Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ymmärrätte sen vanhan sadun prinsessasta ja herneestä patjan alla? Mistä siinä on kyse?
En ole varma mikä on alkuperäinen versio, mutta luin tässä juuri lapselle yhtä uutta versiota, jossa kuningatar tahallaan laittoi prinsessakandidaattien patjojen alle kultaherneitä näitä testatakseen. Ensimmäiset nukkuivat yönsä hyvin, se "oikea prinsessa", joka saikin sitten puolisokseen vanhimman pojan, pahoitteli aamulla ettei saanut nukuttua ja on aivan mustelmilla.
En lapsenakaan oikein tajunnut tätä, eikö se ole huono asia olla noin ylimaallisen herkkä, että muka menee mustelmille eikä siis kestä sitä mitä normaalit ihmiset. Mutta nyt rupesin miettimään, että tarkoitetaanko tällä sitä, että jos huomaa jonkin epäkohdan, on hyvä rehellisesti kertoa omista havainnoistaan, vaikka ne tuntuisivat järkevästi ajatellen epätodennäköisiltä. Että elämä palkitsee sen joka on herkkä ja rehellinen? Se tuntuu hyvältä elämänohjeelta, eikö? Eli että... jos olisit vieraana ja saisit kymmenellä höyhenpatjalla pedatun sängyn jossa ei voi siis olla mitään vikaa, ja silti sänky vaivaisi niin paljon että et kerta kaikkiaan voi olla huomaamatta miten epämukava se sinulle on, oletko aamulla hiljaa vai kerrotko että näin kävi, kun et voi tietää miten isäntäväki asiaan suhtautuu. Sadun mukaan, jos tulkitsen tätä oikein, aina pitää kertoa, ei valittaen vaan asia asiana, ja isäntäväki voi tehdä tiedolla mitä haluaa. Kyseessä voi olla se yksi asia, jonka vain sinä pystyt huomaamaan. Vaikka ei ole helppoa olla se joka huomaa asioita joita muut eivät huomaa, sadun mukaan kannattaa olla rehellinen silti.
Kommentit (195)
Pieni tyttö tietenkin samastuu siihen tarinaan. Itse muistan ajatelleeni, että en ole oikea prinsessa enkä olisi ikinä huomannut hernettä enkä päässyt minnekään siis.
Olen siis jotenkin huonompi kuin oikeat, upeat prinsessat. Hiton monarkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sadun opetus: vain oikea-arvoinen, jalosukuinen nuori nainen voi huomata kultaisen herneen patjansa alla. Tavallinen piika tai talonpojan tytär nukkuu hyvin vaikka perunasäkki vuoteenaan.
Älä siis koskaan kilpaile ylempisäätyisten, parempisyntyisten ihmisten kanssa, sillä heidän (hyvät) ominaisuutensa ovat periytyviä, etkä voi voittaa heitä millään tavalla.
Mutta eihän sadussa sanota mitään periytyvyydestä. Ei sanota mitä tarkoittaa todellinen prinsessa. Sanotaan että prinsessoja on vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei tunnu olevan oikea prinsessa. Sitten tulee pyytämättä ovelle tyttö, taas yksi prinsessa, joka näyttää miltä lie ryysyläiseltä, omasta mielestään on nimenomaan oikea prinsessa, ja sen sijaan että esim. etsisivät tytön vanhemmat ja pyytäisivät sukupuuta tai kruunua näytille, testaavat herneellä onko oikea prinsessa. Sukutaustaa ei ikinä selvitetä.
Eikö siinä opetus ole vähintäänkin jotakin tyyliin "älä anna ulkomuodon pettää" tms.
Prinsessä oli ainoa neitsyt. Muutkin tunsivat herneen, mutta saivat siitä vain iloa.
Sadussa on kyse mielestäni epärehellisyydestä ja rehellisyydestä. Aiemmat prinsessat valehteli että ne on prinsessoja vakkeivat olekaan. Ehkä ne halusi vaan päästä hoviin ja saada rahaa ja valtaa. Aito prinsessa tuli linnaan ja ei ainakaan ulkoisesti näyttänyt prinsessalta ja väitti olevansa aito prinsessa. Mutta ei ne linnassa voinu uskoa, kun kaikki muutkin oli väittänyt samaa. Herneen avulla testattiin kuka on sisimmältään aidoin ja rehellisin. Ja tietenkin ideana on se että aito prinsessa on niin herkkä että tuntee herneen, mutta ei sadun opetus silti ole onko herkkyys hyvä vai huono, vaan aidot prinsessat nyt oli vaan semmosia mitä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sadun opetus mielestäni oli, että suutari pysyköön lestissään. Ei kannata esittää parempaa kui on, jokaisella meillä on paikkansa ja epärehellisiä ihmisiä riittää rikkauksien perässä. Ahneella on surkea loppu, kun taas rehellinen aina lopuksi palkitaan.
