Äidit eivät ole lapselle yhtään sen tärkeämpiä kuin isät

Vierailija kirjoitti:

Isäni kasvattamana voin kertoa kaikille äideille, että aika iso osa äidin roolista on kulttuurirelativismia, ei mitään biologiaa tai luonnonlakia. Toki äidit tykkäävät ajatella olevansa korvaamattomia ykkösvanhempia. Niin kauan kun sillä ei estetä isän ja lapsen suhdetta, niin se on varmaan ihan voimaannuttavaa ja söpöä.

- Tämän vuoksi minun vuoksi lapsen vanhempana voi minusta toimia yhtä hyvin mies tai miesparikin, siinä kuin naisparikin. Ja miltei tabu aihe on se, että mies, joka haaveksii lapsista, mutta samaan hengenvetoon sanoo, että mieluummin saattaisi kasvattaa lapsen yksin kuin kumppanin kanssa. Jos tällaisen menee ääneen sanomaan, niin äkkiä löytyy joukko, joka on vakuuttunut siitä, että mies on hivenen kajahtanut tai kenties sairas perverssi, ehkä pdofiili.

Mutta jos, tai kun nainen sanoo vasttavalla tavalla haaveksivansa siitä, että saattaisi hankkia mieluiten yksin lapsen, niin aika monta löytyy, jotka nyökyttelevät ja hymistelevät, että aivan ymmärrän ja tiedän ja varmasti viisas ratkasiu, että joko olet ajatellut, että kenelle voisit muumimukisi ojentaa vai katseletko vielä tarjontaa. Vai aattelitkona adoptoinnilla hoitaa homman

On myös käsittämätöntä, että jos heteropariskunta eroaa ja pieneten lapsien lähihuoltajana jatkaa eron jälkeen mies, niin hämmästyttävän moni tuntuu ajattelevan, että äidissä täytyy olla jotain hyvin paljon pielessä kunsallii moisen.

Sen sijaan, että kävisi edes pienen hetken mielessä, että tällaiseen päätökseen saattaa olla hyvinkin järkevät ja kestävät perustelut olemasaa, ilman, että naisen tulisi olla mitenkään ns. kajahtanut, vaikkei pariskunnan liitto pysynytkään koossa siihen saakka kunnes kuolema olisi heidät erottanut.

Esimerkkinä minuta hyvästä syystä vaikka naisen työ(/t), joka vaativat miehen työhön verrattuna paljon enemmän matkustelua ja muutoinkin eriaikoina ja lyhyellä varoitusajalla valmiutta lähteä.    

No niinhän se on, ei se sukupuoli märää kuka on lapselle läheinen. Itse koen olevani aivan yhtä tärkeä lapselleni kuin hänen isänsäkin on.

Ainut ero oli vauvavuonna siinä, että koska minulla oli tissit vastasin ruokkimisesta.

Hyvä äiti ja hyvä isä ovat vanhemmuudessa ihan samalla viivalla. Tosin arkikokemus osoittaa, että isissä on käsittämättömän paljon hajontaa vielä näin 2010-luvulla. Huonoimmille en antaisi edes kultakalaa hoidettavaksi.

Omilla lapsillani on hyvä isä, ja täytyy kyllä sanoa, että ehkä elämäni tärkein valinta.

Eikö aloitus ole vähän mennyttä aikaa? Kuka tuollaisia enää miettii? Äideille on ykkösvanhemman roolin sijasta usein tarjolla pikemminkin se ilkeän vanhemman rooli, johon kuuluu komentaminen, käskeminen ja muu yhtä mukava.

Niin totta joka sana!

Miksi feminismiä vastustavat miehet vinkuvat aina ihan epärelevanteista asioista, mutta tässä asiassa miehet ovat usein hiljaista poikaa :(

No ei kai tietenkään tuollaista jyrkkää hokemaa kukaan kannata. Totta kai se riippuu äidistä ja isästä, tapauskohtaisesti. Lapsestakin - kyllä se usein vielä menee niin, että isillä ja pojilla ja toisaalta äideillä ja tyttärillä on läheisempi suhde, hyvässä ja pahassakin.

