Kannattaako nyt uskoa sitä pientä ääntä sisällä, joka sanoo ei? Tapasin miehen, jollaista en aikaisemmin ole tavannut.

Vaaran merkkejä joita ei pidä ylenkatsoa kumppanissa:

- ylilyönnit juomisessa kun olette yhdessä. YKSIKIN kerta on hälyttävä

- mustasukkaisuus ystävistä ja/tai eksistä

- on kateellinen sisaruksilleen, näkee paljon epäoikeudenmukaisuutta elämässään, kaikki on jonkun muun vika

- on tehnyt enemmän kuin yhden valituksen esim. viranomaisten päätöksistä

- on perheesi tai ystäviesi kanssa välittömästi niin hyvää pataa että tunnet itse välillä jääväsi ulkopuoliseksi

- puhuu siitä, että olet hyvä saalis

- väittää, että ajattelet jossain tilanteessa jotain, mitä et ajattele, "tietää" motiivisi omasta mielestään paremmin kuin sinä itse

- hänellä on paljon kavereita ja tuttuja, mutta ei ainoatakaan läheistä ystävää varsinkaan samansukupuolista kuin hän itse

- ei tsemppaa eikä tue sinua kun näkee sinut heikkona tai kun haet pientä hellyydenosoitusta, torjuu sinut

- hellyyden pitää aina johtaa seksiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko miehellä kiire, kiirehtiikö hän suhteen etenemistä, yhteenmuuttoa?

Tuntuuko hän huonotuuliselta tai pettyneeltä sinuun, jos sinulla on omia menoja ja aikatauluja? Yrittääkö muuttaa niitä?

Onko hänellä monivuotisia ystäviä? Tapaako vanhempiaan ja sisaruksiaan?

Miten hän suhtautuu sinun ystäviisi? Kyseleekö tapasitko muita miehiä jos olet ollut esim illanvietossa?

Onko hän ylihuolehtiva, kontrollointi joskus naamioidaan huolehtivaisuudeksi ("Haluan viedä ja hakea sinut, ettei vain satu mitään" ja kohta: " En halua että lähdet sinnetaitänne, koska voi sattua jotain" ja lopulta et vain enää lähde , ainakaan ilman kamalaa riitaa, murjotusta, draamakohtausta ja pahimmassa tapauksessa väkivaltaa.)

Niin kuin just näissä kohdissa en tajua, miten jollain on enää tunteita jonkun koittaessa olla paha häntä kohtaan noin pahalla tavalla? Mulla ei ois tai vaikka oliskin, niin koska minä tulen itselleni aina ensin, niin en todellakaan katselisi tuollaista menoa itseäni kohtaan. Ja mikään puhe siitä, miten mä oon niin ihana ei tepsi minuun, koska haluan tekoja, jotka ei satuta, piste.

26

Vastaan omasta puolestani.

Juuret ovat syvällä. Jo kotiolot olivat väkivaltaiset, alkoholinhuuruiset ja sadiatiset. Isä sai raivokohtauksia, syyllisti ja manipuloi, oli väkivaltainen. Kasvoin siis todella kieroon. Onneksi viranomaiset huomasivat tämän jossain vaiheessa ja veivät pois.

Kun sitten huostaanoton ja laitoksen kautta mt-diagnooseilla varustettuna aikanaan lähdin maailmalle, eväät elämään oli kieltämättä melko hatarat. En tiennyt itsekunnioituksesta mitään enkä siitä miten minua ei saa kohdella. Minulla oli myös vahva, joskin aivan vääriin asioihin perustuva pelastajasyndrooma ja hoivavietti, ja se imi lähelleni kaiken maailman örkkejä. Olin tavattoman alistuva.

Vasta nyt aikuisena ja usean sakkokierroksen jälkeen opettelen itseäni kunnioittavaa elämää, mihin en oikeasti eväitä ole saanut.

Tätä on tosi vaikea selittää keskiverrolle ihmiselle joka on edes jotkut eväät elämäänsä saanut. On saanut kulloisenkin kasvuvaiveen mukaan kokeilla rajojaan ja kasvatta identiteettiään. Minä opettelen vasta aikuisena asioita mitä "muut"ovat oppineet jo kenties viisivuotiaana.

Tuollaisiin sisäisiin ääniin ei kannata kritiikittä luottaa. Voi hyvin nimittäin olla, että se sisäinen ääni on ihan vaan joku psyykesi ylivarovainen, jopa sitoutumiskammoinen puoli, joka ei ikinä sallisi sinun olla missään parisuhteessa. 

On parempi olla rohkea ja yrittää. Järkeä saa käyttää, eli ei tarvitse sitoutua mihinkään nopeasti, voi rauhassa katsella ja lähteä eri teille jos sitten hommasta ei tulekaan mitään. Mutta ei nyt etukäteen kannata minkään epämääräisten sisäisten äänten takia hommaa tuomita epäonnistuneeksi. Se on yhtä hullua kuin horoskooppien takia luovuttaminen.

