyllä aivan varmasti tietävät tämmösistä tapauksista!). Nykylasten levottomuus on kumminkin ollut pitkään tiedossa..
Tsemppiä vielä ja suuri virtuaalinen hali!
T: N19 (ps. mun peruskouluvuosinani (2005-2014) tommosta käytöstä ei ikinä sallittu meidän luokassa, olen pöyristynyt)
Itse kävin peruskoulun 1993-> ja meillä oli valtava luokka. Syy oli kahden pienemmän luokan yhdistäminen. Meteliä oli ja opettaja joutui neuvomaan kahdet eri ohjeet, eipä siinä paljon apuja saanut jos tarvitsi, onneksi itse en, mutta sääli niitä, jotka olisivat tarvinneet. Koulu oli aitaamaton, joten opettajat juoksentelivat nuorempien perässä rajojen tuntumassa, kun läheiseen metsään olisi ollut niin kiva mennä leikkimään. Meidän isossa luokassa oli adhd-lapsi, joka kiroili, älämölösi jatkuvasti ja häiritsi tuntia. Saattoi heitellä tavaroita tai kaataa pulpetin tai haukkua opettajaa, niin että kesken tunnin hänet poistettiin toiseen luokkaan tai muuten vain meni iso siivu tunnista hänen toimiensa setvintään. Iso tyhmä leikkisiä lapsia samassa huoneessa ja vain 1 aikuinen, ei ollut mikään uusi juttu, että joku poistettiin luokasta. Välitunneilla tapeltiin puujaloista, hyppynaruista ja jopa kiikkuvuoroista.
Yläasteella sitten vähän erilaiset ongelmat, mutta tämä nyt oli vain otanta omista vuosistani ala-asteella
Minulla samoin, ala-asteella kaksi ekaa luokkaa sujui vielä rauhallisesti, mutta kolmannella luokalla lama oli jo hyvin iskenyt, luokassa oli parhaimmillaan 32 oppilasta ja yksi opettaja (ei mitään koulunkäyntiavustajia tms. siihen aikaan, koulussa oli toki kuraattori joka oli kuitenkin aivan hampaaton), meidän luokkahuone oli liikuntasalin nurkassa remonttien vuoksi. Lama näkyi myös kouluvälineissä, kaikki kirjat vanhoja jne. Meillä ei ollut todella pahoja häirikköoppilaita, koska siihen aikaan oli vielä se tarkkailuluokka olemassa, ja alue oli kuitenkin tällaista peruskeskiluokkaista, melko tasaista. Oli kuitenkin pari lasta jotka olivat vaikeista kotiolosuhteista ja oman onnensa nojassa, ja oli uhmakkaita poikia jotka ei olleet kellään hanskassa. Oli kiusaamista ja riitoja.
Opettaja jäi sairaslomalle tai varhaiseläkkeelle stressin vuoksi, ja minusta sen opettajan linja olikin aika epäjohdonmukainen. Häntä sijaistamaan tullut opettaja onneksi taisi pelastaa muutaman pojan tulevaisuuden kun sai vähän rauhoitettua hommaa ja sai lasten luottamusta takaisin. Olin itse tietysti niitä kilttejä, rauhallisia, hyviä oppilaita, mutta en muista että olisin erityisesti kärsinyt levottomasta kouluajasta. Tykkäsin niistä kouluhommista, kaikista esitelmistä jne. ja joskus autoin muita tunneilla. Kuitenkin sitten muutamaa vuotta nuorempi pikkusisarukseni oli vähän vastaavassa tilanteessa isossa yhdistelmäluokassa ja hän ei lopulta halunnut enää edes mennä kouluun, taisi pelätä omaa luokanopettajaansakin.
En tiedä minkälainen linja kouluissa pitäisi olla. Pienemmät ryhmäkoot varmasti, ja se että luokissa ei olisi oppilaita jotka kertakaikkiaan ei pysty tai halua luokan tahdissa opiskella. Meillä onneksi silloin tosiaan oli tarkkis olemassa erillisessä rakennuksessa. Toki se oli niille siellä oleville lapsille leimaava, vähän kuin jotain leprapotilaita ulkopuolisen silmiin, ja tarkkikselle joutumisesta ei varmasti palattu enää ihan tavallisena muiden pariin, mutta uskon että se oli paras ratkaisu silti, pelasti tarkkailuluokalla olevien sekä satojen muiden koulunkäynnin. Jos vastaava systeemi olisi yhä olemassa paremmalla liikkuvuudella, vähemmällä leimaavuudella, se olisi varmaan ihanteellista.
