Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten selvitä lapsuuden traumoista?
23.09.2017 |
Olen ihan normaali ihminen noin ulkopuolisesti, mutta tuntuu, että pinnistelen ja keskityn koko ajan siihen etten vaan sekoa. Mies tietää jotain juttuja lapsuudestani alkoholisti perheessä, mutta en ole pystynyt kertomaan niitä pahimpia asioita kenellekkään. Tuntuu, että olen vaan jotenkin niin rikki, ettei mikään määrä terapiaa pysty sitä korjaamaan. Olen kuitenkin vasta parikymppinen, että kai tässä jotain toivoa on, jos ihan tosissani yritän. Vain onko meidät lapsena rikotut vaan tuomittu epäonnistumaan?
Kommentit (56)
Oi voi. Ei niistä koskaan täysin eroon pääse, mutta mennyt on mennyttä. Yritä heittää taakka harteilta ja toivoa todellakin on. Halaukset ja tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko käynyt terapian? Kyllä psykoterapiasta on monille tuossa tilanteessa paljonkin apua!
Joo aloitin terapian teininä itsemurha yritysten jälkeen. Kävin vuosia terapiassa, mutta silti ne vanhat asiat alkavat aina vaivaamaan mieltä. En käy tällä hetkellä terapiassa, koska muutimme vasta miehen kanssa ulkomaille ja meillä ei ole ainakaan vielä varaa siihen.
-AP
Tuo on ikuisuuskysymys. Kysyn sitä itseltäni päivittäin. Reilut kolmekymmentä vuotta on tätä elämää eletty ja sama ongelma itsellä. Alkoholisti isä ja väkivaltainen sekä rikkonainen perhe elämä ja siihen päälle koulukiusaaminen niin oli sellaiset eväät elämälle että oksat pois. Parisuhteet... ei mitään toivoa
Ystävät... pelkkä haave
Harrastukset... mielessä usein.. joskus vielä
Sentään työ on ja se on ainoa asia miksi jaksaa aamuisin herätä.
Yksi itsemurhayritys on takana mutta siinäkään en onnistunu.
Ja kaikkein pahinta tässä ei ole tämä masennus ja paha olo sisällä vaan se että pitää näyttää reippaalta ja iloiselta koko ajan.
Se vie voimia kummasti kun rapistuu sisältä ja ulkokuorta pitää yllä..
Miehenä hoitoon pääsyä estää itsepäisyys ja pelko että menettää otteen työelämästä tai aletaan pitää epänormaalina. Omassa ammatissani kun mielenvikaisia ei oikein suvaita julki tuoda.
Mietin usein milloin loppuu kivulias taival ja romahdan lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko käynyt terapian? Kyllä psykoterapiasta on monille tuossa tilanteessa paljonkin apua!
Joo aloitin terapian teininä itsemurha yritysten jälkeen. Kävin vuosia terapiassa, mutta silti ne vanhat asiat alkavat aina vaivaamaan mieltä. En käy tällä hetkellä terapiassa, koska muutimme vasta miehen kanssa ulkomaille ja meillä ei ole ainakaan vielä varaa siihen.
-AP
Sulla on ilmeisesti ollut todella rankkaa. Koita tosiaan unohtaa menneet ja ota ulkomaille muutto alotuksena uuteen elämään. Kyllä sä pärjäät, ihan varmasti. T:2
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ikuisuuskysymys. Kysyn sitä itseltäni päivittäin. Reilut kolmekymmentä vuotta on tätä elämää eletty ja sama ongelma itsellä. Alkoholisti isä ja väkivaltainen sekä rikkonainen perhe elämä ja siihen päälle koulukiusaaminen niin oli sellaiset eväät elämälle että oksat pois. Parisuhteet... ei mitään toivoa
Ystävät... pelkkä haave
Harrastukset... mielessä usein.. joskus vielä
Sentään työ on ja se on ainoa asia miksi jaksaa aamuisin herätä.
Yksi itsemurhayritys on takana mutta siinäkään en onnistunu.
Ja kaikkein pahinta tässä ei ole tämä masennus ja paha olo sisällä vaan se että pitää näyttää reippaalta ja iloiselta koko ajan.
Se vie voimia kummasti kun rapistuu sisältä ja ulkokuorta pitää yllä..
Miehenä hoitoon pääsyä estää itsepäisyys ja pelko että menettää otteen työelämästä tai aletaan pitää epänormaalina. Omassa ammatissani kun mielenvikaisia ei oikein suvaita julki tuoda.
Mietin usein milloin loppuu kivulias taival ja romahdan lopullisesti.
Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. Te ette voi menneille mitään, mutta tulevaisuus on teidän. Halaukset ja tsempit sullekkin. T:2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ikuisuuskysymys. Kysyn sitä itseltäni päivittäin. Reilut kolmekymmentä vuotta on tätä elämää eletty ja sama ongelma itsellä. Alkoholisti isä ja väkivaltainen sekä rikkonainen perhe elämä ja siihen päälle koulukiusaaminen niin oli sellaiset eväät elämälle että oksat pois. Parisuhteet... ei mitään toivoa
Ystävät... pelkkä haave
Harrastukset... mielessä usein.. joskus vielä
Sentään työ on ja se on ainoa asia miksi jaksaa aamuisin herätä.
Yksi itsemurhayritys on takana mutta siinäkään en onnistunu.
Ja kaikkein pahinta tässä ei ole tämä masennus ja paha olo sisällä vaan se että pitää näyttää reippaalta ja iloiselta koko ajan.
Se vie voimia kummasti kun rapistuu sisältä ja ulkokuorta pitää yllä..
Miehenä hoitoon pääsyä estää itsepäisyys ja pelko että menettää otteen työelämästä tai aletaan pitää epänormaalina. Omassa ammatissani kun mielenvikaisia ei oikein suvaita julki tuoda.
Mietin usein milloin loppuu kivulias taival ja romahdan lopullisesti.
Niin se onkin kauheaa, että se lapsuuden kulissien ylläpito jatkuu sitten aikuisuuteen. Meillä ei onneksi ollut väkivaltaa. Isä oli erittän hyvässä virassa, meillä oli pelit ja vehkeet, ja alkoholismi oli vaan se elefantti olohuoneessa, josta ei koskaan puhuttu. Kännissä sai tuhota vaikka koko keittiön kaluston, mutta siitä ei koskaan saanut puhua. En edes osaa olla vihainen vanhemmille, vaikka heidän huolimattomuutensa tekikin minut ja veljet helpoiksi uhreiksi perheen ulkopuolisille ihmisille. Veli on onnistunut pääsemään hyväksikäytöstä eteenpäin. Hän ns. löysi jumalan ja onistui terapian avulla käsittelemään menneisyyden asiat. Hän löysi vaimon ja sai lapsen, ja on kuulemma onnellinen nykyään. Ehkä sinunkin kannattaisi miettiä uudestaan sitä terapiaa, on siitä kummiskin apua niin monelle.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ikuisuuskysymys. Kysyn sitä itseltäni päivittäin. Reilut kolmekymmentä vuotta on tätä elämää eletty ja sama ongelma itsellä. Alkoholisti isä ja väkivaltainen sekä rikkonainen perhe elämä ja siihen päälle koulukiusaaminen niin oli sellaiset eväät elämälle että oksat pois. Parisuhteet... ei mitään toivoa
Ystävät... pelkkä haave
Harrastukset... mielessä usein.. joskus vielä
Sentään työ on ja se on ainoa asia miksi jaksaa aamuisin herätä.
Yksi itsemurhayritys on takana mutta siinäkään en onnistunu.
Ja kaikkein pahinta tässä ei ole tämä masennus ja paha olo sisällä vaan se että pitää näyttää reippaalta ja iloiselta koko ajan.
Se vie voimia kummasti kun rapistuu sisältä ja ulkokuorta pitää yllä..
Miehenä hoitoon pääsyä estää itsepäisyys ja pelko että menettää otteen työelämästä tai aletaan pitää epänormaalina. Omassa ammatissani kun mielenvikaisia ei oikein suvaita julki tuoda.
Mietin usein milloin loppuu kivulias taival ja romahdan lopullisesti.Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. Te ette voi menneille mitään, mutta tulevaisuus on teidän. Halaukset ja tsempit sullekkin. T:2
"Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. " siis voi aaaarrggghhhht miten rasittava lause!
Kuule LAPSUUS EI PILAA KENENKÄÄN ELÄMÄÄ, VAAN SAAMATTA JÄÄNEET ASIAT. Niiden saamisesta ei kukaan ole itse vastuussa, vaan vain toiset voivat ne heille antaa. Jos niitä ei ikinä saa, niin ihminen ei selviydy. Varsinkin, jos ei halua olla sellainen, joksi lapsena tuli, koska hänelle oltiin pahoja. Jos tiettty haluaa jatkaa sitä vanhempien antamaan mallia tehdä muille pahaa, niin silloin ei ole takuulla tunnontuskia eikä muitakaan esteitä tai vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi rakkauden saamisesta ei kukaan ole itse vastuussa. Ette voi syyttää ihmistä, jonka elämä on pilalla siksi, ettei häntä rakastettu, että hänpä antoikin lapsuutensa ihan itse pilata elämänsä. Lapsuus ei sitä pilannut, vaan se, ettei ollut rakastettu. Ei lapsena, eikä sen jälkeenkään. Koska arvaa vaan KAKKONEN, kuinka paljon joku haluaa rakastaa lasta, jota ei ole lapsena rakastettu ja joka vihaa muita sen takia? Se viha on täysin oikeutettua, koska kukaan ei nähnyt, että hän oli se viaton, vaan meni rankaisemaan häntä, kun koko ajan syyllinen oli kotona oleva vanhempi.
