Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä olette saaneet ensimmäisen kokoaikaisen vakityöpaikan?
16.09.2017 |
Onko työ tullut suhteiden kautta, vai onko napannut työharjoittelun/kokeilun jälkeen? Vai ensin määräaikaisena x ajan, jonka jälkeen vakinaistettu?
Kiinnostaa tietää senkin takia, kun eräs puolituttu oli ihmetellyt yhteiselle tutullemme n.6kk sitten, että kumma kun * minä * en ole saanut VIELÄKÄÄN vakipaikkaa mistään? Olen nyt siis 23v, oma ala oli aika kausiluonteista, joten silloin mentiin määräaikaisilla sopimuksilla, talvet oli hiljaisempia (työttömänä). Nyt olen toisella alalla, juuri vakinaistettiin. Tämä kyselijä on ollut itse vakinaisena "vasta" pari vuotta, ikää hänellä on 26v (suhteiden kautta saatu työpaikka, varmasti osaava ja ahkera työntekijä, mutta ilman näitä suhteita olis paikka mennyt alunperin jollekkin muulle)
Olen itsekseni miettinyt, kuinka onnekas olen, kun "näin nuorena" sain vakipaikan, vieläpä sellaisen josta tykkään. Tuli kuitenkin sellainen olo, että pitäiskö mun hävetä huonouttani kun sain nyt VASTA vakityön??
Kommentit (140)
Samana kesänä, kun täytin 17 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikinä :D olen 29v. Mutta en kyllä haluakaan täysi tunteja, vakisopimus 83% työajalla.
Sain ensimmäisen vakityöpaikan kun täytin 30. En sitä aikaisemmin ollut koskaan töissä, joten hieno tuuri kävi. Siitä asti aina ollut töissä.
Neljä viikkoa ennen kuin täytin 16 vuotta erääseen tekstiilitehtaaseen (helvetin huonolla palkalla).
28 vuotiaana jouduin muuttamaan vanhempien luota kunnan rivitaloon ja heti alkoi Kela kiusata ja patistella töihin.
Melko nopeasti löytyi työhönohjauksesta työpaikka yhdestä tehtaasta ja puolen vuoden kokeilun jälkeen sain vakipaikan.
Vanhempien luona viihdyin hyvin, koska ei tarvinnut tehdä itse ruokaa, eikä siivota kuin korkeintaan oman huoneen. Mukava oli olla viihteellä, kun aina oli paikka minne mennä vaikka olisi juhlinut rahansa viimeistä lanttia myöten. Huonoja puolia oli se että naiset ei kiinnostunut vanhempien luona asuvasta työttömästä miehestä. Tuntui myös että mitä vanhemmaksi tuli, niin sitä enemmän työnteko määritti oman ihmisarvon. Perheellistyät ja oman asunnon hankkineet kaverit myös alkoi etääntyä.
Töihin päästyä ruuanlaiton ja ja siivouksen oppi kyllä nopeasti ja rahaa jää hyvin säästöön kun on tottunut elämään nuukasti ja asuu parinsadan euron vuokra-asunnossa pienenhkön kaupungin lähistöllä.
Vaikeinta oli vain saada itsensä liikkeelle ja nytkin sysäys tuli muualta kuin itseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistuin maisteriksi 26-vuotiaana ja aloitin ensin määräaikaisena paikassa, johon minut vakinaistettiin kolmen vuoden jälkeen. Sillä tiellä olen edelleen (15 v.), ja tarkoitus on tällä pallilla pysyä eläkkeelle asti. En päässyt tähän suhteilla. Oma sukuni on tyystin toisella alalla ja lisäksi asuu 200 km päässä minun asuinkunnastani. Kunhan hakeuduin haastatteluun ja tulin valituksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikää on yli 40 enkä ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa. Pisin työsopimukseni on ollut neljä kuukautta. Yhteensä työkokemusta taitaa olla alle kolme vuotta.
En elättele toiveita vakituisesta työsuhteesta. Oikeastaan tiedän, että työttömyys on kohtaloni.
Jääpä jollekin muulle työpaikka sitten.
Sitähän se on kun ei kiinnosta kouluttautua alalle jossa olisi töitä. Mikä on koulutuksesi? Paperikoneen käyttäjä ja Helsingissä asustelet?
Vai sukupuolentutkimuksen maisteri?
Ei ole koulutusta. Ei riitä äly.
eli ihan vain laiska
tämä selvä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23-vuotiaana kun olin valmistumassa maisteriksi (valmistuin pian töiden alettua, gradu oli jo valmis).
23v. 2v sitten siis. Sosiaaliala
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15v, suhteilla. 17v omalla alalla harjoittelusta. Ja kuten ekalla sivulla mainittiin it-buumi, niin samana vuonna (1998) minut revittiin töihin kesken opiskelujen.
23-vuotiaana sain vakipaikan. Kävin haastattelussa ja siitä se lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole saanut vieläkään, vakituisena osa-aikaisena olin melkein 9 vuotta, nyt opiskelen uutta ammattia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikää on yli 40 enkä ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa. Pisin työsopimukseni on ollut neljä kuukautta. Yhteensä työkokemusta taitaa olla alle kolme vuotta.
En elättele toiveita vakituisesta työsuhteesta. Oikeastaan tiedän, että työttömyys on kohtaloni.
Jääpä jollekin muulle työpaikka sitten.
Sitähän se on kun ei kiinnosta kouluttautua alalle jossa olisi töitä. Mikä on koulutuksesi? Paperikoneen käyttäjä ja Helsingissä asustelet?
Vai sukupuolentutkimuksen maisteri?
Ei ole koulutusta. Ei riitä äly.
eli ihan vain laiska
tämä selvä
Voin ollakin. En ymmärrä miten tämä liittyy mihinkään. On olemassa meitä huonompia ihmisiä. Meille ei ole vakituisia työpaikkoja. Eikö se ole vain oikein? Eikö se ole se mitä ansaitsemme?
En minä ainakaan vaadi työpaikkaa. Otan jos sen saan, mutta tiedän, että todennäköisyys on pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tule koskaan saamaan vakipaikkaa. Pakko on vaan pärjätä ilman.
27-vuotiaana valmistuin KTM:ksi. 28-vuotiaana sain ensimmäisen vakituisen työpaikan.
Ehdin tuossa välissä olla puoli vuotta vielä hoitovapaalla ja yhdessä määräaikaisessa duunissa.
Olin 18-vuotta, kun sain kokoaikaisen työpaikan ja olen sen jälkeen ollut äitiyslomia lukuunottamatta töissä. Opiskellut samalla 3 tutkintoa.
19v pelkillä lukion papereilla PK-seudulta, muutin muualta joten suhteita ei ollut ko. firmaan. Kymmenisen vuotta myöhemmin jätin vakityön ja lähdin opiskelemaan, sen jälkeen on sitten tullut tehtyä pätkätöitä pari vuotta uudella alalla. Työttömyysjaksoja ei ole kuitenkaan ole ollut välissä, eli ihan ok tilanne ainakin toistaiseksi.
36v enkä vieläkään vakituinen. 2 vuotta määräaikaisuutta jäljellä....saa nähdä mitä sitten.
Lisätään vielä, että FM.