Lue keskustelun säännöt.
En vaan pääse lemmikin kuolemasta yli
08.09.2017 |
Lemmikistä oli niin paljon seuraa ja lohtua. Minulla ei ole juurikaan sukua, ei ole parisuhdetta, ei ole lapsia. En pidä kovin todennäköisenä että löytäisin enää miestä. Minulla on osa-aikainen työ josta pidän ja nautin, mutta työ tosiaan on vain osa-aikainen. Ja rahaa on hyvin vähän, ei ole varaa matkustella tms. Läheisiä ystäviä ei ole montaa. Koko elämä tuntuu jotenkin niin merkityksettömälle. Myös uuden lemmikin ottaminen tuntuu ihan mahdottomalle ajatukselle tällä hetkellä.
Kohtalotovereita?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa,mutta omalla kohdalla pelastus oli toinen lemmikki.Otin tarkoituksella kyllä jo menehtyneen eläessä,koska tiesin että tuo kuolema tulee olemaan iso juttu.Rutiinit auttoi myös.
Olen kovasti miettinyt uutta lemmikkiä, mutta pelkään että "pettyisin" uuteen lemmikkiin, se kun ei ole samanlainen luonteeltaan kuin edellinen. Ja uudesta lemmikistä joutuu myös joskus luopumaan :(
On nämä kyllä vaikeita päätöksiä. Toisaalta joku ihana karvapalleroinen jaloissa pyörimässä...
Noin minäkin ajattelin, mutta uusi koirani, nyt jo 9 vee, on ollut suuri suuri rakkauteni. Ei se uusi vanhaa korvaa, muttabrakas on ja ihana.
Ota vaan rihkeasti uusi jos olet tassun töminään tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla meni 2-3v. päästä yli... ymmärrän ap tilanteesi
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut saman ja noin vuoden päästä pystyin ottamaan uuden. Aika auttaa, vaikka se ei tässä hetkessä siltä tunnu. Sydämessä menehtynyt lemmikki on aina. Voimia sinulle.
Kiitos! Ja toivon itsekin että pystyisin vielä joskus jonain päivänä ottamaan uuden lemmikin. Elämä on täysin yksin jotenkin niin merkityksetöntä.
Voimia sinne ap:lle ja kyllä se helpottaa pikkuhiljaa, vaikka nyt ei tunnukaan siltä. Mulla suruun auttanut se, että on aina paljon lemmikkejä, joiden takia on sitten jatkettava elämää ja jaksettava. Mutta kyllä vielä vuosien jälkeen on ikävä välillä raastava ja itkuja tulee itkettyä. Eläinlauma on mun perhe ja suurin syy olla tässä maailmassa <3 Ymmärrän surusi siis täysin ja myötätuntoni sinne sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Minulle naureskeltiin, sehän on vain koira. Miksi itket, hölmö.
Asian voi ymmärtää vain toinen saman kokenut. Koira antaa niin paljon iloa.
Niinpä. Olen lemmikkiäni itkenyt enemmän kuin yhtä ainuttakaan sukulaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin menetin melkein 20v lemmikin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä kun oli jo keskimääräistä vanhempi. Ei siinä auta muu kuin aika. Olet varmaan vähön masentunutkin. Kannattaa keksiä jotain tekemistä. Ajan myötä helpottaa.
Olen yrittänyt pitää itseni aktiivisena, mutta huonolla menestyksellä :(
Olen yrittänyt deittailla, kokeillut uusia harrastuksia jne...
Kertoo paljon ihmisestä, jos sanoo että "se oli vain koira". Itselle lemmikit on ovat ystäviä, perheenjäseniä, rakkaita sieluja. Jos joku vähättelisi suruani sanomalla noin, katkaisisin varmaan välit sellaiseen ihmiseen.
Otan osaa menetykseesi. Sanotaan, että lemmikeitä surraan niin paljon, koska heitä kohtaan on vain ja ainoastaan rakkautta ja lämpöisiä tunteita, ihmisiä kohtaan tuntee muutakin, välillä pettymystä tai suuttumusta ym.
