Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen kantaa suurimman osan lihasmassastaan reisissä ja takamuksessa. Urheilu tanakoittaa reisiä entisestään. Mutta tämä taitaa olla monille miehille aivan vieras idea ja olettavat urheilullisen naisen olevan aina laihareisinen ja harteikas.
Ei, ei, ei, ja ei.
Nimenomaan naisten pitäisi treenata takamusta, reisiä, pohkeita, keskivartaloa, selkää. Jättää ne hartiat miehille.
Tyhmä ajatus ihan toimintakykyä ja lihastasapainoakin ajatellen, että naisen "pitäisi" jättää jokin tärkeä lihasryhmä treenaamatta.
Sitä paitsi treenatut hartiat on ainakin omasta mielestäni naisella todella kauniit, muun muassa siksi, että ne luo illuusiota tiimalasikropasta: vyötärö alkaa kummasti näyttää kapeammalta suhteessa. Varsinkin jos luonnostaan on leveämpi lantio ja kapeat hartiat.
Mä olen kurviton pötkö luonnostani mutta 10 vuoden salitreenillä olen edes vähän saanut itselleni "kurveja" eli takapuolta, yläselkää ja hartioita.
Itse oon huomannut ihan saman! Mutta tällaisia arvioita naisten urheilullisuudesta tekee miehet, jotka eivät ole mitään oikeita urheilun ja ihmiskehon fysiologian asiantuntijoita! Sellaiset kyllä osaavat arvioida naisten kehoja realistisemmin. Olen huomannut, että Y-vartalomallin omaavia naisia pitää tavikset urheilullisempina, entä A-vartalomalleja, vaikka A-vartalot tosielämässä olisivat monin eri tavoin kovemmassa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulantyöntäjätyypin vartalo ei ole urheilullinen vaikka kovakuntoinen onkin. Urheilullinen on hoikka, vähärasvainen ja sopivasti lihaksikas.
Kyllä mä väittäsin, että Valerie Adamsin kroppa on urheilullinen.
https://www.google.fi/search?client=firefox-b&dcr=0&biw=1536&bih=770&tb…:
Onhan tuo urheilullinen, mutta steroideja vuosikausia käyttänyt olympiavoittaja on ylipäätään vähän huono esimerkki keskusteluun, jossa puhutaan urheilulliselta nayttävästä naisvartalosta ihan tavan kuolevaisten kesken. Vähän kuin turvallisesta perheen ajoneuvosta keskusteltaessa joku ehdottaisi panssarivaunua.
Ja kuitenkin täällä annetaan esimerkkikroppana joku Jessica Alba, joka hänkin on geenilotossa saamapuolella, eikä "ihan tavallinen kuolevainen". Mun mielestä urheilullisia kehoja on isoja ja pieniä, kaikissa yhdistyy se, että niistä näkee, että urheilua on harrastettu. Lajista ja kehonmallista riippuen kroppa muokkautuu eri tavalla. Kyllähän nyt urheilulliset ihmiset näyttää urheilullisilta, hehän kantavatkin itsensä ihan eri tavalla, kuin ihmiset jotka liikkuvat vain vähän, tai ei ollenkaan.
Ehkä sitä entisenä urheilijana tätä asiaa sitten katsoo eri kantilta.
Ei kun jokainen nainen voi näyttää Jessica Alballe kunhan käy sen 4 tuntia viikossa salilla. Mutta kun naiset ovat niin ilkeitä niin eivät vaan miesten kiusaksi halua näyttää Jessicalle. Ja se rasvakin siirtyy rintoihin kun vaan syö oikein, mutta samaan aikaan voi laihtua kaikkialta muualta. Tällainen on palstamiehen totuus.
Mitä hyötyä tuollaisesta olkinukke-argumentoinnista on? Hyvään kroppaan riittää tosiaan se 4 tunnin kunnollinen salireeni per viikko (+ aerobinen), ja rasva lähtee sieltä mistä on lähteäkseen. Kyllähän noita pienirintaisiakin seksisymboleja on, joten en ymmärrä tuota tissijankutusta.
Millä mittapuilla hyvään kroppaan? Tätä te miehet ette selkeästikään ymmärrä että ei sillä laihdutuksella tai treenillä saa symmetristä ja siroa kroppaa jos vartalo ei sellainen ole alkujaankaan. Selitin jo tuolla ylempänä kuinka itse laihdutin nuorena ulkoisen painostuksen vuoksi 168/58 kroppaani ja lopputulos oli ei rintoja (alkujaankin just ja just b-kuppi), leveät hartiat eivät laihdutulsella pienentyneet, maha oli kuopalla, kylkiluut näkyi ja samaten lonkkaluut mahasta, perse ja jalat mukaanlukien pohkeet olivat edelleen lihaksikkaat ja isot. Olen isoluinen, en siis mitenkään että ”yhyy painan näin paljon koska mulla on isot luut” vaan siis esimerkiksi saan just ja just etusormen ja peukalon ranteen ympäri kun vaikka kaverini ranne on puolet mun ranteesta. En todellakaan näyttänyt hyvältä enkä lähellekään Jessica Albalta.
Iso pylly ja reidet on muodissa ("thick"). Ole onnellinen. Asiat voisivat olla huonomminkin:
http://i.imgur.com/7gvaruA.jpg
ps. minulla on sinulle kaksi pikaista kysymystä:Mitkä asiat sinusta ovat miehen kropassa seksikkäitä?
Mitkä niistä asioista ovat pääasiassa geneettisiä?Minusta ei ole mitään tiettyä piirrettä mikä on miehessä seksikästä, tietty urheilullisuus siis kiehtoo mutta se voi tarkoittaa sekä kestävyysurheilujan hoikkaa kroppaa tai salilla käyvää lihaskimppua. Tämä ei vaadi mitään geneettisiä piirteitä. Voin nyt kertoa sulle millaisten miesten kanssa olen seurustellut:
1. 183/88 urheilullinen bodaaja, tummat piirteet
2. 185/69-72 vaalea, ei lihaksikas, synnynnäinen defekti (kuopparinta),
3. 172/69, ei lihaksia, hintelä muusikkomies
4. 186/93, pitkät hiukset, parta, ”isivartalo” eli pieni maha
5. 176/88, blondi, hyvin urheilullinen, six pack ja lihaksikas ja vähärasvainen
Ja nykyinen mieheni eli hyvin tumma, 180/89, lihaksikas mutta myös vähän mahaa, samankokoiset pohkeet kuin minullaUrheilullisuus on mulle tärkeää kyllä, mutta kuten varmaan huomaa niin 6 miehestä 3 ei ole ollut mitenkään urheilullisia. Pituus on ehkä ainoa mikä on valitettavasti geneettistä ja siihen mies ei voi vaikuttaa. Itse en vain mielelläni halua olla parisuhteen isompi osapuoli joten siksi itseäni lyhyemmät miehet eivät sytytä.
Nyt voisitkin kertoa minulle, 167cm miehelle, lisää siitä kuinka naisilla on vaikeampaa kun kaikilla ei ole mahdollista saavuttaa sitä unelmavartaloa?
Kuulostaa kyllä tosi mukavalta että vain yksi ominaisuus on sellainen mihin ei voi vaikuttaa, vaikka se ominaisuus nyt sattuukin olemaan lähes kaikille naisille ehdoton dealbreaker.
On meillä miehillä helppoa. Ei tarvitse kuin kasvaa tietyn pituiseksi niin sitten voi skipata salin ja vaikka kasvattaa pikku mahankin.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisista useampi on normaalipainoinen kuin miehistä. Jos 100% naisista ja miehistä haluaisi suhteen, niin useampi nainen joutuisi tyytymään ylipainoiseen kuin miehistä. Mutta koska mies on se pinnallisempi osapuoli ja koska harvempi mies haluaa suhteen kuin nainen, niin mies voi sanella ehtoja paljon enemmän kuin nainen. Parisuhteen haluavia miehiä on vähemmän ja niistä on kova kilpailu.
Paitsi että vääristelet totuutta.
Naiset ovat vähemmän pinnallisia koska ovat valmiita hyväksymään ylipainoisuuden.
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään alipainoisuuden?
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään jos kumppani on lyhyt?Tai kapeaharteinen, heikkoleukainen, korkeaääninen, jne?
Todellisuudessa naiset ovat pinnallisempi sukupuoli, koska naisten kriteereistä suurempi osa on _geneettisiä_ eikä elintapoihin liittyviä.
