Lue keskustelun säännöt.
Kuvaus luokanopen arjesta
Tällainen päivä tänään. Itkettää, mutta en jaksa itketä.
1. Herään aamulla ja vilkaisen kelloa 6.10. Huomaan samalla ilmoituksen saapuneesta Wilma-viestistä otsikolla "Matin kiusaaminen". Luen viestin ja tulen viestin sisällöstä tosi surulliseksi. Aamu on jo pilalla.
2. Matin äiti on Wilma-viestissä kirjoittanut, että saattaa pojan aamulla kouluun, sillä poikaa pelottaa kulkea yksin. Laitan äidille tekstiviestiä ja pyydän, että tulevat tapaamaan minua ennen 8.15 alkavaa oppituntia. Pidän tapaamisen, kuuntelen itkuista poikaa ja lupaan parhaani mukaan puuttua tilanteeseen.
3. Menen pitämään rinnakkaisluokan liikuntatuntia liikuntasaliin, jonka kaikki tekstiilit ovat poistettu homeen takia. Tekstiilien (verhot yms) puuttumisen johdosta salissa kaikuu valtavasti, joten melutaso on lähes sietämätön. Tuntien jälkeen päässä jyskyttää ja kurkku on kipeä huutamisesta.
4. Siirryn seuraavalle tunnilla ja kuulen jo pihalla omilta oppilailta, kuinka Kaisalla, Julialla ja Ainolla on riitaa, mitä eivät saa selvitettyä. Aino itkee. Sovimme aselevon tuntien ajaksi ja että selvittäisimme riidan ensi välitunnilla.
4. Pidän omalle luokalle oppitunnin ja käsittelen eilistä pieleen mennyttä retkeä. Käytämme koko tunnin tähän, keskustellen ja itsearviointia retken tapahtumista tehden. Tunnelma luokissa on apea, sillä ensi viikon retki on peruttu huonon käytöksen vuoksi. Lähdemme tästä syömään.
5. Ruokalassa muutamat pojat ottavat mittaa toisistaan; kuka jaksaa syödä eniten siskonmakkatakeittoa. Lopputulos on se, että pojat viettävät 50min lounastauon ja haluavat jättää osan ruoasta syömättä samalla kun kaikille lapsille ei jää tarpeaksi ruokaa sen loputtua kesken.
6. Takaisin luokassa yritän käynnistää äidinkielen oppituntia, mutta osa oppilaista on edelleen ruokalassa erityisopettajan kanssa (katso ylhäällä). Lopulta kaikki oppilaat ovat paikalla ja pääsemme hommiin. Sillä välin kun oppilaat tutustuvat Lasten Uutisiin, haluaa erityisopettaja käydä minun kanssa läpi ruokalan tapahtumat. Teemme sen käyttävässä. Kohta eräs oppilas tulee kertomaan, ettei luokassa ole työrauhaa, sillä yksi oppilaista pitää luokassa meteliä. Siirrän meteliä pitävän oppilaan tekemään töitä erityisopettajan kanssa.
7. Välitunti alkaa. Ulkona on satanut kaatamalla vettä koko päivän ja lasten vaatteet ovat litimärkiä edellisen välitunnin takia. Annan heille luvan jäädä luokkaan viettämään välituntia. Ennen kun olen itse lähdössä opettajahuoneeseen vessaan ja hakemaan tulosteita, pitää minun selvittää Kaisan, Julian ja Ainon riita. Onneksi tämä selviää suht kivuttomasti ja lapset sopivat riidan.
* jatkuu seuraavassa viestissä*
Kommentit (511)
Vierailija kirjoitti:
Meidän tokaluokkalaisen luokka on hyvin levoton ja meluisa. Ollut alusta lähtien. Ja valitettavasti yksi näistä hulinoitsijoista on oma lapsemme. Olen tästä kovin pahoillani niin opettajan kuin koulutovereidenkin puolesta.
Me molemmat vanhemmat olemme hyvin motivoituneita ratkomaan ongelmaa oman lapsemme kohdalla, mutta en oikein tiedä mitä voisimme vielä tehdä. Koululaisemme pärjää opinnoissa hyvin, mutta ei nyt kuitenkaan niin hyvin, että tylsistymisen takia olisi levoton. Hänellä on kavereita, ei ole kiusattu eikä kiusaa muita ja tykkää luokastaan ja opestaan. Ei vaan muista eikä malta olla paikoillaan ja hiljaa. Mikä on tosi hämmentävää, sillä kotona tuo nimenomaan on mieluiten hiljaisuudessa ja vaikka lukee sarjakuvia. Ei siis mikään keskittymishäiriöinenkään, jonka perusolemus olisi poukkoileva. Ilmeisesti se luokan hälinä vaan vie mennessään.
Se mitä me on tehty, niin asiasta on puhuttu. Moneltakin kannalta. Siitä miksi työrauha on tärkeää, miten hänen toimintansa sitä haittaa ja millaisia konsteja voisi olla itsensä ja tilanteen rauhaoittamiseen. On tehty rentoutusharjoituksia, mindfullnesia, otettu pieniä välitavoitteita ja harjoiteltu. Ruutuaikaa, tietokonepelejä tai muuta vastaavaa hänellä ei ole ennenkään ollut kuin kaksi tuntia viikossa, nyt ei ole sitäkään. Yöunien määrä on riittävä, ulkoilua ja liikuntaa hengästymiseen asti joka päivä. Ruoka on monipuolista ja kasvispainoitteista ja nyt ollaan erityisesti panostettu hyvään aamupalaan.
Hölmöilystä on menettänyt etuisuuksia, kuten kavereiden kanssa olemista tai viikkorahan. Onnistuneesta tunnilla olosta on luvattu näitä palauttaa ja sitten ios vaikka viikkokin menisi ettei open tarvitse huomattaa, niin jopa palkita.
Mutta jos tämä ei riitä, niin osaatteko arvon opettajat tahi kanssavanhemmat neuvoa mitä sitten teemme? Töideni puolesta voin tarvittaessa järjestää vaikka itseni sinne luokkaankin ja varmistaa vaikka kädestä kiinni pitäen, että tuo omani pysyy paikoillaan ja hiljaa.
Jospa siinä teidän lapsessa ei olekaan mitään vikaa, jospa se on ihan tavallinen iloinen lapsi. Jospa, jos se kerran on töiden puolesta mahdollista, käyt siellä luokassa katsomassa mitä siellä tapahtuu. Ainakin huomasin itse kakkosluokkalaisen koulussa, että oppitunnissa on aika paljon ns. hulinaa, kun lapset saa itse suunnitella mitä tekevät ja missä tekevät. Tekivät tehtäviään siinä järjestyksessä kuin halusivat sen mukaan mitä opettaja oli sanonut että tänään pitää saada tehtyä, ja juttelivat siinä sivussa. Ne hetket jotka piti olla hiljaa paikoillaan ja kuunnella opea oli aika lyhyitä. Paljon leikkiä ja laulua myös. En tiedä onko se hyvä juttu, onko kyseessä jotenkin erityinen luokka tai opettaja, mutta ainakaan tuossa luokassa ei ole järjestysongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toimin avustajana luokassa, jossa on useita integroituja erityislapsia. Usein tunnen jopa kiitollisuutta siitä, että viimeinen vastuu koko hommasta ei onneksi ole minulla vaan opettajalla, joka on ihan helisemässä meidän poppoomme kanssa välillä.
Ilman kahta aikuista ei hommasta tulisi yhtään mitään. Meilläkin on näitä lattioilla kierijöitä, mölisijöitä, aggressioitaan avoimesti purkavia, vaeltelijoita ja totaalikieltäytyjiä luokassa. Oppimisvaikeuksista kärsiviä ja esimerkiksi diabeetikkoja en edes mainitse, heille ei oikein aikaa riitä. Yritän parhaani mukaan kontrolloida pahimpia säätäjiä, mutta aina selkäni takana ehtii tapahtua jotain, kun keskityn johonkin asiaan toisaalla. Viikoittain seison kahden pahimman häirikön kanssa käytävällä rauhoittamassa lapsia ja keskustelemassa heidän kanssaan tilanteesta ja harjoittelemme rauhoittumista. Opettaja pystyy tällöin opettamaan muita edes jonkin aikaa.
