Lue keskustelun säännöt.
Mun itsetunto on murennettu sillä, että mun mielipiteet kiellettiin
03.10.2017 |
Siis ne kiellettiin, jos ne menivät ristiriitaan kasvattajani näkemysten kanssa. Ja voin sanoa, että hän oli erittäin ahdasmielinen ja yksiniitinen ihminen. Mutta hän opetti minulle, että minä olen pahaa mieltä, jos olin eri mieltä kuin hän. Vaikka en minä mitään pahaa halunnut, ei, useimmiten minä en esimerkiksi halunnut, että minä saan kärsiä jostakin ja olin siksi jotakin mieltä. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?
Että esimerkiksi kaikki, mitä kavereilla tai naapureilla on, on paljon arvokkaampaa, kuin se, miten sinä ajattelit? Enkä siis tarkoita, etteikö toisia ihmisiä ja naapureita voisi tai sopisi arvostaa, ei, sehän on vain hieno ominaisuus, mutta kun ne asetettiin sen, mitä minä olin, yläpuolelle. Aina. Oli kysymys ihan mistä tahansa asiasta, niin se saatiin väännettyä niin, että minä halusin muille pahaa. Jos minä valitin naapureiden melusta, niin heidän pitää antaa elää. Mutta jos he valittivat minun melustani, niin olin törkeä röyhkimys, joka ei osaa käyttäytyä, ja häiritsee muita. Itsetunto siinä mureni.
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on kyl silleen parempi fiilis että erotan nyt sen, että olinkin vain eri mieltä, en väärässä, kun äiti syytti minua lapsena kaikenlaisesta esim. Vaikka kavereiden kanssa olevista jutuista. Mietin, että oonko mä tosiaan niin kauhea, kuin mun äiti sanoo? Ja mikään ei sitten oikein tukenut muuta, kun kyseessä kerran oli erimielisyys kaverin kanssa, niin ei kai se kaveri nyt tule sanomaan, että hei oot sä siis kyllä tosi mahtava tyyppi. Äidistä minä saatoin pitää tätä todisteena siitä, että olin ilkeä. Vaikka se ei ole ilkeyttä, ettei jaksa tyydytellä jonkun kävelijän kävelyntarvetta, jos itse ei tykkää kävellä yhtä paljon.
apTai sitten sun äiti koitti kasvattaa kierosta mielestä kunnollista ihmistä.
Teikäläiset kun ei vaan huomaa mitään muuta maailmaa tai muita ihmisiä kuin itsensä.. Siksi sun äiti(kin) vaikuttaa sinusta epäreilulta. Teille kun kaikki kritiikki ja kasvatus on sen sairaan mielen ulottumattomissa.
Isäsi luovutti suhteesi. Jotkut ei vaan jaksa, kun viisaana huomaavat ettei teille voi mitään, tuo vamma kun on parantumaton.Ikävää vaan että sä sait rääkätä miehesi ja lapsesi loppuun.
Mikä tilanne on siis heidän suhteen, onko päässeet susta eroon?
Ei ei, äiti oli kiero, minä suora ja rehellinen. Ja isä itsekäs, mutta välitti minusta silti aikansa, kun se hänelle sopi. Miten tyttäresi suru kun ei pääse ridaamaan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollanen mutsi.
Meillä on suvussa älykäitä ihisiä. Mullakin on aivokapasiteettia paljon, mutta se on ollut vähän käytössä ja siksi rappeutunut ja mieli hyvin melankolinen nykyään.
Oon mä yliopistosta valmistunut ja idearikas idealisti, jolla hyviä ideoita parantaa tätä yhteiskuntaa..
MUTTA äitini latisti minut aikoinaan niin, että se varjo on seurannut minua kaikki vuodet. En saa kerättyä hyvien tyyppien joukkoa joiden kanssa parantaa maailmaa.
Oonkin päättänyt kuolla, koska olen tällainen päähän potkittava luuseri kakara, siis kohta keski-ikäinen aikuinen.
