Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Lääkkeet ja äkkiä kehiin!!! Tuskin tämä vauva palsta auttaa sinun "päänsisään".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Tässä on ongelman ydin: sinä et ymmärrä. Ja jos et ymmärrä, olet sitä mieltä että muut ovat väärässä. Mikä on tietysti väärä johtopäätös, mutta sitähän sinä et ymmärrä. On aika sun hoitaa oma pääsi kuntoon, jotta et pilaa omien lastesi elämää. Tarvitset apua, ota se vastaan.

Äitisi rakastaa sinua ja siksi käytöksesi pilaa hänen elämänsä. Äitisi on todennäköisesti huolissaan ja suruissaan, ja kestokykynsä rajamailla. Hän ei ole silti katkaissut välejä, koska ei halua hylätä sinua. Ei varmaankaan viisasta, mutta äidit eivät aina ole.

Kirjoitat, että jokainen olemme vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Etkö sen mukaan ole siten itse vastuussa siitä miten äitisi on mielestäsi sinua kohdellut? Joten äitisi ei tarvitse antaa sinulle mitään anteeksi, mutta sinun tarvitsee antaa anteeksi itsellesi?

En siksi ole, että minä olin alle 10-12-vuotias, kun kohtelu tapahtui. Sen ikäinen ei tiedä, tuleeko kohdelluksi oikein vai väärin. Siis voi tunnistaa pahan olon, mutta kun senkin äitini väitti johtuvan syyllisyydestäni. Vaikka ei, ei se siitä johtunut, mutta miten mä olisin sen voinut tietää? Lapsi voidaan saada uskomaan olevansa syyllinen mihin vanhempi vain keksii haluta lasta syyttää olevan syypää.

ap

Käännä tämä lapsiisi. Mieti mitä olet heillä tehnyt itsekkyydessäsi

No mitä? En minä ole mennyt heitä syyttämään pahoiksi kelvottomiksi lapsiksi, jostain mitä he eivät ole tehneet. Ja jos olenkin, niin olen kertonut, että mentin malttini, sanoin väärin. Äitini ei myöntänyt sitä, ikinä.

ap

Äiti, miksi olet aina niin vihainen?" Lapsen eka kännykkäviesti.

"Älä äiti lähde", kun kivikissaepisodin jälkeen uhkasit lähteä ellei kiviä viedä ulos. Koko päivän vihaa lietsottu ensin.

"Tulisitko hoitamaan lapsia?" "En. Minä elän vain itselleni". "Poikani on epäviihdyttävä. Miksi hän aina puhuu peleistä". "En jaksa tehdä lapsille ruokaa, kun he kuitenkin narisevat" " Lapsi leikkii aamulla pahvilaatikolla enkä minä saa nukkua"

Ym. Ym

Vuosisadan äiti

Olen aina halunnut nähdä millaista äitihullun palstailu on ja en olisi uskonut että se on näin hullua jankkausta! :D

sinun äiti on narsisti tai muuten vammainen. katkaise välit häneen niin paranet. 95% nsisista on mielenvikaisia.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina halunnut nähdä millaista äitihullun palstailu on ja en olisi uskonut että se on näin hullua jankkausta! :D

Odotapa vaan, tätä jatkuu vähintään 300 viestin verran, ja niistä noin 279 on äitihullun omia jaaritteluita. Ketään ei oikeasti enää jaksa kiinnostaa. Hullu mikä hullu.

Ihme kyllä äitini soitti äsken takaisin ja oli aidosti huolissaan siitä, mikä mulla on. Kerroin sitten sen takia, että en halua ketään turhaa huolestuttaa sillä lailla, ettei tämä edes tiedä mikä on. Koska puheluni takana änään hänelle oli päällimmäisenä mielessä eräs minua painanut asia, josta se, miten äiti on haavoittanut minua, tuli tunnereaktiona mieleeni.