Vaikka palkkani on pelkkä huono vitsi, tunnen kuitenkin tekeväni äärimmäisen merkityksellistä työtä jokaikinen arkipäivä. Ilman minua homma olisi hajonnut jo ensimmäisenä päivänä käsiin.
Omasta näkökulmastani kaksi asiaa auttaisi tähän kaaokseen:
1. Jokaiseen haastavampaan luokkaan oma, nimetty avustaja.
2. Avustajien palkat ja työehdot TÄYSIN uusiksi, jotta saadaan fiksua porukkaa mukaan, mielellään vähän kokeneempia aikuisia. Nyt työ on osa-aikaista, palkka on naurettava ja lomat vietän ansiosidonnaisella. Kaupunki ei palkkaa vakituisia enää, vaan on pakko työskennellä vuokrafirman kautta.
Minustakin tässä vastaus.
Mutta avustajien tulee olla oikeasti hyviä kuten sanoit. Joku kortistosta reväisty puoli syrjäytynyt mies ei ketään poikaa auta.
Eli oli naisen tai mies täytyy olla omat palikat kasassa ja osaamista.
Joissakin iltapäiväkerhoissa olen nähnyt näitä äijiä jotka ennemmin aiheuttavat ongelmia kuin poistavat niitä. Omat kasvatusmenetelmät ovat kiusaamista.
Eli kunnolla koulutettuja ja alalle sopivia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa päivässä oli niin rankkaa tai ihmeellistä? Ihan normaalia lasten ja nuorten kanssa työskentelyä, vielä niiden kaikkein helpompien.
T. lastensuojelun sossu, jolla on vastuullaan noin 70 lasta, joissa asiat ovat "hieman solmussa".
Sun työ on ihan varmasti rankkaa sekin, mutta eri tavalla. Noi 70 lasta tuskin konkreettisesti samassa huoneessa sun ja vain sun kanssa kuus tuntia päivässä...
Joo ja koulussa nämäkin 70 lasta varmasti käyvät, eli se ope siellä niitten kanssa häärää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vieras. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti oikein harmittamaan toi juttu. Itse oon pitkään harkinnut kouluttautua opettajaksi, mutta nykypäivän koulumaailman tuntien (tai oikeastaan nykylapset tuntien) en todellakaan aio siihen. Toivottavasti sun työsi muuttuisi pian opettamiseksi eikä jatkuisi tollasena riidanselvittäjänä/sylkikuppina. Mikä nykykakaroita oikeen vaivaa? Tuntuu et monet lapset tuntuvat voivan pahoin henkisesti (ja täten myös niiden vanhemmat). Miksi asialle ei tehdä mitään? Eikö korkeemmat tahot halua tehdä asialle mitään (ja kyllä aivan varmasti tietävät tämmösistä tapauksista!). Nykylasten levottomuus on kumminkin ollut pitkään tiedossa..
Tsemppiä vielä ja suuri virtuaalinen hali!
T: N19 (ps. mun peruskouluvuosinani (2005-2014) tommosta käytöstä ei ikinä sallittu meidän luokassa, olen pöyristynyt)
Itse kävin peruskoulun 1993-> ja meillä oli valtava luokka. Syy oli kahden pienemmän luokan yhdistäminen. Meteliä oli ja opettaja joutui neuvomaan kahdet eri ohjeet, eipä siinä paljon apuja saanut jos tarvitsi, onneksi itse en, mutta sääli niitä, jotka olisivat tarvinneet. Koulu oli aitaamaton, joten opettajat juoksentelivat nuorempien perässä rajojen tuntumassa, kun läheiseen metsään olisi ollut niin kiva mennä leikkimään. Meidän isossa luokassa oli adhd-lapsi, joka kiroili, älämölösi jatkuvasti ja häiritsi tuntia. Saattoi heitellä tavaroita tai kaataa pulpetin tai haukkua opettajaa, niin että kesken tunnin hänet poistettiin toiseen luokkaan tai muuten vain meni iso siivu tunnista hänen toimiensa setvintään. Iso tyhmä leikkisiä lapsia samassa huoneessa ja vain 1 aikuinen, ei ollut mikään uusi juttu, että joku poistettiin luokasta. Välitunneilla tapeltiin puujaloista, hyppynaruista ja jopa kiikkuvuoroista.
Yläasteella sitten vähän erilaiset ongelmat, mutta tämä nyt oli vain otanta omista vuosistani ala-asteella
Minulla samoin, ala-asteella kaksi ekaa luokkaa sujui vielä rauhallisesti, mutta kolmannella luokalla lama oli jo hyvin iskenyt, luokassa oli parhaimmillaan 32 oppilasta ja yksi opettaja (ei mitään koulunkäyntiavustajia tms. siihen aikaan, koulussa oli toki kuraattori joka oli kuitenkin aivan hampaaton), meidän luokkahuone oli liikuntasalin nurkassa remonttien vuoksi. Lama näkyi myös kouluvälineissä, kaikki kirjat vanhoja jne. Meillä ei ollut todella pahoja häirikköoppilaita, koska siihen aikaan oli vielä se tarkkailuluokka olemassa, ja alue oli kuitenkin tällaista peruskeskiluokkaista, melko tasaista. Oli kuitenkin pari lasta jotka olivat vaikeista kotiolosuhteista ja oman onnensa nojassa, ja oli uhmakkaita poikia jotka ei olleet kellään hanskassa. Oli kiusaamista ja riitoja.
Opettaja jäi sairaslomalle tai varhaiseläkkeelle stressin vuoksi, ja minusta sen opettajan linja olikin aika epäjohdonmukainen. Häntä sijaistamaan tullut opettaja onneksi taisi pelastaa muutaman pojan tulevaisuuden kun sai vähän rauhoitettua hommaa ja sai lasten luottamusta takaisin. Olin itse tietysti niitä kilttejä, rauhallisia, hyviä oppilaita, mutta en muista että olisin erityisesti kärsinyt levottomasta kouluajasta. Tykkäsin niistä kouluhommista, kaikista esitelmistä jne. ja joskus autoin muita tunneilla. Kuitenkin sitten muutamaa vuotta nuorempi pikkusisarukseni oli vähän vastaavassa tilanteessa isossa yhdistelmäluokassa ja hän ei lopulta halunnut enää edes mennä kouluun, taisi pelätä omaa luokanopettajaansakin.
En tiedä minkälainen linja kouluissa pitäisi olla. Pienemmät ryhmäkoot varmasti, ja se että luokissa ei olisi oppilaita jotka kertakaikkiaan ei pysty tai halua luokan tahdissa opiskella. Meillä onneksi silloin tosiaan oli tarkkis olemassa erillisessä rakennuksessa. Toki se oli niille siellä oleville lapsille leimaava, vähän kuin jotain leprapotilaita ulkopuolisen silmiin, ja tarkkikselle joutumisesta ei varmasti palattu enää ihan tavallisena muiden pariin, mutta uskon että se oli paras ratkaisu silti, pelasti tarkkailuluokalla olevien sekä satojen muiden koulunkäynnin. Jos vastaava systeemi olisi yhä olemassa paremmalla liikkuvuudella, vähemmällä leimaavuudella, se olisi varmaan ihanteellista.
Mutta en ole sitä mieltä, että opettajien täytyy välttämättä olla selvittelemässä oppilaiden välisiä riitoja koko ajan. Minusta se on jo ihan liikaa. Miksi lapset opetetaan pyytämään aikuista apuun joka asiaan? Miten se käytännössä edes tapahtuu? Viittaan tuohon ap:n viestin tyttöjen väliseen riitaan ja sen selvittelyyn. Miten se tilanne hoidetaan?
Jos näitä riitoja ei selvitetä ne kasvavat ja kasvavat.
