Nyt jutellaan 1970-luvusta!

mitähän tämän päivän väreistä tykätään viidenkymmenen kuluttua kun nyt on jo samaa sekamelskaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti juosta kovaa koulusta kotiin jos meinasi ehtiä katsomaan viikon kohokohdan eli keskiviikkoisin iltapäivällä näytetyn Mustan orin.

Jos et ollut paikalla oikeaan aikaan, ohjelma meni, eikä uusintaa tullut. Ei ollut myöskään videonauhureita.

Kivaa oli, että Pikku kakkonen näytettiin arki-iltaisin hyvissä ajoin, ennen kuin piti mennä nukkumaan.

Tota noin, juoksit siis koulusta kotiin katsoaksesi Mustaa oria (Fury), joka 70-luvulla esitettiin vuosina 1973-1975 ja sinusta oli kivaa että pikkukakkonen, joka alkoi vuonna 1977 ja jonka kohderyhmä on 3-6 vuotiaat, näytettiin arki-iltaisin hyvissä ajoin, ennen kuin piti mennä nukkumaan? Etkö ollut jo aika vanha katsomaan pikku kakkosta?

Itsekin kiirehdin koulusta Mustaa oria katsomaan, mutta minun muistini mukaan esityspäivä oli kylläkin perjantai. 1977 oli taas jo ihan muut kiinnostuksen kohteet kuin pikkulasten ohjelmat.

Olen vm. -72 ja "Musta ori" oli kova juttu hevoshullujen keskuudessa ja leikeissä. Muistaakseni se tuli telkkarista kyllä. Olisiko uusittu 70-luvun loppupuolella.

Pikkukakkonen oli tosi iso juttu. Voi änkeröinen! Se tuli 18-18.30 muutamana päivänä viikossa. Pekka juonsi. Hän laittoi ohjelmat tulemaan Osku-nimisestä koneesta. Pekalle tuli avustajakoira, joka kuitenkin pian lähti kyläilemään tätinsä luo eikä outoa kyllä koskaan palannut. Ransu tuli tuuraamaan tätä koiraa ja jäi vakkariksi. (Jälkeenpäin olen kuullut, että ensimmäinen koiranukke oli liian pieni telkkariin. Odottelin sitä kyllä takaisin tätinsä luota vuosia.) Myöhemmin tuli juontajaksi myös Ansku, joka ei osannut käyttää Osku-konetta, jolloin Jukka Virtanen tuli seinän läpi käynnistämään koneen.

Pikkukakkosen lopuksi tuli iltasatu. Sitä luki aluksi joku vanha mies. Hän ilmeisesti kuoli, ja Lasse Pöysti tuli nopealla aikataululla tilalle. Lopuksi Nukkumatti heitti unihiekkaa, jolloin lapset laittoivat telkkarin edessä kädet silmien eteen.

Meillä oli mustavalkotelkkari, naapurin tytön luona väritelkkari. Värilupa maksoi enemmän kuin mustavalkolupa.

Pikkukakkosen edeltäjä oli "Pallonoppa", jota juonsivat Hessu ja Ulla. Minulla on siitä hyvät muistot. Ilmeisesti se ei ollut minun aikoinani niin kommunistinen enää. Muistan erityisesti, kun Ulla kaatoi Hessun päälle saavillisen vettä havainnollistaakseen, mitä tarkoittaa kun sataa saavista kaataen.

Joskus tuli telkasta Lindgrenin sarjoja, ainakin Peppi.

Muita ohjelmia oli Toivotaan, toivotaan , Lauantaitanssit, Merilinja, Parempi myöhään, Myrskyluodon Maija, Hello hello hello. Sekä tietenkin Uutiset joka ilta. Niissä oli joku partaheppu ja Heikki Kahila.

Mahtava muistokavalkadi! Tuo Lasse Pöystin edeltäjä Iltasadun lukijana oli muuten täysin unohduksiin vaipunut Reino Manner. Hän luki muistaakseni sadut kirjasta / mapista, lopetti usein lukemisensa sanoilla "sen pituinen se", ja sulki kirjan.

Iltasatua lähetettiin jo ennen Pikku kakkosta. Kun Pikku kakkonen aloitti, Iltasatu tuli sen osaksi, ja samalla Manner vaihtui Pöystiin. Niin ainakin olen lukenut...

https://lastenkirjahylly.blogspot.com/2012/04/siihen-aikaan-kun-sadut-o…

https://lastenkirjahylly.blogspot.com/2016/03/iltasatu-rauhoittaa-myos-…

täysin samaa mieltä ennen oli kaikki paljon paremmin vaikka oli köyhyyttä ihmiset ymmärsivät paremmin toisiansa ei oltu itsekeskeisiä

1970-luvulla yleistyi tapa lähteä kesällä henkilöautolla perheen kanssa reissuun Lappiin. Käytiin Suomen Lapissa kuin myös Ruotsin ja Norjan puolella.

Tästä tuli mieleeni muisto. Teini olin tuolloin. Poikkesimme Lapin reissulla Torniosta Haaparantaan. Mitään mainittavaa emme siellä tehneet eikä kovin kaukana käytykään. Me tytöt ostimme kioskista jäätelötötteröt ja siinä kaikki.

