MTV3: Työryhmän lakiehdotus: Vanhemmat velvoitetaan pitämään yllä lapsen suhteita muihin läheisiin kuten isovanhempiin
Voi idiootit teitä!
Aikoinaan kuskasin eron jälkeen lasta tunnollisesti myös eksän vanhemmille, kunnes eksän isä ja veli totesivat aika pian, että olisi parempi, ettei olla tekemisissä. Eksä oli jo aiemmin yrittänyt kiristää minua taloudellisesti kieltäytymällä lapsen tapaamisista. Lopetin lapsen kuskailun ympäri Suomea ja sukuloitiin sitten oman suvun parissa. Sitten ilmaantuivat eksä vanhempineen vuosien jälkeen varoittamatta lapsen kevätjuhlaan. Olin kauhuissani ja lapsi hölmistynyt alkkisperheen uusista tempuista, joiden taustalla olikin vain asianajajan neuvot taisteluun minun omaisuudestani. Olimme olleet liian vähän aikaa yhdessä, että omaisuuttani olisi voitu alkaa jakamaan, ja osan siitäkin ajasta olimme asuneet erillämme.
Ei ne välit katkea eron jälkeen suinkaan aina sen lähivanhemman tahdosta. Itse olin lopulta ainoa joka yritti pitää välejä yllä. Tällaiset pakko-tapaamiset pitäisi lailla kieltää, ja antaa aikuisten ihmisten itse hoitaa asiansa. Jos ei pysty pitämään välejä lähimpiinsä eron jälkeen, ei siinä mitkään tukitoimenpiteet auta, vaan tekevät ikävästä asiasta massiivisen katastrofin. Kukaan äiti/isä ei kiellä lasta tapaamasta sukulaisiaan ellei taustalla ole jotain todella ikävää esim. alkoholismia, väkivaltaa, kostoa, uhkailuja, kiristämistä, lapsen heitteillejättöä ym ym.
Lapsi on joutunut kokemaan hylkäämisen useampaan kertaan isän aina retkahdettua viinaan, eikä nämä pakkotoimet ole todellakaan tehneet hylkäämisiä helpommiksi.
Itse koin että lapsi olisi joutunut menemään tilanteeseen, jota en olisi itse aikuisenakaan kestänyt. En eronnut pikkusyiden takia.
Täysin sairas lakiehdotus, voin kertoa vuosien kokemuksella.
Kommentit (427)
Mites kun lasten isä häipyi perheestä eikä pahemmin lapsiaan halua tavata tapaamissopimuksesta huolimatta, ja peruu tapaamisia? Lapsetkaan ei edes halua mennä sinne. Ei myöskään käytä lapsia juuri koskaan omien vanhempiensa luona. Minunko pitäisi nyt kuskata lapset isälleen ja isovanhemmilleen siinä samalla kun teen kaiken muunkin yksin 24/7? En todellakaan aio siihen ruveta. Joku järki näihin älyttömiin lakeihin, kiitos...
Vierailija kirjoitti:
Mites kun lasten isä häipyi perheestä eikä pahemmin lapsiaan halua tavata tapaamissopimuksesta huolimatta, ja peruu tapaamisia? Lapsetkaan ei edes halua mennä sinne. Ei myöskään käytä lapsia juuri koskaan omien vanhempiensa luona. Minunko pitäisi nyt kuskata lapset isälleen ja isovanhemmilleen siinä samalla kun teen kaiken muunkin yksin 24/7? En todellakaan aio siihen ruveta. Joku järki näihin älyttömiin lakeihin, kiitos...
Minä kuskaan lapsia isän puolen isovanhemmille, koska muuten eivät näkisi koskaan ja mielestäni on lapsille hyväksi ylläpitää näitä suhteita. Mutta. Tapaamiset menevät täysin oman jaksamiseni ja omien aikataulujemme mukaan ja olisin kyllä aivan raivona, jos joku perheen ulkopuolinen alkaisi määräillä milloin ja miten usein.
