Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet naiset tykkää nimenomaan enemmän "dadbody" tyyppisistä miehistä. Eli miehellä ei tarvitse olla mitään sixpäckkiä vaan tukeva kroppa ja leveät hartiat viehättää. Sen sijaan miehet vaatii naiselta hoikkuutta että naista voisi sanoa kauniiksi. Eikä se hoikkuus tarkoita mitään normaalipainoa vaan normaalipainon alarajoissa heiluvaa. Mutta toki ei saa olla mikään tikku, myös MUOTOJA pitää olla. Eli hyvät naiset: miehet haluavat rasvattoman mutta samalla rasvaa tiettyihin paikkoihin. Ne ei tiedä mitä ne haluaa.
Jos naisella on hyvät geenit, rasva kyllä kerääntyy oikeisiin paikkoihin. :) Eihän se muuta ole kuin biologiaa että tahtoo naisen jolla on hyvät geenit! Niinhän sitä naisellekin pitää olla tumma pitkä komea prinssi. Nykyään tarjontaa on lähes rajattomasti jotta viitsisi tyytyä.
Naiset voi Tinderissä käydä itseään panetuttamassa komeilla miehillä ja miehet voivat käydä maksullisilla.
"Hyvät geenit" aka leikelty nainen. Sehän on sitten oma lukunsa. Ja tuo pituus on ihan eri juttu. On biologisesti mahdollista että mies on pitkä ja tumma. Ja biologisesti mahdotonta on että naisella olisi rasvaa pelkästään tisseissä ja pyllyssä mutta muualta kropasta olisi hyvin rasvaton. PS. naiset ei "panetuta" itseään kellään. Jos haluan panna jotain miestä niin panen. Miehet voi sitten panetuttaa itsensä huorilla

Tarkotin siis tavallista naista. Saahan taviskin seksiä komealta mieheltä muttei parisuhdetta usein. Miehet eivät saa seksiä itseään paremmilta naisilta ilman rahaa.