Eli tulevat ongelmat estetään näin.Minusta ongelmissa syytetään liikaa kotia vaikka syy voi olla juuri se, että jo päiväkodissa työntekijät haluavat päästä helpolla ja sallivat pikku pomot lasten keskuudessa.
Annetaan syntyä ryhmiä joissa joku lapsi terrorisoi muita.Mutta siis kiinnostaa miten opettaja selvittää sen välituntiriidan? Tai miten estetään päiväkodissa ne pikku pomot? Minusta terrorin voi estää ilmankin että on siellä lasten välissä kertomassa miten heidän pitää toisiaan kohdella. Tai siis... eikö aikuiset voi katsoa päältä että ketään ei satuteta ja koulun käyttäytymissääntöjä noudatetaan, ja yleisellä tasolla antaa lapsille esimerkkiä siitä millainen on reilu, itsenäinen, muiden kanssa toimeentuleva ihminen? Tuntuu jotenkin lopun alulta jos alusta asti operoidaan lasten keskinäisissä suhteissa, niin ettei ne joudu itse selvittämään asioitaan. Oppiiko ne sitä kykyä itse sillä, että opettaja selvittää?
Onko nykyinen käytäntö toiminut?
Ei. Lapsiryhmällä täytyy olla johtaja ja jos se johtaja ei ole aikuinen se on lapsi.
Eli lapset harjoittelevat ja riitoja setvimään tarvitaan aikuista.
Päiväkodissa ja koulussa tavoite on rauhallinen oppimisympäristö ja se ei synny lasten voimin.
Aikuisia tarvittaisiin enemmän, oikeudenmukaisia.
Tuntuu, että tässä opettajan osuus on ehkä vähän vajaa jos itse olette tehneet noin paljon? Jos luokka on kovin energinen ja iso osa lapsista ei pysty olemaan paikallaan niin jotain toiminnallista enemmän?
Minulla on vähän saman tapainen poika, nyt ekalla. Pk ssa oli ajoittain juuri kuvailemasi tilanne, oli mukana hölmöily jutuissa 5 ja 6 vuotiaana ajoittain. Ja kotona rakentaa legoja ja lukee !
Minä olin myös hyvin tiukkana. Puhuin kotona että se on ihan sama mitä muut tekee mutta sinä et häiritse jne.
Eskari syksyn kriisin ratkaisi juuri se, että menin päiväksi päiväkotiin. Olin sanonut etukäteen, että jos vielä tulee viestiä, että olet niin pieni että et osaa olla eskarissa niin äidin pitää tulla sitten vahtimaan a auttamaan. Tämän sitten tein.
Ja sen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa, pojan mielestä oli todella noloa kun kaverit kyselivät miksi olen päiväkodissa jne. En nolannut poikaa kuitenkaan, sanoin vaan että halusin tulla katsomaan . Vaikutus oli silti iso.
Nyt eka luokka on alkanut ongelmitta vaikka luokka on open mukaan hyvällä tavalla vilkas ja energinen. Ope on ottanut tämän upeasti huomioon ja kanavoi lasten energian koulutyöhön. Mikään tunti vaan ei ole pelkästään pulpetissa istumista.
Koulu on myös hyvällä aluella luojan kiitos. Kenlläkään ei ole käytösongelmia varsinaisesti , ovat vaan vilkkaita.
Opettaja ei tunnu mitenkään kuormittuneelta. Antoi esim oman puhelin numeronsa kaikille ja sanoi, että aina saa soittaa. On kuulemma aina antanut numeron eikä soittelusta ole tullut mitään ongelmaa. Ja tällä opettajalla on taapero ikäinen oma pienin lapsi. Eli johtuu varmaan ihan paremmasta alueesta tuo jaksaminen ja vanhempien normaali käytös, yksityiselämä ei ole varmaan erityisen rentouttavaa tuollakaan opettajalla kolmen lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimin avustajana luokassa, jossa on useita integroituja erityislapsia. Usein tunnen jopa kiitollisuutta siitä, että viimeinen vastuu koko hommasta ei onneksi ole minulla vaan opettajalla, joka on ihan helisemässä meidän poppoomme kanssa välillä.
Ilman kahta aikuista ei hommasta tulisi yhtään mitään. Meilläkin on näitä lattioilla kierijöitä, mölisijöitä, aggressioitaan avoimesti purkavia, vaeltelijoita ja totaalikieltäytyjiä luokassa. Oppimisvaikeuksista kärsiviä ja esimerkiksi diabeetikkoja en edes mainitse, heille ei oikein aikaa riitä. Yritän parhaani mukaan kontrolloida pahimpia säätäjiä, mutta aina selkäni takana ehtii tapahtua jotain, kun keskityn johonkin asiaan toisaalla. Viikoittain seison kahden pahimman häirikön kanssa käytävällä rauhoittamassa lapsia ja keskustelemassa heidän kanssaan tilanteesta ja harjoittelemme rauhoittumista. Opettaja pystyy tällöin opettamaan muita edes jonkin aikaa.
Vaikka palkkani on pelkkä huono vitsi, tunnen kuitenkin tekeväni äärimmäisen merkityksellistä työtä jokaikinen arkipäivä. Ilman minua homma olisi hajonnut jo ensimmäisenä päivänä käsiin.
Omasta näkökulmastani kaksi asiaa auttaisi tähän kaaokseen:
1. Jokaiseen haastavampaan luokkaan oma, nimetty avustaja.
2. Avustajien palkat ja työehdot TÄYSIN uusiksi, jotta saadaan fiksua porukkaa mukaan, mielellään vähän kokeneempia aikuisia. Nyt työ on osa-aikaista, palkka on naurettava ja lomat vietän ansiosidonnaisella. Kaupunki ei palkkaa vakituisia enää, vaan on pakko työskennellä vuokrafirman kautta.
Minustakin tässä vastaus.
Mutta avustajien tulee olla oikeasti hyviä kuten sanoit. Joku kortistosta reväisty puoli syrjäytynyt mies ei ketään poikaa auta.
Eli oli naisen tai mies täytyy olla omat palikat kasassa ja osaamista.Joissakin iltapäiväkerhoissa olen nähnyt näitä äijiä jotka ennemmin aiheuttavat ongelmia kuin poistavat niitä. Omat kasvatusmenetelmät ovat kiusaamista.
Eli kunnolla koulutettuja ja alalle sopivia.
Avustaja vastaa.
Työehtoja parantamalla tähän saataisiin koulutettua ja kokenutta porukkaa. Mutta eipä sillä ole oikeastaan väliä, koska ei avustajiin haluta panostaa rahallisesti yhtään. Mielummin poltetaan opettajat loppuun, onhan kortissa lisää odottamassa.
Itsekin päädyin tähän hommaan puolivahingossa jäätyäni työttömäksi muulta alalta. Minulla on kuitenkin korkeakoulututkinto, johon sisältyi myös kehityspykologiaa, joten voin hyödyntää sitä avustajan työssä mainiosti. Järkyttävää palkkaa onneksi korvaa jonkin verran työn mielekkyys ja toki soviteltu tyött. päiväraha ja asumistuki. Ilman niitä ei tätä työtä olisi varaa edes tehdä. Näen nue tuet ikäänkuin osana palkkaani, kun näillä ehdoilla joudun työtäni tekemään.
Usein mietin. millaisia säästöjä olisi oikeasti tulevaisuudessa tiedossa, jos kunnat panostaisivat opettajien ja avustajien määrän lisäämiseen NYT niin, että jokainen lapsi saisi opiskella rauhallisessa työympäristössä ja hänet nähtäisiin oikeasti yksilönä täällä. Mutta tokihan tuollainen on aivan liian järkevää ajattelua, joka ei säästö-pakkomielteisille, lyhytnäköisille päättäjille tule mieleenkään. Kärsitään mielummin seurauksista kymmenen vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimin avustajana luokassa, jossa on useita integroituja erityislapsia. Usein tunnen jopa kiitollisuutta siitä, että viimeinen vastuu koko hommasta ei onneksi ole minulla vaan opettajalla, joka on ihan helisemässä meidän poppoomme kanssa välillä.
