Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Nii-in, tavallaan, mä myönnän tuon. Mutta ei voi totella paskaa, joka ei toimi omaksi parhaaksesi, vaan sinua haavoittaen. Ja syntymiseeni mulla ei ollut osaa eikä arpaa. :)

ap

Niin, eihän se sinun vikasi ole, mutta äitisi voi silti kokea että se pilasi hänen elämänsä.

Juu, mutta miksi hän syyttää siitä minua?????! Millä oikeudella? Vastaa!!!! Mieti kusipää VÄHÄN, mille sellainen tuntuu, kun en ole syypää.

ap

Sinä olet syypää. Kaikki sinun kirjoituksiasi lukeneet tietävät sen.

Mutta kyllähän nyt jokainen täysjärkinen ihminene ymmärtää, että kun lapsi syntyy, niin saada hyvä suhde lapseen on vanhmman vastuulla. Jos äitini epäonnistui siinä, enkä mä totellut, niin en minä vain ole syyllinen, vaan äitini, jos se pilasi hänen elämänsä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Muistele mitä olet täällä kirjoittanut epäviihdyttävistä lapsistasi

En ole sanonut sitä heille, ja pyytäisin anteeksi, jos se näkyy silti ja on satuttanut heitä.

ap

"Äiti, miksi olet aina niin vihainen?" Lapsen eka kännykkäviesti.

"Älä äiti lähde", kun kivikissaepisodin jälkeen uhkasit lähteä ellei kiviä viedä ulos. Koko päivän vihaa lietsottu ensin.

"Tulisitko hoitamaan lapsia?" "En. Minä elän vain itselleni". "Poikani on epäviihdyttävä. Miksi hän aina puhuu peleistä". "En jaksa tehdä lapsille ruokaa, kun he kuitenkin narisevat" " Lapsi leikkii aamulla pahvilaatikolla enkä minä saa nukkua"

Ym. Ym

Vuosisadan äiti

Syyttää sinua, koska jotkut eivät näe omia virheitään, vaan kaikki on aina muiden vika!

Katkaise yhteydenpito kokonaan ja mene terapiaan purkamaan patoutunutta vihaa, sairastut vielä pahasti ja pilaat omien lastesi lapsuuden.

Kaikki mitä on tapahtunut suhteessamme (kun olin lapsi) sen jälkeen kun äitini epäonnistui luomaan hyvän ja luottavaisen suhteen minuun on hänen syytään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Syyttää sinua, koska jotkut eivät näe omia virheitään, vaan kaikki on aina muiden vika!

Katkaise yhteydenpito kokonaan ja mene terapiaan purkamaan patoutunutta vihaa, sairastut vielä pahasti ja pilaat omien lastesi lapsuuden.

Mä oon jo sairastunut siitä, tämä kaikki tapahtui kun olin hyvin pieni. En tosin persoonallisuushäiriöön, niin kuin tämä eräs väittää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Nii-in, tavallaan, mä myönnän tuon. Mutta ei voi totella paskaa, joka ei toimi omaksi parhaaksesi, vaan sinua haavoittaen. Ja syntymiseeni mulla ei ollut osaa eikä arpaa. :)

ap

Niin, eihän se sinun vikasi ole, mutta äitisi voi silti kokea että se pilasi hänen elämänsä.

Juu, mutta miksi hän syyttää siitä minua?????! Millä oikeudella? Vastaa!!!! Mieti kusipää VÄHÄN, mille sellainen tuntuu, kun en ole syypää.

ap

Sinä olet syypää. Kaikki sinun kirjoituksiasi lukeneet tietävät sen.

Mutta kyllähän nyt jokainen täysjärkinen ihminene ymmärtää, että kun lapsi syntyy, niin saada hyvä suhde lapseen on vanhmman vastuulla. Jos äitini epäonnistui siinä, enkä mä totellut, niin en minä vain ole syyllinen, vaan äitini, jos se pilasi hänen elämänsä.

ap

Sinä olet vastuussa suhteestasi lapsiisi. Valitettavasti olet valinnut olla luomatta mitään suhdetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Tässä on ongelman ydin: sinä et ymmärrä. Ja jos et ymmärrä, olet sitä mieltä että muut ovat väärässä. Mikä on tietysti väärä johtopäätös, mutta sitähän sinä et ymmärrä. On aika sun hoitaa oma pääsi kuntoon, jotta et pilaa omien lastesi elämää. Tarvitset apua, ota se vastaan.

