Miten suhtaudut siihen, että tuntematon mies lähestyy sinua kadulla / kaupassa yms?

Humalassa olevat ovat tulleet iskemään, vaikka olen ollut miespuolisessa seurassa. Ulkopuolinen ei voi tietää, että olemme vain kavereita, mutta silti röyhkeästi tungetaan väliin. Ei kiinnosta ja häiritsee muuten mukavaa iltaa.

Jos joku pyytäisi kaupassa tai kadulla puhelinnumeroa, pitäisin hulluna stalkkerina. En todellakaan antaisi.

Kipeimpiä ovat nämä, jotka huutelevat lehdistössä ja somessa, että "näin kivan tytön kaupassa, ota yhteyttä." Sitten sitä pidetään jotenkin romanttisena. Mistä mies tiesi, ettei toinen ole varattu, tai että huomio ylipäätään kiinnostaa tuossa mittakaavassa? Olisin hiljaa ja heivaisin ne ihmiset ympäriltä, jotka mahdollisesti menivät ilmiantamaan tietoni. Entä jos se on oikeasti joku mielenterveystapaus mustasukkainen roikkuja?

Pamautan potkun haarukkaan.

Asiallinen mues ei "lähesty" ketään kadulla tai kaupassa. Puhe- tai katsekontakti on ok, jos on asiallista asiaa. Melko harvoin sitä on, koska sosiaalisesti kömpelöiden käytös on lähtökohtaisesti outoa. Esimerkki metrosta: hyypiö tuijottaa ja siirtyy penkkirivi penkkiriviltä lähemmäksi. Kun on puhe-etäisyydellä, kysyy: "Tykkäätsä dokaa puistossa?"

No en tod. Pakenen kun ovet seuraavan kerran aukeavat.

Mä ymmärsin tuosta kysymyksen selityksestä, että lähestyminen ei sisällä sen ihmeempää kiinnostusta. Siksi vastasin, että se on ok. Jos lähestyminen sisältää kiinnostusta johonkin, niin en näe, miten juttu voisi edetä. Tai tuossa kesällä eräs saksalainen mies kyllä kysyi minun puhelinnumeroani, ja miedän piti tavata, mutta se kuivui kasaan, kun mies taisi alkaa ummartaa, että haluan vain tavata ja puhua saksaa.

Asuin vuoden ulkomailla (Euroopassa) ja tämä oli melkein arkipäivää ja silloin se alkoi tuntua jopa hieman ahdistavalta, kun treffi/kahvi/saliseuraehdokkaat lähestyivät ihan missä tahansa. Rannalla, lenkillä, kaupassa. Alkoi tuntua jo siltä, että eikö tosiaan missään saa olla rauhassa, vaikka aluksihan se oli tietenkin mieltäylentävää.

Suomessa ihan suoraan on tultu juttelemaan vain muutaman kerran ja näitä olen arvostanut todella korkealle. Mielestäni on todella rohkeaa tulla selvinpäin juttelemaan tai kysymään kahville. Jos olisin ollut sinkku (7v parisuhteessa), niin olisin todellakin lähtenyt tälläisen ihmisen kanssa kahville! Kyllähän oikea ihmiskontakti lämmittää mieltä miljoona kertaa enemmän kun jokin kaveripyyntö Facebookissa tai tykkäys instagramissa.

Hyvä miehet!

Vierailija kirjoitti:

Taas oli helmaan tarttuvia läpsyttelijöitä ostarilla. Niitä saa nykyisin oikeasti väistellä. Luulevat saavansa oleskeluluvan suomalaisella vaimolla. Ovat sitä kaikkein limaisinta kastia.

Sinä et sitten ikinä ole suomalaismiesten ahdistelemaksi joutunut?

Kulttuuri- ja kielimuurihan peittää osan luonteenpiirteistä ja ulkonäköseikoistakin.

Osa miehistä on kuvotuksia joka maassa ja kulttuurissa, suurin osa ei ole. Ja nainen voi omalla käytöksellään karsia rasvaisimmat. Välttää räkäkänniä ja mauttomuutta, käyttäytyy itse fiksusti.

