Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten suhtaudut siihen, että tuntematon mies lähestyy sinua kadulla / kaupassa yms?
21.09.2017 |
Huom. tässä tarkoitetaan asiallisia lähestymisiä, ei sellaisia joissa pelotellaan, ahdistellaan, kosketellaan yms. Huomioi myös, että hyvä suhtautuminen ei tarkoita sitä, että vaihtaisit numeroita, menisit treffeille tai muuta sellaista. Tarkoituksena lähinnä selvittää, että ovatko sellaiset lähestymiset ylipäätään ok vai ei teidän mielestä.
Vastausvaihtoehdot tarkoituksella hieman kärjistetyt.
Kommentit (78)
Mua lähestytään kyllä ja mun mies on siitä ihan kypsä. Nykyään ei enää edes esitä vaan sanoo suoraan että lähdepäs siitä jos sillä välillä kun hän on kahvia hakemassa, joku tulee mun viereen kahvilanpöydässä jutteleen. Yleensä yritän sanoa että nyt ei sovi tai jotain..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Öö, siis lähestyisi missä mielessä? Multa tulevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta kysymään kelloa, raitiovaunua Länsisatamaan, jotain tiettyä kauppaa jne. Mä varmaan näytän sen verran turvalliselta ja tietäväiseltä "tädiltä", että vedän puoleeni kysyjiä. Autan aina, jos pystyn, vaikka kielimuuriakin olisi. (Kerran yksi italialainen pariskunta etsi Tennispalatsia. He eivät puhuneet englantia enkä minä italiaa, mutta piirsin sitten heille kartan. :D )
Mun iskemistä kadulla elämäni aikana on yrittänyt varmaan kaksi miestä ja nekin melko reippaassa humalassa.
Heh mulla on aivan sama. Jos joku on hukassa niin takuu varmasti se tulee multa kysymään missä tennispalatsi tjms. on. Eilen viimeeksi joku mies jutusteli niitä näitä kun kävelin rannan ohi. Olen todennut että taidan olla se "ei niin pelottavan näköinen" jolta uskaltaa mennä kysymään tai jolle uskaltaa puhua. Yhden kerran muistan että kadulla on pyydetty treffeille ja yhden kerran vastaan tuli mies porukka, hieman maistissa, puvut päällä, jostain juhlista tulossa, päätti yksi miehistä kosia minua. Onhan näitä kaiken näköisiä törmäyksiä, mutta mitä väliä, kyllä kai ihmisille puhua saa.
Olen introvertti ja inhoan kaikkia lähestymisiä. Toivon vaan, että saisin elää yksin ja rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö, siis lähestyisi missä mielessä? Multa tulevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta kysymään kelloa, raitiovaunua Länsisatamaan, jotain tiettyä kauppaa jne. Mä varmaan näytän sen verran turvalliselta ja tietäväiseltä "tädiltä", että vedän puoleeni kysyjiä. Autan aina, jos pystyn, vaikka kielimuuriakin olisi. (Kerran yksi italialainen pariskunta etsi Tennispalatsia. He eivät puhuneet englantia enkä minä italiaa, mutta piirsin sitten heille kartan. :D )
Mun iskemistä kadulla elämäni aikana on yrittänyt varmaan kaksi miestä ja nekin melko reippaassa humalassa.Heh mulla on aivan sama. Jos joku on hukassa niin takuu varmasti se tulee multa kysymään missä tennispalatsi tjms. on. Eilen viimeeksi joku mies jutusteli niitä näitä kun kävelin rannan ohi. Olen todennut että taidan olla se "ei niin pelottavan näköinen" jolta uskaltaa mennä kysymään tai jolle uskaltaa puhua. Yhden kerran muistan että kadulla on pyydetty treffeille ja yhden kerran vastaan tuli mies porukka, hieman maistissa, puvut päällä, jostain juhlista tulossa, päätti yksi miehistä kosia minua. Onhan näitä kaiken näköisiä törmäyksiä, mutta mitä väliä, kyllä kai ihmisille puhua saa.
