Mun anoppi kehuu nautinnollisilla lomillaan, itse pienten äiti

Vierailija kirjoitti:

Jos menette kylään pienten lasten äidin luo, jolla kasvot on väsymyksestä harmaat, isot silmäpussit ja koti räjähdyksen jäljiltä, niin onko teistä Ok kuvailla, kuinka juuri olit pitkällä lomalla ja niiiiin nautit levosta ja ihanista ruuista, kävit hieronnassakin ja oli aikaa itselleen? Sitten silmäilette vähän nenänvartta pitkin toisen kotia ja toteat että onkin aika lähteä, hei. Jos teistä kommentoijista tuo tosiaan on ihan normaalia ja Ok, niin ei ole kovin suurilla sosiaalisilla kyvyillä paiskattu. Ap

Voin ihan rehellisesti sanoa, että en tee minkäänlaisia päätelmiä kodin siisteydestä. Voisin korkeintaan ajatella, että kiva kun ei ole mua varten ruvettu siivoamaan eli äiti osaa ottaa rennosti. En myöskään näe eroa väsyneen ja ei-väsyneen ilmeen välillä. Kun katson vaikkapa itseäni peilistä, sieltä katsoo aina samanlainen naama. Jos olen kovin väsynyt, katse vaan tarkentaa huonommin. Silmäpussit mulla on olleet aina. 

Eli kyllä, saattaisin kylässä käydessäni tuoda tuulahduksen vaikka matkoiltani, ehkä jonkun tuliaismaistiaisen, jos olisi miniästä kyse. Olisi tosi kiva, jos miniä vaikka pyytäisi apua suoraan, jos kokee sitä tarvitsevansa.

Vierailija kirjoitti:

Ap hyvä.

Olen samaa mieltä siinä, että ihmisille ei kannata sosiaalisessa kanssakäymisessä elvistellä asioilla, joita heiltä elämäntilanteen, kykyjen tai vaikkapa tulotason takia puuttuu.

En siten menisi elvistelemään uusilla merkkilaukuilla tai Karibian risteilyillä pitkäaikaistyöttömälle.

Eiköhän tämä ole ihan selvää.

Mutta elvisteleekö anoppi oikeasti? Vai onko kenties kyse siitä, että olet katkera siitä, että hän ei enemmän auta sinua lastenhoidossa ja tuo katkeruus värittää tulkintojasi?

Kuitenkin joku jo ekalla sivulla keskustelussa sanoi minusta olennaisen asian. Anopilla ei ole velvollisuutta korvata lastesi isän poissaoloja ja olla teille ilmainen hoitoapulainen. Anopilla on oikeus nauttia eläkevuosistaan.

Ehkä hän aivan oikeastikin juttelee vain oman elämänsä kuulumisia, eikä varmaan edes tajua ärsyttävänsä sinua.

Minä sinuna kokeilisin ilmaista ihan ääneen tuntemuksiani. Sano seuraavalla anopille, että "kiva että sinulla on kivaa, mutta tuleeko sinulle koskaan mieleen, että minusta tuollaisia on vähän ikävää kuunnella, kun en koskaan itse saa lomaa tai vapaata aikaa. Meillä kun elämäntilanne on hyvin toisenlainen, poikasi on oikeastaan aina töissä ja minä vastaan lapsista ja kodista yksin, kellon ympäri."

Kerro siis siitä omasta mielentilasta, äläkä syytä häntä leveilystä tai ilkeilystä, koska hän ei välttämättä niitä ainakaan tietoisesti tee.

Mutta asian - siis oman loukkaantumisesi - ilmaiseminen suoraan VOI johtaa muutokseen eli siihen, että hän vähän miettii puhetapaansa. Ja ainakin loukkaantumisen ilmaiseminen on reilua, tuollainen kiukun kasaaminen sisääsi sen sijaan on epäreilua ja johaa paljon varmemmin välienne rikkoutumiseen!

Ap on selvästi sanonut, että hänestä olisi mukava, jos anoppia kiinnostaisi lasten asiat edes vähän ja voisi JUTELLA kuulumisista. Mitä tekemistä tuolla on sillä, että perheessä on myös isä? Kuinka pieneksi ydinperhe pitää supistaa, että suomalainen on tyytyväinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun perusteella on siis ihan ok kujerrella sairaan vauvan äidille, joka väistämättä on väsynyt, että on itse rentoutunut ja nauttinut viime aikoina. Tämän ketjun mukaan se on ihan korrektia, ja on suorastaan kamalaa, jos lähimmäisiltä odottaisi edes jotain myötätuntoa väsynyttä äitiä kohtaan. Elämästään nauttiva mummeli taas on tosi jees. Mitähän tämä kertoo suomalaisten ajatusmaailmasta? Enpä ihmettele yhtään, että lapsettomuus yleistyy...