Ei minua ole ikinä haitannut jos joku tulee juttelemaan. Yleensä ne lörpöttelijät ovat olleet hyvin humalaisia tai huomattavasti vanhempia setämiehiä (ollessani vielä alle parikymppinen). Nykyään liikkuessani lasten kanssa höpöttelemään eksyy edelleen niitä päihtyneitä ja muita vanhempia, siis isejä ja isoisiä (äitejäkin mutta harvemmin).

Oli muuten jännä huomata, ettei eksyksissä (kysyivät tietä juna-asemalle) olleet kolmikymppiset miehet kyselleet minulta apua vaan perässäni tulleelta nuorelta teinityttöseltä (joka vain veti kuulokkeet syvemmälle päähänsä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ikävä huomata että moni ihminen kokee tämmösen negatiivisena juttuna. Ei se elämä niin vakavaa ole. Itse ainakin otan tilanteesta mahdollisimman paljon irti. Mun mielestä on piristävää kun joku tuntematon tulee vaan juttelemaan niitä näitä, oli sitten millä asialla tahansa. Ei se sanojen vaihtelu tarvitse olla mitään vakavaa. Toki poikkeuksia on joka sääntöön.

No minusta täysin tuntemattomien ihmisten kanssa tekemisissä oleminen ilman mitään järkevää syytä ei ole piristävää vaan ainoastaan ahdistavaa. Haluan hoitaa kaupassakäynnit ja muut vastaavat asiat rauhassa ilman että kukaan tuppautuu seuraani. Kaikki eivät ole yltiösosiaalisia ekstroverttejä. Ikävää, jos se on sinusta ikävää.

Introvertti olen minäkin, mutta enpä ole koskaan kokenut, että muutaman sanan tai lauseen sananvaihto voimiani kovin paljon veisi.

Introverttejakin on erilaisia. Minua tuo "muutaman sanan tai lauseen vaihto" saattaa ahdistaa päiväkausia jälkeenpäin. Olen mahdollisimman vähän ihmisten kanssa tekemisissä muutenkin, ja tuollaiset äärimmäisen kiusalliset vieraiden ihmisten väkisin lähestymiset ovat niitä kaikkein pahiten kuormittavia asioita.

Minä juttelen jatkuvasti vieraille naisille. Mutta en asukaan Suomessa. Täällä se kuuluu hyviin tapoihin ja on kohteliasta. Mykät ovat outoja ja pelottavia.

Suomessa käydessäni en tee sitä koskaan koska ihmiset ovat niin pelokkaita ja varautuneita. Ihmettelen vaan miten Suomessa tutustutaan ja ystävystytään jos ei voi normaalisti jutella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ikävä huomata että moni ihminen kokee tämmösen negatiivisena juttuna. Ei se elämä niin vakavaa ole. Itse ainakin otan tilanteesta mahdollisimman paljon irti. Mun mielestä on piristävää kun joku tuntematon tulee vaan juttelemaan niitä näitä, oli sitten millä asialla tahansa. Ei se sanojen vaihtelu tarvitse olla mitään vakavaa. Toki poikkeuksia on joka sääntöön.

No minusta täysin tuntemattomien ihmisten kanssa tekemisissä oleminen ilman mitään järkevää syytä ei ole piristävää vaan ainoastaan ahdistavaa. Haluan hoitaa kaupassakäynnit ja muut vastaavat asiat rauhassa ilman että kukaan tuppautuu seuraani. Kaikki eivät ole yltiösosiaalisia ekstroverttejä. Ikävää, jos se on sinusta ikävää.

Introvertti olen minäkin, mutta enpä ole koskaan kokenut, että muutaman sanan tai lauseen sananvaihto voimiani kovin paljon veisi.

Introverttejakin on erilaisia. Minua tuo "muutaman sanan tai lauseen vaihto" saattaa ahdistaa päiväkausia jälkeenpäin. Olen mahdollisimman vähän ihmisten kanssa tekemisissä muutenkin, ja tuollaiset äärimmäisen kiusalliset vieraiden ihmisten väkisin lähestymiset ovat niitä kaikkein pahiten kuormittavia asioita.

