Lue keskustelun säännöt.
Eroperhe, isä ei ota vastuuta
Valehtelu kyllästynyt
17.09.2017 |
Kerron lyhyesti.
Olen kohta kolme vuotta sitten eronnut ja meillä on yhteishuoltajuus. Lapset asuvat minulla.
Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu.
Näiden vuosien aikana lasten isä ei ole viettänyt lomaa lasten kanssa,vain nämä viikonloput jotka sopparissa määrätty. Jos lapset ovat sairaana en saa häntä hoitamaan lapsia, hän vain kieltäytyy auttamassa.
Omat loma aikani ei riitä kun lasten loma ajat on niin pitkät, koululaisia siis ovat.
Mistä saisin apua ja oikeutta että toinen vanhempi kantaisi myös vastuun lapsista muutenkin kuin mitä sopimukseen on kirjallisesti laitettu?
Myös siksi että lapset haluaisivat loma aikonia olla isällään myös.
Tiedän että tää on aika karkeasti kerrottu.
Kommentit (68)
Itse ap:n kaltaisen äidin huoltamana ja kasvattamana, olisi suonut, että tämä ketju olisi ollut ihan käytännön neuvoja ja tsemppiä ap:lle ja sitten tuo louskutus olisi voitu käydä eri ketjun alla.
Aika harva noihin tilanteisiin tahallaan ajautuu. Meilläkin isä oli kaikkien pitämä ja korkeasti koulutettu, ei juoppo eikä väkivaltainen. Niin vaan jäi äiti yksin hoitamaan kaiken, kun toisella jotenkin napsahti päässä. Se on aika rankka rasti huoltaa lapsi/lapset täysin yksin 15 vuoden ajan. Siinä on huolta ajankäytöstä, voimista ja rahasta. Ja lapset ovat huolissaan äidistä ja äidin jaksamisesta myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ihmetellyt, että miksi naiset suostuvat tekemään lapsia tuollaisten miesten kanssa. Kyllähän sen nyt näkee, että ketkä miehet jaksavat olla lasten kanssa ja ketkä eivät.
Toki myöhäistä tässä tilanteessa, mutta älyttömästä näitä juttu saa lukea täältä.
Ap:n pitää ihan ensin mennä peruskouluun. Sitten vasta muut asiat.
Vierailija kirjoitti:
...
Juuri tämän takia en yhtäkään ns. miestä ole elämääni huolinut enkä huoli.
Älöttävää ja oksettavaa porukkaa.
Hienosti taas yleistit kaikki miehet samaan kategoriaan. Voisin kertoa lukuisia esimerkkejä sairaista äideistä, jotka käyttävät kaikki keinot, jotta isä ei näe lastaan. Ja tiedän tapauksia, joissa äiti lähti kävelemään ja totesi ettei jaksa katsella lapsiaan.
Enkä nyt yritä kieltää sitä, että yleisempäähän tämä on miehiltä, mutta on myös meitä lapsirakkaita miehiäkin olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt, että miksi naiset suostuvat tekemään lapsia tuollaisten miesten kanssa. Kyllähän sen nyt näkee, että ketkä miehet jaksavat olla lasten kanssa ja ketkä eivät.
Toki myöhäistä tässä tilanteessa, mutta älyttömästä näitä juttu saa lukea täältä.
Ei se aina noinkaan mene. Meillä minä olin isän tyttö ja hän raahasi minut mukaansa kaikkialle ja tehtiin paljon yhdessä ja suhde oli hyvä. Olin täysin toivottu ja suunniteltu lapsi. Kun vanhemmat erosivat ollessani viiden, kaikki loppui kertariuhtaisulla. Ehkä se ero oli isälle liian iso pala käsitelväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhemmat erosivat kun olin kymmenen. Sitä ennen isä oli hoitanut minua suurimmaksi osaksi, tehnyt isoimman osan kotitöistä jne. Lapsiperhearki oli hänen varassa. Sitten äitini päätti jättää hänet, ja eron jälkeen isä oli vain sellainen viikonloppuisä joka ei muulloin "ehtinyt" ottaa minua luokseni. Ja äitini katkeroitui, kun joutui hoitamaan minut lähes yksin. Ongelma ei siis ollut isäni lapsenhoitohalussa tai -taidossa vaan siinä että hän katkeroitui äidilleni kun tuli ihan yllättäen jätetyksi ja irroitetuksi perheestä.
