Avomiehen täysi-ikäinen poika

Rasittunut kirjoitti:

Avomieheni on eronnut kun hänen poikansa on ollut 9v. Poika asuu noin 15 km päässä äitinsä kanssa. Lukion loppuun saakka kävi meillä aivan säännöllisesti joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin ja ns. Väliviikolla yhden yön. Jossain vaiheessa sanoin miehelle, että eikö tiiviistä yökyläilystä voisi vähitellen luopua, tavata poikaa tiheään, mutta puhua pojalle että kaverit on tärkeitä. Lukioaikana yhtään yötä tai viikonlopua isän kanssa poika ei jättänyt väliin. Ei kuulemma ollut mitään täkeää menoa. Koko viikonlopun poika vietti talossamme huoneessaan, ellei isän lähtenyt hänen kanssaan ulos. Poika kirjoitti keväällä ja on nyt 19- vuotias. Olen uudelleen puhunut että säännöllisestä yökyläilystä olisi hyvä luopua, kun poika noin lähelläkin asuu. Pojalle onneksi järjestyi tuttavan firmasta töitä. Nykyisin poika on aikaisten työaamujen vuoksi luopunut viikkoyökyläilystä, mutta nyt isä hakee pojan autolla joka toinen perjantai suoraan tämän töistä, koukkaa pojan kodin kautta, josta poika ottaa repun ja viettää koko viikonlopun meillä. Meillä viikonloput poika viettää sisällä ellei isä lähde pojan kanssa ulos tms. Alan olla hermostunut tähän. Mielestäni pojan pitisi jo ottaa vähän irtiottoa isästään ja olla muutakin menoa. Jos otan asian isän kanss puheeksi, meille tulee riitaa: Miehen mielestä minä rajoitan hänen ja pojan tapaamisia. Olen sanonut että en rajoita tapaamsia mutta en pidä pojan ikätasoon nähden mielekkäänä töistä hakemista joka toinen perjantai ja jotakin omaa puuhaa näinä "tapaamisviikonloppuina" pitäisi pojalla olla. Loppua tälle viikonlopputapaamisrumballe ei ole näköpiirissä. En oikeen jaksa kattoa aikuista poikaa joka ei mulle puhu ja kulkee isän kanssa tällä tavalla. Minäkö tässä se ongelma olen??

Olet asiasi suhteen täysin oikeassa, ja miehesi on jollakin tavalla läheisriippuvainen aikuisen poikansa kanssa! Puhuminen on ainoa asia mitä tuossa nyt oikeasti voit tehdä! Miehesi ei näe mitään kummallista suhteessaan poikaansa, vaikka tuo suhde ei normaali olekaan mistään kohdasta. 19v jätkällä pitäisi olla ihan omat jutut menossa, ja jollei isä päästä pojasta irti, on suuri mahdollisuus että isän kasvatuksen johdosta teillä on ihan oma peräkammarin poju riesana ja todella pitkään! Vaikea paikka, mutta yritä rakentavaa keskustelua aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia 19vuotias ei asu omassa kämpässä, vaikka on töissäkin? Onhan tuo nyt erikoista, että aikuinen mies tulee joka toinen vkl isille yökylään.

No on kirjoittanut keväällä, aloittaa ehkä armeijan lähiaikoina niin miksi hommata omaa kämppää? Moni tuntemani nuori mies muuttaa vasta armeijan jälkeen omaan kämppään. Työ voi olla määräaikainen. Entä kun työ loppuu niin pitäisi jotenkin selvitä asumiskuluista. Ja moni vuokra-asunto vaatii sitoutumista vuodeksi. Entä jos pääsee vaikka opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Sitten on kahden asunnon loukussa. Suurimman osan ajasta asuu kuitenkin äidillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppo on kivittää ap kamalaksi äitipuoleksi. Entä jos hän riittävän ulkopuolisena näkeekin tilanteen ilman vaaleanpunaisia silmälaseja ja on huolissaan pojasta? Erityisesti tuo, ettei poika edes puhu, kertoo kyllä, ettei kaikki ole kunnossa.

No miksi puhuisi noita-akalle?  Ehkä on käynyt selväksi ettei tykätä.

Siinä tapauksessa pitää ankeuttaa vielä lisää. Et ainakaan tee ruokaa sille, et pese pyykkejään, mikäli näin teet. Saa isä hoitaa. Tunkeudut sinne oman huoneen alueelle vaatimaan ja painostamaan jatkuvia jatko-opintosuunnitelmia, häiritset pelaamista toistuvasti, sekä muistat usein mainita, miten turhaa se on ja mikä vätys laiskuri poika on vailla tosi elämän sosiaalisia kontakteja. Kyllä se siitä! Meillä ei edes omat lapset olisi saaneet elää noin.

