Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

TAAS TÄMÄ SAMA ALOITTAA TÄMÄN JANKUTTAMISEN

Ihmeellinen pakkomielle syyttää äitiään eikä ottaa vastuuta elämästään itse. Pakko-oireiluun on hyviä lääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Mutta voit valita miten käsittelet näitä ajatuksia ja tunteita. Ja miten käyttäydyt.

Mutta se miten käyttäydyn ei auta lapsiani yhtään, jos en voi ottaa mihinkään heitä koskevaan kantaa, vaikka on pakko olla heidän kanssaan. Ei äiti voi mykkä puujumalakaan olla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kannattaisi keskittyä omiin tenaviin ja olemaan heille parempi äiti kuin aikoinaan koki oman äitinsä olleen itselleen?

Ajattelin, että olisin, mutta mulle se ei ole ainakaan helppoa. En voi valita ajatuksiani, joita näen asioissa enkä valita tunteitani.

ap

Mutta voit valita miten käsittelet näitä ajatuksia ja tunteita. Ja miten käyttäydyt.

Tämä. Olet jo pitkällä kun tunnistat itsessäsi ja tunteissasi näitä asioita. Nyt sitten alat etsimään ja opettelemaan parhaita tapoja käsitellä niitä. Tuntuu, että olet jumiutunut siihen että äitisi pitää pyytää anteeksi. Koska se ei selvästikään ole toimiva käsittelytapa, olisi aika kokeilla jotain muuta. Lääkkeetkin voivat auttaa. Ihme jos kukaan ammattilainen ei ole sinulle näitä asioita vielä sanonut.

Jos äidin ei kuulu pyytää anteeksi, se tarkoittaa, että ne teot pitää hyväksyä.

Sillä ei ole niinkään väliä, pyytääkö hän, mutta silti hänen kuuluisi. Voin kiusata häntä asialla niin paljon kuin haluan kuulumatta tuomita minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko aviolapsi vai avioliiton ulkopuolella syntynyt?  Usein nimittäin tulkitaan, että avioton lapsi on pelkällä syntymisellään pilannut äitinsä elämän. Ja vaikka äiti ei sitä sanoisikaan ääneen, niin sanatonkin viesti välittyy kyllä. Ympäristö piti ainakin ennen huolen siitä, että lapsi tunsi häpeää ja syyllisyyttä syntyperästään. Minä olen sen kokenut ja voin sanoa, että se veti itsetunnon melko alas. Ja siellä se pysyy, vaikka ikää on kertynyt jo paljon ja äiti sekä muut sanojat on maannut haudassa jo pitkään. Meillä ei kyllä koskaan huudettu tai edes riidelty, koska se ei ollut sopivaa. Mieli olisi joskus tehnyt rähistä, edes murkkuiässä, mutta kun ei, niin ei. Meillä pidettiin mölyt mahassa. Ei sekään hyvä malli ollut, mutta kun kyky ja taito olla eri mieltä puuttui, niin minkäs teit. Ymmärsin jo varsin pienenä, että minun pitää olla kunnolla, että olen edes jotenkuten hyväksytty. Onneksi oli myös niitä läheisiä, jotka eivät tehneet syntyperästäni numeroa. 

Avioliitossa syntynyt, mutta äitini koki että joutui eroamaan isästäni koska isä ei valmistunut siinä tahdissa kun äitini halusi ja ei halunnut säästää yhteiseen asuntoon vaan asua äitinsä asunnossa jne.

En kyllä tiedä miten se, että minä olin pilalle menneessä avioliitossa syntynyt olisi minun syyni äidin mielessä.

Äiti voi huonosti avioliitossaan, nuo syyt siihen ovat hivenen kummallisia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiesit jo lapsena , että äitisi kohteli sinua huonosti? Normaali lapsi syyttää itseään. Ylipäänsä ihmiset syyttävät kurjuudestaan enemmän itseään kuin muita, jopa silloinkin, kun vika ei ole ollut heissä itsessään.

Helpottaisi varmaan välejänne, jos voisit pahoitella äidillesi hänen elämänsä pilaamisesta. Nythän olet kuin lapsena, uppiniskainen.

Välejä,me voisi helpottaa, mutta entä minun kärsimäni tuska? Et anna sille mitään arvoa, että mua kuuluisi tulea sen kanssa, että mä olen saanut kärsiä äitini tyytymättömyydestä ties mihin.

