Avomiehen täysi-ikäinen poika

Vierailija kirjoitti:

Kyllä huomasi sukupuoltenväliset erot aikoinaan, kun tuli aikuistumisen kynnykselle. Tytöt ennakoivat myöhemmin tulevan oman talouden. Keräsivät astioita ja kattiloita jo valmiiksi, pyysivät myös esim. rippi- ja yo-lahjaksi vähän arvokkaampia. Pojat taas toivoivat rahaa. Lisäksi vanhemmat tuntuivat tukevan tuota rooliajattelumallia. Äidit kävivät vielä siellä poikien uudessa asunnossakin siivoamassa, pyykkäämässä ja laittamassa ruokaa. Tytöthän kyllä osaavat ja pärjäävät omillaan.

Sitten tuollaisia miehiä pitää tämän sukupolven naistenkin vielä paapoa. Välillä tulee mieleen, että vanhemmat saisivat enemmän vaatia ihan samoja asioita ja vastuunkantoa niiltä poikalapsiltaankin. Eipähän tarvitse tyytyä sitten keneen tahansa puolisoon vain siksi, että koti pysyy siistinä ja ruoka pöydässä. Väliäkö sillä, vaikkei nyt ihan niin kovin paljon rakastaisi. Kunhan joku toinen hoitaa arjen. Aina löytyy misuja, jos on tarpeeksi iso tilipussi. Syrjäytyneille ei tosin niitäkään, ellei ole samaa kategoriaa. Surkimukset yhdessä syyttämässä yhteiskuntaa omista huonoista ja tekemättömistä valinnoista.

Kyllä se tyttöjen ennakointi tulee sieltä suvun naisten painostuksesta. 15-vuotiaasta saakka sitä alkaa saada lahjoiksi vain pussilakanaa ja leipälautasta.

Ei minua ainakaan itseä tyttönä kiinnostanut yhtään. Tuo on sitä vanhakantaista kapioajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkien kanssa rakenneta keskustelusuhdetta.

Minun miehelläni on samaten 19 v poika. Asuimme pari vuotta saman katon alla. Poika oli toooosi hiljainen. Ei puhunut isälleenkään ellei halunnut rahaa. Ja minulta kunnei rahaa pyydellyt, niin vielä vähemmän.

Itse ruokapöydässä yritin vähän jutella. Poika oli kohtelias, mutta ei osaa keskustella. Puhuin uutisista "trump valitttiin pressaksi", "taas terroriisku", mutta vastaus oli aina "aha". Ei lukenut uutisia.

Kyllä poika lämpeni minulle, mutta kun jotain ei osaa, niin ei osaa.

No voi hyvä ihme. Nuo sun keskusteluesimerkit on kyllä hulvattomia. Uutiset ja politiikka aiheena, millä yrittää avata keskusteluyhteyttä nuoreen :DDD Juu, en kyllä yhtään ihmettele ettei onnistunut. Yksi vinkki: kannattaa ottaa selvää mistä nuori on kiinnostunut ja lähetä siltä pohjalta liikenteeseen. Niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin kanssa vuorovaikutukseen pätee sellainen seikka, että kun olet aidosti kiinnostunut toisesta ihmisenä ja omaat ystävälliset ja hyvät käytöstavat, niin pääset jo pitkälle.  

Kyllä sen toki tiedän. Mutta vuosien varrella tuli jo puhuttua esim harrastuksista. Kyselin niistä. Lyhyet vastaukset. Ei nyt montaa vuotta niistä riitä puhetta.

Poika oli kiinnostunut pelaamisesta tietenkin. Minä olen nopeasti puhunut senkin teeman.

Ei paljoa kertonut, mitä on tehnyt. Mitäs koulussa? Ei mitään? Milloin on se ja se? En tiedä.

Ruokapöydässä minä ja mies kannateltiin keskustelua. Ei poika siihen osallistunut, vaikka osallistettiin.