Se kertoo äitimyytin yhden osan murtumisesta; nykyään on tässäkin yhden totuuden maassa jo ihan OK myöntää, että lasten kasvatuksen voi kokea myös enimmäkseen raskaaksi ja epäkiitolliseksi puuhaksi. Toista se oli vielä vuosituhannen vaihteessa, äitiys oli tavoite ja naisen onni, piste (odottelin omaani noihin aikoihin). Antaa niiden iloita, jotka ovat osansa jo hoitaneet ja päässeet uuteen elämänvaiheeseen, muiden vuoro tulee kyllä aikanaan. Aikansa kutakin.

Hyvin kylmä suhtautuminen sinulla.

Minä olen aikuistuvan nepsynuoren kroonisesti sairas äiti, vielä odottaessani terve, joten asiat näyttivät silloin hyvin erilaisilta kuin vuodet ovat osoittaneet niiden olevan. Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta minusta olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää, ettei vanhemmuuden pitkä ja mutkainen tie olisi ollut myös raskas, niin rakas kuin lapsi onkin. "Päivääkään en vaihtaisi pois" ja muut kliseet kuulostivat aikanaan aikamoiselta jeesustelulta. Minä vaihtaisin pitkiäkin jaksoja, ja sehän on helpottavaa, että sen saa vihdoin sanoa ääneen. :) Ymmärrän kyllä, että useimpien kokemus on toisenlainen. Itse näen tulevaisuuden ja vastuun loppumisen toiveikkaana ja odottamisen arvoisena, sillä vasta silloin näen, kuinka nuoren omat siivet kantavat. Siihenhän tässä tähdätään.

Edeltävä kirjoittaja peräänkuulutti empatiaa väsynyttä äitiä kohtaan. Sinä kuittasit sen sanomalla, että antaa niiden iloita, jotka ovat kyseisen elämänvaiheen ohittaneet ja päässeet nauttimaan elämästä. Sitä tarkoitin sanomalla, että suhtautumisesi on kylmä. Ei se ole keneltäkään pois, että joku nauttii elämästään, mutta se on, jos ei pysty myötätuntoon niitä kohtaan, joille elämä ei ole nautintoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos menette kylään pienten lasten äidin luo, jolla kasvot on väsymyksestä harmaat, isot silmäpussit ja koti räjähdyksen jäljiltä, niin onko teistä Ok kuvailla, kuinka juuri olit pitkällä lomalla ja niiiiin nautit levosta ja ihanista ruuista, kävit hieronnassakin ja oli aikaa itselleen? Sitten silmäilette vähän nenänvartta pitkin toisen kotia ja toteat että onkin aika lähteä, hei. Jos teistä kommentoijista tuo tosiaan on ihan normaalia ja Ok, niin ei ole kovin suurilla sosiaalisilla kyvyillä paiskattu. Ap

Voin ihan rehellisesti sanoa, että en tee minkäänlaisia päätelmiä kodin siisteydestä. Voisin korkeintaan ajatella, että kiva kun ei ole mua varten ruvettu siivoamaan eli äiti osaa ottaa rennosti. En myöskään näe eroa väsyneen ja ei-väsyneen ilmeen välillä. Kun katson vaikkapa itseäni peilistä, sieltä katsoo aina samanlainen naama. Jos olen kovin väsynyt, katse vaan tarkentaa huonommin. Silmäpussit mulla on olleet aina. 

Eli kyllä, saattaisin kylässä käydessäni tuoda tuulahduksen vaikka matkoiltani, ehkä jonkun tuliaismaistiaisen, jos olisi miniästä kyse. Olisi tosi kiva, jos miniä vaikka pyytäisi apua suoraan, jos kokee sitä tarvitsevansa.

Häh? Et näe eroa väsyneen ja virkeän ihmisen kasvoissa? Onneksi nykyään jo päiväkodissa opetellaan kasvokuvista tunnistamaan ihmisten ilmeitä: iloinen, surullinen, väsynyt, hämmästynyt jne. Kuuluu ihmisyyden perusasioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos menette kylään pienten lasten äidin luo, jolla kasvot on väsymyksestä harmaat, isot silmäpussit ja koti räjähdyksen jäljiltä, niin onko teistä Ok kuvailla, kuinka juuri olit pitkällä lomalla ja niiiiin nautit levosta ja ihanista ruuista, kävit hieronnassakin ja oli aikaa itselleen? Sitten silmäilette vähän nenänvartta pitkin toisen kotia ja toteat että onkin aika lähteä, hei. Jos teistä kommentoijista tuo tosiaan on ihan normaalia ja Ok, niin ei ole kovin suurilla sosiaalisilla kyvyillä paiskattu. Ap

Voin ihan rehellisesti sanoa, että en tee minkäänlaisia päätelmiä kodin siisteydestä. Voisin korkeintaan ajatella, että kiva kun ei ole mua varten ruvettu siivoamaan eli äiti osaa ottaa rennosti. En myöskään näe eroa väsyneen ja ei-väsyneen ilmeen välillä. Kun katson vaikkapa itseäni peilistä, sieltä katsoo aina samanlainen naama. Jos olen kovin väsynyt, katse vaan tarkentaa huonommin. Silmäpussit mulla on olleet aina. 

