Onko sulla sellaista tuttua 30-40v miestä joka olisi ihan hyvä mies, mutta sinkku?

Beta on Beta vaikka öljyssä paistaisi.

Tuntuu oudolta että vaikka Suomessa on tilastollisesti valtava määrä mielenterveys- ja päihdeongelmaisia ihmisiä, jostain syystä se on tässä keskustelussa ongelma vasta kun puhutaan sinkuista. Sinkuista kannattaa pysyä näistä syistä kaukana, mutta jos itsellä parisuhteessa tai kumppanilla on näitä ongelmia, se on vain elämää eikä pahenna kummankaan "markkina-arvoa".

Toinen juttu, jos kysytään onko tuttavapiirissä hyviä 30-40-vuotiaista sinkkuja, vastauksesta kyllä kuulee enemmän sen kuinka laaja ystäväpiiri parisuhteessa olevilla on tai ei ole. Pariutumisen jälkeen joidenkin elämässä käy myös sinkkuystävien kato, kun ei tunnukaan enää niin luontevalta olla tekemisissä sinkkuystävien kanssa. Elämänpiirit on vain erilaiset. Mutta sen seurauksena on myös se, että parisuhteessa olevilta voi kadota käsitys siitä, miten erilaisia sinkkutilanteissa elävät ihmiset ovat, nämä kun viihtyvät usein myös keskenään.

Kannattaa tutustua couple priviledge -käsitteeseen. Tässäkin keskustelussa katsotaan automaattisesti ylöspäin ihmisiä jotka ovat parisuhteessa riippumatta parisuhteen laadusta. Parisuhteen mukanaan tuoma sosiaalinen status on brutaali asia ja kaiken muun parisuhteeseen liittyvän hyvän puutteen lisäksi tuon statuksen puute itsessään voi vaikuttaa ihmisen käsitykseen itsestään ihan omana itsenään ja myös potentiaalisena kumppanina.

Olisi hyvä jos mahdollisimman pitkää parisuhdetta yhden vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa ei pidettäisi ihmisarvon mittarina vaan ihmiset saisivat olla arvostettuja moninaisissa elämäntilanteissaan. Kenenkään ei silloin tarvitsisi eksistentiaalisessa kauhussa todistella omaa markkina-arvoaan tai vältellä yksinelämistä sen aikaa kun se joskus on tarpeellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tapaillut useamman kuukauden tälläistä miestä. Taustalla lähinnä tapailusuhteita hänellä. On todella kiva, kohtelias, hygienia yms. on kohdallaan, tykkää liikkua ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Huumorintaju on samalainen.

Mutta mutta. On tässä alkanut selkenemään miksi ei ehkä ole pidempiaikaista suhdetta löytynyt.

Aina vastaa viesteihin heti ja nähdään aina kun on sovittukkin. Mitään ei kuitenkaan kovin spontaanisti pysty sopimaan, parisuhde ei ole prioriteeteissä etusijalla, pitää aina vähän käsivarren mitan päässä itsestään. En tiedä onko ihan tietoista vai ei. Mitään tunnejuttuja on turha edes koittaa puhua. Pitkään mietin että mikä jutussa oikein tökkii kun aina on kivaa yhdessä ja kemiat kohtaa ja ei mikään pelkkä seksisuhdekkaan ole, ehkä sitä jopa liian vähän omaan makuun. Läheisyyttä on, mutta huomaan kyllä kun alkaa olla miehelle liikaa ja vetäytyy.

Sitten tajusin, että mies on aika taitava siinä ettei päästä lähentymään kunnolla vaan puolenvuodenkin jälkeen suhde on aikalailla samanlainen kun ekan kuukauden jälkeen. Toki rennommin ollaan toistemme seurassa. Joko ei osaa tai halua muodostaa oikeaa suhdetta tai sitten ei vaan ole kohdannut ihmistä jonka kanssa näin oikeasti haluaa tehdä.