Mulla tämä ikävä kyllä ilmenee myös sillä tavalla, että mulle "uskaltaa" sanoa myös negatiivisia asioita tai laittaa mut "sijaisvastuulliseksi" jonkin minua muistuttavan viiteryhmän tekosista. On moitittu nuorten naisten siveettömästä pukeutumisesta ja liiasta meikkaamisesta (en ole mikään ääripää näissä). Minulle siitä uskalletaan sanoa, pahoille tytöille ei. Myös henkilökohtaista arvostelua ja elämänohjeiden tuputtamista olen saanut kuulla ihan tuntemattomilta, pääasiassa miehiltä.
Mulla on tapana vastata takaisin, mutta ei tää piru vie aina ole mitään "ihanaa". Olen oikeasti jopa itkenyt tämän takia. T. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö, siis lähestyisi missä mielessä? Multa tulevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta kysymään kelloa, raitiovaunua Länsisatamaan, jotain tiettyä kauppaa jne. Mä varmaan näytän sen verran turvalliselta ja tietäväiseltä "tädiltä", että vedän puoleeni kysyjiä. Autan aina, jos pystyn, vaikka kielimuuriakin olisi. (Kerran yksi italialainen pariskunta etsi Tennispalatsia. He eivät puhuneet englantia enkä minä italiaa, mutta piirsin sitten heille kartan. :D )
Mun iskemistä kadulla elämäni aikana on yrittänyt varmaan kaksi miestä ja nekin melko reippaassa humalassa.Heh mulla on aivan sama. Jos joku on hukassa niin takuu varmasti se tulee multa kysymään missä tennispalatsi tjms. on. Eilen viimeeksi joku mies jutusteli niitä näitä kun kävelin rannan ohi. Olen todennut että taidan olla se "ei niin pelottavan näköinen" jolta uskaltaa mennä kysymään tai jolle uskaltaa puhua. Yhden kerran muistan että kadulla on pyydetty treffeille ja yhden kerran vastaan tuli mies porukka, hieman maistissa, puvut päällä, jostain juhlista tulossa, päätti yksi miehistä kosia minua. Onhan näitä kaiken näköisiä törmäyksiä, mutta mitä väliä, kyllä kai ihmisille puhua saa.
Mulla tämä ikävä kyllä ilmenee myös sillä tavalla, että mulle "uskaltaa" sanoa myös negatiivisia asioita tai laittaa mut "sijaisvastuulliseksi" jonkin minua muistuttavan viiteryhmän tekosista. On moitittu nuorten naisten siveettömästä pukeutumisesta ja liiasta meikkaamisesta (en ole mikään ääripää näissä). Minulle siitä uskalletaan sanoa, pahoille tytöille ei. Myös henkilökohtaista arvostelua ja elämänohjeiden tuputtamista olen saanut kuulla ihan tuntemattomilta, pääasiassa miehiltä.
Mulla on tapana vastata takaisin, mutta ei tää piru vie aina ole mitään "ihanaa". Olen oikeasti jopa itkenyt tämän takia. T. Eri
No höh, en oikein muuta osaa sanoa kuin että anna niiden nagatiivisten juttujen mennä korvasta sisään ja toisesta ulos =)
Vahvista itsetuntoasia niin ei tarvitse pöhköjen kommentteihin sanoa kuin huihai =)
Muutenkin ei negatiivisten ihmisten kanssa kannata kovin kauaa seurustella ne tekee vain pahan olon.
