Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Mietin vain, että äiti taitaa olla pikkaisen harhainen, jos luulee mun pilanneen hänen elämäänsä. Ihmettelen vain todella paljon, mitkä ovat äidilleni minun pilaamistoimintani kriteerit?

ap

Vai oliko tuo vain kaasuvalottajan (ehkä tiedostamatonkin) tapa koittaa saada minut tuntemaan syyllisyyttä asioista, jotta en syyttäisi häntä siitä, mitä hän on tehnyt väärin, ja jonka olisin valmis antamaan anteeksi, jos se myönnettäisiin?

ap

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Nii-in, tavallaan, mä myönnän tuon. Mutta ei voi totella paskaa, joka ei toimi omaksi parhaaksesi, vaan sinua haavoittaen. Ja syntymiseeni mulla ei ollut osaa eikä arpaa. :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Nii-in, tavallaan, mä myönnän tuon. Mutta ei voi totella paskaa, joka ei toimi omaksi parhaaksesi, vaan sinua haavoittaen. Ja syntymiseeni mulla ei ollut osaa eikä arpaa. :)

ap

Niin, eihän se sinun vikasi ole, mutta äitisi voi silti kokea että se pilasi hänen elämänsä.

Olisi hirveää, jos oma lapsi olisi häiriintynyt kuten äitihullu. Lapsena jo raivoava ja ilkeä. Viiskymppisenä edelleen haukkuu ja raivoaa.

Ei tule kenenkään kanssa toimeen. Ei tee mitään kenenkään vuoksi. Ei välitä lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Onhan sulla selkeästi pahemmanlaatuinen luonnehäiriö.

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Onhan sulla selkeästi pahemmanlaatuinen luonnehäiriö.

Eihän ole, et sä pysty sellaista palstalla määrittelemään, tietenkään, idiootti. Patoutunut viha ei ole luonnehäiriö.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Muistele mitä olet täällä kirjoittanut epäviihdyttävistä lapsistasi

Vierailija kirjoitti:

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Myöntäisitkö sitä ennen haavoittaneesi lastasi jos olisit huutanut ja raivonnut hänelle, että ystävättäresi loukkaantui, vaikka ystävättäresi ei loukkaantunutkaan,,kun lapsesi sanoi kylässä, että mennään jo kotiin, mulla on tylsää? Huutoai ja raivosi olisi ollut kohtuutonta, koska se perustui sellaiseen, mitä ei todellisuudessa tapahtunut, syytit lastasi silti muiden loukkaamisesta ja annoit hänen tuntea olevansa piece of shit ja se haavoitti häntä, niin korjaisitko asian ennen välirikkoa, vai antaisitko omahyväisesti toisen haavojen olla?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, jos olet äidillesi samanlainen kuin täällä palstalla, niin voit aloittaa miettimisen siitä.

Mutta ensinnäkään, sillä ei voi pilata kenenkään elämää, koska olemme jokainen vastuussa siitä, miten annamme itseämme kohdella. Varsinkin aikuisina, varsinkin jälkikasvumme kanssa. Eli äiti olisi voinut täysin hyvin katkaista välitä, jos näin olisi asia, ja mä kyllä ymmärsin hänen tarkoittaneen aikaani lapsuudessa, eihän tuossa olisi muuten mitään järkeä, kts. ensimmäinn ja toinen lauseeni. En minäkään ymmärrä, miten lapseni voisivat pilata minun elämäni vaikka rääkyisivät täysi-ikäisinä miten tahansa minun haavoittaneen heitä. Jos se haavoittaisi minua niin miten se olisi lasteni syy?

ap

Muistele mitä olet täällä kirjoittanut epäviihdyttävistä lapsistasi

En ole sanonut sitä heille, ja pyytäisin anteeksi, jos se näkyy silti ja on satuttanut heitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Onhan sulla selkeästi pahemmanlaatuinen luonnehäiriö.

Eihän ole, et sä pysty sellaista palstalla määrittelemään, tietenkään, idiootti. Patoutunut viha ei ole luonnehäiriö.

ap

Kyllä sinulla on ihan puhdas persoonallisuushäiriö. Nimitä sitä ihan miksi tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Nii-in, tavallaan, mä myönnän tuon. Mutta ei voi totella paskaa, joka ei toimi omaksi parhaaksesi, vaan sinua haavoittaen. Ja syntymiseeni mulla ei ollut osaa eikä arpaa. :)

ap

Niin, eihän se sinun vikasi ole, mutta äitisi voi silti kokea että se pilasi hänen elämänsä.

Juu, mutta miksi hän syyttää siitä minua?????! Millä oikeudella? Vastaa!!!! Mieti kusipää VÄHÄN, mille sellainen tuntuu, kun en ole syypää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Turpakiinni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pilasit kun ylipäänsä synnyit etkä totellut häntä.

Nii-in, tavallaan, mä myönnän tuon. Mutta ei voi totella paskaa, joka ei toimi omaksi parhaaksesi, vaan sinua haavoittaen. Ja syntymiseeni mulla ei ollut osaa eikä arpaa. :)

ap

Niin, eihän se sinun vikasi ole, mutta äitisi voi silti kokea että se pilasi hänen elämänsä.

Juu, mutta miksi hän syyttää siitä minua?????! Millä oikeudella? Vastaa!!!! Mieti kusipää VÄHÄN, mille sellainen tuntuu, kun en ole syypää.

ap

Sinä olet syypää. Kaikki sinun kirjoituksiasi lukeneet tietävät sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi siis tuntea syyllisyyttä siitä, että reagoin lapsena aika pahastikin siihen, että minua haavoitettiin? Itkin, huusin ja karjuin takaisin, syyllisyyttä siitä, koska minua satutettiin, ja reagoin? Sekö pilasi äitini elämän? Tuskin hän sitä tarkoittaa, en vain ymmärrä, mitä? Olin laudaturin ylioppilas ja niin edelleen. Miten mä pilasin äidin elämää, niin että siitä voitaisiin syyttää minua ja laittaa vastuuseen ja korjaamaan asia? Koska mä haluan korjata asian, jos olen tehnyt jotain väärin, mutta on aika vitun vaikeaa nähdä, missä on se korjattava asia. Näkeekö joku muu sen minusta?

ap

Onhan sulla selkeästi pahemmanlaatuinen luonnehäiriö.

Eihän ole, et sä pysty sellaista palstalla määrittelemään, tietenkään, idiootti. Patoutunut viha ei ole luonnehäiriö.

ap

Kyllä sinulla on ihan puhdas persoonallisuushäiriö. Nimitä sitä ihan miksi tahansa.

No ei kyllä ole, et sinä voi sellaista sanoa, koska et ole mikään diagnoosia asettava lääkäri. Ihan oikeasti, et ole. Sinä itse annat ihan persoonallisuushäiriöisen kuvan itsestäsi väittämällä, että sulla on oikeus tuollaisiin väittämiin. Vaikka olisinkin, niin et voisi sanoa että tietäisit asian. Eikä mulla ole, minua vain on haavoitettu ihan liikaa, olen näin hirveän vihainen ennen kuin siitä selviän.

ap