Toivon sulle voimia surun ja ikävän kanssa. Ehkä aikanaan jaksat iloita uudesta eläinystävästä, ei korvaamaan menetettyjä vaan omana ihanana itsenään. Halaus sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma koirani kuoli vuosi sitten yllättäen ja toinen vietiin piikille vuoden alusta, niin on ikävä. Aika auttaa ja toisinaan tulee itku ja toisinaan hymy muistellessa. Tänäänkin kaupassa joku nainen haisi märälle koiralle -
> kauhea haju, mutta tänään toi niin ihanat muistot mieleen. <3
Surija kirjoitti:
Menetin erikoisen persoonallisen koirani vuosia sitten.Suren vieläkin.
<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirani kuolemasta on kolmisen vuotta ja vieläkin tulee itku ja suunnaton ikävä silloin tällöin. Uuden koiran otin 6kk ensimmäisen kuoleman jälkeen koska olo oli tosiaan niin tyhjä ja merkityksetön. Ei eläinystävää voi verrata oikein mihinkään ihmissuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Koirani on empaattisempi kuin mieheni :)
Kun makasin vessan lattialla ja oksensin, se tuli viereen ja nuoli kättä
Eläin on aina niin vilpitön! Ja vahtii vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimia ja jaksamista.
Vanhempi koirani kuoli puolitoista vuotta sitten, 12-vuotiaana. Koiralla oli pitkään ongelmia terveyden kanssa, ja olin jo vuosikausia pelännyt, että se ei elä pitkään. Lohtuna oli se, että nuorempi koirani oli vasta 8, ja oli aina ollut täysin terve.
Oli kamala järkytys, kun sitten nuorempi koira kuoli 3 kuukautta myöhemmin. Aggressiivinen syöpä, johon koira kuoli 2 viikkoa diagnoosin jälkeen. Silloin tuntui, että elämä romahti.
Kotiin otimme uuden pennun, vain viikko tämän kuolemantapauksen jälkeen. Olisin nyt ehkä tarvinnut pienen toipumisajan toisen koiran kuoleman jälkeen, mutta olimme varanneet pennun jo reilun kuukausi ennen toisen koiran kuolemaan. Kaveriksi tälle yksin jääneelle koiralle...
Nyt kotona pyörii taas kaksi koiraa, koska yllättäen vajaa vuosi sitten eräs naapuri tuli kysymään haluammeko adoptoida toisen koiran. Hänen tuttavansa joutui luopumaan koirastaan avioeron vuoksi.
Tämä adoptoitu kaveri (saksanpaimenkoira, meidän kaikki koirat ovat (olleet) sakuja) nukkuu kainalossani ja rakastaa minua yli kaiken. Pentu puolestaan on nyt kasvanut, ja on enemmän mieheni perään, ehkä koska suruni keskellä en ollut vielä valmis uuteen koiraan.
Mutta itken vieläkin usein, kun tulee ikävä aikaisempia koiria. Mutta uudet tulokkaat auttoivat, ja auttavat.
Hienoa että uusista koirista on ollut lohtua! Aika rankkaa tuollainen että joutuu menettämään kaksi karvakaveria noin lyhyessä ajassa :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa,mutta omalla kohdalla pelastus oli toinen lemmikki.Otin tarkoituksella kyllä jo menehtyneen eläessä,koska tiesin että tuo kuolema tulee olemaan iso juttu.Rutiinit auttoi myös.
Olen kovasti miettinyt uutta lemmikkiä, mutta pelkään että "pettyisin" uuteen lemmikkiin, se kun ei ole samanlainen luonteeltaan kuin edellinen. Ja uudesta lemmikistä joutuu myös joskus luopumaan :(
On nämä kyllä vaikeita päätöksiä. Toisaalta joku ihana karvapalleroinen jaloissa pyörimässä...
Noin minäkin ajattelin, mutta uusi koirani, nyt jo 9 vee, on ollut suuri suuri rakkauteni. Ei se uusi vanhaa korvaa, muttabrakas on ja ihana.
Ota vaan rihkeasti uusi jos olet tassun töminään tottunut.
