Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Ei kai kukaan ole luvannut, että äitiys olisi helppoa. Jos kuitenkin kokee, että itse on vaurioitunut pahasti huonon äidin vuoksi, luulisi ponnistelevan kahta lujemmin tarjotakseen omille lapsilleen parasta. Jokainen äiti yleensä yrittää aina kovasti välttää oman äitinsä tekemät virheet, tässä tapauksessa on kumma, jos ajatus ei ole päällimmäisenä mielessä koko ajan.

Kyllähän mä ponnistelenkin, mutta jos alkaa hävettää, niin miten ponnistelen, ettei hävettäis? Järjellä tajuan, että ehkä meitä ei kukaan inhoa, mutta ei se riitä. En halua kuitenkaan elää anteeksipyytäen sitä, mitä lapseni teki, koska tajuan, ettei siinä ole mitään anteeksipyydettävää normaalien aikuisten kesken, jos he ovat vaikkapa mieheni sukulaisiakin.

Mutta silti hävettää, enkä kykene olemaan se äiti, joka haluaisin. Kerro tämä tilanne tuhannella ja ulota se joka tosieen tilanteseen elämässä, joka tulee vastaan ja sano sitten mulle, että kun sä et ponnistele.

ap

Ei meistä kukaan pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi. Yritämme kuitenkin päivästä toiseen ja tilanteesta toiseen. Toisinaan tulee sellaisia hetkiä, jolloin tuntee, että on onnistunut ja niiden avulla mennään läpi niistä tilanteista, jolloin kokee, että on tullut töpeksittyä oikein urakalla. Aloittaja keskittyy elämässään väärään ihmiseen.

Ja mä en ainakaan halua sitten aikanaan kuulla, että tuollaisesta huolimatta olin lapsistani ihan paska äiti heille, jos itsekin koen olleeni.

Toisaalta ei ole oikein sekään, että mä valitan lapsille miten surkea oon kuullakseni heiltä, etten oo (vaikka olenkin). Ja en vain osaa esittää lasteni edessä läpi vuosien, että olisin tyytyväinen itseeni, jos en ole.

ap

Enkä ole kauhean tyytyväinen lapsiinikaan, siitäkin syytän äitiäni. Jos äiti olisi hyväksynyt minut sellaisena kuin mä olen, niin mä voisin helpommin hyväksyä omat lapseni enkä nähdä heissä vain vikoja ja olla osaamatta korjata niitä, koska nyt kaikki mitä teen niiden muuttamiseksi on moitin. Sehän on huono asia, mutta kun en osaa kehua vioista.

ap

Ja siis koitan olla moittimatta, niin sitten en voi sanoa mitään ja sitten se käytös, josta en pidä vain jatkuu. Koska mies sallii, hyväksyy ja sietää täysin toisenlaista käytöstä ja olemista, kuin minä. Niin hänestä ei ole apua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Ei kai kukaan ole luvannut, että äitiys olisi helppoa. Jos kuitenkin kokee, että itse on vaurioitunut pahasti huonon äidin vuoksi, luulisi ponnistelevan kahta lujemmin tarjotakseen omille lapsilleen parasta. Jokainen äiti yleensä yrittää aina kovasti välttää oman äitinsä tekemät virheet, tässä tapauksessa on kumma, jos ajatus ei ole päällimmäisenä mielessä koko ajan.

Kyllähän mä ponnistelenkin, mutta jos alkaa hävettää, niin miten ponnistelen, ettei hävettäis? Järjellä tajuan, että ehkä meitä ei kukaan inhoa, mutta ei se riitä. En halua kuitenkaan elää anteeksipyytäen sitä, mitä lapseni teki, koska tajuan, ettei siinä ole mitään anteeksipyydettävää normaalien aikuisten kesken, jos he ovat vaikkapa mieheni sukulaisiakin.

Mutta silti hävettää, enkä kykene olemaan se äiti, joka haluaisin. Kerro tämä tilanne tuhannella ja ulota se joka tosieen tilanteseen elämässä, joka tulee vastaan ja sano sitten mulle, että kun sä et ponnistele.

ap

Ei meistä kukaan pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi. Yritämme kuitenkin päivästä toiseen ja tilanteesta toiseen. Toisinaan tulee sellaisia hetkiä, jolloin tuntee, että on onnistunut ja niiden avulla mennään läpi niistä tilanteista, jolloin kokee, että on tullut töpeksittyä oikein urakalla. Aloittaja keskittyy elämässään väärään ihmiseen.