Itselle tälläinen kevyt suhde on sopinut oikein hyvin, mutta jostain kumman syystä olen nyt onnistunut kehittämään kunnolla tunteita tätä miestä kohtaan, joten tuskin tästä ilman sydänsuruja pääsee irti. Näköjään tuollainen emotionaalisesti etäinen ihminen on kun bensaa liekkeihin.

Mulla on ihan täysin samanlainen kokemus erään 35+ miehen kanssa. Kun mun tunteet kehittyi, aloin painostaa esim. läheisten tapaamiseen (en kovin suoraan, mutta esim. kutsuin paikkaan, jossa olisi tavannut vanhempanikin jne.), niin hän ahdistui kovin ja lopetti suhteen. Ja tosiaan oli juuri tuo, että jo ekan kuukauden jälkeen mieskin sanoi olevansa ihastunut ja tosi paljon oli kemiaa ja samankaltainen arvomaailmakin, mutta suhde ei enää edennyt tai muuttunut siitä miksikään seuraavien kuukausien aikana.

Painostit siis miestä muutaman kuukauden tapailun jälkeen tapaamaan vanhempasi? Ymmärsinkö oikein?

Jos näin, niin et kyllä pelannut korttejasi kovin hyvin. Ei ihme että homma meni karille.

Ex-aviomieheni tapasi vanhempani kuukauden seurustelun jälkeen (se suhde kesti kuitenkin 10v, vaikka sitten loppuikin). Meidän suvussa on tuotu esim. serkun häihin aveciksi sellaisia, ketkä on tavannut vasta muutaman kerran. Ei nämä kaikille ole niin vakavia juttuja.

Ymmärrän että eri suvuissa näihin asioihin suhtaudutaan eri tavoin, mutta jos parin kuukauden jälkeen tapailemani nainen pyytäisi minua tapaamaan hänen vanhempansa, päättäisin suhteen sillä sekuntilla. Ei tulisi kuuloonkaan.

Parin kuukauden ja puolen vuoden välissä on pitkä aika tutustua toiseen ja päättää haluaako olla toisen elämässä vaiko ei.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisin itseäni yhtenä näistä hyvistä tyypeistä, ainakin osittain, mutta henkilökohtaiset ongelmat ja negatiiviset kokemukset kasvaessa ovat saaneet aikaan pahoja lukkoja joista en ole päässyt millään yli.

Koko peruskoulun kestänyt kiusaaminen sekä tytöiltä ja pojilta tuhosi itsetuntoni ja -luottamukseni heti alkuunsa. Lukiossa olin jo täysin masentunut ja pelkkää ilmaa sielläkin.

22v:nä pääsin tuurin kautta töihin ihan perusduuniin jolla elätän itseni ja tehnyt itseni siellä tarpeeksi hyväksi työntekijäksi. Töissä pärjäsin ns. "maskia" pitämällä, olemalla jotain muuta ennen kuin aloin luottaa työkavereihin tarpeeksi että aloin olla vähän enemmän oma itseni ja aloin vähä vähältä normalisoitumaan.

Ikävuodet 22-27 en muista koskaan ajatelleeni suhteita tai mitään siihen viittaavaa, ei sitä kai masentuneena tuommosia jaksa ajatella, enkä kyllä olisi halunnut kiskoa jotain henk. koht. terapeutiksi tms.

Viimeiset pari vuotta se on vaan alkanut riivaamaan, että haluaisi suhteeseen ja läheisyyttä, kun on itseään silkalla tahdonvoimalla repinyt pois huonoista tavoista ja vähän normalisoitunut, mutta en vaan näe itseäni sen arvoisena - mitään kokematon, mistään tietämätön "mies" joka ei ole edes kädestä pitänyt tai halausta saanut.

Eipä auta että rehellisesti sanottuna pelkään ikäisiäni naisia, varmaan peruja siitä mitä peruskoulussa tapahtui. Itseäni nuoremmat tuskin minua muutenkaan kelpuuttaisivat ja kaikki vanhemmat naiset tuntuvat olevan varattuja ja kuka heistäkään nyt haluaa miestä joka on sisältä edelleen se sama 12v. pelokas pikkupoika kuin ala-asteellakin.

