Lue keskustelun säännöt.
A-Teeman läski-ilta!
Kommentit (718)
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan kun joku lihava selittää olevansa juuri tyytyväinen itseensä ja oloonsa. Sama kun joku syöpäpotilas selittäisi ettei edes halua parantua, näin on hyvä! Mielenterveysongelmia jos näin on.
Minä kyllä voin uskoakin. Joillakin ihmisillä on muitakin ns. murheita ja asioita elämässä tai on ollut. Sellainen voi antaa perspektiiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lihavuus johtuu 99% mielenterveydestä ,lapsuuden traumoista,geeneistä eikä näihin saa mitään apua koska yleinen käsitys on ,että lihavuus on itsekurin puutetta ja laiskuutta.
Vierailija kirjoitti:
Patrik Borg! Kerrankin asiallinen ja fiksu mies A-talkissa!
Oon yrittänyt joskus laihduttaa hänen kirjansa avulla. Ei mitään tulosta. En arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomitsevasti ei suhtauduttu tähän asiaan, vaikka niin luulin etukäteen. Että tulee sapiskaa. Ehkä se johtui näistä kahdesta kehotietoisesta henkilöstä, jotka hallitsivat keskustelua. Pääpointti oli ymmärtääkseni, että jokainen laihtuu omalla tavallaan. Enää pitäisi keksiä lääkkeet omaan hiilarihimoon.
Ei tarvitse keksiä, se on keksitty jo.
Mä en tiedä. Pitää kai mennä jollekin asiantuntijalle. Joka tapauksessa nyt lähden syömään karjalanpiirakoita Edamin kanssa. Paheina liikaa leipää, karkkia, suklaata. Auttaako kromin popsiminen?
Keinona on leikata ruokavaliosta sokerit ja turhat hiilihydraatit pois. Parisen viikkoa menee kropan totutellessa, mutta sitten helpottaa!
Jokainen lihava tietää laihdutuksesta enemmän kuin ns normaalit mitta ei siitä huolimatta onnistu joten ongelma on pään sisällä johon ei apua heru
Itsellä ainakin syöminen ja lihavuus oli/on henkisten ongelmien aiheuttamia. En itse sitä vaan tajunnut. Vuosi terapian aloittamisen jälkeen olin laihtunut lähemmäs 30kg, paino pysynyt pois pari vuotta. Ei toki hirmu pitkä aika vielä, mutta ihan hyvällä tiellä tässä ollaan. Pikkuhiljaa koitan vielä viitisen kiloa saada pois. Henkinen vointi on hyvä, suurimmat ongelmat selätetty ja ahmiminen jäänyt pois, ihanaa. Pahaltahan se tuntuu kun läskiksi haukuttiin ja itseään vain syytti itsekurittomuudesta ym kun ongelmat oli paljon syvemmällä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle suurin syyllinen lihavuuteen on ollut työ.
Vuosia istumatyötä, stressiä ja pitkää automatkaa töihin.
Nyt kilot tippuu itsestään, kun vaihdoin fyysisempään duuniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomitsevasti ei suhtauduttu tähän asiaan, vaikka niin luulin etukäteen. Että tulee sapiskaa. Ehkä se johtui näistä kahdesta kehotietoisesta henkilöstä, jotka hallitsivat keskustelua. Pääpointti oli ymmärtääkseni, että jokainen laihtuu omalla tavallaan. Enää pitäisi keksiä lääkkeet omaan hiilarihimoon.
Ei tarvitse keksiä, se on keksitty jo.
Mä en tiedä. Pitää kai mennä jollekin asiantuntijalle. Joka tapauksessa nyt lähden syömään karjalanpiirakoita Edamin kanssa. Paheina liikaa leipää, karkkia, suklaata. Auttaako kromin popsiminen?
Keinona on leikata ruokavaliosta sokerit ja turhat hiilihydraatit pois. Parisen viikkoa menee kropan totutellessa, mutta sitten helpottaa!