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään kumppanin ikääntymisen? Ei sitäkään voi elintavoilla estää, huonot elintavat saavat ulkonäön rapistumaan tavallista nopeammin mutta yhtään millään keinolla ei pysty ikääntymistä estämään eikä edes hidastamaan niin että se merkittävästi näkyisi ulkonäössä.
Ja jos naiset eivät hyväksy feminiinisinä pidettyjä piirteitä miehen ulkonäössä niin hyväksyvätkö miehet muka yhtään sen paremmin maskuliinisina pidettyjä piirteitä naisen ulkonäössä? Kun sinä niin tykkäät leuoista puhua niin otetaan esimerkiksi nainen jolla on jykevä miesmäinen leuka. Lisätään tähän vielä vaikka raskaat kulmat ja ulkonevat leveät poskiluut sekä pienet silmät. Viehättääkö miehiä? No ei.
No miten olisi Sarah Jessica Parker, 52v?
Toooodella miesmäinen, joo-o...tämä kertookin jo kaiken siitä kuinka hyvä menestys rumalla ja miesmäisen näköisellä vanhemmalla tavisnaisella on miehen löytämisessä kun mies laittaa epäviehättävän naisen esimerkiksi jonkun Hollywood-julkkiksen.
No niin, listaan minäkin miehet joiden kanssa olen ollut:
1. Pituutta oli vähän päälle 180 cm, en muista tarkkaa pituutta. Mies harrasti aerobista liikuntaa, ei lihaskuntoa lainkaan. Oli ihan superhoikka.
2. 175 cm, harrasti paljon liikuntaa ja oli jonkin verran lihaksiakin mutta oli myös rasvaa. Sanoi että joutuu tarkkailemaan syömistään kun on lihavuuteen taipuvainen.
3. 172 cm, ylipainoa. Oli harteikas ja myös lihaksikas, vaikka oli se vatsakumpukin. Tämä mies olisi varmasti ollut aika hyväkroppainen normaalipainoisena, mutta oli ollut koko ikänsä ylipainoinen, jo ihan pienestä lapsesta lähtien ja aina ollut omenavartalolihavuutta. Koko seurustelumme ajan kamppaili painonsa kanssa ja yritti päästä normaalipainoiseksi, siinä onnistumatta. On edelleen ylipainoinen.
4. 198 cm, ei juurikaan lihaksia vaan sellainen pitkä ja tosi hoikka. Ei harrastanut juuri mitään liikuntaa.
5. 180 cm, entinen tanssija ja hoikka ja todella ryhdikäs kroppa.
6. 167 cm, hoikka, ei harrastanut mitään liikuntaa ja pysyi hoikkana luonnostaan.
7. 172 cm, ylipainoinen omenavartaloinen, mutta samaan aikaan tosi lihaksikas. Olisi varmasti normaalipainoisena todella hyväkroppainen, kun lihaksia on selvästi sekä reisissä että ylävartalossa. On joskus nuorempana liikkunut paljon ja se näkyy hänen vartalossaan edelleen vaikka enää ei harrasta muuta liikuntaa kuin arkiliikuntaa. Selvästi olisi lahjoja jos haluaisi itselleen sellaisen punttikropan hankkia.
En muista millaiset leukaperät näillä miehillä oli eikä se kyllä heissä kiinnostavaa ollutkaan.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi naiset viitsivät edes miettiä tällaista. Kaikenlaisille naisille on ottajansa, joten seksiä ja parisuhteen saa kyllä. Mitä muuta merkitystä ulkonäöllä lopulta on?
Jos itse saisin tuusulaa edes kerran viidessä vuodessa, niin olisin aivan tyytyväinen. Naisilla taas saanti on taattu 365 päivää vuodessa, mutta silti jauhetaan 35 sivua, kuinka joidenkin käsityksen/kuvitelman mukaan "miehet" (?) määrittelevät tietynlaisen vartalotyypin tietyllä sanalla.
First world problems -meininki.
Miehen logiikka:
nainen ei saa seksiä = first world problem
mies ei saa seksiä = ihmisoikeusloukkaus.Ihmisen valitus seksin puutteesta ylipäänsä on ns. first world problem, joten jos miehet haluavat moralisoida naisia tästä niin silloin kannattaisi olla omastakin saamattomuudestaan hiljaa.
Sitäpaitsi useimmat naiset täällä halusivat pitkäaikaisen parisuhteen, ja siihen vaaditaan jo vähän enemmän, kuten miehet ovat itsekin täällä sanoneet kun puhuvat siitä millainen kumppani kelpaisi. Jos sinulle riittää elämäsi onnellisuuteen että menet baariin ja joku sinut sieltä yhden illan seksiä varten mukaansa huolii, niin silloin on kyse siitä että sinä et edes tavoittele mitään muuta. Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen.
Tekisi mieli jättää tämä tähän, mutta sanonpahan vielä että ihan samalla tavalla kuin käytännössä kuka tahansa nainen löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas, myös käytännössä kuka tahansa mies löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas. Todella iso joukko meistä naisistakin joutuisi tiputtamaan sen riman niin alas että se ei moniakaan houkuta. Kyllä, kyllä, varmasti minäkin seuraa löytäisin jos menisin vaikka johonkin tämän kaupunginosan rupuisimmista räkälöistä ja tekisin tuttavuutta siellä päivystävien tursakkeiden kanssa. Koska minä en kuitenkaan halua esimerkiksi pahasti päihdeongelmaista ja lievästi sanottuna hygieniarajoitteista miestä kun en itsekään sellainen ole, niin mielummin olen ilman, rumana keski-ikäisenä naisena kun tiedän etten juuri muuta voisi saada. Lisäksi minä haluan parisuhteen, minulle ei riittäisi se että jollekin tuhannen päissään olevalle ukolle paremman puutteessa yhdeksi illaksi kelpaisin. Ihan samalla tavalla mies löytää seuraa jos ihan mikä seura vain kelpaa. Mutta useimmille ei kelpaa.
Paitsi ettei asia todellakaan ole noin.
Jos nainen on 7/10, hän saa heittämällä irtosuhteen tai jopa panosuhteen 9/10 miehen kanssa. Jos kyseessä on nuori nainen, postilaatikko on täynnä viikossa. 7/10 mies joutuu katselemaan sitä pubiruusua lähimmästä räkälästä, ellei omaa erittäin vahvoja naisteniskentätaitoja.
Kuvittele seuraava ilmoitus: "normaalipainoinen nuori nainen etsii seksiseuraa". Ja nyt vaihda sukupuoli mieheksi. Huomaatko eron?Katso vaikka Iskurin ilmoituksia. Tavalliset hieman ylipainoiset naiset etsivät rutiininomaisesti pitkää, tummaa ja komeaa miestä joka ottaisi rajusti seinää vasten hiuksista vetäen - eli juuri sitä halutuinta fuckbuddyä. Ilman kuvaa, joka mieheltä kuitenkin vaaditaan. Samaa on Tinderissä, rupsahtaneet naisetkin pääsevät treffailemaan komistuksia, jotka etsivät helppoa seksiä.
"Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen."
Kolmekymppiset naiset haluavat, ja yksinhuoltajat. Naiset haluavat parisuhteen vain kun mies tarvitaan perheprojektiin. Väittäisin että parikymppisissä ja jopa nelikymppisissä on enemmän parisuhdetta haluavia miehiä.Luetun ymmärtäminen? Normaalipainoisen nuoren naisen seksiseuranhakuilmoitus saa normaalipainoisen nuoren miehen seksiseuranhakuilmoitusta enemmän suosiota siksi, että naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen. Kaiken maailman törkysivuilla joihin lähetellään omia alastonkuvia ja alapäänkuvia ja etsitään seksiseuraa, pyörii paljon enemmän miehiä kuin naisia. Suurin osa naisista pitää näitä sivuja kuvottavina, eikä voisi kuvitellakaan hakevansa seuraa sellaisesta paikasta. Joten jos sinä haet seuraa pornosivuilta niin ota huomioon että siellä ei todellakaan aikaansa vietä kuin pieni osa naisista.
Todellinen selitys: naiset ovat nirsompia seksiseuran haussa.
9/10 voi käydä hoitelemassa 7/10 naisia, mutta yksikään 9/10 nainen ei koskisi 7/10 mieheen. Se 9/10 mies voi jyystää läpi satoja tavallisia naisia, jolloin 4-8/10 miehellä on vähän toivoa seksimarkkinoilla.