Toivoisin vain, että tapahtuisi se joku henkinen kuoleminen asiaan liittyen niin ei tarvisi kestää tätä pahaa oloa ja kuolisi koko ajatus suhteesta.

Ota ihan iisisti vaan hyvä mies! :) kyllä nuorempia naisia saa myös. Pidän tätä naisten toitottamaa "hyi yäk kaikki vanhemmat miehet ovat ällöjä" sataprosenttisena illuusiona. Eli pidä silmät auki myös niitä kohti.

Lapin Erä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisin itseäni yhtenä näistä hyvistä tyypeistä, ainakin osittain, mutta henkilökohtaiset ongelmat ja negatiiviset kokemukset kasvaessa ovat saaneet aikaan pahoja lukkoja joista en ole päässyt millään yli.

Koko peruskoulun kestänyt kiusaaminen sekä tytöiltä ja pojilta tuhosi itsetuntoni ja -luottamukseni heti alkuunsa. Lukiossa olin jo täysin masentunut ja pelkkää ilmaa sielläkin.

22v:nä pääsin tuurin kautta töihin ihan perusduuniin jolla elätän itseni ja tehnyt itseni siellä tarpeeksi hyväksi työntekijäksi. Töissä pärjäsin ns. "maskia" pitämällä, olemalla jotain muuta ennen kuin aloin luottaa työkavereihin tarpeeksi että aloin olla vähän enemmän oma itseni ja aloin vähä vähältä normalisoitumaan.

Ikävuodet 22-27 en muista koskaan ajatelleeni suhteita tai mitään siihen viittaavaa, ei sitä kai masentuneena tuommosia jaksa ajatella, enkä kyllä olisi halunnut kiskoa jotain henk. koht. terapeutiksi tms.

Viimeiset pari vuotta se on vaan alkanut riivaamaan, että haluaisi suhteeseen ja läheisyyttä, kun on itseään silkalla tahdonvoimalla repinyt pois huonoista tavoista ja vähän normalisoitunut, mutta en vaan näe itseäni sen arvoisena - mitään kokematon, mistään tietämätön "mies" joka ei ole edes kädestä pitänyt tai halausta saanut.

Eipä auta että rehellisesti sanottuna pelkään ikäisiäni naisia, varmaan peruja siitä mitä peruskoulussa tapahtui. Itseäni nuoremmat tuskin minua muutenkaan kelpuuttaisivat ja kaikki vanhemmat naiset tuntuvat olevan varattuja ja kuka heistäkään nyt haluaa miestä joka on sisältä edelleen se sama 12v. pelokas pikkupoika kuin ala-asteellakin.

Toivoisin vain, että tapahtuisi se joku henkinen kuoleminen asiaan liittyen niin ei tarvisi kestää tätä pahaa oloa ja kuolisi koko ajatus suhteesta.

Ota ihan iisisti vaan hyvä mies! :) kyllä nuorempia naisia saa myös. Pidän tätä naisten toitottamaa "hyi yäk kaikki vanhemmat miehet ovat ällöjä" sataprosenttisena illuusiona. Eli pidä silmät auki myös niitä kohti.

Vaihtoehtona voisi tässätapauksessa toimia Mq Tow meiningit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tapaillut useamman kuukauden tälläistä miestä. Taustalla lähinnä tapailusuhteita hänellä. On todella kiva, kohtelias, hygienia yms. on kohdallaan, tykkää liikkua ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Huumorintaju on samalainen.

Mutta mutta. On tässä alkanut selkenemään miksi ei ehkä ole pidempiaikaista suhdetta löytynyt.

Aina vastaa viesteihin heti ja nähdään aina kun on sovittukkin. Mitään ei kuitenkaan kovin spontaanisti pysty sopimaan, parisuhde ei ole prioriteeteissä etusijalla, pitää aina vähän käsivarren mitan päässä itsestään. En tiedä onko ihan tietoista vai ei. Mitään tunnejuttuja on turha edes koittaa puhua. Pitkään mietin että mikä jutussa oikein tökkii kun aina on kivaa yhdessä ja kemiat kohtaa ja ei mikään pelkkä seksisuhdekkaan ole, ehkä sitä jopa liian vähän omaan makuun. Läheisyyttä on, mutta huomaan kyllä kun alkaa olla miehelle liikaa ja vetäytyy.