Eihän siinä tarinassa kellään ole surkeaa loppua? Tyttö tulee rähjäisenä linnaan, väittää olevansa prinsessa, seuraavana aamuna hovi uskoo että näin on.
No olihan se niille valeprinsessoille surkea loppu tavallaan kun suunnitelma ei toiminutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sadun opetus: Ei kaikki kiiltävä kultaa lie. Rähjäinen matkalainen voi olla todellinen prinsessa, kun taas kaunis neito valeasuun verhottu huijari. Älä luota ulkonäköön, luota sisimpään. Moni kakku päältä kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Sadun opetus: vain oikea-arvoinen, jalosukuinen nuori nainen voi huomata kultaisen herneen patjansa alla. Tavallinen piika tai talonpojan tytär nukkuu hyvin vaikka perunasäkki vuoteenaan.
Älä siis koskaan kilpaile ylempisäätyisten, parempisyntyisten ihmisten kanssa, sillä heidän (hyvät) ominaisuutensa ovat periytyviä, etkä voi voittaa heitä millään tavalla.
No tässähän tämä sadun 'opetus' on hyvin tiivistettynä eli suutari pysyköön lestissään. Tällaisilla saduilla ja tarinoilla pönkitettiin luokkayhteiskuntaa ja vallassa olevia ja niillä legitimoitiin vallan ja rahan periytyminen. Ja rahvaalle painotettiin, ettei kannata alkaa luulemaan itsestään mitään, et sinä pärjää kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä tarinaa kertoessa rahvas pääsi vaan vähän naureskelemaan aateliston hienostelulle.
En ole tainnut sitten lapsuuden kuulla tuota satua, mutta mitä siitä muistan, ymmärrän sen niin, että vain todellinen prinsessa ylipäätään tunsi tyynyn alla olevan herneen. Eli sadun pointti ei ollut, että hän oli ainut, joka sanoi rehellisesti mielipiteensä, vaan että hän oli ainut, joka tunsi herneen.
Todellinen prinsessa oli herkkä. Toisaalta eikö sadun todellinen prinsessa tullut alun perin rääsyihin pukeutuneena ja sateen piiskaamana linnaan hakemaan turvaa? Sadun toinen opetus on, että todellisen prinsessan herkkyyttä voi olla niissäkin, joissa sitä ei päältä päin aina uskoisi olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menin tuon sadun suhteen lapsena jopa niin pitkälle, että testasin nukkumista patjan alle sijoitetun herneen päällä. Ei tuntunut miltään, eli en ole prinsessa :-(
Kun muistelen Andersenin muita satuja, Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito ja Pieni tulitikkutyttö nyt ensiksi tulevat mieleen, niin yksi iso teema on erilaisuuden kokemus ja se, miten yhteisö tuohon erilaisuuteen suhtautuu. Ei yleensä mitenkään hyvin.
Tässä prinsessasadussa herkkyys käännetään ihailluksi ominaisuudeksi. Tavallaan kyseessä on se ruma ankanpoikanen, joka löytää joutsenperheensä. Mutta ei kyllä oikein vetoa tuo satu, kun prinsessaa ja hänen aiempia kärsimyksiään (missä lienee nukkunut!) ei mitenkään taustoiteta.
Ehkä Andersenilla pukkasi deadline päälle ja rapuloissaan ei parempaa keksinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tulkinta on jotakuinkin ollut se, että täydellinen nainen (jota prinsessa sadussa edustaa) on herkkä. Eli en ole ajatellut tarinan liittyneen rehellisyyteen tai valittamiseen vaan ihannenaisen "särkyvyyteen". Tällaista "aitoa" naista pitää kohdella ekstrahyvin, kuin kukkaa kämmenellä. Prinsessa (oikean elämän vastine siis kaunis suloinen nainen) ansaitsee superhyvää kohtelua.
En tosin tarinaa tarkasti muista.
Jostain syystä en kovin samaistu satujen prinsessoihin...
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelen Andersenin muita satuja, Ruma ankanpoikanen, Pieni merenneito ja Pieni tulitikkutyttö nyt ensiksi tulevat mieleen, niin yksi iso teema on erilaisuuden kokemus ja se, miten yhteisö tuohon erilaisuuteen suhtautuu. Ei yleensä mitenkään hyvin.