Kyse on siitä että komeat playerit ovat valmiita laskemaan rimaa kun luvassa on helppoa seksiä, kun taas naiset vaativat korkeampaa ulkonäöllistä tasoa irtosuhteelta/panosuhteelta kuin elämänkumppanilta."naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen"
Tämä on tilastollinen harha. Suuren Suomalaisen Seksitutkimuksen mukaan naisilla on yliedustus kaikissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa. Mediaaninaisella on tuplasti enemmän petikumppaneita kuin mediaanimiehellä. On siis enemmän naisia jotka harrastavat seksisuhteita, mutta pieni miesjoukko hierarkian huipulla on erityisen aktiivinen.
Tutustuvatko ne useimmat pelkkään seksisuhteeseenkaan tyytyvät naiset seksikumppaneihinsa jollain pornoseuranhakusivustolla? Koska niiltähän sinä näytät naisia hakevan, ja niiden perusteella päätelmäsi teet.
Ja ennen kaikkea: seksikumppaneiden määrä ei kyllä vielä kerro sitä onko kyseessä satunnainen seksi vai seurustelu. Useimmissa vakavissakin suhteissa kun harrastetaan seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne on miehiäkin kohtaan monesti paljon hullumpia nuo naisten käsitykset lihaskasvusta ym.
Esim moni ilmeisesti luulee, että sellaisen sixpäk adonis-kropan saa kun vähän käy salilla.
Yksinkertaistettuna:
Lihasvasvu vaatii pluskaloreita
Laihdutus vaatii miinuskaloreitaEli normaali(ei superlahjakas, ei steroideja) mies voi lähinnä joko kasvattaa massaa(lihas+läski) tai vähentää massaa(läski+lihas). Toisin sanoen toivoa että tulee enemmän lihasta kuin läskiä, ja laihduttaessa lähtisi enemmän läskiä kuin lihasta.
Monille on ERITTÄIN kovan työn takana saada näkyvää sixpäkkiä vaikka olisi ruipelo muuten, ja siihen kun yrittää samalla yhdistää että olisi myös jonkin verran enemmän lihasmassaa = vaikeaa.
Ja en tarkoita todellakaan mitään isokokoista edes, ihan joku vaikkapa 180/80 mitat sixpäkillä = voi vaatia vuosikausien omistautumista.
Esim itse harrastin nuorempana kamppailulajeja, joissa tuli sekä kestävyys & lihaskuntotreeniä 5-7 päivänä viikossa, 1.5-3h kerrallaan ja kuljin myös kaikki matkat pyörällä = olin kyllä älyttömän hyvässä kunnossa MUTTA sixpäkki ei ollut lähelläkään näkyä.
Pituutta on 185 ja tuolloin painoin 70-75kg. Eli melko hintelä, vaan ei vuosienkaan harrastus vähentänyt rasvaprosenttia arviolta alle 17-19%.
Toisilla toki kroppa menee melkein luonnostaan semmoiseksi adonikseksi, mutta harvoilla ja valituilla.
Sitten kun aloin käymään salilla, meni noin 10 vuotta että sain painon 88-92kg tietämille, ilman että olisi kauheasti läskiä.
Muutomat kaverit käytti steroideja, lähinnä testoa = vuodessa pääsee hyviltä pohjilta käytännössä tilanteeseen, johon luonnostaan matalatestoinen ei pääse edes kymmenessä.
Niin, että naisilla on sentään helppoa kun tarvitsee keskittyä vain siihen läskin kurissapitoon, ilman että pitäisi suurta lihasmassaa kasvattaa tai saada sixpäkkiä näkyviin.
Miehen kropassa ratkaisee 90% nämä:
- pituus
- hartioiden leveys ja ovatko suurin piirtein vaakatasossa
- luontainen raamikkuus
= geneettinen komeus.
Six-pack, mikä on enemmän kiinni rasvaprosentista kuin vatsalihaksista, ja trimmattu kroppa auttavat vain harvoja miehiä. Trimmatun _naisen_ kysyntä on niin rajatonta ettei salilla käyminen riitä. Katso keiden kanssa fitnesspimut seurustelevat: ne ovat syntymäkomeita miehiä joill on lisäksi rahaa ja statusta.
Tavisnainen voi jopa karsastaa liian treenattua miestä, koska ulkonäköpaineet.
Oma vinkkini on tämä:
- jos olet erittäin komea ja menestyvä, voit buustata mahdollisuuksiasi hankkimalla miesmallikropan
- jos et ole ainakin jompaa kumpaa edellä mainituista, kannattaa yrittää hankkia lisää kokoa mutta ei kannata odottaa että naiset huomaavat eroa
Miehelle saliharjoittelun hyötysuhde ei yksinkertaisesti ole samaa luokkaa kuin naiselle.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi naiset viitsivät edes miettiä tällaista. Kaikenlaisille naisille on ottajansa, joten seksiä ja parisuhteen saa kyllä. Mitä muuta merkitystä ulkonäöllä lopulta on?
Jos itse saisin tuusulaa edes kerran viidessä vuodessa, niin olisin aivan tyytyväinen. Naisilla taas saanti on taattu 365 päivää vuodessa, mutta silti jauhetaan 35 sivua, kuinka joidenkin käsityksen/kuvitelman mukaan "miehet" (?) määrittelevät tietynlaisen vartalotyypin tietyllä sanalla.
First world problems -meininki.
Miehen logiikka:
nainen ei saa seksiä = first world problem
mies ei saa seksiä = ihmisoikeusloukkaus.Ihmisen valitus seksin puutteesta ylipäänsä on ns. first world problem, joten jos miehet haluavat moralisoida naisia tästä niin silloin kannattaisi olla omastakin saamattomuudestaan hiljaa.
Sitäpaitsi useimmat naiset täällä halusivat pitkäaikaisen parisuhteen, ja siihen vaaditaan jo vähän enemmän, kuten miehet ovat itsekin täällä sanoneet kun puhuvat siitä millainen kumppani kelpaisi. Jos sinulle riittää elämäsi onnellisuuteen että menet baariin ja joku sinut sieltä yhden illan seksiä varten mukaansa huolii, niin silloin on kyse siitä että sinä et edes tavoittele mitään muuta. Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen.
Tekisi mieli jättää tämä tähän, mutta sanonpahan vielä että ihan samalla tavalla kuin käytännössä kuka tahansa nainen löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas, myös käytännössä kuka tahansa mies löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas. Todella iso joukko meistä naisistakin joutuisi tiputtamaan sen riman niin alas että se ei moniakaan houkuta. Kyllä, kyllä, varmasti minäkin seuraa löytäisin jos menisin vaikka johonkin tämän kaupunginosan rupuisimmista räkälöistä ja tekisin tuttavuutta siellä päivystävien tursakkeiden kanssa. Koska minä en kuitenkaan halua esimerkiksi pahasti päihdeongelmaista ja lievästi sanottuna hygieniarajoitteista miestä kun en itsekään sellainen ole, niin mielummin olen ilman, rumana keski-ikäisenä naisena kun tiedän etten juuri muuta voisi saada. Lisäksi minä haluan parisuhteen, minulle ei riittäisi se että jollekin tuhannen päissään olevalle ukolle paremman puutteessa yhdeksi illaksi kelpaisin. Ihan samalla tavalla mies löytää seuraa jos ihan mikä seura vain kelpaa. Mutta useimmille ei kelpaa.
Paitsi ettei asia todellakaan ole noin.
Jos nainen on 7/10, hän saa heittämällä irtosuhteen tai jopa panosuhteen 9/10 miehen kanssa. Jos kyseessä on nuori nainen, postilaatikko on täynnä viikossa. 7/10 mies joutuu katselemaan sitä pubiruusua lähimmästä räkälästä, ellei omaa erittäin vahvoja naisteniskentätaitoja.
Kuvittele seuraava ilmoitus: "normaalipainoinen nuori nainen etsii seksiseuraa". Ja nyt vaihda sukupuoli mieheksi. Huomaatko eron?Katso vaikka Iskurin ilmoituksia. Tavalliset hieman ylipainoiset naiset etsivät rutiininomaisesti pitkää, tummaa ja komeaa miestä joka ottaisi rajusti seinää vasten hiuksista vetäen - eli juuri sitä halutuinta fuckbuddyä. Ilman kuvaa, joka mieheltä kuitenkin vaaditaan. Samaa on Tinderissä, rupsahtaneet naisetkin pääsevät treffailemaan komistuksia, jotka etsivät helppoa seksiä.
"Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen."
Kolmekymppiset naiset haluavat, ja yksinhuoltajat. Naiset haluavat parisuhteen vain kun mies tarvitaan perheprojektiin. Väittäisin että parikymppisissä ja jopa nelikymppisissä on enemmän parisuhdetta haluavia miehiä.Luetun ymmärtäminen? Normaalipainoisen nuoren naisen seksiseuranhakuilmoitus saa normaalipainoisen nuoren miehen seksiseuranhakuilmoitusta enemmän suosiota siksi, että naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen. Kaiken maailman törkysivuilla joihin lähetellään omia alastonkuvia ja alapäänkuvia ja etsitään seksiseuraa, pyörii paljon enemmän miehiä kuin naisia. Suurin osa naisista pitää näitä sivuja kuvottavina, eikä voisi kuvitellakaan hakevansa seuraa sellaisesta paikasta. Joten jos sinä haet seuraa pornosivuilta niin ota huomioon että siellä ei todellakaan aikaansa vietä kuin pieni osa naisista.
Todellinen selitys: naiset ovat nirsompia seksiseuran haussa.
9/10 voi käydä hoitelemassa 7/10 naisia, mutta yksikään 9/10 nainen ei koskisi 7/10 mieheen. Se 9/10 mies voi jyystää läpi satoja tavallisia naisia, jolloin 4-8/10 miehellä on vähän toivoa seksimarkkinoilla.
Kyse on siitä että komeat playerit ovat valmiita laskemaan rimaa kun luvassa on helppoa seksiä, kun taas naiset vaativat korkeampaa ulkonäöllistä tasoa irtosuhteelta/panosuhteelta kuin elämänkumppanilta."naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen"
Tämä on tilastollinen harha. Suuren Suomalaisen Seksitutkimuksen mukaan naisilla on yliedustus kaikissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa. Mediaaninaisella on tuplasti enemmän petikumppaneita kuin mediaanimiehellä. On siis enemmän naisia jotka harrastavat seksisuhteita, mutta pieni miesjoukko hierarkian huipulla on erityisen aktiivinen.Tutustuvatko ne useimmat pelkkään seksisuhteeseenkaan tyytyvät naiset seksikumppaneihinsa jollain pornoseuranhakusivustolla? Koska niiltähän sinä näytät naisia hakevan, ja niiden perusteella päätelmäsi teet.
Ja ennen kaikkea: seksikumppaneiden määrä ei kyllä vielä kerro sitä onko kyseessä satunnainen seksi vai seurustelu. Useimmissa vakavissakin suhteissa kun harrastetaan seksiä.
Toistan: kaikissa muissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa naisilla on enemmän petikumppaneita, meidaaninaisella puolet enemmän kuin mediaanimiehellä.
Kumpaan me uskomme:
A) 50-250 panon miehet hankkivat kokemuksensa pelkästään seurustelusuhteissa?
B) ero selittyy sillä että pieni joukko panomiehiä irtosuhteilee ja panosuhteilee lukuisien naisten kanssa?
Tunnen itse kaksi tuollaista miestä. Sinkkuaikoina, ja suhteessa silloin kun vaimon kanssa on riitaa, kierrossa on yleensä puolisen tusinaa vakkaria + irtosuhteet. Juuri teitä tavallisia naisia jotka ette harrasta irtosuhteita/panosuhteita, vihaatte playereitä, mutta tapasitte sen kivan/ihanan miehen jossain ja vain päädyitte harrastamaan seksiä.
On enemmän naisia jotka harrastavat irtosuhteita/panosuhteita. Tilastollinen tosiasia.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisista useampi on normaalipainoinen kuin miehistä. Jos 100% naisista ja miehistä haluaisi suhteen, niin useampi nainen joutuisi tyytymään ylipainoiseen kuin miehistä. Mutta koska mies on se pinnallisempi osapuoli ja koska harvempi mies haluaa suhteen kuin nainen, niin mies voi sanella ehtoja paljon enemmän kuin nainen. Parisuhteen haluavia miehiä on vähemmän ja niistä on kova kilpailu.
Paitsi että vääristelet totuutta.
Naiset ovat vähemmän pinnallisia koska ovat valmiita hyväksymään ylipainoisuuden.
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään alipainoisuuden?
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään jos kumppani on lyhyt?Tai kapeaharteinen, heikkoleukainen, korkeaääninen, jne?
Todellisuudessa naiset ovat pinnallisempi sukupuoli, koska naisten kriteereistä suurempi osa on _geneettisiä_ eikä elintapoihin liittyviä.
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään kumppanin ikääntymisen? Ei sitäkään voi elintavoilla estää, huonot elintavat saavat ulkonäön rapistumaan tavallista nopeammin mutta yhtään millään keinolla ei pysty ikääntymistä estämään eikä edes hidastamaan niin että se merkittävästi näkyisi ulkonäössä.
Ja jos naiset eivät hyväksy feminiinisinä pidettyjä piirteitä miehen ulkonäössä niin hyväksyvätkö miehet muka yhtään sen paremmin maskuliinisina pidettyjä piirteitä naisen ulkonäössä? Kun sinä niin tykkäät leuoista puhua niin otetaan esimerkiksi nainen jolla on jykevä miesmäinen leuka. Lisätään tähän vielä vaikka raskaat kulmat ja ulkonevat leveät poskiluut sekä pienet silmät. Viehättääkö miehiä? No ei.
No miten olisi Sarah Jessica Parker, 52v?
Toooodella miesmäinen, joo-o...tämä kertookin jo kaiken siitä kuinka hyvä menestys rumalla ja miesmäisen näköisellä vanhemmalla tavisnaisella on miehen löytämisessä kun mies laittaa epäviehättävän naisen esimerkiksi jonkun Hollywood-julkkiksen.
Kuka puhui mitään epäviehättävästä?
Tässähän väitellään siitä onko olemassa yksi oikea ulkonäköihanne vai voivatko eri näköiset naiset olla miesten silmissä kauniita. SJP on muuten kaiken lisäksi 160cm eli lyhyt, eikä tunnu haittaavan. Ja tokihan yli 180cm supermallejakin moni pitää nätteinä.
Miesten puolellahan asiasta ei tarvitse edes keskustella, on vain yksi ihanne.

Kumpaan me uskomme:A) 50-250 panon miehet hankkivat kokemuksensa pelkästään seurustelusuhteissa?

Eli nämä sinun kadehtimasi miehet käyttävät hyväkseen niitä tavallisia naisia jotka heihin ihastuvat ja toivovat saavansa pidempään suhteeseen, samalla kun miehellä ei ole aikomustakaan edetä yhden illan seksiä vakavammalle tasolle.

ei elämään montaa vakavaa suhdetta mahdu.

On enemmän naisia jotka harrastavat irtosuhteita/panosuhteita. Tilastollinen tosiasia.Eli nämä sinun kadehtimasi miehet käyttävät hyväkseen niitä tavallisia naisia jotka heihin ihastuvat ja toivovat saavansa pidempään suhteeseen, samalla kun miehellä ei ole aikomustakaan edetä yhden illan seksiä vakavammalle tasolle.
Harvemmin nykyään, kuulemma tulee liikaa vaivaa "takertujista".
Mitä katsottiin toisen kaverin nettiprofiilia niin siinä oli jotain ympäripyöreää tyyliin otetaan rennosti ja katsellaan mitä tulee tms. Siitä kyllä pitäisi tajuta ettei haussa ole elämänkumppani. Mutta kun on pienikin mahdollisuus ehkä saada se komea ja sosiaalinen mies vakiintumaan niin pitäähän sitä yrittää, eikö niin? Naisen kun pitää saada vakisuhteeseen juuri se mies joka on vaikeinta saada vakisuhteeseen, alkeellinen mieli kertoo että tokihan vaikein tavoiteltava on arvokkain tavoiteltava.
Eivätkä kaikki naiset ole etsimässä parisuhdetta, päin vastoin FWB-suhteilijoita on valtavasti. Monet panosuhteilijat ovat varattuja tai edellyttävät miehen olevan varattu jotta järjestely on helpompaa katkaista ja samalla on pelote siltä varalta jos mies vaikka levittelee kuvia/videoita nettiin tms.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulantyöntäjätyypin vartalo ei ole urheilullinen vaikka kovakuntoinen onkin. Urheilullinen on hoikka, vähärasvainen ja sopivasti lihaksikas.