Sitten tajusin, että mies on aika taitava siinä ettei päästä lähentymään kunnolla vaan puolenvuodenkin jälkeen suhde on aikalailla samanlainen kun ekan kuukauden jälkeen. Toki rennommin ollaan toistemme seurassa. Joko ei osaa tai halua muodostaa oikeaa suhdetta tai sitten ei vaan ole kohdannut ihmistä jonka kanssa näin oikeasti haluaa tehdä.

Itselle tälläinen kevyt suhde on sopinut oikein hyvin, mutta jostain kumman syystä olen nyt onnistunut kehittämään kunnolla tunteita tätä miestä kohtaan, joten tuskin tästä ilman sydänsuruja pääsee irti. Näköjään tuollainen emotionaalisesti etäinen ihminen on kun bensaa liekkeihin.

Mulla on ihan täysin samanlainen kokemus erään 35+ miehen kanssa. Kun mun tunteet kehittyi, aloin painostaa esim. läheisten tapaamiseen (en kovin suoraan, mutta esim. kutsuin paikkaan, jossa olisi tavannut vanhempanikin jne.), niin hän ahdistui kovin ja lopetti suhteen. Ja tosiaan oli juuri tuo, että jo ekan kuukauden jälkeen mieskin sanoi olevansa ihastunut ja tosi paljon oli kemiaa ja samankaltainen arvomaailmakin, mutta suhde ei enää edennyt tai muuttunut siitä miksikään seuraavien kuukausien aikana.

Painostit siis miestä muutaman kuukauden tapailun jälkeen tapaamaan vanhempasi? Ymmärsinkö oikein?

Jos näin, niin et kyllä pelannut korttejasi kovin hyvin. Ei ihme että homma meni karille.

Itsellä on niin kamalia anoppi kokemuksia, että en halua enää tutustua yhdenkään miehen äitiin enkä muuttaa kenenkään miehen kanssa samaan asuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen n. 30v sinkkumiehen, joka on komea, urheilullinen, korkeakoulutettu, hyvässä työssä oleva, hauska, fiksu, huomaavainen, luotettava, rauhallinen, päihteetön, äärimmäisen rehellinen ja sydämen sivistystä omaava. Hän kylläkin juo liikaa kahvia ja on myös joskus hieman tylsä.

Mies on sinkku ehkä siksi, että hänellä oli vaikea suhde, eikä hän tiedä onko hän enää koskaan valmis yrittämään uudelleen. Hän on myös introvertti, joten ei varmastikaan itse edistä asiaa.

Tällä hetkellä hän istuu tietokoneen edessä kirjoittamassa tätä tekstiä.

Jos mitä kirjoitat on totta, kuulostat melko ihanuudelta <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen kaveripiirissä on pari aikamiespoikaa. Molemmilla puitteet kunnossa, koulutus, toisella vieläpä erityisen korkea koulutus ja meritoitunut työelämässä, velattomat omistusasunnot jne. Siistejä, ei alkoholiongelmaa, ihan kivannäköisiä miehiä. Ei koskaan puolisoa tai seurustelukumppania kummallakaan. Mitään tyttöä ei nuorena koskaan pyörinyt kuvioissa, ei poikaakaan. Muiden pariutuessa ja perheellistyessö ei edelleen koskaan ketään. Ikää alkaa olla jo, nelosella alkaa. En tiedä ovatko he vaan omasta halustaan täyssinkkuja vai menikö elämä vaan menojaan. Vai ovatko kaapissa. Sääli jos näin on. Keskenään eivät ainakaan siis seukkaa, ovat eri puolilta kaveripiiriä mutta tilanteen samankaltaisuus on silmiinpistävää.