Ja mä en ainakaan halua sitten aikanaan kuulla, että tuollaisesta huolimatta olin lapsistani ihan paska äiti heille, jos itsekin koen olleeni.

Toisaalta ei ole oikein sekään, että mä valitan lapsille miten surkea oon kuullakseni heiltä, etten oo (vaikka olenkin). Ja en vain osaa esittää lasteni edessä läpi vuosien, että olisin tyytyväinen itseeni, jos en ole.

ap

Ei kukaan vaadi esittämään lasten edessä, että on tyytyväinen itseensä. Kyllä ainakin minun lapseni tietävät, että minä olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen itseeni tai äitiyteeni. Ei äitiydestä kuitenkaan koko ajan tarvitse puhua, on omaan äitiyteensä sitten tyytyväinen tai tyytymätön. Tärkeintä on vain mennä eteenpäin ja olla läsnä lasten elämässä yrittäen tukea heitä miten pystyy. Kyllä se lapsille riittää, eivät he vaadi mitään täydellisyyttä. Aina lapsilla on kuitenkin myös marisemisen aiheita, kuuluu asiaan. Ainakin jos omiltani kysyn, se on aina jompikumpi sisaruksista, jota on lellitty enemmän kuin häntä. 

Tai ainakin vaikea hyväksyä se, millaisiksi moes lapsia kasvattaa. Ja miten. Vaikka minun on vaikea tietää, että jos se vaikka olisikin ihan hyväksi lapsille. En tiedä. Antaa olla aika vapaasti, ei odota kovinkaan monien sääntöjen noudattamista, mä keksisin niitä paljon enemmän, jotka minusta helpottaisivat minun arkeani aikuisena. Mutta tuntuu vaikealta vaatia sitä, ettei se ole liikaa lapsilta pois.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Ei kai kukaan ole luvannut, että äitiys olisi helppoa. Jos kuitenkin kokee, että itse on vaurioitunut pahasti huonon äidin vuoksi, luulisi ponnistelevan kahta lujemmin tarjotakseen omille lapsilleen parasta. Jokainen äiti yleensä yrittää aina kovasti välttää oman äitinsä tekemät virheet, tässä tapauksessa on kumma, jos ajatus ei ole päällimmäisenä mielessä koko ajan.

Kyllähän mä ponnistelenkin, mutta jos alkaa hävettää, niin miten ponnistelen, ettei hävettäis? Järjellä tajuan, että ehkä meitä ei kukaan inhoa, mutta ei se riitä. En halua kuitenkaan elää anteeksipyytäen sitä, mitä lapseni teki, koska tajuan, ettei siinä ole mitään anteeksipyydettävää normaalien aikuisten kesken, jos he ovat vaikkapa mieheni sukulaisiakin.

Mutta silti hävettää, enkä kykene olemaan se äiti, joka haluaisin. Kerro tämä tilanne tuhannella ja ulota se joka tosieen tilanteseen elämässä, joka tulee vastaan ja sano sitten mulle, että kun sä et ponnistele.

ap

Ei meistä kukaan pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi. Yritämme kuitenkin päivästä toiseen ja tilanteesta toiseen. Toisinaan tulee sellaisia hetkiä, jolloin tuntee, että on onnistunut ja niiden avulla mennään läpi niistä tilanteista, jolloin kokee, että on tullut töpeksittyä oikein urakalla. Aloittaja keskittyy elämässään väärään ihmiseen.

Ja mä en ainakaan halua sitten aikanaan kuulla, että tuollaisesta huolimatta olin lapsistani ihan paska äiti heille, jos itsekin koen olleeni.

