Lue keskustelun säännöt.
Inhoan sitä, että koulu järjestää koko perheelle työtä illoiksi ja viikonlopuiksi
10.09.2017 |
Ei lapsi niitä köksän läksyjään voi aivan yksikseen tehdä, ja kohta lähdetään rämpimään metsään kasvion kasvien perässä. (Keräämään valkovuokkoa, ketunleipää ja kieloa näin syyskuussa!)
Opettajilla on tunnollisiin lapsiin käsittämätön valta, ja tämä sitten heijastuu koko perheeseen.
Miksi hommia ei hoideta koulussa, miksi kotona pitää tehdä haastatteluja/ pyöränkorjaustehtäviä/miksi opettaminen jää kotiin?
Kommentit (372)
Jos lapsen läksyt jäävät vanhempien vastuulle, pyydä tapaaminen koululle opettajan kanssa.
Lapsen tulee selvityä läksyistään pienellä tuella, ei sillä että vanhempi itse ratkaisee tehtävät.
Tämä antaa väärän kuvan lapsen osaamisesta, eikä lapsi saa tarvitsemaansa tukea kouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä menestyminen om ainoa keino taata lapselle rahkeet onnelliseen yksityiselämään. Ja kun pääsee huippulukioon, verkostoituu menestyjien kanssa.
Työelämässä menestyminen ei kyllä mitään onnellista yksityiselämää takaa. Menestyneistäkin löytää kaikenlaista hiihtäjää, aina perhesurmaajiin asti.
Toki työelämässä menestyminen voi elämää monella tapaa helpottaa silti. Takeita ei voi antaa.
Työelämässä huonosti menestyminen ja rahahuolet jne takaa ihan varmasti huonon yksityiselämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ihan kukkua uikuttaa, ettei kaikilla ole metsää ulottuvillaan. Jos vaikka Suomen suurimmassa kaupungissa Helsingissä kiipeää melko lähellä keskustaa olevaan Stadionin torniin ja katselee sieltä ympärilleen niin kyllä on niin vihreää näkymää ettei voi sanoa, ettei metsää olisi ulottuvilla. Saati sitten pienemmissä kaupungeissa. Ja mitä suurempi kaupunki, sitä parempi joukkoliikenne, eli autotonkin pääsee. Ei tarvitse matkustaa kymmeniä kilometrejä.
Kai käsität että metsiä on erilaisia eikä kaikki kasvit ees kasva metsässä. Ja Helsingissä en kyl päästä lasta ihan mihin vaan metsään yksin tai edes aikuisen kanssa.
Helsingissä on aika hyvin kyllä muitakin kasvien kasvupaikkoja kuin metsät.
En tiedä onko tilanne paljon muuttunut niistä vuosista kun Siltamäen - Töyrynummen seudulla asuin. Kyllä siellä koululaiset paikallisissa metsiköissä ja pellonlaidoilla leikeissään kirmaili aika huolettomasti. Suojatie metsää vaarallisempi paikka on.
En nyt todellakaan osaa nähdä isoimpana ongelmana tässä sitä, ettei lähiympäristöstä löytyisi kasvien kasvupaikkoja. Sen kyllä, että tunnistaminen omin päin voi kokemattomalle aikuisellekin olla kinkkistä, lapsesta nyt puhumattakaan.
No esim Keskuspuistoon ei kannata mennä. Pirkkolassa pyörii itsestäänpaljaatelijoita... tässä meidän naapurimetsässä istuu narkkaririnki...
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsen läksyt jäävät vanhempien vastuulle, pyydä tapaaminen koululle opettajan kanssa.
Lapsen tulee selvityä läksyistään pienellä tuella, ei sillä että vanhempi itse ratkaisee tehtävät.
Tämä antaa väärän kuvan lapsen osaamisesta, eikä lapsi saa tarvitsemaansa tukea kouluun.
Ja tämä liittyy asiaan miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä menestyminen om ainoa keino taata lapselle rahkeet onnelliseen yksityiselämään. Ja kun pääsee huippulukioon, verkostoituu menestyjien kanssa.
Työelämässä menestyminen ei kyllä mitään onnellista yksityiselämää takaa. Menestyneistäkin löytää kaikenlaista hiihtäjää, aina perhesurmaajiin asti.
Toki työelämässä menestyminen voi elämää monella tapaa helpottaa silti. Takeita ei voi antaa.
Työelämässä huonosti menestyminen ja rahahuolet jne takaa ihan varmasti huonon yksityiselämän.