Ei pysty. Ei ole tahdonlujuutta. Pitäisi olla pari viikkoa lepositeissä tai jotakin korvaavaa tilalle. Aikansa käy päänsisäistä köydenvetoa, sitten tahto taipuu ja lähdetään keittiöön tai kauppaan.
Ei siihen tarvita tahdonlujuutta. Riittävästi rasvaa vaan ruokaan (näin yksinkertaistaen) ja hiilarit alas, niin makeanhimo oikeasti häviää. Pari kuukautta olen ollut vähillä hiilareilla. Paino on pudonnut vain 3 kiloa, mutta ei mulla ole mikään kiire. Parasta on, ettei nälkä vaivaa ja istun helposti kahvipöydässä kakun vieressä ottamatta mitään. Ei vaan tee mieli. Myöskään vatsa ei turvota ja finnitkin on hävinneet :). Kannattaa googletta insuliiniresistanssi. Mä koin herätyksen, kun tuohon törmäsin sattumalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Patrik Borg! Kerrankin asiallinen ja fiksu mies A-talkissa!
Oon yrittänyt joskus laihduttaa hänen kirjansa avulla. Ei mitään tulosta. En arvosta.
No olikohan syy kuitenkaan siinä kirjassa?
Keskustelu oli sikäli yllättävä, että vasta nyt ymmärsin, että itsekuri ei todellakaan ole se pointti! Jokainen lihava on lihava omista syistään, ja usein syyt ovat psyykkiset. Kyseessä on siis varsinainen vyyhti, jonka avaamiseen tarvitaan asiantuntija-apua. Lapsuusperheessä opittu suhde ruokaan on todennäköisesti myös varsin merkittävässä roolissa. Minulla on käynyt tuuri sikäli, että synnyin perheeseen, jossa ruoka on ollut aina sivuroolissa: meillä syötiin, kun oli nälkä ja lopetettiin, kun ei enää ollut. Minun ei ole koskaan tarvinnut erityisesti kamppailla liikakilojen kanssa, vaikka olen herkästi kiloja kerryttävää sorttia. Ruoka ei esimerkiksi ole koskaan ollut minulle mikään harrastus (haittapuolena on tietty ollut se, että olen ikäni ollut surkea kokki). Niinpä minä nyt hieman yli kuusikymppisenäkin olen vielä varsin hoikka, painoindeksin ollessa jotakin 22-23. Vyötärökin vielä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekurista piti vielä sanoa sen verran edellisen viestini (127/133) lisäksi, että se on todellakin hyvin pieni osa laihdutusta. Itsekuria ei tarvitse silloin, kun laihduttaa oikein ja oikeista syistä. Aiemmilla laihdutuskerroillani olen yrittänyt Nutrausta, vähiä kaloreita, runsasta liikkumista... Kaikkea tätä yhdisti se, että itsensä piti pakottaa näihin ja mielitekoja vastaan piti taistella. Taistelu on aika väsyttävää, ja jo pienet takapakit (paino nousee viikossa 100g) saavat luovuttamaan.
Nyt joku on muuttunut, ja teen hyviä valintoja koska haluan tehdä niitä. En osta suklaata aina halutessani, koska en halua pilata pitkän matkan tavoitettani, en osta sitä koska se ei tee hyvää minulle. Sitten taas joskus lauantaisin ostan suklaata, koska välillä haluan herkutella ja silloin se maistuu ilman omantunnon tuskia. Liikuntaan menen enemmän kuin mielelläni, koska se tuntuu hyvältä ja tiedostan sen positiivisen vaikutuksen kehooni. Punnitsen itseni kolmen viikon välein, koska en tarvitse tiheämpää tulosta: tiedän, että olen menossa oikeaan suuntaan eikä muutos tapahdu heti.
Saara Sarvas on kyllä kokenut melkoisen muutoksen. Ennen sporttinen perusterve likka ja nyt näen huomattavasti ylipainoisen ihmisen jolla suuri riski sairastua esim diapetekseen. Se että ei ihminen saa turvotettua itseään noin pienessä ajassa tuohon kuntoon ellei ole syömishäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä bodypostitiivisuus on hyvä juttu mutta ei se että liikalihavuutta yritetään tuoda hyväksi asiaksi.