Toisaalta ei ole oikein sekään, että mä valitan lapsille miten surkea oon kuullakseni heiltä, etten oo (vaikka olenkin). Ja en vain osaa esittää lasteni edessä läpi vuosien, että olisin tyytyväinen itseeni, jos en ole.

ap

Ei kukaan vaadi esittämään lasten edessä, että on tyytyväinen itseensä. Kyllä ainakin minun lapseni tietävät, että minä olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen itseeni tai äitiyteeni. Ei äitiydestä kuitenkaan koko ajan tarvitse puhua, on omaan äitiyteensä sitten tyytyväinen tai tyytymätön. Tärkeintä on vain mennä eteenpäin ja olla läsnä lasten elämässä yrittäen tukea heitä miten pystyy. Kyllä se lapsille riittää, eivät he vaadi mitään täydellisyyttä. Aina lapsilla on kuitenkin myös marisemisen aiheita, kuuluu asiaan. Ainakin jos omiltani kysyn, se on aina jompikumpi sisaruksista, jota on lellitty enemmän kuin häntä. 

No, minä olen myös tyytymätön lapsiini, kun olen tyytymätön itseeni äitinä. Koska lapset eivät saa minulta sellaista oppia, mitä minä pitäisin tärkeänä. Heistä tulee kärsimättömiä mankuvia villi-ihmisiä. Ei kiitos.

a

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Ei kai kukaan ole luvannut, että äitiys olisi helppoa. Jos kuitenkin kokee, että itse on vaurioitunut pahasti huonon äidin vuoksi, luulisi ponnistelevan kahta lujemmin tarjotakseen omille lapsilleen parasta. Jokainen äiti yleensä yrittää aina kovasti välttää oman äitinsä tekemät virheet, tässä tapauksessa on kumma, jos ajatus ei ole päällimmäisenä mielessä koko ajan.

Kyllähän mä ponnistelenkin, mutta jos alkaa hävettää, niin miten ponnistelen, ettei hävettäis? Järjellä tajuan, että ehkä meitä ei kukaan inhoa, mutta ei se riitä. En halua kuitenkaan elää anteeksipyytäen sitä, mitä lapseni teki, koska tajuan, ettei siinä ole mitään anteeksipyydettävää normaalien aikuisten kesken, jos he ovat vaikkapa mieheni sukulaisiakin.

Mutta silti hävettää, enkä kykene olemaan se äiti, joka haluaisin. Kerro tämä tilanne tuhannella ja ulota se joka tosieen tilanteseen elämässä, joka tulee vastaan ja sano sitten mulle, että kun sä et ponnistele.

ap

Ei meistä kukaan pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi. Yritämme kuitenkin päivästä toiseen ja tilanteesta toiseen. Toisinaan tulee sellaisia hetkiä, jolloin tuntee, että on onnistunut ja niiden avulla mennään läpi niistä tilanteista, jolloin kokee, että on tullut töpeksittyä oikein urakalla. Aloittaja keskittyy elämässään väärään ihmiseen.

Ja mä en ainakaan halua sitten aikanaan kuulla, että tuollaisesta huolimatta olin lapsistani ihan paska äiti heille, jos itsekin koen olleeni.

Toisaalta ei ole oikein sekään, että mä valitan lapsille miten surkea oon kuullakseni heiltä, etten oo (vaikka olenkin). Ja en vain osaa esittää lasteni edessä läpi vuosien, että olisin tyytyväinen itseeni, jos en ole.

ap

Ei kukaan vaadi esittämään lasten edessä, että on tyytyväinen itseensä. Kyllä ainakin minun lapseni tietävät, että minä olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen itseeni tai äitiyteeni. Ei äitiydestä kuitenkaan koko ajan tarvitse puhua, on omaan äitiyteensä sitten tyytyväinen tai tyytymätön. Tärkeintä on vain mennä eteenpäin ja olla läsnä lasten elämässä yrittäen tukea heitä miten pystyy. Kyllä se lapsille riittää, eivät he vaadi mitään täydellisyyttä. Aina lapsilla on kuitenkin myös marisemisen aiheita, kuuluu asiaan. Ainakin jos omiltani kysyn, se on aina jompikumpi sisaruksista, jota on lellitty enemmän kuin häntä. 