Nämä ovat hyviä vastaketjuja niille, joissa huudetaan lisääntymistalkoista yms. Mielestäni lastenhankintaan pitäisi luoda samanlainen tarkastus ja kriteeristö kuin adoptiossakin. Jos ei läpäise testiä, niin ei saa hankkia lapsia, mutta jos niin kuitenkin tekee, niin otetaan lapsi huostaan ja lätkästään kunnon sakot.
Eihän tähän oikeasti riitä resursseja, mutta on valitettavaa nähdä niin paljon huonoissa perheissä olevia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat erosivat kun olin kymmenen. Sitä ennen isä oli hoitanut minua suurimmaksi osaksi, tehnyt isoimman osan kotitöistä jne. Lapsiperhearki oli hänen varassa. Sitten äitini päätti jättää hänet, ja eron jälkeen isä oli vain sellainen viikonloppuisä joka ei muulloin "ehtinyt" ottaa minua luokseni. Ja äitini katkeroitui, kun joutui hoitamaan minut lähes yksin. Ongelma ei siis ollut isäni lapsenhoitohalussa tai -taidossa vaan siinä että hän katkeroitui äidilleni kun tuli ihan yllättäen jätetyksi ja irroitetuksi perheestä.
Eli isäsi teki sinusta oman katkeruutensa sijaiskärsijän. Kuinka kypsää toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt, että miksi naiset suostuvat tekemään lapsia tuollaisten miesten kanssa. Kyllähän sen nyt näkee, että ketkä miehet jaksavat olla lasten kanssa ja ketkä eivät.
Toki myöhäistä tässä tilanteessa, mutta älyttömästä näitä juttu saa lukea täältä.
Ei se aina noinkaan mene. Meillä minä olin isän tyttö ja hän raahasi minut mukaansa kaikkialle ja tehtiin paljon yhdessä ja suhde oli hyvä. Olin täysin toivottu ja suunniteltu lapsi. Kun vanhemmat erosivat ollessani viiden, kaikki loppui kertariuhtaisulla. Ehkä se ero oli isälle liian iso pala käsitelväksi.
Surullista kuulla. Ja surullista, että isäsi kosti sinun kautta tuon eron. Itse olen monesti harkinnut eroa, mutta pelkona on, että äiti "omii" lapset vastaavalla tavalla kostoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on muuten sama tilanne, mutta lasten isä on kuollut (sori, en nähnyt kumppania valitessani tätä tulevaksi). Eihän siinä juuri vaihtoehtoja ole... Meillä isovanhemmat auttaa, sulla ei liene sitä vaihtoehtoa? Mitenkäs tukiperhe? Tai olisko lasten kaveripiirissä kotona olevaa vanhempaa, joka korvausta vastaan pitäis silmällä myös sun lapsia? Tai naapurissa joku eläkeläinen, jonka luo lapset vois tarvittaessa mennä? Ton ikäiset pärjää kyllä työpäivän ajan, kun on pakko. Pystytkö kuitenkin olemaan puhelimen tavoitettavissa päivisin? Tai onko sulla vuorotyö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt, että miksi naiset suostuvat tekemään lapsia tuollaisten miesten kanssa. Kyllähän sen nyt näkee, että ketkä miehet jaksavat olla lasten kanssa ja ketkä eivät.
Toki myöhäistä tässä tilanteessa, mutta älyttömästä näitä juttu saa lukea täältä.
Ei se aina noinkaan mene. Meillä minä olin isän tyttö ja hän raahasi minut mukaansa kaikkialle ja tehtiin paljon yhdessä ja suhde oli hyvä. Olin täysin toivottu ja suunniteltu lapsi. Kun vanhemmat erosivat ollessani viiden, kaikki loppui kertariuhtaisulla. Ehkä se ero oli isälle liian iso pala käsitelväksi.
Surullista kuulla. Ja surullista, että isäsi kosti sinun kautta tuon eron. Itse olen monesti harkinnut eroa, mutta pelkona on, että äiti "omii" lapset vastaavalla tavalla kostoksi.
Minä en koe, että isä kosti vaan hänen psyykeensä hajosi. Mielenterveysongelmaan voi sairastua kuka vaan eikä sitä ennalta tiedä. Surullista sinänsä, koska asia on jättänyt arvet sekä minuun että etenkin isään, joka on erakoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isää ei voi pakottaa hyväksi vanhemmaksi, joten AP:n on keksittävä muita keinoja arjesta selvitäkseen. Onneksi lapset kasvavat, joten muutaman vuoden päästä ongelmaa ei enää ole. Sen sijaan ongelma siirtyy isälle, joka jää yksin itkemään kun aikuistuvia lapsia ei luuseri-faija kiinnosta enää pätkääkään.