Aivan tuttua. Jos yrittää kysyä, koska kirjoitukset on -> en muista. Oletko lukenut paljon -> no en.  Millainen jatkokoulutuspaikka kiinnostaisi -> En tiedä. JNE. Puhu nyt tuollaisen kanssa. Kokeilin myös peliteemaa: millaisia pelejä pelaat -> strategiapelejä = peliaihe käsitelty.

Ihan tosi, jos teidän kommunikaatiotaidot on tuota luokkaa, niin miten voitte vaatia teineiltä yhtään sen parempaa? Ensinnäkin tuollainen kuulustelu tyyli johtaa kyllä ihan tasavarmasti "en tiedä" -torjuntaan. Siinä paistaa niin läpi se, että aikuista kiinnostaa kuin kilo sitä itseään. Kokemuksesta sanon sellaiset neuvot että älä tenttaa tai hölötä, älä ole liian tunkeileva. Muistele millainen itse olit tuossa iässä, silloin haluaa tulla otetuksi vakavasti aikuisena, mutta on kuitenkin vielä hyvin epävarma omasta olemisesta ja omasta persoonasta, eli siitä, kuka minä olen. Yhdessä puuhaillessa teininkin on yleensä helpompi avautua enemmän, toki täytyy muistaa että nuori on siellä viettääkseen aikaa vanhempansa kanssa, joten "nyxän" ei tarvitse joka paikkaan tunkea mukaan. Kuitenkin aina silloin tällöin on hyvä tehdä yhdessä jotakin, eihän sitä muuten tutustu! Ja se kaikkein tärkein ohje on, jos sinua ei oikeasti kiinnosta tutustua puolisosi lapseen, niin älä sitten tutustu. On todella tekopyhää aikuiselta vierittää vuorovaikutuksen ongelmat lapsen/nuoren niskaan, kun oikeasti aikuista ei kiinnosta lainkaan ja tämä asenne näkyy kaikessa aikuisen toiminnassa. Lapset eivät ole tyhmiä. He kyllä vaistoavat milloin joku ei heitä lähelleen halua.

Sinä näköjään olet tyhmä, koska tuolla ylempänä kuvailin miten nimenomaan olen yrittänyt tutustua mieheni teiniin ja jossakin määrin siinä onnistunutkin. Moni poika on todella "puhevammainen", eikä puhu mitään. Minusta olisi jo peruskohteliaisuutta osallistua keskusteluun esim. ruokapöydässä, eikä murjottaa omassa huoneessa. Samoin muussakin keskustelussa se keskustelu syntyy siitä, että se teiniKIN puhuu.  En ole tunkenut mukaan, eikä teini puhu vanhemmilleen senkään vertaa. Ilmeisesti 19 vuotta ei ole vielä harjaannuttanut heitäkään keskustelemaan teinin kanssa niin turha lienee syyllistää äitipuolta. Itse en ollut teininä mykkä, vaan panostin täysillä jatko-opintoihin ja opiskelupaikan olin valinnut jo yläasteella.

Hieman kyllä paistaa läpi omahyväisyys tästä kommentista. Yleensä ei ole hyvän keskustelijan merkki jos turvautuu haukkumaan toisia tyhmäksi. Mutta on se hyvä että kuitenkaan ei ole ollut teininä mykkä ja on "täysillä panostanut jatko-opintoihin" jo yläasteella ;DDD (erotukseksi siis eräisiin lähipiirissä oleviin nuoriin miehiin). Miksihän ne teinit sulkeutuu kuin simpukka? Mikähän se voisi olla syynä? Kivahan se olisi vastailla omahyväisen äitipuolen tykitykseen ruokapöydässä, eikö vain?

Ihan hirveää. Mulla on uusi miesystävä, jota rakastan ihan tosissaan. Mutta jos häntä alkaisi noin kovasti pänniä, että vietän aikaa lapseni kanssa, niin saisi etsiä jonkun lapsettoman kaverin itselleen. Aion nimittäin viettää aikaa vielä lapsenlastenikin kanssa, enkä jaksa tapella oikeudestani siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkien kanssa rakenneta keskustelusuhdetta.

Minun miehelläni on samaten 19 v poika. Asuimme pari vuotta saman katon alla. Poika oli toooosi hiljainen. Ei puhunut isälleenkään ellei halunnut rahaa. Ja minulta kunnei rahaa pyydellyt, niin vielä vähemmän.