Suomessa on kummallinen pyrkimys puuttua lapsiperheiden elämään, ikään kuin ihmiset eivät osaisi elää normaalia, itselleen sopivaa hyvää perhe-elämää ilman kaikenmaailman yleistäviä ohjeistuksia ja viranomaisvalvontaa.
Tässä on kyse LAPSEN oikeudesta läheisiin ihmissuhteisiin ja mammat naukuu omasta navastaan. Ei yllätä yhtään. Lapsen etu kun kiinnostaa äitiä tasan, jos sillä saa itselleen jotain. Jos joutuu jotain uhraamaan, ni ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites kun lasten isä häipyi perheestä eikä pahemmin lapsiaan halua tavata tapaamissopimuksesta huolimatta, ja peruu tapaamisia? Lapsetkaan ei edes halua mennä sinne. Ei myöskään käytä lapsia juuri koskaan omien vanhempiensa luona. Minunko pitäisi nyt kuskata lapset isälleen ja isovanhemmilleen siinä samalla kun teen kaiken muunkin yksin 24/7? En todellakaan aio siihen ruveta. Joku järki näihin älyttömiin lakeihin, kiitos...
Minä kuskaan lapsia isän puolen isovanhemmille, koska muuten eivät näkisi koskaan ja mielestäni on lapsille hyväksi ylläpitää näitä suhteita. Mutta. Tapaamiset menevät täysin oman jaksamiseni ja omien aikataulujemme mukaan ja olisin kyllä aivan raivona, jos joku perheen ulkopuolinen alkaisi määräillä milloin ja miten usein.
Suomessa on kummallinen pyrkimys puuttua lapsiperheiden elämään, ikään kuin ihmiset eivät osaisi elää normaalia, itselleen sopivaa hyvää perhe-elämää ilman kaikenmaailman yleistäviä ohjeistuksia ja viranomaisvalvontaa.
Minä minä minä minä minä.....
Ainahan exän suku on naisen mielestä narsisteja ja suoraan perkeleestä, ei yllätä ketään tämä suhtautuminen...
Mut vois joskus miettiä asiaa myös lapsensa kannalta. Edes hetken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisuuteen nyt vaan kuuluu olennaisesti itsemääräämisoikeus. Ei sitä voi ottaa pois vain koska joku mummo kokee mielestään vääryyttä. Vanhemman tehtävä on myös turvata lapselleen tasapainoiset ihmissuhteet. Joku pakkotapaaminenko sitä muka on?
Nämä paljon puhutut erotilanteetkin ovat aivan absurdeja. Kumpikin hoitakoot suhteet vanhempiinsa, jos kokee aiheelliseksi. Ei se sen exän tehtävä ole. Jos taas kyse on kuolemasta, kyllä asiallisesti käyttäytyvä anoppi/appi varmasti mukana elämässä jollain tasolla pidetään, mutta tilanteessa on sen isovanhemman hyväksyttävä, ettei suhde välttämättä ole samanlainen enää, eikä väkisin vaatia ja alkaa vikistä vieraannuttamisesta. Sellaista elämä on, ei voi takertua siihen, että joskus nähtiin vaikka 2xviikossa, jos tilanne on aivan eri nyt. Pari kertaa vuodessa on ihan normaalia sekin.
Se on hyvä pointti, että puolison kuoltua ei välttämättä tunnu samalla tapaa luontevalta pitää yhtä tiivistä tapaamistahtia yllä kuin ennen. Etenkin, jos jossain kohdassa on uusi kumppani, mutta muutenkaan. Ei kaikilla ole superluontevat välit appivanhempiin, vaikka ihan ystävällisiä oltaisiinkin.