Eli kyllä, saattaisin kylässä käydessäni tuoda tuulahduksen vaikka matkoiltani, ehkä jonkun tuliaismaistiaisen, jos olisi miniästä kyse. Olisi tosi kiva, jos miniä vaikka pyytäisi apua suoraan, jos kokee sitä tarvitsevansa.

Häh? Et näe eroa väsyneen ja virkeän ihmisen kasvoissa? Onneksi nykyään jo päiväkodissa opetellaan kasvokuvista tunnistamaan ihmisten ilmeitä: iloinen, surullinen, väsynyt, hämmästynyt jne. Kuuluu ihmisyyden perusasioihin.

Ohis...Suomessa 90% vastaantulevista yli 30-vuotiaista ihmisistä näyttää väsyneiltä. Vaikka eivät olisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy löytyisi peiliin katsomalla.

Missä on lasten isä ja isoisät?

Mitä on tapahtunut perheen tada-arvolla.

Ei päivää, etteikö joku nykynainen syyllistäisi isoäitejä, eikä kukaan muu kelpaa lastenhoitajaksi kuin iäkäs äiti tai anoppi, missä on miehet?

Olet huolissani tulevasta sukupolvesta, kun naiset siirtävät asenteensa ja oman käytösmallin lapselle ja ainoastaan nainen on se ainut joka hoitaa lapsen ja tekee kotityöt.

Ja sitten kun ei jakseta, syyllistetään mummot, eikä mitään ole riittäväksi tai tarpeeksi.

Pysytäänpä asiassa. Anoppi on se, jonka sosiaalisessa pelisilmässä tuntuu olevan ongelmia. Miten siihen liittyy lastenhoito? Miten lasten isä ja/tai isoisä? Onko niin vaikeaa jo uskoa kun ap sanoo, että ei odota kuin myötätuntoa ja keskusteluseuraa, jossa huomioitaisiin lapset ja kuormittava elämäntilanne? Tähän ketjuun näyttää pesiytyneen nyt aika monta marttyyrianoppia. 

Vierailija kirjoitti:

Näin tekee minunkin mummi eli lapseni isomummi, tosin hän ei kehu kylpyläreissuilla, koska on liikuntarajoitteinen.

Mutta voi sitä hehkutusta, kuinka hänellä on aikaa, istua kiikustuolissa ja neuloa sukkia ja lukea kirjoja ja kehtaa vielä kertoa, kuinka hyvä uninen on ja makoilee 9h yöunet.

Ja voitko ap. kuvitella, ei edes kotitöitä tee, vaan lämpimät ruuat tulee valmiina, kotisairaanhoito huolehtii lääkkeistä ja kylvettäjä käy kerran viikossa saunottamassa.

Perustelevat palveluita muka iällä, kun on 94v. mutta sehän on vain numeroita, vai mitä ap.

Ja minä nuori ja terve ihminen olen raskaan työn raataja, kolmen pienen lapsen äiti ja tässä vaiheessa työ ja lapset vievät kaikki mehut ja sukan neulomisesta ja lukemisesta voin vain uneksia. Eikä miehelläni ole sen helpompaa. Eikä lapsella ole edes oikeata mummoa, kun toinen on kuollut ja toinen asuu 600 km päässä, ihan piruuttaan.

Otan osaa ap. Ja olen samaa mieltä, ettei onnen lahjat käy tasan ja nämä mummot, oli mummo tai isomummi ovat kaiken pahan alku ja juuri ja hyvin itsekkäitä ihmisiä, toisin kuin me nuoret äidit.

Tee ap. jokin kostosuunnitelma tai uhkaus, uhkaa ainakin, ettei enää näe lapsia. Tosin jotkut nykymummot ovat niin itsekkäitä, että kuolevat jo ennen lapsen syntymää.