Itse ruokapöydässä yritin vähän jutella. Poika oli kohtelias, mutta ei osaa keskustella. Puhuin uutisista "trump valitttiin pressaksi", "taas terroriisku", mutta vastaus oli aina "aha". Ei lukenut uutisia.

Kyllä poika lämpeni minulle, mutta kun jotain ei osaa, niin ei osaa.

No voi hyvä ihme. Nuo sun keskusteluesimerkit on kyllä hulvattomia. Uutiset ja politiikka aiheena, millä yrittää avata keskusteluyhteyttä nuoreen :DDD Juu, en kyllä yhtään ihmettele ettei onnistunut. Yksi vinkki: kannattaa ottaa selvää mistä nuori on kiinnostunut ja lähetä siltä pohjalta liikenteeseen. Niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin kanssa vuorovaikutukseen pätee sellainen seikka, että kun olet aidosti kiinnostunut toisesta ihmisenä ja omaat ystävälliset ja hyvät käytöstavat, niin pääset jo pitkälle.  

Kyllä sen toki tiedän. Mutta vuosien varrella tuli jo puhuttua esim harrastuksista. Kyselin niistä. Lyhyet vastaukset. Ei nyt montaa vuotta niistä riitä puhetta.

Poika oli kiinnostunut pelaamisesta tietenkin. Minä olen nopeasti puhunut senkin teeman.

Ei paljoa kertonut, mitä on tehnyt. Mitäs koulussa? Ei mitään? Milloin on se ja se? En tiedä.

Ruokapöydässä minä ja mies kannateltiin keskustelua. Ei poika siihen osallistunut, vaikka osallistettiin.

Aivan tuttua. Jos yrittää kysyä, koska kirjoitukset on -> en muista. Oletko lukenut paljon -> no en.  Millainen jatkokoulutuspaikka kiinnostaisi -> En tiedä. JNE. Puhu nyt tuollaisen kanssa. Kokeilin myös peliteemaa: millaisia pelejä pelaat -> strategiapelejä = peliaihe käsitelty.

Ihan tosi, jos teidän kommunikaatiotaidot on tuota luokkaa, niin miten voitte vaatia teineiltä yhtään sen parempaa? Ensinnäkin tuollainen kuulustelu tyyli johtaa kyllä ihan tasavarmasti "en tiedä" -torjuntaan. Siinä paistaa niin läpi se, että aikuista kiinnostaa kuin kilo sitä itseään. Kokemuksesta sanon sellaiset neuvot että älä tenttaa tai hölötä, älä ole liian tunkeileva. Muistele millainen itse olit tuossa iässä, silloin haluaa tulla otetuksi vakavasti aikuisena, mutta on kuitenkin vielä hyvin epävarma omasta olemisesta ja omasta persoonasta, eli siitä, kuka minä olen. Yhdessä puuhaillessa teininkin on yleensä helpompi avautua enemmän, toki täytyy muistaa että nuori on siellä viettääkseen aikaa vanhempansa kanssa, joten "nyxän" ei tarvitse joka paikkaan tunkea mukaan. Kuitenkin aina silloin tällöin on hyvä tehdä yhdessä jotakin, eihän sitä muuten tutustu! Ja se kaikkein tärkein ohje on, jos sinua ei oikeasti kiinnosta tutustua puolisosi lapseen, niin älä sitten tutustu. On todella tekopyhää aikuiselta vierittää vuorovaikutuksen ongelmat lapsen/nuoren niskaan, kun oikeasti aikuista ei kiinnosta lainkaan ja tämä asenne näkyy kaikessa aikuisen toiminnassa. Lapset eivät ole tyhmiä. He kyllä vaistoavat milloin joku ei heitä lähelleen halua.