Ihme kyllä äiti osasi antaa ihan kohtuutoimivan vinkin, vaikka en olekaan aivan varma, voinko (jaksanko ym.) toimia senkään mukaan. En tosin kokeilut sanoa, että en ehkä jaksa toimia senkään mukaan, silloin äiti yleensä ahdistuu kun asiani ei ratkea ja alkaa taas syyttää minua, aivan kuin se auttaisi asioitani ratkeamaan. Meillä oli vaihteeksi ihan ok-hyvä puhelu???

ap

Enkä kysynyt äidiltä olenko todella pilannut hänen elämäänsä, tai että kannattaisiko myöntää, että en se minä ole, vaan hänen vanhempansa ennemminkin tai joku muu, mutta ei oma lapsi.

En ymmärrä, miten lapsi voi pilata kenenkään vastuullisen, itsestään vastuuta kantavan aikuisen elämää. Toki lapsen sairaus voi sitä pilata tai joku muu vastaava, mutta ei lapsi.

ap

Ihme, että äiti jaksoi kerrankin olla minun puolellani, vaikka olin syyttänyt häntä minun haavoittamisestani josta hänen kuuluisikin olla pahoillaan, eikä raivota mulle. Mutta voi se raivo olla huoltakin, jota ei osaa muunlaisiksi sanoiksi pukea. Kamalaa vain sen kannalta, jolle sitten raivotaan, ja jota on muutenkin satuttaminen haitannut.

ap

Ehkä mä oon nyt jo hänen huolenpitonsa suhteen tarpeeksi kaukana, että voi jo suhtautua hiukan kypsemminkin mun asioihin, kuin vain raivoamalla mulle.

ap

Te jotka peukutatte jotain musta väitettyjä persoonallisuuhäiriöisyysviestejä; paljastatte vain oman kehittymättömyytenne.

ap

Mä olin luullut olevani ainut tässä maailmassa jonka äiti on... en todellakaan tiedä. Olen yli nelikymmppien ja edelleen kipuilen noiden samojen asioiden kanssa kuin kivikissaäiti. Miksi voi miksi ei vaan laittanut sen ukkomustalaisen mukaan jolla niin monet kerrat uhkaili kun en ollut sitä mitä hän halusi? Koskaan ei niin koskaan mikään ollut oikein eikä ole vieläkään. Mutta enää mä en ota hänen syyllistävää tapaansa vaan mä en käy, en soita enkä varsinkaan sano ääneen että pidän tarkoituksella välimatkaa koska siitähän se sota sitten taas alkaakin.

Kivikissaäiti sanoittaa mun tunteita.

Tai siis sen ymmärrän, jos joku nainen kokee, että vahinkolapsi, jonka abortoimisen on vaikkapa yhteiskunta kieltänyt, pilaa hänen elämänsä. Mutta ei se silloinkaan ole lapsen vastuulla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olin luullut olevani ainut tässä maailmassa jonka äiti on... en todellakaan tiedä. Olen yli nelikymmppien ja edelleen kipuilen noiden samojen asioiden kanssa kuin kivikissaäiti. Miksi voi miksi ei vaan laittanut sen ukkomustalaisen mukaan jolla niin monet kerrat uhkaili kun en ollut sitä mitä hän halusi? Koskaan ei niin koskaan mikään ollut oikein eikä ole vieläkään. Mutta enää mä en ota hänen syyllistävää tapaansa vaan mä en käy, en soita enkä varsinkaan sano ääneen että pidän tarkoituksella välimatkaa koska siitähän se sota sitten taas alkaakin.

Kivikissaäiti sanoittaa mun tunteita.