Minä olen omille lapsilleni tärkeämpi, kuin mieheni - ja se on pitkälti kiinni mielenkiinnosta ja läsnäolon määrästä. En sano, etteikö miehenikin olisi tärkeä ja etteikö hän olisi kohtuullisen hyvä isä - mutta aika poissaoleva. Ja näin aika usein on. Isä ei tiedä lapsensa kavereita, ei mielenkiinnon kohteita, ei pelkoja. Isä ei ole se, johon lapsi turvautuu, kun sattuu tai kun joku kiusaa. Isälle ei lapsi uskoudu, kun pelottaa tai kun hän on ihastunut.

Ja totta kai tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, voiko miesparilla olla lapsia tai voiko yksinhuoltaja olla mies. TOTTA KAI VOI - kysehän oli siis enemmänkin perhekohtaisista rooleista ja isistä yksilöinä.

Erosta huolimatta exäni on aina ollut hyvä isä lapsilleen ja minusta on ollut vain huojentavaa huomata, että jos minulle jotain sattuisi, niin lapset jäisivät hyvään hoivaan. En ole korvaamaton eikä kasvatukseni ole sen kummoisempaa kuin muiden lapsistani välittävän. Tiedän ainakin 2 (eri perheen) lasta, jotka ovat isänsä kasvattamia ja molemmista on tulleet kelpo kansalaisia. Tiedän myös lapsia, jotka haluaisivat asua isällään, mutta äiti on saanut huoltajuuden vain tittelinsä vuoksi. Toisella äitillä tuntuu menojalka vipattavan samaan aikaan, kun isä voisi olla lastensa kanssa. Tänä päivänä se äiti-status ei takaa mitään. Meillä lapset ovat saaneet valita kumman luona asuvat ja heillä on kriteereinä olleet ainoastaan asuinpaikkamme. Vierailevat isällään aina kun voivat ja joskus ottavat kaverinsakin sinne mukaan, eli ilmeisesti kaikki on hyvin.

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on, ei se sukupuoli märää kuka on lapselle läheinen. Itse koen olevani aivan yhtä tärkeä lapselleni kuin hänen isänsäkin on.

Ainut ero oli vauvavuonna siinä, että koska minulla oli tissit vastasin ruokkimisesta.

Me ollaan kumppanin kanssa puhuttu, että jos tilanne lapsi vaihheesa sitten se, että hänellä on ura ns. kriittisessä vaiheessa tai muuten elämä sellainen, että olisi todennäköisesti parempi, että minä (miehnä) olisin ykkösvastuussa vielä rintaruokinnassa olevasta lapsesta, niin ainakin saattaisimme kokeilla hänen -lapsen äidin- (ns.) lypsämistä, niin lapsi voisi lapsi saada kenties maailman parasta ravintoa. Mutta toistaiseksi tämä on vain ajatelma, koska ei ole lapsia, eikä titoa siitäkään, että kuinka hyvin kumppaniltani erittyy rintamaitoa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on, ei se sukupuoli märää kuka on lapselle läheinen. Itse koen olevani aivan yhtä tärkeä lapselleni kuin hänen isänsäkin on.

Ainut ero oli vauvavuonna siinä, että koska minulla oli tissit vastasin ruokkimisesta.

Me ollaan kumppanin kanssa puhuttu, että jos tilanne lapsi vaihheesa sitten se, että hänellä on ura ns. kriittisessä vaiheessa tai muuten elämä sellainen, että olisi todennäköisesti parempi, että minä (miehnä) olisin ykkösvastuussa vielä rintaruokinnassa olevasta lapsesta, niin ainakin saattaisimme kokeilla hänen -lapsen äidin- (ns.) lypsämistä, niin lapsi voisi lapsi saada kenties maailman parasta ravintoa. Mutta toistaiseksi tämä on vain ajatelma, koska ei ole lapsia, eikä titoa siitäkään, että kuinka hyvin kumppaniltani erittyy rintamaitoa..