Minulla on kyllä tästä eri kokemja törus, ihan sovussa elettiin vaikka oltiin puolison kanssa kumpikin työttömiä. Vaatimaton vähään tyytyvä elämäntapa ja törsäyksen välttäminen muutenkin ovat ne avainsanat. Osataan iloita pienestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä menestyminen om ainoa keino taata lapselle rahkeet onnelliseen yksityiselämään. Ja kun pääsee huippulukioon, verkostoituu menestyjien kanssa.
Työelämässä menestyminen ei kyllä mitään onnellista yksityiselämää takaa. Menestyneistäkin löytää kaikenlaista hiihtäjää, aina perhesurmaajiin asti.
Toki työelämässä menestyminen voi elämää monella tapaa helpottaa silti. Takeita ei voi antaa.
Työelämässä huonosti menestyminen ja rahahuolet jne takaa ihan varmasti huonon yksityiselämän.
Minulla on kyllä tästä eri kokemja törus, ihan sovussa elettiin vaikka oltiin puolison kanssa kumpikin työttömiä. Vaatimaton vähään tyytyvä elämäntapa ja törsäyksen välttäminen muutenkin ovat ne avainsanat. Osataan iloita pienestä.
No tuo ei kyl ole elämää mitä kukaan omalle lapselleen toivoisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä menestyminen om ainoa keino taata lapselle rahkeet onnelliseen yksityiselämään. Ja kun pääsee huippulukioon, verkostoituu menestyjien kanssa.
Työelämässä menestyminen ei kyllä mitään onnellista yksityiselämää takaa. Menestyneistäkin löytää kaikenlaista hiihtäjää, aina perhesurmaajiin asti.
Toki työelämässä menestyminen voi elämää monella tapaa helpottaa silti. Takeita ei voi antaa.
Työelämässä huonosti menestyminen ja rahahuolet jne takaa ihan varmasti huonon yksityiselämän.
Minulla on kyllä tästä eri kokemja törus, ihan sovussa elettiin vaikka oltiin puolison kanssa kumpikin työttömiä. Vaatimaton vähään tyytyvä elämäntapa ja törsäyksen välttäminen muutenkin ovat ne avainsanat. Osataan iloita pienestä.
No tuo ei kyl ole elämää mitä kukaan omalle lapselleen toivoisi.
Pienestä iloitseminen on kyllä ihana taito, jota ainakin minä voisin toivoa omille lapsilleni (jos niitä joskus on). Ja kyllä tuokin että osaa pistää suun säkkiä myöten, ja että sopu säilyy kumppanin kanssa vaikka olisi taloudellisesti vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on jo vitosluokkalaisella köksää, valinnaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä menestyminen om ainoa keino taata lapselle rahkeet onnelliseen yksityiselämään. Ja kun pääsee huippulukioon, verkostoituu menestyjien kanssa.
Työelämässä menestyminen ei kyllä mitään onnellista yksityiselämää takaa. Menestyneistäkin löytää kaikenlaista hiihtäjää, aina perhesurmaajiin asti.
Toki työelämässä menestyminen voi elämää monella tapaa helpottaa silti. Takeita ei voi antaa.
Työelämässä huonosti menestyminen ja rahahuolet jne takaa ihan varmasti huonon yksityiselämän.
Minulla on kyllä tästä eri kokemja törus, ihan sovussa elettiin vaikka oltiin puolison kanssa kumpikin työttömiä. Vaatimaton vähään tyytyvä elämäntapa ja törsäyksen välttäminen muutenkin ovat ne avainsanat. Osataan iloita pienestä.
No tuo ei kyl ole elämää mitä kukaan omalle lapselleen toivoisi.
Pienestä iloitseminen on kyllä ihana taito, jota ainakin minä voisin toivoa omille lapsilleni (jos niitä joskus on). Ja kyllä tuokin että osaa pistää suun säkkiä myöten, ja että sopu säilyy kumppanin kanssa vaikka olisi taloudellisesti vaikeaa.
Kukaan vanhempi ei halua tyttärelleen työttömän luuserin uraa, työttömän luuserin vaimona.
Näköalatonta ja surkeaa. Mieluummin vaikka itsemurha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut noita vaikeiksi tai työläiksi. Kotitalouden läksyt on aina tehnyt itsenäisesti. Korkeintaan olen joskus sanonut että hei, muista siivota tuo hellakin ja muistutanut että tarvittavat ainekset lukevat kauppalapussa.