Mutta en ole sitä mieltä, että opettajien täytyy välttämättä olla selvittelemässä oppilaiden välisiä riitoja koko ajan. Minusta se on jo ihan liikaa. Miksi lapset opetetaan pyytämään aikuista apuun joka asiaan? Miten se käytännössä edes tapahtuu? Viittaan tuohon ap:n viestin tyttöjen väliseen riitaan ja sen selvittelyyn. Miten se tilanne hoidetaan?
En lukenut kaikkia viestejä, mutta minulle tuli mielikuva jälkijunassa juoksemusesta.
Nyt pysöytä ap tuo negatiivinen kierre. En tiedä minkä ikäisiä opetat, mutta nyt kannattaisi käyttää kaikki resurssit rauhoittumiseen. Mun yksi iäkkäämpi kolleega sanoi minulle aikoinaan:"Kun on kiire, kävele hitaammin" Tätä hyödynnän kaoottiselta tuntuvissa tilanteissa. Kaiken a ja o on itsensä rauhoittaminen.
Tämän jälkeen jokaiselle oppitunnille piilo-opetussuunnitelmaksi rauhoittuminen. Sillä ohjenuoralla valitset kaikki opetusmenetelmät ja toimintatavat.
Kojeile oppilaidesi kanssa mindfullnesia. Luin juuri artikkelin opettajasta, joka käyttää mindfullnesia ja oppimistulokset ym. ovat parantuneet.
Kuulostaa, että oppilaasi käyvät ylikierroksilla. Kuten sinäkin. Lue heille tarinoita, soita rauhoittavaa musiikkia, laita lapset tekemään käsillään: maalaamista ja piirtämistä.
Olen aineenopettaja. En ole tehnyt luokanopen työtä, mutta halusin antaa ideoita tilanteen ratkaisemiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy kuitenkin muistaa, että opettajille myös maksetaan palkkaa juuri siksi, että se on täyttä työtä.
Myös syy ja seuraus unohdetaan.
Otetaanpa vaikka kiltti oppilas joka viittaa ja osallistuu, mutta jota opettaja kohtelee alentuvasti, ei kysy koskaan yms.
Tähän vielä mukaan se, että opettaja ei siellä ensimmäisellä ja toisellaluokalla puutu siihen, että häiriköt jyräävät muut.
Hyvin pian se kiltti oppilas huomaa, että ei saa mitään kiltteydellä.
Näin saamme ylemmille luokille oppilaita jotka eivät enää halua olla tunnilla aktiivisia ja jotka ymmärtävät, että negatiivisella tavalla saa edes jotain huomiota.
Eli muut opettajat kantavat satoa siitä kun aiemmat opettajat ovat kohdelleet huonosti kilttejä oppilaita ja ovat antaneet häiriköille vapauden hallita ryhmissä.
Jokainen tietää, että lapset ovat hyvin innokkaita kyselemään vielä ensimmäisellä luokalla lähes rasittavuuteen asti.
Tällöin opettaja helposti lyttää liikaa kyselevät lapset ja nämä myöhemmin lakkaavat osallistumasta.
Koulusta tulee pakko, siellä ei ole mittään mukavaa.
No suurenmoinen koululaitoksemme ei tästä välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa kurjalta. Annan kuitenkin vinkiksi, että älä lue Wilmaviestejä muulloin kuin työajalla. Älä etenkään aamulla ensimmäisenä tai illalla viimeisenä. Olet oikeutettu omaan aikaan edes joskus. Jos aloitat aamusi murehtimalla, koko päivä menee pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli opettaja, jäi eläkkeelle 10v sitten ja sanoi että viimeisinä työvuosinaan huomasi selvän muutoksen, häiriökäyttäytymistä oli enemmän ja opettajien kunnioittaminen oli vähentynyt. Äiti myös joutui usealtakin pikkulikalta pyytämään naamapesun ennen tunteja, koska hänen mielestään sotamaalaukset eivät kuuluneet lapsille ( eka ja tokaluokkalaisia). Lapset haistattelivat, riehuivat, tappelivat. Äidin monille kollegoille tuli burnout.