Takaisin Suomen puolelle palatessa oli tullitarkastus. Aikuiset vastasivat kysymykseen tullattavista tavaroista, jotta ei ole mitään tullattavaa. Tullimies ei päästänyt kuitenkaan niin vähällä lähtemään, vaan jankutti juttujaan. Minä kuulutin takapenkiltä, jotta ei me ostettu kuin jäätelöä. Siihen tullimies vastasi, jotta voihan elintarvikkeitakin tullata. Minä taas puolestani vastasin kuin totuus oli: mutta kun ne on jo mahassa. Tullimies pällisteli minua hetken aikaan ja sitten saimme lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi 70-lukua ankeaksi ajaksi. Ei se silloin siltä tuntunut, ihan tavallista elämää. Oli nuori ja elämä edessä, musiikki oli hyvää, elintaso noussut aikaisemmasta, elämä toivoa täynnä.

Ankeaksi sitä kutsuvat pääasiassa sellaiset tahot, jotka itse eivät ole sitä aikaa edes eläneet. Nämä ovat tietenkin äärioikeistolaisia, joita kuten kaikki tietävät tälläkin palstalla päivystää aamusta iltaan erittäin aktiivisesti muutamia massapostaajia. Heillä siis on kuvitelma siitä, että Suomi olisi ollut äärivasemmistolainen 70-luvulla, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. 70-luvulla ei vasemmistolla ollut kertaakaan enemmistöä eduskunnassa ja niitä kuuluisia taistolaisiakin, eli sitä äärivasemmistoa oli parhaimmillaankin noin 5 prosenttia eduskunnasta, eli vain neljäsosa nykyisen eduskunnan äärioikeistolaisten määrästä. Taistolaisilla ei mitään valtaa koskaan ollut, ei edes SKP:ssä, tai SKDL:ssä.

Politiikka itseasiassa näkyi 70-luvulla paljon vähemmän ihmisten arjessa, kuin se näkyy tänä päivänä. Ainakin itselleni 70-luvulla poliitikot Kekkosta lukuunottamatta jäi aika etäisiksi. Mutta pystytkö tänä päivänä välttämään Orpon ,Halla-ahon, tai Purran naamalta missään, puhumattakaan Sanna Marinista josta täälläkin, kiitos äärioikeiston, edelleenkin on useita ketjuja päivittäin?  Mielestäni tämänpäivän yhteiskunta näyttäytyy tavalliselle ihmiselle huomattavasti politisoituneempana kuin mitä 70-luku oli ja miltä se nuoren ihmisen silmään näytti ja vaikutti.

Yksi porukka joka siitä ankeudesta parjaa, on taas sen perhesyistä ankeana kokeneet. Eli kotona on ollut alkoholismia ja köyhyyttä, tai muuten vaan ahdasmieliset vanhemmat ja ankara kuri. Tämähän ei tietenkään ole ollut kyseisen vuosikymmenen syy, vaan kyseisten vanhempien.

Minä synnyin 70-luvulla ja kävin koulut pääasiassa 80-luvulla. Juuri meille 70-luku oli ankeuden huippu verrattuna 80-lukuun. Oli omaa kokemusta, mutta 70-luku myös ulotti lonkeronsa meihin kirjojen, valokuvien ja sinne jämähtäneiden aikuisten välityksellä. Oppikirjojen kuvissa vallitsi ruma 70-luku, opettaja oli ostanut työvaatteensa silloin ja hän piti huolta, ettei Jumalaa eikä Kekkosta pilkattu. Meille oli tarjolla ankeita seiskarin nuortenkirjoja ja olimme katsoneet pienenä valistavia lastenohjelmia. Aikakauden viihdettä olivat esim. "Lumi teki enkelin eteiseen" ja "Kahdeksan surmanluotia". Oppilaitokset olivat olleet 70-luvulla umpipolitisoituneita, mikä muodosti jyrkän eron 80-lukuun.

Kaikkien sukulaisia oli muuttanut Ruotsiin töihin, puhumattakaan että maalta oli muutettu kaupunkiin. Lähiökin jossa asuttiin oli 70-luvulta.

Kaipa 70-luku oli sota-ajan ja pula-ajan jälkeen kiva. Me olimme iloisia, että elimme 80-luvulla ja tosiaan meidän mielessä suunnilleen kaikki 70-luvussa oli rumaa ja ankeaa. Se oli osittain mielikuva, mutta ei kuitenkaan silti ihan pelkkä mielikuvakaan. Harvalla vuosikymmenellä esim. on ollut yhtä rumia vaatteita.

Nyt aikuisena 70-luku tuntuu kotoisalta. Ihanan arkiselta.

Kyllä kasarimuoti oli paljon rumempaa. Järkyttävät olkatoppaukset ja polyesteriset jakut ja kampaukset.  Pukeutumisesta tuli teennäistä ja feikkiä.

70-luvulla oli monenlaisia tyylejä, yksi oli kansanomaisuus, eli puuvillaa, pellavaa, riihipaitoja, pitkiä hameita. Tukat olivat naisilla pitkiä usein. 70-luvun leveälahkeinen farkkumuoti oli aika kivan näköistä. Olennaista oli, että lahkeet levenivät vasta polvesta alaspäin.

