Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi naiset viitsivät edes miettiä tällaista. Kaikenlaisille naisille on ottajansa, joten seksiä ja parisuhteen saa kyllä. Mitä muuta merkitystä ulkonäöllä lopulta on?
Jos itse saisin tuusulaa edes kerran viidessä vuodessa, niin olisin aivan tyytyväinen. Naisilla taas saanti on taattu 365 päivää vuodessa, mutta silti jauhetaan 35 sivua, kuinka joidenkin käsityksen/kuvitelman mukaan "miehet" (?) määrittelevät tietynlaisen vartalotyypin tietyllä sanalla.
First world problems -meininki.
Miehen logiikka:
nainen ei saa seksiä = first world problem
mies ei saa seksiä = ihmisoikeusloukkaus.Ihmisen valitus seksin puutteesta ylipäänsä on ns. first world problem, joten jos miehet haluavat moralisoida naisia tästä niin silloin kannattaisi olla omastakin saamattomuudestaan hiljaa.
Sitäpaitsi useimmat naiset täällä halusivat pitkäaikaisen parisuhteen, ja siihen vaaditaan jo vähän enemmän, kuten miehet ovat itsekin täällä sanoneet kun puhuvat siitä millainen kumppani kelpaisi. Jos sinulle riittää elämäsi onnellisuuteen että menet baariin ja joku sinut sieltä yhden illan seksiä varten mukaansa huolii, niin silloin on kyse siitä että sinä et edes tavoittele mitään muuta. Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen.
Tekisi mieli jättää tämä tähän, mutta sanonpahan vielä että ihan samalla tavalla kuin käytännössä kuka tahansa nainen löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas, myös käytännössä kuka tahansa mies löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas. Todella iso joukko meistä naisistakin joutuisi tiputtamaan sen riman niin alas että se ei moniakaan houkuta. Kyllä, kyllä, varmasti minäkin seuraa löytäisin jos menisin vaikka johonkin tämän kaupunginosan rupuisimmista räkälöistä ja tekisin tuttavuutta siellä päivystävien tursakkeiden kanssa. Koska minä en kuitenkaan halua esimerkiksi pahasti päihdeongelmaista ja lievästi sanottuna hygieniarajoitteista miestä kun en itsekään sellainen ole, niin mielummin olen ilman, rumana keski-ikäisenä naisena kun tiedän etten juuri muuta voisi saada. Lisäksi minä haluan parisuhteen, minulle ei riittäisi se että jollekin tuhannen päissään olevalle ukolle paremman puutteessa yhdeksi illaksi kelpaisin. Ihan samalla tavalla mies löytää seuraa jos ihan mikä seura vain kelpaa. Mutta useimmille ei kelpaa.
Paitsi ettei asia todellakaan ole noin.
Jos nainen on 7/10, hän saa heittämällä irtosuhteen tai jopa panosuhteen 9/10 miehen kanssa. Jos kyseessä on nuori nainen, postilaatikko on täynnä viikossa. 7/10 mies joutuu katselemaan sitä pubiruusua lähimmästä räkälästä, ellei omaa erittäin vahvoja naisteniskentätaitoja.
Kuvittele seuraava ilmoitus: "normaalipainoinen nuori nainen etsii seksiseuraa". Ja nyt vaihda sukupuoli mieheksi. Huomaatko eron?Katso vaikka Iskurin ilmoituksia. Tavalliset hieman ylipainoiset naiset etsivät rutiininomaisesti pitkää, tummaa ja komeaa miestä joka ottaisi rajusti seinää vasten hiuksista vetäen - eli juuri sitä halutuinta fuckbuddyä. Ilman kuvaa, joka mieheltä kuitenkin vaaditaan. Samaa on Tinderissä, rupsahtaneet naisetkin pääsevät treffailemaan komistuksia, jotka etsivät helppoa seksiä.
"Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen."
Kolmekymppiset naiset haluavat, ja yksinhuoltajat. Naiset haluavat parisuhteen vain kun mies tarvitaan perheprojektiin. Väittäisin että parikymppisissä ja jopa nelikymppisissä on enemmän parisuhdetta haluavia miehiä.Luetun ymmärtäminen? Normaalipainoisen nuoren naisen seksiseuranhakuilmoitus saa normaalipainoisen nuoren miehen seksiseuranhakuilmoitusta enemmän suosiota siksi, että naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen. Kaiken maailman törkysivuilla joihin lähetellään omia alastonkuvia ja alapäänkuvia ja etsitään seksiseuraa, pyörii paljon enemmän miehiä kuin naisia. Suurin osa naisista pitää näitä sivuja kuvottavina, eikä voisi kuvitellakaan hakevansa seuraa sellaisesta paikasta. Joten jos sinä haet seuraa pornosivuilta niin ota huomioon että siellä ei todellakaan aikaansa vietä kuin pieni osa naisista.
Todellinen selitys: naiset ovat nirsompia seksiseuran haussa.
9/10 voi käydä hoitelemassa 7/10 naisia, mutta yksikään 9/10 nainen ei koskisi 7/10 mieheen. Se 9/10 mies voi jyystää läpi satoja tavallisia naisia, jolloin 4-8/10 miehellä on vähän toivoa seksimarkkinoilla.
Kyse on siitä että komeat playerit ovat valmiita laskemaan rimaa kun luvassa on helppoa seksiä, kun taas naiset vaativat korkeampaa ulkonäöllistä tasoa irtosuhteelta/panosuhteelta kuin elämänkumppanilta."naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen"
Tämä on tilastollinen harha. Suuren Suomalaisen Seksitutkimuksen mukaan naisilla on yliedustus kaikissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa. Mediaaninaisella on tuplasti enemmän petikumppaneita kuin mediaanimiehellä. On siis enemmän naisia jotka harrastavat seksisuhteita, mutta pieni miesjoukko hierarkian huipulla on erityisen aktiivinen.Tutustuvatko ne useimmat pelkkään seksisuhteeseenkaan tyytyvät naiset seksikumppaneihinsa jollain pornoseuranhakusivustolla? Koska niiltähän sinä näytät naisia hakevan, ja niiden perusteella päätelmäsi teet.
Ja ennen kaikkea: seksikumppaneiden määrä ei kyllä vielä kerro sitä onko kyseessä satunnainen seksi vai seurustelu. Useimmissa vakavissakin suhteissa kun harrastetaan seksiä.
Toistan: kaikissa muissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa naisilla on enemmän petikumppaneita, meidaaninaisella puolet enemmän kuin mediaanimiehellä.
Kumpaan me uskomme:A) 50-250 panon miehet hankkivat kokemuksensa pelkästään seurustelusuhteissa?
B) ero selittyy sillä että pieni joukko panomiehiä irtosuhteilee ja panosuhteilee lukuisien naisten kanssa?
Tunnen itse kaksi tuollaista miestä. Sinkkuaikoina, ja suhteessa silloin kun vaimon kanssa on riitaa, kierrossa on yleensä puolisen tusinaa vakkaria + irtosuhteet. Juuri teitä tavallisia naisia jotka ette harrasta irtosuhteita/panosuhteita, vihaatte playereitä, mutta tapasitte sen kivan/ihanan miehen jossain ja vain päädyitte harrastamaan seksiä.