Ilman kahta aikuista ei hommasta tulisi yhtään mitään. Meilläkin on näitä lattioilla kierijöitä, mölisijöitä, aggressioitaan avoimesti purkavia, vaeltelijoita ja totaalikieltäytyjiä luokassa. Oppimisvaikeuksista kärsiviä ja esimerkiksi diabeetikkoja en edes mainitse, heille ei oikein aikaa riitä. Yritän parhaani mukaan kontrolloida pahimpia säätäjiä, mutta aina selkäni takana ehtii tapahtua jotain, kun keskityn johonkin asiaan toisaalla. Viikoittain seison kahden pahimman häirikön kanssa käytävällä rauhoittamassa lapsia ja keskustelemassa heidän kanssaan tilanteesta ja harjoittelemme rauhoittumista. Opettaja pystyy tällöin opettamaan muita edes jonkin aikaa.
Vaikka palkkani on pelkkä huono vitsi, tunnen kuitenkin tekeväni äärimmäisen merkityksellistä työtä jokaikinen arkipäivä. Ilman minua homma olisi hajonnut jo ensimmäisenä päivänä käsiin.
Omasta näkökulmastani kaksi asiaa auttaisi tähän kaaokseen:
1. Jokaiseen haastavampaan luokkaan oma, nimetty avustaja.
2. Avustajien palkat ja työehdot TÄYSIN uusiksi, jotta saadaan fiksua porukkaa mukaan, mielellään vähän kokeneempia aikuisia. Nyt työ on osa-aikaista, palkka on naurettava ja lomat vietän ansiosidonnaisella. Kaupunki ei palkkaa vakituisia enää, vaan on pakko työskennellä vuokrafirman kautta.
Minustakin tässä vastaus.
Mutta avustajien tulee olla oikeasti hyviä kuten sanoit. Joku kortistosta reväisty puoli syrjäytynyt mies ei ketään poikaa auta.
Eli oli naisen tai mies täytyy olla omat palikat kasassa ja osaamista.Joissakin iltapäiväkerhoissa olen nähnyt näitä äijiä jotka ennemmin aiheuttavat ongelmia kuin poistavat niitä. Omat kasvatusmenetelmät ovat kiusaamista.
Eli kunnolla koulutettuja ja alalle sopivia.
Avustaja vastaa.
Työehtoja parantamalla tähän saataisiin koulutettua ja kokenutta porukkaa. Mutta eipä sillä ole oikeastaan väliä, koska ei avustajiin haluta panostaa rahallisesti yhtään. Mielummin poltetaan opettajat loppuun, onhan kortissa lisää odottamassa.
Itsekin päädyin tähän hommaan puolivahingossa jäätyäni työttömäksi muulta alalta. Minulla on kuitenkin korkeakoulututkinto, johon sisältyi myös kehityspykologiaa, joten voin hyödyntää sitä avustajan työssä mainiosti. Järkyttävää palkkaa onneksi korvaa jonkin verran työn mielekkyys ja toki soviteltu tyött. päiväraha ja asumistuki. Ilman niitä ei tätä työtä olisi varaa edes tehdä. Näen nue tuet ikäänkuin osana palkkaani, kun näillä ehdoilla joudun työtäni tekemään.
Usein mietin. millaisia säästöjä olisi oikeasti tulevaisuudessa tiedossa, jos kunnat panostaisivat opettajien ja avustajien määrän lisäämiseen NYT niin, että jokainen lapsi saisi opiskella rauhallisessa työympäristössä ja hänet nähtäisiin oikeasti yksilönä täällä. Mutta tokihan tuollainen on aivan liian järkevää ajattelua, joka ei säästö-pakkomielteisille, lyhytnäköisille päättäjille tule mieleenkään. Kärsitään mielummin seurauksista kymmenen vuoden päästä.
Tuo lapsen kehitysvaiheiden tuntemus hyvä asia. Toivottavasti herättäisiin tajuamaan avustajien tarpeellisuus ja palkkaus paranisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö vanha kunnon tarkkailuluokka- ja apukoulusysteemi olisi paikallaan.
Sinne vaan kaikki mölylasset kehittymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tokaluokkalaisen luokka on hyvin levoton ja meluisa. Ollut alusta lähtien. Ja valitettavasti yksi näistä hulinoitsijoista on oma lapsemme. Olen tästä kovin pahoillani niin opettajan kuin koulutovereidenkin puolesta.
Me molemmat vanhemmat olemme hyvin motivoituneita ratkomaan ongelmaa oman lapsemme kohdalla, mutta en oikein tiedä mitä voisimme vielä tehdä. Koululaisemme pärjää opinnoissa hyvin, mutta ei nyt kuitenkaan niin hyvin, että tylsistymisen takia olisi levoton. Hänellä on kavereita, ei ole kiusattu eikä kiusaa muita ja tykkää luokastaan ja opestaan. Ei vaan muista eikä malta olla paikoillaan ja hiljaa. Mikä on tosi hämmentävää, sillä kotona tuo nimenomaan on mieluiten hiljaisuudessa ja vaikka lukee sarjakuvia. Ei siis mikään keskittymishäiriöinenkään, jonka perusolemus olisi poukkoileva. Ilmeisesti se luokan hälinä vaan vie mennessään.
Se mitä me on tehty, niin asiasta on puhuttu. Moneltakin kannalta. Siitä miksi työrauha on tärkeää, miten hänen toimintansa sitä haittaa ja millaisia konsteja voisi olla itsensä ja tilanteen rauhaoittamiseen. On tehty rentoutusharjoituksia, mindfullnesia, otettu pieniä välitavoitteita ja harjoiteltu. Ruutuaikaa, tietokonepelejä tai muuta vastaavaa hänellä ei ole ennenkään ollut kuin kaksi tuntia viikossa, nyt ei ole sitäkään. Yöunien määrä on riittävä, ulkoilua ja liikuntaa hengästymiseen asti joka päivä. Ruoka on monipuolista ja kasvispainoitteista ja nyt ollaan erityisesti panostettu hyvään aamupalaan.
Hölmöilystä on menettänyt etuisuuksia, kuten kavereiden kanssa olemista tai viikkorahan. Onnistuneesta tunnilla olosta on luvattu näitä palauttaa ja sitten ios vaikka viikkokin menisi ettei open tarvitse huomattaa, niin jopa palkita.
Mutta jos tämä ei riitä, niin osaatteko arvon opettajat tahi kanssavanhemmat neuvoa mitä sitten teemme? Töideni puolesta voin tarvittaessa järjestää vaikka itseni sinne luokkaankin ja varmistaa vaikka kädestä kiinni pitäen, että tuo omani pysyy paikoillaan ja hiljaa.
Jospa siinä teidän lapsessa ei olekaan mitään vikaa, jospa se on ihan tavallinen iloinen lapsi. Jospa, jos se kerran on töiden puolesta mahdollista, käyt siellä luokassa katsomassa mitä siellä tapahtuu. Ainakin huomasin itse kakkosluokkalaisen koulussa, että oppitunnissa on aika paljon ns. hulinaa, kun lapset saa itse suunnitella mitä tekevät ja missä tekevät. Tekivät tehtäviään siinä järjestyksessä kuin halusivat sen mukaan mitä opettaja oli sanonut että tänään pitää saada tehtyä, ja juttelivat siinä sivussa. Ne hetket jotka piti olla hiljaa paikoillaan ja kuunnella opea oli aika lyhyitä. Paljon leikkiä ja laulua myös. En tiedä onko se hyvä juttu, onko kyseessä jotenkin erityinen luokka tai opettaja, mutta ainakaan tuossa luokassa ei ole järjestysongelmia.