Mä koen vähän samoin. Jos ei olisi isoäitiäni, toi ois minä. Jo menneessä aikamuodossa. Et halua kuolla, haluaisit elää elämän, jossa ois arvoa. Mä niin tiedän.
ap
Mitä jos se vika onkin teissä? Mitä jos sanon että se olet sinä, jonka takia sinua ei kestetä? Jos kerron että olet itse niin raskas ja sairas ihminen että tarvitaan melko liuta tosihulluja jotka pystyy olemaan sun seurassa?
Meillä on kylillä sellainen kylähullujen porukka, osa sairaita, osa jälkeenjääneitä, osa juoneet tai narkanneet aivonsa niin pilalle, että yhdistävä tekijä porukalla on, että vaikka kuinka ärsyttävä sekopää hullu mahtuu mukaan ja kukaan ei oikein tajua ärsyyntyä, ovat kuin pieniä lapsia ja kukin saa olla niin outo kuin haluaa ja puhua niin hulluja kuin tykkää. Toinen ei tajua/ kuuntele/ ymmärrä mut on porukkaa ympärillä..
Mitä jos hakeudut tälläiseen porukkaan?
Mikäs sillä hevosella muuten on?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollanen mutsi.
Meillä on suvussa älykäitä ihisiä. Mullakin on aivokapasiteettia paljon, mutta se on ollut vähän käytössä ja siksi rappeutunut ja mieli hyvin melankolinen nykyään.
Oon mä yliopistosta valmistunut ja idearikas idealisti, jolla hyviä ideoita parantaa tätä yhteiskuntaa..
MUTTA äitini latisti minut aikoinaan niin, että se varjo on seurannut minua kaikki vuodet. En saa kerättyä hyvien tyyppien joukkoa joiden kanssa parantaa maailmaa.
Oonkin päättänyt kuolla, koska olen tällainen päähän potkittava luuseri kakara, siis kohta keski-ikäinen aikuinen.
Mä koen vähän samoin. Jos ei olisi isoäitiäni, toi ois minä. Jo menneessä aikamuodossa. Et halua kuolla, haluaisit elää elämän, jossa ois arvoa. Mä niin tiedän.
apMitä jos se vika onkin teissä? Mitä jos sanon että se olet sinä, jonka takia sinua ei kestetä? Jos kerron että olet itse niin raskas ja sairas ihminen että tarvitaan melko liuta tosihulluja jotka pystyy olemaan sun seurassa?
Meillä on kylillä sellainen kylähullujen porukka, osa sairaita, osa jälkeenjääneitä, osa juoneet tai narkanneet aivonsa niin pilalle, että yhdistävä tekijä porukalla on, että vaikka kuinka ärsyttävä sekopää hullu mahtuu mukaan ja kukaan ei oikein tajua ärsyyntyä, ovat kuin pieniä lapsia ja kukin saa olla niin outo kuin haluaa ja puhua niin hulluja kuin tykkää. Toinen ei tajua/ kuuntele/ ymmärrä mut on porukkaa ympärillä..
Mitä jos hakeudut tälläiseen porukkaan?
Sano vaan, muuta en ole elämässäni kuullutkaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on kyl silleen parempi fiilis että erotan nyt sen, että olinkin vain eri mieltä, en väärässä, kun äiti syytti minua lapsena kaikenlaisesta esim. Vaikka kavereiden kanssa olevista jutuista. Mietin, että oonko mä tosiaan niin kauhea, kuin mun äiti sanoo? Ja mikään ei sitten oikein tukenut muuta, kun kyseessä kerran oli erimielisyys kaverin kanssa, niin ei kai se kaveri nyt tule sanomaan, että hei oot sä siis kyllä tosi mahtava tyyppi. Äidistä minä saatoin pitää tätä todisteena siitä, että olin ilkeä. Vaikka se ei ole ilkeyttä, ettei jaksa tyydytellä jonkun kävelijän kävelyntarvetta, jos itse ei tykkää kävellä yhtä paljon.
apTai sitten sun äiti koitti kasvattaa kierosta mielestä kunnollista ihmistä.