On enemmän naisia jotka harrastavat irtosuhteita/panosuhteita. Tilastollinen tosiasia.Eli nämä sinun kadehtimasi miehet käyttävät hyväkseen niitä tavallisia naisia jotka heihin ihastuvat ja toivovat saavansa pidempään suhteeseen, samalla kun miehellä ei ole aikomustakaan edetä yhden illan seksiä vakavammalle tasolle.
Harvemmin nykyään, kuulemma tulee liikaa vaivaa "takertujista".
Mitä katsottiin toisen kaverin nettiprofiilia niin siinä oli jotain ympäripyöreää tyyliin otetaan rennosti ja katsellaan mitä tulee tms. Siitä kyllä pitäisi tajuta ettei haussa ole elämänkumppani. Mutta kun on pienikin mahdollisuus ehkä saada se komea ja sosiaalinen mies vakiintumaan niin pitäähän sitä yrittää, eikö niin? Naisen kun pitää saada vakisuhteeseen juuri se mies joka on vaikeinta saada vakisuhteeseen, alkeellinen mieli kertoo että tokihan vaikein tavoiteltava on arvokkain tavoiteltava.
Eivätkä kaikki naiset ole etsimässä parisuhdetta, päin vastoin FWB-suhteilijoita on valtavasti. Monet panosuhteilijat ovat varattuja tai edellyttävät miehen olevan varattu jotta järjestely on helpompaa katkaista ja samalla on pelote siltä varalta jos mies vaikka levittelee kuvia/videoita nettiin tms.
Saanko kysyä, minkä ikäisiä te oikein olette? Tämmöisen 31-vuotiaan naisen silmiin kaikki tuo ihme pelaaminen ja venkoilu kuulostaa kovin oudolta. Kaikki mies/poikaystäväni olen tavannut ystävien/koulun/baarin/harrastusten kautta. Ihan ilman pelaamista ja venkoilua. Tunnutte elävän täysin eri maailmassa.
Minun maailmassa ihmiset tapaavat, tutustuvat, huomaavat pitävänsä toisistaan ja aloittavat seurustelun. Suht mutkattomasti.
Olen 31v, nämä kaverit muutamaa vuotta vanhempia.
Kannattaa muistaa että näitä pelimiehiä on todella vähän, mutta heillä on suuri merkitys koska seksimarkkinoilla pieni joukko miehiä hoitaa irtosuhteet ja panosuhteet.
Tämä on yksi merkittävä syy "naisvihan" taustalla; mitä useampi nainen pysyttelee sinkkuna, sitä useampi mies jää täysin ilman naista. Enemmistö toki pariutuu, mutta yhä useampi venyttää pariutumista kunnes lisääntyminen tulee ajankohtaiseksi ja vippaa betamiehen ulos kun lapset ovat isoja.On siis pelkkä myytti että naiset haluavat seurustella ja miehet paneskella ympäriinsä. Syy miksi monet naiset uskovat miesten haluavan vain panna, on se että heidän nuoruuden kohtaamisensa miesten kanssa ovat niiden pelimiesten kanssa jotka käyvät läpi puolet koulun naisista.
Elämme todella erilaisissa maailmoissa. En tunnista tuosta sinun analyysistäsi ketään tuttuani, en perheenjäsentä, en ketään. En oikein edes ymmärrä nuita betamies-jorinoita, koska tuollaistakaan kuviota en ole koskaan nähnyt saati kuullut. En edes ymmärrä, mitä betamiehellä tarkoitetaan.
Betamies on sellainen joka yleensä saa yrittämällä parisuhteen kun nainen _tarvitsee_ miestä perheprojektiinsa, mutta omaa heikot mahdollisuudet puhtaaseen _haluun_ perustuvissa irtosuhteissa ja panosuhteissa. Betan mahdollisuudet ovat yleensä parhaimmillaan 25-35v tienoilla kun luotettavuus ja työteliäisyys korostuu ruuhkavuosien aikana, heikoimmillaan kun naisella on ensisijaisesti mielessä seksi ja hauskanpito (parikymppisenä/n. nelikymppisenä kun lapset ovat isoja).
Alfa on se mies joka saa halutessaan naisia helposti, haluamillaan ehdoilla (irtosuhde, panosuhde, seurustelusuhde, avioliitto, rakastajatar, jne) ja pystyy halutessaan valkkaamaan suositun naisen jota muutkin tavoittelevat.
Nykypäivänä korostuu kuvio joka nettikielessä tunnetaan hassulla kuvauksella Alpha Fux, Beta Bux. Naiset pitävät hauskaa alfojen kanssa mutta koska taso ei riitä komean ja menestyneen miehen sitouttamiseen, he pariutuvat betan kanssa toteuttaakseen perheunelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Naisten käsitys urheilullisesta miesvartalosta on vääristynyt.
”Urheilullinen” on nykyään synonyymi punttisaleilulle ja isokokoisuudelle, kun puhutaan miehistä. Naiset eivät ymmärrä, että on myös muunlaisia urheilullisia miesvartaloita.
Esim.
Videon miehet ovat äärimmilleen treenattuja, urheilullisia kropaltaan. Mutta jos he laittaisivat Tinderiin sanan ”urheilullinen”, niin moni nainen tuntisi tulleensa petetyksi, koska kroppa ei ole heidän olettamallaan tavalla ”urheilullinen”.
———————————————————————————
MODE POISTI TÄMÄN VIESTIN USEITA KERTOA. EN YMMÄRRÄ PALSTAN SENSUROINTIA, ETTÄ MIKÄ ON KIELLETTYÄ JA MIKSI.
Jep. Naisen käsitys urheilullisesta kropasta on pitkä, harteikas ja raamikas (= geneettisesti komea). Pulloharteinen lyhyt mies ei ole urheilullinen, vaikka kävisi salilla kuinka. Puhumattakaan kestävyysurheilijasta jonka vartalo on varsin hoikka.
Nainen ei pariudu järkeä käyttäen, vaan tunneperäisesti ja vielä kuunkierron mukaan - siksi miesten näkökulmasta ikäväkin tai ominaisuuksiltaan aika vaatimaton mies voi olla aika menestyvä. Kyse on yksinkertaisesti sattumien summasta.
Tälle on löydettävissä psykohistorialliset syyt: vuosisatojen ajan miehet naittivat naiset järkiperäisesti suunnitellen. Nyt naiset haluavat sooloilla vapauden aallolla.
Samainen ilmiö on havaittavissa mm. Amerikan mustalla väestöllä. He olivat satoja vuosia kahleissa, ja nyt - vapauden koitettua - ottavat siitä kaiken irti aivan eri tyyliin kuin valkoinen mies.

Asiasta puheen ollen, tämähän on jenkkilässä johtanut tilanteeseen jossa mustien naisten kanssa eivät halua pariutua edes mustat miehet.
Naiset halusivat pitää hauskaa, paneskella komeiden räppärien/gangstojen/tms kanssa ja siirtää pariutumista myöhemmäksi jotta saisivat otettua kaiken irti hehkeimmästä nuoruudestaan.
Nyt miehet alkavat iskeä takaisin, kieltäytymästä avioliitoista juoksunsa juosseiden lutkien kanssa.
Suomessa tämä ilmiö on vasta alkutekijöissään, miehet aika pitkälti vielä haluavat naimisiin. Jenkkilässä tämä on edennyt luuserimiehistä tavallisiin miehiin ja jopa menestyneisiin miehiin.