Äiti puuskahti kerran, vielä työelämässä ollessaan "ikävöivänsä tarkkiksia". Ymmärrän kyllä! Monille sanalla "tarkkailuluokka" on paha kaiku, mutta mielestäni se oli toimiva systeemi kun kaikki häiriköt laitettiin sinne yhteen paikkaan ja me normaalit, käyttäytyvät oppilaat saimme keskittyä koulunkäyntiin.
Erityisluokissa luokkakoot olivat pienet ja silloin oppimisen edellytykset olivat paremmat sekä häiriöttömässä normaalissa isossa luokassa että sitten erityisluokan oppilailla omassa pienryhmässään eikä myöskään tarvinnut olla ottamassa roolia luokan pellenä, koviksena tai luuserina isossa sekaluokassa.
Vierailija kirjoitti:
vieras. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti oikein harmittamaan toi juttu. Itse oon pitkään harkinnut kouluttautua opettajaksi, mutta nykypäivän koulumaailman tuntien (tai oikeastaan nykylapset tuntien) en todellakaan aio siihen. Toivottavasti sun työsi muuttuisi pian opettamiseksi eikä jatkuisi tollasena riidanselvittäjänä/sylkikuppina. Mikä nykykakaroita oikeen vaivaa? Tuntuu et monet lapset tuntuvat voivan pahoin henkisesti (ja täten myös niiden vanhemmat). Miksi asialle ei tehdä mitään? Eikö korkeemmat tahot halua tehdä asialle mitään (ja kyllä aivan varmasti tietävät tämmösistä tapauksista!). Nykylasten levottomuus on kumminkin ollut pitkään tiedossa..
Tsemppiä vielä ja suuri virtuaalinen hali!
T: N19 (ps. mun peruskouluvuosinani (2005-2014) tommosta käytöstä ei ikinä sallittu meidän luokassa, olen pöyristynyt)
Itse kävin peruskoulun 1993-> ja meillä oli valtava luokka. Syy oli kahden pienemmän luokan yhdistäminen. Meteliä oli ja opettaja joutui neuvomaan kahdet eri ohjeet, eipä siinä paljon apuja saanut jos tarvitsi, onneksi itse en, mutta sääli niitä, jotka olisivat tarvinneet. Koulu oli aitaamaton, joten opettajat juoksentelivat nuorempien perässä rajojen tuntumassa, kun läheiseen metsään olisi ollut niin kiva mennä leikkimään. Meidän isossa luokassa oli adhd-lapsi, joka kiroili, älämölösi jatkuvasti ja häiritsi tuntia. Saattoi heitellä tavaroita tai kaataa pulpetin tai haukkua opettajaa, niin että kesken tunnin hänet poistettiin toiseen luokkaan tai muuten vain meni iso siivu tunnista hänen toimiensa setvintään. Iso tyhmä leikkisiä lapsia samassa huoneessa ja vain 1 aikuinen, ei ollut mikään uusi juttu, että joku poistettiin luokasta. Välitunneilla tapeltiin puujaloista, hyppynaruista ja jopa kiikkuvuoroista.
Yläasteella sitten vähän erilaiset ongelmat, mutta tämä nyt oli vain otanta omista vuosistani ala-asteella
Minulla samoin, ala-asteella kaksi ekaa luokkaa sujui vielä rauhallisesti, mutta kolmannella luokalla lama oli jo hyvin iskenyt, luokassa oli parhaimmillaan 32 oppilasta ja yksi opettaja (ei mitään koulunkäyntiavustajia tms. siihen aikaan, koulussa oli toki kuraattori joka oli kuitenkin aivan hampaaton), meidän luokkahuone oli liikuntasalin nurkassa remonttien vuoksi. Lama näkyi myös kouluvälineissä, kaikki kirjat vanhoja jne. Meillä ei ollut todella pahoja häirikköoppilaita, koska siihen aikaan oli vielä se tarkkailuluokka olemassa, ja alue oli kuitenkin tällaista peruskeskiluokkaista, melko tasaista. Oli kuitenkin pari lasta jotka olivat vaikeista kotiolosuhteista ja oman onnensa nojassa, ja oli uhmakkaita poikia jotka ei olleet kellään hanskassa. Oli kiusaamista ja riitoja.
