Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka kukaan voi olla noin julma? Miksi?

Koska jotkut ihmiset vain ovat. Aika monetkin. Hyväksy se, että maailma on aika paha ja ihmiset myös, äläkä välitä sellaisista. Tee itsellesi toisenlainen elämä. On mahdollista päästää irti ja muuttaa ajatuksensa.

Mitähän tuolla ajatusten muuttamisella oikein mahdat tarkoittaa?

ap

Voi opetella päästämään irti vahingollisista muistoista ja tunteista ja ajatuksista. Voit aloittaa vaikka tutustumalla mindfulness-tekniikkaan ja meditaatioon, jossa keskitytään nykyhetkeen.

Miten se auttaa siinä hetkessä, kun lapi sanoo, että mulla on tylsää ja alat hävetä? Kuule musta tuntuu, ettet sä nt ihan tiedä, mitä sä oot neuvomassa. Jos jokin trauma on tarpeeksi syvä toi tilanne ja kaikki muut tilanteet, joissa se trauma vaikuttaa menivät jo sata vuotta sitten, kun olen vittu ehtinyt konmarittaa ne mindfullnessilla helvettiin häiritsemästä.

ap

En jaksanut lukea kuin etusivun. Jos soitit äidillesi kertoaksesi, miten hän on pilannut sinun elämäsi, ei ole mitenkään epätavallista, että äitisi kertoo, miten sinä olet pilannut hänen elämänsä.

Mutta itse asiaan. Olitko toivottu lapsi? Vai olitko kenties vahinko? Vai tekikö äitisi sinut samasta syystä kuin sinä olet tehnyt omat lapsesi eli puoliso halusi lapsia? Kuinka kauan vanhempiesi häiden jälkeen synnyit? Eli oliko kyse nk pakkoavioliitosta? Minkä ikäinen olit, kun vanhempasi erosivat? Tuntuuko susta siltä, että lapsuudessasi vanhempiesi välillä oli rakkautta ja että heidän parisuhteensa oli onnellinen? Oletko varma, että isänä pitämäsi mies on biologinen isäsi? Millainen äitisi lapsuus oli? Millainen oli hänen suhteensa omaan äitiinsä? Toistaako hän kenties samaa kaavaa kuin oma äitinsäkin? On olemassa paljon syitä, miksi äitisi ihan oikeasti voi kokea, että sinä pilasit hänen elämänsä. Koethan sinä itsekin, että miehesi ja lapsesi pilaavat sinun elämäsi, koska eivät tee kuten sinä haluat. 

Hetkinen, käyn oksentamassa. t. lukija.

Minusta on ihan naurettavaa, kun ihmiset vain poistuvat sen jälkeen kun muut ovat pahoittaneet heidän mielensä? Mitä tervettä siinä on? Meinaan, mennään siis nurkan taa ja aloitetaan hirveä haukkumiskuoro heistä. En minä halua haukkua ketään, enkä elää niin, että mua saa loukata miten haluaa. Mutta mikään ei ikinä selviä, jos vain terveesti lähtee paikalta.

Eri asia sitten tietty jos on niin terve, ettei puheet edes satuttaneet, mutta siinä tapauksessa en ymmärrä, mitä joku tekee vauvapalstalla kyselemässä henkilökohtaisiin asioihinsa pointteja. Vaikka ehkä täällä jokunen sellainenkin on.

ap

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea kuin etusivun. Jos soitit äidillesi kertoaksesi, miten hän on pilannut sinun elämäsi, ei ole mitenkään epätavallista, että äitisi kertoo, miten sinä olet pilannut hänen elämänsä.

Mutta itse asiaan. Olitko toivottu lapsi? Vai olitko kenties vahinko? Vai tekikö äitisi sinut samasta syystä kuin sinä olet tehnyt omat lapsesi eli puoliso halusi lapsia? Kuinka kauan vanhempiesi häiden jälkeen synnyit? Eli oliko kyse nk pakkoavioliitosta? Minkä ikäinen olit, kun vanhempasi erosivat? Tuntuuko susta siltä, että lapsuudessasi vanhempiesi välillä oli rakkautta ja että heidän parisuhteensa oli onnellinen? Oletko varma, että isänä pitämäsi mies on biologinen isäsi? Millainen äitisi lapsuus oli? Millainen oli hänen suhteensa omaan äitiinsä? Toistaako hän kenties samaa kaavaa kuin oma äitinsäkin? On olemassa paljon syitä, miksi äitisi ihan oikeasti voi kokea, että sinä pilasit hänen elämänsä. Koethan sinä itsekin, että miehesi ja lapsesi pilaavat sinun elämäsi, koska eivät tee kuten sinä haluat. 

Äitini voi kokea aivan rauhassa että pilasin hänen elämänsä, kunhan ei koita pilata sillä minun elämääni, että mä pilasin hänen elämänsä, kuten hän on koittanut pilata.

ap

Ongelma tässä on se, että me muut lukijat emme oikein voi tietää onko äitisikin narsisti vai oletko vain keksinyt äitisi narsismin syntipukiksi omaan narsismiisi. 