Tässä kohdassa se vaatimuksia esittävä kuolleen kumppanin vanhempi voi aika tehokkaasti itse eristää itsensä lapsenlapsista olemalla liian päällekäyvä ja yrittämällä väkisin ylläpitää vanhaa kuviota. Siinä pitää olla tilannetajua, antaa toisen surra, tarjota apua mutta myös osata antaa tilaa. Jos viikottaiset tapaamiset vähenevät, ei pidä surra ja kiukutella sitä, vaan yrittää etsiä uusi luonteva tapa. Surussa ei vaatimusten esittäminen ainakaan auta.
Susta ei tunnu luontevalta, ni et anna lasten nähdä omaa sukuaan?! Enemmän ne sukulaiset on lapselle kuin se sun uus panokumppani...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisuuteen nyt vaan kuuluu olennaisesti itsemääräämisoikeus. Ei sitä voi ottaa pois vain koska joku mummo kokee mielestään vääryyttä. Vanhemman tehtävä on myös turvata lapselleen tasapainoiset ihmissuhteet. Joku pakkotapaaminenko sitä muka on?
Nämä paljon puhutut erotilanteetkin ovat aivan absurdeja. Kumpikin hoitakoot suhteet vanhempiinsa, jos kokee aiheelliseksi. Ei se sen exän tehtävä ole. Jos taas kyse on kuolemasta, kyllä asiallisesti käyttäytyvä anoppi/appi varmasti mukana elämässä jollain tasolla pidetään, mutta tilanteessa on sen isovanhemman hyväksyttävä, ettei suhde välttämättä ole samanlainen enää, eikä väkisin vaatia ja alkaa vikistä vieraannuttamisesta. Sellaista elämä on, ei voi takertua siihen, että joskus nähtiin vaikka 2xviikossa, jos tilanne on aivan eri nyt. Pari kertaa vuodessa on ihan normaalia sekin.
Se on hyvä pointti, että puolison kuoltua ei välttämättä tunnu samalla tapaa luontevalta pitää yhtä tiivistä tapaamistahtia yllä kuin ennen. Etenkin, jos jossain kohdassa on uusi kumppani, mutta muutenkaan. Ei kaikilla ole superluontevat välit appivanhempiin, vaikka ihan ystävällisiä oltaisiinkin.
Tässä kohdassa se vaatimuksia esittävä kuolleen kumppanin vanhempi voi aika tehokkaasti itse eristää itsensä lapsenlapsista olemalla liian päällekäyvä ja yrittämällä väkisin ylläpitää vanhaa kuviota. Siinä pitää olla tilannetajua, antaa toisen surra, tarjota apua mutta myös osata antaa tilaa. Jos viikottaiset tapaamiset vähenevät, ei pidä surra ja kiukutella sitä, vaan yrittää etsiä uusi luonteva tapa. Surussa ei vaatimusten esittäminen ainakaan auta.
Susta ei tunnu luontevalta, ni et anna lasten nähdä omaa sukuaan?! Enemmän ne sukulaiset on lapselle kuin se sun uus panokumppani...
Kun niitä sukulaisia rakas voi nähdä hyvin erilaisilla sykleillä. Kerran viikossa ja kerran vuodessa on kumpikin normaaleja. Jos mieheni kuolisi, en tasan kävisi viikottain hänen vanhemmillaan (mies yleensä käy joka viikko joku arki-ilta siellä lasten kanssa, itse menen joskus mukaan), mutta tottakai lapsia välillä voisin viedä tai kutsua heitä meille (ovat jo sen verran huonokuntoisia, että lapsia ei voi heille jättää hoitoon).
Ei se, että tilanne muuttuu tarkoita, ettei uudessa tilanteessa voisi löytää uudenlaista tapaamisen mallia. Se että jääräpäisesti vaatii kaiken menevän tasan kuten ennen, on tie välien heikkenemiseen.