Kyllä, juurikin näin :) mutta muistakaa kuitenkin, että korvikeellakin kasvaa hyviä ihmisiä. Meillä minä jäin kotiin (taloudellisesti meillä ainut vaihtoehto) niin imetys oli helppoa. Pumppaaminen ei toiminut ollenkaan kun maidon tulo kiihtyi siitä niin kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on, ei se sukupuoli märää kuka on lapselle läheinen. Itse koen olevani aivan yhtä tärkeä lapselleni kuin hänen isänsäkin on.

Ainut ero oli vauvavuonna siinä, että koska minulla oli tissit vastasin ruokkimisesta.

Me ollaan kumppanin kanssa puhuttu, että jos tilanne lapsi vaihheesa sitten se, että hänellä on ura ns. kriittisessä vaiheessa tai muuten elämä sellainen, että olisi todennäköisesti parempi, että minä (miehnä) olisin ykkösvastuussa vielä rintaruokinnassa olevasta lapsesta, niin ainakin saattaisimme kokeilla hänen -lapsen äidin- (ns.) lypsämistä, niin lapsi voisi lapsi saada kenties maailman parasta ravintoa. Mutta toistaiseksi tämä on vain ajatelma, koska ei ole lapsia, eikä titoa siitäkään, että kuinka hyvin kumppaniltani erittyy rintamaitoa..

Kyllä, juurikin näin :) mutta muistakaa kuitenkin, että korvikeellakin kasvaa hyviä ihmisiä. Meillä minä jäin kotiin (taloudellisesti meillä ainut vaihtoehto) niin imetys oli helppoa. Pumppaaminen ei toiminut ollenkaan kun maidon tulo kiihtyi siitä niin kovasti.

Kiitos. - Tottahan toki, mutta kuten sanottu, niin pidän aitoa rintamaitoa maailman kenties parhaimpana ravintona ja käytämme sitä, jos vain mahdollista. - kuten edellä kirjoitin, niin vielä ei tiedetä sitä(kään) kuinka paljon kumppanistani lopulta erittyy maitoa. (Todennäköisesti kuitenkin enemmän kuin minun karvaiselta rinnaltani). - Korvie on sitten vasta toissijainen. - - Olen lukenut hölmistyneenä tekstejä, joissa naiset (vai naisiksi esiintyneet meieht?) ovat kirjoittanee, etteivät halua aloittaa ruokintaa, koska rinnat menisivät lapsen imettämisestä pilalle... Tai kuinka kehitysmaissa jotkut ylikansalliset yhtiöt ovat markkinoineet  äidinmaittokorvikkeita ensi-sijaisena lapsen ruokana, jota jokaisen itseään kunnioittavan vanhemman pitäsi antaa lapselle... 

Hyvä.

Olen ajatellut, että jos joskus eroan, jätän lapset isälle.

Hän nimittäin veisi perheen taloudelliset resurssit mukanaan ja siten hänellä on paremmat mahdollisuudet tarjota lapsille kaikkea tarpeellista ja mukavaa.

Tottakai isä on sulle tärkeämpi, jos kerran olet isäsi kasvattama...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on, ei se sukupuoli märää kuka on lapselle läheinen. Itse koen olevani aivan yhtä tärkeä lapselleni kuin hänen isänsäkin on.

Ainut ero oli vauvavuonna siinä, että koska minulla oli tissit vastasin ruokkimisesta.

Me ollaan kumppanin kanssa puhuttu, että jos tilanne lapsi vaihheesa sitten se, että hänellä on ura ns. kriittisessä vaiheessa tai muuten elämä sellainen, että olisi todennäköisesti parempi, että minä (miehnä) olisin ykkösvastuussa vielä rintaruokinnassa olevasta lapsesta, niin ainakin saattaisimme kokeilla hänen -lapsen äidin- (ns.) lypsämistä, niin lapsi voisi lapsi saada kenties maailman parasta ravintoa. Mutta toistaiseksi tämä on vain ajatelma, koska ei ole lapsia, eikä titoa siitäkään, että kuinka hyvin kumppaniltani erittyy rintamaitoa..

Kyllä, juurikin näin :) mutta muistakaa kuitenkin, että korvikeellakin kasvaa hyviä ihmisiä. Meillä minä jäin kotiin (taloudellisesti meillä ainut vaihtoehto) niin imetys oli helppoa. Pumppaaminen ei toiminut ollenkaan kun maidon tulo kiihtyi siitä niin kovasti.