Siis rakastaa lasta tämän tultua aikuiseksi.
9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni haluaa rakastaa lasta, jota on vihattu, kun hän oli lapsi ja joka vihaa sen takia? Ei hän itse siinä pilaa mitään, vaan hänen elämänsä pilasivat vanhemmat vihaamalla häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ikuisuuskysymys. Kysyn sitä itseltäni päivittäin. Reilut kolmekymmentä vuotta on tätä elämää eletty ja sama ongelma itsellä. Alkoholisti isä ja väkivaltainen sekä rikkonainen perhe elämä ja siihen päälle koulukiusaaminen niin oli sellaiset eväät elämälle että oksat pois. Parisuhteet... ei mitään toivoa
Ystävät... pelkkä haave
Harrastukset... mielessä usein.. joskus vielä
Sentään työ on ja se on ainoa asia miksi jaksaa aamuisin herätä.
Yksi itsemurhayritys on takana mutta siinäkään en onnistunu.
Ja kaikkein pahinta tässä ei ole tämä masennus ja paha olo sisällä vaan se että pitää näyttää reippaalta ja iloiselta koko ajan.
Se vie voimia kummasti kun rapistuu sisältä ja ulkokuorta pitää yllä..
Miehenä hoitoon pääsyä estää itsepäisyys ja pelko että menettää otteen työelämästä tai aletaan pitää epänormaalina. Omassa ammatissani kun mielenvikaisia ei oikein suvaita julki tuoda.
Mietin usein milloin loppuu kivulias taival ja romahdan lopullisesti.Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. Te ette voi menneille mitään, mutta tulevaisuus on teidän. Halaukset ja tsempit sullekkin. T:2
"Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. " siis voi aaaarrggghhhht miten rasittava lause!
Kuule LAPSUUS EI PILAA KENENKÄÄN ELÄMÄÄ, VAAN SAAMATTA JÄÄNEET ASIAT. Niiden saamisesta ei kukaan ole itse vastuussa, vaan vain toiset voivat ne heille antaa. Jos niitä ei ikinä saa, niin ihminen ei selviydy. Varsinkin, jos ei halua olla sellainen, joksi lapsena tuli, koska hänelle oltiin pahoja. Jos tiettty haluaa jatkaa sitä vanhempien antamaan mallia tehdä muille pahaa, niin silloin ei ole takuulla tunnontuskia eikä muitakaan esteitä tai vaikeuksia.
Taidat olla todella hukassa. No, tsemppiä kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ikuisuuskysymys. Kysyn sitä itseltäni päivittäin. Reilut kolmekymmentä vuotta on tätä elämää eletty ja sama ongelma itsellä. Alkoholisti isä ja väkivaltainen sekä rikkonainen perhe elämä ja siihen päälle koulukiusaaminen niin oli sellaiset eväät elämälle että oksat pois. Parisuhteet... ei mitään toivoa
Ystävät... pelkkä haave
Harrastukset... mielessä usein.. joskus vielä
Sentään työ on ja se on ainoa asia miksi jaksaa aamuisin herätä.
Yksi itsemurhayritys on takana mutta siinäkään en onnistunu.
Ja kaikkein pahinta tässä ei ole tämä masennus ja paha olo sisällä vaan se että pitää näyttää reippaalta ja iloiselta koko ajan.
Se vie voimia kummasti kun rapistuu sisältä ja ulkokuorta pitää yllä..
Miehenä hoitoon pääsyä estää itsepäisyys ja pelko että menettää otteen työelämästä tai aletaan pitää epänormaalina. Omassa ammatissani kun mielenvikaisia ei oikein suvaita julki tuoda.
Mietin usein milloin loppuu kivulias taival ja romahdan lopullisesti.Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. Te ette voi menneille mitään, mutta tulevaisuus on teidän. Halaukset ja tsempit sullekkin. T:2
"tulevaisuus on teidän." Ja lässynlää. Jos kerran on, niin mä tapan sut. Saa mut tuntemaan oloni hyväksi, kun on taas yksi tuollainen tyhjänlässyttäjä nitistetty tältäkin planeetalta. Sit mä joudun vaikeuksiin, vankilaan, vaikka tulevaisuudenhan piti olla mun ja mun saada jotenkin elämä kuntoon. Aloitin sen listimällä ne, joiden mielestä mun pahoinvointi on mun omaa syytäni. Niin mitä vittua mulle taas aiheutetaan pahaa oloa sulkemalla mut vankilaan ja sanomalla, että mun kuuluu hävetä?!