Kuulostaa vähän siltä, että nämä on niitä, joilla on jatkuvasti useita samanaikaisiakin tapailuja menossa tai vähintään yksi kierrossa kokoajan. Seksiä ja mukavia viikonloppuja naisten kanssa. Ei tarvi sitoutua. Eiväthän he kavereiden vaimoille kerro elämäntyylistään, vaan keräävät vielä sympatiapisteet vaikeroimalla kumppaninpuutteesta.

Noita on tinder täynnä.

Kuulun näihin miehiin. Ei elämä noin naisten ympärillä pyöri, että pitäisi olla montaa naista yhtä aikaa kierroksessa. Yksi tai kaksi riittää. Vuoden aikana yleensä on yksi tai kaksi tapailusuhde ja pari ONSia. 

Yli nelikymppisenä tulee enemmän keskityttyä omaan elämään, mutta välillä tulee sitten otettua joku tapailusuhde pariksi kuukaudeksi. Miehenä tällainen elämäntyyli on älyttömän helppoa, koska naiset ovat uskomattoman passiivisia. Itse laitan homman käyntiin, koska naiset ei osaa tehdä aloitetta. Naiset ei ole pommittamassa viesteillä ja kutsumassa kahville. Lopettaminenkin on helppoa naisten passiivisuuden takia. On hetken yhtä passiivinen kuin nainen ja nainen katoa itsestään ilman mitään draamaa tai selittely miten ei sovita yhteen.

"Lopettaminenkin on helppoa naisten passiivisuuden takia. On hetken yhtä passiivinen kuin nainen ja nainen katoa itsestään ilman mitään draamaa tai selittelyä"

Koin ahaa elämyksen kun luin tuon. Noinhan se itse asiassa juurikin menee: jos panon jälkeen ei laita naiselle pariin kolmeen päivään viestiä, kyseinen tapailusuhde "raukeaa" itsestään, koska ei ne naiset ainakaan mulle käytännössä ikinä viestittele oma-aloitteisesti 😂😂

Olen aina stressannut siitä että miten lopetan homman parin seksikerran jälkeen tahdikkaasti, mutta totta tosiaan, periaatteessa 72 tuntia ilman että lähetän viestiä taitaa jo itsessään lopettaa koko yhteydenpidon.

Jep, kaikkein paras puoli naisten passiivisuudessa.

Helppoa kun voi edetä seuraavaan naiseen ilman selittelyä ja draamaa. Eikä kyseessä ole edes ns. "ghostaaminen". On vain yhtä passiivinen kuin nainen itse, niin asia hoituu itsestään 😊

Mietin monesti, kun nainen kertoo että mies ghotasi, niin todellisuudessa nainen ei ole vain itse ottanut mieheen yhteyttä. Ei ole ollut mitää, että nainen on yrittänyt tavoittaa miestä viestillä tai puhelulla, mutta mies ei ole vastannut, vaan mies ei ole vain ollut yhteydessä naiseen, mutta nainen ei ole voiut itse laittaa viestiä.

Jos saan naisena kommentoida. Olen 35v nainen ja mietiskelin sitä, että pitäisikö tietoisesti jättäytyä sinkuksi. Olen miettinyt sitä, miksi en kelpaa tietyille miehille, ja niille joille kelpaan olen projekti "tuhoan tuon naisen psyyken". Olen tullut siihen tulokseen, että älyni yhdistettynä tietynlaiseen rohkeuteen ilmaista itseäni saa miehet näkemään punaista. Ikään kuin, että mitä tuo NAINEN kuvittelee olevansa, kun sallii näyttää "miehiset" ominaisuutensa, kuten älyn, huumorintajun, mielipiteet, ja vielä uskaltaa sanoa asioita ääneen. Olen ystävällinen ja vihaan tappelemista sekä huutamista, mutta en mielistele mielistelyn vuoksi ketään. En halua esittää tyhmää ja osaamatonta. Jos en kelpaa ilman feikkiä yltiönaismaista roolia, niin on varmaan parempi olla yksin. En kuitenkaan vihaa miehiä. Me nyt vaan elämme tällaisessa maailmassa, että kaikki eivät sovi sen normeihin.