Sitä myös ihmettelen, että miksi ihmiset pelkäävät huonoja suhteita? Itselläni on ollut pari äärihuonoa, ensimmäinen väkivaltainen, mustasukkainen maahanmuuttaja, ja toinen bipolaarihäiriöstä kärsinyt erittäin epätasapainoinen mies jolla maniassa vahvoja narsistin piirteitä. 

Mutta: en kadu kumpaakaan näistä suhteista. Ne ovat opettaneet minulle paljon ihmisluonnosta, sekä siitä miten erilaisia eri ihmiset ja heidän maailmankuvansa voivat olla, että myös itsestäni. Joku toinen voisi ajatella että nuo 7 vuotta jotka yhteensä noissa suhteissa käytin ovat hukkaan heitettyä elämää, koska suhteet ei johtaneet avioliittoon eikä perheeseen, mutta itse en ajattele niin. Mikään kokemus ei koskaan ole turha. Ja ehdin minä sen perheen ns. kunnon miehen kanssa saada sitten vähän myöhemmin. Enkä tosiaan ole mikään traumatisoitunut narsistin uhri vaan vahva nainen joka tiedän että selviän siitäkin, jos mies osoittautuu kuspääksi tai hulluksi ja häipyy. Olen selvinnyt ennenkin, selviäisin nytkin.

Intuitio on aina viisaampi, kuin rakastuneen ihmisen hormonihuuruinen pää. Aivokemia on ihastumisesta sekaisin, mutta intuitiosi yrittää pienellä äänellä sanoa jotain, jota sinä et halua kuunnella. Ottaisin aina tuollaisen sisäisen äänen tosissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vaaran merkkejä joita ei pidä ylenkatsoa kumppanissa:

- ylilyönnit juomisessa kun olette yhdessä. YKSIKIN kerta on hälyttävä

- mustasukkaisuus ystävistä ja/tai eksistä

- on kateellinen sisaruksilleen, näkee paljon epäoikeudenmukaisuutta elämässään, kaikki on jonkun muun vika

- on tehnyt enemmän kuin yhden valituksen esim. viranomaisten päätöksistä

- on perheesi tai ystäviesi kanssa välittömästi niin hyvää pataa että tunnet itse välillä jääväsi ulkopuoliseksi

- puhuu siitä, että olet hyvä saalis

- väittää, että ajattelet jossain tilanteessa jotain, mitä et ajattele, "tietää" motiivisi omasta mielestään paremmin kuin sinä itse

- hänellä on paljon kavereita ja tuttuja, mutta ei ainoatakaan läheistä ystävää varsinkaan samansukupuolista kuin hän itse

- ei tsemppaa eikä tue sinua kun näkee sinut heikkona tai kun haet pientä hellyydenosoitusta, torjuu sinut

- hellyyden pitää aina johtaa seksiin

Todella hyvä listaus! Tuo "-puhuu siitä, että olet hyvä saalis" oli ensinäkemältä vähän outo, mutta kun mietin asiaa, niin sekin pitää paikkaansa. Narsistihan hakee hyötyä kaikesta ja puolisoksi kelpaa erityisen hyvin jos on kaunis, varakas TAI vanhemmilta on odotettavissa jossain vaiheessa perintöä. 

Nojoo. Rakkautta ensisilmäyksellä kestänyt jo 22v

Mulla vähän samanlainen tilanne. Mies on ihan täydellinen aviomiesmateriaali, tykkään hänestä ja hän saa minut nauramaan. Mutta joku pieni ääni pääni sisällä sanoo koko ajan että EI. Johtuu vanhasta suhteestani, että pelkään petetyksi tulemista sairaanloisen paljon. Tämä uusi mies jaksaa muistuttaa jatkuvasti olevansa uskollinen nykyään, vaikka myöntääkin pettäneensä suhteessa joskus nuorempana. Nään silti jatkuvasti merkkejä siitä että hän voisi helposti tehdä sen myös minulle. Enkä osaa sanoa kuinka raskauttavia nämä merkit ovat. Muutamia tilanteita tullut, joissa hän on osoittanut mielestäni liiallisia taipumuksia huomionhakuisuuteen vastakkaisen sukupuolen taholta. Ikäänkuin pitäisi saada joku jatkuvasti rakastumaan itseensä. Ja tämä korostuu tietenkin alkon vaikutuksen alaisena. Myös meidän meneillään oleva "suhde" alkoi aikanaan kun hän vielä seurusteli eksänsä kanssa. Ei tosin fyysisessä mielessä, mutta pienenä pelinä kuitenkin. En tiedä yhtään mitä tehdä? Jos nyt kuuntelen harhaisia pelkojani, niin kadun ehkä pahasti myöhemmin. Toisaalta tässä voi mennä taas vuosia ja vuosia petturin kanssa ja kohta huomaan olevani vanha, yksinäinen ja miesviha senkun kasvaa. Tulipa sepustus... 

