Miten erota kun ei saa mistään tukea?

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pitäisi pitää huoli ennen parisuhdetta olleista ystävyyssuhteita. Moni unohtaa parisuhteen/perheen perustettua entiset ystävät. Sitten kun jotain tapahtuu, ei ole ketään tukena ja turvana. Tiedän, lapsiperheen arki on hektistä, mutta puhelu silloin tällöin tai kutsu kahvikupposelle ei vaadi paljon.

Joo se on monella. Minulla oli yksi hyvä ystävä. Todella tärkeä ja läheinen ennen lapsia. Koitin kyllä pitää yhteyttä, kävin hänen kanssaan ilman lapsia kahvilla, syömässä, juhlimassa ja koitin pitää yhteyttä mutta hän vähensi pikkuhiljaa tapaamisia ja enää vaan moikkaillaan jos nähdään. Olen ujo ja siksi on hankala tutustua kehenkään. Varsinkaan kun en saa töitä mistään missä voisi tutustua uusiin ihmisiin.

Ja mitä tähän aloitukseen tuli. En varmaan sitten ole vielä valmis lähtemään. Itsellä ei ole voimia näin pienten kanssa vielä hoitaa eroa eteenpäin. Koitetaan sinnitellä muutamavuosi. Lapset ovat niin rakkaita ja niiden vuoksi jaksaa sinnitellä että ovat isompia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman pariskunnan mies voisi kuvailla tilannetta seuraavasti: Meillä on kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Vaimo kotona ja talous tiukoilla. En jaksa avata koko stooria mutta joudun tekemään raskaassa työssä pitkää päivää ja ylitöitä jotta selvitään. Kotiin tullessani olen usein ihan loppu ja rojahdan vaan sänkyyn. Vaimo on muuttunut ihan kusipää ämmäksi joka ei mitään muuta tee kun valittaa joka asiasta, nalkuttaa ja haluaa "keskustella", joka hänelle tarkoittaa sitä että hän kertoo kuinka väärin teen kaikki asiat. Lopulta ei todellakaan edes huvita tehdä mitään koska mikään mitä tekee ei ole hyvin. Seksistä ei ole enää tietoakaan, vaimo pihtasi ihan tietoisesti ja nyt ei enää minuakaan kiinnosta hänen kanssaan vaikka muuten kiinnostaisikin. Vieraissa en kuitenkaan haluaisi käydä enkä ehtisikään kun olen aina töissä jotta saadaan asunto ja ruoka maksettua. Minkäänlaista arvostusta siitä että teen pitkää päivää ja tuon taloon rahat joilla elämme en ole saanut, pelkkää valitusta.

Tekisi mieli erota ja jättää vaimoni hoitamaan kaikki asiat itse kun kerran on mielestään niin hyvä siinä. Hän ei kuitenkaan osaa hoitaa raha-asioita eikä muutenkaan pärjää missään käytännön toimissa. Epäilen että ei selviytyisi lasten kanssa vaan minun pitäisi irtisanoutua työstäni ja ryhtyä lähihuoltajaksi.

Noh tämän takia olisi pitänyt avautua kokonaan. Me pärjätään miehen normipalkalla vallan mainiosti, silloin miehelle jäisi viikonloput ja työpäivän jälkeen aikaa meille mutta tekee aina ylitöitä kun voi koska haluaa että oltais "rikkaita" eli että ois aina rahaa ostella mitä vaan ja silti jäisi rahaa. Minulle kelpaa hyvin normaali elämä, että on ruokaa, katto päänpäällä ja laskut saa maksettua. Mies puhuu kokoaja töistä, suunnittelee miten paljon sais rahaa kun tekis sitä ja tätä. Raha raha ja työt ja työt. Mies on työnarkomaani. Että silleen. Ei ole kyse mistään pakolla raatamisesta vaan mies haluaa itse. Ollaan keskustelu tästä, olen sanonut sille että tärkeempää ois mulle ja lapsille yhteinen aika mutta miehelle tärkeämpää on että meillä on ns.maallisia rikkauksia

Eli et arvosta sitä että mies tekee paljon töitä ja koettaa nostaa elintasoanne.