Esimerkiksi pk-seudullla aniharva 19-vuotias asuu vielä omillaan. Satunnaisista töistä saadut rahat laitetaan säästöön tulevaisuutta varten. Asuminen täällä on sen verran kallista ja koulut lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkien kanssa rakenneta keskustelusuhdetta.

Minun miehelläni on samaten 19 v poika. Asuimme pari vuotta saman katon alla. Poika oli toooosi hiljainen. Ei puhunut isälleenkään ellei halunnut rahaa. Ja minulta kunnei rahaa pyydellyt, niin vielä vähemmän.

Itse ruokapöydässä yritin vähän jutella. Poika oli kohtelias, mutta ei osaa keskustella. Puhuin uutisista "trump valitttiin pressaksi", "taas terroriisku", mutta vastaus oli aina "aha". Ei lukenut uutisia.

Kyllä poika lämpeni minulle, mutta kun jotain ei osaa, niin ei osaa.

No voi hyvä ihme. Nuo sun keskusteluesimerkit on kyllä hulvattomia. Uutiset ja politiikka aiheena, millä yrittää avata keskusteluyhteyttä nuoreen :DDD Juu, en kyllä yhtään ihmettele ettei onnistunut. Yksi vinkki: kannattaa ottaa selvää mistä nuori on kiinnostunut ja lähetä siltä pohjalta liikenteeseen. Niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin kanssa vuorovaikutukseen pätee sellainen seikka, että kun olet aidosti kiinnostunut toisesta ihmisenä ja omaat ystävälliset ja hyvät käytöstavat, niin pääset jo pitkälle.  

Kyllä sen toki tiedän. Mutta vuosien varrella tuli jo puhuttua esim harrastuksista. Kyselin niistä. Lyhyet vastaukset. Ei nyt montaa vuotta niistä riitä puhetta.

Poika oli kiinnostunut pelaamisesta tietenkin. Minä olen nopeasti puhunut senkin teeman.

Ei paljoa kertonut, mitä on tehnyt. Mitäs koulussa? Ei mitään? Milloin on se ja se? En tiedä.

Ruokapöydässä minä ja mies kannateltiin keskustelua. Ei poika siihen osallistunut, vaikka osallistettiin.

Aivan tuttua. Jos yrittää kysyä, koska kirjoitukset on -> en muista. Oletko lukenut paljon -> no en.  Millainen jatkokoulutuspaikka kiinnostaisi -> En tiedä. JNE. Puhu nyt tuollaisen kanssa. Kokeilin myös peliteemaa: millaisia pelejä pelaat -> strategiapelejä = peliaihe käsitelty.

Ihan tosi, jos teidän kommunikaatiotaidot on tuota luokkaa, niin miten voitte vaatia teineiltä yhtään sen parempaa? Ensinnäkin tuollainen kuulustelu tyyli johtaa kyllä ihan tasavarmasti "en tiedä" -torjuntaan. Siinä paistaa niin läpi se, että aikuista kiinnostaa kuin kilo sitä itseään. Kokemuksesta sanon sellaiset neuvot että älä tenttaa tai hölötä, älä ole liian tunkeileva. Muistele millainen itse olit tuossa iässä, silloin haluaa tulla otetuksi vakavasti aikuisena, mutta on kuitenkin vielä hyvin epävarma omasta olemisesta ja omasta persoonasta, eli siitä, kuka minä olen. Yhdessä puuhaillessa teininkin on yleensä helpompi avautua enemmän, toki täytyy muistaa että nuori on siellä viettääkseen aikaa vanhempansa kanssa, joten "nyxän" ei tarvitse joka paikkaan tunkea mukaan. Kuitenkin aina silloin tällöin on hyvä tehdä yhdessä jotakin, eihän sitä muuten tutustu! Ja se kaikkein tärkein ohje on, jos sinua ei oikeasti kiinnosta tutustua puolisosi lapseen, niin älä sitten tutustu. On todella tekopyhää aikuiselta vierittää vuorovaikutuksen ongelmat lapsen/nuoren niskaan, kun oikeasti aikuista ei kiinnosta lainkaan ja tämä asenne näkyy kaikessa aikuisen toiminnassa. Lapset eivät ole tyhmiä. He kyllä vaistoavat milloin joku ei heitä lähelleen halua.