Juttelen mielelläni kaikkien hyväkäytöksisien siistien ihmisten kanssa. Mutta minusta mitään treffejä ei kannata ehdotella, koska eihän joku täysin tuntematon ihminen voi tietää oikeasti yhtään, kuka minä olen, ja siinä mielessä olla minusta kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö, siis lähestyisi missä mielessä? Multa tulevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta kysymään kelloa, raitiovaunua Länsisatamaan, jotain tiettyä kauppaa jne. Mä varmaan näytän sen verran turvalliselta ja tietäväiseltä "tädiltä", että vedän puoleeni kysyjiä. Autan aina, jos pystyn, vaikka kielimuuriakin olisi. (Kerran yksi italialainen pariskunta etsi Tennispalatsia. He eivät puhuneet englantia enkä minä italiaa, mutta piirsin sitten heille kartan. :D )
Mun iskemistä kadulla elämäni aikana on yrittänyt varmaan kaksi miestä ja nekin melko reippaassa humalassa.Heh mulla on aivan sama. Jos joku on hukassa niin takuu varmasti se tulee multa kysymään missä tennispalatsi tjms. on. Eilen viimeeksi joku mies jutusteli niitä näitä kun kävelin rannan ohi. Olen todennut että taidan olla se "ei niin pelottavan näköinen" jolta uskaltaa mennä kysymään tai jolle uskaltaa puhua. Yhden kerran muistan että kadulla on pyydetty treffeille ja yhden kerran vastaan tuli mies porukka, hieman maistissa, puvut päällä, jostain juhlista tulossa, päätti yksi miehistä kosia minua. Onhan näitä kaiken näköisiä törmäyksiä, mutta mitä väliä, kyllä kai ihmisille puhua saa.
Mulla tämä ikävä kyllä ilmenee myös sillä tavalla, että mulle "uskaltaa" sanoa myös negatiivisia asioita tai laittaa mut "sijaisvastuulliseksi" jonkin minua muistuttavan viiteryhmän tekosista. On moitittu nuorten naisten siveettömästä pukeutumisesta ja liiasta meikkaamisesta (en ole mikään ääripää näissä). Minulle siitä uskalletaan sanoa, pahoille tytöille ei. Myös henkilökohtaista arvostelua ja elämänohjeiden tuputtamista olen saanut kuulla ihan tuntemattomilta, pääasiassa miehiltä.
Mulla on tapana vastata takaisin, mutta ei tää piru vie aina ole mitään "ihanaa". Olen oikeasti jopa itkenyt tämän takia. T. Eri
No höh, en oikein muuta osaa sanoa kuin että anna niiden nagatiivisten juttujen mennä korvasta sisään ja toisesta ulos =)
Vahvista itsetuntoasia niin ei tarvitse pöhköjen kommentteihin sanoa kuin huihai =)
Muutenkin ei negatiivisten ihmisten kanssa kannata kovin kauaa seurustella ne tekee vain pahan olon.
Meen vaan aina niin hämilleni, kun alkuun luulen että "rupatellaan mukavia", mutta ihan yht äkkiä voi muuttua sävy keskustelussa. Todella yritän jatkossa muistaa, että tuollaista minun ei tarvitse kuunnella eikä nieleskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuohon ole olemassa yksiselitteistä vastausta, kun se on niin täysin tilanteesta ja lähestymisestä kiinni. Mikä ylipäänsä lasketaan lähestymiseksi? Se, että alkaa heittää juttua? Useimmiten se on täysin ok. Aloitan itse helposti jutun vieraidenkin ihmisten kanssa. Työpaikkani ympäristön ravintoloiden ja kauppojen työntekijät ovat tulleet minulle naamatutuiksi, kun rupattelen aina heidän kanssaan. Kassajonossa olen aina valmis heittämään takaisin juttua, jos joku sen aloittaa. Joskus olen Subwayssa jatkanut ventovieraan miehen kanssa juttua vielä kutsumalla hänet samaan pöytään kanssani.
Mutta jos joku ensin kyräilisi minua katseellaan ja sitten lähestyisi selkeän laskelmoidusti, niin ei kiitos. Pidän spontaaneista, avoimista, sosiaalisista ihmisistä jotka ovat valmiita ottamaan kontaktia yhtä lailla johonkin mummeliin tai vanhaan pappaan kuin ikäiseensä naiseen. Flirttikin on kivaa, mutta se ei, että mies epätoivoisesti yrittää tehdä aloitteita ja se lähestyminen on suunniteltua ja laskelmoitua.