Luulen, että se "ei" on sitä kun sun mielenkiinto on alkanut lopahtaa. Mies on ehkä käytöksellään osoittanut olevansa hieman liian takertuva, liian aikaisin.

Eli laitteleeko mies liikaa viestejä? Eikö hän anna sinulle tarpeeksi tilaa? Onko hän epävarma? Roikkuuko sinussa koska pelkää, että löydät jonkun paremman?

Kannattaa miettiä noita. Epävarmuus miehessä ja siitä johtuva asioiden kiirehtiminen on se yleisin asia mikä saa naisen kiinnostuksen lopahtamaan.

Suosittelen perääntymään suhteesta vielä alkuvaiheessa. Itse en uskonut sitä sisäistä ääntäni, kun rakastuin päätäpahkaa unelmieni mieheen. Kaikki oli täydellistä, silti oli välillä outo olo. Mutta koska en osannut sitä itsellenikään selittää, jatkoin tapailua. Kun ensimmäisen kerran sanoin rakastavani häntä (eli ilmaisin kai hänelle että olin "koukussa"), mies muuttui sekunnissa ihan eri ihmiseksi; hillitystä ja hauskasta herrasmiehestä raivoaksi apinaksi. Jälkikäteen väitti ettei mitään ollut tapahtunut ja ihmetteli itkuani. jnejne esimerkkejä riittää. Mutta tosiaan; vaistoonsa kannataa AINA luottaa ja asiat todellakin voivat olla liian hyvin ollakseen totta!   

Usko intuitiotasi.

Jos olisin itse uskonut suorastaan huutavaa EI-ääntä aikoinaan, niin olisin säästynyt monelta pahalta. Toisaalta myös elämäni olisi ollut tapahtumaköyhempi. Ehkä.

Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta niin se harvoin myöskään on totta, eli mulla kilahti hälytyskellot heti kun kerroit että mies on kuin "ihmisen ajatus" näin vapaasti tulkittuna. Nyt alussa hän yrittää päästä ihosi alle ja pääsi sisään saadakseen sinulle kunnon vaaleanpunaiset silmälasit päähän, myöhemmin hän käyttää kaikkea havainnoimaansa sinua vastaan. Suhde on kuin amerikkalainen pidätyskaava "kaikkea mitä tästä lähtien sanot voidaan käyttää sinua vastaan".

Toivon olevani väärässä. Heittäydy ja nautiskele mutta valmistaudu pakenemaan nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Jos miehen käytöksessä ei oikeasti ole mitään epäilyttävää, on turha maalailla piruja seinälle. Muistan itsekin tuon pienen "ein". En usko, että liittyi edes miehen tekemisiin, vaan omaan epävarmuuteeni. Ollaan kuitenkin oltu jo yhdessä vuosia.

Itsellä sama juttu. Se "EI" jota ihmettelin ja aloin pohtia tulikin miehen "kunnollisuudesta!" Olin tottunut edellisessä suhteessani olemaan näkymätön toisen huoltaja. Oli kummallista ja outoa ottaa vastaan kohteliaisuus, aito auttamisenhalu ja huolehtiminen mitä mies osoitti kun tuohon ei ollut tottunut. Ajattelin kuitenkin kokeilla toisenlaista suhdetta enkä ole katunut, nämä viimeiset viisi vuotta ovat olleet todella onnellisia, huomioimme ja rakastamme toisiamme ja huolehdimme toisistamme aina kun toinen huolenpitoa tarvitsee, niinkuin nyt kun miehellä on flunssa :) Sisäinen ääneni olisi johdattanut minut seuraavaa miestä passaamaan ja palvelemaan ja hiljentämään omat tarpeet, tuon roolin kun hyvin opin jo lapsena.

Itse ajattelisin, että eiköhän se kokeilemalla selviä.

Jos osoittautuu vaikka narsistiksi, niin sitten on aika paskaa, mutta ainakin tiedät kuvion tarinoita lukeneena etukäteen, etkä ala miettimään "kai vika on minussa", vaan otat juoksukengät jalkaan ja häivyt. Tosiaan narsistin kanssa olo ei tietenkään oli mitään pelleilyä, mutta mielestäni sinun kannattaa kokeilla, jos hän onkin se oikea, ihan aidosti. Mieti myös mikä miehestä tekee niin epäilyttävän. Tuntuuko sinusta esimerkiksi jotenkin manipuloidulta pysymään hänen kanssaan? Itse olen huomannut sellaista kaverisuhteessa, ja myrkylliseksi kyseinen ihminen paljastuikin.

Vierailija kirjoitti:

Kysy siltä pieneltä ääneltä sisälläsi "Miksi ei?"

Ja pelästy vasta sitten jos ääni alkaa kuulumaan useasti ja alat käymään pitkiä keskusteluja sen äänen kanssa.