Koko ongelma perustuu siihen että parisuhteiden ulkopuolella miesten kärkikaarti saa rajattomasti ja muut eivät juuri ollenkaan.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi naiset viitsivät edes miettiä tällaista. Kaikenlaisille naisille on ottajansa, joten seksiä ja parisuhteen saa kyllä. Mitä muuta merkitystä ulkonäöllä lopulta on?
Jos itse saisin tuusulaa edes kerran viidessä vuodessa, niin olisin aivan tyytyväinen. Naisilla taas saanti on taattu 365 päivää vuodessa, mutta silti jauhetaan 35 sivua, kuinka joidenkin käsityksen/kuvitelman mukaan "miehet" (?) määrittelevät tietynlaisen vartalotyypin tietyllä sanalla.
First world problems -meininki.
Miehen logiikka:
nainen ei saa seksiä = first world problem
mies ei saa seksiä = ihmisoikeusloukkaus.Ihmisen valitus seksin puutteesta ylipäänsä on ns. first world problem, joten jos miehet haluavat moralisoida naisia tästä niin silloin kannattaisi olla omastakin saamattomuudestaan hiljaa.
Sitäpaitsi useimmat naiset täällä halusivat pitkäaikaisen parisuhteen, ja siihen vaaditaan jo vähän enemmän, kuten miehet ovat itsekin täällä sanoneet kun puhuvat siitä millainen kumppani kelpaisi. Jos sinulle riittää elämäsi onnellisuuteen että menet baariin ja joku sinut sieltä yhden illan seksiä varten mukaansa huolii, niin silloin on kyse siitä että sinä et edes tavoittele mitään muuta. Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen.
Tekisi mieli jättää tämä tähän, mutta sanonpahan vielä että ihan samalla tavalla kuin käytännössä kuka tahansa nainen löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas, myös käytännössä kuka tahansa mies löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas. Todella iso joukko meistä naisistakin joutuisi tiputtamaan sen riman niin alas että se ei moniakaan houkuta. Kyllä, kyllä, varmasti minäkin seuraa löytäisin jos menisin vaikka johonkin tämän kaupunginosan rupuisimmista räkälöistä ja tekisin tuttavuutta siellä päivystävien tursakkeiden kanssa. Koska minä en kuitenkaan halua esimerkiksi pahasti päihdeongelmaista ja lievästi sanottuna hygieniarajoitteista miestä kun en itsekään sellainen ole, niin mielummin olen ilman, rumana keski-ikäisenä naisena kun tiedän etten juuri muuta voisi saada. Lisäksi minä haluan parisuhteen, minulle ei riittäisi se että jollekin tuhannen päissään olevalle ukolle paremman puutteessa yhdeksi illaksi kelpaisin. Ihan samalla tavalla mies löytää seuraa jos ihan mikä seura vain kelpaa. Mutta useimmille ei kelpaa.
Paitsi ettei asia todellakaan ole noin.
Jos nainen on 7/10, hän saa heittämällä irtosuhteen tai jopa panosuhteen 9/10 miehen kanssa. Jos kyseessä on nuori nainen, postilaatikko on täynnä viikossa. 7/10 mies joutuu katselemaan sitä pubiruusua lähimmästä räkälästä, ellei omaa erittäin vahvoja naisteniskentätaitoja.
Kuvittele seuraava ilmoitus: "normaalipainoinen nuori nainen etsii seksiseuraa". Ja nyt vaihda sukupuoli mieheksi. Huomaatko eron?Katso vaikka Iskurin ilmoituksia. Tavalliset hieman ylipainoiset naiset etsivät rutiininomaisesti pitkää, tummaa ja komeaa miestä joka ottaisi rajusti seinää vasten hiuksista vetäen - eli juuri sitä halutuinta fuckbuddyä. Ilman kuvaa, joka mieheltä kuitenkin vaaditaan. Samaa on Tinderissä, rupsahtaneet naisetkin pääsevät treffailemaan komistuksia, jotka etsivät helppoa seksiä.
"Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen."
Kolmekymppiset naiset haluavat, ja yksinhuoltajat. Naiset haluavat parisuhteen vain kun mies tarvitaan perheprojektiin. Väittäisin että parikymppisissä ja jopa nelikymppisissä on enemmän parisuhdetta haluavia miehiä.Luetun ymmärtäminen? Normaalipainoisen nuoren naisen seksiseuranhakuilmoitus saa normaalipainoisen nuoren miehen seksiseuranhakuilmoitusta enemmän suosiota siksi, että naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen. Kaiken maailman törkysivuilla joihin lähetellään omia alastonkuvia ja alapäänkuvia ja etsitään seksiseuraa, pyörii paljon enemmän miehiä kuin naisia. Suurin osa naisista pitää näitä sivuja kuvottavina, eikä voisi kuvitellakaan hakevansa seuraa sellaisesta paikasta. Joten jos sinä haet seuraa pornosivuilta niin ota huomioon että siellä ei todellakaan aikaansa vietä kuin pieni osa naisista.
Todellinen selitys: naiset ovat nirsompia seksiseuran haussa.
9/10 voi käydä hoitelemassa 7/10 naisia, mutta yksikään 9/10 nainen ei koskisi 7/10 mieheen. Se 9/10 mies voi jyystää läpi satoja tavallisia naisia, jolloin 4-8/10 miehellä on vähän toivoa seksimarkkinoilla.
Kyse on siitä että komeat playerit ovat valmiita laskemaan rimaa kun luvassa on helppoa seksiä, kun taas naiset vaativat korkeampaa ulkonäöllistä tasoa irtosuhteelta/panosuhteelta kuin elämänkumppanilta."naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen"
Tämä on tilastollinen harha. Suuren Suomalaisen Seksitutkimuksen mukaan naisilla on yliedustus kaikissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa. Mediaaninaisella on tuplasti enemmän petikumppaneita kuin mediaanimiehellä. On siis enemmän naisia jotka harrastavat seksisuhteita, mutta pieni miesjoukko hierarkian huipulla on erityisen aktiivinen.Tutustuvatko ne useimmat pelkkään seksisuhteeseenkaan tyytyvät naiset seksikumppaneihinsa jollain pornoseuranhakusivustolla? Koska niiltähän sinä näytät naisia hakevan, ja niiden perusteella päätelmäsi teet.
Ja ennen kaikkea: seksikumppaneiden määrä ei kyllä vielä kerro sitä onko kyseessä satunnainen seksi vai seurustelu. Useimmissa vakavissakin suhteissa kun harrastetaan seksiä.
Toistan: kaikissa muissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa naisilla on enemmän petikumppaneita, meidaaninaisella puolet enemmän kuin mediaanimiehellä.
Kumpaan me uskomme:A) 50-250 panon miehet hankkivat kokemuksensa pelkästään seurustelusuhteissa?
B) ero selittyy sillä että pieni joukko panomiehiä irtosuhteilee ja panosuhteilee lukuisien naisten kanssa?
Tunnen itse kaksi tuollaista miestä. Sinkkuaikoina, ja suhteessa silloin kun vaimon kanssa on riitaa, kierrossa on yleensä puolisen tusinaa vakkaria + irtosuhteet. Juuri teitä tavallisia naisia jotka ette harrasta irtosuhteita/panosuhteita, vihaatte playereitä, mutta tapasitte sen kivan/ihanan miehen jossain ja vain päädyitte harrastamaan seksiä.