Mä ainakin kokisin tuon viimeisen syytöksen ahdistavana. Miksi en ole hoitanut asiaa paremmin? Mun syy. Ja miehen.

ap

Entä jos lapsi masentuu aikuisena siksi, että ehkä olenkin lellinyt toista enemmän jne. Ikinä ei ole hyvä mieli, kun on äiti.

ap

Miten joku voi olla raihassa sen kanssa, että ehkä oma lapsi masentuu ja syrjäytyy omien kasvatusvirheiden seurauksena? Oman, paskan persoonasi seurauksena? Persoonani ei olisi niin paska, ellei se olisi niin haavoilla. Muistan ajan, kun se ei ollut, siitä tiedän.

ap

Sä olet avun ulottumattomissa. Vittuilet ja kiroilet ihmisille, jotka yrittää olla sulle ymmärtäväisiä ja ystävällisiä. Et haluakaan parantua. Suosittelen kourallista (isoa) sekalaisia pillereitä ja kirkasta viinaa. Maailma olisi parempi paikka ilman sinua.

Vierailija kirjoitti:

Sä olet avun ulottumattomissa. Vittuilet ja kiroilet ihmisille, jotka yrittää olla sulle ymmärtäväisiä ja ystävällisiä. Et haluakaan parantua. Suosittelen kourallista (isoa) sekalaisia pillereitä ja kirkasta viinaa. Maailma olisi parempi paikka ilman sinua.

Äh, älä ainakaan laske itseäsi mukaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sä olet avun ulottumattomissa. Vittuilet ja kiroilet ihmisille, jotka yrittää olla sulle ymmärtäväisiä ja ystävällisiä. Et haluakaan parantua. Suosittelen kourallista (isoa) sekalaisia pillereitä ja kirkasta viinaa. Maailma olisi parempi paikka ilman sinua.

Ja aivan kuin mä välittäisin miten hyvä paikka maailma on sulle ja sun kaltaisillesi. Maailma on ainakin mulle päivä päivältä parempi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Ei kai kukaan ole luvannut, että äitiys olisi helppoa. Jos kuitenkin kokee, että itse on vaurioitunut pahasti huonon äidin vuoksi, luulisi ponnistelevan kahta lujemmin tarjotakseen omille lapsilleen parasta. Jokainen äiti yleensä yrittää aina kovasti välttää oman äitinsä tekemät virheet, tässä tapauksessa on kumma, jos ajatus ei ole päällimmäisenä mielessä koko ajan.

Kyllähän mä ponnistelenkin, mutta jos alkaa hävettää, niin miten ponnistelen, ettei hävettäis? Järjellä tajuan, että ehkä meitä ei kukaan inhoa, mutta ei se riitä. En halua kuitenkaan elää anteeksipyytäen sitä, mitä lapseni teki, koska tajuan, ettei siinä ole mitään anteeksipyydettävää normaalien aikuisten kesken, jos he ovat vaikkapa mieheni sukulaisiakin.

Mutta silti hävettää, enkä kykene olemaan se äiti, joka haluaisin. Kerro tämä tilanne tuhannella ja ulota se joka tosieen tilanteseen elämässä, joka tulee vastaan ja sano sitten mulle, että kun sä et ponnistele.

ap

Ei meistä kukaan pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi. Yritämme kuitenkin päivästä toiseen ja tilanteesta toiseen. Toisinaan tulee sellaisia hetkiä, jolloin tuntee, että on onnistunut ja niiden avulla mennään läpi niistä tilanteista, jolloin kokee, että on tullut töpeksittyä oikein urakalla. Aloittaja keskittyy elämässään väärään ihmiseen.

Ja mä en ainakaan halua sitten aikanaan kuulla, että tuollaisesta huolimatta olin lapsistani ihan paska äiti heille, jos itsekin koen olleeni.

Toisaalta ei ole oikein sekään, että mä valitan lapsille miten surkea oon kuullakseni heiltä, etten oo (vaikka olenkin). Ja en vain osaa esittää lasteni edessä läpi vuosien, että olisin tyytyväinen itseeni, jos en ole.

ap

Ei kukaan vaadi esittämään lasten edessä, että on tyytyväinen itseensä. Kyllä ainakin minun lapseni tietävät, että minä olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen itseeni tai äitiyteeni. Ei äitiydestä kuitenkaan koko ajan tarvitse puhua, on omaan äitiyteensä sitten tyytyväinen tai tyytymätön. Tärkeintä on vain mennä eteenpäin ja olla läsnä lasten elämässä yrittäen tukea heitä miten pystyy. Kyllä se lapsille riittää, eivät he vaadi mitään täydellisyyttä. Aina lapsilla on kuitenkin myös marisemisen aiheita, kuuluu asiaan. Ainakin jos omiltani kysyn, se on aina jompikumpi sisaruksista, jota on lellitty enemmän kuin häntä. 