Tuossa on jo kyse muustakin kuin introversiosta. Minua ottaa suunnattomasti päähän, että ujous, sosiaalisten taitojen puute, ahdistushäiriöt, sosiaalisten tilanteiden pelko jne nimetään introversioksi ja siten meitä muitakin introja luullaan kummallisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ikävä huomata että moni ihminen kokee tämmösen negatiivisena juttuna. Ei se elämä niin vakavaa ole. Itse ainakin otan tilanteesta mahdollisimman paljon irti. Mun mielestä on piristävää kun joku tuntematon tulee vaan juttelemaan niitä näitä, oli sitten millä asialla tahansa. Ei se sanojen vaihtelu tarvitse olla mitään vakavaa. Toki poikkeuksia on joka sääntöön.

No minusta täysin tuntemattomien ihmisten kanssa tekemisissä oleminen ilman mitään järkevää syytä ei ole piristävää vaan ainoastaan ahdistavaa. Haluan hoitaa kaupassakäynnit ja muut vastaavat asiat rauhassa ilman että kukaan tuppautuu seuraani. Kaikki eivät ole yltiösosiaalisia ekstroverttejä. Ikävää, jos se on sinusta ikävää.

Introvertti olen minäkin, mutta enpä ole koskaan kokenut, että muutaman sanan tai lauseen sananvaihto voimiani kovin paljon veisi.

Introverttejakin on erilaisia. Minua tuo "muutaman sanan tai lauseen vaihto" saattaa ahdistaa päiväkausia jälkeenpäin. Olen mahdollisimman vähän ihmisten kanssa tekemisissä muutenkin, ja tuollaiset äärimmäisen kiusalliset vieraiden ihmisten väkisin lähestymiset ovat niitä kaikkein pahiten kuormittavia asioita.

Tuossa on jo kyse muustakin kuin introversiosta. Minua ottaa suunnattomasti päähän, että ujous, sosiaalisten taitojen puute, ahdistushäiriöt, sosiaalisten tilanteiden pelko jne nimetään introversioksi ja siten meitä muitakin introja luullaan kummallisiksi.

En ole ujo, vaikka olenkin introvertti, ja kykenen varsin sujuvasti juttelemaan niitä näitä vieraidenkin ihmisten kanssa. En myöskään mitenkään pelkää sosiaalisia tilanteita. Se ei silti muuta sitä, että kaupassa tai kadulla juttusille tuppaavat hyypiöt ovat mielestäni todella ahdistavia, kun haluaisin vain kaikessa rauhassa hoitaa asioitani ja lepuuttaa samalla mieltäni omissa ajatuksissani olemalla, kun siihen on mahdollisuus.

Juttelen paljonkin ihmisten kanssa julkisissa tilanteissa koska olen lörppö.

Lapsi usein pienenä kysyi jälkeenpäin että tunsitko sinä tuon? No en tuntenut.

Enimmäkseen tulee juteltua keski-ikäisten pariskuntien ja mummeleiden kanssa, en alkaisi komealle miehelle heittämään juttua, koska se on aika läpinäkyvää, ellei olisi jokin kummallinen tilanne jota ihmettelisin ääneen.

Mutta jos joku lähestyy minua, niin se kuulostaa jotenkin pahaenteiseltä? Miten lähestyy?

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallisia kommentteja! Suomalaisia miehiä vaivaa muutenkin itsetunnon puute, joka sitten huuhdellaan pois liiallisella määrällä alkoholia. Olen aina todella otettu kun joku uskaltaa tulla juttelemaan, vaikka olenkin varattu. Pelkästään positiivista kaikenlaiset kohteliaat lähestymiset, mukavaa rupatella niitä näitä vaikkei mikään ikinä johtaisikaan mihinkään :)

Naisilla on enemmän paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä,  sosiaalisten tilanteiden ja julkisten paikkojen pelkoa ja masennusta, kuin miehillä. Kun tuntematon mies lähestyy, naisen pitää olla siitä otettu - onhan miehellä se huono itsetunto ja noin vain uskalsi ottaa kontaktia.