Itse havahduin reiluun ylipainoon, kun en jaksanut leikkiä lasten kanssa ja arjesta ylipäätään tuli puuduttavaa. Olin kahden raskauden aikana kerännyt kiloja, joita en ollut lähtenyt pudottamaan. Lasten ollessa pieniä olin väsynyt ja söin herkkuja hemmotellakseni itseäni ja koska halusin "nopeasti energiaa". Söin epätaisesti ja annoskoot pääsivät karkaamaan, pystyin syömään enemmän ruokaa kuin mieheni.
Aloitin muutoksen rauhallisesti ja tein sen hyvin kliseisellä tavalla. Ostin kotiin hedelmiä joita söin välipalaksi. Lisäsin salaattia ruokaannoksiini. Käytin paljon juureksia. Katsoin että sain tarpeeksi proteiinia (jauhelihaa, kanaa, kananmunia). Kävin vaunulenkeillä, ensin pienillä ja myöhemmin isommilla. Otin välillä mukaan esim askelkyykkyjä. Pieniä huomaamattomia juttuja. Mutta niin lähti paino laskemaan! Pikkuhiljaa, mutta lähti kuitenkin. Olosta tuli pirteämpi ja en ollut enää kärttyinen akka lapsiani ja miehiäni kohtaan kun verensokerit pysyivät tasaisina.
Vielä on muutama kilo matkaa normaaliin painoon, mutta hiljaa hyvä tulee! Olen iloinen, että olen löytänyt vihdoin järkevän tavan syödä. En joudu näkemään nälkää ja toisinaan esim. juhlissa syön herkkujakin.
Minullekkin huomautettiin ylipainosta kerran käydessäni lääkärin juttusilla, mutta ei tullut mieleenkään loukkaantua. Kyllä itsekkin tiesin, mitä painoin ja että se oli liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavaa naista haukutaan 3 kertaa päivässä läskiksi.
Lihava mies on sitä mieltä ettei hänelle koskaan huomauteltu lihavuudesta.
Tasa-arvoinen Suomi?
Herkempi nahka? Ko. nainen on uhriutunut helpommin kuin ko. mies?
Ehkei tämä mies ole jäänyt märehtimään ja laskemaan kuulemiaan kommentteja kun taas nainen on pitänyt jokaisesta sanasta ja lauseesta kirjaa ja miettinyt uhrina päänsä puhki miten häntä on taas "kolme kertaa muistutettu lihavuudestaan"?
Mikä tässä on taas niin vaikeaa? Jos sanotaan läski, niin sanotaan läski. Jos kadulla sulle joku sanoo, että olet läski, niin sua on haukuttu läskiksi. Jos netissä joku kirjoittaa, että olet läski, niin sua on haukuttu läskiksi. Mitä ylitulkittavaa tässäkin nyt sitten? Voi jessus taas.
Totuus satuttaa?
Ääneen ei saa sanoa?
Miksi sanoista läski tai lihava on edes tullut yhteiskunnassamme haukkumasanoja? Ennenhän lihavuus oli merkki rikkaudesta ja korkeasta yhteiskuntaluokasta.Lihava ON lihava. Kuten laiha on laiha, sokea on sokea, pitkä on pitkä, lyhyt on lyhyt, brunetti on brunetti, blondi on blondi, nainen on nainen, mies on mies, lapsi on lapsi, nuori on nuori, kuuro on kuuro jnejne.
Lihavuus on vain yksi näkyvä ihmisen parametri. Miksi sen sanominen ja toteaminen on niin kovasti väärin, mutta muuten ihmistä voi määritellä?
Mutta huuteleeko (tervepäiset) ihmiset kadulla vieraille ihmisille "sulla on vaaleat hiukset", "brunetti!", "mies!" jne?