Tämä ketju on oikea kolmivuotiaiden naistaaperoiden kokoontumisajo. Uhatkaas nyt vielä kotoa karkaamisella.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on oikea kolmivuotiaiden naistaaperoiden kokoontumisajo. Uhatkaas nyt vielä kotoa karkaamisella.

Niin keneltä tässä pitäisi karata kun on sinkku?

Vierailija kirjoitti:

Jos saan naisena kommentoida. Olen 35v nainen ja mietiskelin sitä, että pitäisikö tietoisesti jättäytyä sinkuksi. Olen miettinyt sitä, miksi en kelpaa tietyille miehille, ja niille joille kelpaan olen projekti "tuhoan tuon naisen psyyken". Olen tullut siihen tulokseen, että älyni yhdistettynä tietynlaiseen rohkeuteen ilmaista itseäni saa miehet näkemään punaista. Ikään kuin, että mitä tuo NAINEN kuvittelee olevansa, kun sallii näyttää "miehiset" ominaisuutensa, kuten älyn, huumorintajun, mielipiteet, ja vielä uskaltaa sanoa asioita ääneen. Olen ystävällinen ja vihaan tappelemista sekä huutamista, mutta en mielistele mielistelyn vuoksi ketään. En halua esittää tyhmää ja osaamatonta. Jos en kelpaa ilman feikkiä yltiönaismaista roolia, niin on varmaan parempi olla yksin. En kuitenkaan vihaa miehiä. Me nyt vaan elämme tällaisessa maailmassa, että kaikki eivät sovi sen normeihin.

Mietin tässä just aikasemmin päivällä ihan samaa paitsi päinvastaista hieman femiinisenä miehenä.

Ei akateemisesti koulutettu on siis miinus? Miksi suurin osa tällä palstalla kerrotuista tutuista sinkkumiehistä on akateemisia? Ei ole ollut tuttua vapaata raksaduunaria? Itse en kyllä sitä akateemista ja DI- tutkinnon omaavaa haluaisi. Paitsi jos luonne ihan timantti, kaikesta päätellen kyseisillä henkilöillä ei ole. Ja pituusvaatimuksiin, kyllä, itsekin haluaisin pitkän miehen koska omaan pituutta myös n. 180cm. Sitä en ymmärrä, että 160cm 'tumppiliisat' vaatii kaksmetrisen miehen. Eikö siinä mene hommatkin jo vähän hankalaksi

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on oikea kolmivuotiaiden naistaaperoiden kokoontumisajo. Uhatkaas nyt vielä kotoa karkaamisella.

Samanlainen taapero olet itse. Eikä naiset ole niitä jotka uhoaa menevänsä sinne omille poluilleen, eikä koskaan kuitenkaan mene, vaan itkee täällä non-stop.

Tuon yhden kuvaama pelko on sairaus johon kannattaisi hakea apua, ettei menisi elämä hukkaan täällä vauvalla.

Ja ei, en tunne 40 v sinkkuja joista olisi oikeaan parisuhteeseen. Kaikilla heillä työpaikat ja ihan ok ulkonäkö, mutta kun se korvienväli on omituinen, niin ei ne vaan suhteet onnistu.

Toki osa sitten toteaa että happamia ovat pihlajanmarjat enkä muka mitään suhdetta olisi halunnutkaan, kun ikää tulee eikä vaan onnistu. Kuitenkin ihan varmasti ottaisivat hyvän suhteen jos sellaisen voisivat saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saan naisena kommentoida. Olen 35v nainen ja mietiskelin sitä, että pitäisikö tietoisesti jättäytyä sinkuksi. Olen miettinyt sitä, miksi en kelpaa tietyille miehille, ja niille joille kelpaan olen projekti "tuhoan tuon naisen psyyken". Olen tullut siihen tulokseen, että älyni yhdistettynä tietynlaiseen rohkeuteen ilmaista itseäni saa miehet näkemään punaista. Ikään kuin, että mitä tuo NAINEN kuvittelee olevansa, kun sallii näyttää "miehiset" ominaisuutensa, kuten älyn, huumorintajun, mielipiteet, ja vielä uskaltaa sanoa asioita ääneen. Olen ystävällinen ja vihaan tappelemista sekä huutamista, mutta en mielistele mielistelyn vuoksi ketään. En halua esittää tyhmää ja osaamatonta. Jos en kelpaa ilman feikkiä yltiönaismaista roolia, niin on varmaan parempi olla yksin. En kuitenkaan vihaa miehiä. Me nyt vaan elämme tällaisessa maailmassa, että kaikki eivät sovi sen normeihin.