Sinä näköjään olet tyhmä, koska tuolla ylempänä kuvailin miten nimenomaan olen yrittänyt tutustua mieheni teiniin ja jossakin määrin siinä onnistunutkin. Moni poika on todella "puhevammainen", eikä puhu mitään. Minusta olisi jo peruskohteliaisuutta osallistua keskusteluun esim. ruokapöydässä, eikä murjottaa omassa huoneessa. Samoin muussakin keskustelussa se keskustelu syntyy siitä, että se teiniKIN puhuu.  En ole tunkenut mukaan, eikä teini puhu vanhemmilleen senkään vertaa. Ilmeisesti 19 vuotta ei ole vielä harjaannuttanut heitäkään keskustelemaan teinin kanssa niin turha lienee syyllistää äitipuolta. Itse en ollut teininä mykkä, vaan panostin täysillä jatko-opintoihin ja opiskelupaikan olin valinnut jo yläasteella.

Hieman kyllä paistaa läpi omahyväisyys tästä kommentista. Yleensä ei ole hyvän keskustelijan merkki jos turvautuu haukkumaan toisia tyhmäksi. Mutta on se hyvä että kuitenkaan ei ole ollut teininä mykkä ja on "täysillä panostanut jatko-opintoihin" jo yläasteella ;DDD (erotukseksi siis eräisiin lähipiirissä oleviin nuoriin miehiin). Miksihän ne teinit sulkeutuu kuin simpukka? Mikähän se voisi olla syynä? Kivahan se olisi vastailla omahyväisen äitipuolen tykitykseen ruokapöydässä, eikö vain?

Viittaus tyhmyyteen oli kärjistys kun kirjoittaja niin kehui, etteivät lapset ole tyhmiä ymmärtämättä itse, että olen pyrkinyt tutustumaan teiniin niin hyvin kuin olen vain osannut. Ja siis vapaaehtoisesti, vaikka se on tietysti miehellekin mieleen. Totesin valinneeni jatko-opintopaikan yläasteella ja panostaneeni siihen teinistä alkaen eli koko lukioiän. En kuitenkaan ole teinille puhunut opinnoistani mitään, kun hän ei ole kysynyt. Tietää toki ammattini. En tiedä ymmärtääkö millaisia opintoja työni vaatii. Se, mitä yritin tuoda esiin oli se, että on hyvin vaikea samastua nuoreen, jota ei kiinnosta mitkään opinnot kun itse olen jo yläasteelta tiennyt, miksi haluan ns. isona.

Lisäyksenä edelliseen että vaikka kaikki vetävät hienosti johtopäätöksiä, ettei minua kiinnosta tutustua teiniin olen miehelle nimenomaan sanonut, että käskee teinin mukaan että voidaan yhdessä jutella. Muutenhan se pelaisi huoneessaan 24/7. Aina kun on kysytty haluaisitko sinne/tänne, tieni murahtaa jotakin epäselvää vastaukseksi. Vasta kun mies sitten sanonut että lauantaina mennään x, lähtö klo y, teinikin on saatu mukaan. Vaikka se on todella hiljainen niin kotona ei kuulemma yleensä puhu mitään vaan vetää oven kiinni. Jos edelleen mentäisiin miehen ehdotelmilla niin ei oltaisi onnistuttu puhumaan tätäkään vähää. t.124

Mites niitä teinejä tulisi sitten puhutella?!

Minä ymmärrän ap:n turhautumisen. Jos on itse topakka ihminen, niin varmasti ärsyttää katsoa vetelehtivää teiniä, kohta jo aikuista ihmistä, jota isänsä vielä hyysää ja vetää perässä, eikä kannusta tarpeeksi itsenäistymään. Jos olisi oma lapsi, niin ei varmasti ärsyttäisi niin paljon, kun asiaan pystyisi itse enemmän vaikuttamaan. Toisen lapsen suhteen olet itse loppujen lopuksi aika aseeton.

Mitäs vanhempia nämä omavanhemmat ovat, kun katsovat tuollaista touhua sormien läpi? Se pahin murrosikä on jo ohitettu. Sitten aletaan miettiä, mihin sorvin ääreen sitä menisi? Jos ei itse keksi, niin voidaan katsoa yhdessä ja pakottaa tarvittaessa johonkin aktiviteettiin kokeilemaan. Sitä ennen ei ole oikeutta kummankaan vanhemman luona omaan huoneeseen, taskurahaan tai pelaamiseen saman katon alla. Keksikööt itse keinonsa, mikäli haluaa tuota elintapaa jatkaa.