Äitisi rakastaa sinua ja siksi käytöksesi pilaa hänen elämänsä. Äitisi on todennäköisesti huolissaan ja suruissaan, ja kestokykynsä rajamailla. Hän ei ole silti katkaissut välejä, koska ei halua hylätä sinua. Ei varmaankaan viisasta, mutta äidit eivät aina ole.

Kirjoitat, että jokainen olemme vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Etkö sen mukaan ole siten itse vastuussa siitä miten äitisi on mielestäsi sinua kohdellut? Joten äitisi ei tarvitse antaa sinulle mitään anteeksi, mutta sinun tarvitsee antaa anteeksi itsellesi?

Miten äitisi olisi sinun mielestäsi pitänyt toimia, kun olit lapsi? Äläkä nyt ala paasata sitä, mitä äitisi teki, sen olemme jo kuulleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Nii-in, tavallaan, mä myönnän tuon. Mutta ei voi totella paskaa, joka ei toimi omaksi parhaaksesi, vaan sinua haavoittaen. Ja syntymiseeni mulla ei ollut osaa eikä arpaa. :)

ap

Niin, eihän se sinun vikasi ole, mutta äitisi voi silti kokea että se pilasi hänen elämänsä.

Juu, mutta miksi hän syyttää siitä minua?????! Millä oikeudella? Vastaa!!!! Mieti kusipää VÄHÄN, mille sellainen tuntuu, kun en ole syypää.

ap

Sinä olet syypää. Kaikki sinun kirjoituksiasi lukeneet tietävät sen.

Mutta kyllähän nyt jokainen täysjärkinen ihminene ymmärtää, että kun lapsi syntyy, niin saada hyvä suhde lapseen on vanhmman vastuulla. Jos äitini epäonnistui siinä, enkä mä totellut, niin en minä vain ole syyllinen, vaan äitini, jos se pilasi hänen elämänsä.

ap

Sinä olet vastuussa suhteestasi lapsiisi. Valitettavasti olet valinnut olla luomatta mitään suhdetta

Tätä asiaa voidaan puida jossain muussa ketjussa, nyt mietin, millä oikeudella äittini sanoo mun pilanneen hänen elämänsä, ja ilmeisesti odottaa ja vaatii minulta joitain korjausliikkeitä, koska ei pyydä ensin anteeksi sitä, että on haavoittanut minua. Tai vaikka ei odpttaisikaan, niin hänen asenteellaan minuun on ollut minun elämälleni aivan järkyttävät haittaavat vaikutukset ja hän saa todellakin maksaa niistä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Miten äitisi olisi sinun mielestäsi pitänyt toimia, kun olit lapsi? Äläkä nyt ala paasata sitä, mitä äitisi teki, sen olemme jo kuulleet.

No ottaa mun tunteet huomioon tai ylipäätään se, että minäkin olen tunteva olento. Että miltä musta tuntuu, jos mulle huudetaan asioista, joihin en ole syyllinen ja syytetään vihassa minua miten hirveä lapsi olen, kun en voi muuttua siitä mihinkään, koskapa en ollut tehnyt niitä asioita, mutta lapsena en voinut olla aivan varma, olinko sittenkin tehnyt liian pahoin vain sanomalla, että mulla on tylsää, haluan kotiin, vaikkei se loukannutkaan ketään. Oli kohtuutonta, että jouduin kärsimään syyllisyyttä siitä, ja monista muista asioista, jos ne eivät oleetkaan synneiksini laskettavia asioita.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Myöntäisitkö sitä ennen haavoittaneesi lastasi jos olisit huutanut ja raivonnut hänelle, että ystävättäresi loukkaantui, vaikka ystävättäresi ei loukkaantunutkaan,,kun lapsesi sanoi kylässä, että mennään jo kotiin, mulla on tylsää? Huutoai ja raivosi olisi ollut kohtuutonta, koska se perustui sellaiseen, mitä ei todellisuudessa tapahtunut, syytit lastasi silti muiden loukkaamisesta ja annoit hänen tuntea olevansa piece of shit ja se haavoitti häntä, niin korjaisitko asian ennen välirikkoa, vai antaisitko omahyväisesti toisen haavojen olla?