Mietin tässä just aikasemmin päivällä ihan samaa paitsi päinvastaista hieman femiinisenä miehenä.

On olemassa tuollaisia äärimmäisen heikon itsetunnon omaavia miehiä, joilla on tarve "tuhota" itsenäinen ja rohkea nainen. Näistä miehistä kannalta pysyä kaukana.

On olemassa myös tuollaisia naisia, jotka halveksivat feminiinistä miestä, ja kokevat tarvetta nöyryyttää ja häpäistä tuollaista miestä.

Ken tietää mistä tällaiset hyvinkin synkät käyttäytymismallit kumpuavat. Ihmiset osaavat olla aikamoisia p*skoja.

Vierailija kirjoitti:

Jos saan naisena kommentoida. Olen 35v nainen ja mietiskelin sitä, että pitäisikö tietoisesti jättäytyä sinkuksi. Olen miettinyt sitä, miksi en kelpaa tietyille miehille, ja niille joille kelpaan olen projekti "tuhoan tuon naisen psyyken". Olen tullut siihen tulokseen, että älyni yhdistettynä tietynlaiseen rohkeuteen ilmaista itseäni saa miehet näkemään punaista. Ikään kuin, että mitä tuo NAINEN kuvittelee olevansa, kun sallii näyttää "miehiset" ominaisuutensa, kuten älyn, huumorintajun, mielipiteet, ja vielä uskaltaa sanoa asioita ääneen. Olen ystävällinen ja vihaan tappelemista sekä huutamista, mutta en mielistele mielistelyn vuoksi ketään. En halua esittää tyhmää ja osaamatonta. Jos en kelpaa ilman feikkiä yltiönaismaista roolia, niin on varmaan parempi olla yksin. En kuitenkaan vihaa miehiä. Me nyt vaan elämme tällaisessa maailmassa, että kaikki eivät sovi sen normeihin.

Kyllä, havainnut saman asian. Henkisesti vahva ja asioita osaava nainen vetää puoleensa ah, ensiksi niin ihanasti käyttäytyviä miehiä. Ajan kuluessa miehen käytös muuttuu, koska ehkä epävarmuus itsestä? Nainen ei ole riippuvainen hänestä. Sinkkuna ja aion jatkaa. Munaa saa tarvittaessa, niin miksi rasittaa elämäänsä kuspäämiehellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on oikea kolmivuotiaiden naistaaperoiden kokoontumisajo. Uhatkaas nyt vielä kotoa karkaamisella.

Samanlainen taapero olet itse. Eikä naiset ole niitä jotka uhoaa menevänsä sinne omille poluilleen, eikä koskaan kuitenkaan mene, vaan itkee täällä non-stop.

Tuon yhden kuvaama pelko on sairaus johon kannattaisi hakea apua, ettei menisi elämä hukkaan täällä vauvalla.

Ja ei, en tunne 40 v sinkkuja joista olisi oikeaan parisuhteeseen. Kaikilla heillä työpaikat ja ihan ok ulkonäkö, mutta kun se korvienväli on omituinen, niin ei ne vaan suhteet onnistu.

Toki osa sitten toteaa että happamia ovat pihlajanmarjat enkä muka mitään suhdetta olisi halunnutkaan, kun ikää tulee eikä vaan onnistu. Kuitenkin ihan varmasti ottaisivat hyvän suhteen jos sellaisen voisivat saada.

"Ja ei, en tunne 40 v sinkkuja joista olisi oikeaan parisuhteeseen."