Kyllähän mäkin syytin itseäni, mutta oletin myös, että minua kohtaan ei sitten ole tehty väärin. Mutta kyllä mä sitten aloin aikuisena näkemään, että ei minua kohtaan olekaan toimittu oikein, tai siis että ei mun päätä silitetty, jos mä huusin jollekulle, joka ei ollut tehnyt mitään väärää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Onhan sulla selkeästi pahemmanlaatuinen luonnehäiriö.

Eihän ole, et sä pysty sellaista palstalla määrittelemään, tietenkään, idiootti. Patoutunut viha ei ole luonnehäiriö.

ap

Kyllä sinulla on ihan puhdas persoonallisuushäiriö. Nimitä sitä ihan miksi tahansa.

Tiedäthän, että persoonallisuushäiriö tällä henkilöllä tukisi sitä että hän on tullut kohdelluksi kaltoin lapsena ja vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa olisi ollut pahoja puutteita. Sillä tavoin ne persoonallisuushäiriöt usein syntyy mm.epävakaa. Jos ei ole lapsena tullut rakastetuksi ja hyväksytyksi niin se jättää sellaisia vaurioita ja katkeruutta jotka eivät välttämättä koskaan korjaannu. Sen puolesta sympatiat täysin aloittajan puolella.

Ottamatta kantaa jankkaukseen palstalla, tai siihen ettei aloittaja yritäkään päästää irti menneestä. Silloin heijastuu menneisyys myös omaan vanhemmuuteen eikä se suoritus lähentelekään täydellistä silloin.

Ohis

Äitisi syyttää tietysti omaa äitiänsä eli sun mummoa kasvatusvirheistä. Ja mummo syyttää isomummua. Niin se on teillä mennyt. Äitisi ei pyydä anteeksi, koska hänenkään äitinsä ei ole pyytänyt. Sinä et pyydä omilta lapsiltasi anteeksi, kun ei äitikään pyydä. Kierre jatkuu. Sun kannattaa jo valmiiksi sanoa sun lapsille, että eivät hanki lapsia, ettei tällainen persoonallisuushäiriö omassa kasvatuksessa mene taas uudelle sukupolvelle.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi syyttää tietysti omaa äitiänsä eli sun mummoa kasvatusvirheistä. Ja mummo syyttää isomummua. Niin se on teillä mennyt. Äitisi ei pyydä anteeksi, koska hänenkään äitinsä ei ole pyytänyt. Sinä et pyydä omilta lapsiltasi anteeksi, kun ei äitikään pyydä. Kierre jatkuu. Sun kannattaa jo valmiiksi sanoa sun lapsille, että eivät hanki lapsia, ettei tällainen persoonallisuushäiriö omassa kasvatuksessa mene taas uudelle sukupolvelle.

Ei mun äiti syytä vanhempiaan. Ei ole kyllä kehunutkaan mitenkään ihmeemmin. Sehän siinä onkin, että koska ei osaa oikeuttaa sitä, että hän on saanut kärsiä vääryyksiä, niin ei osaa ajatella sitä minunkaan suuntaani.

Pakko varmaan sanoa lapsilleni, että ei ehkä kannata hankkia lapsia, elleivät sitten sattuisi mieltämään omaa lapsuuttaan kaikesta huolimatta hyväksi ja tasapainoiseksi aikanaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen pakkomielle syyttää äitiään eikä ottaa vastuuta elämästään itse. Pakko-oireiluun on hyviä lääkkeitä.

Sillä, ettei halua jatkaa vääryyksien tekemisen hyväksymistä itseään kohtaan ei ole kyllä mitään tekemistä sen kanssa, kantaako vastuuta elämästään.

Tai pikemminkin mä just kannan, koska en niele vääryyksiä oikeuksina, tosin se ei ole omaa ansiotani, vaan minua rakastaneiden ihmisten.

ap

Eikö ylläpito saa tätä sairasta  huomionkerjääjää pois palstalta?

Vielä noista häpeän tunteista, joista puhuin. "Normaalit" terapiat koittavat minun kokemukseni mukaan suhtautua niihin niin, että potilas siinä tuntee hölmöä häpeää jostain, mistä ei kuulu tuntea häpeää, ja nyt me vain koitamme opettaa hänelle, että voit tuntea ihan mitä haluat.

