Mikä synnytyksessä oli kauheinta?

Avautumisvaiheen alkuvaiheessa joutui olemaan verholla jaetussa huoneessa toisen synnyttäjän kanssa. Kuuntele siinä toisen tuskaa, sisätutkimuksia yms.verhon takana. Se oli kauheinta mun synnytyksessä.

Itselläni käynnistettiin synnytys oksitosiinilla. Supistukset olivat niin kovia ja kipeitä, että menetin tajuntani välillä

Jep jep.. nämäkin vähät tarinat riitti taas kerran vahvistamaan sen että en todellakaan aio koskaan synnyttää.

Se tunne, kun vauva alkoi olla ahdingossa ja homma oli vielä ihan vaiheessa. Pelko, että tämä ei päätykään hyvin.

Se kun vauvan pää on siinä "huulilla" ja siinä uutta supistusta odotellessa tuntuu että repeät kahtia ennen kuin ponnistat sen pään ulos. Tuntui ikuisuudelta. Muuten epiduraali vei kyllä kaikki kivut pois.

Se, ettei saanut ponnistaa, vaikka pää jo tunki läpi. 

Kätilöt.

Supistukset tai pikemminkin poltot, joita tuli säännöllisesti. Ne vei voimat. Piti vielä kävellä saliin synnyttämään. Kun pääsin sinne, tuntui että ei jaksa enää. Ja kuitenkin kaikki oli vielä edessä silloin. Loppujen lopuksi ponnistusvaihe olikin sitten lyhyt.

Kun luulin että epiduraali ei enää toisella laitolla vaikuta - putki oli vain lähtenyt irti. Myös ulostaminen ensimmäisen kerran 4 päivää jälkeen oli karseeta.

Vierailija kirjoitti:

Jep jep.. nämäkin vähät tarinat riitti taas kerran vahvistamaan sen että en todellakaan aio koskaan synnyttää.

Onneksi on sektio

Koko setti...selällään piti maata 8h alusta loppuun. Lääkäri puhkaisi kalvot ja sanoi :nyt ne kivut vasta alkaa. Kivunlievitystä ei tarjottu. Kätilö kielsi valituksen sanoen että voimas menee huutamiseen.( en tosiasissa kyllä huutanut ) Työnsin "päälläni" jonka johdosta naama ihan kirjavana katkenneista pintasuonista. Huono kokemus ja jäi ainoaksi.

pullapallo kirjoitti:

Yksinäisyys

Voi kulta!

Itse synnytyksessä ehkä supistusten ihan loppuvaihe. Tosin ilokaasu toimi mulla hiton hyvin.

Sen jälkeen repeämien kirvely pissiessä. Nyt kaikki epämukavuudet on hailea muisto vain, lapsi kohta vuoden.

Piiiitkä ja kivulias avautumisvaihe. Sen lisäksi vauva avotarjonnassa, jonka takia ponnistusvaihe pitkitty järjettömän pitkäksi, imukupilla piti auttaa muuten ois leikkaussali kutsunut... oli kyllä lähellä muutenkin. Lyhyesti KIPU oli pahinta!

Ekassa synnytyksessä pahinta oli se kun pelkäsin että mitenköhän käy ja jaksanko ja kestänkö tätä vielä ehkä vuorokausia tai jospa se ponnistusvaihe on ihan kamala. Luulin että se, mitä silloin oli, olisi ollut vasta sitä avautumisvaiheen alkua, mutta lapsi syntyikin sitten jo parin tunnin päästä, joten turhaan pelkäsin. Siinä synnytyksessä fyysisesti ikävintä oli aquarakkulat, joiden laitto selkään ei sattunut niin paljon kuin pelkäsin ja jotka kyllä toimi just niin kuin piti, mutta kun ne puudutti selän niin supistukset alkoi välittömästi tuntua melko dramaattisesti vatsan puolella.

Toisella kertaa kamalinta oli kun pelkäsin ettei ehditä sairaalaan. Täpärästi ehdittiin.

Kolmannella kerralla se hetki kun oksitosiini sai aika pitkän odottelun jälkeen supistukset käyntiin ja niitä tuli vähän aikaa ilman katkoa, kunnes kätilö ehti laittamaan sen tipan pois päältä.

Vierailija kirjoitti:

Peräruiske ennen kuin edes pääsee synnytyssaliin. Suoli tyhjentyi hirveällä voimalla, kuin olisi ollut ripuli.

Missä tuollainen annettiin?

Miten inhottava se sisätutkimus on?

Odottaminen.

Se kun et voi lähtee kotiin. Vedet mennyt, muttei supistuksia tule.

Aktiivisessa synnytyksessä oli kauheinta se kun en tuntunut supistuksia, en mitään. Mies puristi kättäni, kun supistus alkoi piirtyä paperille ja näin ollen ponnistus alkoi hitusen aina myöhään.

Pahinta oli, kun kohtu painettiin nyrkillä tyhjäksi synnytysten jälkeen. Toistui kaikissa synnytyksissäni. Muuta kauhukuvaa ei jäänyt. Olisin valmis vaikka heti synnyttämään.

Naapurihuoneen huuto.