Samat havainnot itsellä. 35-40v sinkut on käytännössä jo täysin menetettyjä tapauksia, sekä miehet että naiset. Vaikka työpaikka ja ulkonäkö olisikin kunnossa, näillä ihmisillä vaan yksinkertaisesti viiraa pahasti päässä, eikä heistä enää suhteeseen ole.

Meistä moni joka tuohon kuvaimukseen istuu on läpeensä kyllästynyt nykyiseen deitti kulttuuriin ja naisen jatkuvaan huomioimiseen sekä palveluun että olemme jättäytyneet pois koko deitti kulttuurista ja elämme vain itseämme varten emmekä muiden palvelua varten

Nuo on niitä tylsiä miehiä jotka on näkymättömiä naisille ja ollut syrjitty naisten toimesta koko nuoruutensa niin enää tuossa iässä ei jaksa sitä naisten jahtaamista. Ja jos tuommoinen mies on joskus ollut parisuhteessa se tietää kuinka huonosti nykynaiset miehiä kohtelevat ainakin suomessa että ei enää halua edes naista elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Se kolmas kaveri jota kukaan ei muista kirjoitti:

Minä menen tuohon kategoriaan, siis olin ~40 vuonna 2017, kun AP aloitti ketjun. Olen sinkku, kunnollinen ja toivottoman tylsä. Ihan totta. Kaupan hiivapaketti on kiinnostavampaa seuraa kuin minä. Luen sijoituspalstoja, katson Netflixistä scifileffoja ja olen vain lievästi normipainon ylärajalla, joka johtuu istumatyöstä ja siitä, että aineenvaihdunta ei ole enää sama kuin 10v sitten. En ole edes ruma, mutten kovin komeakaan. Olisin varmasti loistava vakooja, kun ohi kulkiessa en jää kenenkään mieleen. Olen keskivertoa aavistuksen älykkäämpi ja työni on semivaativaa älyllisesti, mutta habitukseni on hieman sekainen tukka, ajamaton parta ja 5 vuotta vanha kauhtunut fleecetakki ryyditettynä yhteensopimattomilla farkuilla. Minua voisi kutsua ehkä muodin teurastajaksi, tai ainakin instabeibien karkoittajaksi. Voisin varmaan kävellä pulsun asussa Valkoisen talon pihalle ja kukaan ei epäilisi mitään, vaan luulisivat että olen taas joku huumepäissään oleva hörhö.

Toimiston nuoret naiset puhuvat minulle vain kun tarvitsevat erityisosaamistani, joka ei ole sosiaalista verbaaliakrobatiaa, seksikästä flirttailua tai särmikästä myyntityötä, vaan arkista IT-kauraa. Sosiaalisesti olen juuri sen verran introvertti, että suurin osa toimiston väestä luulee minun olevan tyhmä, juntti, persu tai kaikki kolme, vaikken persuja ole koskaan äänestänyt, enkä ketään koskaan loukkaa. Olen liian kiltti. Sillä olen päässyt n. kolme tusinaa kertaa friend zonelle. Saavutus sekin. Jotta elämäni ei mene aivan hukkaan, kirjoittelen mukahauskoja juttuja AV palstalle ja kuvittelen, että elämäni nainen tupsahtaisi kuin tilauksesta syliini ja pääsisin jälleen kerran friend zonelle. Ehkä saan neljänen tusinan kasaan ennen viiskymppisiä.

Wish me luck. ;)

Oi että kuulostat verbaaliselta ja älykkäältä, huumorintajuiselta ja just sellaiselta nallekarhulta, mitä en pysty yhtään vastustamaan. Ihastun yleensä luonteeseen ja sitten vasta näen ulkonäön, joka yleensä on siinä vaiheessa jo söpö.  Jos en ois naimisissa oleva perheenäiti, tulisin kahmimaan sinut itselleni. :) 

N41 

Minustakin kirjoitus oli jotenkin vetoava. Kyllähän tuollaisen miehen kanssa aina treffeille lähtisin, jos samassa kaupungissa asuisi. Sinkku N48