Tämän tyyppisessä opetuksessa on se ongelma, että hulina on jatkuvaa eikä opiskelurauhaa ole lainkaan. Vaatii todella kypsää otetta ja rautaista keskittymiskykyä pystyä omaksumaan uusia tietoja ja taitoja tehokkaasti tuollaisessa ympäristössä. Kun mukaan vielä heitetään pari ylivilkasta tai muuten vain käytöshäiriöistä, on soppa valmis. Nykyiset opetusmetodit eivät huomioi lainkaan niitä oppilaita, jotka haluaisivat hiljaisuutta ja oppimisrauhaa, eikä niitä, jotka tarvitsisivat jämäkkää auktoriteettia omien impulssien hillitsemiseen. On paljon oppilaita, joille perinteinen opettajajohtoinen "suu kiinni ja kädet pulpetilla" -tyyppinen opetus on tehokkainta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vieras. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti oikein harmittamaan toi juttu. Itse oon pitkään harkinnut kouluttautua opettajaksi, mutta nykypäivän koulumaailman tuntien (tai oikeastaan nykylapset tuntien) en todellakaan aio siihen. Toivottavasti sun työsi muuttuisi pian opettamiseksi eikä jatkuisi tollasena riidanselvittäjänä/sylkikuppina. Mikä nykykakaroita oikeen vaivaa? Tuntuu et monet lapset tuntuvat voivan pahoin henkisesti (ja täten myös niiden vanhemmat). Miksi asialle ei tehdä mitään? Eikö korkeemmat tahot halua tehdä asialle mitään (ja kyllä aivan varmasti tietävät tämmösistä tapauksista!). Nykylasten levottomuus on kumminkin ollut pitkään tiedossa..
Tsemppiä vielä ja suuri virtuaalinen hali!
T: N19 (ps. mun peruskouluvuosinani (2005-2014) tommosta käytöstä ei ikinä sallittu meidän luokassa, olen pöyristynyt)
Itse kävin peruskoulun 1993-> ja meillä oli valtava luokka. Syy oli kahden pienemmän luokan yhdistäminen. Meteliä oli ja opettaja joutui neuvomaan kahdet eri ohjeet, eipä siinä paljon apuja saanut jos tarvitsi, onneksi itse en, mutta sääli niitä, jotka olisivat tarvinneet. Koulu oli aitaamaton, joten opettajat juoksentelivat nuorempien perässä rajojen tuntumassa, kun läheiseen metsään olisi ollut niin kiva mennä leikkimään. Meidän isossa luokassa oli adhd-lapsi, joka kiroili, älämölösi jatkuvasti ja häiritsi tuntia. Saattoi heitellä tavaroita tai kaataa pulpetin tai haukkua opettajaa, niin että kesken tunnin hänet poistettiin toiseen luokkaan tai muuten vain meni iso siivu tunnista hänen toimiensa setvintään. Iso tyhmä leikkisiä lapsia samassa huoneessa ja vain 1 aikuinen, ei ollut mikään uusi juttu, että joku poistettiin luokasta. Välitunneilla tapeltiin puujaloista, hyppynaruista ja jopa kiikkuvuoroista.
Yläasteella sitten vähän erilaiset ongelmat, mutta tämä nyt oli vain otanta omista vuosistani ala-asteella
Minulla samoin, ala-asteella kaksi ekaa luokkaa sujui vielä rauhallisesti, mutta kolmannella luokalla lama oli jo hyvin iskenyt, luokassa oli parhaimmillaan 32 oppilasta ja yksi opettaja (ei mitään koulunkäyntiavustajia tms. siihen aikaan, koulussa oli toki kuraattori joka oli kuitenkin aivan hampaaton), meidän luokkahuone oli liikuntasalin nurkassa remonttien vuoksi. Lama näkyi myös kouluvälineissä, kaikki kirjat vanhoja jne. Meillä ei ollut todella pahoja häirikköoppilaita, koska siihen aikaan oli vielä se tarkkailuluokka olemassa, ja alue oli kuitenkin tällaista peruskeskiluokkaista, melko tasaista. Oli kuitenkin pari lasta jotka olivat vaikeista kotiolosuhteista ja oman onnensa nojassa, ja oli uhmakkaita poikia jotka ei olleet kellään hanskassa. Oli kiusaamista ja riitoja.
Opettaja jäi sairaslomalle tai varhaiseläkkeelle stressin vuoksi, ja minusta sen opettajan linja olikin aika epäjohdonmukainen. Häntä sijaistamaan tullut opettaja onneksi taisi pelastaa muutaman pojan tulevaisuuden kun sai vähän rauhoitettua hommaa ja sai lasten luottamusta takaisin. Olin itse tietysti niitä kilttejä, rauhallisia, hyviä oppilaita, mutta en muista että olisin erityisesti kärsinyt levottomasta kouluajasta. Tykkäsin niistä kouluhommista, kaikista esitelmistä jne. ja joskus autoin muita tunneilla. Kuitenkin sitten muutamaa vuotta nuorempi pikkusisarukseni oli vähän vastaavassa tilanteessa isossa yhdistelmäluokassa ja hän ei lopulta halunnut enää edes mennä kouluun, taisi pelätä omaa luokanopettajaansakin.
En tiedä minkälainen linja kouluissa pitäisi olla. Pienemmät ryhmäkoot varmasti, ja se että luokissa ei olisi oppilaita jotka kertakaikkiaan ei pysty tai halua luokan tahdissa opiskella. Meillä onneksi silloin tosiaan oli tarkkis olemassa erillisessä rakennuksessa. Toki se oli niille siellä oleville lapsille leimaava, vähän kuin jotain leprapotilaita ulkopuolisen silmiin, ja tarkkikselle joutumisesta ei varmasti palattu enää ihan tavallisena muiden pariin, mutta uskon että se oli paras ratkaisu silti, pelasti tarkkailuluokalla olevien sekä satojen muiden koulunkäynnin. Jos vastaava systeemi olisi yhä olemassa paremmalla liikkuvuudella, vähemmällä leimaavuudella, se olisi varmaan ihanteellista.
Mutta en ole sitä mieltä, että opettajien täytyy välttämättä olla selvittelemässä oppilaiden välisiä riitoja koko ajan. Minusta se on jo ihan liikaa. Miksi lapset opetetaan pyytämään aikuista apuun joka asiaan? Miten se käytännössä edes tapahtuu? Viittaan tuohon ap:n viestin tyttöjen väliseen riitaan ja sen selvittelyyn. Miten se tilanne hoidetaan?
Jos näitä riitoja ei selvitetä ne kasvavat ja kasvavat.
Eli tulevat ongelmat estetään näin.Minusta ongelmissa syytetään liikaa kotia vaikka syy voi olla juuri se, että jo päiväkodissa työntekijät haluavat päästä helpolla ja sallivat pikku pomot lasten keskuudessa.
Annetaan syntyä ryhmiä joissa joku lapsi terrorisoi muita.Mutta siis kiinnostaa miten opettaja selvittää sen välituntiriidan? Tai miten estetään päiväkodissa ne pikku pomot? Minusta terrorin voi estää ilmankin että on siellä lasten välissä kertomassa miten heidän pitää toisiaan kohdella. Tai siis... eikö aikuiset voi katsoa päältä että ketään ei satuteta ja koulun käyttäytymissääntöjä noudatetaan, ja yleisellä tasolla antaa lapsille esimerkkiä siitä millainen on reilu, itsenäinen, muiden kanssa toimeentuleva ihminen? Tuntuu jotenkin lopun alulta jos alusta asti operoidaan lasten keskinäisissä suhteissa, niin ettei ne joudu itse selvittämään asioitaan. Oppiiko ne sitä kykyä itse sillä, että opettaja selvittää?