Kasari oli ehkä rumin vuosikymmen näin 70-luvun nuoren mielestä. Myös esim. rock-musiikin taso alkoi laskea 70-luvun korkean tason jälkeen., viittaan amerikkalaiseen rockiin kuten Moody Blues, Pink Floyd, Who, Jethro Tull, Led Zeppelin jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi 70-lukua ankeaksi ajaksi. Ei se silloin siltä tuntunut, ihan tavallista elämää. Oli nuori ja elämä edessä, musiikki oli hyvää, elintaso noussut aikaisemmasta, elämä toivoa täynnä.

Ankeaksi sitä kutsuvat pääasiassa sellaiset tahot, jotka itse eivät ole sitä aikaa edes eläneet. Nämä ovat tietenkin äärioikeistolaisia, joita kuten kaikki tietävät tälläkin palstalla päivystää aamusta iltaan erittäin aktiivisesti muutamia massapostaajia. Heillä siis on kuvitelma siitä, että Suomi olisi ollut äärivasemmistolainen 70-luvulla, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. 70-luvulla ei vasemmistolla ollut kertaakaan enemmistöä eduskunnassa ja niitä kuuluisia taistolaisiakin, eli sitä äärivasemmistoa oli parhaimmillaankin noin 5 prosenttia eduskunnasta, eli vain neljäsosa nykyisen eduskunnan äärioikeistolaisten määrästä. Taistolaisilla ei mitään valtaa koskaan ollut, ei edes SKP:ssä, tai SKDL:ssä.

Politiikka itseasiassa näkyi 70-luvulla paljon vähemmän ihmisten arjessa, kuin se näkyy tänä päivänä. Ainakin itselleni 70-luvulla poliitikot Kekkosta lukuunottamatta jäi aika etäisiksi. Mutta pystytkö tänä päivänä välttämään Orpon ,Halla-ahon, tai Purran naamalta missään, puhumattakaan Sanna Marinista josta täälläkin, kiitos äärioikeiston, edelleenkin on useita ketjuja päivittäin?  Mielestäni tämänpäivän yhteiskunta näyttäytyy tavalliselle ihmiselle huomattavasti politisoituneempana kuin mitä 70-luku oli ja miltä se nuoren ihmisen silmään näytti ja vaikutti.

Yksi porukka joka siitä ankeudesta parjaa, on taas sen perhesyistä ankeana kokeneet. Eli kotona on ollut alkoholismia ja köyhyyttä, tai muuten vaan ahdasmieliset vanhemmat ja ankara kuri. Tämähän ei tietenkään ole ollut kyseisen vuosikymmenen syy, vaan kyseisten vanhempien.

Minä synnyin 70-luvulla ja kävin koulut pääasiassa 80-luvulla. Juuri meille 70-luku oli ankeuden huippu verrattuna 80-lukuun. Oli omaa kokemusta, mutta 70-luku myös ulotti lonkeronsa meihin kirjojen, valokuvien ja sinne jämähtäneiden aikuisten välityksellä. Oppikirjojen kuvissa vallitsi ruma 70-luku, opettaja oli ostanut työvaatteensa silloin ja hän piti huolta, ettei Jumalaa eikä Kekkosta pilkattu. Meille oli tarjolla ankeita seiskarin nuortenkirjoja ja olimme katsoneet pienenä valistavia lastenohjelmia. Aikakauden viihdettä olivat esim. "Lumi teki enkelin eteiseen" ja "Kahdeksan surmanluotia". Oppilaitokset olivat olleet 70-luvulla umpipolitisoituneita, mikä muodosti jyrkän eron 80-lukuun.

Kaikkien sukulaisia oli muuttanut Ruotsiin töihin, puhumattakaan että maalta oli muutettu kaupunkiin. Lähiökin jossa asuttiin oli 70-luvulta.

Kaipa 70-luku oli sota-ajan ja pula-ajan jälkeen kiva. Me olimme iloisia, että elimme 80-luvulla ja tosiaan meidän mielessä suunnilleen kaikki 70-luvussa oli rumaa ja ankeaa. Se oli osittain mielikuva, mutta ei kuitenkaan silti ihan pelkkä mielikuvakaan. Harvalla vuosikymmenellä esim. on ollut yhtä rumia vaatteita.

Nyt aikuisena 70-luku tuntuu kotoisalta. Ihanan arkiselta.

Kyllä kasarimuoti oli paljon rumempaa. Järkyttävät olkatoppaukset ja polyesteriset jakut ja kampaukset.  Pukeutumisesta tuli teennäistä ja feikkiä.

70-luvulla oli monenlaisia tyylejä, yksi oli kansanomaisuus, eli puuvillaa, pellavaa, riihipaitoja, pitkiä hameita. Tukat olivat naisilla pitkiä usein. 70-luvun leveälahkeinen farkkumuoti oli aika kivan näköistä. Olennaista oli, että lahkeet levenivät vasta polvesta alaspäin.