Aikamoista olkiukkoilua koko viesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos menette kylään pienten lasten äidin luo, jolla kasvot on väsymyksestä harmaat, isot silmäpussit ja koti räjähdyksen jäljiltä, niin onko teistä Ok kuvailla, kuinka juuri olit pitkällä lomalla ja niiiiin nautit levosta ja ihanista ruuista, kävit hieronnassakin ja oli aikaa itselleen? Sitten silmäilette vähän nenänvartta pitkin toisen kotia ja toteat että onkin aika lähteä, hei. Jos teistä kommentoijista tuo tosiaan on ihan normaalia ja Ok, niin ei ole kovin suurilla sosiaalisilla kyvyillä paiskattu. Ap

Voin ihan rehellisesti sanoa, että en tee minkäänlaisia päätelmiä kodin siisteydestä. Voisin korkeintaan ajatella, että kiva kun ei ole mua varten ruvettu siivoamaan eli äiti osaa ottaa rennosti. En myöskään näe eroa väsyneen ja ei-väsyneen ilmeen välillä. Kun katson vaikkapa itseäni peilistä, sieltä katsoo aina samanlainen naama. Jos olen kovin väsynyt, katse vaan tarkentaa huonommin. Silmäpussit mulla on olleet aina. 

Eli kyllä, saattaisin kylässä käydessäni tuoda tuulahduksen vaikka matkoiltani, ehkä jonkun tuliaismaistiaisen, jos olisi miniästä kyse. Olisi tosi kiva, jos miniä vaikka pyytäisi apua suoraan, jos kokee sitä tarvitsevansa.

Häh? Et näe eroa väsyneen ja virkeän ihmisen kasvoissa? Onneksi nykyään jo päiväkodissa opetellaan kasvokuvista tunnistamaan ihmisten ilmeitä: iloinen, surullinen, väsynyt, hämmästynyt jne. Kuuluu ihmisyyden perusasioihin.

Oletpa tyhmä.

Nämä on ihan naurettavia kommentteja, että anna anopin nauttia tai kiva kun anopilla on kivaa. Minä ainakin anoppina olen antanut osan kylpylälomista juurikin lapsilleni ja heidän puolisoilleen ja ottanut heidän lapsensa viikonlopuksi. Minulle on tärkeää helpottaa omien lasteni ruuhkavuosia, koska tiedän mitä ne ovat. Olette kamalia, kun aikuiset lapset eivät saisi haluta lepoa ja vapaata, kerran "ite teit kakaroita". Pöh.

Onneksi mulla on venäläinen anoppi. Hän tarjoaa aina apuaan, ei puutu kasvatukseen, kysyy pienimmästäkin asiasta minun mielipidettäni siitä, miten haluan asiat tehtävän ja on kiinnostunut kaikista lapsenlapsistaan. Mikään ei ole hänelle tärkeämpää kuin omien lasten ja lastenlasten hyvinvointi. 

Pahaa tekee lukea ap:n anopin kaltaisten isovanhempien käytöksestä. Minulla on siitä kokemusta omien vanhempieni puolelta, joten osaan olla kiitollinen anopistani. 

Vierailija kirjoitti:

Miehen ystävä on hyvin varakas. Hän kertoo meillä käydessään kaikista paikoista missä on reissannut. En mä tätä kuitenkaan ota henkilökohtaisena kettuiluna vaikka itsekkin rakastaisin matkustelua jos olis varaa. Ihmisillä on vaan erilaiset elämät.

Ap kertoi, että hän puhuu anopin kanssa 2-3 kk välein. Ei se mun mielestä ole leuhkimista jos kertoo mitä on tehnyt sillä välin. Eri asia jos he puhuisivat joka päivä.

Vaikka teillä on raskasta niiden lapsienne kanssa, ei se tarkoita etteikö muut saa nauttia elämästä.

Se, että sinä et loukkaannu miehesi ystävän puheista, ei tarkoita, että hänen käytöksensä olisi korrektia. En itse puhu ikinä köyhemmälle sukulaiselleni tekemistäni hankinnoista, jotenkin ajattelen, että on korrektia olla korostamatta omaa hyvää asemaa suhteessa hänen vaatimattomampaan. Jotenkin ihmetyttää, että niin kova vimma on täällä haukkua ap, että anopin tökerö käytös nähdään aivan viattomana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy löytyisi peiliin katsomalla.

Missä on lasten isä ja isoisät?

Mitä on tapahtunut perheen tada-arvolla.

Ei päivää, etteikö joku nykynainen syyllistäisi isoäitejä, eikä kukaan muu kelpaa lastenhoitajaksi kuin iäkäs äiti tai anoppi, missä on miehet?

Olet huolissani tulevasta sukupolvesta, kun naiset siirtävät asenteensa ja oman käytösmallin lapselle ja ainoastaan nainen on se ainut joka hoitaa lapsen ja tekee kotityöt.

Ja sitten kun ei jakseta, syyllistetään mummot, eikä mitään ole riittäväksi tai tarpeeksi.

Pysytäänpä asiassa. Anoppi on se, jonka sosiaalisessa pelisilmässä tuntuu olevan ongelmia. Miten siihen liittyy lastenhoito? Miten lasten isä ja/tai isoisä? Onko niin vaikeaa jo uskoa kun ap sanoo, että ei odota kuin myötätuntoa ja keskusteluseuraa, jossa huomioitaisiin lapset ja kuormittava elämäntilanne? Tähän ketjuun näyttää pesiytyneen nyt aika monta marttyyrianoppia. 