On enemmän naisia jotka harrastavat irtosuhteita/panosuhteita. Tilastollinen tosiasia.Eli nämä sinun kadehtimasi miehet käyttävät hyväkseen niitä tavallisia naisia jotka heihin ihastuvat ja toivovat saavansa pidempään suhteeseen, samalla kun miehellä ei ole aikomustakaan edetä yhden illan seksiä vakavammalle tasolle.
Harvemmin nykyään, kuulemma tulee liikaa vaivaa "takertujista".
Mitä katsottiin toisen kaverin nettiprofiilia niin siinä oli jotain ympäripyöreää tyyliin otetaan rennosti ja katsellaan mitä tulee tms. Siitä kyllä pitäisi tajuta ettei haussa ole elämänkumppani. Mutta kun on pienikin mahdollisuus ehkä saada se komea ja sosiaalinen mies vakiintumaan niin pitäähän sitä yrittää, eikö niin? Naisen kun pitää saada vakisuhteeseen juuri se mies joka on vaikeinta saada vakisuhteeseen, alkeellinen mieli kertoo että tokihan vaikein tavoiteltava on arvokkain tavoiteltava.
Eivätkä kaikki naiset ole etsimässä parisuhdetta, päin vastoin FWB-suhteilijoita on valtavasti. Monet panosuhteilijat ovat varattuja tai edellyttävät miehen olevan varattu jotta järjestely on helpompaa katkaista ja samalla on pelote siltä varalta jos mies vaikka levittelee kuvia/videoita nettiin tms.
Saanko kysyä, minkä ikäisiä te oikein olette? Tämmöisen 31-vuotiaan naisen silmiin kaikki tuo ihme pelaaminen ja venkoilu kuulostaa kovin oudolta. Kaikki mies/poikaystäväni olen tavannut ystävien/koulun/baarin/harrastusten kautta. Ihan ilman pelaamista ja venkoilua. Tunnutte elävän täysin eri maailmassa.
Minun maailmassa ihmiset tapaavat, tutustuvat, huomaavat pitävänsä toisistaan ja aloittavat seurustelun. Suht mutkattomasti.
Olen 31v, nämä kaverit muutamaa vuotta vanhempia.
Kannattaa muistaa että näitä pelimiehiä on todella vähän, mutta heillä on suuri merkitys koska seksimarkkinoilla pieni joukko miehiä hoitaa irtosuhteet ja panosuhteet.
Tämä on yksi merkittävä syy "naisvihan" taustalla; mitä useampi nainen pysyttelee sinkkuna, sitä useampi mies jää täysin ilman naista. Enemmistö toki pariutuu, mutta yhä useampi venyttää pariutumista kunnes lisääntyminen tulee ajankohtaiseksi ja vippaa betamiehen ulos kun lapset ovat isoja.On siis pelkkä myytti että naiset haluavat seurustella ja miehet paneskella ympäriinsä. Syy miksi monet naiset uskovat miesten haluavan vain panna, on se että heidän nuoruuden kohtaamisensa miesten kanssa ovat niiden pelimiesten kanssa jotka käyvät läpi puolet koulun naisista.
Elämme todella erilaisissa maailmoissa. En tunnista tuosta sinun analyysistäsi ketään tuttuani, en perheenjäsentä, en ketään. En oikein edes ymmärrä nuita betamies-jorinoita, koska tuollaistakaan kuviota en ole koskaan nähnyt saati kuullut. En edes ymmärrä, mitä betamiehellä tarkoitetaan.
Betamies on sellainen joka yleensä saa yrittämällä parisuhteen kun nainen _tarvitsee_ miestä perheprojektiinsa, mutta omaa heikot mahdollisuudet puhtaaseen _haluun_ perustuvissa irtosuhteissa ja panosuhteissa. Betan mahdollisuudet ovat yleensä parhaimmillaan 25-35v tienoilla kun luotettavuus ja työteliäisyys korostuu ruuhkavuosien aikana, heikoimmillaan kun naisella on ensisijaisesti mielessä seksi ja hauskanpito (parikymppisenä/n. nelikymppisenä kun lapset ovat isoja).
Alfa on se mies joka saa halutessaan naisia helposti, haluamillaan ehdoilla (irtosuhde, panosuhde, seurustelusuhde, avioliitto, rakastajatar, jne) ja pystyy halutessaan valkkaamaan suositun naisen jota muutkin tavoittelevat.Nykypäivänä korostuu kuvio joka nettikielessä tunnetaan hassulla kuvauksella Alpha Fux, Beta Bux. Naiset pitävät hauskaa alfojen kanssa mutta koska taso ei riitä komean ja menestyneen miehen sitouttamiseen, he pariutuvat betan kanssa toteuttaakseen perheunelmansa.
Ei voi mitään. En vain tunnista nuita kuvioita. En ole nähnyt tuonkaltaista pelaamista ympärilläni. Ystäväni, tuttavani, kaverini, perheeni ovat pariutuneet kovin erilaisten miesten kanssa. Ja ihan aidosti rakastuneet. Olen käsittänyt, että yleensä taustalla on ollut yhteiset harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja arvot. Kaikki kovin erilaisia ihmisiä, joten en mitään alfoja, betoja enkä muitakaan "tasoja" erota. Näen vain erilaisia ihmisiä, jotka ovat tavanneet tavalla tai toisella samantyylisen kumppanin.

Et osaa katsoa isoa kuvaa.
Tein joskus luokkakokouksen jälkeen huvikseni pikku listan. Kas näin:
1. listasin naiset järjestykseen ulkonäön perusteella
2. arvioin heidän miestensä vuositulot ammatin perusteella
Aika selkeä korrelaatio näillä oli. Niin vain mallitasoisella naisella oli varakas ulkomaalaismies, seuraavaksi kauneimmalla menestynyt yrittäjä, kolmanneksi kauneimmalla hyvätuloinen pikkupomo, jne. "Samanlaisuus" ei pätenyt kovinkaan hyvin, etenkään kauneimpien osalta. Tasot ratkaisivat huomattavasti enemmän.
Ja tässä en edes arvostellut ulkonäköä, jonka osalta yllättäen löytyi korrelaatio myös.
Älkää ruokkiko tuota yhtä pienileukaista trollia!
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei pariudu järkeä käyttäen, vaan tunneperäisesti ja vielä kuunkierron mukaan - siksi miesten näkökulmasta ikäväkin tai ominaisuuksiltaan aika vaatimaton mies voi olla aika menestyvä. Kyse on yksinkertaisesti sattumien summasta.
Tälle on löydettävissä psykohistorialliset syyt: vuosisatojen ajan miehet naittivat naiset järkiperäisesti suunnitellen. Nyt naiset haluavat sooloilla vapauden aallolla.
Samainen ilmiö on havaittavissa mm. Amerikan mustalla väestöllä. He olivat satoja vuosia kahleissa, ja nyt - vapauden koitettua - ottavat siitä kaiken irti aivan eri tyyliin kuin valkoinen mies.
Asiasta puheen ollen, tämähän on jenkkilässä johtanut tilanteeseen jossa mustien naisten kanssa eivät halua pariutua edes mustat miehet.
Naiset halusivat pitää hauskaa, paneskella komeiden räppärien/gangstojen/tms kanssa ja siirtää pariutumista myöhemmäksi jotta saisivat otettua kaiken irti hehkeimmästä nuoruudestaan.