Opettaja jäi sairaslomalle tai varhaiseläkkeelle stressin vuoksi, ja minusta sen opettajan linja olikin aika epäjohdonmukainen. Häntä sijaistamaan tullut opettaja onneksi taisi pelastaa muutaman pojan tulevaisuuden kun sai vähän rauhoitettua hommaa ja sai lasten luottamusta takaisin. Olin itse tietysti niitä kilttejä, rauhallisia, hyviä oppilaita, mutta en muista että olisin erityisesti kärsinyt levottomasta kouluajasta. Tykkäsin niistä kouluhommista, kaikista esitelmistä jne. ja joskus autoin muita tunneilla. Kuitenkin sitten muutamaa vuotta nuorempi pikkusisarukseni oli vähän vastaavassa tilanteessa isossa yhdistelmäluokassa ja hän ei lopulta halunnut enää edes mennä kouluun, taisi pelätä omaa luokanopettajaansakin.
En tiedä minkälainen linja kouluissa pitäisi olla. Pienemmät ryhmäkoot varmasti, ja se että luokissa ei olisi oppilaita jotka kertakaikkiaan ei pysty tai halua luokan tahdissa opiskella. Meillä onneksi silloin tosiaan oli tarkkis olemassa erillisessä rakennuksessa. Toki se oli niille siellä oleville lapsille leimaava, vähän kuin jotain leprapotilaita ulkopuolisen silmiin, ja tarkkikselle joutumisesta ei varmasti palattu enää ihan tavallisena muiden pariin, mutta uskon että se oli paras ratkaisu silti, pelasti tarkkailuluokalla olevien sekä satojen muiden koulunkäynnin. Jos vastaava systeemi olisi yhä olemassa paremmalla liikkuvuudella, vähemmällä leimaavuudella, se olisi varmaan ihanteellista.
Mutta en ole sitä mieltä, että opettajien täytyy välttämättä olla selvittelemässä oppilaiden välisiä riitoja koko ajan. Minusta se on jo ihan liikaa. Miksi lapset opetetaan pyytämään aikuista apuun joka asiaan? Miten se käytännössä edes tapahtuu? Viittaan tuohon ap:n viestin tyttöjen väliseen riitaan ja sen selvittelyyn. Miten se tilanne hoidetaan?
Jos näitä riitoja ei selvitetä ne kasvavat ja kasvavat.
Eli tulevat ongelmat estetään näin.
Minusta ongelmissa syytetään liikaa kotia vaikka syy voi olla juuri se, että jo päiväkodissa työntekijät haluavat päästä helpolla ja sallivat pikku pomot lasten keskuudessa.
Annetaan syntyä ryhmiä joissa joku lapsi terrorisoi muita.
Meidän tokaluokkalaisen luokka on hyvin levoton ja meluisa. Ollut alusta lähtien. Ja valitettavasti yksi näistä hulinoitsijoista on oma lapsemme. Olen tästä kovin pahoillani niin opettajan kuin koulutovereidenkin puolesta.
Me molemmat vanhemmat olemme hyvin motivoituneita ratkomaan ongelmaa oman lapsemme kohdalla, mutta en oikein tiedä mitä voisimme vielä tehdä. Koululaisemme pärjää opinnoissa hyvin, mutta ei nyt kuitenkaan niin hyvin, että tylsistymisen takia olisi levoton. Hänellä on kavereita, ei ole kiusattu eikä kiusaa muita ja tykkää luokastaan ja opestaan. Ei vaan muista eikä malta olla paikoillaan ja hiljaa. Mikä on tosi hämmentävää, sillä kotona tuo nimenomaan on mieluiten hiljaisuudessa ja vaikka lukee sarjakuvia. Ei siis mikään keskittymishäiriöinenkään, jonka perusolemus olisi poukkoileva. Ilmeisesti se luokan hälinä vaan vie mennessään.