Muista kuitenkin, että meillä on tässä vain aloittajan näkemys. Onko anoppi missään vaiheessa ollut sitä mieltä, että poikansa yrittäjyys ja siihen kolme pientä lasta pienillä ikäeroilla on loistojuttu? Ehkäpä anoppi on alusta alkaen nähnyt, että poikansa ja miniänsä aiheuttavat ihan itse ja omilla valinnoillaan tilapäisesti vaikean tilanteen? Ehkä nähnyt, että jo toisen lapsen kanssa perheellä oli haasteita ja siihen vielä tehtiin kolmas lapsi? Jos tekee pikavipeillä ulkomaanreissuja ja sitten joutuu käymään leipäjonossa, niin kuinka moni tuntee myötätuntoa? 

Ja toinen juttu...miksi aloittaja odottaa myötätuntoa anopilta, jota ei edes tapaa kuin muutaman kerran vuodessa? Onko heillä edes aiemmin ollut läheiset välit? Yrittikö aloittaja ennen lapsia edes luoda läheisiä välejä anoppiinsa? Keskusteluseuraa aloittaja saa varmasti muista ihmisistä, joita tapaa useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Miksi juuri anopin kanssa pitäisi voida puhua kuormittavasta elämäntilanteesta? Eikö oma äiti, omat sisarukset  ja ennenkaikkea ystävät ole tätä varten? Eikö harvoin tavattavan ihmisen kanssa olisi paljon mukavampaa puhua iloisista asioista? Itse ainakin kokisin varsin raskaaksi, jos aina, kun tapaan jonkun ihmisen, pitäisi keskustelussa ottaa huomioon toisen kuormittava elämäntilanne. Todennäköisesti lakkaisin käymästä sellaisessa paikassa. Ehkäpä anoppiakaan ei oikein huvita kyläillä, mutta lastenlastensa vuoksi käy sentään muutaman kerran vuodessa? Varsinkaan, kun ei näillä reissuilla yleensä edes tapaa omaa poikaansa. Lapsenlapsetkin vielä niin pieniä, ettei edes esikoisesta ole kovinkaan juttuseuraksi mummille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy löytyisi peiliin katsomalla.

Missä on lasten isä ja isoisät?

Mitä on tapahtunut perheen tada-arvolla.

Ei päivää, etteikö joku nykynainen syyllistäisi isoäitejä, eikä kukaan muu kelpaa lastenhoitajaksi kuin iäkäs äiti tai anoppi, missä on miehet?

Olet huolissani tulevasta sukupolvesta, kun naiset siirtävät asenteensa ja oman käytösmallin lapselle ja ainoastaan nainen on se ainut joka hoitaa lapsen ja tekee kotityöt.

Ja sitten kun ei jakseta, syyllistetään mummot, eikä mitään ole riittäväksi tai tarpeeksi.

Pysytäänpä asiassa. Anoppi on se, jonka sosiaalisessa pelisilmässä tuntuu olevan ongelmia. Miten siihen liittyy lastenhoito? Miten lasten isä ja/tai isoisä? Onko niin vaikeaa jo uskoa kun ap sanoo, että ei odota kuin myötätuntoa ja keskusteluseuraa, jossa huomioitaisiin lapset ja kuormittava elämäntilanne? Tähän ketjuun näyttää pesiytyneen nyt aika monta marttyyrianoppia. 

Muista kuitenkin, että meillä on tässä vain aloittajan näkemys. Onko anoppi missään vaiheessa ollut sitä mieltä, että poikansa yrittäjyys ja siihen kolme pientä lasta pienillä ikäeroilla on loistojuttu? Ehkäpä anoppi on alusta alkaen nähnyt, että poikansa ja miniänsä aiheuttavat ihan itse ja omilla valinnoillaan tilapäisesti vaikean tilanteen? Ehkä nähnyt, että jo toisen lapsen kanssa perheellä oli haasteita ja siihen vielä tehtiin kolmas lapsi? Jos tekee pikavipeillä ulkomaanreissuja ja sitten joutuu käymään leipäjonossa, niin kuinka moni tuntee myötätuntoa? 