Nyt miehet alkavat iskeä takaisin, kieltäytymästä avioliitoista juoksunsa juosseiden lutkien kanssa.
Suomessa tämä ilmiö on vasta alkutekijöissään, miehet aika pitkälti vielä haluavat naimisiin. Jenkkilässä tämä on edennyt luuserimiehistä tavallisiin miehiin ja jopa menestyneisiin miehiin.Koko ongelma perustuu siihen että parisuhteiden ulkopuolella miesten kärkikaarti saa rajattomasti ja muut eivät juuri ollenkaan.
Miehet ovat kautta historian katsoneet oikeudekseen muhinoida pitkin maailmaa, naisilla jo pelkkä esiaviollinen seksi on pilannut koko maineen ja vienyt mahdollisuudet avioliittoon. Nyt kun naisetkin ovat seksin vapauduttua alkaneet harrastaa irtosuhteitakin se onkin sinusta hirveä vääryys ja tokihan nyt miesparat ihan oikeutetusti vastaiskuun ryhtyvät, siitä huolimatta että ovat itsekin, ja käytän nyt omaa ilmaisuasi, "juoksunsa juosseita lutkia". On ihan turha tuomita naisten irtosuhteet jos itsekin niitä harrastaa.
Kaksinaismoralismisi on se juttu joka sinussa naisia inhottaa. Se inhottaa myös sellaista naista joka ei itse irtosuhteita harrasta.

Miehet päättävät mitä arvostavat naisessa, naiset päättävät mitä arvostavat miehessä.
Haluatko tasa-arvoa? Naisilla on yhtä lailla oikeus arvostaa siveyttä ja alkaa tavoittelemaan neitsytmiehiä. Mutta ei velvollisuutta, eikö niin?
Naiset arvostavat miehessä kokemusta, tai ainakin kokemuksen tuomaa rentoutta ja itsevarmuutta. Se ei luo miehille velvollisuutta arvostaa naisessa kokemusta.
Niin kauan kun tilanne on tämä, minä pyrin hankkimaan irtosuhteita ja panosuhteita parantaakseni osakkeitani parisuhteen tavoittelussa. Potentiaalisella kumppanilla en irtosuhteita ja panosuhteita hyväksy.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei pariudu järkeä käyttäen, vaan tunneperäisesti ja vielä kuunkierron mukaan - siksi miesten näkökulmasta ikäväkin tai ominaisuuksiltaan aika vaatimaton mies voi olla aika menestyvä. Kyse on yksinkertaisesti sattumien summasta.
Tälle on löydettävissä psykohistorialliset syyt: vuosisatojen ajan miehet naittivat naiset järkiperäisesti suunnitellen. Nyt naiset haluavat sooloilla vapauden aallolla.
Samainen ilmiö on havaittavissa mm. Amerikan mustalla väestöllä. He olivat satoja vuosia kahleissa, ja nyt - vapauden koitettua - ottavat siitä kaiken irti aivan eri tyyliin kuin valkoinen mies.
Asiasta puheen ollen, tämähän on jenkkilässä johtanut tilanteeseen jossa mustien naisten kanssa eivät halua pariutua edes mustat miehet.
Naiset halusivat pitää hauskaa, paneskella komeiden räppärien/gangstojen/tms kanssa ja siirtää pariutumista myöhemmäksi jotta saisivat otettua kaiken irti hehkeimmästä nuoruudestaan.
Nyt miehet alkavat iskeä takaisin, kieltäytymästä avioliitoista juoksunsa juosseiden lutkien kanssa.
Suomessa tämä ilmiö on vasta alkutekijöissään, miehet aika pitkälti vielä haluavat naimisiin. Jenkkilässä tämä on edennyt luuserimiehistä tavallisiin miehiin ja jopa menestyneisiin miehiin.Koko ongelma perustuu siihen että parisuhteiden ulkopuolella miesten kärkikaarti saa rajattomasti ja muut eivät juuri ollenkaan.
Miehet ovat kautta historian katsoneet oikeudekseen muhinoida pitkin maailmaa, naisilla jo pelkkä esiaviollinen seksi on pilannut koko maineen ja vienyt mahdollisuudet avioliittoon. Nyt kun naisetkin ovat seksin vapauduttua alkaneet harrastaa irtosuhteitakin se onkin sinusta hirveä vääryys ja tokihan nyt miesparat ihan oikeutetusti vastaiskuun ryhtyvät, siitä huolimatta että ovat itsekin, ja käytän nyt omaa ilmaisuasi, "juoksunsa juosseita lutkia". On ihan turha tuomita naisten irtosuhteet jos itsekin niitä harrastaa.
Kaksinaismoralismisi on se juttu joka sinussa naisia inhottaa. Se inhottaa myös sellaista naista joka ei itse irtosuhteita harrasta.
Miehet päättävät mitä arvostavat naisessa, naiset päättävät mitä arvostavat miehessä.
Haluatko tasa-arvoa? Naisilla on yhtä lailla oikeus arvostaa siveyttä ja alkaa tavoittelemaan neitsytmiehiä. Mutta ei velvollisuutta, eikö niin?Naiset arvostavat miehessä kokemusta, tai ainakin kokemuksen tuomaa rentoutta ja itsevarmuutta. Se ei luo miehille velvollisuutta arvostaa naisessa kokemusta.

"Hankin irtosuhteita saadakseni itsevarmuutta ja kokemusta". Kun kokemusta ja itsevarmuutta ne naiset arvostaa, että ihan naisia miellyttääkseen tämä kiltti kunnon mies näin toimii, paranee mahdollisuudet parisuhteeseen. Tämä oli kyllä päivän paras.
Sinä hankit irtosuhteita koska et vain pysty olemaan paneskelematta ympäriinsä. Olisit edes rehellinen.
Vierailija kirjoitti:
Manzzi kirjoitti:
Kun tätä ketjua lueskelee niin näkee mistä on kyse.
Ylipainoisesta sohvaperunasta tai lysyssä kulkevasta laihaläskistä on tullut "normaali".
(just ja just) normaalipainoisesta on tullut "hoikka".
Hoikasta on tullut "anorektinen joka syö 500 kcal päivässä"Tavallisesta on tullut "hyvä".
Hyvästä on tullut "täydellinen".Täydellisestä on tullut "epärealistinen".
Entisajan NORMAALI kroppa kelpaa hyvin vieläkin, ja entisajan hyvä on hyvä tänäkin päivänä. Mutta nää uudet standardit ei kelpaa eikä tule kelpaamaan. Suurin osa teistä "liikunnallisistakin" on ihan täysiä sohvaperunoita, ja se nyt vain näkyy kropassa.
Vai että tällaista tarinaa :D. En ole ylipainoinen läski, vaikka en saa itselleni siroa kroppaa. Fysiatrian erikoislääkäri, neurologi, työterveyslääkäri ja muut lääkärit ovat aina kirjoittaneet lausuntoihinsa, että olen hoikka nainen. Ilmeisesti he valehtelevat ja oikeasti olen normaali läski? Siroa minusta ei hoikkuudesta huolimatta saa millään. Korjaan, keskitysleirillä saisi. Ei saisi entisajan normaalia, joka nimenomaan on siro.