Mikä tämä paljon puhuttu lapsen oikeus oikein on? Jos isä, äiti tai isovanhempi ei halua lasta tavata, ei ole mikään pakko. Mutta jos isä, äiti tai isovanhempi haluaa, lapsen on pakko. Missä kohtaa tässä on kyse lapsen edusta? Olenko ainoa, joka näkee tässä vain aikuisten etuja ja oikeuksia?
Hmmm, itselläni oli läheinen isoäiti, jonka seurasta lapsena kovasti nautin ja olin surullinen, kun hän kuoli ollessani 14. Mutta totuuden nimissä, oli minulla rakkaita tarhantätejä, todella tärkeä valmentaja, naapuri jonka luona vietin paljon aikaa jne. Etenkin tuo naapurin rouva oli varmasti merkityksellisempi kuin oma mummo. Ei se sukulaisuus ole mikään edellytys, että lapsi kokee jonkun tärkeäksi. Äiti/isäsuhde on erityinen, muut ovat henkilöitä, joita tulee ja menee. Lapsikin oppii, että se on elämän luonnollista kulkua ja olennaista on, että se ensisijainen hoivaaja (lähes aina äiti, isä tai molemmat) pysyy.
Jälleen kerran pelkkää huttua ja arjen vaikeuttamista tulossa. Ainut positiivinen noissa mietinnöissä tuo mahdollisuus lapsen olla kirjoilla kahdessa osoitteessa. Prosessia kun tutki alusta lähtien, huomasi nopeasti, että vielä alussa ollut etävanhemman velvollisuus noudattaa sopimuksia on sitten taas unohdettu kokonaan. Lähivanhemman niskaan sen sijaan ollaan kaatamassa roppakaupalla lisää, uhkasakon uhalla, luonnollisesti.
No, ainakaan laajennettu tapaamisoikeus ei kerännyt lausuntokierrokselta laajaa ja yksimielistä kannatusta.
Neljän lapsen lähiäitinä on kyllä tullut nähtyä kaikki temput mitkä etävanhempi vain voi kiusaamismielessä tehdä. Joskus tuskastuttaa mennä aina itse lapsen etu edellä (ja niiden etuhan tietysti tavallaan on mm. säännölliset tapaamiset jne), kun etävanhempi uhkailee, kiristää, haukkuu ja vaatii vielä noutamaan lapset tapaamiselta etuajassa ("Mä en ota lapsia, jos et tee sitä ja tätä" ja "Jos et nyt heti tuu hakemaan niitä täältä, niin mä teen sitä tai tätä")
Isovanhempiin ja sukulaisiin sen sijaan olen yrittänyt myös toisen vanhemman puolelta yhteyttä pitää. Tapaamiset harvoin onnistuu kuin lomilla, mutta ovat sitäkin odotetumpia. Mitä useampi turvallinen aikuinen lapsella on ympärillään, sen parempi. Mutta. Jos mun pitäisi etän kiusanteon lisäksi kestää vielä muiden tapaamisoikeutettujen vastaavaa, niin ei kyllä hyvältä kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä paljon puhuttu lapsen oikeus oikein on? Jos isä, äiti tai isovanhempi ei halua lasta tavata, ei ole mikään pakko. Mutta jos isä, äiti tai isovanhempi haluaa, lapsen on pakko. Missä kohtaa tässä on kyse lapsen edusta? Olenko ainoa, joka näkee tässä vain aikuisten etuja ja oikeuksia?
Et ole ainoa. Tämähän on aivan absurdia puhua lapsen edusta, joa kyse on aikuisten haluista.
Jos nyt vanhempi ihan vaan ilkeyttään olisi sukulaissuhteita rajoittamassa, on siinä perheessä varmaan aika paljon isompiakin ongelmia kuin se mummon tai serkun tapaamattomuus. Lapsen etu ei ole se, mitä kovimmin huutava keksii vaatia vaan se, että ensin perheolot ovat kunnossa. Vasta tämän jälkeen voi miettiä muita suhteita.
