Hyvä mies joka ei vaan tunnu oikealta. Kokemuksia?

No aika vähissä noi miehet on. Siis kunnolliset. Kyllähän tuolla varatut metsästää ravintoloissa yhden illan seuraa.

Tuntuu olevan myös arpovia miehiä.

Yksikin tuttu kyllästyy ja lopettaa suhteet heti kun vähän joku pieni asia epäilyttää. Kun luulee että aina on jossain joku parempi vaihtoehto.

Tälläkin hetkellä on naisen kanssa ketä ei rakasta mutta kun ei saanut sitä kenet olisi halunnut niin tyytyi sitten tähän naiseen.

Itseään ei ole koskaan sen syvemmin tutkinut että olisko itsessä jotain vikaa..

Onhan se epätoivoinen ja omistushaluinen ja mustankipeä ja sosiaaliton naikkonen perässä juoksemassa ja jopa yrittämässä jättää (!) joka ei. tajua ettei sellainen miehestä tunnu kuin häiriköltä perässä vinkumassa. Ja sitähän sellainen itseaaiassa onkin. Ja tarvittaessa saa hyvät naurutkin sellaisesta, vaikuttaa samanlaiselta kuin kirkuva ja ulova pikkukakara.

Mikähän sellaisen koulutuskin on? Onko edes valakolakkia?

Likako tiukassa kun hakkaa kulmiaan? kirjoitti:

Onhan se epätoivoinen ja omistushaluinen ja mustankipeä ja sosiaaliton naikkonen perässä juoksemassa ja jopa yrittämässä jättää (!) joka ei. tajua ettei sellainen miehestä tunnu kuin häiriköltä perässä vinkumassa. Ja sitähän sellainen itseaaiassa onkin. Ja tarvittaessa saa hyvät naurutkin sellaisesta, vaikuttaa samanlaiselta kuin kirkuva ja ulova pikkukakara.

Mikähän sellaisen koulutuskin on? Onko edes valakolakkia?

Siis mitä ihmettä sä selität ??

Nostan lankaa. Mulla on ihan sama ongelma kuin AP:lla. Kaikin puolin hyvä mies, seksi toimii, mutta jotenkin ei vaan tunnu oikealta. Pidän miehestä kovasti, mutta ihastumisen tunnetta ei ole missään vaiheessa tullut. Harmittaa tosissaan pistää poikki näin pienen asian takia, mutta minkäs teet, kun kaipuu johonkin muuhun on olemassa koko ajan.

Mulla on samanlainen ongelma. Oon tapaillut muutaman kuukauden tosi mukavaa miestä. Tää tyyppi suhtautui tapailuun heti ihan eri tavalla kuin aiemmat tyypit, joista sai arpoa, että mitähän ovat vailla. Tuntuu, että arvot ja huumori kohtaa meillä tosi hyvin. Fyysisesti taas asiat ei. Ei sängyssä tai sängyn ulkopuolella. Meillä on tosi erilainen tarve olla toisen lähellä, itse kaipaan enemmän omaa tilaa ja oon tästä usein sanonutkin. Tää mies on suht kokematon seurustelussa ja ehkä siitä syystä arka ja tosi hellyydenkipeä. Pystytään kyllä puhua asioista, mutta mikään ei silti tunnu muuttuvan. Tosi usein vastaa myös kysymyksiin "en mä tiiä" tai "ihan sama" tai "ihan mitä sä haluat". Aiemmin oon syttynyt määrätietoisista miehistä, jotka esim. sängyssä on alotteellisia.

Tää mies on todella suloinen ja ihana, mutta kipinä ei vaan tunnu syttyvän. En tiedä pitäisikö odottaa että hän saa itsevarmuutta vai puhaltaa peli poikki nyt kun toinen ei oo ihan rakastunut. Huomaan, jo ärsyyntyväni todella helposti, kun tää tulee aina ihan liki ja joudun joka kerta vaatimaan omaa tilaa. Hetken kuluttua tää kuitenkin hivuttautuu kylkeen kiinni. Toisaalta ahdistaa jo valmiiksi antaa pakit näin suloiselle tyypille. 

Olin yli 20v suhteessa tuollaisen miehen kanssa ja aina välillä pohdin, että missä on vika (minussa?), kun ei tunnu hyvältä, vaikka "missään ei ole mitään vikaa". Lopulta erosin ja nyt olen sinkku. En ole vielä löytänyt "Sitä Oikeaa", jonka luulen vielä löytäväni, mutta jo näin sinkkuna olen ollut onnellisempi kuin aviossa "kaikin puolin ihan hyvän miehen kanssa".

Itsekästä vaiko vain rakkautta itseäni kohtaan? Ainakin voin nyt paljon paremmin.

Mulla oli sama ongelma aina, suurin osa kivoista ja komeista jne miehistä on sellaisia, että ei ole mitään vikaa, mutta ei vaan kolahda. En pysty parisuhteeseen ilman tunnetta, että tämä on Se Oikea. Olin siis sinkku 43-vuotiaaksi asti. Sitten näin yllättäen miehen, joka kolahti heti ennenn kuin olimme vaihtaneet sanaakaan. Siitä tunteesta ei voi erehtyä. Onneksi hänkin tunsi samoin ja ollaan naimisissa nykyään. Harvinaista se on, että tapaa sen oikean, moni varmaan tekee kompromisseja viimeistään vauvakuumeisena ja ottaa jonkun kohtuuhyvän. Eipä tarvitse ihmetellä, kun sitten tulee haluttomuutta alkuhuuman jälkeen, kun ei olekaan oikeaa kemiaa. Mutta jotkut ehkä haluavat järkivslintoja eivätkä ajattele, että seksibolisi tärkeää. Yksi kaverini on tällainen. Ei ole koskaan halunnut miestään ja vika kerta, kun heillä oli seksiä, on myös se kerta, kun lapsensa saatiin alulle. Sen jälkeen kaverini ei ole halunnut lainkaan. Mies ei vieläkään tajua tilannetta, vaan luulee, että seksi palaa, kun lapsi on vanhempi. Se on nyt jo esikoulussa... No onhan sekin tapa elää elämänsä, mutta itse en pystyisi.

Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä AP:n parisuhteelle sittemmin tapahtui. Itsellä on tällä hetkellä täysin samanlainen tilanne ja suuuuuuri pohdinta käynnissä, että ollako vaiko eikö olla.

Nostan vanhan ketjun.

Itselläni on ihana mies, joka tuntuu kyllä muuten täysin oikealle, mutta tarpeemme suhteelta ovat erilaiset. 

Minä kaipaan fyysistä läheisyyttä ja arjen kumppanuutta. Mies taas oman arjen ja "juhlan" kanssani eli erillissuhteen.

Kaikesta tästä rakkaudesta huolimatta en usko suhteemme voivan jatkua, koska riudun erillisissä elämissä. Enkä halua, että rakkaanikaan elää vasten omia tarpeitaan.

Luopuminen on vain niin vaikeaa, koska tunne on niin ainutlaatuinen ja syvä.