No onneksi olkoon. Sulla on vaan paskat geenit. Vähän samanlainen kohtalo, kuin mikromunaisella miehellä. Joskus elämä on vain epäreilua. Hanki vaikka kissa.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei pariudu järkeä käyttäen, vaan tunneperäisesti ja vielä kuunkierron mukaan - siksi miesten näkökulmasta ikäväkin tai ominaisuuksiltaan aika vaatimaton mies voi olla aika menestyvä. Kyse on yksinkertaisesti sattumien summasta.
Tälle on löydettävissä psykohistorialliset syyt: vuosisatojen ajan miehet naittivat naiset järkiperäisesti suunnitellen. Nyt naiset haluavat sooloilla vapauden aallolla.
Samainen ilmiö on havaittavissa mm. Amerikan mustalla väestöllä. He olivat satoja vuosia kahleissa, ja nyt - vapauden koitettua - ottavat siitä kaiken irti aivan eri tyyliin kuin valkoinen mies.
Asiasta puheen ollen, tämähän on jenkkilässä johtanut tilanteeseen jossa mustien naisten kanssa eivät halua pariutua edes mustat miehet.
Naiset halusivat pitää hauskaa, paneskella komeiden räppärien/gangstojen/tms kanssa ja siirtää pariutumista myöhemmäksi jotta saisivat otettua kaiken irti hehkeimmästä nuoruudestaan.
Nyt miehet alkavat iskeä takaisin, kieltäytymästä avioliitoista juoksunsa juosseiden lutkien kanssa.
Suomessa tämä ilmiö on vasta alkutekijöissään, miehet aika pitkälti vielä haluavat naimisiin. Jenkkilässä tämä on edennyt luuserimiehistä tavallisiin miehiin ja jopa menestyneisiin miehiin.Koko ongelma perustuu siihen että parisuhteiden ulkopuolella miesten kärkikaarti saa rajattomasti ja muut eivät juuri ollenkaan.
Miehet ovat kautta historian katsoneet oikeudekseen muhinoida pitkin maailmaa, naisilla jo pelkkä esiaviollinen seksi on pilannut koko maineen ja vienyt mahdollisuudet avioliittoon. Nyt kun naisetkin ovat seksin vapauduttua alkaneet harrastaa irtosuhteitakin se onkin sinusta hirveä vääryys ja tokihan nyt miesparat ihan oikeutetusti vastaiskuun ryhtyvät, siitä huolimatta että ovat itsekin, ja käytän nyt omaa ilmaisuasi, "juoksunsa juosseita lutkia". On ihan turha tuomita naisten irtosuhteet jos itsekin niitä harrastaa.
Kaksinaismoralismisi on se juttu joka sinussa naisia inhottaa. Se inhottaa myös sellaista naista joka ei itse irtosuhteita harrasta.
Miehet päättävät mitä arvostavat naisessa, naiset päättävät mitä arvostavat miehessä.
Haluatko tasa-arvoa? Naisilla on yhtä lailla oikeus arvostaa siveyttä ja alkaa tavoittelemaan neitsytmiehiä. Mutta ei velvollisuutta, eikö niin?Naiset arvostavat miehessä kokemusta, tai ainakin kokemuksen tuomaa rentoutta ja itsevarmuutta. Se ei luo miehille velvollisuutta arvostaa naisessa kokemusta.
Niin kauan kun tilanne on tämä, minä pyrin hankkimaan irtosuhteita ja panosuhteita parantaakseni osakkeitani parisuhteen tavoittelussa. Potentiaalisella kumppanilla en irtosuhteita ja panosuhteita hyväksy."Hankin irtosuhteita saadakseni itsevarmuutta ja kokemusta". Kun kokemusta ja itsevarmuutta ne naiset arvostaa, että ihan naisia miellyttääkseen tämä kiltti kunnon mies näin toimii, paranee mahdollisuudet parisuhteeseen. Tämä oli kyllä päivän paras.

Väärin arvattu.
En välitä irtosuhteista enkä panosuhteista. 25-vuotiaaksi asti haaveeni oli poikuuden menettäminen rakastamani tyttöystävän kanssa. Mutta sain karvaasti havaita että nuoret naiset syttyvät jostain aivan muusta kuin kilteistä ja välittävistä miehistä. He haluavat rennon, itsevarman kokeneen miehen joka vie. Lähes kaikki naiset haluavat alistua, enemmän tai vähemmän.
25-vuotiaana toimin niin kuin olin itselleni luvannut: ellei siihen mennessä ole tyttöystävää löytynyt, käyn maksullisella. Ja niin myös tein.
Sittemmin olen pyrkinyt hankkimaan lisää kokemusta tavoittelemalla irtosuhteita. Montaa ei kylläkään ole kertynyt :D Tänä kesänä sain panosuhteen, mikä oli erittäin positiivinen asia. Osaan yllättävänkin kaavamaisen viettelykuvion käsivarsikosketteluineen paremmin, ja se ettei tarvitse jännittää kuinka seksi onnistuu näkyy treffitilanteissa.
Naisellahan ei näitä ongelmia ole, koska kukaan ei odota itsevarmaa suoritusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Manzzi kirjoitti:
Kun tätä ketjua lueskelee niin näkee mistä on kyse.
Ylipainoisesta sohvaperunasta tai lysyssä kulkevasta laihaläskistä on tullut "normaali".
(just ja just) normaalipainoisesta on tullut "hoikka".
Hoikasta on tullut "anorektinen joka syö 500 kcal päivässä"Tavallisesta on tullut "hyvä".
Hyvästä on tullut "täydellinen".Täydellisestä on tullut "epärealistinen".
Entisajan NORMAALI kroppa kelpaa hyvin vieläkin, ja entisajan hyvä on hyvä tänäkin päivänä. Mutta nää uudet standardit ei kelpaa eikä tule kelpaamaan. Suurin osa teistä "liikunnallisistakin" on ihan täysiä sohvaperunoita, ja se nyt vain näkyy kropassa.
Vai että tällaista tarinaa :D. En ole ylipainoinen läski, vaikka en saa itselleni siroa kroppaa. Fysiatrian erikoislääkäri, neurologi, työterveyslääkäri ja muut lääkärit ovat aina kirjoittaneet lausuntoihinsa, että olen hoikka nainen. Ilmeisesti he valehtelevat ja oikeasti olen normaali läski? Siroa minusta ei hoikkuudesta huolimatta saa millään. Korjaan, keskitysleirillä saisi. Ei saisi entisajan normaalia, joka nimenomaan on siro.
No onneksi olkoon. Sulla on vaan paskat geenit. Vähän samanlainen kohtalo, kuin mikromunaisella miehellä. Joskus elämä on vain epäreilua. Hanki vaikka kissa.
Ei tarvitse hommata kissaa, on mies ja kaksi koiraa. Sekä ystäviä ja kavereita. Sulla on ristinä vittumainen luonne ja olet siksi yksin.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei pariudu järkeä käyttäen, vaan tunneperäisesti ja vielä kuunkierron mukaan - siksi miesten näkökulmasta ikäväkin tai ominaisuuksiltaan aika vaatimaton mies voi olla aika menestyvä. Kyse on yksinkertaisesti sattumien summasta.
Tälle on löydettävissä psykohistorialliset syyt: vuosisatojen ajan miehet naittivat naiset järkiperäisesti suunnitellen. Nyt naiset haluavat sooloilla vapauden aallolla.