Kyllä mä väittäsin, että Valerie Adamsin kroppa on urheilullinen.
https://www.google.fi/search?client=firefox-b&dcr=0&biw=1536&bih=770&tb…:
Onhan tuo urheilullinen, mutta steroideja vuosikausia käyttänyt olympiavoittaja on ylipäätään vähän huono esimerkki keskusteluun, jossa puhutaan urheilulliselta nayttävästä naisvartalosta ihan tavan kuolevaisten kesken. Vähän kuin turvallisesta perheen ajoneuvosta keskusteltaessa joku ehdottaisi panssarivaunua.
Ja kuitenkin täällä annetaan esimerkkikroppana joku Jessica Alba, joka hänkin on geenilotossa saamapuolella, eikä "ihan tavallinen kuolevainen". Mun mielestä urheilullisia kehoja on isoja ja pieniä, kaikissa yhdistyy se, että niistä näkee, että urheilua on harrastettu. Lajista ja kehonmallista riippuen kroppa muokkautuu eri tavalla. Kyllähän nyt urheilulliset ihmiset näyttää urheilullisilta, hehän kantavatkin itsensä ihan eri tavalla, kuin ihmiset jotka liikkuvat vain vähän, tai ei ollenkaan.
Ehkä sitä entisenä urheilijana tätä asiaa sitten katsoo eri kantilta.
Ei kun jokainen nainen voi näyttää Jessica Alballe kunhan käy sen 4 tuntia viikossa salilla. Mutta kun naiset ovat niin ilkeitä niin eivät vaan miesten kiusaksi halua näyttää Jessicalle. Ja se rasvakin siirtyy rintoihin kun vaan syö oikein, mutta samaan aikaan voi laihtua kaikkialta muualta. Tällainen on palstamiehen totuus.
Mitä hyötyä tuollaisesta olkinukke-argumentoinnista on? Hyvään kroppaan riittää tosiaan se 4 tunnin kunnollinen salireeni per viikko (+ aerobinen), ja rasva lähtee sieltä mistä on lähteäkseen. Kyllähän noita pienirintaisiakin seksisymboleja on, joten en ymmärrä tuota tissijankutusta.
Millä mittapuilla hyvään kroppaan? Tätä te miehet ette selkeästikään ymmärrä että ei sillä laihdutuksella tai treenillä saa symmetristä ja siroa kroppaa jos vartalo ei sellainen ole alkujaankaan. Selitin jo tuolla ylempänä kuinka itse laihdutin nuorena ulkoisen painostuksen vuoksi 168/58 kroppaani ja lopputulos oli ei rintoja (alkujaankin just ja just b-kuppi), leveät hartiat eivät laihdutulsella pienentyneet, maha oli kuopalla, kylkiluut näkyi ja samaten lonkkaluut mahasta, perse ja jalat mukaanlukien pohkeet olivat edelleen lihaksikkaat ja isot. Olen isoluinen, en siis mitenkään että ”yhyy painan näin paljon koska mulla on isot luut” vaan siis esimerkiksi saan just ja just etusormen ja peukalon ranteen ympäri kun vaikka kaverini ranne on puolet mun ranteesta. En todellakaan näyttänyt hyvältä enkä lähellekään Jessica Albalta.
Iso pylly ja reidet on muodissa ("thick"). Ole onnellinen. Asiat voisivat olla huonomminkin:
http://i.imgur.com/7gvaruA.jpg
ps. minulla on sinulle kaksi pikaista kysymystä:Mitkä asiat sinusta ovat miehen kropassa seksikkäitä?
Mitkä niistä asioista ovat pääasiassa geneettisiä?Minusta ei ole mitään tiettyä piirrettä mikä on miehessä seksikästä, tietty urheilullisuus siis kiehtoo mutta se voi tarkoittaa sekä kestävyysurheilujan hoikkaa kroppaa tai salilla käyvää lihaskimppua. Tämä ei vaadi mitään geneettisiä piirteitä. Voin nyt kertoa sulle millaisten miesten kanssa olen seurustellut:
1. 183/88 urheilullinen bodaaja, tummat piirteet
2. 185/69-72 vaalea, ei lihaksikas, synnynnäinen defekti (kuopparinta),
3. 172/69, ei lihaksia, hintelä muusikkomies
4. 186/93, pitkät hiukset, parta, ”isivartalo” eli pieni maha
5. 176/88, blondi, hyvin urheilullinen, six pack ja lihaksikas ja vähärasvainen
Ja nykyinen mieheni eli hyvin tumma, 180/89, lihaksikas mutta myös vähän mahaa, samankokoiset pohkeet kuin minullaUrheilullisuus on mulle tärkeää kyllä, mutta kuten varmaan huomaa niin 6 miehestä 3 ei ole ollut mitenkään urheilullisia. Pituus on ehkä ainoa mikä on valitettavasti geneettistä ja siihen mies ei voi vaikuttaa. Itse en vain mielelläni halua olla parisuhteen isompi osapuoli joten siksi itseäni lyhyemmät miehet eivät sytytä.
Nyt voisitkin kertoa minulle, 167cm miehelle, lisää siitä kuinka naisilla on vaikeampaa kun kaikilla ei ole mahdollista saavuttaa sitä unelmavartaloa?
Kuulostaa kyllä tosi mukavalta että vain yksi ominaisuus on sellainen mihin ei voi vaikuttaa, vaikka se ominaisuus nyt sattuukin olemaan lähes kaikille naisille ehdoton dealbreaker.On meillä miehillä helppoa. Ei tarvitse kuin kasvaa tietyn pituiseksi niin sitten voi skipata salin ja vaikka kasvattaa pikku mahankin.
Itse olen suomalaista keskiarvoa pitempi mikä tarkoittaa että minua lyhempiä naisia on Suomessa todella paljon. Yksikään tuntemistani ”lyhyistä” eli alle 170cm miehistä ei ole jäänyt parinvalinnassa ilman, kaverini 168cm exällä riitti vientiä niinkin paljon että petti kaveriani 5 vuoden suhteessa noin 10 naisen kanssa. Jos itse katselet huippumallin pituisia naisia ja katkeroidut kun en välttämättä heille kelpaa niin ihan oma mokasi. On paljon naisia joille riittää että mies on about samanpituinen tai vain hieman pidempi. Parhaista alle 10 kaveristani 3 seurustelee itseään lyhyemmän miehen kanssa ja kaikki nämä miehet on alle 170cm pitkiä.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi naiset viitsivät edes miettiä tällaista. Kaikenlaisille naisille on ottajansa, joten seksiä ja parisuhteen saa kyllä. Mitä muuta merkitystä ulkonäöllä lopulta on?
Jos itse saisin tuusulaa edes kerran viidessä vuodessa, niin olisin aivan tyytyväinen. Naisilla taas saanti on taattu 365 päivää vuodessa, mutta silti jauhetaan 35 sivua, kuinka joidenkin käsityksen/kuvitelman mukaan "miehet" (?) määrittelevät tietynlaisen vartalotyypin tietyllä sanalla.
First world problems -meininki.
Miehen logiikka:
nainen ei saa seksiä = first world problem
mies ei saa seksiä = ihmisoikeusloukkaus.Ihmisen valitus seksin puutteesta ylipäänsä on ns. first world problem, joten jos miehet haluavat moralisoida naisia tästä niin silloin kannattaisi olla omastakin saamattomuudestaan hiljaa.
Sitäpaitsi useimmat naiset täällä halusivat pitkäaikaisen parisuhteen, ja siihen vaaditaan jo vähän enemmän, kuten miehet ovat itsekin täällä sanoneet kun puhuvat siitä millainen kumppani kelpaisi. Jos sinulle riittää elämäsi onnellisuuteen että menet baariin ja joku sinut sieltä yhden illan seksiä varten mukaansa huolii, niin silloin on kyse siitä että sinä et edes tavoittele mitään muuta. Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen.