Niin, toi on hyvä pointti, että kylläpä se on helppoa aikuisen puhaltaa höyryjä ulos ja "rangaista" lasta sanomalla, että annan sinut mustalaisille, eikä sitten kuitenkaan antaa ja olla mitä, rakastavinaan lastaan seuraavassa tilanteessa, jossa se mairitteleekin itseä. Siis mäkin oon miettinyt, että mikä pakko oli olla mun kanssa, kun halusi siitä kuitenkin osalla itseään selkeästi eroon tai ainakin kehtasikin kaataa sen mun syyksi, että ei jaksa ja sitä ja tätä. Ymmärrän, ettei aina jaksa mutta ei se nyt vittu soikoon saa olla mun huonoudestani johtuvaa. Jos ei jaksa niin sitten ei jaksa, mutta meilläkin piti aina olla siistiä ja mitä ihmisetkin ajattelee.

Terapiaa ois tarvinnut äiti ja tajuanhan mä sen, ettei sinne siihen aikaan mennyt kukaan "täysjärkinen", mutta onneksi ajat ovat sen suhteen muuttuneet. Ehkä kun niin moni on nähnyt mitä se muka terveeksi itsensä luokittelunja muilla sen maksattminen aiheuttaa muissa.

ap

Äitinikin ilmeisesti siis oletti, että "rankaisemalla" mua ja uhkaamalla antaa pois mä muutun helpommaksi.

Haavoittamalla lapsi ei muutu helpommaksi, voin kertoa. Ei ainakaan sellainen, jota ei ole ihan täysin alistettu, eikä mua onneksi kiitos isäsuhteenikin olemassaolon, ollut.

ap

Sinuna ottaisin yhteyttä Narsistien uhrien vertaistukiryhmiin. Saisit asiallista palautetta.

Ja siis sanomattakin on selvää, että vaikka lapsi muuttuisikin haavoittamalla helmpommaksi, niin se on väärin, mutta kuka tuomioistuin käsittelee tämänkaltaisia rikoksia, tuomitsee syylliset ja laittaa vankilaan ja antaa uhreille oikeutta? Ei oikein kukaan, paitsi muiden ihmisten ymmärrys ja tuki, jos sitä sattuisi ikinä maailmassa mistään saamaan. Te, joilla ei sitä mua kohtaan ole ollut paljastatte sen, että jos te olisitte yhtä pahassa tilanteessa, kuin mä olin joskus pienenä lapsena äitini kamssa, niin te ettet enää olettaisikaan kenenkään tulevan pelastamaan teitä tai auttavan tietä, jos pääsisittekin sieltä pois.

ap

auttavan *teitä

ap

Ja siis olematta mitenkään omahyväinen niin sanonpahan vaan, että mielelläni sanoitan ihmisten tunteita tästä, koska mä olen tehnytaivan hirvittävän ison psyykkisen työn päästäkseni jo tähän asti, missä nyt olen ja jos siitä on jollekin vain yhtään mitään hyötyä ikinä niin olen vain iloinen. Ymmärrän toisaalta huolestuttaneeni ihmisiä puheillani lapsistani, mutta he terapoikoot huolensa itse.

ap

Sitä mä oon miettinyt, että miten terapeutit ei osoita huolestumistaan vaan pystyy kuuntelemaan ja olemaan avuksi vaikka normi-ihmisellä on jo ihan herneet nenässä siinä kohtaa? Mahtava taito. Koska se huolestumisesta nouseva hyökkäys ei tue yhtään sitä, josta ollaan huolissaan tms.

ap

Jep näin on. Sinä olet onneksi löytänyt hyvän puolison joka tukee ja kannustaa. Mä en. Onko yllätys että otin luonnehäiriöisen? No ei todellakaan. Nyt hänestäkin pitkän taistelun jälkeen erottu, onneksi.

Mikä se on se normalius? Äitini on kuten sanoit "tervejärkinen" minähän se olen sen 10v ravannut eri terapiossa. Jotain apua kait sieltäkin mutta kun piti ymmärtää ja antaa äidille anteeksi, niin siinä meni raja. Miten kukaan täysjärkinen voi edes sanoa tuommoista ja edes pyytää silloin kun mitätöinti ja vähättely on alkanut alle 4 vuotiaana jolloin lapsi on 100% riippuvainen äidistään. Isäö ei ole, yllätys.