Aina voi myös uhkailla. Mikäli valitsee huonon elämänpolun, voi oikeus viedä myös lakiosan perinnöstä. Mitään ei tipu ja sossun tuilla saa sitten elellä lopun elämäänsä. Se ei ole hääppöinen summa pelivehkeisiin.

Että nyppii nuo vätykset, jotka eivät edes yritä.

Tunsin yhden tuollaisen mammanpojan. Sortui vielä huumeisiin. Kaverinsa, vähän paremmassa hapessa olevat saivat jatkuvasti huomautella kimppakämpässä, että nouses välillä ylös vuoteesta. Käy suihkussa, haiset. Pyykkejä ei jätetä märkänä koneeseen vuorokaudeksi.

Tyyppi ei oikeasti saanut mitään muuta omatoimista aikaiseksi kuin lähikauppareissun sipsien, karkkien ja Cokiksen ääreelle, kun vihdoin korvaushoitoon pääsi. Sekin vaati muiden aamuherättelyä ja ponnistelua. Ihme kun jaksoivat aikansa. Joutuikin sitten parikymppinen elämän sankari hoivakotilaitokseen. Eläkeläiset vanhainkodissa ovat mobiilimmassa kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs vanhempia nämä omavanhemmat ovat, kun katsovat tuollaista touhua sormien läpi? Se pahin murrosikä on jo ohitettu. Sitten aletaan miettiä, mihin sorvin ääreen sitä menisi? Jos ei itse keksi, niin voidaan katsoa yhdessä ja pakottaa tarvittaessa johonkin aktiviteettiin kokeilemaan. Sitä ennen ei ole oikeutta kummankaan vanhemman luona omaan huoneeseen, taskurahaan tai pelaamiseen saman katon alla. Keksikööt itse keinonsa, mikäli haluaa tuota elintapaa jatkaa.

Aina voi myös uhkailla. Mikäli valitsee huonon elämänpolun, voi oikeus viedä myös lakiosan perinnöstä. Mitään ei tipu ja sossun tuilla saa sitten elellä lopun elämäänsä. Se ei ole hääppöinen summa pelivehkeisiin.

Että nyppii nuo vätykset, jotka eivät edes yritä.

Ainakin omassa tilanteessa yksi ongelma on ex-vaimo, joka vetää kilarit joka kerta, kun pojalta yritetään vaatia mitään. Kun lapsi saa itse päättää jne. Harmi vaan, että poika päättänyt vetelehtiä. Jos nuori on aktiivinen niin mikäs siinä, sen kun tukee ja kannustaa mutta jos nuori aikuinen ei edes yritä mitään niin tilanne on tosi huolestuttava. Ja mikä yllätys, usein nämä aktiiviset fiksut nuoret osaavat myös keskustella niin vanhempiensa kuin ulkopuolistenkin kanssa.

Tuollaiset mahdollistajavanhemmat tekevät pelkkää hallaa jälkikasvulleen. Kiinassa esim. peliriippuvaiset lapset pistetään vankileirin tyyppisiin olosuhteisiin maksusta, missä kierre yritetään katkaista. Tiukka meininki. Täällä tulisi joku sossu silittämään päätä ja palauttaisi pelikonsolit ja koneet. "Ei sun ikinä tarvitse valmistua tai tehdä mitään muuta."

Onko tilanne muuttunut yhtään mihinkään suuntaan? Veikkaan että ei.

kaksi puolta aina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap hyvä - oli asia niin tai näin, se ei ole sinun asiasi. Kysymys on isän ja pojan välisestä suhteesta, johon et ole osallinen. Jos isä ja poika ovat tyytyväisiä tilanteeseen, sitten se on niin.

Sama koskee teitä kaikkia isä/äitipuolia. Vaikka olisitte miten huolissanne milloin mistäkin, kasvatusvastuuta teillä ei ole toisen ihmisen lapsista.