Ja potilas on huono, ellei usko.

Vaikka minä taas koen asian niin, että häpeä on ollut täysin looginen ja järkevä reaktio narsistiseen kohteluun ja siitä pääseminen niin, ettei todella kukaan enä voi tulla ja satuttaa henkilöä sillä, että tämä häpeää muka jotain älytöntä, vaatii minun näkökulmani mukaan sen, että tämä väärä narsistinen kohtelu nostetaan päivänvaloon ja osoitetaan, että korkeintaan siinä kuului narsistin hävetä, ei kohteen, vaikkakin se, että hänessä häpeää syntyi oli täysin loogista ja järkevää sikäli, että kuka tahansa olisi hävennyt joutuessaan samaan kohtaan.

Vasta sen jälkeen kokisin, että voisin alkaa luottaa siihen, mitä mä itse eri tilanteissa tuntisin.

Ja siis minun näkökulmani mukaan tarkoittaa, että omien kokemusteni pohjalta. Ehkä olen parantunut osasta häpeää jo, siitä siis se, miten asiat koen, ehkäpä, en osaa sanoa mistä se tulee.

ap

Että en tiedä, onko muulla lailla kuin narsistisen kohtelun synnyttämää häpeää, varmaan on. Sellaiseen varmaan auttaa tavallinen terapia. Mistä sellainen häpeä syntyy, joka ei ole narsistisesta kohtelusta tullutta häpeää? En ehkä edes kärsi siitä.

ap

Onko tämä tyyppi todellinen? Miten joku voi jaksaa keksiä tuollaista? Pääsin sivulle 2 ja enempää en taida haluta lukea. Aivan hirveää. Onko hän siis jokin toistuva kapiitteli palstalla?

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä tyyppi todellinen? Miten joku voi jaksaa keksiä tuollaista? Pääsin sivulle 2 ja enempää en taida haluta lukea. Aivan hirveää. Onko hän siis jokin toistuva kapiitteli palstalla?

Ihan yhtä epätodellista on kiinnostua jostain Mungoannan blogista.

ap

Ja suivaantua siitä, että hän menestyy ja kirjoitella ketjuja, joissa paheksuen ruoditaan, millainen hän on.

ap

Vierailija kirjoitti:

Eikö ylläpito saa tätä sairasta  huomionkerjääjää pois palstalta?

Mitä helvettiä, kuka pakottaa lukemaan?

Ei ap

Koska tää "sä voit tuntea mitä sä haluat" -juttu ei ainakaan ole avautunut mulle. Kun eihän tunteitaan voi valita. Ja jos tulee narsistisen kohtelun synnyttämä häpeän tunne, niin en mä ainakaan koe, että voin valehdella itselleni, että en tunne tällälailla.

Tai siitä ehkä korkeintaan minun ajatukseni mukaan voi päästä eroon ja irti ilman terapiaa sillä, että vierellä sattuu olemaan ihminen, joka osaa sanoa siihen juuri ne oikeat sanat, mutta kaikesta mieheni pitkäpinnaisuudesta ja ystävällisyydestä huolimatta hän ei liene sellainen henkilö. Eikä tarttekaan olla, kun se "kyky" ajatukseni mukaan vaatii jotain, mikä pitää olla itse koettu siitä narsistisesta häpeästä, ehkä olla seurannut sitä syntyvän muissa, ei olla itse tekijänä eikä kohteena (muutenhan siitä ei olisi sekään hlö vapautunut) en tiedä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Kannattaako sinun, ap, jatkaa täällä (nähtävästi jo 11 sivun verran) vauva-palstalla riitelyä äitisi kanssa, kun hän ei ole edes (todennäköisesti) keskustelemassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Kannattaako sinun, ap, jatkaa täällä (nähtävästi jo 11 sivun verran) vauva-palstalla riitelyä äitisi kanssa, kun hän ei ole edes (todennäköisesti) keskustelemassa?

Ajattelin, että jos joku tietäisi enemmän aiheesta lapset pilasivat elämäni. Siis että mikä ihme ihmisessä saa väittämään niin. Että voidaanko ikinä nähdä, että näin se oli, ne lapset sen myös pilasivat, vai onko kyse vain henkilön projisoinnista tms.

ap