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran pelkkää huttua ja arjen vaikeuttamista tulossa. Ainut positiivinen noissa mietinnöissä tuo mahdollisuus lapsen olla kirjoilla kahdessa osoitteessa. Prosessia kun tutki alusta lähtien, huomasi nopeasti, että vielä alussa ollut etävanhemman velvollisuus noudattaa sopimuksia on sitten taas unohdettu kokonaan. Lähivanhemman niskaan sen sijaan ollaan kaatamassa roppakaupalla lisää, uhkasakon uhalla, luonnollisesti.
No, ainakaan laajennettu tapaamisoikeus ei kerännyt lausuntokierrokselta laajaa ja yksimielistä kannatusta.
Neljän lapsen lähiäitinä on kyllä tullut nähtyä kaikki temput mitkä etävanhempi vain voi kiusaamismielessä tehdä. Joskus tuskastuttaa mennä aina itse lapsen etu edellä (ja niiden etuhan tietysti tavallaan on mm. säännölliset tapaamiset jne), kun etävanhempi uhkailee, kiristää, haukkuu ja vaatii vielä noutamaan lapset tapaamiselta etuajassa ("Mä en ota lapsia, jos et tee sitä ja tätä" ja "Jos et nyt heti tuu hakemaan niitä täältä, niin mä teen sitä tai tätä")
Isovanhempiin ja sukulaisiin sen sijaan olen yrittänyt myös toisen vanhemman puolelta yhteyttä pitää. Tapaamiset harvoin onnistuu kuin lomilla, mutta ovat sitäkin odotetumpia. Mitä useampi turvallinen aikuinen lapsella on ympärillään, sen parempi. Mutta. Jos mun pitäisi etän kiusanteon lisäksi kestää vielä muiden tapaamisoikeutettujen vastaavaa, niin ei kyllä hyvältä kuulosta.
Mulle etä sanoi, että jos haluat lastasi vielä nähdä, tuu ite hakemaan se. Näitä sitten sossut palvoo ja passaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä paljon puhuttu lapsen oikeus oikein on? Jos isä, äiti tai isovanhempi ei halua lasta tavata, ei ole mikään pakko. Mutta jos isä, äiti tai isovanhempi haluaa, lapsen on pakko. Missä kohtaa tässä on kyse lapsen edusta? Olenko ainoa, joka näkee tässä vain aikuisten etuja ja oikeuksia?
Et ole ainoa. Olet hemmetin viisas, kun osasit pukea ison ongelman noin hienosti sanoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tai jos olisi A. Auerin lapsi ja pitäisi tavata "äiskää".
Ja mummoa joskus tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmilla tämä velvollisuus jo on. Eli omaan kotiin täytyy päästää mummit, papat, kummit, sedät, enot, tädit....
Niin. Lapsi ei ole oma.
Oma on kun kerran vanhempia ollaan. Jos lapsi on vauvasta aikuiseksi ja vielä senkin jälkeen perheenjäsen, on kyllä ihan oma. Sanokoon lait mitä tahansa.
Ei ole oma.
On kyllä
Sijoitettu lapsi ei tod ole oma.
Virallisesti ei, mutta emotionaalisesti ja suurimmaksi osin käytännössä on.
Hyvä sijaisvanhempi tajuaa oman roolinsa ja lapsen edun. Sinulla se on sekaisin.
Lapsen etu on saada elää rakastettuna ja perheen jäsenenä. Minun roolini on vanhemman rooli, joka huolehtii lapsesta, rakastaa ja ohjaa.
Ei. Sinun tehtäväsi on pitää huolta sillä aikaa kun se oma vanhempi järjestää elämäänsä.
Valtaosa huostaanotetuista lapsista ei palaa koskaan biologisen vanhempansa hoitoon. Koska se elämä ei järjesty. Täysi-ikäisenä saa sitten itse tehdä päätöksiään mahdollisesta tapaamisesta. Kannattiko narkata ja oliko se alkoholi sen arvoista? Kuvittelevat vain epätoivoisesti saavansa normaalin elämän takaisin, vaan ei olla valmiita tekemään oikeasti töitä sen eteen.