Teikäläiset kun ei vaan huomaa mitään muuta maailmaa tai muita ihmisiä kuin itsensä.. Siksi sun äiti(kin) vaikuttaa sinusta epäreilulta. Teille kun kaikki kritiikki ja kasvatus on sen sairaan mielen ulottumattomissa.
Isäsi luovutti suhteesi. Jotkut ei vaan jaksa, kun viisaana huomaavat ettei teille voi mitään, tuo vamma kun on parantumaton.Ikävää vaan että sä sait rääkätä miehesi ja lapsesi loppuun.
Mikä tilanne on siis heidän suhteen, onko päässeet susta eroon?
Ei ei, äiti oli kiero, minä suora ja rehellinen. Ja isä itsekäs, mutta välitti minusta silti aikansa, kun se hänelle sopi. Miten tyttäresi suru kun ei pääse ridaamaan?
ap
Se oli hyvä esimerkki siitä, kuinka normaali ihminen jää ihmettelemään toisen reaktiota tälläisessä tilanteessa.
Normaali, terve ihminen oikeasti huolestuu ja suree kuinka ( tässä tapauksessa) hevosen käy, ei sitä että itse kärsii.. Mut tiedän, et sä voi sitä käsittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollanen mutsi.
Meillä on suvussa älykäitä ihisiä. Mullakin on aivokapasiteettia paljon, mutta se on ollut vähän käytössä ja siksi rappeutunut ja mieli hyvin melankolinen nykyään.
Oon mä yliopistosta valmistunut ja idearikas idealisti, jolla hyviä ideoita parantaa tätä yhteiskuntaa..
MUTTA äitini latisti minut aikoinaan niin, että se varjo on seurannut minua kaikki vuodet. En saa kerättyä hyvien tyyppien joukkoa joiden kanssa parantaa maailmaa.
Oonkin päättänyt kuolla, koska olen tällainen päähän potkittava luuseri kakara, siis kohta keski-ikäinen aikuinen.
Mä koen vähän samoin. Jos ei olisi isoäitiäni, toi ois minä. Jo menneessä aikamuodossa. Et halua kuolla, haluaisit elää elämän, jossa ois arvoa. Mä niin tiedän.
apMitä jos se vika onkin teissä? Mitä jos sanon että se olet sinä, jonka takia sinua ei kestetä? Jos kerron että olet itse niin raskas ja sairas ihminen että tarvitaan melko liuta tosihulluja jotka pystyy olemaan sun seurassa?
Meillä on kylillä sellainen kylähullujen porukka, osa sairaita, osa jälkeenjääneitä, osa juoneet tai narkanneet aivonsa niin pilalle, että yhdistävä tekijä porukalla on, että vaikka kuinka ärsyttävä sekopää hullu mahtuu mukaan ja kukaan ei oikein tajua ärsyyntyä, ovat kuin pieniä lapsia ja kukin saa olla niin outo kuin haluaa ja puhua niin hulluja kuin tykkää. Toinen ei tajua/ kuuntele/ ymmärrä mut on porukkaa ympärillä..
Mitä jos hakeudut tälläiseen porukkaan?
Ja mistä sä sen porukan menon noin tarkkaan tiedät? Kuulostaa kyllä sinänsä tutulle, isällä tahtoi olla muutama tuollainen kaljaveikkokaveri, ei niissä mitään, ihan suht harmitonta väkeä, mutta sitä aina ihmettelin, että jo kerran äitini oli niin mahtavan paljon ihmeellisempi ihminen kuin he henkisesti, niin kuinka feilasi antamasta ne eväät minulle?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollanen mutsi.
Meillä on suvussa älykäitä ihisiä. Mullakin on aivokapasiteettia paljon, mutta se on ollut vähän käytössä ja siksi rappeutunut ja mieli hyvin melankolinen nykyään.
Oon mä yliopistosta valmistunut ja idearikas idealisti, jolla hyviä ideoita parantaa tätä yhteiskuntaa..
MUTTA äitini latisti minut aikoinaan niin, että se varjo on seurannut minua kaikki vuodet. En saa kerättyä hyvien tyyppien joukkoa joiden kanssa parantaa maailmaa.