Ja toinen juttu...miksi aloittaja odottaa myötätuntoa anopilta, jota ei edes tapaa kuin muutaman kerran vuodessa? Onko heillä edes aiemmin ollut läheiset välit? Yrittikö aloittaja ennen lapsia edes luoda läheisiä välejä anoppiinsa? Keskusteluseuraa aloittaja saa varmasti muista ihmisistä, joita tapaa useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Miksi juuri anopin kanssa pitäisi voida puhua kuormittavasta elämäntilanteesta? Eikö oma äiti, omat sisarukset  ja ennenkaikkea ystävät ole tätä varten? Eikö harvoin tavattavan ihmisen kanssa olisi paljon mukavampaa puhua iloisista asioista? Itse ainakin kokisin varsin raskaaksi, jos aina, kun tapaan jonkun ihmisen, pitäisi keskustelussa ottaa huomioon toisen kuormittava elämäntilanne. Todennäköisesti lakkaisin käymästä sellaisessa paikassa. Ehkäpä anoppiakaan ei oikein huvita kyläillä, mutta lastenlastensa vuoksi käy sentään muutaman kerran vuodessa? Varsinkaan, kun ei näillä reissuilla yleensä edes tapaa omaa poikaansa. Lapsenlapsetkin vielä niin pieniä, ettei edes esikoisesta ole kovinkaan juttuseuraksi mummille. 

Pitkän vuodatuksesi voi siis tiivistää että 1) mitäs ap läksit, 2) älä odota anopilta mitään, kun hän velvollisuudesta käy kylässä. Kuulostaapa mukavalle :)

Vierailija kirjoitti:

Nämä on ihan naurettavia kommentteja, että anna anopin nauttia tai kiva kun anopilla on kivaa. Minä ainakin anoppina olen antanut osan kylpylälomista juurikin lapsilleni ja heidän puolisoilleen ja ottanut heidän lapsensa viikonlopuksi. Minulle on tärkeää helpottaa omien lasteni ruuhkavuosia, koska tiedän mitä ne ovat. Olette kamalia, kun aikuiset lapset eivät saisi haluta lepoa ja vapaata, kerran "ite teit kakaroita". Pöh.

Niin sinä, sinä teet niin, koska sinä haluat tehdä niin. Ap:n anoppi ei halua, hänellä on oma elämä. Kyllä se niin vaan on, että lapsiluku on päätettävä sen mukaan minkä itse jaksaa hoitaa. Vaikka olisi kummeja ja mummeja ja ystäviä ympärillä, niin monella se hoitoapu jää kuitenkin vähäiseksi.

Mä en kans tajua, miksi ap haluaa juuri tämän inhoamansa ja ilkeänä pitämänsä anopin kanssa jutella ongelmistaan. Varsinkin jos tosiaan näkevät vain 2-3 kertaa vuodessa. Ehkä anopin on vaikea jutella miniänsä ongelmista, jos he kerran eivät tosiaan mitään läheisiä ole. Eli sen vuoksi anoppi pitää jutut hyvin kevyellä tasolla. Jos näkee noin harvoin eikä tosiaan ole koskaan läheisiä olleetkaan, niin ei siinä mitään syvällistä osaa jutella.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi minua ei loukkaa nämä kirjoitukset, koska itsetuntoni on hyvä. Minä en ole katkera siitä, että minulla on lapsia ja ne joilla ei ole pieniä lapsia, voivat mennä. Pidän anoppiani ilkeänä tai sosiaalisesti törppönä, koska hän on nähnyt minut heikoimmillani, ja hän ei ole minulle empatiaa pystynyt osoittamaan. Olen ollut todella väsynyt ja huolissani, kun vauva oli hyvin itkuinen ja oksenteli, ramppasimme tutkimuksissa jne.. anoppia ei kiinnostanut vauvan vointi tai meidän hätä, kun vaivautui kylään. Tai se miten isommat lapset reagoi kun kotona oli jatkuvasti itkevä vauva ja väsynyt äiti. Anoppini kertoi kuinka oli ollut ihanassa kylpylässä ja ottanut kuumakivihoidon ja vaihtoi tukkaan värin. Kyllä se tuntuu pahalta, se että hän ei välitä meistä ja tuntuu haluavan korostaa minulle kuinka nauttii elämästään. En ole ollut anopille ilkeä, päinvastoin, olen yrittänyt saada häntä kiinnostumaan lapsista laittamalla kuvia (hyväntuulisia) jne ... olemalla ystävällinen ja huomaavainen, kiittänyt käynnistä vaikka pahalta on jutut tuntuneet.

Minä en ole odottanut että anopin pitäisi hoitaa lapseni tai että vaihtaisin elämäni anopin elämään. Tämä taitaa nyt olla 90% vaikeaa tajuta mutta ei mahda mitään. Saatte ajatella mitä haluatte ja haukkua niin paljon kuin huvittaa.