Kasvion keräsivät itse. WhatsApissa kertoivat toisilleen kavereiden kanssa mistä jonkun kasvin voisi löytää. Kaikki tarvittavat löytyivät muutaman kilometrin päästä tai mökkireissulla. Aikaa oli kerätä toukokuusta syyskuuhun. Aika outoa jos syyskuussa pitää kerätä, kun noilla ainakin piti löytää kukassa olevia kasveja.
Erilaisiin äikän tai ET:n haastatteluihin ei koskaan ole mennyt yli 10 min, eikä noita ole joka viikko. Ihan kivoja keskusteluja niistä on tullut.
Lauantaikoulupäivät ovat joskus olleet raskaita, mutta on kiva nähdä muiden vanhempia ja jutella heidän kanssaan.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa, meilläkin lapset hoitivat hommat itsenäisesti, kun olivat jo pienestä pitäen olleet mukana kaikissa kotitöissä. Oli kiva tulla valmiiseen ruokapöytään, me vanhemmat vain kirjoitettiin opettajalle, kuinka sujui... Kasvien keräystä (?) en muista, niitä piti vain löytää ja tunnistaa.
Enemmän "rasitti" urheiluseurojen vapaaehtoistalkoot koko perheelle!
Jeba. Mahdoton homma saada adhd keskittymään muuhun kun leluihinsa tai pelaamiseen. Lopun viimein tein pullat itse vaikka pojan piti tehdä. Ei siitä yksinkertaisesti tullut mitään kun ei edes yritä keskittyä. Ikää 13 v ja ei mitään omatoimisuutta, oma-aloitteisuutta,ei merkkiäkään että olisi 13. Kaikkeen pitäisi olla antamassa valmis vastaus :/
Päättelykykyäkään ole minkäänlaista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jeba. Mahdoton homma saada adhd keskittymään muuhun kun leluihinsa tai pelaamiseen. Lopun viimein tein pullat itse vaikka pojan piti tehdä. Ei siitä yksinkertaisesti tullut mitään kun ei edes yritä keskittyä. Ikää 13 v ja ei mitään omatoimisuutta, oma-aloitteisuutta,ei merkkiäkään että olisi 13. Kaikkeen pitäisi olla antamassa valmis vastaus :/
Päättelykykyäkään ole minkäänlaista...
Kyseessä poikapuoleni. Saman ikäinen tyttäreni on itsenäisempi tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä menestyminen om ainoa keino taata lapselle rahkeet onnelliseen yksityiselämään. Ja kun pääsee huippulukioon, verkostoituu menestyjien kanssa.
Työelämässä menestyminen ei kyllä mitään onnellista yksityiselämää takaa. Menestyneistäkin löytää kaikenlaista hiihtäjää, aina perhesurmaajiin asti.
Toki työelämässä menestyminen voi elämää monella tapaa helpottaa silti. Takeita ei voi antaa.
Työelämässä huonosti menestyminen ja rahahuolet jne takaa ihan varmasti huonon yksityiselämän.
Minulla on kyllä tästä eri kokemja törus, ihan sovussa elettiin vaikka oltiin puolison kanssa kumpikin työttömiä. Vaatimaton vähään tyytyvä elämäntapa ja törsäyksen välttäminen muutenkin ovat ne avainsanat. Osataan iloita pienestä.
No tuo ei kyl ole elämää mitä kukaan omalle lapselleen toivoisi.
Pienestä iloitseminen on kyllä ihana taito, jota ainakin minä voisin toivoa omille lapsilleni (jos niitä joskus on). Ja kyllä tuokin että osaa pistää suun säkkiä myöten, ja että sopu säilyy kumppanin kanssa vaikka olisi taloudellisesti vaikeaa.
Kukaan vanhempi ei halua tyttärelleen työttömän luuserin uraa, työttömän luuserin vaimona.
Näköalatonta ja surkeaa. Mieluummin vaikka itsemurha.
Olipa inhottavasti sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi peruskoulu on ohi.
Kasvikansioista. Varsinkin yksi kasvi tuotti ongelmia. Se löytyi 25km päästä eroon pienen joen varresta, kun sitä jokivartta oli kävelty kilometri. Eipä olisi muuten löydetty, mutta naapurin nainen sen tiesi, kun oli itse kerännyt 200 kasvin kansion omaan ammattiinsa lukiessa.