Oonkin päättänyt kuolla, koska olen tällainen päähän potkittava luuseri kakara, siis kohta keski-ikäinen aikuinen.
Mä koen vähän samoin. Jos ei olisi isoäitiäni, toi ois minä. Jo menneessä aikamuodossa. Et halua kuolla, haluaisit elää elämän, jossa ois arvoa. Mä niin tiedän.
apMitä jos se vika onkin teissä? Mitä jos sanon että se olet sinä, jonka takia sinua ei kestetä? Jos kerron että olet itse niin raskas ja sairas ihminen että tarvitaan melko liuta tosihulluja jotka pystyy olemaan sun seurassa?
Meillä on kylillä sellainen kylähullujen porukka, osa sairaita, osa jälkeenjääneitä, osa juoneet tai narkanneet aivonsa niin pilalle, että yhdistävä tekijä porukalla on, että vaikka kuinka ärsyttävä sekopää hullu mahtuu mukaan ja kukaan ei oikein tajua ärsyyntyä, ovat kuin pieniä lapsia ja kukin saa olla niin outo kuin haluaa ja puhua niin hulluja kuin tykkää. Toinen ei tajua/ kuuntele/ ymmärrä mut on porukkaa ympärillä..
Mitä jos hakeudut tälläiseen porukkaan?
Sano vaan, muuta en ole elämässäni kuullutkaan.
ap
Mitä jos sä koitat hakeutua tälläiseen oikeasti tasoiseesi porukkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on kyl silleen parempi fiilis että erotan nyt sen, että olinkin vain eri mieltä, en väärässä, kun äiti syytti minua lapsena kaikenlaisesta esim. Vaikka kavereiden kanssa olevista jutuista. Mietin, että oonko mä tosiaan niin kauhea, kuin mun äiti sanoo? Ja mikään ei sitten oikein tukenut muuta, kun kyseessä kerran oli erimielisyys kaverin kanssa, niin ei kai se kaveri nyt tule sanomaan, että hei oot sä siis kyllä tosi mahtava tyyppi. Äidistä minä saatoin pitää tätä todisteena siitä, että olin ilkeä. Vaikka se ei ole ilkeyttä, ettei jaksa tyydytellä jonkun kävelijän kävelyntarvetta, jos itse ei tykkää kävellä yhtä paljon.
apTai sitten sun äiti koitti kasvattaa kierosta mielestä kunnollista ihmistä.
Teikäläiset kun ei vaan huomaa mitään muuta maailmaa tai muita ihmisiä kuin itsensä.. Siksi sun äiti(kin) vaikuttaa sinusta epäreilulta. Teille kun kaikki kritiikki ja kasvatus on sen sairaan mielen ulottumattomissa.
Isäsi luovutti suhteesi. Jotkut ei vaan jaksa, kun viisaana huomaavat ettei teille voi mitään, tuo vamma kun on parantumaton.Ikävää vaan että sä sait rääkätä miehesi ja lapsesi loppuun.
Mikä tilanne on siis heidän suhteen, onko päässeet susta eroon?
Ei ei, äiti oli kiero, minä suora ja rehellinen. Ja isä itsekäs, mutta välitti minusta silti aikansa, kun se hänelle sopi. Miten tyttäresi suru kun ei pääse ridaamaan?
apSe oli hyvä esimerkki siitä, kuinka normaali ihminen jää ihmettelemään toisen reaktiota tälläisessä tilanteessa.
Normaali, terve ihminen oikeasti huolestuu ja suree kuinka ( tässä tapauksessa) hevosen käy, ei sitä että itse kärsii.. Mut tiedän, et sä voi sitä käsittää.
No sitten sinunkin pitäisi surra ja olla huolissasi sitä, miten mun on vaikeeta olla äiti lapsilleni, ei suinkaan siitä vihata ja syyttää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollanen mutsi.
Meillä on suvussa älykäitä ihisiä. Mullakin on aivokapasiteettia paljon, mutta se on ollut vähän käytössä ja siksi rappeutunut ja mieli hyvin melankolinen nykyään.