Eiväthän lapset enää ole missään keskenään. Aikaisemmin koululaiset leikkivät vapaa-aikansa ja nimenomaan ulkona keskenään, ilman aikuisen ohjausta ja valvontaa. Lapset oppivat erittäin huomionhakuisiksi tällä tavalla. Koululaiset eivät ole keskenään lapsen huoneessa, vaan tulevat olohuoneeseen aikuisten luo odottamaan viihdytystä. Ennen isommat lapset pihalla opettivat pienemmilleen pelejä ja leikkejä, kirkonrotasta jalkapalloon. Vanhempia lapsia arvostettiin suuresti, eikä toisen lapsen tarvinnut olla ylikorrekti kun nuorempi hölmöili. Nykyään eri ikäiset lapset eivät juuri seurustele keskenään, tässä me menetämme tärkeän kasvatusavun.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kurjaa, kun opettajat eivät nykyisin pärjää lapsille kouluissa. Ihan älyttömästi opettajat valittavat työstään ja työoloistaan. Oikeasti kannattaa myös miettiä omaa ammatinvalintaansa, jos ei jaksa ja pärjää.
Kyllä nykyisin väsytään ylipäätänsäkin töissä ja vaaditaan tosi paljon enemmän, kuin ennen muissakin ammateissa.
Sähköposteja pitää lähetellä lähes ympäri vuorokauden, koska globaalissa maailmassa mennään ja asiakkaista kova pula, joten heitä pitää miellyttää ja tehdä Niin paljon extrahommia.
Sijaisia ei ole koskaan ja jos olet sairaana tai lomalla työt odottavat tekemättä työpöydällä.
Kyllä opettajat pärjäisivät, jos saisivat pitää kunnon kuria. Mutta jos istutat oppilasta joka päivä tunnin jälki-istunnossa, alkaa vanhempien hyökkäys. He kun eivät yksinkertaisesti ymmärrä, että heidän lapsellensa pitäisi panna rajat. Moni on opettajaa vastaan. Vanhemmat kuvittelevat, että opella on hirveästi mielenkiintoa vatvoa Paulin ongelmaa vapaa-ajallaan ja että hän ihan kiusatakseen vanhempia ja Paulia jaksaa soitella heille keksitystä ongelmasta kotiin.
Jos olisin kaikkivoipainen opettaja, käskisin oppilaita heti laittamaan kännykkänsä opettajanpöydälle koriin tunnin ajaksi. Karjuisin riehujille päin naamaa, jopa ravistaisin. Tuuppaisin yksikseen käytävään miettimään. Lähettäisin pienryhmään opiskelemaan kesken tunnin. Uhkailisin poliisilla ja sossulla. Mutta: tämä kaikki on kiellettyä. Minä en saa korottaa ääntäni tai koskea, kännykän takavarikointi on kyseenalaista (henk.koht. tavara), yksin käytävään en oppilasta voi laittaa, sillä hänet pitäisi lähettää toisen opettajan valvottavaksi. (Mutta sellaisia ei ole vapaalla, ja kuinka voisin lähteä etsimäänkään sellaista pitkin koulua?) Samalla muu luokka jää vaille valvojaa, mikä myöskin on kiellettyä. Eli teen niin tai näin, aina väärin.
Kouluihin tarvittaisiin vartijat, jotka voi hälyyttää tarvittaessa noutamaan oppilas tunnilta säilöön. Myös tarkkiksia ja muita pienryhmiä tarvitaan. Opettajia on liian vähän suhteessa luokan kokoon. Liian isoissa luokissa on jatkuva melu, huono ilma eikä kukaan viihdy. Tai edes opi niin hyvin kuin voisi parhaimmillaan olla mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pisti oikein harmittamaan toi juttu. Itse oon pitkään harkinnut kouluttautua opettajaksi, mutta nykypäivän koulumaailman tuntien (tai oikeastaan nykylapset tuntien) en todellakaan aio siihen. Toivottavasti sun työsi muuttuisi pian opettamiseksi eikä jatkuisi tollasena riidanselvittäjänä/sylkikuppina. Mikä nykykakaroita oikeen vaivaa? Tuntuu et monet lapset tuntuvat voivan pahoin henkisesti (ja täten myös niiden vanhemmat). Miksi asialle ei tehdä mitään? Eikö korkeemmat tahot halua tehdä asialle mitään (ja kyllä aivan varmasti tietävät tämmösistä tapauksista!). Nykylasten levottomuus on kumminkin ollut pitkään tiedossa..
Tsemppiä vielä ja suuri virtuaalinen hali!
T: N19 (ps. mun peruskouluvuosinani (2005-2014) tommosta käytöstä ei ikinä sallittu meidän luokassa, olen pöyristynyt)
Lasten käytös johtuu siitä, että (jotkut) vanhemmat pakenevat vanhemman vastuitaan. Netti ja oma vapaa kiinnostaa heitä eniten. He tuuppaavat lapset milloin päiväkodin, harrastusten, mummon, tutun tai koulun kasvatettaviksi. Moni hemmottelee penskaansa ja antaa kaikessa periksi, koska ei jaksa kuunnella protestihuutoa tai jankutusta. Pelkäävät myös, että kieltämällä lapseltaan jotakin lapsi masentuu tai vähintään kasvaa alistuvaksi nössöksi eikä Hyväitsetuntoiseksi Voittajaksi.
Lapsi nostetaan kultaistuimelle, häntä pidetään kuin kuningasta ja sellainen minäkeskeinen narsisti hänestä myös kasvaakin. Ei usko mitään kieltoja eikä kunnioita mitään auktoriteetteja. Rikkoo sääntöjä. Ei ota muita huomioon, vain Minä ja Mun mukavuuteni. Muut ovat heitä varten täällä. He haluavat ja he saavat. Mitään rajoja ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vieras. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti oikein harmittamaan toi juttu. Itse oon pitkään harkinnut kouluttautua opettajaksi, mutta nykypäivän koulumaailman tuntien (tai oikeastaan nykylapset tuntien) en todellakaan aio siihen. Toivottavasti sun työsi muuttuisi pian opettamiseksi eikä jatkuisi tollasena riidanselvittäjänä/sylkikuppina. Mikä nykykakaroita oikeen vaivaa? Tuntuu et monet lapset tuntuvat voivan pahoin henkisesti (ja täten myös niiden vanhemmat). Miksi asialle ei tehdä mitään? Eikö korkeemmat tahot halua tehdä asialle mitään (ja kyllä aivan varmasti tietävät tämmösistä tapauksista!). Nykylasten levottomuus on kumminkin ollut pitkään tiedossa..
Tsemppiä vielä ja suuri virtuaalinen hali!
T: N19 (ps. mun peruskouluvuosinani (2005-2014) tommosta käytöstä ei ikinä sallittu meidän luokassa, olen pöyristynyt)
Itse kävin peruskoulun 1993-> ja meillä oli valtava luokka. Syy oli kahden pienemmän luokan yhdistäminen. Meteliä oli ja opettaja joutui neuvomaan kahdet eri ohjeet, eipä siinä paljon apuja saanut jos tarvitsi, onneksi itse en, mutta sääli niitä, jotka olisivat tarvinneet. Koulu oli aitaamaton, joten opettajat juoksentelivat nuorempien perässä rajojen tuntumassa, kun läheiseen metsään olisi ollut niin kiva mennä leikkimään. Meidän isossa luokassa oli adhd-lapsi, joka kiroili, älämölösi jatkuvasti ja häiritsi tuntia. Saattoi heitellä tavaroita tai kaataa pulpetin tai haukkua opettajaa, niin että kesken tunnin hänet poistettiin toiseen luokkaan tai muuten vain meni iso siivu tunnista hänen toimiensa setvintään. Iso tyhmä leikkisiä lapsia samassa huoneessa ja vain 1 aikuinen, ei ollut mikään uusi juttu, että joku poistettiin luokasta. Välitunneilla tapeltiin puujaloista, hyppynaruista ja jopa kiikkuvuoroista.