Kiitos. - Tottahan toki, mutta kuten sanottu, niin pidän aitoa rintamaitoa maailman kenties parhaimpana ravintona ja käytämme sitä, jos vain mahdollista. - kuten edellä kirjoitin, niin vielä ei tiedetä sitä(kään) kuinka paljon kumppanistani lopulta erittyy maitoa. (Todennäköisesti kuitenkin enemmän kuin minun karvaiselta rinnaltani). - Korvie on sitten vasta toissijainen. - - Olen lukenut hölmistyneenä tekstejä, joissa naiset (vai naisiksi esiintyneet meieht?) ovat kirjoittanee, etteivät halua aloittaa ruokintaa, koska rinnat menisivät lapsen imettämisestä pilalle... Tai kuinka kehitysmaissa jotkut ylikansalliset yhtiöt ovat markkinoineet  äidinmaittokorvikkeita ensi-sijaisena lapsen ruokana, jota jokaisen itseään kunnioittavan vanhemman pitäsi antaa lapselle... 

Hyviä ajatuksia. Kahden onnistuneen ja pitkän imetyksen kokemuksella vielä muutama käytännön neuvo.

Ensinnäkin: jos äiti ruokkii lasta, sinun tehtäväsi on ruokkia äitiä. Ensimmäisten viikkojen imetysnälässä ja toki myöhemminkin kullan arvoinen on mies, joka osaa kokata ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Ja joka kantaa pyytämättä mehua eteen.

Ja toinen: sinun tehtäväsi on valaa uskoa imetyksen onnistumiseen. Se on hienovaraista touhua. Älä ole ratkaisukeskeinen. Hiero hartioita, ole läsnä. Jos et tiedä mitä sanoa, älä sano mitään. Ja jos imetys ei kerta kaikkiaan onnistu, niele ikuisesti sanasi jokaisesta itseään kunnioittavasta vanhemmasta. Noilla puheilla viilletään ikuisia haavoja.

Itselleni isä oli lapsena tärkeämpi kuin äiti, ja mahdollistavat syyt, persoonakysymysten ohella, olivat mielestäni se, että isä oli vastuullinen, osallistuva, kunnollinen ja kaiken päällisiksi sillä tavalla "naisten kasvattama", että kykeni opettelemaan elämässään vaikuttavat naispuoliset ihmiset yksilöinä. Aikuisena monien muitten miesten huonous kasvattajina on lyönyt ällikällä, mukaanluettuna omien lasten isä, aika korkealle olivat omat odotukseni asettuneet. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö mies voisi olla todella hyvä vanhempi.

Jos huomaa syrjäytyvänsä omassa vanhemmuudessaan, voi syy olla se, että on sellainen viitsimätön osallistumaton vanhempi, jota lapset eivät voi huutaa hätiin, tai on vastuuton epäluotettava lupaileva renttuilija tai seksistinen stereotyypittelevä "herrasmies" tms., joka ei luo aitoa suhdetta kehenkään, eikä oikein tunne ketään. Ihan samat konstit toimivat sukupuolesta riippumatta, jos haluaa pilata suhteensa omiin lapsiinsa.

Onko aloittaja sama, jota ärsytti, kun sanotaan "miehet kuolevat nuorempana kuin naiset"? Kun ei siis aina sanota, että kyseessä on keskimäärin? :-)

Sehän on siis niin, että yleisesti ottaen äidit on lapselle tärkeämpiä kuin isät, kun lähdetään siitä oletuslähtökohdasta, että kyseessä on tavallinen perhe, tavalliset isä ja äiti, oletetaan, että äiti imettää ja hoitaa lasta ensisijaisesti (kuten oli esimerkiksi kivikaudella eikä ollut mitään korvikkeita keksitty), kun vauva on syntynyt ja on pieni, isä on metsästämässä. Lapsen ensisijainen hoitaja nyt vain on etenkin ennen muinoin ollut yleensä se äiti siitä luonnollisesta syystä, että nainen oli se, joka imetti jälkeläisiä ja tällöin tästä sattuneesta biologisesta syystä lapsen ensisijainen kiintymyssuhde on muodostunut äidin kanssa.