Oon mä yliopistosta valmistunut ja idearikas idealisti, jolla hyviä ideoita parantaa tätä yhteiskuntaa..
MUTTA äitini latisti minut aikoinaan niin, että se varjo on seurannut minua kaikki vuodet. En saa kerättyä hyvien tyyppien joukkoa joiden kanssa parantaa maailmaa.
Oonkin päättänyt kuolla, koska olen tällainen päähän potkittava luuseri kakara, siis kohta keski-ikäinen aikuinen.
Mä koen vähän samoin. Jos ei olisi isoäitiäni, toi ois minä. Jo menneessä aikamuodossa. Et halua kuolla, haluaisit elää elämän, jossa ois arvoa. Mä niin tiedän.
apMitä jos se vika onkin teissä? Mitä jos sanon että se olet sinä, jonka takia sinua ei kestetä? Jos kerron että olet itse niin raskas ja sairas ihminen että tarvitaan melko liuta tosihulluja jotka pystyy olemaan sun seurassa?
Meillä on kylillä sellainen kylähullujen porukka, osa sairaita, osa jälkeenjääneitä, osa juoneet tai narkanneet aivonsa niin pilalle, että yhdistävä tekijä porukalla on, että vaikka kuinka ärsyttävä sekopää hullu mahtuu mukaan ja kukaan ei oikein tajua ärsyyntyä, ovat kuin pieniä lapsia ja kukin saa olla niin outo kuin haluaa ja puhua niin hulluja kuin tykkää. Toinen ei tajua/ kuuntele/ ymmärrä mut on porukkaa ympärillä..
Mitä jos hakeudut tälläiseen porukkaan?
Sano vaan, muuta en ole elämässäni kuullutkaan.
apMitä jos sä koitat hakeutua tälläiseen oikeasti tasoiseesi porukkaan?
En. Mä en kaipaa ihmisiä sinänsä, enkä ainakaan noin paljon. Vaan antoisia ihmissuhteita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollanen mutsi.
Meillä on suvussa älykäitä ihisiä. Mullakin on aivokapasiteettia paljon, mutta se on ollut vähän käytössä ja siksi rappeutunut ja mieli hyvin melankolinen nykyään.
Oon mä yliopistosta valmistunut ja idearikas idealisti, jolla hyviä ideoita parantaa tätä yhteiskuntaa..
MUTTA äitini latisti minut aikoinaan niin, että se varjo on seurannut minua kaikki vuodet. En saa kerättyä hyvien tyyppien joukkoa joiden kanssa parantaa maailmaa.
Oonkin päättänyt kuolla, koska olen tällainen päähän potkittava luuseri kakara, siis kohta keski-ikäinen aikuinen.
Mä koen vähän samoin. Jos ei olisi isoäitiäni, toi ois minä. Jo menneessä aikamuodossa. Et halua kuolla, haluaisit elää elämän, jossa ois arvoa. Mä niin tiedän.
apMitä jos se vika onkin teissä? Mitä jos sanon että se olet sinä, jonka takia sinua ei kestetä? Jos kerron että olet itse niin raskas ja sairas ihminen että tarvitaan melko liuta tosihulluja jotka pystyy olemaan sun seurassa?
Meillä on kylillä sellainen kylähullujen porukka, osa sairaita, osa jälkeenjääneitä, osa juoneet tai narkanneet aivonsa niin pilalle, että yhdistävä tekijä porukalla on, että vaikka kuinka ärsyttävä sekopää hullu mahtuu mukaan ja kukaan ei oikein tajua ärsyyntyä, ovat kuin pieniä lapsia ja kukin saa olla niin outo kuin haluaa ja puhua niin hulluja kuin tykkää. Toinen ei tajua/ kuuntele/ ymmärrä mut on porukkaa ympärillä..
Mitä jos hakeudut tälläiseen porukkaan?
Sano vaan, muuta en ole elämässäni kuullutkaan.
apMitä jos sä koitat hakeutua tälläiseen oikeasti tasoiseesi porukkaan?