Kasari oli ehkä rumin vuosikymmen näin 70-luvun nuoren mielestä. Myös esim. rock-musiikin taso alkoi laskea 70-luvun korkean tason jälkeen., viittaan amerikkalaiseen rockiin kuten Moody Blues, Pink Floyd, Who, Jethro Tull, Led Zeppelin jne jne.

Mainiosti sanottu tuo "amerikkalainen rock" ja sitte luetellaan kaikki aikakauden englantilaiset yhtyeet :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi 70-lukua ankeaksi ajaksi. Ei se silloin siltä tuntunut, ihan tavallista elämää. Oli nuori ja elämä edessä, musiikki oli hyvää, elintaso noussut aikaisemmasta, elämä toivoa täynnä.

Ankeaksi sitä kutsuvat pääasiassa sellaiset tahot, jotka itse eivät ole sitä aikaa edes eläneet. Nämä ovat tietenkin äärioikeistolaisia, joita kuten kaikki tietävät tälläkin palstalla päivystää aamusta iltaan erittäin aktiivisesti muutamia massapostaajia. Heillä siis on kuvitelma siitä, että Suomi olisi ollut äärivasemmistolainen 70-luvulla, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. 70-luvulla ei vasemmistolla ollut kertaakaan enemmistöä eduskunnassa ja niitä kuuluisia taistolaisiakin, eli sitä äärivasemmistoa oli parhaimmillaankin noin 5 prosenttia eduskunnasta, eli vain neljäsosa nykyisen eduskunnan äärioikeistolaisten määrästä. Taistolaisilla ei mitään valtaa koskaan ollut, ei edes SKP:ssä, tai SKDL:ssä.

Politiikka itseasiassa näkyi 70-luvulla paljon vähemmän ihmisten arjessa, kuin se näkyy tänä päivänä. Ainakin itselleni 70-luvulla poliitikot Kekkosta lukuunottamatta jäi aika etäisiksi. Mutta pystytkö tänä päivänä välttämään Orpon ,Halla-ahon, tai Purran naamalta missään, puhumattakaan Sanna Marinista josta täälläkin, kiitos äärioikeiston, edelleenkin on useita ketjuja päivittäin?  Mielestäni tämänpäivän yhteiskunta näyttäytyy tavalliselle ihmiselle huomattavasti politisoituneempana kuin mitä 70-luku oli ja miltä se nuoren ihmisen silmään näytti ja vaikutti.

Yksi porukka joka siitä ankeudesta parjaa, on taas sen perhesyistä ankeana kokeneet. Eli kotona on ollut alkoholismia ja köyhyyttä, tai muuten vaan ahdasmieliset vanhemmat ja ankara kuri. Tämähän ei tietenkään ole ollut kyseisen vuosikymmenen syy, vaan kyseisten vanhempien.

Minä synnyin 70-luvulla ja kävin koulut pääasiassa 80-luvulla. Juuri meille 70-luku oli ankeuden huippu verrattuna 80-lukuun. Oli omaa kokemusta, mutta 70-luku myös ulotti lonkeronsa meihin kirjojen, valokuvien ja sinne jämähtäneiden aikuisten välityksellä. Oppikirjojen kuvissa vallitsi ruma 70-luku, opettaja oli ostanut työvaatteensa silloin ja hän piti huolta, ettei Jumalaa eikä Kekkosta pilkattu. Meille oli tarjolla ankeita seiskarin nuortenkirjoja ja olimme katsoneet pienenä valistavia lastenohjelmia. Aikakauden viihdettä olivat esim. "Lumi teki enkelin eteiseen" ja "Kahdeksan surmanluotia". Oppilaitokset olivat olleet 70-luvulla umpipolitisoituneita, mikä muodosti jyrkän eron 80-lukuun.

Kaikkien sukulaisia oli muuttanut Ruotsiin töihin, puhumattakaan että maalta oli muutettu kaupunkiin. Lähiökin jossa asuttiin oli 70-luvulta.

Kaipa 70-luku oli sota-ajan ja pula-ajan jälkeen kiva. Me olimme iloisia, että elimme 80-luvulla ja tosiaan meidän mielessä suunnilleen kaikki 70-luvussa oli rumaa ja ankeaa. Se oli osittain mielikuva, mutta ei kuitenkaan silti ihan pelkkä mielikuvakaan. Harvalla vuosikymmenellä esim. on ollut yhtä rumia vaatteita.

Nyt aikuisena 70-luku tuntuu kotoisalta. Ihanan arkiselta.

Kyllä kasarimuoti oli paljon rumempaa. Järkyttävät olkatoppaukset ja polyesteriset jakut ja kampaukset.  Pukeutumisesta tuli teennäistä ja feikkiä.

70-luvulla oli monenlaisia tyylejä, yksi oli kansanomaisuus, eli puuvillaa, pellavaa, riihipaitoja, pitkiä hameita. Tukat olivat naisilla pitkiä usein. 70-luvun leveälahkeinen farkkumuoti oli aika kivan näköistä. Olennaista oli, että lahkeet levenivät vasta polvesta alaspäin.

Kasari oli ehkä rumin vuosikymmen näin 70-luvun nuoren mielestä. Myös esim. rock-musiikin taso alkoi laskea 70-luvun korkean tason jälkeen., viittaan amerikkalaiseen rockiin kuten Moody Blues, Pink Floyd, Who, Jethro Tull, Led Zeppelin jne jne.