Moni muukin kasvi jouduttiin hakemaan ensin autolla määrätyn metsän laitaan ja sitten rämmittiin oudossa metsässä. Kasveja piti meidän lasten kansiossa olla viitisenkymmentä.
Näistä lähimetsistä niitä ei löytynyt itsenäisellä haulla.
Vanhempien vuorotyön vuoksi, olivat pienestä asti oppineet pyykkiä pesemään ja ruokaa tekemään. Joten onneksi meiltä puuttui nuo köksän kotityöt. Toisessa kunnassa asuva ystäväni kirosi lihapullakotityötä. Oli yksinhuoltaja vuorotyössä. Lapsensa ei mikään lahjakkuus kotitöissä. Oli tullut töistä klo 21.00 ja siellä oli lapsi itkenyt hajonneden lihapullien ääressä, kun ei ollut osannut tehdä niistä tiiviitä ja niihin paakkuuntumatonta ruskeaa kastiketta. Äiti olisi mielellään auttanut, mutta ei saanut iltavuoroa tämän vuoksi vaihdettua.
No ei sen puoleen. En minäkään ole oppinut ikinä tekemään ns. oikeaa ruskeaa kastiketta, missä jauhot ruskistetaan ja tehdään se kastike. Hyvin on silti pärjännyt ja lapset ruokittu ilman rasvakastikettakaan.
Näitä ongelmia tulee eteen ihan tavallisissa perheissä, vaikka lapset ovat fiksuja ja osaavat hommia. Mutta itsekään en päästänyt omiani pyöräilemään 25km päähän outoon metsään etsimään jotain kasvia, joka oli määrätyssä joenmutkassa...ehkä, jos hyvä tuuri sinä vuonna oli, että sitä sattui siellä kasvamaan,
Kyllä aika paljon nykyään odotetaan kodin ja koulun yhteistyössä, että vanhemmat viikonloppuisin tekevät hommia lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä menestyminen om ainoa keino taata lapselle rahkeet onnelliseen yksityiselämään. Ja kun pääsee huippulukioon, verkostoituu menestyjien kanssa.
Työelämässä menestyminen ei kyllä mitään onnellista yksityiselämää takaa. Menestyneistäkin löytää kaikenlaista hiihtäjää, aina perhesurmaajiin asti.
Toki työelämässä menestyminen voi elämää monella tapaa helpottaa silti. Takeita ei voi antaa.
Työelämässä huonosti menestyminen ja rahahuolet jne takaa ihan varmasti huonon yksityiselämän.
Minulla on kyllä tästä eri kokemja törus, ihan sovussa elettiin vaikka oltiin puolison kanssa kumpikin työttömiä. Vaatimaton vähään tyytyvä elämäntapa ja törsäyksen välttäminen muutenkin ovat ne avainsanat. Osataan iloita pienestä.
No tuo ei kyl ole elämää mitä kukaan omalle lapselleen toivoisi.
Pienestä iloitseminen on kyllä ihana taito, jota ainakin minä voisin toivoa omille lapsilleni (jos niitä joskus on). Ja kyllä tuokin että osaa pistää suun säkkiä myöten, ja että sopu säilyy kumppanin kanssa vaikka olisi taloudellisesti vaikeaa.
Kukaan vanhempi ei halua tyttärelleen työttömän luuserin uraa, työttömän luuserin vaimona.
Näköalatonta ja surkeaa. Mieluummin vaikka itsemurha.
Olipa inhottavasti sanottu.
Totuus. Kukaan äiti ei tuollaista elämää tyttärelleen toivo.
Meillä ei koskaan valmisteta ruskeaa kastiketta. Siis koskaan.
Valtakunnallinen opetussuunnitelma määrää aika tavalla tuota kodin ja koulun yhteistyön lisäämistä. Tavallaan se on hyväkin asia, sillä kun minä kävin 80-luvulla kouluni, ei kotiin otettu yhteyttä koskaan, koska tein hommani hyvin. Toisaalta en saanut myöskään positiivista palautetta koskaan. VAnehmpani ihmettelivät toki, mistä ihmeestä revin hyvät numeroni ja kehen olin tullut, mutta enemmän siinä taisi olla sitä epäuskoa ja epäilyä, että koulu ei enää ole kovin vaativa. Toki on syytä muistaa, että minua pidettiin kotini edustajana eikä siksi mieleenkään tullut sikailla tai porsastella koulussa. Kotona olisi siihen puututtu välittömästi. Ei kiljuttu opettajan auktoriteetin perään vaan oletettiin, että lapsi osaa käyttäytyä, oli opettaja minkälainen tahansa. Ei oletettu, että koulu opettaa ne käytöstavat vaan ne opittiin kotona perusteellisesti.