Tässä prinsessasadussa herkkyys käännetään ihailluksi ominaisuudeksi. Tavallaan kyseessä on se ruma ankanpoikanen, joka löytää joutsenperheensä. Mutta ei kyllä oikein vetoa tuo satu, kun prinsessaa ja hänen aiempia kärsimyksiään (missä lienee nukkunut!) ei mitenkään taustoiteta.
Ehkä Andersenilla pukkasi deadline päälle ja rapuloissaan ei parempaa keksinyt.
Jep. Tulihan niitä hutejakin. Mut jos on tehnyt niinkin hienon jutun kuin Ruma Ankanpoikanen, niin annettakoon hudit anteeksi. Andersen oli itse homo, erottui sillä tavalla muista ja tunsi olevansa osaamaton ja ruma ankka, kunnes näki joutsenia ja tajusi, et enhän minä ole ensinkään ankka vaan joutsen. Tämä on niin yleispätevä satu kaikille niille maailman ihmisille, jotka syystä tai toisesta tuntevat olevansa muuta kuin mitä pitäisi olla. Melkein jokaisen meistä on se oma itsensä löydettävä ja oma polku tallattava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellinen prinsessa on erityisherkkä. Ihan niin kuin meidän neiti. Ja meidän poika. Ja se kolmas, vielä erityisvauva.
Turhan kitisijästä, eli suomalaisesta nuorehkosta naisesta. Siitä on kyse!
Kaikkia satuja pitää tulkita niin että se, jolle satua kerrotaan on sadun päähenkilö. Tässä tapauksessa opetus on mielestäni se, että se henkilö, jonka elämä vaikuttaa selittämättömällä tavalla vaikeammalta kuin muiden elämä, ei ole vain hankala ihminen vaan oikeasti ja oikeutetusti herkkä, koska hän on syntynyt herkäksi (=prinsessaksi).
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia satuja pitää tulkita niin että se, jolle satua kerrotaan on sadun päähenkilö. Tässä tapauksessa opetus on mielestäni se, että se henkilö, jonka elämä vaikuttaa selittämättömällä tavalla vaikeammalta kuin muiden elämä, ei ole vain hankala ihminen vaan oikeasti ja oikeutetusti herkkä, koska hän on syntynyt herkäksi (=prinsessaksi).
Toisaalta tarina alkaa siitä puolisoa etsivästä prinssistä. Uskon kyllä että Anderssen on itse samaistunut siihen todelliseen prinsessaan.
Ennen vanhaan oli suuri ylpeyden aihe olla kykenemätön raskaaseen työhön, vain todella korkea-arvoinen pystyi laiskotella. Aateliset olivat "siniverisisiä", koska he olivat niin kalpeita, että verisuonet kuulsivat läpi, ulkona raatava tavallinen ihminen ruskettui. Kiinassa ylimystö kasvatti 20cm pitkät sormenkynnet vaan merkiksi, että olivat niin rikkaita, että heidän ei tarvinut tehdä työtä, pitkillä kynsillä kun sitä ei voinut tehä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli suuri ylpeyden aihe olla kykenemätön raskaaseen työhön, vain todella korkea-arvoinen pystyi laiskotella. Aateliset olivat "siniverisisiä", koska he olivat niin kalpeita, että verisuonet kuulsivat läpi, ulkona raatava tavallinen ihminen ruskettui. Kiinassa ylimystö kasvatti 20cm pitkät sormenkynnet vaan merkiksi, että olivat niin rikkaita, että heidän ei tarvinut tehdä työtä, pitkillä kynsillä kun sitä ei voinut tehä.
1800-luvun Tanska oli kuitenkin jo aika porvarillinen paikka. Andersen oli lähtöisin köyhistä oloista mutta pääsi sponsorien avulla yliopistoon. Eli en usko, että satu on edes syntyaikanaan viitannut siihen, että olisi jotenkin yleisesti hienoa olla kuninkaallisen herkkä.
Itse kallistuisin siihen, että herkkyys esitetään lukijan silmiin vähän naurettavanakin ominaisuutena, mutta oikeassa tilanteessa se saattaakin olla tarpeellista.
Nykyajan prinsessa olisi homealtistunut, jota kaikki pitäisivät hulluna, mutta joka perustaisi sisäilmaongelmiin erikoistuneen firman ja saisi hurjasti menestystä.
Alue: Aihe vapaa
Sadun opetus: vain oikea-arvoinen, jalosukuinen nuori nainen voi huomata kultaisen herneen patjansa alla. Tavallinen piika tai talonpojan tytär nukkuu hyvin vaikka perunasäkki vuoteenaan.
Älä siis koskaan kilpaile ylempisäätyisten, parempisyntyisten ihmisten kanssa, sillä heidän (hyvät) ominaisuutensa ovat periytyviä, etkä voi voittaa heitä millään tavalla.