Sinä näköjään olet tyhmä, koska tuolla ylempänä kuvailin miten nimenomaan olen yrittänyt tutustua mieheni teiniin ja jossakin määrin siinä onnistunutkin. Moni poika on todella "puhevammainen", eikä puhu mitään. Minusta olisi jo peruskohteliaisuutta osallistua keskusteluun esim. ruokapöydässä, eikä murjottaa omassa huoneessa. Samoin muussakin keskustelussa se keskustelu syntyy siitä, että se teiniKIN puhuu.  En ole tunkenut mukaan, eikä teini puhu vanhemmilleen senkään vertaa. Ilmeisesti 19 vuotta ei ole vielä harjaannuttanut heitäkään keskustelemaan teinin kanssa niin turha lienee syyllistää äitipuolta. Itse en ollut teininä mykkä, vaan panostin täysillä jatko-opintoihin ja opiskelupaikan olin valinnut jo yläasteella.

Suunnitelmia vaikka sen armeijankin muodossa pitää ehdottomasti vaatia ja pitää edellytyksenä. Muuten saa etsiä pelaamistaan varten itse kustantamansa luukun. Isänsä pitää myös edellyttää jonkinlaista pidemmän tähtäimen strategiasuunnitelmaa. Tiettyä alaa ei tarvitse vielä tietää, mutta miettiä vaihtoehtoisia suunnitelmia. Joskus tarvitsee kokeilla vaikka avoimen yliopiston tai työväenopiston kautta kursseja, mikä ala voisi kiinnostaa. Te ette nyt vaadi tarpeeksi pojalta hänen oman tulevaisuutensa nimissä. Sinulle hänen ei tarvitse ehkä tarkemmin vastailla, mutta omille vanhemmilleen totta maar!

Kuinka mykän teinin kanssa keskustellaan, jos "Kokemuksesta sanon sellaiset neuvot että älä tenttaa tai hölötä, älä ole liian tunkeileva". Kun teini oma-aloitteisesti ei sano lausettakaan paitsi peliluureihin.

Tuon ikäisen tervehenkisen jampan kuuluisi jahdata tuheroa täysin panoksin.

Vierailija kirjoitti:

Suunnitelmia vaikka sen armeijankin muodossa pitää ehdottomasti vaatia ja pitää edellytyksenä. Muuten saa etsiä pelaamistaan varten itse kustantamansa luukun. Isänsä pitää myös edellyttää jonkinlaista pidemmän tähtäimen strategiasuunnitelmaa. Tiettyä alaa ei tarvitse vielä tietää, mutta miettiä vaihtoehtoisia suunnitelmia. Joskus tarvitsee kokeilla vaikka avoimen yliopiston tai työväenopiston kautta kursseja, mikä ala voisi kiinnostaa. Te ette nyt vaadi tarpeeksi pojalta hänen oman tulevaisuutensa nimissä. Sinulle hänen ei tarvitse ehkä tarkemmin vastailla, mutta omille vanhemmilleen totta maar!

Ikävä kyllä moni teini / nuori mies putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle, eikä heitä kiinnosta mikään. Ei ole suunnitelmia, eikä mikään kiinnosta. Kun kysyy mitä tahansa, vastaus on en tiedä tai ihan sama. Eikai kukaan täysijärkinen toivo syrjäytynyttä lasta, luulisi isän olevan huolissaan.

Minä muutin vasta parinkymmenen ikävuoden toisella puolen pois kotoa. Suoraan avomieheni kanssa yhteen. Ei ollut mikään ongelma ja tarvetta asua yksin, kun kotitöihin osallistumista oli vaadittu jo lapsesta asti. Ihan kitkatta sujui omaan taloudenpitoon siirtyminen. Raha-asiatkin oli opetettu hoitamaan.

Moni nuori mies käyttää armeija-aikansa siihen, että miehistyy vähän lisää ja on aikaa miettiä sitten opintoja, mikä voisi kiinnostaa. Tai jos opiskelee jo alaa, mikä hyödyttää armeijassa (esim. lääkäri), kannattaa lykätä pidemmälle ja opiskella ensin. Tosin on kuulemma hieman ärsyttävää olla nuorten keskenkasvuisten parissa aikuisena ja mahdollisesti jo perheellisenä.

Intissähän koulutuetaan nyt näitä kyberosaajia, jos tietokoneet kerta kiinnostavat.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisen tervehenkisen jampan kuuluisi jahdata tuheroa täysin panoksin.

No, nämä pelaavat teinit eivät edes halua tyttöystäviä ja ovat täysin kokemattomia vielä 20-vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisen tervehenkisen jampan kuuluisi jahdata tuheroa täysin panoksin.