En silti ole mikään kotiläksyjen fani. Inhoan leirikoulukeräyksiä, joita nyt lapseni koululla on. Pitää leipoa ja seistä myyjäisissä myyjänä ja ostettava kasa arpajaispalkintoja. Missä vaiheessa annoin suostumukseni tähän? Myös harrastuksissa on näitä vanhempien puuhaamisia. Arki on pelkkää aikataulutusta kolmen lapsen kanssa, kun on koulun jutut ja harrastusten jutut ja päälle vielä ne turnaukset ja pelit, joihin pitää lapsia kuskata. Vapaa-aikani vietän siis näissä mukavissa ylimääräisissä puuhissa.
Mutta ymmärrän sen pointin. Opetettava aines on kasvanut niin valtavaksi, että kaikkea ei pystytä tekemään koulun oppitunneilla. Lisäksi nykypäivän vaatimukset ovat toiset kuin ennen. Tietoa on osattava etsiä muualtakin kuin tietosanakirjasta tai lähikirjastosta. Ei riitä enää sulkakynä ja mustepullo, kun pitää osata koodata ja tehdä esitelmiä powerpointilla jo ekaluokasta lähtien. Jos 50 vuotta sitten tehtiin kotitaloustunnilla läskisoosia ja maksalaatikkoa, niin nykyään pitää tajuta siitä ruokakulttuuristakin paljon enemmän. Ei 50 vuotta sitten tehty mustajuurikeittoa eikä bataattivuokaa, ei tarvinnut osata tunnistaa kuin muutamia kotimaisia aineksia.
Miten koulu voi selvityä kasvavasta tietomäärästä ja yhä epärealistisemmista odotuksista (jopa pottaharjoitukset on monissa kodeissa ulkoistettu päiväkodeille puhumattakaan käytöstavoista, perunoiden kuorimisesta jne), jos vanhemmat eivät enää tee ns. omaa osaansa? Kuinka moni lapsi oikeasti siellä koulussa käyttäytyy yhtä hyvin kuin 50 vuoden takaiset koululaiset?
Maailma on yhä haasteellisempi paikka, ja koulun ja kodin välistä yhteistyötä tarvitaan. Jos ei pysty vuorotyön takia auttamaan lastaan lihapullissa, onko lainkaan läsnä lapsen arjessa? Me ainakin saimme kotitalousläksyihin reippaasti aikaa (lista tehtävistä ja reilu kuukausi aikaa ne suorittaa). Se hyvä puoli tosiaan meidän lastemme koulussa oli, että vaikka niitä vanhempien kotitehtäviä tuppasi tursuta jatkuvalla syötöllä, niin niihin annettiin myös aikaa, joten ne pystyi aikatauluttamaan kaiken muun kiireen keskelle sopiviin väleihin. Isoin huoli ehkä tällä hetkellä on tämä meidän kuopus, jonka opettaja haaveilee kultaisen 80-luvun paluusta. Edellisenä iltana tulee tieto, että huomenna on luistelua (ei ne meidän luistimet ole käyttökunnossa syyskuussa, ei ole edes sopivia kokojakaan katsottu) ja perjantaina tieto, että maanantaina on koe aineessa, johon lapsi tarvitsee runsaasti tukea. Harmi vain, että lapsi lähtee harrastusreilulle perjantaina klo 14 ja palaa kotiin sunnuntaina klo 19. Ei nykyaikana voi tiputtaa tuollaisia tehtäviä noin lyhyellä valmistusajalla. On totta, että ihmisillä on vuorotyötä, harrastuksia, työmatkoja ja vaikka mitä eikä niitä luistimisia pystytä yhden päivän varoitusajalla ostamaan mistään.
Petraamista on siis meillä kaikilla: vanhemmilla, lapsilla ja opettajilla.
Avuttomia lapsia jos eivät yksin noista läksyistä selviä.
Omassa lapsuudessa koulu oli lasten työ jaaikuiset hoisi omat hommansa. Mutta niinpä meistä tulikin selviytyjiä. Isä oli viikot muualla töissä ja äidillä navettahommat. Eipä tuota olis joutanutkaan koulua käymään meidän lasten kanssa
Voin kertoa, ei ne tee näitä ja koulussa katsotaan läpi sormien...