Pikkukoululaisten kouluaamut ja/tai iltapäivät pelastaa IP-kerho.
Loma-aikoihin on varauduttava hyvissä ajoin etukäteen. Monilla paikkakunnilla on tarjolla ilmaisia tai edullisia päiväleirejä, näitä kannattaa kysellä seurakunnasta ja oman alueen harrastusseuroista. Jos on sukulaisia tai ystäviä, heistä joku voi olla valmis ottamaan lapset muutamaksi päiväksi. Jos asut Helsingissä, niin monissa leikkipuistoissa on loma-aikoina arkipäivisin ohjaajat paikalla ja kesäisin tarjolla myös ilmainen ruokailu. Lähialueen teinin voi palkata melko edullisesti lapsenlikaksi, kilpailevia kesätyöpaikkoja on vähän.
Omien lasteni isä ei ole tekemisissä lastensa kanssa. Oli oikein hyvä isä vielä naimisissa ollessamme ja joitakin vuosia sen jälkeen. Lapset asuivat luonamme vuoroviikoin ja kaikki sujui aika hyvin. Sitten hän päätti muuttaa ulkomaille. Lapset kävivät koulun loma-aikoina isänsä luona vielä jonkin aikaa aika kivasti ja yhteys säilyi. Kunnes se loppui lähes kokonaan. Isä on asunut viimeisen 10 vuoden aikana milloin suomessa milloin muualla. Nyt lapset eivät ole olleet kuin satunnaisesti isäänsä yhteydessä - ovat jo täysi-ikäisiä molemmat. Välit ovat etäiset. Elatusmaksuja isä ei ole maksanut koskaan, vaan on kierrättänyt ne aina Kelan kautta.
Lähipiirissäni on paljon vastaavanlaisia tapauksia, mm. oma isäni.
Jep jep isää ei voi pakottaa. Ei voi ei. En vaan pysty käsittämään, miten kukaan voi hylätä lapsenasa!? Ei vaan mene jakeluun millään. Kaikkialle toki toitotetaan, että minä äitinä olen kääntänyt lapset isäänsä vastaan. Kai se on helpompi näin selittää itselle. Kysymys vaan kuuluu, että miten minä voisin ikinä estää isää tapaamasta lapsiaan, kun yksi asuu jo omillaan? Isä ei ota ollenkaan vastuuta tilanteesta vaan minun olisi jotenkin pitänyt ilmeisesti hoitaa heidänkin välinsä kuntoon! Jos olen sanonut lapselle, että pakko ei ole tavata, jos ei halua, niin onko se vieraannuttamista? Jos isän tyyli on se, että hän sanelee ehdot, eikä teini niitä noudata vaan kapinoi, niin onko se äidin vika? Tai lapsen? Tai onko se syy siihen, ettei ole lapsiin "kostoksi" yhteydessä?
Ei vaan mene jakeluun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähivanhemmuuteen sitoutuessa sitoudut pitämään lapsista huolta 24/7. Sopimuksessa voi lukea vaikka viikko-viikko systeemi, mutta etävanhempi voi todeta, ettei haluakkaan.
Kannattaa tehdä elämästä helpompaa kartoittamalla oma muu verkosto. Yhteistyö muiden yksibhuoltajien kanssa voi olla toimiva ratkaisu...hoidetaan lapsia vastavuoroisesti. Isovanhemmat ovat upea apu, jos sellaisia on. Sisarusten kanssa voi myös huolehtis vastavuoroisesti serkuksista.
Kannattaa olla kekseliäs...turha keskittyö valittamiseen...se ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Lähivanhemmuuteen sitoutuessa sitoudut pitämään lapsista huolta 24/7. Sopimuksessa voi lukea vaikka viikko-viikko systeemi, mutta etävanhempi voi todeta, ettei haluakkaan.
Kannattaa tehdä elämästä helpompaa kartoittamalla oma muu verkosto. Yhteistyö muiden yksibhuoltajien kanssa voi olla toimiva ratkaisu...hoidetaan lapsia vastavuoroisesti. Isovanhemmat ovat upea apu, jos sellaisia on. Sisarusten kanssa voi myös huolehtis vastavuoroisesti serkuksista.