Niin ja sekin on naisten syy kun miehet on niin helppoja. "Minullekki kuuma muija ku toiki saa!!!"
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on yleisesti vääristynyt kuva tavallisesta naisesta. Media vaikutusta kenties?
Ahhahah vai että miehillä vääristynyt kuva, taitaa olla teidän naisten omia kuvitelmia. Kyllä miehet tietää miltä tavallinen nainen näyttää, näkyyhän tavallisia naisia kaduilla joka päivä.
Täällä monesti saa kuulla kuinka suomimiehet ovat suurin osa niin lihavia, kaduilla niitä lihavia miehiä kuitenkaan en ainakaan itse niin kovinkaan paljon näe, että olisiko vääristynyt kuva sittenkin monen miehiä lihavina pitävien naisten pääkopan sisällä. Kevyt rasvakerros on ihan normaalia miehillä ja naisilla. Se ei estä ketään pariutumasta, katso peiliin ja unohda ne läskit ja katso sisimpääsi josko sieltä löytyisi syy miksei löydy parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet naiset tykkää nimenomaan enemmän "dadbody" tyyppisistä miehistä. Eli miehellä ei tarvitse olla mitään sixpäckkiä vaan tukeva kroppa ja leveät hartiat viehättää. Sen sijaan miehet vaatii naiselta hoikkuutta että naista voisi sanoa kauniiksi. Eikä se hoikkuus tarkoita mitään normaalipainoa vaan normaalipainon alarajoissa heiluvaa. Mutta toki ei saa olla mikään tikku, myös MUOTOJA pitää olla. Eli hyvät naiset: miehet haluavat rasvattoman mutta samalla rasvaa tiettyihin paikkoihin. Ne ei tiedä mitä ne haluaa.
Jos naisella on hyvät geenit, rasva kyllä kerääntyy oikeisiin paikkoihin. :) Eihän se muuta ole kuin biologiaa että tahtoo naisen jolla on hyvät geenit! Niinhän sitä naisellekin pitää olla tumma pitkä komea prinssi. Nykyään tarjontaa on lähes rajattomasti jotta viitsisi tyytyä.
Naiset voi Tinderissä käydä itseään panetuttamassa komeilla miehillä ja miehet voivat käydä maksullisilla.
"Hyvät geenit" aka leikelty nainen. Sehän on sitten oma lukunsa. Ja tuo pituus on ihan eri juttu. On biologisesti mahdollista että mies on pitkä ja tumma. Ja biologisesti mahdotonta on että naisella olisi rasvaa pelkästään tisseissä ja pyllyssä mutta muualta kropasta olisi hyvin rasvaton. PS. naiset ei "panetuta" itseään kellään. Jos haluan panna jotain miestä niin panen. Miehet voi sitten panetuttaa itsensä huorilla
Tarkotin siis tavallista naista. Saahan taviskin seksiä komealta mieheltä muttei parisuhdetta usein. Miehet eivät saa seksiä itseään paremmilta naisilta ilman rahaa.
Niin ja sekin on naisten syy kun miehet on niin helppoja. "Minullekki kuuma muija ku toiki saa!!!"
Eihän tossa nyt ollut mitään järkeä. Ainahan miehet ovat olleet "helppoja". Ei ole fiksua kieltäytyä seksistä jos sitä tarjotaan. Naisilla taas on valinnanvaraa usein ja kynnys seksiin suurempi. Syy voi olla vaikka biologia (9kk raskaus ja lapsi seurauksena) tai sitten uskonnon luoma häpeäkulttuuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys että mitä nämä ryhmäliikunnan ohjaajat ja pt oikein syövät, jos tekevät paljon töitä ja silti ovat pulskia? Itse en ainakaan menisi pt:lle joka on ylipainoinen.
En koe että käsitys urheilullisesta vartalosta olisi vääristynyt. Päinvastoin, käsitys normaalivartalosta on vääristynyt. Olen ollut 20 vuotta samoissa mitoissa, 166cm/52kg. Kaksi vuosikymmentä sitten olin normaalivartaloinen, mutta nykyään olenkin erittäin hoikka. Käsitykset ovat muuttuneet, omat numeroni eivät.
Naiset nyt on niin koukussa makeisiin. Ihan järkyttävää huomata millaisia määriä sokeria naiset vetävät! Kuka ihme voi syödä illassa yhden suklaalevyn?
Se on kyllä huomattu, mutta saatan itse syödä huomaamatta levyn helposti puoleen tuntiin kun mieli tekee, ihan normaalipainoinen silti olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet naiset tykkää nimenomaan enemmän "dadbody" tyyppisistä miehistä. Eli miehellä ei tarvitse olla mitään sixpäckkiä vaan tukeva kroppa ja leveät hartiat viehättää. Sen sijaan miehet vaatii naiselta hoikkuutta että naista voisi sanoa kauniiksi. Eikä se hoikkuus tarkoita mitään normaalipainoa vaan normaalipainon alarajoissa heiluvaa. Mutta toki ei saa olla mikään tikku, myös MUOTOJA pitää olla. Eli hyvät naiset: miehet haluavat rasvattoman mutta samalla rasvaa tiettyihin paikkoihin. Ne ei tiedä mitä ne haluaa.
Jos naisella on hyvät geenit, rasva kyllä kerääntyy oikeisiin paikkoihin. :) Eihän se muuta ole kuin biologiaa että tahtoo naisen jolla on hyvät geenit! Niinhän sitä naisellekin pitää olla tumma pitkä komea prinssi. Nykyään tarjontaa on lähes rajattomasti jotta viitsisi tyytyä.
Naiset voi Tinderissä käydä itseään panetuttamassa komeilla miehillä ja miehet voivat käydä maksullisilla.
"Hyvät geenit" aka leikelty nainen. Sehän on sitten oma lukunsa. Ja tuo pituus on ihan eri juttu. On biologisesti mahdollista että mies on pitkä ja tumma. Ja biologisesti mahdotonta on että naisella olisi rasvaa pelkästään tisseissä ja pyllyssä mutta muualta kropasta olisi hyvin rasvaton. PS. naiset ei "panetuta" itseään kellään. Jos haluan panna jotain miestä niin panen. Miehet voi sitten panetuttaa itsensä huorilla
Tarkotin siis tavallista naista. Saahan taviskin seksiä komealta mieheltä muttei parisuhdetta usein. Miehet eivät saa seksiä itseään paremmilta naisilta ilman rahaa.
Niin ja sekin on naisten syy kun miehet on niin helppoja. "Minullekki kuuma muija ku toiki saa!!!"
Eihän tossa nyt ollut mitään järkeä. Ainahan miehet ovat olleet "helppoja". Ei ole fiksua kieltäytyä seksistä jos sitä tarjotaan. Naisilla taas on valinnanvaraa usein ja kynnys seksiin suurempi. Syy voi olla vaikka biologia (9kk raskaus ja lapsi seurauksena) tai sitten uskonnon luoma häpeäkulttuuri.
ja tämä liittyy aiheeseen miten?