Jos joku kommentoisi jokaisen tuntemattoman vastaantulijan ominaisuuksia, niin pidettäisikö häntä ihan normijärkisenä tyyppinä?
Miksi siis juuri tuota "läski" sanaa huudellaan vieraille ihmisille? Olisiko juurikin siksi, että lihavuuta ei pidetä neutraalina asiana, vaan paheksuttavana ja "läskiksi" kutsumalla osoitat toiselle ihmiselle paheksuntaa hänen ominaisuudestaan. Jos oikein pinnistät, niin tajuat varmaan, ettei se silloin ole mitään neutraalia puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomitsevasti ei suhtauduttu tähän asiaan, vaikka niin luulin etukäteen. Että tulee sapiskaa. Ehkä se johtui näistä kahdesta kehotietoisesta henkilöstä, jotka hallitsivat keskustelua. Pääpointti oli ymmärtääkseni, että jokainen laihtuu omalla tavallaan. Enää pitäisi keksiä lääkkeet omaan hiilarihimoon.
Ei tarvitse keksiä, se on keksitty jo.
Mä en tiedä. Pitää kai mennä jollekin asiantuntijalle. Joka tapauksessa nyt lähden syömään karjalanpiirakoita Edamin kanssa. Paheina liikaa leipää, karkkia, suklaata. Auttaako kromin popsiminen?
Ei auta.
Se on kiva, että tältä palstalta saa neuvoja ja vinkkejä. Ymmärrän yskän, ilmaiseksi ei mitään saa. Pitää mennä asiantuntijalle.
Onhan se hyvä käyttää asiantuntujaa, jos oma järki ei taivu.
Vierailija kirjoitti:
Saara Sarvas on kyllä kokenut melkoisen muutoksen. Ennen sporttinen perusterve likka ja nyt näen huomattavasti ylipainoisen ihmisen jolla suuri riski sairastua esim diapetekseen. Se että ei ihminen saa turvotettua itseään noin pienessä ajassa tuohon kuntoon ellei ole syömishäiriö.
Tämä. Tuntuu että ongelma on enemmänkin korvien välissä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ilmiselvään asiaan ei saa terveydenhuollon ammattilaisena puuttua? Toki on eri asia puuttua tökerösti (kylläpäs sinä olet lihava, huh huh) tai puuttua väärässä tilanteessa (leikannut sirkkelillä sormeen, ja aletaankin hoitamaan ylipainoa), mutta helvetti sentään jos ei enää edes lääkärit saa ylipainoon puuttua! Mitäs sitä syntymättömien lasten terveydestä, ei saa sanoa äidille painosta ettei sille vaan tule paha mieli!
Tässä se asian ydin onkin, MITEN siihen puututaan. Syyllistämällä ei saada mitään hyvää aikaiseksi. Jos jo valmiiksi ylipainoinen nainen on raskaana, niin siihen kun terkkari alkaa saarnaamaan kuinka olet jo pilannut syntymättömän lapsesi elämän... niin onko siinä oikeasti mitään muuta takana, kuin halu loukata? Mieluummin ohjata ja kannustaa siihen, ettei paino karkaa enempää käsistä raskausaikana.
Jos lääkärillä ei ole muuta neuvoa kuin "ota itseäsi niskasta kiinni, syö vähemmän kuin kulutat", tai joku näin koostat 800 kcal / päivä ruokavalion -lappu, niin sitten on sen verran umpimetsässä painonhallinta-osaamisensa kanssa, että parempi pitää turpa kiinni.
Läskiä huudellaan ihmisille siksi, että laiha pelkää lihoavansa.
Pelkotila ajaa nälvimään ja huutelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin aika järkyttynyt tästä ohjelmasta. Lääkäri sanoo, ettei hän halua puuttua tupakointiin, päihteidenkäyttöön tai ylipainoon? Mitä varten lääkärit sitten ovat, jos eivät asiakkaidensa terveydentilaan ja terveyden ylläpitoon saa puuttua? Jos joku todella ylipainoinen tulee valittelemaan, että polviin sattuu kävely, en yllä pesemään itseäni, en mahdu huvipuistolaitteisiin, niin mitä tuollainen lääkäri sitten voi tehdä? Lähettää polvileikkaukseen? Ostaa jatkettavia pesuvälineitä? Aloittaa kansalaisaloitteen huvipuistolaitteiden turvakaarien suurentamisesta?