Kannattaa olla kekseliäs...turha keskittyö valittamiseen...se ei auta.
Minulla ainakin hetkittäinen valittaminen auttaa sisuuntumaan ja tekemään muutoksia. Niin kauan kun vaan puurran enkä valita, ei mikään muutu ja ongelma jatkuu. Kun alan valittaa, vihaan itsekin sitä valitusta niin paljon, että alan aktiivisesti etsiä parannusta asiaan.
Ymmärrän sua ap. Mun lapsen isä on samanlainen. Maksaa kyllä elatusmaksut, on periaatteessa ihan normaali tyyppi, mutta niin tyypillisen itsekeskeinen mies ja oma napa edellä menevä.
Joka kevät ja syksy pyydän häntä moneen kertaan, että ilmoittaisi loma-aikansa, kun mä itse voisin vielä vaikuttaa omiin lomiini. Mutta kun ei herra kerkiä tai viitsi. Sitten hän lopulta ottaa lomansa sillä ajatuksella, että ne osuisi yhteen hänen festarikeikan ja naisystävän kanssa, eikä tee elettäkään ehdottaakseen että ottaisi lasta, tai herravarjele, tekisi jopa reissun tämän kanssa.
Ensi vuonna en edes kysele, järjestän meidän reissut vaan, ja hän järjestää mitä järjestää, tuskin taas mitään.
En voi sanoa muuta kuin että sovi serkkujen ja lasten kavereiden äitien kanssa, että edes lapset ovat yhdessä yhden luona leikkimässä ja pelaamassa, että on tekemistä ja kaveria.
Yksi kesä meidän mummo hoiti pari viikkoa kaikkia koululaisia veljen kotona, ruuat oli valmiina, lämmitti vaan.
Yksi kesä lapsen kaverin äidin kanssa sovittiin että lapset menee viikoksi yhdessä leirille, minä vein ja hän haki.
Yksi kesä pystyin käymään läheltä töistä ruokiksella kotona sen verran, että söimme ja katsoin että kaikki ok. Muun päivän olin puhelimen tavoitettavissa.
Kerhot, leirit, leikkipuistot, kaverit, palkattu apu, naapurit.
Ihan samat keinot kuin muillakin alaluokkalaisten vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Lähivanhemmuuteen sitoutuessa sitoudut pitämään lapsista huolta 24/7. Sopimuksessa voi lukea vaikka viikko-viikko systeemi, mutta etävanhempi voi todeta, ettei haluakkaan.
Kannattaa tehdä elämästä helpompaa kartoittamalla oma muu verkosto. Yhteistyö muiden yksibhuoltajien kanssa voi olla toimiva ratkaisu...hoidetaan lapsia vastavuoroisesti. Isovanhemmat ovat upea apu, jos sellaisia on. Sisarusten kanssa voi myös huolehtis vastavuoroisesti serkuksista.
Kannattaa olla kekseliäs...turha keskittyö valittamiseen...se ei auta.
Lainsäädäntöön tulisi kirjat sakkomaksu tapaamissopimuksen noudattamattomuudesta etävanhemmalle, niin lähivanhemmuus ei olisi sidoksissa samalla lailla etävanhemman oikkuihin.
Lasten hankkimista pohtiessaan tulevat vanhemmat joutuisivat myös sen todellisuuden eteen, ettei lapsia voisi jatkossa halutessaan sysätä toiselle vanhemmalle 24/7, jos vanhemmuus ei nappaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kerhot, leirit, leikkipuistot, kaverit, palkattu apu, naapurit.
Ihan samat keinot kuin muillakin alaluokkalaisten vanhemmilla.
Ero resursseissa on selvä, sillä lähivanhemmalla on vain puolet pariskuntien yhteenlasketusta lomamäärästä ja käytettävissä vain yhden ihmisen tulot palkatun avun hankkimiseksi.
"Älkääkä sanoko että olisit katsonut kenen kanssa lapsia teit. Kyllä katsoin, nämä asiat tulivat ilmi vasta lasten teon jälkeen. Koulutettu, näennäisesti rento kaveri, mutta ah, niin itsekeskeinen ja keskenkasvuinen kuin mikäkin nulikka."
Turha vetäytyä tämän "fraasin" taakse. Kun lapsia olet tehnyt, niin olet tehnyt, oli se puoliso jälkikäteen kuinka huono tahansa. Eli ei auta kuin hoitaa homma loppuun asti. Kuitenkin sinun oma, vapaaehtoinen arvovalinta.