On muuten helppo puhua kuinka "vähempikin raha riittäisi" ja "tärkeintä on yhteinen aika" niin kauan kun sitä rahaa tulee ja riittää. Kokemuksesta voin kertoa että sitten kun rahan tulo oikeasti loppuu tuleekin toinen ääni kelloon.

Ei ole ihmekään että miestäsi ei muuten yhteinen aika juuri kiinnosta kun, kuten itsekin sanot, olet kusipää ämmä joka vaan valittaa. Mies kokee että ainakin rahaa tuomalla hän voi perhettään tukea kun ei kestä kusipää ämmää. Mutta kun sekään ei ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä tähän aloitukseen tuli. En varmaan sitten ole vielä valmis lähtemään. Itsellä ei ole voimia näin pienten kanssa vielä hoitaa eroa eteenpäin. Koitetaan sinnitellä muutamavuosi. Lapset ovat niin rakkaita ja niiden vuoksi jaksaa sinnitellä että ovat isompia.

Ap

Todennäköisesti tässä tilanteessa paras ratkaisu. En halua vaikuttaa ikävältä ihmiseltä, mutta yksinhuoltajana ihan oikeasti on tehtävä päätöksiä ja ratkaisuja sekä hoidettava asioita alusta loppuun itse. 

Ota yhteys perheneuvolaan, siellä voit alkaa asiaa selvittänään. Saat apua eroon mutta sitä ennen olisi kyllä hyvä selvitellä tilannetta yksin ja yhdessä miehen kanssa. Tuo on niin tyypilinen tilanne, pikkulapsiaikana erotaan kauhean paljon. On muitakin ratkaisuja tilanteeseen ja ne kannattaa kyllä ainakin miettiä ja selvittää rauhassa ennen isoja päätöksiä. Perheneuvolassa on sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja, jotka tekevät päivittäin töitä samanlaisessa tilanteessa olevien perheiden kanssa, t. Perheneuvolan täti

Säästä toki vähän varmuuden vuoksi rahaa sivuun. Mutta tilanteesi kuulostaa sellaiselta, että pariterapiaa suosittelisin ehdottomasti ja asap. Suhteenne on hyvinkin pelastettavissa, mutta toki se vaatii sitten mieheltä suurinta muutosta. Ota yhteyttä vaikka terveyskeskukseen tai neuvolaan ja pyydä tietoa, mitä kautta pääsisi kunnassanne pariterapiaan. Niitä on myös seurakunnilla ym.

T. Itse väkivaltaisesta, alistavasta suhteesta eronnut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitä tähän aloitukseen tuli. En varmaan sitten ole vielä valmis lähtemään. Itsellä ei ole voimia näin pienten kanssa vielä hoitaa eroa eteenpäin. Koitetaan sinnitellä muutamavuosi. Lapset ovat niin rakkaita ja niiden vuoksi jaksaa sinnitellä että ovat isompia.

Ap

Todennäköisesti tässä tilanteessa paras ratkaisu. En halua vaikuttaa ikävältä ihmiseltä, mutta yksinhuoltajana ihan oikeasti on tehtävä päätöksiä ja ratkaisuja sekä hoidettava asioita alusta loppuun itse. 

Samaa mieltä. Ap:n ongelmat kuulostavat todella inhottavilta, mutta kuitenkin sellaisilta, että niistä voi selvitä, kunhan hän ja miehensä pääsevät pariterapiaan tai vastaavaan.