Tai sitten päästetään lapsi tapaamaan päihderiippuvaista vanhempaa yhteishuoltajuuden nimissä. Lapsi ei halua lähteä tapaamisiin. Toiselta on pettänyt pinna, kun täytyy yritellä pysyä selvin päin ja tilanne on eskaloitunut taaperoikäisen pahoinpitelyyn. Jolla ei ole puhelinta, eikä voi soittaa tai kertoa kenellekään ennen toiseen kotiin pääsyä, mitä on tapahtunut.
Ihan sama. Silti sen lähtökohdan pitää olla tuo. Sijoitettu lapsi ei ole oma lapsi, eikä häneen saa tarrautua.
Itseäni suorastaan oksettaa Satu Taiveahon hehkutus. Itketään jo sitäkij kun lapsi menee päivähoitoon ja huseerataan sijaisvanhempien järjetössä jne. Kaikesta paiataa että jos palautus uhkaa niin takuulla tapellaan. Sen sijaan Olga Temonen on suhatautunut oikein. Ja hänellä se sijoitettu lapsi palasi äidilleen.
Mä en edes käsitä miten Taiveaho sai sijoituslapsensa, kun olisi ollut parempiakin ottajia kuin itsensä lapsettomaksi laihduttanut anorektikko.
Tarkoitus on varmaankin turvata lapsen oikeus tavata itselleen läheistä ihmistä. Ei suinkaan niin, että kaikkia sukulaisia pitäisi tavata. Tapaamisista tehtäisiin sopimus. Ehdotukseen luultavasti lisätään oikeus tavata lapselle läheistä ei sukulaista ja esim. sijaisvanhempia, jos huostaanotto puretaan. Ei siis vanhempien velvollisuus vaan lapsen oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmilla tämä velvollisuus jo on. Eli omaan kotiin täytyy päästää mummit, papat, kummit, sedät, enot, tädit....
Niin. Lapsi ei ole oma.
Oma on kun kerran vanhempia ollaan. Jos lapsi on vauvasta aikuiseksi ja vielä senkin jälkeen perheenjäsen, on kyllä ihan oma. Sanokoon lait mitä tahansa.
Ei ole oma.
On kyllä
Sijoitettu lapsi ei tod ole oma.
Virallisesti ei, mutta emotionaalisesti ja suurimmaksi osin käytännössä on.
Hyvä sijaisvanhempi tajuaa oman roolinsa ja lapsen edun. Sinulla se on sekaisin.
Lapsen etu on saada elää rakastettuna ja perheen jäsenenä. Minun roolini on vanhemman rooli, joka huolehtii lapsesta, rakastaa ja ohjaa.
Ei. Sinun tehtäväsi on pitää huolta sillä aikaa kun se oma vanhempi järjestää elämäänsä.
Valtaosa huostaanotetuista lapsista ei palaa koskaan biologisen vanhempansa hoitoon. Koska se elämä ei järjesty. Täysi-ikäisenä saa sitten itse tehdä päätöksiään mahdollisesta tapaamisesta. Kannattiko narkata ja oliko se alkoholi sen arvoista? Kuvittelevat vain epätoivoisesti saavansa normaalin elämän takaisin, vaan ei olla valmiita tekemään oikeasti töitä sen eteen.
Tai sitten päästetään lapsi tapaamaan päihderiippuvaista vanhempaa yhteishuoltajuuden nimissä. Lapsi ei halua lähteä tapaamisiin. Toiselta on pettänyt pinna, kun täytyy yritellä pysyä selvin päin ja tilanne on eskaloitunut taaperoikäisen pahoinpitelyyn. Jolla ei ole puhelinta, eikä voi soittaa tai kertoa kenellekään ennen toiseen kotiin pääsyä, mitä on tapahtunut.