ap

Äitisi ei huutanut. Sinä olit se huutaja. Ja raivooja. Ja muistat jokaisen moitteen. Vaikka ne tuli aiheesta

Harva muistelee yli 40 vuoden takaisia pikkuasioita. Sinulle ne on miliaiheita. Yhtään esimerkkiä äitisi ikävyydestä et ole koskaan kertonut. Äiti käski viivota, äiti moitti, äiti lainasi heppalehdet ja neuvoi kasvimaan laitossa. Nämä ei oikein kerro muutakuin normaalista 70-luvun äidistä.

On hänellä ollut kestämistä. Ja on edelleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Tässä on ongelman ydin: sinä et ymmärrä. Ja jos et ymmärrä, olet sitä mieltä että muut ovat väärässä. Mikä on tietysti väärä johtopäätös, mutta sitähän sinä et ymmärrä. On aika sun hoitaa oma pääsi kuntoon, jotta et pilaa omien lastesi elämää. Tarvitset apua, ota se vastaan.

Äitisi rakastaa sinua ja siksi käytöksesi pilaa hänen elämänsä. Äitisi on todennäköisesti huolissaan ja suruissaan, ja kestokykynsä rajamailla. Hän ei ole silti katkaissut välejä, koska ei halua hylätä sinua. Ei varmaankaan viisasta, mutta äidit eivät aina ole.

Kirjoitat, että jokainen olemme vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Etkö sen mukaan ole siten itse vastuussa siitä miten äitisi on mielestäsi sinua kohdellut? Joten äitisi ei tarvitse antaa sinulle mitään anteeksi, mutta sinun tarvitsee antaa anteeksi itsellesi?

En siksi ole, että minä olin alle 10-12-vuotias, kun kohtelu tapahtui. Sen ikäinen ei tiedä, tuleeko kohdelluksi oikein vai väärin. Siis voi tunnistaa pahan olon, mutta kun senkin äitini väitti johtuvan syyllisyydestäni. Vaikka ei, ei se siitä johtunut, mutta miten mä olisin sen voinut tietää? Lapsi voidaan saada uskomaan olevansa syyllinen mihin vanhempi vain keksii haluta lasta syyttää olevan syypää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Myöntäisitkö sitä ennen haavoittaneesi lastasi jos olisit huutanut ja raivonnut hänelle, että ystävättäresi loukkaantui, vaikka ystävättäresi ei loukkaantunutkaan,,kun lapsesi sanoi kylässä, että mennään jo kotiin, mulla on tylsää? Huutoai ja raivosi olisi ollut kohtuutonta, koska se perustui sellaiseen, mitä ei todellisuudessa tapahtunut, syytit lastasi silti muiden loukkaamisesta ja annoit hänen tuntea olevansa piece of shit ja se haavoitti häntä, niin korjaisitko asian ennen välirikkoa, vai antaisitko omahyväisesti toisen haavojen olla?

ap

Äitisi ei huutanut. Sinä olit se huutaja. Ja raivooja. Ja muistat jokaisen moitteen. Vaikka ne tuli aiheesta

Harva muistelee yli 40 vuoden takaisia pikkuasioita. Sinulle ne on miliaiheita. Yhtään esimerkkiä äitisi ikävyydestä et ole koskaan kertonut. Äiti käski viivota, äiti moitti, äiti lainasi heppalehdet ja neuvoi kasvimaan laitossa. Nämä ei oikein kerro muutakuin normaalista 70-luvun äidistä.