En suosittele kellellään lasten hankkimista lyhellä ikäerolla. Parisuhde ei sitä usein kestä, älyttömän monet eroaa, kun kaksi (tai usea pi) lapsi tulee peräjälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman pariskunnan mies voisi kuvailla tilannetta seuraavasti: Meillä on kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Vaimo kotona ja talous tiukoilla. En jaksa avata koko stooria mutta joudun tekemään raskaassa työssä pitkää päivää ja ylitöitä jotta selvitään. Kotiin tullessani olen usein ihan loppu ja rojahdan vaan sänkyyn. Vaimo on muuttunut ihan kusipää ämmäksi joka ei mitään muuta tee kun valittaa joka asiasta, nalkuttaa ja haluaa "keskustella", joka hänelle tarkoittaa sitä että hän kertoo kuinka väärin teen kaikki asiat. Lopulta ei todellakaan edes huvita tehdä mitään koska mikään mitä tekee ei ole hyvin. Seksistä ei ole enää tietoakaan, vaimo pihtasi ihan tietoisesti ja nyt ei enää minuakaan kiinnosta hänen kanssaan vaikka muuten kiinnostaisikin. Vieraissa en kuitenkaan haluaisi käydä enkä ehtisikään kun olen aina töissä jotta saadaan asunto ja ruoka maksettua. Minkäänlaista arvostusta siitä että teen pitkää päivää ja tuon taloon rahat joilla elämme en ole saanut, pelkkää valitusta.

Tekisi mieli erota ja jättää vaimoni hoitamaan kaikki asiat itse kun kerran on mielestään niin hyvä siinä. Hän ei kuitenkaan osaa hoitaa raha-asioita eikä muutenkaan pärjää missään käytännön toimissa. Epäilen että ei selviytyisi lasten kanssa vaan minun pitäisi irtisanoutua työstäni ja ryhtyä lähihuoltajaksi.

Noh tämän takia olisi pitänyt avautua kokonaan. Me pärjätään miehen normipalkalla vallan mainiosti, silloin miehelle jäisi viikonloput ja työpäivän jälkeen aikaa meille mutta tekee aina ylitöitä kun voi koska haluaa että oltais "rikkaita" eli että ois aina rahaa ostella mitä vaan ja silti jäisi rahaa. Minulle kelpaa hyvin normaali elämä, että on ruokaa, katto päänpäällä ja laskut saa maksettua. Mies puhuu kokoaja töistä, suunnittelee miten paljon sais rahaa kun tekis sitä ja tätä. Raha raha ja työt ja työt. Mies on työnarkomaani. Että silleen. Ei ole kyse mistään pakolla raatamisesta vaan mies haluaa itse. Ollaan keskustelu tästä, olen sanonut sille että tärkeempää ois mulle ja lapsille yhteinen aika mutta miehelle tärkeämpää on että meillä on ns.maallisia rikkauksia

Eli et arvosta sitä että mies tekee paljon töitä ja koettaa nostaa elintasoanne.

On muuten helppo puhua kuinka "vähempikin raha riittäisi" ja "tärkeintä on yhteinen aika" niin kauan kun sitä rahaa tulee ja riittää. Kokemuksesta voin kertoa että sitten kun rahan tulo oikeasti loppuu tuleekin toinen ääni kelloon.

Ei ole ihmekään että miestäsi ei muuten yhteinen aika juuri kiinnosta kun, kuten itsekin sanot, olet kusipää ämmä joka vaan valittaa. Mies kokee että ainakin rahaa tuomalla hän voi perhettään tukea kun ei kestä kusipää ämmää. Mutta kun sekään ei ole hyvä.

Olen itse nainen, mutta muistutan vain sitä, että miehet usein ilmaisevat rakkauttaan sillä rahalla ja työnteolla. Se on monessa miehessä ikäänkuin sisäänrakennettu vaisto, että alkavat paahtaa töitä ihan hulluina, kun perheeseen tulee lapsia. Ja töiden raatamisen jälkeen on ihan väsyneenä tultuaan kotiin. Onko sinulla naispuolisia ystäviä ym. Tai voisiko oma äitisi/siskosi ym. tulla välillä vaikka vahtimaan lapsia ja auttamaan kotihommissa?