Ap

Jos lukisit itse aloituksesi uudestaan niin ymmärtäisit ehkä mistä nämä käsitykset johtuvat. Aloitit ketjun haukkumalla anoppiasi kitkerin sanoin asiasta, josta ketään ei oikeasti voi haukkua. Siitä että hän mahdollisesti viimeisiä terveitä vuosiaan viettäessään tykkää matkustella ja puhuu mielellään näistä reissuistaan. Sitten kun aloitkin saamaan kritiikkiä, löytyi äkkiä mukaan sairasta lasta sun muuta säälitiristettä, eikä ne reissuilla kehumisetkaan enää olleet se oikea ongelma vaan se avun ja kiinnostuksen puute. Jos haluat enemmän sympatiaa, niin perusta uusi "anoppi ei piittaa sairaasta lapsestamme" -ketju niin saat taatusti erilaisia vastauksia. Tämän ketjun olet kuitenkin perustanut sättiäksesi anoppiasi lomamatkojen hehkuttamisesta, joten tähän vastataan sen mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopilla on oikeus tehdä mitä haluaa, mutta sen hierominen valvovan vauvan äidin naamaan toistuvasti on minusta lähinnä tahallista ilkeyttä, tai sitten anopilla ei ole yhtään sosiaalisia taitoja. Ap

Anoppi ei todennäköisesti jaksa kuunnella narinaasi vaipanvaihdoista ja yösyötöistä ja vaihtaa puheenaiheen itseään kiinnostavaan mukavampaa aiheeseen.

Sulla on kuvitelma siitä että anoppi on varmasti niin ihana ja minä vain narisen ja valitan. Ei pidä paikkaansa. Jutellaan ehkä 2-3kk välein. ap

Eikö sinulla ole muita ihmissuhteita, kuin miehesi ja anoppi, jos anopin puheet noin rassaavat.

Missä on sun ystävät, naapurit, sisaret, lasten kummit jne.

Meillä isovanhemmat asuvat kaukana ja tavataan 1-2 vuodessa ja turvaverkosto on aina löytynyt hyvistä ystävistä ja naapureista, vastavuoroisesti autamme toisiamme.

Tänäkin iltana meillä oli kahden naapurin kolme lasta, kun vanhemmat tekivät ruokaostoksiaan. Ja katsoin mielelläni lapsia ja lapset leikki keskenään. Ei siinä vaivaa ollut. Taas jonakin muuna päivänä voin viedä lapseni naapurille, kun käyn kaupassa tai lenkillä. Näin yksinkertaista se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen ystävä on hyvin varakas. Hän kertoo meillä käydessään kaikista paikoista missä on reissannut. En mä tätä kuitenkaan ota henkilökohtaisena kettuiluna vaikka itsekkin rakastaisin matkustelua jos olis varaa. Ihmisillä on vaan erilaiset elämät.

Ap kertoi, että hän puhuu anopin kanssa 2-3 kk välein. Ei se mun mielestä ole leuhkimista jos kertoo mitä on tehnyt sillä välin. Eri asia jos he puhuisivat joka päivä.

Vaikka teillä on raskasta niiden lapsienne kanssa, ei se tarkoita etteikö muut saa nauttia elämästä.

Se, että sinä et loukkaannu miehesi ystävän puheista, ei tarkoita, että hänen käytöksensä olisi korrektia. En itse puhu ikinä köyhemmälle sukulaiselleni tekemistäni hankinnoista, jotenkin ajattelen, että on korrektia olla korostamatta omaa hyvää asemaa suhteessa hänen vaatimattomampaan. Jotenkin ihmetyttää, että niin kova vimma on täällä haukkua ap, että anopin tökerö käytös nähdään aivan viattomana. 

Edelleen. Lasten tekemisestä päätetään ihan itse. Täysin eri asia. Ap on peräti kolmasti itse valinnut laittaa lapsiperhe-elämän matkustelun ja hummailun edelle, joten on ihan perusteltua olettaa, että hän arvostaisi perhe-elämää enemmän kuin matkailua ja hummailua eikä hänellä näin ollen olisi mitään syytä olla katkera.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se syy löytyisi peiliin katsomalla.

Missä on lasten isä ja isoisät?

Mitä on tapahtunut perheen tada-arvolla.

Ei päivää, etteikö joku nykynainen syyllistäisi isoäitejä, eikä kukaan muu kelpaa lastenhoitajaksi kuin iäkäs äiti tai anoppi, missä on miehet?

Olet huolissani tulevasta sukupolvesta, kun naiset siirtävät asenteensa ja oman käytösmallin lapselle ja ainoastaan nainen on se ainut joka hoitaa lapsen ja tekee kotityöt.

Ja sitten kun ei jakseta, syyllistetään mummot, eikä mitään ole riittäväksi tai tarpeeksi.

Pysytäänpä asiassa. Anoppi on se, jonka sosiaalisessa pelisilmässä tuntuu olevan ongelmia. Miten siihen liittyy lastenhoito? Miten lasten isä ja/tai isoisä? Onko niin vaikeaa jo uskoa kun ap sanoo, että ei odota kuin myötätuntoa ja keskusteluseuraa, jossa huomioitaisiin lapset ja kuormittava elämäntilanne? Tähän ketjuun näyttää pesiytyneen nyt aika monta marttyyrianoppia. 