Mä ainakin kokisin tuon viimeisen syytöksen ahdistavana. Miksi en ole hoitanut asiaa paremmin? Mun syy. Ja miehen.

ap

Tietenkin aina voi surra itsensä hautaan miettimällä mitä olisi voinut tehdä paremmin lastensa eteen. Oma äitini sanoi kerran, että kun hän avaa suunsa niin aina joku jossain päin Suomea loukkaantuu. Näinhän ne usein menevät aikuisten lastenkin ja heidän vanhempiensa väliset suhteet. Silti kun jotain ongelmia tai ilonaiheita on niin puolin ja toisin soitetaan heti toisillemme. Se on asian toinen puoli. Ei voi aina miettiä vain virheitään, muuten ei koskaan voi tehdä mitään kun saattaa tulla tehneeksi virheitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Mutta voit valita miten käsittelet näitä ajatuksia ja tunteita. Ja miten käyttäydyt.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi olla raihassa sen kanssa, että ehkä oma lapsi masentuu ja syrjäytyy omien kasvatusvirheiden seurauksena? Oman, paskan persoonasi seurauksena? Persoonani ei olisi niin paska, ellei se olisi niin haavoilla. Muistan ajan, kun se ei ollut, siitä tiedän.

ap

Eikö juuri tuo saa keskittymään omiin lapsiin, että haluaa olla rauhassa sen asian kanssa, että on tehnyt parhaansa lastensa kasvatuksen eteen?

Mistä tiesit jo lapsena , että äitisi kohteli sinua huonosti? Normaali lapsi syyttää itseään. Ylipäänsä ihmiset syyttävät kurjuudestaan enemmän itseään kuin muita, jopa silloinkin, kun vika ei ole ollut heissä itsessään.

Helpottaisi varmaan välejänne, jos voisit pahoitella äidillesi hänen elämänsä pilaamisesta. Nythän olet kuin lapsena, uppiniskainen.

Oletko aviolapsi vai avioliiton ulkopuolella syntynyt?  Usein nimittäin tulkitaan, että avioton lapsi on pelkällä syntymisellään pilannut äitinsä elämän. Ja vaikka äiti ei sitä sanoisikaan ääneen, niin sanatonkin viesti välittyy kyllä. Ympäristö piti ainakin ennen huolen siitä, että lapsi tunsi häpeää ja syyllisyyttä syntyperästään. Minä olen sen kokenut ja voin sanoa, että se veti itsetunnon melko alas. Ja siellä se pysyy, vaikka ikää on kertynyt jo paljon ja äiti sekä muut sanojat on maannut haudassa jo pitkään. Meillä ei kyllä koskaan huudettu tai edes riidelty, koska se ei ollut sopivaa. Mieli olisi joskus tehnyt rähistä, edes murkkuiässä, mutta kun ei, niin ei. Meillä pidettiin mölyt mahassa. Ei sekään hyvä malli ollut, mutta kun kyky ja taito olla eri mieltä puuttui, niin minkäs teit. Ymmärsin jo varsin pienenä, että minun pitää olla kunnolla, että olen edes jotenkuten hyväksytty. Onneksi oli myös niitä läheisiä, jotka eivät tehneet syntyperästäni numeroa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Mutta voit valita miten käsittelet näitä ajatuksia ja tunteita. Ja miten käyttäydyt.

Tämä. Olet jo pitkällä kun tunnistat itsessäsi ja tunteissasi näitä asioita. Nyt sitten alat etsimään ja opettelemaan parhaita tapoja käsitellä niitä. Tuntuu, että olet jumiutunut siihen että äitisi pitää pyytää anteeksi. Koska se ei selvästikään ole toimiva käsittelytapa, olisi aika kokeilla jotain muuta. Lääkkeetkin voivat auttaa. Ihme jos kukaan ammattilainen ei ole sinulle näitä asioita vielä sanonut.

TAAS TÄÄ SAMA ALOITTAA TÄMÄN JANKUTTAMISEN

TAAS TÄMÄ SAMA ALOITTAA TÄMÄN JANKUTTAMISEN