Tämä viesti oli rohkaiseva, kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mulla meni 2-3v. päästä yli... ymmärrän ap tilanteesi
<3
Tiesin järjellä ja tunnetasolla millaista on lemmikin menetys. Luulin, että olin myös henkisesti ja hengellisesti "valmis", kun on aika luopua, koska kärsimys sitä ja tätä ja blaablaa, ei saa pitkittää ym.
Ammattinikin puolesta olen eliöiden elämänkaaresta varsin tietoinen.
Mutta mikään ei vaan kohdallani auta. Ensimmäinen oma koirani kuoli vuosi sitten, mutta sydän on säpäleinä ja olen vieläkin hajalla.
Kaksi koiraa on nyt talossa, mutta kaipaus tätä edesmennyttä kohtaan on raastava.
Vierailija kirjoitti:
Voimia sinne ap:lle ja kyllä se helpottaa pikkuhiljaa, vaikka nyt ei tunnukaan siltä. Mulla suruun auttanut se, että on aina paljon lemmikkejä, joiden takia on sitten jatkettava elämää ja jaksettava. Mutta kyllä vielä vuosien jälkeen on ikävä välillä raastava ja itkuja tulee itkettyä. Eläinlauma on mun perhe ja suurin syy olla tässä maailmassa <3 Ymmärrän surusi siis täysin ja myötätuntoni sinne sinulle!
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Kertoo paljon ihmisestä, jos sanoo että "se oli vain koira". Itselle lemmikit on ovat ystäviä, perheenjäseniä, rakkaita sieluja. Jos joku vähättelisi suruani sanomalla noin, katkaisisin varmaan välit sellaiseen ihmiseen.
Otan osaa menetykseesi. Sanotaan, että lemmikeitä surraan niin paljon, koska heitä kohtaan on vain ja ainoastaan rakkautta ja lämpöisiä tunteita, ihmisiä kohtaan tuntee muutakin, välillä pettymystä tai suuttumusta ym.
Toivon sulle voimia surun ja ikävän kanssa. Ehkä aikanaan jaksat iloita uudesta eläinystävästä, ei korvaamaan menetettyjä vaan omana ihanana itsenään. Halaus sulle!
Varmasti juuri tuo, että lemmikkejä kohtaan tunnetaan vaan niin rajattoman paljon positiivisia tunteita. Ja minulla lemmikki on todellakin ollut se uskollisin ystävä, se joka on vierelläni silloinkin kun kukaan muu ei ole. Yksinäisyyden kokemus on tällä hetkellä aika järisyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo paljon ihmisestä, jos sanoo että "se oli vain koira". Itselle lemmikit on ovat ystäviä, perheenjäseniä, rakkaita sieluja. Jos joku vähättelisi suruani sanomalla noin, katkaisisin varmaan välit sellaiseen ihmiseen.
Otan osaa menetykseesi. Sanotaan, että lemmikeitä surraan niin paljon, koska heitä kohtaan on vain ja ainoastaan rakkautta ja lämpöisiä tunteita, ihmisiä kohtaan tuntee muutakin, välillä pettymystä tai suuttumusta ym.
Toivon sulle voimia surun ja ikävän kanssa. Ehkä aikanaan jaksat iloita uudesta eläinystävästä, ei korvaamaan menetettyjä vaan omana ihanana itsenään. Halaus sulle!
Katri Helena sanoi muutama vuosi sitten ettei ymmärrä ihmisten surua jotka surevat lemmikkieläntensä kuolemaa. Hänen mielestään pitää just ajatella et se vaan oli koira. Katri Helena loukkasi pahoin lemmikkejä surevia . Ihminen voi surra lemmikin kuolevaa syvemmin kuin jonkun ihmisen kuolemaa. Riippuen kuinka läheinen edes mennyt oli.
Vierailija kirjoitti:
Oma koirani kuoli vuosi sitten yllättäen ja toinen vietiin piikille vuoden alusta, niin on ikävä. Aika auttaa ja toisinaan tulee itku ja toisinaan hymy muistellessa. Tänäänkin kaupassa joku nainen haisi märälle koiralle -
> kauhea haju, mutta tänään toi niin ihanat muistot mieleen. <3
Niinpä! Niin monet asiat voi tuoda ihania muistoja <3
Voih, toivottavasti saatte viettää vielä monia vuosia yhdessä <3