Tekisi mieli jättää tämä tähän, mutta sanonpahan vielä että ihan samalla tavalla kuin käytännössä kuka tahansa nainen löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas, myös käytännössä kuka tahansa mies löytää (satunnaista) seuraa kun laittaa riman to-della alas. Todella iso joukko meistä naisistakin joutuisi tiputtamaan sen riman niin alas että se ei moniakaan houkuta. Kyllä, kyllä, varmasti minäkin seuraa löytäisin jos menisin vaikka johonkin tämän kaupunginosan rupuisimmista räkälöistä ja tekisin tuttavuutta siellä päivystävien tursakkeiden kanssa. Koska minä en kuitenkaan halua esimerkiksi pahasti päihdeongelmaista ja lievästi sanottuna hygieniarajoitteista miestä kun en itsekään sellainen ole, niin mielummin olen ilman, rumana keski-ikäisenä naisena kun tiedän etten juuri muuta voisi saada. Lisäksi minä haluan parisuhteen, minulle ei riittäisi se että jollekin tuhannen päissään olevalle ukolle paremman puutteessa yhdeksi illaksi kelpaisin. Ihan samalla tavalla mies löytää seuraa jos ihan mikä seura vain kelpaa. Mutta useimmille ei kelpaa.
Paitsi ettei asia todellakaan ole noin.
Jos nainen on 7/10, hän saa heittämällä irtosuhteen tai jopa panosuhteen 9/10 miehen kanssa. Jos kyseessä on nuori nainen, postilaatikko on täynnä viikossa. 7/10 mies joutuu katselemaan sitä pubiruusua lähimmästä räkälästä, ellei omaa erittäin vahvoja naisteniskentätaitoja.
Kuvittele seuraava ilmoitus: "normaalipainoinen nuori nainen etsii seksiseuraa". Ja nyt vaihda sukupuoli mieheksi. Huomaatko eron?Katso vaikka Iskurin ilmoituksia. Tavalliset hieman ylipainoiset naiset etsivät rutiininomaisesti pitkää, tummaa ja komeaa miestä joka ottaisi rajusti seinää vasten hiuksista vetäen - eli juuri sitä halutuinta fuckbuddyä. Ilman kuvaa, joka mieheltä kuitenkin vaaditaan. Samaa on Tinderissä, rupsahtaneet naisetkin pääsevät treffailemaan komistuksia, jotka etsivät helppoa seksiä.
"Naiset haluavat parisuhteen eikä heille riitä kenen tahansa satunnaiseksi seksiseuraksi kelpaaminen."
Kolmekymppiset naiset haluavat, ja yksinhuoltajat. Naiset haluavat parisuhteen vain kun mies tarvitaan perheprojektiin. Väittäisin että parikymppisissä ja jopa nelikymppisissä on enemmän parisuhdetta haluavia miehiä.Luetun ymmärtäminen? Normaalipainoisen nuoren naisen seksiseuranhakuilmoitus saa normaalipainoisen nuoren miehen seksiseuranhakuilmoitusta enemmän suosiota siksi, että naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen. Kaiken maailman törkysivuilla joihin lähetellään omia alastonkuvia ja alapäänkuvia ja etsitään seksiseuraa, pyörii paljon enemmän miehiä kuin naisia. Suurin osa naisista pitää näitä sivuja kuvottavina, eikä voisi kuvitellakaan hakevansa seuraa sellaisesta paikasta. Joten jos sinä haet seuraa pornosivuilta niin ota huomioon että siellä ei todellakaan aikaansa vietä kuin pieni osa naisista.
Todellinen selitys: naiset ovat nirsompia seksiseuran haussa.
9/10 voi käydä hoitelemassa 7/10 naisia, mutta yksikään 9/10 nainen ei koskisi 7/10 mieheen. Se 9/10 mies voi jyystää läpi satoja tavallisia naisia, jolloin 4-8/10 miehellä on vähän toivoa seksimarkkinoilla.
Kyse on siitä että komeat playerit ovat valmiita laskemaan rimaa kun luvassa on helppoa seksiä, kun taas naiset vaativat korkeampaa ulkonäöllistä tasoa irtosuhteelta/panosuhteelta kuin elämänkumppanilta."naisissa on miehiä paljon vähemmän niitä jotka ovat valmiita lähtemään pelkkään seksisuhteeseen"
Tämä on tilastollinen harha. Suuren Suomalaisen Seksitutkimuksen mukaan naisilla on yliedustus kaikissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa. Mediaaninaisella on tuplasti enemmän petikumppaneita kuin mediaanimiehellä. On siis enemmän naisia jotka harrastavat seksisuhteita, mutta pieni miesjoukko hierarkian huipulla on erityisen aktiivinen.Tutustuvatko ne useimmat pelkkään seksisuhteeseenkaan tyytyvät naiset seksikumppaneihinsa jollain pornoseuranhakusivustolla? Koska niiltähän sinä näytät naisia hakevan, ja niiden perusteella päätelmäsi teet.
Ja ennen kaikkea: seksikumppaneiden määrä ei kyllä vielä kerro sitä onko kyseessä satunnainen seksi vai seurustelu. Useimmissa vakavissakin suhteissa kun harrastetaan seksiä.
Toistan: kaikissa muissa paitsi yli 50 seksikumppanin kategorioissa naisilla on enemmän petikumppaneita, meidaaninaisella puolet enemmän kuin mediaanimiehellä.
Kumpaan me uskomme:A) 50-250 panon miehet hankkivat kokemuksensa pelkästään seurustelusuhteissa?
B) ero selittyy sillä että pieni joukko panomiehiä irtosuhteilee ja panosuhteilee lukuisien naisten kanssa?
Tunnen itse kaksi tuollaista miestä. Sinkkuaikoina, ja suhteessa silloin kun vaimon kanssa on riitaa, kierrossa on yleensä puolisen tusinaa vakkaria + irtosuhteet. Juuri teitä tavallisia naisia jotka ette harrasta irtosuhteita/panosuhteita, vihaatte playereitä, mutta tapasitte sen kivan/ihanan miehen jossain ja vain päädyitte harrastamaan seksiä.
On enemmän naisia jotka harrastavat irtosuhteita/panosuhteita. Tilastollinen tosiasia.Eli nämä sinun kadehtimasi miehet käyttävät hyväkseen niitä tavallisia naisia jotka heihin ihastuvat ja toivovat saavansa pidempään suhteeseen, samalla kun miehellä ei ole aikomustakaan edetä yhden illan seksiä vakavammalle tasolle.
Niinpä, tässä on se syy miksen harrasta yhdenkään miehen kanssa seksiä vielä kolmansilla treffeillä vaikka tekisikin mieli, kun haluan olla vakuuttunut siitä että mies on kiinnostunut minusta myös persoonana. Aika moni mies onkin kadonnut jo lyhyen tapailun jälkeen, jo 1-2 vko treffailuaikaa on liikaa.

Nämä tavalliset naiset voisivat suunnata kiinnostuksensa tavallisiin miehiin, eikä niihin playereihin...
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisista useampi on normaalipainoinen kuin miehistä. Jos 100% naisista ja miehistä haluaisi suhteen, niin useampi nainen joutuisi tyytymään ylipainoiseen kuin miehistä. Mutta koska mies on se pinnallisempi osapuoli ja koska harvempi mies haluaa suhteen kuin nainen, niin mies voi sanella ehtoja paljon enemmän kuin nainen. Parisuhteen haluavia miehiä on vähemmän ja niistä on kova kilpailu.
Paitsi että vääristelet totuutta.
Naiset ovat vähemmän pinnallisia koska ovat valmiita hyväksymään ylipainoisuuden.
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään alipainoisuuden?
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään jos kumppani on lyhyt?Tai kapeaharteinen, heikkoleukainen, korkeaääninen, jne?
Todellisuudessa naiset ovat pinnallisempi sukupuoli, koska naisten kriteereistä suurempi osa on _geneettisiä_ eikä elintapoihin liittyviä.
Kumpi sukupuoli on valmiimpi hyväksymään kumppanin ikääntymisen? Ei sitäkään voi elintavoilla estää, huonot elintavat saavat ulkonäön rapistumaan tavallista nopeammin mutta yhtään millään keinolla ei pysty ikääntymistä estämään eikä edes hidastamaan niin että se merkittävästi näkyisi ulkonäössä.
Ja jos naiset eivät hyväksy feminiinisinä pidettyjä piirteitä miehen ulkonäössä niin hyväksyvätkö miehet muka yhtään sen paremmin maskuliinisina pidettyjä piirteitä naisen ulkonäössä? Kun sinä niin tykkäät leuoista puhua niin otetaan esimerkiksi nainen jolla on jykevä miesmäinen leuka. Lisätään tähän vielä vaikka raskaat kulmat ja ulkonevat leveät poskiluut sekä pienet silmät. Viehättääkö miehiä? No ei.
No miten olisi Sarah Jessica Parker, 52v?