Väitän, että suurin osa näistä "ihanaa, kun miehet tulevat juttelemaan"-kommentoijista eivät jää turisemaan, kun arjen kiireessä joku randomi kadunmies lähestyy jutellen diipadaapaa. Eikä jää miehetkään, jos heitä lähestyy randomi mirkku. Tottakai useat "osaavat" heittää kassajonossa tms. ne diipadaapat, olipa jonokaveri sitten vanhempi rouva tai salskea nuori mies. Jos sitäkään jutustelua ei halua harrastaa, ei siitä pidä syyllistää. Joillekin se, että on jo päässyt sinne kauppaan on voinut olla vaativa koettelemus.

Lähestymisiä lähiaikoina:

- vanhempi mies kaupassa pyysi lukemaan pakkauksen tekstiä, kun ei itse nähnyt - luin sen hänelle, lähestyminen ok

- minua nuorempi mies käveli vastaan kadulla  ja kysyi lähdenkö baariin hänen kanssaan - jatkoin matkaani eteenpäin, en jäänyt juttelemaan, lähestyminen "ihan sama" 

- kadulla nuori, ulkomaalaisoletettu kysyi tietä - neuvoin tien, lähestyminen ok (joskin olin juuri lukenut lehdestä taskuvarkaista, joiden kikka on kysyä tietä) 

- kadulla keski-ikäinen suomalaisoletettu mies kysyi, puhunko suomea, vastasin puhuvani, jonka jälkeen mies jatkoi matkaa :D - lähestyminen ok/"ihan sama"

Kai ne lähestymiset on ihan sama...

Vierailija kirjoitti:

En halua, että kukaan "lähestyy" minua pelkän ulkonäköni takia, ja kadulla tai kaupassa mitään muuta lähestymissyytä ei ole. Harrastuksissa, töissä, opiskelupaikassa yms. lähestyminen on ok, kun tietää minkälaisesta ihmisestä on kyse, ja on kiinnostunut muustakin kuin siitä ulkomuodosta.

Vaikka joku tuntee sinut ennestään, häntä voi silti kiinnostaa lähinnä ulkonäkö. Toisaalta ventovieraan kanssa on mahdollista syntyä vaikka elämän mittainen ja hyvä suhde, vaikka alkuperäinen lähestyminen perustuisi pelkkään ulkonäköön. Joten ei kannata rajoittaa mahdollisuuksiaan noin turhista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas oli helmaan tarttuvia läpsyttelijöitä ostarilla. Niitä saa nykyisin oikeasti väistellä. Luulevat saavansa oleskeluluvan suomalaisella vaimolla. Ovat sitä kaikkein limaisinta kastia.

Sinä et sitten ikinä ole suomalaismiesten ahdistelemaksi joutunut?

Kulttuuri- ja kielimuurihan peittää osan luonteenpiirteistä ja ulkonäköseikoistakin.

Osa miehistä on kuvotuksia joka maassa ja kulttuurissa, suurin osa ei ole. Ja nainen voi omalla käytöksellään karsia rasvaisimmat. Välttää räkäkänniä ja mauttomuutta, käyttäytyy itse fiksusti.

Taas syyllistetään naisia. Ihan tavallisissa sporttisissa lenkkivaatteissa kuljen ilman meikkiä. Iilimatoja riittä silti geelitahmatassuista. Suomalainen humalainenkin mies uskoo, kun tarpeeksi ärähtää, että nyt loppui tuo peli. Nuo eivät. "Love you, you're so beautiful. Moi."

Muistan vieläkin, kun alaikäisenä teinityttönä olin Ranskassa. Raksamiehet vislailivat perään ja välillä jopa käytiin fyysisesti kiinni. Erittäin pelottava kokemus, kun Suomessa oli tottunut siihen, että saa olla rauhassa. Rikastuksesta saavat vuorostaan nyt nauttia meidän teinimme omassa kotomaassaan Suomessa.

Kaverit ovat kertoneet maailman reissuiltaan sekä Etelä-Euroopassa että Afrikassa. Vaikka olisi oma mies vieressä, hiplataan ahteria bussissa/junassa tai tullaan suoraan pyytämään treffeille, kun on valkoinen nainen ilman sitä rättiä päässä.

Ainakin tietää, minkä maiden turismia ei tarvitse tukea eurollakaan.