On hänellä ollut kestämistä. Ja on edelleen

Kyllä huusi, voi hyvä ihminen kun et ole todellakaan ollut paikalla, niin älä nolaa itseäsi täällä näillä kommenteillasi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Tässä on ongelman ydin: sinä et ymmärrä. Ja jos et ymmärrä, olet sitä mieltä että muut ovat väärässä. Mikä on tietysti väärä johtopäätös, mutta sitähän sinä et ymmärrä. On aika sun hoitaa oma pääsi kuntoon, jotta et pilaa omien lastesi elämää. Tarvitset apua, ota se vastaan.

Äitisi rakastaa sinua ja siksi käytöksesi pilaa hänen elämänsä. Äitisi on todennäköisesti huolissaan ja suruissaan, ja kestokykynsä rajamailla. Hän ei ole silti katkaissut välejä, koska ei halua hylätä sinua. Ei varmaankaan viisasta, mutta äidit eivät aina ole.

Kirjoitat, että jokainen olemme vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Etkö sen mukaan ole siten itse vastuussa siitä miten äitisi on mielestäsi sinua kohdellut? Joten äitisi ei tarvitse antaa sinulle mitään anteeksi, mutta sinun tarvitsee antaa anteeksi itsellesi?

Ja äitini saa nyt todellakin näyttää sen, että rakastaa minua, JOS rakastaa minua, ja kuuntelee, mitä mulla on hänelle sanottavanani hänen käytöksestään minua kohtaan, kun mä olin lapsi. Sekö on niin hirveää, kun joutuu ihan lastaan rakastamaan ja antamaan tälle arvon, jonka hän ansaitsee, ja myöntää, että omassa kohtelussa lasta kohtaan oli vääryyksiä? Jos se on liikaa vaadittu äidiltä, joka rakastaa, niin en vaadi äitiäni rakastamaan minua, mutta minuahan ei noin enää kukaan kohtele ja sano, että se on minun vikani!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Tässä on ongelman ydin: sinä et ymmärrä. Ja jos et ymmärrä, olet sitä mieltä että muut ovat väärässä. Mikä on tietysti väärä johtopäätös, mutta sitähän sinä et ymmärrä. On aika sun hoitaa oma pääsi kuntoon, jotta et pilaa omien lastesi elämää. Tarvitset apua, ota se vastaan.

Äitisi rakastaa sinua ja siksi käytöksesi pilaa hänen elämänsä. Äitisi on todennäköisesti huolissaan ja suruissaan, ja kestokykynsä rajamailla. Hän ei ole silti katkaissut välejä, koska ei halua hylätä sinua. Ei varmaankaan viisasta, mutta äidit eivät aina ole.

Kirjoitat, että jokainen olemme vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Etkö sen mukaan ole siten itse vastuussa siitä miten äitisi on mielestäsi sinua kohdellut? Joten äitisi ei tarvitse antaa sinulle mitään anteeksi, mutta sinun tarvitsee antaa anteeksi itsellesi?

En siksi ole, että minä olin alle 10-12-vuotias, kun kohtelu tapahtui. Sen ikäinen ei tiedä, tuleeko kohdelluksi oikein vai väärin. Siis voi tunnistaa pahan olon, mutta kun senkin äitini väitti johtuvan syyllisyydestäni. Vaikka ei, ei se siitä johtunut, mutta miten mä olisin sen voinut tietää? Lapsi voidaan saada uskomaan olevansa syyllinen mihin vanhempi vain keksii haluta lasta syyttää olevan syypää.

ap

Käännä tämä lapsiisi. Mieti mitä olet heillä tehnyt itsekkyydessäsi

Ja siis kyllä mä sen uskon ja ymmärrän, että tämä on äidille raskasta, mutta niin se on ollut mullekin ja ei vaan voi mitään. Niinhän se äitikin mua ain lohdutti. Ei voi mitään. Älä välitä. Samat sanat.

ap

Ei noin pakkomielteistä jankuttajaa voi olla olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Tässä on ongelman ydin: sinä et ymmärrä. Ja jos et ymmärrä, olet sitä mieltä että muut ovat väärässä. Mikä on tietysti väärä johtopäätös, mutta sitähän sinä et ymmärrä. On aika sun hoitaa oma pääsi kuntoon, jotta et pilaa omien lastesi elämää. Tarvitset apua, ota se vastaan.