En lukenut koko ketjua, mutta voisitko saada apua omalta terveysasemalta (esim. lääkäri tai psykiatrinen sh), työterveydestä, yksityiseltä psykologilta (jos rahaa)? Esim. Mll:llä on erilaisia nettipalveluita, joissa voi nimettömänäkin kysyä neuvoa.

Tsemppiä! Olen itse aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä :( Mietin aivan samanlaisia kysymyksiä.

Hei ap, missä päin asut? En ole itse eronnut mutta monet läheisten erot sivusta seurannut ja voin hyvin kanssasi jutella jos kaipaat vaan jotakuta jolle avautua. Käytännön apua voin tarjota jos asut Helsinkiä lähellä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman pariskunnan mies voisi kuvailla tilannetta seuraavasti: Meillä on kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Vaimo kotona ja talous tiukoilla. En jaksa avata koko stooria mutta joudun tekemään raskaassa työssä pitkää päivää ja ylitöitä jotta selvitään. Kotiin tullessani olen usein ihan loppu ja rojahdan vaan sänkyyn. Vaimo on muuttunut ihan kusipää ämmäksi joka ei mitään muuta tee kun valittaa joka asiasta, nalkuttaa ja haluaa "keskustella", joka hänelle tarkoittaa sitä että hän kertoo kuinka väärin teen kaikki asiat. Lopulta ei todellakaan edes huvita tehdä mitään koska mikään mitä tekee ei ole hyvin. Seksistä ei ole enää tietoakaan, vaimo pihtasi ihan tietoisesti ja nyt ei enää minuakaan kiinnosta hänen kanssaan vaikka muuten kiinnostaisikin. Vieraissa en kuitenkaan haluaisi käydä enkä ehtisikään kun olen aina töissä jotta saadaan asunto ja ruoka maksettua. Minkäänlaista arvostusta siitä että teen pitkää päivää ja tuon taloon rahat joilla elämme en ole saanut, pelkkää valitusta.

Tekisi mieli erota ja jättää vaimoni hoitamaan kaikki asiat itse kun kerran on mielestään niin hyvä siinä. Hän ei kuitenkaan osaa hoitaa raha-asioita eikä muutenkaan pärjää missään käytännön toimissa. Epäilen että ei selviytyisi lasten kanssa vaan minun pitäisi irtisanoutua työstäni ja ryhtyä lähihuoltajaksi.

Noh tämän takia olisi pitänyt avautua kokonaan. Me pärjätään miehen normipalkalla vallan mainiosti, silloin miehelle jäisi viikonloput ja työpäivän jälkeen aikaa meille mutta tekee aina ylitöitä kun voi koska haluaa että oltais "rikkaita" eli että ois aina rahaa ostella mitä vaan ja silti jäisi rahaa. Minulle kelpaa hyvin normaali elämä, että on ruokaa, katto päänpäällä ja laskut saa maksettua. Mies puhuu kokoaja töistä, suunnittelee miten paljon sais rahaa kun tekis sitä ja tätä. Raha raha ja työt ja työt. Mies on työnarkomaani. Että silleen. Ei ole kyse mistään pakolla raatamisesta vaan mies haluaa itse. Ollaan keskustelu tästä, olen sanonut sille että tärkeempää ois mulle ja lapsille yhteinen aika mutta miehelle tärkeämpää on että meillä on ns.maallisia rikkauksia

Eli et arvosta sitä että mies tekee paljon töitä ja koettaa nostaa elintasoanne.

On muuten helppo puhua kuinka "vähempikin raha riittäisi" ja "tärkeintä on yhteinen aika" niin kauan kun sitä rahaa tulee ja riittää. Kokemuksesta voin kertoa että sitten kun rahan tulo oikeasti loppuu tuleekin toinen ääni kelloon.