Yläasteella sitten vähän erilaiset ongelmat, mutta tämä nyt oli vain otanta omista vuosistani ala-asteella
Minulla samoin, ala-asteella kaksi ekaa luokkaa sujui vielä rauhallisesti, mutta kolmannella luokalla lama oli jo hyvin iskenyt, luokassa oli parhaimmillaan 32 oppilasta ja yksi opettaja (ei mitään koulunkäyntiavustajia tms. siihen aikaan, koulussa oli toki kuraattori joka oli kuitenkin aivan hampaaton), meidän luokkahuone oli liikuntasalin nurkassa remonttien vuoksi. Lama näkyi myös kouluvälineissä, kaikki kirjat vanhoja jne. Meillä ei ollut todella pahoja häirikköoppilaita, koska siihen aikaan oli vielä se tarkkailuluokka olemassa, ja alue oli kuitenkin tällaista peruskeskiluokkaista, melko tasaista. Oli kuitenkin pari lasta jotka olivat vaikeista kotiolosuhteista ja oman onnensa nojassa, ja oli uhmakkaita poikia jotka ei olleet kellään hanskassa. Oli kiusaamista ja riitoja.
Opettaja jäi sairaslomalle tai varhaiseläkkeelle stressin vuoksi, ja minusta sen opettajan linja olikin aika epäjohdonmukainen. Häntä sijaistamaan tullut opettaja onneksi taisi pelastaa muutaman pojan tulevaisuuden kun sai vähän rauhoitettua hommaa ja sai lasten luottamusta takaisin. Olin itse tietysti niitä kilttejä, rauhallisia, hyviä oppilaita, mutta en muista että olisin erityisesti kärsinyt levottomasta kouluajasta. Tykkäsin niistä kouluhommista, kaikista esitelmistä jne. ja joskus autoin muita tunneilla. Kuitenkin sitten muutamaa vuotta nuorempi pikkusisarukseni oli vähän vastaavassa tilanteessa isossa yhdistelmäluokassa ja hän ei lopulta halunnut enää edes mennä kouluun, taisi pelätä omaa luokanopettajaansakin.
En tiedä minkälainen linja kouluissa pitäisi olla. Pienemmät ryhmäkoot varmasti, ja se että luokissa ei olisi oppilaita jotka kertakaikkiaan ei pysty tai halua luokan tahdissa opiskella. Meillä onneksi silloin tosiaan oli tarkkis olemassa erillisessä rakennuksessa. Toki se oli niille siellä oleville lapsille leimaava, vähän kuin jotain leprapotilaita ulkopuolisen silmiin, ja tarkkikselle joutumisesta ei varmasti palattu enää ihan tavallisena muiden pariin, mutta uskon että se oli paras ratkaisu silti, pelasti tarkkailuluokalla olevien sekä satojen muiden koulunkäynnin. Jos vastaava systeemi olisi yhä olemassa paremmalla liikkuvuudella, vähemmällä leimaavuudella, se olisi varmaan ihanteellista.
Mutta en ole sitä mieltä, että opettajien täytyy välttämättä olla selvittelemässä oppilaiden välisiä riitoja koko ajan. Minusta se on jo ihan liikaa. Miksi lapset opetetaan pyytämään aikuista apuun joka asiaan? Miten se käytännössä edes tapahtuu? Viittaan tuohon ap:n viestin tyttöjen väliseen riitaan ja sen selvittelyyn. Miten se tilanne hoidetaan?
Jos näitä riitoja ei selvitetä ne kasvavat ja kasvavat.
Eli tulevat ongelmat estetään näin.Minusta ongelmissa syytetään liikaa kotia vaikka syy voi olla juuri se, että jo päiväkodissa työntekijät haluavat päästä helpolla ja sallivat pikku pomot lasten keskuudessa.
Annetaan syntyä ryhmiä joissa joku lapsi terrorisoi muita.Mutta siis kiinnostaa miten opettaja selvittää sen välituntiriidan? Tai miten estetään päiväkodissa ne pikku pomot? Minusta terrorin voi estää ilmankin että on siellä lasten välissä kertomassa miten heidän pitää toisiaan kohdella. Tai siis... eikö aikuiset voi katsoa päältä että ketään ei satuteta ja koulun käyttäytymissääntöjä noudatetaan, ja yleisellä tasolla antaa lapsille esimerkkiä siitä millainen on reilu, itsenäinen, muiden kanssa toimeentuleva ihminen? Tuntuu jotenkin lopun alulta jos alusta asti operoidaan lasten keskinäisissä suhteissa, niin ettei ne joudu itse selvittämään asioitaan. Oppiiko ne sitä kykyä itse sillä, että opettaja selvittää?
Eiväthän lapset enää ole missään keskenään. Aikaisemmin koululaiset leikkivät vapaa-aikansa ja nimenomaan ulkona keskenään, ilman aikuisen ohjausta ja valvontaa. Lapset oppivat erittäin huomionhakuisiksi tällä tavalla. Koululaiset eivät ole keskenään lapsen huoneessa, vaan tulevat olohuoneeseen aikuisten luo odottamaan viihdytystä. Ennen isommat lapset pihalla opettivat pienemmilleen pelejä ja leikkejä, kirkonrotasta jalkapalloon. Vanhempia lapsia arvostettiin suuresti, eikä toisen lapsen tarvinnut olla ylikorrekti kun nuorempi hölmöili. Nykyään eri ikäiset lapset eivät juuri seurustele keskenään, tässä me menetämme tärkeän kasvatusavun.
Minustakin aikuisen tehtävä on estää tai puuttua siinä vaiheessa, kun alkaa olla fyysinen tai aineellinen vahinko käsillä, ei siinä vaiheessa kun jollain on paha mieli. Opettaja on viranomainen, onko hyvä että viranomainen on sanomassa miten pitää kaverille puhua ja mikä merkitys on kenenkin pahalla mielellä... En tiedä.
Olen samaa mieltä että eri ikäisten lasten täytyisi olla keskenään tekemisissä, tosin onhan yhä kaikenlaista kummitoimintaa. Isommat on esimerkkinä pienemmille, ja toisaalta isommatkin näkee että he samoin kuin heidän luokkalaiset on olleet niitä ihan pieniä itsekin ihan hetki sitten, joten omissa keskinäisissä suhteissa voisi olla vähän armollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olen hiukan pihalla mutta näin maalaisjärjellä ja aikuisten äitinä ajatellen:
Eikö vanhemmilta voi pyytää lukuvuoden alussa kirjallisen luvan siihen, että oppituntien ajaksi (tai koko päivän) lasten kännyt kerätään pois? Ne jätetään johonkin kuten naulakkoon takki kun tullaan sisään?
Toisaalta tuo ruokailu: mihin on jäänyt se tapa, että opettaja syö luokkansa kanssa samassa pöydässä ja valvoo samalla ruokailua? Eikö ruokalassa ole ketään henkilökuntaa, joka pitää silmällä ruoan hakijoita?
Jos lapseni ilmoittaisi, että häntä kiusataan tai kuulisin että lapseni on kiusaaja, menisin ilman muuta kouluun ja sinne luokkaa istumaan - päiväksi, kahdeksi tai niin kauaksi aikaa kun tarvitaan. Opetus on suomessa julkista ja sinne voi mennä. Kuten joku tuossa kirjoitti, oma lapsi lakkasi kiusaamasta kun oli vähän noloa että äiti tuli luokan perälle istumaan. Veikkaan, että sama toimisi siihen että omaa lasta kiusattaisiin. Kun vähän mulkoilisi sitä kiusaajaa, voisi tehota.
Vierailija kirjoitti:
Minun päivä on aika samanlainen; riitojen selvittelyä, hankalia omaisia, vessaan ei ehdi eikä aina syömäänkään. Yövuoro on 11 tuntia pitkä, viikonloput menee töissä sillä välin kun minun lapseni (yksi koulukiusattu) viettää vapaata isänsä kanssa. Itse saatan tehdä tuplavuoron koska työkaveri on sairastunut eikä viikonlopuksi saa pätevää tai edes epäpäyevää sijaista. Itkun lisäksi minua huoritellaan, raavitaan, syljetään, uhkaillaan ja lyödään. Vastaleikattujen kanssa olen koko ajan varpaillani, joudunko kohta elvyttämään, soitanko lääkärin, lääkitsenkö ja kuinka vahvalla lääkkeellä. Palkka on pieni (pienenmpi kuin sinulla) ja seuraavaa viikon lomaa odotellessa voi olo olla aika jyrätty useammin kuin kerran.