Toooodella miesmäinen, joo-o...tämä kertookin jo kaiken siitä kuinka hyvä menestys rumalla ja miesmäisen näköisellä vanhemmalla tavisnaisella on miehen löytämisessä kun mies laittaa epäviehättävän naisen esimerkiksi jonkun Hollywood-julkkiksen.
Kuka puhui mitään epäviehättävästä?
Tässähän väitellään siitä onko olemassa yksi oikea ulkonäköihanne vai voivatko eri näköiset naiset olla miesten silmissä kauniita. SJP on muuten kaiken lisäksi 160cm eli lyhyt, eikä tunnu haittaavan. Ja tokihan yli 180cm supermallejakin moni pitää nätteinä.
Miesten puolellahan asiasta ei tarvitse edes keskustella, on vain yksi ihanne.
SJP ei kasvoiltaan edusta sitä kaikkein tyttömäisintä josta miehet pitävät, mutta on kokonaisuudessaan kuitenkin feminiinisen näköinen nainen. Ja naisten lyhyyshän harvemmin miehiä häiritsee. Yli 180 cm supermallit ovat pituudesta huolimatta äärimmäisen siroja, he ovat todella nuoria ja heillä on nuoren tytön kasvot. Kokonaisuus on siis miestä miellyttävä.
Myös naiselle se kokonaisuus miehessä ratkaisee, ja siinä missä sinä ajattelet tässä asiassa vain ulkonäköä, tarkoittaa naiselle kokonaisuus jotain enemmän. Ihanko oikeasti luulet että pienikokoisella miehellä ei ole mahdollisuutta löytää kumppania ihan vain koska on pienikokoinen? Viehättävyys tulee muustakin kuin ulkonäöstä. Vaikka kuinka usein näkee pienikokoisia miehiä naisten kanssa, usein muuten juuri niiden pienten ja sirojen naisten kanssa. Jokuhan niissä miehissä näitä naisia viehättää, ja tuskin kaikki näistä miehistä ovat myöskään rikkaita ja menestyneitä (koska sehän on se toinen syy jolla miesasiamies selittää ulkonäköihanteeseen sopimattoman miehen naisseuran). Sinun ajatusmaailmassasihan nämä naiset olisivat ilman muuta ottaneet sen pitkän ja vahvan miehen koska miehiä miellyttävällä ulkonäöllään olisivat sellaisen saaneet.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulantyöntäjätyypin vartalo ei ole urheilullinen vaikka kovakuntoinen onkin. Urheilullinen on hoikka, vähärasvainen ja sopivasti lihaksikas.
Kyllä mä väittäsin, että Valerie Adamsin kroppa on urheilullinen.
https://www.google.fi/search?client=firefox-b&dcr=0&biw=1536&bih=770&tb…:
Onhan tuo urheilullinen, mutta steroideja vuosikausia käyttänyt olympiavoittaja on ylipäätään vähän huono esimerkki keskusteluun, jossa puhutaan urheilulliselta nayttävästä naisvartalosta ihan tavan kuolevaisten kesken. Vähän kuin turvallisesta perheen ajoneuvosta keskusteltaessa joku ehdottaisi panssarivaunua.
Ja kuitenkin täällä annetaan esimerkkikroppana joku Jessica Alba, joka hänkin on geenilotossa saamapuolella, eikä "ihan tavallinen kuolevainen". Mun mielestä urheilullisia kehoja on isoja ja pieniä, kaikissa yhdistyy se, että niistä näkee, että urheilua on harrastettu. Lajista ja kehonmallista riippuen kroppa muokkautuu eri tavalla. Kyllähän nyt urheilulliset ihmiset näyttää urheilullisilta, hehän kantavatkin itsensä ihan eri tavalla, kuin ihmiset jotka liikkuvat vain vähän, tai ei ollenkaan.
Ehkä sitä entisenä urheilijana tätä asiaa sitten katsoo eri kantilta.
Ei kun jokainen nainen voi näyttää Jessica Alballe kunhan käy sen 4 tuntia viikossa salilla. Mutta kun naiset ovat niin ilkeitä niin eivät vaan miesten kiusaksi halua näyttää Jessicalle. Ja se rasvakin siirtyy rintoihin kun vaan syö oikein, mutta samaan aikaan voi laihtua kaikkialta muualta. Tällainen on palstamiehen totuus.
Mitä hyötyä tuollaisesta olkinukke-argumentoinnista on? Hyvään kroppaan riittää tosiaan se 4 tunnin kunnollinen salireeni per viikko (+ aerobinen), ja rasva lähtee sieltä mistä on lähteäkseen. Kyllähän noita pienirintaisiakin seksisymboleja on, joten en ymmärrä tuota tissijankutusta.
Millä mittapuilla hyvään kroppaan? Tätä te miehet ette selkeästikään ymmärrä että ei sillä laihdutuksella tai treenillä saa symmetristä ja siroa kroppaa jos vartalo ei sellainen ole alkujaankaan. Selitin jo tuolla ylempänä kuinka itse laihdutin nuorena ulkoisen painostuksen vuoksi 168/58 kroppaani ja lopputulos oli ei rintoja (alkujaankin just ja just b-kuppi), leveät hartiat eivät laihdutulsella pienentyneet, maha oli kuopalla, kylkiluut näkyi ja samaten lonkkaluut mahasta, perse ja jalat mukaanlukien pohkeet olivat edelleen lihaksikkaat ja isot. Olen isoluinen, en siis mitenkään että ”yhyy painan näin paljon koska mulla on isot luut” vaan siis esimerkiksi saan just ja just etusormen ja peukalon ranteen ympäri kun vaikka kaverini ranne on puolet mun ranteesta. En todellakaan näyttänyt hyvältä enkä lähellekään Jessica Albalta.
Iso pylly ja reidet on muodissa ("thick"). Ole onnellinen. Asiat voisivat olla huonomminkin:
http://i.imgur.com/7gvaruA.jpg
ps. minulla on sinulle kaksi pikaista kysymystä:Mitkä asiat sinusta ovat miehen kropassa seksikkäitä?
Mitkä niistä asioista ovat pääasiassa geneettisiä?Minusta ei ole mitään tiettyä piirrettä mikä on miehessä seksikästä, tietty urheilullisuus siis kiehtoo mutta se voi tarkoittaa sekä kestävyysurheilujan hoikkaa kroppaa tai salilla käyvää lihaskimppua. Tämä ei vaadi mitään geneettisiä piirteitä. Voin nyt kertoa sulle millaisten miesten kanssa olen seurustellut:
1. 183/88 urheilullinen bodaaja, tummat piirteet
2. 185/69-72 vaalea, ei lihaksikas, synnynnäinen defekti (kuopparinta),
3. 172/69, ei lihaksia, hintelä muusikkomies
4. 186/93, pitkät hiukset, parta, ”isivartalo” eli pieni maha
5. 176/88, blondi, hyvin urheilullinen, six pack ja lihaksikas ja vähärasvainen
Ja nykyinen mieheni eli hyvin tumma, 180/89, lihaksikas mutta myös vähän mahaa, samankokoiset pohkeet kuin minullaUrheilullisuus on mulle tärkeää kyllä, mutta kuten varmaan huomaa niin 6 miehestä 3 ei ole ollut mitenkään urheilullisia. Pituus on ehkä ainoa mikä on valitettavasti geneettistä ja siihen mies ei voi vaikuttaa. Itse en vain mielelläni halua olla parisuhteen isompi osapuoli joten siksi itseäni lyhyemmät miehet eivät sytytä.
Nyt voisitkin kertoa minulle, 167cm miehelle, lisää siitä kuinka naisilla on vaikeampaa kun kaikilla ei ole mahdollista saavuttaa sitä unelmavartaloa?
Kuulostaa kyllä tosi mukavalta että vain yksi ominaisuus on sellainen mihin ei voi vaikuttaa, vaikka se ominaisuus nyt sattuukin olemaan lähes kaikille naisille ehdoton dealbreaker.On meillä miehillä helppoa. Ei tarvitse kuin kasvaa tietyn pituiseksi niin sitten voi skipata salin ja vaikka kasvattaa pikku mahankin.