Nykyäänkin vaikka tasa-arvo ja isien rooli on kasvanut paljon, äiti on useammin se, joka vauvaa enemmän hoitaa tämän synnyttyä ja jos äiti on ns. normaali ja välittää vauvastaan, hoitaa tätä ja vastaa tämän tarpeisiin, ensisijainen kiintymyssuhde muodostuu heidän välilleen. Tämän vuoksi tavataan sanoa, että "äiti on lapselle tärkeämpi". Tämä on nimenomaan ihan biologiaa ja normaalia kehityspsykologiaa. Kyseessä on myös yleistys, kyllä, mutta luulisi tämän jokaisella normaalijärjellä varustetun tajuavan (kuten siinä toisessa ketjussakin sanottiin).

Tottakai aina on poikkeuksia ja nykyään ehkä aina vain enemmän ja enemmän. Joskus on isät siinä roolissa, että he on päävastuussa tai kokonaan yksin vastuussa vauvan hoidosta tämän synnyttyä. Silloin ensisijainen kiintymyssuhde muodostuu tottakai heidän välilleen ja isä voi olla se tärkeämpi. Lapselle voi olla tärkein henkilö myös vaikka mummi tai naapurin täti, jos ei ole omilta vanhemmiltaan oikeanlaista hoivaa saanut ja on saanut sitä jostain muualta.

Höpölöpö. Työskentelen erityislasten parissa ja kyllä niillä lapsilla on todella isoja traumoja juuri äidin hylkäämisestä. Paljon isompia kuin isien katoamisesta. Erityisesti poikalapset kärsii äitipulaa todella paljon. Siellä on jätetty pieniä poikia iseille ja äidit muuttaneet johonkin kauas tekemään uuden miehen kanssa lapsia. Ja "pieni" poika on sitten heitteillä. Sitten äiti varmaan jossain lässyttää, että niin on pojalla kiva isänsä kanssa ja tasa-arvoinen vanhemmuus jne. Bullshit. Näkisitte ne pojat. Ne kärsii. Paljon enemmän kuin isättömät pojat.

On ne homoille! Eli kaikille, joiden nimeksi on annettu Eemi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on, ei se sukupuoli märää kuka on lapselle läheinen. Itse koen olevani aivan yhtä tärkeä lapselleni kuin hänen isänsäkin on.

Ainut ero oli vauvavuonna siinä, että koska minulla oli tissit vastasin ruokkimisesta.

Me ollaan kumppanin kanssa puhuttu, että jos tilanne lapsi vaihheesa sitten se, että hänellä on ura ns. kriittisessä vaiheessa tai muuten elämä sellainen, että olisi todennäköisesti parempi, että minä (miehnä) olisin ykkösvastuussa vielä rintaruokinnassa olevasta lapsesta, niin ainakin saattaisimme kokeilla hänen -lapsen äidin- (ns.) lypsämistä, niin lapsi voisi lapsi saada kenties maailman parasta ravintoa. Mutta toistaiseksi tämä on vain ajatelma, koska ei ole lapsia, eikä titoa siitäkään, että kuinka hyvin kumppaniltani erittyy rintamaitoa..

Hienoa, että haluaisitte vauvan ruokkia ensisijaisesti rintamaidolla. Se on ehdottomasti totta, että se olisi lapselle parasta ravintoa. Enkä tarkoita ketään syyllistää korvikkeesta! Sitä on käytettävä, jos pakko on eikä sille voi mitään. Itsekin jouduin vauvaani ruokkimaan ekat 2kk osin korvikkeella. Se on myös jokaisen oma valinta, jos haluaa sitä käyttää. Soisin kuitenkin, ettei sitä liikaa "tuputettaisi" vaihtoehtona, jos imetys kuitenkin onnistuu ja siihen olisi hyvät mahdollisuudet. (Tämä sille, joka ehdotti, että onhan korvikettakin.) Imetystä ja sen onnistumista pitäisi enemmän tukea ihan yleisesti ottaen.