Samainen ilmiö on havaittavissa mm. Amerikan mustalla väestöllä. He olivat satoja vuosia kahleissa, ja nyt - vapauden koitettua - ottavat siitä kaiken irti aivan eri tyyliin kuin valkoinen mies.
Asiasta puheen ollen, tämähän on jenkkilässä johtanut tilanteeseen jossa mustien naisten kanssa eivät halua pariutua edes mustat miehet.
Naiset halusivat pitää hauskaa, paneskella komeiden räppärien/gangstojen/tms kanssa ja siirtää pariutumista myöhemmäksi jotta saisivat otettua kaiken irti hehkeimmästä nuoruudestaan.
Nyt miehet alkavat iskeä takaisin, kieltäytymästä avioliitoista juoksunsa juosseiden lutkien kanssa.
Suomessa tämä ilmiö on vasta alkutekijöissään, miehet aika pitkälti vielä haluavat naimisiin. Jenkkilässä tämä on edennyt luuserimiehistä tavallisiin miehiin ja jopa menestyneisiin miehiin.Koko ongelma perustuu siihen että parisuhteiden ulkopuolella miesten kärkikaarti saa rajattomasti ja muut eivät juuri ollenkaan.
Miehet ovat kautta historian katsoneet oikeudekseen muhinoida pitkin maailmaa, naisilla jo pelkkä esiaviollinen seksi on pilannut koko maineen ja vienyt mahdollisuudet avioliittoon. Nyt kun naisetkin ovat seksin vapauduttua alkaneet harrastaa irtosuhteitakin se onkin sinusta hirveä vääryys ja tokihan nyt miesparat ihan oikeutetusti vastaiskuun ryhtyvät, siitä huolimatta että ovat itsekin, ja käytän nyt omaa ilmaisuasi, "juoksunsa juosseita lutkia". On ihan turha tuomita naisten irtosuhteet jos itsekin niitä harrastaa.
Kaksinaismoralismisi on se juttu joka sinussa naisia inhottaa. Se inhottaa myös sellaista naista joka ei itse irtosuhteita harrasta.
Miehet päättävät mitä arvostavat naisessa, naiset päättävät mitä arvostavat miehessä.
Haluatko tasa-arvoa? Naisilla on yhtä lailla oikeus arvostaa siveyttä ja alkaa tavoittelemaan neitsytmiehiä. Mutta ei velvollisuutta, eikö niin?Naiset arvostavat miehessä kokemusta, tai ainakin kokemuksen tuomaa rentoutta ja itsevarmuutta. Se ei luo miehille velvollisuutta arvostaa naisessa kokemusta.
Niin kauan kun tilanne on tämä, minä pyrin hankkimaan irtosuhteita ja panosuhteita parantaakseni osakkeitani parisuhteen tavoittelussa. Potentiaalisella kumppanilla en irtosuhteita ja panosuhteita hyväksy."Hankin irtosuhteita saadakseni itsevarmuutta ja kokemusta". Kun kokemusta ja itsevarmuutta ne naiset arvostaa, että ihan naisia miellyttääkseen tämä kiltti kunnon mies näin toimii, paranee mahdollisuudet parisuhteeseen. Tämä oli kyllä päivän paras.
Sinä hankit irtosuhteita koska et vain pysty olemaan paneskelematta ympäriinsä. Olisit edes rehellinen.
Väärin arvattu.
En välitä irtosuhteista enkä panosuhteista. 25-vuotiaaksi asti haaveeni oli poikuuden menettäminen rakastamani tyttöystävän kanssa. Mutta sain karvaasti havaita että nuoret naiset syttyvät jostain aivan muusta kuin kilteistä ja välittävistä miehistä. He haluavat rennon, itsevarman kokeneen miehen joka vie. Lähes kaikki naiset haluavat alistua, enemmän tai vähemmän.
25-vuotiaana toimin niin kuin olin itselleni luvannut: ellei siihen mennessä ole tyttöystävää löytynyt, käyn maksullisella. Ja niin myös tein.
Sittemmin olen pyrkinyt hankkimaan lisää kokemusta tavoittelemalla irtosuhteita. Montaa ei kylläkään ole kertynyt :D Tänä kesänä sain panosuhteen, mikä oli erittäin positiivinen asia. Osaan yllättävänkin kaavamaisen viettelykuvion käsivarsikosketteluineen paremmin, ja se ettei tarvitse jännittää kuinka seksi onnistuu näkyy treffitilanteissa.Naisellahan ei näitä ongelmia ole, koska kukaan ei odota itsevarmaa suoritusta.
Mutta sinunhan piti olla niin lyhyt ettei kukaan nainen kiinnostu?
Ongelmaksesi siis paljastuikin se, että et saa paneskella ympäriinsä niin paljon kuin haluaisit, ei siis se ettet löydä naisseuraa ollenkaan.

Minulla on kompensoivia ominaisuuksia.

No mitä sitten täällä möliset? Ihmissuhteet ovat sinulle pelkkää kaupankäyntiä, ja nyt käy ilmi että itselläsi kuitenkin niitä kaupankäynnin mahdollistavia ominaisuuksia on. Joten eikö sinun silloin pitäisi olla ihan tyytyväinen?
fitz kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen kantaa suurimman osan lihasmassastaan reisissä ja takamuksessa. Urheilu tanakoittaa reisiä entisestään. Mutta tämä taitaa olla monille miehille aivan vieras idea ja olettavat urheilullisen naisen olevan aina laihareisinen ja harteikas.
Ei, ei, ei, ja ei.
Nimenomaan naisten pitäisi treenata takamusta, reisiä, pohkeita, keskivartaloa, selkää. Jättää ne hartiat miehille.
Tyhmä ajatus ihan toimintakykyä ja lihastasapainoakin ajatellen, että naisen "pitäisi" jättää jokin tärkeä lihasryhmä treenaamatta.
Sitä paitsi treenatut hartiat on ainakin omasta mielestäni naisella todella kauniit, muun muassa siksi, että ne luo illuusiota tiimalasikropasta: vyötärö alkaa kummasti näyttää kapeammalta suhteessa. Varsinkin jos luonnostaan on leveämpi lantio ja kapeat hartiat.
Mä olen kurviton pötkö luonnostani mutta 10 vuoden salitreenillä olen edes vähän saanut itselleni "kurveja" eli takapuolta, yläselkää ja hartioita.
No, miesten silmään isot hartiat näyttävät helposti maskuliinisilta. Leveä lantio on HYVÄ asia naisella. Huono miehellä.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi naiset viitsivät edes miettiä tällaista. Kaikenlaisille naisille on ottajansa, joten seksiä ja parisuhteen saa kyllä. Mitä muuta merkitystä ulkonäöllä lopulta on?
Jos itse saisin tuusulaa edes kerran viidessä vuodessa, niin olisin aivan tyytyväinen. Naisilla taas saanti on taattu 365 päivää vuodessa, mutta silti jauhetaan 35 sivua, kuinka joidenkin käsityksen/kuvitelman mukaan "miehet" (?) määrittelevät tietynlaisen vartalotyypin tietyllä sanalla.
First world problems -meininki.