Ihan sama. Silti sen lähtökohdan pitää olla tuo. Sijoitettu lapsi ei ole oma lapsi, eikä häneen saa tarrautua.
Itseäni suorastaan oksettaa Satu Taiveahon hehkutus. Itketään jo sitäkij kun lapsi menee päivähoitoon ja huseerataan sijaisvanhempien järjetössä jne. Kaikesta paiataa että jos palautus uhkaa niin takuulla tapellaan. Sen sijaan Olga Temonen on suhatautunut oikein. Ja hänellä se sijoitettu lapsi palasi äidilleen.
Mä en edes käsitä miten Taiveaho sai sijoituslapsensa, kun olisi ollut parempiakin ottajia kuin itsensä lapsettomaksi laihduttanut anorektikko.
Eiköhän sen parhaan "ottajan" ole päättänyt joku järkevä ihminen. Varmaan paras koti juuri näille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmilla tämä velvollisuus jo on. Eli omaan kotiin täytyy päästää mummit, papat, kummit, sedät, enot, tädit....
Niin. Lapsi ei ole oma.
Oma on kun kerran vanhempia ollaan. Jos lapsi on vauvasta aikuiseksi ja vielä senkin jälkeen perheenjäsen, on kyllä ihan oma. Sanokoon lait mitä tahansa.
Ei ole oma.
On kyllä
Sijoitettu lapsi ei tod ole oma.
Virallisesti ei, mutta emotionaalisesti ja suurimmaksi osin käytännössä on.
Hyvä sijaisvanhempi tajuaa oman roolinsa ja lapsen edun. Sinulla se on sekaisin.
Lapsen etu on saada elää rakastettuna ja perheen jäsenenä. Minun roolini on vanhemman rooli, joka huolehtii lapsesta, rakastaa ja ohjaa.
Ei. Sinun tehtäväsi on pitää huolta sillä aikaa kun se oma vanhempi järjestää elämäänsä.
Valtaosa huostaanotetuista lapsista ei palaa koskaan biologisen vanhempansa hoitoon. Koska se elämä ei järjesty. Täysi-ikäisenä saa sitten itse tehdä päätöksiään mahdollisesta tapaamisesta. Kannattiko narkata ja oliko se alkoholi sen arvoista? Kuvittelevat vain epätoivoisesti saavansa normaalin elämän takaisin, vaan ei olla valmiita tekemään oikeasti töitä sen eteen.
Tai sitten päästetään lapsi tapaamaan päihderiippuvaista vanhempaa yhteishuoltajuuden nimissä. Lapsi ei halua lähteä tapaamisiin. Toiselta on pettänyt pinna, kun täytyy yritellä pysyä selvin päin ja tilanne on eskaloitunut taaperoikäisen pahoinpitelyyn. Jolla ei ole puhelinta, eikä voi soittaa tai kertoa kenellekään ennen toiseen kotiin pääsyä, mitä on tapahtunut.
Ihan sama. Silti sen lähtökohdan pitää olla tuo. Sijoitettu lapsi ei ole oma lapsi, eikä häneen saa tarrautua.
Itseäni suorastaan oksettaa Satu Taiveahon hehkutus. Itketään jo sitäkij kun lapsi menee päivähoitoon ja huseerataan sijaisvanhempien järjetössä jne. Kaikesta paiataa että jos palautus uhkaa niin takuulla tapellaan. Sen sijaan Olga Temonen on suhatautunut oikein. Ja hänellä se sijoitettu lapsi palasi äidilleen.
Mä en edes käsitä miten Taiveaho sai sijoituslapsensa, kun olisi ollut parempiakin ottajia kuin itsensä lapsettomaksi laihduttanut anorektikko.
Eiköhän sen parhaan "ottajan" ole päättänyt joku järkevä ihminen. Varmaan paras koti juuri näille lapsille.