Ehkä joku, joka sieltä olisi selvinnyt, saattaisi olla hyvä ystävä minulle, mutta ei niin kauan, kuin he ryömii siellä mudassa, siinä ei ole mitään, mitä mä kaipaisin. Ja sieltähän ani harva nousee. Lisäksi hänen tulisi silti olla itseään arvostava ihminen, en kestä mitään huonoitsetuntoista ruikutusta. Koska elämä on ihan kivaa, jos on joku, keneen luottaa.
ap
Kaljaveikot ja hevoset... Kummat saa enemmän myötätuntoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos jollain hevosella olisi narsistinen äiti joka sanoisi ettei sulla nyt ainakaan kukaan halua ratsastaa, mitäs sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on kyl silleen parempi fiilis että erotan nyt sen, että olinkin vain eri mieltä, en väärässä, kun äiti syytti minua lapsena kaikenlaisesta esim. Vaikka kavereiden kanssa olevista jutuista. Mietin, että oonko mä tosiaan niin kauhea, kuin mun äiti sanoo? Ja mikään ei sitten oikein tukenut muuta, kun kyseessä kerran oli erimielisyys kaverin kanssa, niin ei kai se kaveri nyt tule sanomaan, että hei oot sä siis kyllä tosi mahtava tyyppi. Äidistä minä saatoin pitää tätä todisteena siitä, että olin ilkeä. Vaikka se ei ole ilkeyttä, ettei jaksa tyydytellä jonkun kävelijän kävelyntarvetta, jos itse ei tykkää kävellä yhtä paljon.
apTai sitten sun äiti koitti kasvattaa kierosta mielestä kunnollista ihmistä.
Teikäläiset kun ei vaan huomaa mitään muuta maailmaa tai muita ihmisiä kuin itsensä.. Siksi sun äiti(kin) vaikuttaa sinusta epäreilulta. Teille kun kaikki kritiikki ja kasvatus on sen sairaan mielen ulottumattomissa.
Isäsi luovutti suhteesi. Jotkut ei vaan jaksa, kun viisaana huomaavat ettei teille voi mitään, tuo vamma kun on parantumaton.Ikävää vaan että sä sait rääkätä miehesi ja lapsesi loppuun.
Mikä tilanne on siis heidän suhteen, onko päässeet susta eroon?
Ei ei, äiti oli kiero, minä suora ja rehellinen. Ja isä itsekäs, mutta välitti minusta silti aikansa, kun se hänelle sopi. Miten tyttäresi suru kun ei pääse ridaamaan?
apSe oli hyvä esimerkki siitä, kuinka normaali ihminen jää ihmettelemään toisen reaktiota tälläisessä tilanteessa.
Normaali, terve ihminen oikeasti huolestuu ja suree kuinka ( tässä tapauksessa) hevosen käy, ei sitä että itse kärsii.. Mut tiedän, et sä voi sitä käsittää.
Ja ajatteletko sä jotenkin että sun pitää opettaa sun tyttärelle ettei ole kiero ja tykkää siitä, mistä itse tykkää, vaan suhtautuu oikein ja suree hevosta? Eikö se ole kierompaa, kuin se, että saa surra sitä (ensin), ettei saa ratsastaa, joka itselle on tärkeää? Varmaan siitä sen jälkeen riittäisi surua hepallekin. Joka ei siitä tosin mitenkään hyödy, mutta...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos jollain hevosella olisi narsistinen äiti joka sanoisi ettei sulla nyt ainakaan kukaan halua ratsastaa, mitäs sitten
😃
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on kyl silleen parempi fiilis että erotan nyt sen, että olinkin vain eri mieltä, en väärässä, kun äiti syytti minua lapsena kaikenlaisesta esim. Vaikka kavereiden kanssa olevista jutuista. Mietin, että oonko mä tosiaan niin kauhea, kuin mun äiti sanoo? Ja mikään ei sitten oikein tukenut muuta, kun kyseessä kerran oli erimielisyys kaverin kanssa, niin ei kai se kaveri nyt tule sanomaan, että hei oot sä siis kyllä tosi mahtava tyyppi. Äidistä minä saatoin pitää tätä todisteena siitä, että olin ilkeä. Vaikka se ei ole ilkeyttä, ettei jaksa tyydytellä jonkun kävelijän kävelyntarvetta, jos itse ei tykkää kävellä yhtä paljon.
apTai sitten sun äiti koitti kasvattaa kierosta mielestä kunnollista ihmistä.