Kuulostat hyvältä isältä ja kumppanilta, kun haluat auttaa! En halua olla pahanilmanlintu, mutta pakko todeta, että lypsämällä ei mitenkään välttämättä saa tarpeeksi maitoa. Vauvan imeminen tapahtuu niin eri tekniikalla eikä lypsy välttämättä riitä. Vauva osaa siis imemällä "tilata" enemmän maitoa. Tämän halusin vain siis sanoa sillä, ettei se tule sitten aikanaan yllätyksenä. :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niinhän se on, ei se sukupuoli märää kuka on lapselle läheinen. Itse koen olevani aivan yhtä tärkeä lapselleni kuin hänen isänsäkin on.

Ainut ero oli vauvavuonna siinä, että koska minulla oli tissit vastasin ruokkimisesta.

Me ollaan kumppanin kanssa puhuttu, että jos tilanne lapsi vaihheesa sitten se, että hänellä on ura ns. kriittisessä vaiheessa tai muuten elämä sellainen, että olisi todennäköisesti parempi, että minä (miehnä) olisin ykkösvastuussa vielä rintaruokinnassa olevasta lapsesta, niin ainakin saattaisimme kokeilla hänen -lapsen äidin- (ns.) lypsämistä, niin lapsi voisi lapsi saada kenties maailman parasta ravintoa. Mutta toistaiseksi tämä on vain ajatelma, koska ei ole lapsia, eikä titoa siitäkään, että kuinka hyvin kumppaniltani erittyy rintamaitoa..

Hienoa, että haluaisitte vauvan ruokkia ensisijaisesti rintamaidolla. Se on ehdottomasti totta, että se olisi lapselle parasta ravintoa. Enkä tarkoita ketään syyllistää korvikkeesta! Sitä on käytettävä, jos pakko on eikä sille voi mitään. Itsekin jouduin vauvaani ruokkimaan ekat 2kk osin korvikkeella. Se on myös jokaisen oma valinta, jos haluaa sitä käyttää. Soisin kuitenkin, ettei sitä liikaa "tuputettaisi" vaihtoehtona, jos imetys kuitenkin onnistuu ja siihen olisi hyvät mahdollisuudet. (Tämä sille, joka ehdotti, että onhan korvikettakin.) Imetystä ja sen onnistumista pitäisi enemmän tukea ihan yleisesti ottaen.

Kuulostat hyvältä isältä ja kumppanilta, kun haluat auttaa! En halua olla pahanilmanlintu, mutta pakko todeta, että lypsämällä ei mitenkään välttämättä saa tarpeeksi maitoa. Vauvan imeminen tapahtuu niin eri tekniikalla eikä lypsy välttämättä riitä. Vauva osaa siis imemällä "tilata" enemmän maitoa. Tämän halusin vain siis sanoa sillä, ettei se tule sitten aikanaan yllätyksenä. :-)

Vierailija kirjoitti:

Höpölöpö. Työskentelen erityislasten parissa ja kyllä niillä lapsilla on todella isoja traumoja juuri äidin hylkäämisestä. Paljon isompia kuin isien katoamisesta. Erityisesti poikalapset kärsii äitipulaa todella paljon. Siellä on jätetty pieniä poikia iseille ja äidit muuttaneet johonkin kauas tekemään uuden miehen kanssa lapsia. Ja "pieni" poika on sitten heitteillä. Sitten äiti varmaan jossain lässyttää, että niin on pojalla kiva isänsä kanssa ja tasa-arvoinen vanhemmuus jne. Bullshit. Näkisitte ne pojat. Ne kärsii. Paljon enemmän kuin isättömät pojat.

No, erityisvanhemmuus on aika rankka laji, siinä sukupuolierot kärjistyvät äärimmilleen. Niiden poikien jätetyillä iseillä voi olla vielä itsellään hoitamaton erityisyys, jonka ajatuksen torjuvat mielestään. Erityisen vanhempana joutuu vielä kovasti hoidollisempaan rooliin kuin tavislapsen kanssa, pitäis hyväksyä ja muistaa kuntoutukset ja lääkkeet. -se edellissivulta, jolla on hyvä isä