Mainiosti sanottu tuo "amerikkalainen rock" ja sitte luetellaan kaikki aikakauden englantilaiset yhtyeet :D

Myönnän virheeni, kiitos korjauksesta:)! Mutta sekä amnerikkalainen että englantilainen musa oli hyvää kun sitä kelanauhurilta kuunneltiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi 70-lukua ankeaksi ajaksi. Ei se silloin siltä tuntunut, ihan tavallista elämää. Oli nuori ja elämä edessä, musiikki oli hyvää, elintaso noussut aikaisemmasta, elämä toivoa täynnä.

Ankeaksi sitä kutsuvat pääasiassa sellaiset tahot, jotka itse eivät ole sitä aikaa edes eläneet. Nämä ovat tietenkin äärioikeistolaisia, joita kuten kaikki tietävät tälläkin palstalla päivystää aamusta iltaan erittäin aktiivisesti muutamia massapostaajia. Heillä siis on kuvitelma siitä, että Suomi olisi ollut äärivasemmistolainen 70-luvulla, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. 70-luvulla ei vasemmistolla ollut kertaakaan enemmistöä eduskunnassa ja niitä kuuluisia taistolaisiakin, eli sitä äärivasemmistoa oli parhaimmillaankin noin 5 prosenttia eduskunnasta, eli vain neljäsosa nykyisen eduskunnan äärioikeistolaisten määrästä. Taistolaisilla ei mitään valtaa koskaan ollut, ei edes SKP:ssä, tai SKDL:ssä.

Politiikka itseasiassa näkyi 70-luvulla paljon vähemmän ihmisten arjessa, kuin se näkyy tänä päivänä. Ainakin itselleni 70-luvulla poliitikot Kekkosta lukuunottamatta jäi aika etäisiksi. Mutta pystytkö tänä päivänä välttämään Orpon ,Halla-ahon, tai Purran naamalta missään, puhumattakaan Sanna Marinista josta täälläkin, kiitos äärioikeiston, edelleenkin on useita ketjuja päivittäin?  Mielestäni tämänpäivän yhteiskunta näyttäytyy tavalliselle ihmiselle huomattavasti politisoituneempana kuin mitä 70-luku oli ja miltä se nuoren ihmisen silmään näytti ja vaikutti.

Yksi porukka joka siitä ankeudesta parjaa, on taas sen perhesyistä ankeana kokeneet. Eli kotona on ollut alkoholismia ja köyhyyttä, tai muuten vaan ahdasmieliset vanhemmat ja ankara kuri. Tämähän ei tietenkään ole ollut kyseisen vuosikymmenen syy, vaan kyseisten vanhempien.

Minä synnyin 70-luvulla ja kävin koulut pääasiassa 80-luvulla. Juuri meille 70-luku oli ankeuden huippu verrattuna 80-lukuun. Oli omaa kokemusta, mutta 70-luku myös ulotti lonkeronsa meihin kirjojen, valokuvien ja sinne jämähtäneiden aikuisten välityksellä. Oppikirjojen kuvissa vallitsi ruma 70-luku, opettaja oli ostanut työvaatteensa silloin ja hän piti huolta, ettei Jumalaa eikä Kekkosta pilkattu. Meille oli tarjolla ankeita seiskarin nuortenkirjoja ja olimme katsoneet pienenä valistavia lastenohjelmia. Aikakauden viihdettä olivat esim. "Lumi teki enkelin eteiseen" ja "Kahdeksan surmanluotia". Oppilaitokset olivat olleet 70-luvulla umpipolitisoituneita, mikä muodosti jyrkän eron 80-lukuun.

Kaikkien sukulaisia oli muuttanut Ruotsiin töihin, puhumattakaan että maalta oli muutettu kaupunkiin. Lähiökin jossa asuttiin oli 70-luvulta.

Kaipa 70-luku oli sota-ajan ja pula-ajan jälkeen kiva. Me olimme iloisia, että elimme 80-luvulla ja tosiaan meidän mielessä suunnilleen kaikki 70-luvussa oli rumaa ja ankeaa. Se oli osittain mielikuva, mutta ei kuitenkaan silti ihan pelkkä mielikuvakaan. Harvalla vuosikymmenellä esim. on ollut yhtä rumia vaatteita.

Nyt aikuisena 70-luku tuntuu kotoisalta. Ihanan arkiselta.

Kyllä kasarimuoti oli paljon rumempaa. Järkyttävät olkatoppaukset ja polyesteriset jakut ja kampaukset.  Pukeutumisesta tuli teennäistä ja feikkiä.

70-luvulla oli monenlaisia tyylejä, yksi oli kansanomaisuus, eli puuvillaa, pellavaa, riihipaitoja, pitkiä hameita. Tukat olivat naisilla pitkiä usein. 70-luvun leveälahkeinen farkkumuoti oli aika kivan näköistä. Olennaista oli, että lahkeet levenivät vasta polvesta alaspäin.