Teikäläiset kun ei vaan huomaa mitään muuta maailmaa tai muita ihmisiä kuin itsensä.. Siksi sun äiti(kin) vaikuttaa sinusta epäreilulta. Teille kun kaikki kritiikki ja kasvatus on sen sairaan mielen ulottumattomissa.
Isäsi luovutti suhteesi. Jotkut ei vaan jaksa, kun viisaana huomaavat ettei teille voi mitään, tuo vamma kun on parantumaton.Ikävää vaan että sä sait rääkätä miehesi ja lapsesi loppuun.
Mikä tilanne on siis heidän suhteen, onko päässeet susta eroon?
Ei ei, äiti oli kiero, minä suora ja rehellinen. Ja isä itsekäs, mutta välitti minusta silti aikansa, kun se hänelle sopi. Miten tyttäresi suru kun ei pääse ridaamaan?
apSe oli hyvä esimerkki siitä, kuinka normaali ihminen jää ihmettelemään toisen reaktiota tälläisessä tilanteessa.
Normaali, terve ihminen oikeasti huolestuu ja suree kuinka ( tässä tapauksessa) hevosen käy, ei sitä että itse kärsii.. Mut tiedän, et sä voi sitä käsittää.
Eli sä et kannusta lastasi ilmaisemaan aitoja tunteitaan, vaan sinua siis kiinnostaa, että hän ilmaisee oikeita tunteita. Miten tää kuulostaa mun korviin hiukan arjalaisuuden nostamisesta esille? Ei ole väliä siltä miten asiat ovat, vaan vain sillä, miten niiden pitäisi olla? Jossain ihannelandiassa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on kyl silleen parempi fiilis että erotan nyt sen, että olinkin vain eri mieltä, en väärässä, kun äiti syytti minua lapsena kaikenlaisesta esim. Vaikka kavereiden kanssa olevista jutuista. Mietin, että oonko mä tosiaan niin kauhea, kuin mun äiti sanoo? Ja mikään ei sitten oikein tukenut muuta, kun kyseessä kerran oli erimielisyys kaverin kanssa, niin ei kai se kaveri nyt tule sanomaan, että hei oot sä siis kyllä tosi mahtava tyyppi. Äidistä minä saatoin pitää tätä todisteena siitä, että olin ilkeä. Vaikka se ei ole ilkeyttä, ettei jaksa tyydytellä jonkun kävelijän kävelyntarvetta, jos itse ei tykkää kävellä yhtä paljon.
apTai sitten sun äiti koitti kasvattaa kierosta mielestä kunnollista ihmistä.
Teikäläiset kun ei vaan huomaa mitään muuta maailmaa tai muita ihmisiä kuin itsensä.. Siksi sun äiti(kin) vaikuttaa sinusta epäreilulta. Teille kun kaikki kritiikki ja kasvatus on sen sairaan mielen ulottumattomissa.
Isäsi luovutti suhteesi. Jotkut ei vaan jaksa, kun viisaana huomaavat ettei teille voi mitään, tuo vamma kun on parantumaton.Ikävää vaan että sä sait rääkätä miehesi ja lapsesi loppuun.
Mikä tilanne on siis heidän suhteen, onko päässeet susta eroon?
Ei ei, äiti oli kiero, minä suora ja rehellinen. Ja isä itsekäs, mutta välitti minusta silti aikansa, kun se hänelle sopi. Miten tyttäresi suru kun ei pääse ridaamaan?
apSe oli hyvä esimerkki siitä, kuinka normaali ihminen jää ihmettelemään toisen reaktiota tälläisessä tilanteessa.