Jos elämäntilanteenne sallii ja tykkäätte, niin hankkikaa koira. Koira tekee onnellisemmaksi, ja sen hoitaminen on vähän kuin kevyt-vanhemmuutta jolla vahvistette itseänne oikeaan vanhemmuuteen. Parantaa itseluottamusta.
Etkä ole tuomittu mihinkään. Kaikenlaiset angstit kuulema usein helpottavat iän myötä, ja niin olen itsekin vahvasti kokenut. Hienoa, että käyt terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ikuisuuskysymys. Kysyn sitä itseltäni päivittäin. Reilut kolmekymmentä vuotta on tätä elämää eletty ja sama ongelma itsellä. Alkoholisti isä ja väkivaltainen sekä rikkonainen perhe elämä ja siihen päälle koulukiusaaminen niin oli sellaiset eväät elämälle että oksat pois. Parisuhteet... ei mitään toivoa
Ystävät... pelkkä haave
Harrastukset... mielessä usein.. joskus vielä
Sentään työ on ja se on ainoa asia miksi jaksaa aamuisin herätä.
Yksi itsemurhayritys on takana mutta siinäkään en onnistunu.
Ja kaikkein pahinta tässä ei ole tämä masennus ja paha olo sisällä vaan se että pitää näyttää reippaalta ja iloiselta koko ajan.
Se vie voimia kummasti kun rapistuu sisältä ja ulkokuorta pitää yllä..
Miehenä hoitoon pääsyä estää itsepäisyys ja pelko että menettää otteen työelämästä tai aletaan pitää epänormaalina. Omassa ammatissani kun mielenvikaisia ei oikein suvaita julki tuoda.
Mietin usein milloin loppuu kivulias taival ja romahdan lopullisesti.Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. Te ette voi menneille mitään, mutta tulevaisuus on teidän. Halaukset ja tsempit sullekkin. T:2
"Älkää antako lapsuuden pilata elämäänne. " siis voi aaaarrggghhhht miten rasittava lause!
Kuule LAPSUUS EI PILAA KENENKÄÄN ELÄMÄÄ, VAAN SAAMATTA JÄÄNEET ASIAT. Niiden saamisesta ei kukaan ole itse vastuussa, vaan vain toiset voivat ne heille antaa. Jos niitä ei ikinä saa, niin ihminen ei selviydy. Varsinkin, jos ei halua olla sellainen, joksi lapsena tuli, koska hänelle oltiin pahoja. Jos tiettty haluaa jatkaa sitä vanhempien antamaan mallia tehdä muille pahaa, niin silloin ei ole takuulla tunnontuskia eikä muitakaan esteitä tai vaikeuksia.Taidat olla todella hukassa. No, tsemppiä kuitenkin.
Lue toi otsikko. Sä et tiedä, miten niistä pääsee. Silti sä tulit neuvomaan, että unohtamalla, ja että on ihmisen oma syy, jos ne vaikuttavat aikuiseen elämään.
Sä tulit vähätelleeksi lapsuuden traumojen vaikutusta ihmisten elämään, opettele jos aihe sinua kiinnostaa, kuuntele, niin ehkä joskus ymmärrät. Sä et osaa auttaa tällä hetkellä, enkä mä sun tsemppiäsi kaipaa.
en ole ap
Sori, Sain avauksesta käsityksen, että olet terapiassa. Mutta no, ei se mikään velvollisuus ole. Ja jos asiaan ei ole varaa jollain hetkellä, niin sitten ei ole. Menet myöhemmin, jos tarvetta on.
Ehkä jokin luova taideharrastus voisi korvata terapiaa. Vaikka ihan piirustus, vesiväreillä maalaaminen tai runojen kirjoittaminen.
Ei lapsuuden tarumoista pääse hankkimalla koiraa, unohtamalla eikä muuttamalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsuuden tarumoista pääse hankkimalla koiraa, unohtamalla, maalaamalla, piirtämällä, kirjoittamalla eikä muuttamalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsuuden tarumoista pääse hankkimalla koiraa, unohtamalla eikä muuttamalla.
Pienetkin asiat voivat osaltaan helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsuuden tarumoista pääse hankkimalla koiraa, unohtamalla eikä muuttamalla.
Pienetkin asiat voivat osaltaan helpottaa.
No helpottaa voivat se on totta. Mutta jotenkin hullua, ettei jokainen tietäisi itse, mikä oloa helpottaa.
Alue: Aihe vapaa
Siis oletko käynyt terapian? Kyllä psykoterapiasta on monille tuossa tilanteessa paljonkin apua!