Äitisi voi siis olla oikeassa tai sitten ei.

Äitini on halunnut kostoksi pilata minun elämäni siksi, että kokee minun ilmeisesti pilanneen omansa. Se ei käy.

ap

Ettekö te nyt muka tajua, että äidit voivat pilata tai ainakin yrittää pilata lastensa elämän sillä, että kokevat lapsensa pilanneen omansa??!! Vaikka se olisi asia, jota vanhempi ei myönnä itselleen lapsen ollessa pieni, niin LAPSI KOKEE SEN SELLAISENA, että olen vastuussa äitini unteista ja ne ovat pahoja minun takiani, minun pitää siis muuttua!!! Sellainen on täysin epätervettä ja sairasta lapselle. Eikä lapsi ymmärrä, että siinä tapahtuu pahaa hänelle. Paitsi että tuntee sen, mutta onhan hammaslääkärikin kauheaa.

ap

No huh. Ap on hieman viri viri tööt tööt

Miten erottaa, että hammaslääkärin kauheus on hyvästä, mutta äidin suhtautumisen kauheus pahasta??? Kaikki voi mennä itsensä syyttelyn alle! Lapsella. Lapsilla ei ole oikeusturvaa, elleivät vanhemmat ole niitä lapselle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Äitini on halunnut kostoksi pilata minun elämäni siksi, että kokee minun ilmeisesti pilanneen omansa. Se ei käy.

ap

Mutta sinähän toistat aivan samaa kaavaa omille lapsillesi. Raivoat, koska lapset tuovat kiviä sisälle ja leikkivät niiden olevan kissoja. 

Vierailija kirjoitti:

No huh. Ap on hieman viri viri tööt tööt

Ai etkö usko, että äidit voivat tuhota lastensa elämän kokemalla lapsensa pilaavan elämänsä?! Minä ainakin olin ihan toivottu lapsi, joten jos mun piti kokea pilanneen äitini elämä, niin siinä ei piilouduttu vahingonkaan taa, vaan se olin ihan minä joka sen sitten pilasin olemalla paska lapsi!!! Kas vaan, kun isälleni ja isoäidilleni olin jotain aivan muuta!!! Eli sieltä onneksi sain muitakin kokemuksia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on halunnut kostoksi pilata minun elämäni siksi, että kokee minun ilmeisesti pilanneen omansa. Se ei käy.

ap

Mutta sinähän toistat aivan samaa kaavaa omille lapsillesi. Raivoat, koska lapset tuovat kiviä sisälle ja leikkivät niiden olevan kissoja. 

Siinä oli mies mukana, koitin puhua miehelle, sanoin miehelle, että lähden hotelliin jos mies ei saa niitä kiviä ulos. Mies halusi eskaloida tilanteen ja vain katseli teeveeruutua.

ap

Jos edes minunkin vanhemmat ois riidelleet siitä pahoitinko emännän mielen ja isä ois sanonut äidille että ei, niin oisko se traumatisoinut yhtä paljon? En tiedä. Ikäväähän sekin tietenkin on, että molemmat vanhemmat ovat mukana riidoissa, mulla oli se "hyvä" että isä oli aina se, jonka kanssa ei ollut mitään tuollaista, eikä tarvinnut seurata vanhempien riitoja, ennen kuin vasta sitten aikuisiällä...toinen stoori.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on halunnut kostoksi pilata minun elämäni siksi, että kokee minun ilmeisesti pilanneen omansa. Se ei käy.

ap

Mutta sinähän toistat aivan samaa kaavaa omille lapsillesi. Raivoat, koska lapset tuovat kiviä sisälle ja leikkivät niiden olevan kissoja. 

Siinä oli mies mukana, koitin puhua miehelle, sanoin miehelle, että lähden hotelliin jos mies ei saa niitä kiviä ulos. Mies halusi eskaloida tilanteen ja vain katseli teeveeruutua.

ap

Niin mies. Ja tietenkin sun äitisi, koska pilasi sun lapsuutesi. Sulle tuntuu kaikessa aina olevan syynä miehesi, äitisi tai lapsesi. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ehkä äitisikin aina syytti kaikesta omaa äitiään, isääsi ja sinua? Jospa olettekin hyvin samanlaisia? Ja siksi teistä kumpikaan ei halua myöntää omia virheitään?

Ainoat, ketkä sitten toimivat kivien kanssa lopulta olivat lapset ja tietenkin se meni väärin heitä kohtaan, mutta ettei miestä voinut yhtään kiiiiiiiinnnnnnnoooooosssssstaaaaaaaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on halunnut kostoksi pilata minun elämäni siksi, että kokee minun ilmeisesti pilanneen omansa. Se ei käy.

ap

Mutta sinähän toistat aivan samaa kaavaa omille lapsillesi. Raivoat, koska lapset tuovat kiviä sisälle ja leikkivät niiden olevan kissoja. 