Ei nyt suoraan mitenkään. Täällä vaan lässytettiin että miesten pitäisi pitää urheilevaa naista myös urhelullisen vartalon omaavana. Ei ne mene yksiin. Puheet noista tuhdeista PT:eistä.. mitä helevettiä! Voiko olla enää huonompaa esimerkkiä kuin pullea personal trainer. :D

Pointti oli että miehet ei tiedä mikä on pullea mikä ei... PT:n ei kuulukkaan olla mikään kisakireä rasvaton lihaskimppu. Naisille se rasva on elintärkeää
Heikon itsetunnon omaavat täällä vinkumassa. Keskittykää omaan tekemiseen älkääkä muiden mielipiteisiin.

Ok. Eri käsitykset miehillä ja naisilla. :) Onko Seppo Rädyllä urheilullinen vartalo? Onko koskaan ollutkaan?
Ohis. Vaikka mies-sanan monikko on miehet, suomeen kuuluu tässä tapauksessa sellainen kauneus kuin (monikon genetiivi)muoto miesten. Pääsee vähemmällä vaivalla.
Sama lasten kanssa. Toki laulussa lauletaan kauniisti siinäkin, että ”ystävä Sä lapsien”, mutta muoto lasten on näppärä. Esim. menimme lasten kanssa ulkoilemaan tai leikimme lasten kanssa.
Ei saa yleistää!
Tosin sekä useilla ihmisillä on valtamedian vääristämä kuva sekä miesten että naisten tuloista ja elintasosta, ulkonäöstä yms.. monista muista seikoista. Se ruokkii epärealistisia alemmuuden tunteita yms ..
Missä niitä esimerkkikuvia on? Ei jaksa selata koko ketjua läpi.
Naiset; pistäkää omaa mielikuvaanne vastaava esimerkki urheilullisesta naisvartalosta!
Kaikkien käsitys kaikesta on vääristynyt. Nyt aina ja iankaikkisesti aamen.
Kaikki d-kupista ylöspäin on urheilullista. Minulla tulee hikipisara housuun jo pelkästä ajatuksesta.
Jos puhutaan jossain deittisovelluksessa urheilullisesta naisvartalosta, niin eihän se sano yhtään mitään!
Mutta jos henkilö kertoo harrastavansa kestävyysjuoksua kuten maratoneja tai pitempiä matkoja, hän hyvin todennäköisesti on erittäin laiha.
Jos taas henkilö kertoo harrastavansa painonnostoa tai voimaharjoittelua, hän on luultavasti lihaksikas, ei välttämättä niin laiha kuin kestävyysjuoksija.
Vierailija kirjoitti:
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Mikä helvetin yleistys tämä sinun aloituksesi on. Ihan sama kun että naiset ei vaan ymmärrä oikeasta elämästä mitään.