Kasari oli ehkä rumin vuosikymmen näin 70-luvun nuoren mielestä. Myös esim. rock-musiikin taso alkoi laskea 70-luvun korkean tason jälkeen., viittaan amerikkalaiseen rockiin kuten Moody Blues, Pink Floyd, Who, Jethro Tull, Led Zeppelin jne jne.

Muoti on makuasia. 70-luvun muoti on kaunista, jos pitää siitä, että näkee miesten kivesten koon housujen päältä ja tykkää hikiläikistä kainaloissa ylitiukoissa tekokuituvaatteissa sekä kuraa laahaavista leveistä lahkeista. Jos rikinkeltainen, oranssi, myrkynvihreä ja ruskea on lempivärejä. Jos pitää ruokottomasta tukasta ja korokepohjista.

70-luvulla myös noita muodikkaita leveälahkeisia, pepusta tiukkoja housuja ja liian pieniä paitoja käytettiin arkivaatteina.

Kasarilla arkena käytettiin aika perusvaatteita. Muodikkaita asuja vain pidettiin juhlapukuina. Ei kellään ollut tavallisena koulupäivänä mitään olkatoppauksia, vaikka hääasuissa saattoi olla. Kasarilla kankaat olivat usein laadukkaita ja ovat kestäneet jopa nykypäiviin. Arkena pidettiin puuvillaa eikä tekokuituja.

Voi katsoa vanhoja dokumentteja vaikka Yleltä, niistä näkee millaisia vaatteita ihmisillä oikeasti oli milläkin vuosikymmenellä. Koulujen luokkakuvistakin näkee jotain, mutta ne valehtelevat enemmän, koska valokuvaan saatettiin laittaa juhlavammat/ muodikkaammat vaatteet.

Ennen vaatteet olivat kalliita ja valikoima kaupassa rajoitettu. Siksi oli tavallista ommella jotain itsekin. Harvinaista oikeastaan oli, että ei olisi ommeltu lapsille ja itsellenmitään. 70-luvulla naapuri ompeli lastensa toppavaatteetkin itse, meillä sentään vain joitain mekkoja.

Silmälasit olivat 70-luvulla isoja tv-ruutuja. Ne olivat varmasti hyvät käytössä, kun ruutu oli iso ja sangat eivät näkyneet sivuilla. Kasarin värikkäät muovilasit näyttävät nykyään hassuilta, silloin niihin oli tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla ei ollut talvihaalareita. Jokin tikkitakki saattoi olla talvella. Tytöt ulkoilivat sukkahousuissa ja hamosissa. Toki villahousut piti laittaa. Kylmä oli aina.

Sikotauti ja tuhkarokko sairastettiin. Särkylääke oli pulverimuodossa. Ei paljon kyselty, saako sitä antaa lapsille.

Höpö höpö. 70-luvulla oli talvella toppapuvut eli toppahousut ja -takki. Jo 60-luvulla oli kurahaalarit ja enstex-kangas lasten ulkovaatteissa. En minä ole 70-luvun tyttönä ulkoillut sukkahousuissa ja hamosissa - ainakaan talvella.

Vanha ketju. Tulin muistelemaan lapsuutta ja nuoruutta. - Ei ollut meidän perheessä eikä kenelläkään naapurin lapsellakaan toppahousuja eikä - takkeja. Yksittäisen ohuen tikkitakin muistan jollain, se näytti hirvittävän vanhalta. Oli anorakkeja ja paksuja villapuseroita, hiihtohousuja ( itsellänikin sinapinkeltaiset, saman väriset kuin keittiömme kaapit). Moni kulki lököttävissä sukkahousuissa, missä oli armottomat polvipussit..

70-luvun lopussa eli ennen kouluikää olin nähnyt vain yhden suunnilleen oman ikäluokan tytön jolla oli korvakorut. Ajattelin häntä usein.

Vierailija kirjoitti:

Lomamatkat tehtiin usein Neuvostoliiton tai Jugoslavian suunnille, itsekin pikkutyttönä olen paistatellut päivää Mustanmeren rantahietikolla Sotšissa, kaunis paikka ja ystävällisiä ihmisiä!

Meillä oltiin köyhempiä, ei ollut varaa käydä kuin Ruotsissa.. ja sekin tarkoitti Haaparantaa kerran elämässä.

Isolla sukulaisporukalla mentiin monella autolla ja yövyttiin teltoissa leirintäalueilla. Kuulin vasta keskikoulussa, että joku oli käynyt Sotsissa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut mitään wilmaa tietoja koulusta välittämässä. Opettaja kävi joskus kuulemma kylässä rikkaissa perheissä.

Meillä oli köyhä perhe. Suuresti ihailemani, äärettömän kaunis ja tyylikäs naisopettajani korkeassa, tupeeratussa kampauksessaan kävi meillä kerran kylässä. En tullut koskaan kysyneeksi äidiltäni syytä tähän. Olin hieman villikkotyttö, hyvin usein poikien kanssa jälki- istunnossa (paitsi että seisottiin hiirenhiljaa opettajanhuoneen edessä olleiden naulakoiden alla). Jälkikäteen olen miettinyt, että oliko opettajan käynti jonkinlainen kriisi- istunto.