Se mitä me on tehty, niin asiasta on puhuttu. Moneltakin kannalta. Siitä miksi työrauha on tärkeää, miten hänen toimintansa sitä haittaa ja millaisia konsteja voisi olla itsensä ja tilanteen rauhaoittamiseen. On tehty rentoutusharjoituksia, mindfullnesia, otettu pieniä välitavoitteita ja harjoiteltu. Ruutuaikaa, tietokonepelejä tai muuta vastaavaa hänellä ei ole ennenkään ollut kuin kaksi tuntia viikossa, nyt ei ole sitäkään. Yöunien määrä on riittävä, ulkoilua ja liikuntaa hengästymiseen asti joka päivä. Ruoka on monipuolista ja kasvispainoitteista ja nyt ollaan erityisesti panostettu hyvään aamupalaan.
Hölmöilystä on menettänyt etuisuuksia, kuten kavereiden kanssa olemista tai viikkorahan. Onnistuneesta tunnilla olosta on luvattu näitä palauttaa ja sitten ios vaikka viikkokin menisi ettei open tarvitse huomattaa, niin jopa palkita.
Mutta jos tämä ei riitä, niin osaatteko arvon opettajat tahi kanssavanhemmat neuvoa mitä sitten teemme? Töideni puolesta voin tarvittaessa järjestää vaikka itseni sinne luokkaankin ja varmistaa vaikka kädestä kiinni pitäen, että tuo omani pysyy paikoillaan ja hiljaa.
Kyllä olisi edelleen tarkkiksille tilaa. Saisi jokainen oppia, eikä vain mentäisi niiden häiriköiden mukaan. Kun olen itse ollut koulussa, meidän viereinen luokka oli tarkkailuluokka. Joskus siellä oli kunnon "show" menossa, jolloin meidän luokan ope saattoi joutua käymään pitämään häiriintyneen oppilaan paikallaan. Se järjestely mahdollisti sen, että meillä oli mahdollisuus olla siellä koulussa tekemässä sitä mitä meidän pitäisikin tehdä, eli oppia uusia asioita.
Onko tässä kyse vain säästöistä vai kuka oikeasti uskoo että sinne vaan hei kaikki yhteen läjään, niin kyllä se siitä.
Toimin avustajana luokassa, jossa on useita integroituja erityislapsia. Usein tunnen jopa kiitollisuutta siitä, että viimeinen vastuu koko hommasta ei onneksi ole minulla vaan opettajalla, joka on ihan helisemässä meidän poppoomme kanssa välillä.
Ilman kahta aikuista ei hommasta tulisi yhtään mitään. Meilläkin on näitä lattioilla kierijöitä, mölisijöitä, aggressioitaan avoimesti purkavia, vaeltelijoita ja totaalikieltäytyjiä luokassa. Oppimisvaikeuksista kärsiviä ja esimerkiksi diabeetikkoja en edes mainitse, heille ei oikein aikaa riitä. Yritän parhaani mukaan kontrolloida pahimpia säätäjiä, mutta aina selkäni takana ehtii tapahtua jotain, kun keskityn johonkin asiaan toisaalla. Viikoittain seison kahden pahimman häirikön kanssa käytävällä rauhoittamassa lapsia ja keskustelemassa heidän kanssaan tilanteesta ja harjoittelemme rauhoittumista. Opettaja pystyy tällöin opettamaan muita edes jonkin aikaa.
Vaikka palkkani on pelkkä huono vitsi, tunnen kuitenkin tekeväni äärimmäisen merkityksellistä työtä jokaikinen arkipäivä. Ilman minua homma olisi hajonnut jo ensimmäisenä päivänä käsiin.
Omasta näkökulmastani kaksi asiaa auttaisi tähän kaaokseen:
1. Jokaiseen haastavampaan luokkaan oma, nimetty avustaja.
2. Avustajien palkat ja työehdot TÄYSIN uusiksi, jotta saadaan fiksua porukkaa mukaan, mielellään vähän kokeneempia aikuisia. Nyt työ on osa-aikaista, palkka on naurettava ja lomat vietän ansiosidonnaisella. Kaupunki ei palkkaa vakituisia enää, vaan on pakko työskennellä vuokrafirman kautta.
Toistan edellisen lausahdukseni. Jos ei oo järkevää sanottavaa, kannattaa olla hiljaa. Saa muuten tyhmän maineen.