Muista kuitenkin, että meillä on tässä vain aloittajan näkemys. Onko anoppi missään vaiheessa ollut sitä mieltä, että poikansa yrittäjyys ja siihen kolme pientä lasta pienillä ikäeroilla on loistojuttu? Ehkäpä anoppi on alusta alkaen nähnyt, että poikansa ja miniänsä aiheuttavat ihan itse ja omilla valinnoillaan tilapäisesti vaikean tilanteen? Ehkä nähnyt, että jo toisen lapsen kanssa perheellä oli haasteita ja siihen vielä tehtiin kolmas lapsi? Jos tekee pikavipeillä ulkomaanreissuja ja sitten joutuu käymään leipäjonossa, niin kuinka moni tuntee myötätuntoa? 

Ja toinen juttu...miksi aloittaja odottaa myötätuntoa anopilta, jota ei edes tapaa kuin muutaman kerran vuodessa? Onko heillä edes aiemmin ollut läheiset välit? Yrittikö aloittaja ennen lapsia edes luoda läheisiä välejä anoppiinsa? Keskusteluseuraa aloittaja saa varmasti muista ihmisistä, joita tapaa useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Miksi juuri anopin kanssa pitäisi voida puhua kuormittavasta elämäntilanteesta? Eikö oma äiti, omat sisarukset  ja ennenkaikkea ystävät ole tätä varten? Eikö harvoin tavattavan ihmisen kanssa olisi paljon mukavampaa puhua iloisista asioista? Itse ainakin kokisin varsin raskaaksi, jos aina, kun tapaan jonkun ihmisen, pitäisi keskustelussa ottaa huomioon toisen kuormittava elämäntilanne. Todennäköisesti lakkaisin käymästä sellaisessa paikassa. Ehkäpä anoppiakaan ei oikein huvita kyläillä, mutta lastenlastensa vuoksi käy sentään muutaman kerran vuodessa? Varsinkaan, kun ei näillä reissuilla yleensä edes tapaa omaa poikaansa. Lapsenlapsetkin vielä niin pieniä, ettei edes esikoisesta ole kovinkaan juttuseuraksi mummille. 

Pitkän vuodatuksesi voi siis tiivistää että 1) mitäs ap läksit, 2) älä odota anopilta mitään, kun hän velvollisuudesta käy kylässä. Kuulostaapa mukavalle :)

Periaatteessa aloittajan tapauksessa juuri noin. Nyt aloittaja ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja seuraavan kerran, kun anoppi tulee käymään, ap ei enää odota anopin kysyvän lapsenlapsistaan vaan ap alkaa ihan itse kertoa lasten ja omat kuulumisensa. Sen jälkeen on anopin vuoro kertoa omat kuulumisensa. 

Ja mua on ihan turha moittia ilkeäksi anopiksi. Kysykää vaikka miniältäni. Olen tuo aiempi kirjoittaja, joka rakastaa miniäänsä kuin omaa tytärtään. Mutta sekä lapseni että miniäni ovat kyllä jutelleet monista asioista ennenkuin ovat tehneet mitään ratkaisuja ja myös kuunnelleet, mitä minä vanhempana ja enemmän elämänkokemusta omaavana olen sanonut. Heillä olisi kova hinku päästä jo muuttamaan pois lapselleni aikoinaan ostamasta yksiöstä. Olen kuitenkin sanonut heille, että vaikka heillä onkin velaton yksiö, asuntolainaa ei kannata ottaa vaiheessa, jossa toinen on vielä opiskelija ja toinen pätkätöissä. Kannattaa malttaa siihen asti, että toinenkin on valmistunut ammattiin. Mieluiten siihen asti, että toisellakin on töitä,  mutta ainakin valmistumiseen asti. Näin he nyt tekevätkin ja hyvä niin, koska tästä syksystä lähtien opiskelijoiden tuetkin pienenivät. Asuntolaina tässä vaiheessa olisi ollut sulaa hulluutta. 

Jos noin harvakseltaan näet anoppia tai juttelet hänen kanssaan, niin sika vierashan hän sinulle on. Anopillakaan ei varmasti tule sellaista annapa kun autan fiilistä jos ette ole kovin läheisiä ja lapset ehkä vierastavat anoppia.

Hae apua lähempää, ystävistä ja samassa elämäntilanteessa olevista äideistä. Anoppisi elämä on niin kaukana omastasi, ettei hän varmaan huomaakaan tilannettasi. Pienten lasten äidit ovat usein väsyneitä, ehkä hän muistelee sen kuuluvan asiaan.