Miksi ilmiselvään asiaan ei saa terveydenhuollon ammattilaisena puuttua? Toki on eri asia puuttua tökerösti (kylläpäs sinä olet lihava, huh huh) tai puuttua väärässä tilanteessa (leikannut sirkkelillä sormeen, ja aletaankin hoitamaan ylipainoa), mutta helvetti sentään jos ei enää edes lääkärit saa ylipainoon puuttua! Mitäs sitä syntymättömien lasten terveydestä, ei saa sanoa äidille painosta ettei sille vaan tule paha mieli!
Aika käsittämätöntä uhriutumista ja selittelyä lähes kaikilta, se paljon laihtunut nuori mies oli ainoa, jolla oli jotain järkevää sanottavaa. Patrik Borgillakin oli hyviä pointteja, mutta olen aina ajatellut häntä ns. "höperöproffana", ajattelen hänen puhuvan niitä asioita, joita haluaa ihmisten kuulevan.Ei laihdutuksen tarvitse olla helppoa! Miksi kaikki pitäisi olla kivaa ja helppoa? Eihän syöpähoidotkaan ole kivoja ja mukavia, mutta silti niissä käydään, koska lopputuloksena toivoo tulevansa terveemmäksi. Saara Sarvas oli jotenkin niin katkeran oloinen ja tavallaan luovuttanut, ja täytyy sanoa että aika pahan näköinen. Pieni pyöreys kaunistaa monia, mutta tuo määrä ylipainoa vanhentaa selvästi jo ulkonäköä ja "tätiyttää".
Olen itse siis lievästi ylipainoinen (80/167), enkä kyllä ottaisi itseeni, jos lääkäri kysyisi painostani. Tosi kauhistuneet fiilikset jäi tästä, ei ihme että ylipainoisten määrä vaan kasvaa.
Samaa mieltä!
En ymmärrä tätä lihavien, erityisesti sairaalloisen lihavien, myötäkarvaan silittämistä ja asian hyssyttelyä.
Lihavuudesta ei saisi puhua eikä varsinkaan suoraan sille lihavalle. Lhavuus on kuin virtahepo olohuoneessa: kaikki näkee ilmeisen mutta kaikkien pitää esittää ettei asia kuitenkaan ole niin. Ja lihava saa hyvällä omallatunnolla jatkaa kehonsa kuormittamista länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan yltäkylläisyydessä ilman tarvetta painon normalisointiin.
Ja nyt siis osa lääkäristöstä on päättänyt käyttäytyä samoin? Kauhistuttavan epäammattimaista.
Ja tuo lihavien julkinen uhriutuminen (mua nimitellään, yhyyyyy) ja vääryyksien uudelleeneläminen... jumankauta, ottaisivat omasta tilastaan vastuun. Joo, olen syönyt ja juonut itseni lihavaksi, olen lihava. Se olen minä joka olen itseni tähän jamaan valinnoillani saanut. Ja se olen minä, joka voin myös muuttaa tilanteen.
Mutta ei. Se vastuunottaminen ja itsensä aito kohtaaminen jää, kun tilannetta hyssytellään ja omien elämäntapojen muuttamisen sijaan lihava keskittyy kohtaamaansa huuteluun ja kaikkiin loukkauksiin, tai siis paremminkin asioihin jotka itse herkässä mielessään kokee loukkauksina.
Lihava ja onnellinen? En usko.
Ketju on lukittu.
Ei pysty. Ei ole tahdonlujuutta. Pitäisi olla pari viikkoa lepositeissä tai jotakin korvaavaa tilalle. Aikansa käy päänsisäistä köydenvetoa, sitten tahto taipuu ja lähdetään keittiöön tai kauppaan.