Normaali, terve ihminen oikeasti huolestuu ja suree kuinka ( tässä tapauksessa) hevosen käy, ei sitä että itse kärsii.. Mut tiedän, et sä voi sitä käsittää.
Ja missäs tytön isä on? Mitä hänellä on sanottavaa tähän, että lasta surettaa ratsastamismahdollisuuden menetys enemmän kuin itse hevonen?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut on kyl silleen parempi fiilis että erotan nyt sen, että olinkin vain eri mieltä, en väärässä, kun äiti syytti minua lapsena kaikenlaisesta esim. Vaikka kavereiden kanssa olevista jutuista. Mietin, että oonko mä tosiaan niin kauhea, kuin mun äiti sanoo? Ja mikään ei sitten oikein tukenut muuta, kun kyseessä kerran oli erimielisyys kaverin kanssa, niin ei kai se kaveri nyt tule sanomaan, että hei oot sä siis kyllä tosi mahtava tyyppi. Äidistä minä saatoin pitää tätä todisteena siitä, että olin ilkeä. Vaikka se ei ole ilkeyttä, ettei jaksa tyydytellä jonkun kävelijän kävelyntarvetta, jos itse ei tykkää kävellä yhtä paljon.
apTai sitten sun äiti koitti kasvattaa kierosta mielestä kunnollista ihmistä.
Teikäläiset kun ei vaan huomaa mitään muuta maailmaa tai muita ihmisiä kuin itsensä.. Siksi sun äiti(kin) vaikuttaa sinusta epäreilulta. Teille kun kaikki kritiikki ja kasvatus on sen sairaan mielen ulottumattomissa.
Isäsi luovutti suhteesi. Jotkut ei vaan jaksa, kun viisaana huomaavat ettei teille voi mitään, tuo vamma kun on parantumaton.Ikävää vaan että sä sait rääkätä miehesi ja lapsesi loppuun.
Mikä tilanne on siis heidän suhteen, onko päässeet susta eroon?
Ei ei, äiti oli kiero, minä suora ja rehellinen. Ja isä itsekäs, mutta välitti minusta silti aikansa, kun se hänelle sopi. Miten tyttäresi suru kun ei pääse ridaamaan?
apSe oli hyvä esimerkki siitä, kuinka normaali ihminen jää ihmettelemään toisen reaktiota tälläisessä tilanteessa.
Normaali, terve ihminen oikeasti huolestuu ja suree kuinka ( tässä tapauksessa) hevosen käy, ei sitä että itse kärsii.. Mut tiedän, et sä voi sitä käsittää.
Sitäpaitsi normaali ihminen ei jää ihmettelemään lapsensa reaktioita, vaan tuntee oman lapsensa paremmin, kuin sinä omasi ja tietää, mikä on tai kysyy ja saa vastauksen, koska se lapsi luottaa, jos vanhempi on normaali.
ap
Munkin äiti aina veti johtopäätöksiä mun aidoista tunteista tuohon tyyliin että aina sen mielestä ajattelin kaikesta itsekkäästi vaikka en oikeasti ajatellut. En tiedä miksi sillä oli tarve aina korostaa itsekkyyttäni. Ei se oikein kuunnellut koskaan loppuun saakka se aina poimi jonkun kohdan mihin takertui ja jauhoi siitä.
Ärsyttää, miten toi yks yrittää esittää normaalia lapsensa kustannuksella. Ei ole synti poiketa massasta.
ap
Toikin, että jonkun pahoitettua mielensä se läheisin, jonka odottaisi tukevan sanoo "sinä hirveä ilkeä ihminen pahoitat mielesi aivan turhista asioista ja syytät niistä muita" on siis täysin käsittämätöntä. Ei ole turhaa mielensä pahoittamista, sehän on tunne, eihän ihminen siitä itse päätä. Se vain tulee, jos on tullakseen. Siihen tarttis apua, eikä syytöstä, miten turhista sä mielesi pahoitit. Mulle mun kaverit olivat tärkeitä, eikä mitään turhia ihmisiä.
ap