Ei ole ihmekään että miestäsi ei muuten yhteinen aika juuri kiinnosta kun, kuten itsekin sanot, olet kusipää ämmä joka vaan valittaa. Mies kokee että ainakin rahaa tuomalla hän voi perhettään tukea kun ei kestä kusipää ämmää. Mutta kun sekään ei ole hyvä.

Voin suoraan sanoa että en arvosta. Minulle onnellisuus on tärkeämpää kuin hirveä määrä rahaa. Mitä rahalla tekee jos muuten ei voi onnellinen? Minä todella tiedän mitä on olla köyhä. Ja tietää mieskin. Mutta jos miehen mielestä täytyy olla rikas, minulle riittää vähempi ja tarvisten vaan mieluummin perheen keskeistä aikaa kun vitusti rahaa, niin sillon meidän on parempi erota. Ei olla samalla aaltopituudella.

Ja on helppo puhua kun ollaan kaksikin vuotta jo pärjätty tällä rahalla mitä on ja sitä ennen pienemmällä rahalla. Miksi nyt tarvitsee enemmän?

Moni sanoo että selvittäkää asiaa miehen kanssa. Kuten aloituksessa lukee. Miehen kanssa ei voi puhua. Kun koitan puhua, hän vaihtaa puheenaiheen. Miten voi keskustella jos toinen ei kuuntele.

Puhukaa silloin kun molemmat ovat rauhallisia. Aika monet asiat selviävät puhumalla. Oletteko vielä kovin nuoria?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman pariskunnan mies voisi kuvailla tilannetta seuraavasti: Meillä on kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Vaimo kotona ja talous tiukoilla. En jaksa avata koko stooria mutta joudun tekemään raskaassa työssä pitkää päivää ja ylitöitä jotta selvitään. Kotiin tullessani olen usein ihan loppu ja rojahdan vaan sänkyyn. Vaimo on muuttunut ihan kusipää ämmäksi joka ei mitään muuta tee kun valittaa joka asiasta, nalkuttaa ja haluaa "keskustella", joka hänelle tarkoittaa sitä että hän kertoo kuinka väärin teen kaikki asiat. Lopulta ei todellakaan edes huvita tehdä mitään koska mikään mitä tekee ei ole hyvin. Seksistä ei ole enää tietoakaan, vaimo pihtasi ihan tietoisesti ja nyt ei enää minuakaan kiinnosta hänen kanssaan vaikka muuten kiinnostaisikin. Vieraissa en kuitenkaan haluaisi käydä enkä ehtisikään kun olen aina töissä jotta saadaan asunto ja ruoka maksettua. Minkäänlaista arvostusta siitä että teen pitkää päivää ja tuon taloon rahat joilla elämme en ole saanut, pelkkää valitusta.

Tekisi mieli erota ja jättää vaimoni hoitamaan kaikki asiat itse kun kerran on mielestään niin hyvä siinä. Hän ei kuitenkaan osaa hoitaa raha-asioita eikä muutenkaan pärjää missään käytännön toimissa. Epäilen että ei selviytyisi lasten kanssa vaan minun pitäisi irtisanoutua työstäni ja ryhtyä lähihuoltajaksi.

Noh tämän takia olisi pitänyt avautua kokonaan. Me pärjätään miehen normipalkalla vallan mainiosti, silloin miehelle jäisi viikonloput ja työpäivän jälkeen aikaa meille mutta tekee aina ylitöitä kun voi koska haluaa että oltais "rikkaita" eli että ois aina rahaa ostella mitä vaan ja silti jäisi rahaa. Minulle kelpaa hyvin normaali elämä, että on ruokaa, katto päänpäällä ja laskut saa maksettua. Mies puhuu kokoaja töistä, suunnittelee miten paljon sais rahaa kun tekis sitä ja tätä. Raha raha ja työt ja työt. Mies on työnarkomaani. Että silleen. Ei ole kyse mistään pakolla raatamisesta vaan mies haluaa itse. Ollaan keskustelu tästä, olen sanonut sille että tärkeempää ois mulle ja lapsille yhteinen aika mutta miehelle tärkeämpää on että meillä on ns.maallisia rikkauksia

Eli et arvosta sitä että mies tekee paljon töitä ja koettaa nostaa elintasoanne.