No, nämä pelaavat teinit eivät edes halua tyttöystäviä ja ovat täysin kokemattomia vielä 20-vuotiaina.

Säälittävää, jos on joku virtuaalifiguuri tyttöystävänä ja oma käsi riittää. Jää oppimatta kaikki naisista.

Olen itse 19-vuotiaan nuoren miehen äiti ja minusta ap on syystäkin huolissaan pojasta. Tuon ikäisellä yleensä on jo kova itsenäistymisen tarve. Etenkin kun on jo työelämässä, luulisi haluavan elää itsenäistä elämää. Yrittääköhän isä paapomisellaan korvata sitä seikkaa, että erosi pojan ollessa nuori?

Omani täytti keväällä 19 ja muutti elokuussa tyttöystävän kanssa yhteen, vaikka tammikuussa alkaa armeija. Olisi hinkunut jo aikaisemminkin omaan asuntoon, mutta sain puhuttua järkeä, että valmistumien ja työpaikka ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisen tervehenkisen jampan kuuluisi jahdata tuheroa täysin panoksin.

No, nämä pelaavat teinit eivät edes halua tyttöystäviä ja ovat täysin kokemattomia vielä 20-vuotiaina.

Säälittävää, jos on joku virtuaalifiguuri tyttöystävänä ja oma käsi riittää. Jää oppimatta kaikki naisista.

Samaa mieltä. Tähän kun lisää, ettei mikään muukaan kiinnosta niin kyllä silloin on aihetta huolestua kehittyykö nuori aikuinen normaalisti. Lisäksi seurustelukin on vaikea aloittaa täyskokemattomana työttömänä 25-vuotiaana, joka on vieläpä kouluttamaton. SIksi mielestäni 19-vuotiaan kanssa on todellinen hätä, jossei tulevaisuuden suunnitelmia ole.

Kun poika oli yläasteella, isä haki pojan äitinsä luota kello 16 paikkeilla joka viikon tiistai ja torstai ja vei seuraavana aamuna kouluun. Lisäsksi poika vietti joka toinen viikonloppu ja keskimäärin puolet loma-ajoista isänsä luona (isällä pääosin etätyö). Koska poika vietti noin puolet ajasta isänsä luona, sanoin isälle että hänen olisi hyvä muuttaa lähelle poikaa, että tällä olisi yksi ja sama elinpiiri iltaisinkin, kaverit ym ja kulkeminen vanhempien välillä sujuvampaa. Tällöin emme asuneet vielä yhdessä. Mies halusi muuttaa kanssani yhteen, minä olisin voinut asua erilläänkin. Minulla on vuorotyö. En ole mustasukkainen vaan aidosti huolissani pojasta. Yst terv ap

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 19-vuotiaan nuoren miehen äiti ja minusta ap on syystäkin huolissaan pojasta. Tuon ikäisellä yleensä on jo kova itsenäistymisen tarve. Etenkin kun on jo työelämässä, luulisi haluavan elää itsenäistä elämää. Yrittääköhän isä paapomisellaan korvata sitä seikkaa, että erosi pojan ollessa nuori?

Omani täytti keväällä 19 ja muutti elokuussa tyttöystävän kanssa yhteen, vaikka tammikuussa alkaa armeija. Olisi hinkunut jo aikaisemminkin omaan asuntoon, mutta sain puhuttua järkeä, että valmistumien ja työpaikka ensin.

Toisin sanoen muutti elokuussa yhteen, koska tammikuussa alkaa armeija. Muuten kyllä komppaan täysin!

Vähän huono veto muuttaa avoliittoon ennen armeijaa. Käytännössä lähes kaikki noista nuorten harjoittelusuhteista päättyy aika nopeastikin eroon. Naisilla alkaa opiskeluriennot ja uusia kavereita. Mies on kiinniarmeijakuvioissa. Usein se on se nainen, kun tekee eropäätöksen. On löytänyt uuden omista piirteistään.x

Vierailija kirjoitti:

Vähän huono veto muuttaa avoliittoon ennen armeijaa. Käytännössä lähes kaikki noista nuorten harjoittelusuhteista päättyy aika nopeastikin eroon. Naisilla alkaa opiskeluriennot ja uusia kavereita. Mies on kiinniarmeijakuvioissa. Usein se on se nainen, kun tekee eropäätöksen. On löytänyt uuden omista piirteistään.x

Siksihän yhteen muutetaan kiireellä ennen armeijaa, että yhteiskunta kustantaa asunnon. Armeijavuoden jälkeen suhteet harvemmin kestävät, mutta aina on poikkeuksia. Eihän yhteenmuutossa järkeä ole, koska toinen on siellä armeijassa.