Voi nyyh. Silti näen paljon hyvää ja voimavaroja työssäni. Suurin osa omaisista ja potilaista ovat normaaleja ihmisä joiden kanssa arkinen kanssakäyminen on ok. Niin sinullakin, jos osaat työsi ja hallitset elämäsi. Sillä suurin osa oppilaistasi ovat normaaleja lapsia joilla on normaalit vanhemmat.
No sama juttu sairaaloissa ja hoitoalallakin. Teiltäkin on leikattu niin 90-luvun lamassa kuin viime vuosina. Ongelma on siinä, että liian pienellä väkimäärällä ja rahallisilla resursseilla pitäisi ehtiä hoitamaan isompi joukko "asiakkaita". Mahdotonta tehdä laadukkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämän keskustelun pitäis nyt muuttua "mulla raskain taakka on kannetavana" kilpailuksi. Myös hoitoalalla on raskasta ja niin myös opettajilla sekä monilla muilla...
On vaan hyvä tuoda epäkohtia esille.
Kyllä! Ihmettelen, ettei Suomessa enempää valiteta ja vaadita joukolla. Suurtyöttömyys, julkisten palveluiden heikennykset, määräaikaisten kierrätys, koulujen huonot olot ym. eikä mielenosoituksia eduskuntatalolla näy.
Ihmisten pitäisi nousta päätöksiä vastaan, eikä lampaina hyväksyä kaikkea huononnusta. Ei tällainen kävisi päinsä esim. Italiassa. Siellä olisi yleislakko.
Harmi, että sinulle on sattunut tuollainen luokka ja koet työsi raskaaksi.
Meillä opettaja juuri kehui oman lapseni luokkaa vanhempainillassa, miten hyvä työrauha luokassa on ja miten retkien teko sujuu hyvin, vaikka pitää vaihtaa matkalla kulkuvälinettä (ehkä useampiakin). Luokka on nyt 5.llä ja oppilaita 29, joten ihan pienestä porukasta ei ole kyse ja pk-seudulla ollaan. Opettaja on tehnyt myös selväksi, että retket lopetetaan, jos niillä ei käyttäydytä kunnolla. Ei ole tarvinnut lopettaa. Viime keväänä olivat seurakunnan leirikeskuksessa yökoulussa ja kaikilla oli ollut tosi kivaa. Myös mukana olleilla huoltajilla.
Koulussa ruokailun jälkeen tullaan omaan luokkaan lukemaan kirjaa, kunnes opettaja tulee paikalle ja normaali tunti alkaa. Tämä käytäntö on toiminut hyvin.
Tunneilla/välitunneilla ei käytetä kännyköitä, ellei sitä tarvita opetussyistä tunnin aikana. Välitunneilla leikkivät paljon erilaisia pelejä jne. koko luokan kesken tai pienemmissä porukoissa. Onneksi koululla on paljon välituntitarvikkeita (kiitos vanhempainyhdistyksen). Joskus tulee pientä kinaa säännöistä tms. mutta ne on aina selvitetty ja pelisäännöt tehty kaikille selviksi. Luokalla on aika kilpailuhenkisiä lapsia, joten joskus tunteet vähän "kuumenevat". Mitään isompaa kiusaamista tms. ei ole ollut tiedossa.
Ryhmähenki luokassa ja koulussa on hyvä. Toivottavasti löytyy muitakin kivoja luokkia eri kouluista. Jaksamista kaikille.
Itse olen aikoinani ollut todella levottomalla luokalla. Opettajasta riippui paljon saiko luokan kuriin vai ei. Sellainen opettaja, joka ilmoitti heti alussa "pelisäännöt" sai häiriköidenkin kunnioituksen ja luokassa pysyi järjestys. Muussa tapauksessa tunneilla oli yleensä kaaos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tästä epäsuhdastahan on Jyväskylän yliopiston proffa julkisesti avautunut ja nostanut sen julkiseen keskusteluun. Luokanopettajakoulutukseen valitaan tällä hetkellä niitä "kilttejä tyttöjä", jotka eivät ole elämää nähneet. Näiden tyttöjen ambitio on opettamisessa ja odotus se, että a) opetusala on suuresti arvostettu b) oppilaat ovat kilttejä. Oikeasti Suomen kouluissa tarvittaisiin ihan toisenlaista otetta edustavia opettajia; heillä pitäisi olla niin pedagogista kuin sosiaalipsykologista erityisosaamista ja ymmärrys siitä, että lasten kasvattamisessa on kyse niin paljon muusta kuin siitä, että vain teoreettisesti opettaa ja "kasvattaa". Vähän sama kuin lääkäri ja sairaanhoitaja hoitelisivat terveitä ihmisiä - juu olisihan se kivaa, mutta se ei ole se työn oikea sisältö.
Ihan kokemuksesta voin sanoa, että tällä hetkellä opettajan työssä uupuu myös ne muut kuin kympin tytöt. Myös ne taitavat moniosaajat. Harva tuorekaan ope lähtee työelämään kuvitellen, että oppilaat ovat kilttejä. Opettajuus ei ole sitä, mitä se joskus 20 vuotta sitten oli. Opettajan rooli on ohjaajan rooli, ja hyvä niin. Työ on tällä hetkellä kuitenkin niin uuvuttavaa inkluusion takia, että myös ne parhaimmat uupuvat.
Selvästi meidän Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamme kouluja ajetaan samaan malliin kuin Britannissa ja muualla on.
Eli on laadukkaat yksityiskoulut, joista saa hyvää opetusta rahalla ja jotka valitsevat oppilaansa. Sekä valtion koulut, joihin jää köyhät, oireilevat ja heikkotasoiset oppilaat ja joita opetuksen sijaan lähinnä vahditaan, etteivät tapa toisiaan.
Miksi tällainen hyväksytään, kysyn vaan?
Vierailija kirjoitti:
Tuli vain mieleen tuosta uusperhekeskustelusta: miten paljon nämä ydinperhe-erotaan-uusperhe ja lisää lapsia-erotaan-uusi uusperhe, lisää yhteisiä lapsia- sekoilut näkyy koulun arjessa? On loputon määrä sisarpuolia eri vanhemmille ja vanhempipuolille ja siihen päälle kaikki mahdolliset sukulaiset, puolisukulaiset jne.?
Oletan, että lapset oireilevat näitäkin kuvioita. Monella vanhemmalla voi olla jatkuva syyllisyys ja huono omatunto eron vuoksi, minkä takia sitä omaa lasta hemmotellaan isä/äitiviikonloppuina. Ehkä kilpaillaan siitäkin, että kumman luona lapsella on kivempaa, mun vaiko exän. Sitten ostellaan ja hyvitellään, joustetaan rajoista, ei kielletä mitään jne.
Luulisin, että lapsillakin on stressaavaa. Jos ero on aikuiselle iso stressi, niin onhan se väistämättä sitä lapsellekin. Koko syntymästä asti totuttu elämänmuoto muuttuu. (Tosin joskus se on järkevääkin, tilanteesta riippuen.)
Mutta siis kiinnostaa miten opettaja selvittää sen välituntiriidan? Tai miten estetään päiväkodissa ne pikku pomot? Minusta terrorin voi estää ilmankin että on siellä lasten välissä kertomassa miten heidän pitää toisiaan kohdella. Tai siis... eikö aikuiset voi katsoa päältä että ketään ei satuteta ja koulun käyttäytymissääntöjä noudatetaan, ja yleisellä tasolla antaa lapsille esimerkkiä siitä millainen on reilu, itsenäinen, muiden kanssa toimeentuleva ihminen? Tuntuu jotenkin lopun alulta jos alusta asti operoidaan lasten keskinäisissä suhteissa, niin ettei ne joudu itse selvittämään asioitaan. Oppiiko ne sitä kykyä itse sillä, että opettaja selvittää?