Äitisi rakastaa sinua ja siksi käytöksesi pilaa hänen elämänsä. Äitisi on todennäköisesti huolissaan ja suruissaan, ja kestokykynsä rajamailla. Hän ei ole silti katkaissut välejä, koska ei halua hylätä sinua. Ei varmaankaan viisasta, mutta äidit eivät aina ole.

Kirjoitat, että jokainen olemme vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Etkö sen mukaan ole siten itse vastuussa siitä miten äitisi on mielestäsi sinua kohdellut? Joten äitisi ei tarvitse antaa sinulle mitään anteeksi, mutta sinun tarvitsee antaa anteeksi itsellesi?

Ja äitini saa nyt todellakin näyttää sen, että rakastaa minua, JOS rakastaa minua, ja kuuntelee, mitä mulla on hänelle sanottavanani hänen käytöksestään minua kohtaan, kun mä olin lapsi. Sekö on niin hirveää, kun joutuu ihan lastaan rakastamaan ja antamaan tälle arvon, jonka hän ansaitsee, ja myöntää, että omassa kohtelussa lasta kohtaan oli vääryyksiä? Jos se on liikaa vaadittu äidiltä, joka rakastaa, niin en vaadi äitiäni rakastamaan minua, mutta minuahan ei noin enää kukaan kohtele ja sano, että se on minun vikani!

ap

Mitäpä ap jos pääsisit tästä traumastasi yli ja puhuisit äitisi kanssa tästä. Sitten molemmat annatte toisillenne anteeksi. Ole kiitollinen että sinun äitisi on vielä elossa ja teidän olisi mahdollista sopia tilanne. Koskaan ei tiedä milloin on liian myöhäistä ja joutuisit katumaan sitä lopun ikääai, ettet sopinut asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Tässä on ongelman ydin: sinä et ymmärrä. Ja jos et ymmärrä, olet sitä mieltä että muut ovat väärässä. Mikä on tietysti väärä johtopäätös, mutta sitähän sinä et ymmärrä. On aika sun hoitaa oma pääsi kuntoon, jotta et pilaa omien lastesi elämää. Tarvitset apua, ota se vastaan.

Äitisi rakastaa sinua ja siksi käytöksesi pilaa hänen elämänsä. Äitisi on todennäköisesti huolissaan ja suruissaan, ja kestokykynsä rajamailla. Hän ei ole silti katkaissut välejä, koska ei halua hylätä sinua. Ei varmaankaan viisasta, mutta äidit eivät aina ole.

Kirjoitat, että jokainen olemme vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Etkö sen mukaan ole siten itse vastuussa siitä miten äitisi on mielestäsi sinua kohdellut? Joten äitisi ei tarvitse antaa sinulle mitään anteeksi, mutta sinun tarvitsee antaa anteeksi itsellesi?

En siksi ole, että minä olin alle 10-12-vuotias, kun kohtelu tapahtui. Sen ikäinen ei tiedä, tuleeko kohdelluksi oikein vai väärin. Siis voi tunnistaa pahan olon, mutta kun senkin äitini väitti johtuvan syyllisyydestäni. Vaikka ei, ei se siitä johtunut, mutta miten mä olisin sen voinut tietää? Lapsi voidaan saada uskomaan olevansa syyllinen mihin vanhempi vain keksii haluta lasta syyttää olevan syypää.

ap

Käännä tämä lapsiisi. Mieti mitä olet heillä tehnyt itsekkyydessäsi

No mitä? En minä ole mennyt heitä syyttämään pahoiksi kelvottomiksi lapsiksi, jostain mitä he eivät ole tehneet. Ja jos olenkin, niin olen kertonut, että mentin malttini, sanoin väärin. Äitini ei myöntänyt sitä, ikinä.

ap

Onneksi lapsesi ovat päässeet sinusta eroon. Heillä on nyt pieni mahdollisuus selviytyä lapsuutensa traumasta. Ihan pian he pystyvät päättämään: En halua nähdä äitiäni.

Sinä saat jatkaa eloasi yksin ja katkerana köyhässä yksiössäsi