Oho. Eipä ollut kansa eikä kansalaiskoulussa mitään kioskeja koulussa eikä taida olla vieläkään. Koulun alueelta ei saanut poistua koulupäivän aikana. 70-79 kansa- ja kansalaiskoulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi 70-lukua ankeaksi ajaksi. Ei se silloin siltä tuntunut, ihan tavallista elämää. Oli nuori ja elämä edessä, musiikki oli hyvää, elintaso noussut aikaisemmasta, elämä toivoa täynnä.

Ankeaksi sitä kutsuvat pääasiassa sellaiset tahot, jotka itse eivät ole sitä aikaa edes eläneet. Nämä ovat tietenkin äärioikeistolaisia, joita kuten kaikki tietävät tälläkin palstalla päivystää aamusta iltaan erittäin aktiivisesti muutamia massapostaajia. Heillä siis on kuvitelma siitä, että Suomi olisi ollut äärivasemmistolainen 70-luvulla, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. 70-luvulla ei vasemmistolla ollut kertaakaan enemmistöä eduskunnassa ja niitä kuuluisia taistolaisiakin, eli sitä äärivasemmistoa oli parhaimmillaankin noin 5 prosenttia eduskunnasta, eli vain neljäsosa nykyisen eduskunnan äärioikeistolaisten määrästä. Taistolaisilla ei mitään valtaa koskaan ollut, ei edes SKP:ssä, tai SKDL:ssä.

Politiikka itseasiassa näkyi 70-luvulla paljon vähemmän ihmisten arjessa, kuin se näkyy tänä päivänä. Ainakin itselleni 70-luvulla poliitikot Kekkosta lukuunottamatta jäi aika etäisiksi. Mutta pystytkö tänä päivänä välttämään Orpon ,Halla-ahon, tai Purran naamalta missään, puhumattakaan Sanna Marinista josta täälläkin, kiitos äärioikeiston, edelleenkin on useita ketjuja päivittäin?  Mielestäni tämänpäivän yhteiskunta näyttäytyy tavalliselle ihmiselle huomattavasti politisoituneempana kuin mitä 70-luku oli ja miltä se nuoren ihmisen silmään näytti ja vaikutti.

Yksi porukka joka siitä ankeudesta parjaa, on taas sen perhesyistä ankeana kokeneet. Eli kotona on ollut alkoholismia ja köyhyyttä, tai muuten vaan ahdasmieliset vanhemmat ja ankara kuri. Tämähän ei tietenkään ole ollut kyseisen vuosikymmenen syy, vaan kyseisten vanhempien.

Minä synnyin 70-luvulla ja kävin koulut pääasiassa 80-luvulla. Juuri meille 70-luku oli ankeuden huippu verrattuna 80-lukuun. Oli omaa kokemusta, mutta 70-luku myös ulotti lonkeronsa meihin kirjojen, valokuvien ja sinne jämähtäneiden aikuisten välityksellä. Oppikirjojen kuvissa vallitsi ruma 70-luku, opettaja oli ostanut työvaatteensa silloin ja hän piti huolta, ettei Jumalaa eikä Kekkosta pilkattu. Meille oli tarjolla ankeita seiskarin nuortenkirjoja ja olimme katsoneet pienenä valistavia lastenohjelmia. Aikakauden viihdettä olivat esim. "Lumi teki enkelin eteiseen" ja "Kahdeksan surmanluotia". Oppilaitokset olivat olleet 70-luvulla umpipolitisoituneita, mikä muodosti jyrkän eron 80-lukuun.

Kaikkien sukulaisia oli muuttanut Ruotsiin töihin, puhumattakaan että maalta oli muutettu kaupunkiin. Lähiökin jossa asuttiin oli 70-luvulta.

Kaipa 70-luku oli sota-ajan ja pula-ajan jälkeen kiva. Me olimme iloisia, että elimme 80-luvulla ja tosiaan meidän mielessä suunnilleen kaikki 70-luvussa oli rumaa ja ankeaa. Se oli osittain mielikuva, mutta ei kuitenkaan silti ihan pelkkä mielikuvakaan. Harvalla vuosikymmenellä esim. on ollut yhtä rumia vaatteita.

Nyt aikuisena 70-luku tuntuu kotoisalta. Ihanan arkiselta.

Eipä ole minulla Ruotsiin muuttaneita sukulaisia. Yhdella tutulla on ja vain yhdellä.

Olen syntynyt kesällä 1979. Minua harmittaa kun synnyin ja elin 1970-luvulla, mutta en muista siitä itse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt kesällä 1979. Minua harmittaa kun synnyin ja elin 1970-luvulla, mutta en muista siitä itse mitään.

Minä synnyin 1970, mutta noin vuodesta 1975 alan muistaa asioita.

Nykyään varmaan enää yksikään perhe ei ruokaile niin kuin lähes kaikki perheet 70-luvulla.

Tarkoitan koko pakettia, eli ruokailuaikoja, tapoja, ruokavaliota, jne.

Siitä sai teeveesarjan. "Syötte nyt viikon tiukasti kuin 70-luvulla eikä lipsuta"

Eli kaikki aina yhdessä, joka päivä samaan aikaan, kaikki samaa ruokaa, jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi 70-lukua ankeaksi ajaksi. Ei se silloin siltä tuntunut, ihan tavallista elämää. Oli nuori ja elämä edessä, musiikki oli hyvää, elintaso noussut aikaisemmasta, elämä toivoa täynnä.