Kaksi neuvoa: ensinnäkin on hyvä muistaa, että ne on lapsia. Lapsia ei kannata syyttää mistään tilanteesta. Ole itse aikuinen.

Ja toiseksi: Jos sinulla on ongelma nyksän lasten kanssa, puhu sille nyksälle. Älä mene kaatamaan ongelmiasi sen lapsen päälle.

Jälleen kerran - ole itse aikuinen.

Lapsi on lapsi. Nuori AIKUINEN on asia erikseen. 

Itse samankaltaisessa tilanteessa, mutta "lapsella" ikää 22v. Paapotaan, koska on aikoinaan erottu ja äiti asuu toisella puolella Suomea toisen perheensä kanssa. Aikamies pelaa ja valehtelee, opinnot jäi, töitä ei hae eikä halua, mutta rahaa pitää saada kaikkeen, baariin, kaveriporukan reissuihin, kaikkiin kulutushyödykkeisiin. Ja mies maksaa, koska kokee syyllisyyttä. Tai kenties toivoo, että tilanne muuttuisi kuin itsestään, poika alkaisi osoittaa aikuistumisen merkkejä ja arvostaisi isäänsä, sen sijaan että haistattaa tälle, yh :(

Ja arvaapa vaan, tekeekö mitään kotona? Syö ja pas..koo, jättää vessan "ihanaan" kuntoon, tavarat lattioille, huone haisee mutta sitä en siivoa. Koskaan poika ei ole kotitöitä tehnyt eikä tee, kiroilee ja pelaa taas. Juo kaljat kaapista (miehen) . Yksi sana. Aikuinen. Siis oikeasti, kyseessä aikuinen. Itse muutin pois kotoa 18 vuotiaana, ja hyvät oli ja on välit porukoihin< en todellakaan vaatinut heiltä rahaa en rahoittamaan matkojani ulkomaille, ym. Kunniotusta molemmin puolin. Siksi en ymmärrä tätä uutta nuorisoa, joka loisii vanhempien lompakoilla, tekemättä mitään vastineeksi, tekemättä töitä (tämä olisi saanut työn varastosta mutta ei, kun päätti että pitää pelata. Miksi tekisi huonolal palkalla työtä, kun isältään irtoaa tonni)

Minunko siis ei pitäisi sanoa mitään, puuttua tilanteeseen, jossa suhde kärsii, kun mies maksaa omaisuuden poikansa kuluista? Jossa aikamies vain makaa tekemättä mitään, on epäkunnoittava isänsä uutta puolisoa (minua) kohtaan, jolla ei ole ollut osaa eikä arpaa eroon. Siis olisihan se kiva, että pääsisimme yhdessä mieheni kanssa matkoille, eikä tämä pistäisi rahojaan poikaansa. Ymmärtäisin, jos opiskelisi ja tätä tuettaisiin. Tai kävisi töissä, asuisi vuokralla ja tarvitsisi hieman lisärahoitusta, kun pääkaupunkiseudulla eletään. Mutta siis mielestäni suuret kulut kuussa eivät kuulu enää vanhemman maksettavaksi, kun täysi-ikäinen aikuinen loisii kotona. EIhän se ole enää mistään kotoisin.

Niin, ja jos yhteisessä taloudessa astuaan, niin ei ne uudet puolisot voi jäädä sivuun kasvatusasioista. Sehän olisi yhtä kuin ero. Minun tapauksessani alkaa ero jo häämöttää, jos asia ei muutu. Eläköön sitten kaksistaan sikolätissä, mies maksellen aikamiehen elämän ja riennot... voi sitten vanhana nauttia siitä, miten kyseinen poika vie eläkkeen jne, näitä tapauksia kun on...

Voimia. En keksi muuta neuvoa kuin kova kovaa vasten. Jos aikuinen lapsi lorvii, niin luuta käteen. Harmittaa, jos mies antaa periksi, kun kyse vain kasvattamisesta ja siitä, tuleeko vastuullinen aikuinen vai jotain synkempää...

t toinen avopuoliso pyykkäri jne :(

.