On muuten helppo puhua kuinka "vähempikin raha riittäisi" ja "tärkeintä on yhteinen aika" niin kauan kun sitä rahaa tulee ja riittää. Kokemuksesta voin kertoa että sitten kun rahan tulo oikeasti loppuu tuleekin toinen ääni kelloon.

Ei ole ihmekään että miestäsi ei muuten yhteinen aika juuri kiinnosta kun, kuten itsekin sanot, olet kusipää ämmä joka vaan valittaa. Mies kokee että ainakin rahaa tuomalla hän voi perhettään tukea kun ei kestä kusipää ämmää. Mutta kun sekään ei ole hyvä.

Voin suoraan sanoa että en arvosta. Minulle onnellisuus on tärkeämpää kuin hirveä määrä rahaa. Mitä rahalla tekee jos muuten ei voi onnellinen? Minä todella tiedän mitä on olla köyhä. Ja tietää mieskin. Mutta jos miehen mielestä täytyy olla rikas, minulle riittää vähempi ja tarvisten vaan mieluummin perheen keskeistä aikaa kun vitusti rahaa, niin sillon meidän on parempi erota. Ei olla samalla aaltopituudella.

Ja on helppo puhua kun ollaan kaksikin vuotta jo pärjätty tällä rahalla mitä on ja sitä ennen pienemmällä rahalla. Miksi nyt tarvitsee enemmän?

Koska lasten kasvaessa rahaa tarvitaan enemmän. Muutama vuosi ja molemmille lapsille tarvitaan kännyköitä, harrastuksia jne. Asutteko vuokralla vai onko miehen tienattava rahaa vielä asuntolainan maksamiseenkin? 

Monelle miehelle tuo pikkulapsiaika on henkisesti raskasta, koska ovat käytännössä yksin vastuussa perheen elatuksesta. On hyvin mahdollista, että kun palaat takaisin töihin, tilanne muuttuu. Miehesi on ilmeisesti yrittäjä, jos hänellä on mahdollisuus itse valita, miten pitkää työpäivää tekee. Eli hänellä olisi työntekijöitä tekemässä työt, mutta haluaa olla itse pitkään töissä. Oletko miettinyt, että ehkä yrityksellä ei menekään niin hyvin kuin olet kuvitellut? Jospa miehen onkin vähän pakko olla töissä pidempään?

Mikä on ammattisi ja tulotasosi? Nämäkin vaikuttavat eron jälkeiseen elämään ja pärjäämiseen.

Up

Ap taisi tulla järkiinsä ja heivata koko eroajatuksen. Hyvä.

Vaihtakaa osia. Sinä elätät perheen ja mies hoitaa lapset.

Menet opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle. Johonkin semi lähelle kuitenkin, mutta niin että koulupäivään menee koko päivä, aamusta myöhään iltaan matkoineen. Saat omaa aikaa, ja hyvän syyn olla miehestä erossa. Mieluiten sellainen koulu jossa voi tehdä paljon etänä, ja jossa saa itse vaikuttaa lähiopiskelupäiviin.  Lasten kanssa lähdet viikonlopuksi sukuloimaan, jolloin saat jälleen olla erossa miehestä. Laita elämä sellaiseksi jossa näet miestä mahdollisimman harvoin. Jos mies on päivätöissä, mene itse iltatöihin, täten ette tarvitse edes päivähoitoa kuin ehkä muutaman tunnin. Noilla keinoin saat etäsiyyttä asioihin, ja sinun ei tarvitse viettää aikaa miehen seurassa, ajatukset selkiytyvät. Jos miehesi vastustaa noita tekemiäsi asioita, niin sittenpähän voit ainakin äitillesi kertoa että et pääse töihin etkä opiskelemaan kun mies ei suostu olemaan lasten kanssa.