Miehen logiikka:
nainen ei saa seksiä = first world problem
mies ei saa seksiä = ihmisoikeusloukkaus.Ihmisen valitus seksin puutteesta ylipäänsä on ns. first world problem, joten jos miehet haluavat moralisoida naisia tästä niin silloin kannattaisi olla omastakin saamattomuudestaan hiljaa.
Sitäpaitsi useimmat naiset täällä halusivat pitkäaikaisen parisuhteen, ja siihen vaaditaan jo vähän enemmän, kuten miehet ovat itsekin täällä sanoneet kun puhuvat siitä millainen kumppani kelpaisi. Jos sinulle riittää elämäsi onnellisuuteen että menet baariin ja joku sinut sieltä yhden illan seksiä varten mukaansa huolii, niin silloin on kyse siitä että sinä et edes tavoittele mitään muuta. Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen.
Tekisi mieli jättää tämä tähän, mutta sanonpahan vielä että ihan samalla tavalla kuin käytännössä kuka tahansa nainen löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas, myös käytännössä kuka tahansa mies löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas. Todella iso joukko meistä naisistakin joutuisi tiputtamaan sen riman niin alas että se ei moniakaan houkuta. Kyllä, kyllä, varmasti minäkin seuraa löytäisin jos menisin vaikka johonkin tämän kaupunginosan rupuisimmista räkälöistä ja tekisin tuttavuutta siellä päivystävien tursakkeiden kanssa. Koska minä en kuitenkaan halua esimerkiksi pahasti päihdeongelmaista ja lievästi sanottuna hygieniarajoitteista miestä kun en itsekään sellainen ole, niin mielummin olen ilman, rumana keski-ikäisenä naisena kun tiedän etten juuri muuta voisi saada. Lisäksi minä haluan parisuhteen, minulle ei riittäisi se että jollekin tuhannen päissään olevalle ukolle paremman puutteessa yhdeksi illaksi kelpaisin. Ihan samalla tavalla mies löytää seuraa jos ihan mikä seura vain kelpaa. Mutta useimmille ei kelpaa.
Paitsi ettei asia todellakaan ole noin.
Jos nainen on 7/10, hän saa heittämällä irtosuhteen tai jopa panosuhteen 9/10 miehen kanssa. Jos kyseessä on nuori nainen, postilaatikko on täynnä viikossa. 7/10 mies joutuu katselemaan sitä pubiruusua lähimmästä räkälästä, ellei omaa erittäin vahvoja naisteniskentätaitoja.
Kuvittele seuraava ilmoitus: "normaalipainoinen nuori nainen etsii seksiseuraa". Ja nyt vaihda sukupuoli mieheksi. Huomaatko eron?Katso vaikka Iskurin ilmoituksia. Tavalliset hieman ylipainoiset naiset etsivät rutiininomaisesti pitkää, tummaa ja komeaa miestä joka ottaisi rajusti seinää vasten hiuksista vetäen - eli juuri sitä halutuinta fuckbuddyä. Ilman kuvaa, joka mieheltä kuitenkin vaaditaan. Samaa on Tinderissä, rupsahtaneet naisetkin pääsevät treffailemaan komistuksia, jotka etsivät helppoa seksiä.
"Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen."
Kolmekymppiset naiset haluavat, ja yksinhuoltajat. Naiset haluavat parisuhteen vain kun mies tarvitaan perheprojektiin. Väittäisin että parikymppisissä ja jopa nelikymppisissä on enemmän parisuhdetta haluavia miehiä.Luetun ymmärtäminen? Normaalipainoisen nuoren naisen seksiseuranhakuilmoitus saa normaalipainoisen nuoren miehen seksiseuranhakuilmoitusta enemmän suosiota siksi, että naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen. Kaiken maailman törkysivuilla joihin lähetellään omia alastonkuvia ja alapäänkuvia ja etsitään seksiseuraa, pyörii paljon enemmän miehiä kuin naisia. Suurin osa naisista pitää näitä sivuja kuvottavina, eikä voisi kuvitellakaan hakevansa seuraa sellaisesta paikasta. Joten jos sinä haet seuraa pornosivuilta niin ota huomioon että siellä ei todellakaan aikaansa vietä kuin pieni osa naisista.
Todellinen selitys: naiset ovat nirsompia seksiseuran haussa.
9/10 voi käydä hoitelemassa 7/10 naisia, mutta yksikään 9/10 nainen ei koskisi 7/10 mieheen. Se 9/10 mies voi jyystää läpi satoja tavallisia naisia, jolloin 4-8/10 miehellä on vähän toivoa seksimarkkinoilla.
Kyse on siitä että komeat playerit ovat valmiita laskemaan rimaa kun luvassa on helppoa seksiä, kun taas naiset vaativat korkeampaa ulkonäöllistä tasoa irtosuhteelta/panosuhteelta kuin elämänkumppanilta."naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen"
Tämä on tilastollinen harha. Suuren Suomalaisen Seksitutkimuksen mukaan naisilla on yliedustus kaikissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa. Mediaaninaisella on tuplasti enemmän petikumppaneita kuin mediaanimiehellä. On siis enemmän naisia jotka harrastavat seksisuhteita, mutta pieni miesjoukko hierarkian huipulla on erityisen aktiivinen.Tutustuvatko ne useimmat pelkkään seksisuhteeseenkaan tyytyvät naiset seksikumppaneihinsa jollain pornoseuranhakusivustolla? Koska niiltähän sinä näytät naisia hakevan, ja niiden perusteella päätelmäsi teet.
Ja ennen kaikkea: seksikumppaneiden määrä ei kyllä vielä kerro sitä onko kyseessä satunnainen seksi vai seurustelu. Useimmissa vakavissakin suhteissa kun harrastetaan seksiä.
Toistan: kaikissa muissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa naisilla on enemmän petikumppaneita, meidaaninaisella puolet enemmän kuin mediaanimiehellä.
Kumpaan me uskomme:A) 50-250 panon miehet hankkivat kokemuksensa pelkästään seurustelusuhteissa?
B) ero selittyy sillä että pieni joukko panomiehiä irtosuhteilee ja panosuhteilee lukuisien naisten kanssa?
Tunnen itse kaksi tuollaista miestä. Sinkkuaikoina, ja suhteessa silloin kun vaimon kanssa on riitaa, kierrossa on yleensä puolisen tusinaa vakkaria + irtosuhteet. Juuri teitä tavallisia naisia jotka ette harrasta irtosuhteita/panosuhteita, vihaatte playereitä, mutta tapasitte sen kivan/ihanan miehen jossain ja vain päädyitte harrastamaan seksiä.
On enemmän naisia jotka harrastavat irtosuhteita/panosuhteita. Tilastollinen tosiasia.Eli nämä sinun kadehtimasi miehet käyttävät hyväkseen niitä tavallisia naisia jotka heihin ihastuvat ja toivovat saavansa pidempään suhteeseen, samalla kun miehellä ei ole aikomustakaan edetä yhden illan seksiä vakavammalle tasolle.
Älyllinen.Epärehellisyys.
Tietämättään moni vertaa naista nuoreen poikaan. Joka hiuslisäkkeillä ym härpäkkeillä näyttää : nukelta. Tosin piiitkältä nukelta, jolla jättikädet ja levveät hartiat. Ja suora selkä...
Minulla ei ole syömishäiriötä, syön normaalisti ja elimistöni toimii normaalisti. Mikä minussa ei ole normaalia? Mikä olisi normaalia?