Sen on päättänyt joku sosiaalityöntekijä Taiveahon sosiaalityöntekijätuttu. Pienet ympyrät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmilla tämä velvollisuus jo on. Eli omaan kotiin täytyy päästää mummit, papat, kummit, sedät, enot, tädit....
Niin. Lapsi ei ole oma.
Oma on kun kerran vanhempia ollaan. Jos lapsi on vauvasta aikuiseksi ja vielä senkin jälkeen perheenjäsen, on kyllä ihan oma. Sanokoon lait mitä tahansa.
Ei ole oma.
On kyllä
Sijoitettu lapsi ei tod ole oma.
Virallisesti ei, mutta emotionaalisesti ja suurimmaksi osin käytännössä on.
Hyvä sijaisvanhempi tajuaa oman roolinsa ja lapsen edun. Sinulla se on sekaisin.
Lapsen etu on saada elää rakastettuna ja perheen jäsenenä. Minun roolini on vanhemman rooli, joka huolehtii lapsesta, rakastaa ja ohjaa.
Ei. Sinun tehtäväsi on pitää huolta sillä aikaa kun se oma vanhempi järjestää elämäänsä.
Valtaosa huostaanotetuista lapsista ei palaa koskaan biologisen vanhempansa hoitoon. Koska se elämä ei järjesty. Täysi-ikäisenä saa sitten itse tehdä päätöksiään mahdollisesta tapaamisesta. Kannattiko narkata ja oliko se alkoholi sen arvoista? Kuvittelevat vain epätoivoisesti saavansa normaalin elämän takaisin, vaan ei olla valmiita tekemään oikeasti töitä sen eteen.
Tai sitten päästetään lapsi tapaamaan päihderiippuvaista vanhempaa yhteishuoltajuuden nimissä. Lapsi ei halua lähteä tapaamisiin. Toiselta on pettänyt pinna, kun täytyy yritellä pysyä selvin päin ja tilanne on eskaloitunut taaperoikäisen pahoinpitelyyn. Jolla ei ole puhelinta, eikä voi soittaa tai kertoa kenellekään ennen toiseen kotiin pääsyä, mitä on tapahtunut.
Ihan sama. Silti sen lähtökohdan pitää olla tuo. Sijoitettu lapsi ei ole oma lapsi, eikä häneen saa tarrautua.
Itseäni suorastaan oksettaa Satu Taiveahon hehkutus. Itketään jo sitäkij kun lapsi menee päivähoitoon ja huseerataan sijaisvanhempien järjetössä jne. Kaikesta paiataa että jos palautus uhkaa niin takuulla tapellaan. Sen sijaan Olga Temonen on suhatautunut oikein. Ja hänellä se sijoitettu lapsi palasi äidilleen.
Mä en edes käsitä miten Taiveaho sai sijoituslapsensa, kun olisi ollut parempiakin ottajia kuin itsensä lapsettomaksi laihduttanut anorektikko.
Eiköhän sen parhaan "ottajan" ole päättänyt joku järkevä ihminen. Varmaan paras koti juuri näille lapsille.
Sen on päättänyt joku sosiaalityöntekijä Taiveahon sosiaalityöntekijätuttu. Pienet ympyrät.
Hyvä että joku on päättänyt. Sijaisvanhemmista on pulaa ja pienten lasten paikka on perheessä.
Onneksi lapseni on kohta 18-v. Hän käy terapiassa, koska joutui pakkotapaamisiin toisen vanhemman luona viranomaisten tuki takanaan ja tapaamisilla oli paljon henkistä väkivaltaa, jota tietenkin vähäteltiin. Mukana myös narskumummo. Eli vaikka toinen vanhempi olisi häipynyt kuviosta, voi mummo tai pappa jatkaa huoltokiusaamista. Ja mummojen ja pappojen avulla voi esimerkiksi kiertää tapaamiskieltoja. Mitä ainetta siellä eduskunnan vesiputkissa tai huoneilmassa on?