Ankeaksi sitä kutsuvat pääasiassa sellaiset tahot, jotka itse eivät ole sitä aikaa edes eläneet. Nämä ovat tietenkin äärioikeistolaisia, joita kuten kaikki tietävät tälläkin palstalla päivystää aamusta iltaan erittäin aktiivisesti muutamia massapostaajia. Heillä siis on kuvitelma siitä, että Suomi olisi ollut äärivasemmistolainen 70-luvulla, joka ei tietenkään pidä paikkaansa. 70-luvulla ei vasemmistolla ollut kertaakaan enemmistöä eduskunnassa ja niitä kuuluisia taistolaisiakin, eli sitä äärivasemmistoa oli parhaimmillaankin noin 5 prosenttia eduskunnasta, eli vain neljäsosa nykyisen eduskunnan äärioikeistolaisten määrästä. Taistolaisilla ei mitään valtaa koskaan ollut, ei edes SKP:ssä, tai SKDL:ssä.

Politiikka itseasiassa näkyi 70-luvulla paljon vähemmän ihmisten arjessa, kuin se näkyy tänä päivänä. Ainakin itselleni 70-luvulla poliitikot Kekkosta lukuunottamatta jäi aika etäisiksi. Mutta pystytkö tänä päivänä välttämään Orpon ,Halla-ahon, tai Purran naamalta missään, puhumattakaan Sanna Marinista josta täälläkin, kiitos äärioikeiston, edelleenkin on useita ketjuja päivittäin?  Mielestäni tämänpäivän yhteiskunta näyttäytyy tavalliselle ihmiselle huomattavasti politisoituneempana kuin mitä 70-luku oli ja miltä se nuoren ihmisen silmään näytti ja vaikutti.

Yksi porukka joka siitä ankeudesta parjaa, on taas sen perhesyistä ankeana kokeneet. Eli kotona on ollut alkoholismia ja köyhyyttä, tai muuten vaan ahdasmieliset vanhemmat ja ankara kuri. Tämähän ei tietenkään ole ollut kyseisen vuosikymmenen syy, vaan kyseisten vanhempien.

Kirjoitit kuin minun näppäimistöstä olisi tullut.🤗

Leveät lahkeet housuissa joita vielä levennettiin erivärisillä kiilakankailla. Hiihtohousut ja monot joita saatiin sossusta. Ei koulukiusaamista, paitsi opettajien taholta.

Vierailija kirjoitti:

Kaupungissa hiekkateille laskettiin säiliöautosta haisevaa paperitehdas jätettä eli lipeää pölyn sitomiseksi. Tie oli ihan ruskea ja haisi kamalalle muttei pölynnyt. Nyt kun tekisi saman tulisi linnareisu !

Kuinka niin linnareissu? Lipeähän on emäksistä. Maajussithan kylvävät maan happamoitumisen vuoksi pelloilleen kalkkia, joka myös on vahvasti emäksinen (ph yli 10), koska usein ongelmana on maan liiallinen happamoituminen ja kalkilla korjataan pellon ph lähemmäksi neutraalia.

Vierailija kirjoitti:

70 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena iltauutisten pääaihe oli joka ikinen päivä Vietnamin sota. En tiedä miten tuollainen mahtaa lapseen vaikuttaa.

Oli myös joku biafra.. ja nälänhätä. Koulun ruokalan seiniltä katsoivat luurankomaiset afrikkalaiset lapset ja siinä yritit nieleksiä pahaa ruokaa.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla ruoka syötiin luokkahuoneessa. Ruokailun aikana opettajalla oli tapana synkistää tunnelmaa julistamalla montako kymmentä afrikkalaista lasta kuolee nälkään samaan aikaan kun me söimme maksakastiketta ja järsimme lanttua. Hyvää ruokakalua ja aamen.

Mulla on lämpimimmät kouluruokailumuistot juuri kansakoulun alimmilta luokilta, jolloin ruoka oli mielestäni hyvää ja perunat aina valmiiksi kuorittuja. Ankeimmat muistot sitten keskikouluajoilta, jolloin sitä limaista kanaviillokkkia, kuorimattomia perunoita ja jänteistä maksaa, mutta ei minulla keskikoulun ruokailuistakaan mitään erityisen ankeita muistoja jäänyt.

Jos oli pahaa ruokaa, niin tori oli vieressä josta höyrymakkaraa ja munkkeja , tai sitten koulun omasta kioskista karkkia ja limukkaa :). Meillä siis keskikoulussa oli ala-aulassa ihan oma kioski, sekä erikseen vielä limsa-automaatti. Toki koulu oli aivan kaupungin keskustassa, joten kaupoissakin ja torilla kerkisi aivan hyvin välitunnilla käydä.

Missä sinä kävit koulusi? En ole kuullutkaan, että 1970-luvulla olisi jossakin perus- tai keskikoulussa joku kioski ollut. Oliko joku yksityinen koulu, jossa oli maksullinen ruokailu?