En tykkää. Niillä kerroilla kun oon ollu oma itteni ja vastaillut kohteliaasti oon saanut törkyehdotuksia. Joten nykyään leikin etten kuule/tajua mitään ja kävelen pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta olis ihanaa :)
N28
Oliko miehen väristä puhetta?
Äänestin "ei kiitos". Jos joku miesihminen tarvitsee aidosti apua tms, silloin on ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ikävä huomata että moni ihminen kokee tämmösen negatiivisena juttuna. Ei se elämä niin vakavaa ole. Itse ainakin otan tilanteesta mahdollisimman paljon irti. Mun mielestä on piristävää kun joku tuntematon tulee vaan juttelemaan niitä näitä, oli sitten millä asialla tahansa. Ei se sanojen vaihtelu tarvitse olla mitään vakavaa. Toki poikkeuksia on joka sääntöön.
No minusta täysin tuntemattomien ihmisten kanssa tekemisissä oleminen ilman mitään järkevää syytä ei ole piristävää vaan ainoastaan ahdistavaa. Haluan hoitaa kaupassakäynnit ja muut vastaavat asiat rauhassa ilman että kukaan tuppautuu seuraani. Kaikki eivät ole yltiösosiaalisia ekstroverttejä. Ikävää, jos se on sinusta ikävää.
Introvertti olen minäkin, mutta enpä ole koskaan kokenut, että muutaman sanan tai lauseen sananvaihto voimiani kovin paljon veisi.
Vierailija kirjoitti:
Nuo uuskansalaisiksi halajavat ovat pahimpia seuraan tunkijoita. Heti kehutaan ulkonäköä ja tullaan iholle ihan julkisissa tiloissa. Run baby run.
Baby i love you long time, suki suki and fuki fuki. Not too beaucoup.
Tulen tosi onnelliseksi jos joku tulee juttelemaan. Se pelastaa päiväni. Olen aika yksinäinen ja ujo mutta jos joku tekee aloitteen niin juttelen mielelläni takaisin.
Onpa kummallisia kommentteja! Suomalaisia miehiä vaivaa muutenkin itsetunnon puute, joka sitten huuhdellaan pois liiallisella määrällä alkoholia. Olen aina todella otettu kun joku uskaltaa tulla juttelemaan, vaikka olenkin varattu. Pelkästään positiivista kaikenlaiset kohteliaat lähestymiset, mukavaa rupatella niitä näitä vaikkei mikään ikinä johtaisikaan mihinkään :)
Vierailija kirjoitti:
En tykkää että lähestytään. Kerran bussipysäkillä minulle rupesi juttelemaan joku heppu, kyseli niitä näitä ja katosi paikalta kun kuuli että olen kihloissa. Jäi aika epämääräinen olo. Ja yleensäkin tulee sellainen olo, että ihmisellä ei ole kaikki kotona jos alkaa vaikka kaupungilla yhtäkkiä juttelemaan ventovieraille.
Hyi yh, muistin yhtäkkiä sinkkunuoruudesta vuosikymmenien takaa kuinka yhdellä pysäkillä oli nuori ikäiseni mies, joka vaihtoi aina pari sanaa. Yritti kovasti kysellä kaikkea. Ja tuli joskus muualla vastaan ja aina moikkasi innokkaasti (pikkukaupunki). En sitten vähään aikaan kulkenut sen pysäkin kautta ja kun sitten kohtasin hänet niin hän oli selvästi ihan tuohtunut ja kyseli että miksi minua ei ole näkynyt. Sen jälkeen lopetin tuon reitin käyttämisen kuin seinään. Hrrr.
ei kiitos. olen poikkeuksetta kiireisen ja tuiman näköinen, kun olen yksin liikenteessä. tien kysyjälle annan neuvon ja röökin pummaajalle röökin, mutta jatkan matkaani enkä jää juttelemaan. olen lopen uupunut minua lähestyviin tuntemattomiin miehiin, sillä en voi koskaan tietää, milloin mies alkaa kosketella minua tai puhua asiattomuuksia.
Alue: Aihe vapaa
Olen valmiina potkaisemaan palliin.