Itse olen suomalaista keskiarvoa pitempi mikä tarkoittaa että minua lyhempiä naisia on Suomessa todella paljon. Yksikään tuntemistani ”lyhyistä” eli alle 170cm miehistä ei ole jäänyt parinvalinnassa ilman, kaverini 168cm exällä riitti vientiä niinkin paljon että petti kaveriani 5 vuoden suhteessa noin 10 naisen kanssa. Jos itse katselet huippumallin pituisia naisia ja katkeroidut kun en välttämättä heille kelpaa niin ihan oma mokasi. On paljon naisia joille riittää että mies on about samanpituinen tai vain hieman pidempi. Parhaista alle 10 kaveristani 3 seurustelee itseään lyhyemmän miehen kanssa ja kaikki nämä miehet on alle 170cm pitkiä.
Niinpä.
Eräs ystäväni aina katseli itseään pidempiä miehiä, oli noin 175 cm pitkä ja vartalomalliltaan roteva ja , harteikas. No, hän kuitenkin rakastui mieheen joka on häntä hoikempi ja suunnilleen saman mittainen. Ovat onnellisesti naimisissa ja lapsikin on. Tuota rakkaustarinaa vuosia sivusta katselleena onni varmasti molemmille, ettei hoikka mies vaatinut hoikkaa naista ja ettei pitkä nainen vaatinut itseään pidempää miestä.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulantyöntäjätyypin vartalo ei ole urheilullinen vaikka kovakuntoinen onkin. Urheilullinen on hoikka, vähärasvainen ja sopivasti lihaksikas.
Kyllä mä väittäsin, että Valerie Adamsin kroppa on urheilullinen.
https://www.google.fi/search?client=firefox-b&dcr=0&biw=1536&bih=770&tb…:
Onhan tuo urheilullinen, mutta steroideja vuosikausia käyttänyt olympiavoittaja on ylipäätään vähän huono esimerkki keskusteluun, jossa puhutaan urheilulliselta nayttävästä naisvartalosta ihan tavan kuolevaisten kesken. Vähän kuin turvallisesta perheen ajoneuvosta keskusteltaessa joku ehdottaisi panssarivaunua.
Ja kuitenkin täällä annetaan esimerkkikroppana joku Jessica Alba, joka hänkin on geenilotossa saamapuolella, eikä "ihan tavallinen kuolevainen". Mun mielestä urheilullisia kehoja on isoja ja pieniä, kaikissa yhdistyy se, että niistä näkee, että urheilua on harrastettu. Lajista ja kehonmallista riippuen kroppa muokkautuu eri tavalla. Kyllähän nyt urheilulliset ihmiset näyttää urheilullisilta, hehän kantavatkin itsensä ihan eri tavalla, kuin ihmiset jotka liikkuvat vain vähän, tai ei ollenkaan.
Ehkä sitä entisenä urheilijana tätä asiaa sitten katsoo eri kantilta.
Ei kun jokainen nainen voi näyttää Jessica Alballe kunhan käy sen 4 tuntia viikossa salilla. Mutta kun naiset ovat niin ilkeitä niin eivät vaan miesten kiusaksi halua näyttää Jessicalle. Ja se rasvakin siirtyy rintoihin kun vaan syö oikein, mutta samaan aikaan voi laihtua kaikkialta muualta. Tällainen on palstamiehen totuus.
Mitä hyötyä tuollaisesta olkinukke-argumentoinnista on? Hyvään kroppaan riittää tosiaan se 4 tunnin kunnollinen salireeni per viikko (+ aerobinen), ja rasva lähtee sieltä mistä on lähteäkseen. Kyllähän noita pienirintaisiakin seksisymboleja on, joten en ymmärrä tuota tissijankutusta.
Millä mittapuilla hyvään kroppaan? Tätä te miehet ette selkeästikään ymmärrä että ei sillä laihdutuksella tai treenillä saa symmetristä ja siroa kroppaa jos vartalo ei sellainen ole alkujaankaan. Selitin jo tuolla ylempänä kuinka itse laihdutin nuorena ulkoisen painostuksen vuoksi 168/58 kroppaani ja lopputulos oli ei rintoja (alkujaankin just ja just b-kuppi), leveät hartiat eivät laihdutulsella pienentyneet, maha oli kuopalla, kylkiluut näkyi ja samaten lonkkaluut mahasta, perse ja jalat mukaanlukien pohkeet olivat edelleen lihaksikkaat ja isot. Olen isoluinen, en siis mitenkään että ”yhyy painan näin paljon koska mulla on isot luut” vaan siis esimerkiksi saan just ja just etusormen ja peukalon ranteen ympäri kun vaikka kaverini ranne on puolet mun ranteesta. En todellakaan näyttänyt hyvältä enkä lähellekään Jessica Albalta.
Iso pylly ja reidet on muodissa ("thick"). Ole onnellinen. Asiat voisivat olla huonomminkin:
http://i.imgur.com/7gvaruA.jpg
ps. minulla on sinulle kaksi pikaista kysymystä:Mitkä asiat sinusta ovat miehen kropassa seksikkäitä?
Mitkä niistä asioista ovat pääasiassa geneettisiä?Minusta ei ole mitään tiettyä piirrettä mikä on miehessä seksikästä, tietty urheilullisuus siis kiehtoo mutta se voi tarkoittaa sekä kestävyysurheilujan hoikkaa kroppaa tai salilla käyvää lihaskimppua. Tämä ei vaadi mitään geneettisiä piirteitä. Voin nyt kertoa sulle millaisten miesten kanssa olen seurustellut:
1. 183/88 urheilullinen bodaaja, tummat piirteet
2. 185/69-72 vaalea, ei lihaksikas, synnynnäinen defekti (kuopparinta),
3. 172/69, ei lihaksia, hintelä muusikkomies
4. 186/93, pitkät hiukset, parta, ”isivartalo” eli pieni maha
5. 176/88, blondi, hyvin urheilullinen, six pack ja lihaksikas ja vähärasvainen
Ja nykyinen mieheni eli hyvin tumma, 180/89, lihaksikas mutta myös vähän mahaa, samankokoiset pohkeet kuin minullaUrheilullisuus on mulle tärkeää kyllä, mutta kuten varmaan huomaa niin 6 miehestä 3 ei ole ollut mitenkään urheilullisia. Pituus on ehkä ainoa mikä on valitettavasti geneettistä ja siihen mies ei voi vaikuttaa. Itse en vain mielelläni halua olla parisuhteen isompi osapuoli joten siksi itseäni lyhyemmät miehet eivät sytytä.
Nyt voisitkin kertoa minulle, 167cm miehelle, lisää siitä kuinka naisilla on vaikeampaa kun kaikilla ei ole mahdollista saavuttaa sitä unelmavartaloa?
Kuulostaa kyllä tosi mukavalta että vain yksi ominaisuus on sellainen mihin ei voi vaikuttaa, vaikka se ominaisuus nyt sattuukin olemaan lähes kaikille naisille ehdoton dealbreaker.On meillä miehillä helppoa. Ei tarvitse kuin kasvaa tietyn pituiseksi niin sitten voi skipata salin ja vaikka kasvattaa pikku mahankin.
Huono itsetunto on sinun ongelmasi, ei pituus. Katsopa Kari Ketosta. Sinun mittaisesi ja aivan varmasti saa pesää. Mainitsin hänet koska hän on julkisuuden henkilö mutta tunnen IRL:kin yhden mittaisesi miehen jolla on itseään 15 vuotta nuorempi kaunis espanjatar vaimona. Ko. mies kelpaisi myös minulle. Ei siis tarvitse olla rikas tai kuuluisa, ihan tavismies voi saada vaikka millaisen naisen vaikka olisikin lyhyt.
Se tietysti edellyttää sitä että on oikeasti mies eikä mikään vauvafoorumilla kitisevä kiltti"mies".
Ja vielä: aasialaiset miehet on yleensä aika lyhyitä mutta ihan ihmeesti nekin tuntuu naista saavan, ainakin lisääntymisestä päätellen.
No voi herrajumala. Mikset harrasta jotain sellaista lajia johon sinulla on fyysisiä edellytyksiä? Persjalkaisen ei kannata tähdätä ballerinaksi ja niin edelleen.
Mikään ei vituta minua niin paljon kuin nämä "miehet" jotka yrittävät treenata salilla itselleen koristelihaksia ja vinkuvat miten naisilla on niin paljon helpompaa ihannekropan ylläpito.
MIES ei treenaa ihannekroppaa varten vaan saavuttaakseen tuloksia haluamassaan lajissa. En ikinä, ikinä huolisi miestä jonka ainoaa urheilua on salilla käynti. Voimailu sitten olisikin jo erikseen, mutta noin yleisesti ottaen arvostan kyllä kestävyys- ja taitolajeja enemmän.