Siinä oli mies mukana, koitin puhua miehelle, sanoin miehelle, että lähden hotelliin jos mies ei saa niitä kiviä ulos. Mies halusi eskaloida tilanteen ja vain katseli teeveeruutua.

ap

Niin mies. Ja tietenkin sun äitisi, koska pilasi sun lapsuutesi. Sulle tuntuu kaikessa aina olevan syynä miehesi, äitisi tai lapsesi. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ehkä äitisikin aina syytti kaikesta omaa äitiään, isääsi ja sinua? Jospa olettekin hyvin samanlaisia? Ja siksi teistä kumpikaan ei halua myöntää omia virheitään?

Mies vain oli osallisena siinä, miksi se pitäisi kieltää?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Ei kai kukaan ole luvannut, että äitiys olisi helppoa. Jos kuitenkin kokee, että itse on vaurioitunut pahasti huonon äidin vuoksi, luulisi ponnistelevan kahta lujemmin tarjotakseen omille lapsilleen parasta. Jokainen äiti yleensä yrittää aina kovasti välttää oman äitinsä tekemät virheet, tässä tapauksessa on kumma, jos ajatus ei ole päällimmäisenä mielessä koko ajan.

Kyllähän mä ponnistelenkin, mutta jos alkaa hävettää, niin miten ponnistelen, ettei hävettäis? Järjellä tajuan, että ehkä meitä ei kukaan inhoa, mutta ei se riitä. En halua kuitenkaan elää anteeksipyytäen sitä, mitä lapseni teki, koska tajuan, ettei siinä ole mitään anteeksipyydettävää normaalien aikuisten kesken, jos he ovat vaikkapa mieheni sukulaisiakin.

Mutta silti hävettää, enkä kykene olemaan se äiti, joka haluaisin. Kerro tämä tilanne tuhannella ja ulota se joka tosieen tilanteseen elämässä, joka tulee vastaan ja sano sitten mulle, että kun sä et ponnistele.

ap

Ei meistä kukaan pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi. Yritämme kuitenkin päivästä toiseen ja tilanteesta toiseen. Toisinaan tulee sellaisia hetkiä, jolloin tuntee, että on onnistunut ja niiden avulla mennään läpi niistä tilanteista, jolloin kokee, että on tullut töpeksittyä oikein urakalla. Aloittaja keskittyy elämässään väärään ihmiseen.

Mutta meillä oli oikeasti äidin kanssa tänä aamuna ihmeen hyvä puhelu, ja se, että äitini kuitenkin välittää minusta eikä vain siitä, mille elämäni häneen päin näyttää, tuli ilmi. Ihanaa. Ehkä hänellä on vain aika rajalliset konstit siihen.

Ja siksi olen vihainen, koska se on sitten mun syyttämiseen oikeuttava asia hänelle, että mulla on paha mieli tms.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Ei kai kukaan ole luvannut, että äitiys olisi helppoa. Jos kuitenkin kokee, että itse on vaurioitunut pahasti huonon äidin vuoksi, luulisi ponnistelevan kahta lujemmin tarjotakseen omille lapsilleen parasta. Jokainen äiti yleensä yrittää aina kovasti välttää oman äitinsä tekemät virheet, tässä tapauksessa on kumma, jos ajatus ei ole päällimmäisenä mielessä koko ajan.

Kyllähän mä ponnistelenkin, mutta jos alkaa hävettää, niin miten ponnistelen, ettei hävettäis? Järjellä tajuan, että ehkä meitä ei kukaan inhoa, mutta ei se riitä. En halua kuitenkaan elää anteeksipyytäen sitä, mitä lapseni teki, koska tajuan, ettei siinä ole mitään anteeksipyydettävää normaalien aikuisten kesken, jos he ovat vaikkapa mieheni sukulaisiakin.

Mutta silti hävettää, enkä kykene olemaan se äiti, joka haluaisin. Kerro tämä tilanne tuhannella ja ulota se joka tosieen tilanteseen elämässä, joka tulee vastaan ja sano sitten mulle, että kun sä et ponnistele.

ap

Ei meistä kukaan pysty olemaan sellainen äiti kuin haluaisi. Yritämme kuitenkin päivästä toiseen ja tilanteesta toiseen. Toisinaan tulee sellaisia hetkiä, jolloin tuntee, että on onnistunut ja niiden avulla mennään läpi niistä tilanteista, jolloin kokee, että on tullut töpeksittyä oikein urakalla. Aloittaja keskittyy elämässään väärään ihmiseen.

No minusta mä meen kuitenkin alle kaikkien tasojen, joten se ei riitä mulle. Miksi mun pitäisi kokea ihmissuhteita haittaavaa häpeää, jos se on selkeästi mulle tehtyjen haavojen tulosta. Ei miksikään.

ap