Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En vaan pääse lemmikin kuolemasta yli
08.09.2017 |
Lemmikistä oli niin paljon seuraa ja lohtua. Minulla ei ole juurikaan sukua, ei ole parisuhdetta, ei ole lapsia. En pidä kovin todennäköisenä että löytäisin enää miestä. Minulla on osa-aikainen työ josta pidän ja nautin, mutta työ tosiaan on vain osa-aikainen. Ja rahaa on hyvin vähän, ei ole varaa matkustella tms. Läheisiä ystäviä ei ole montaa. Koko elämä tuntuu jotenkin niin merkityksettömälle. Myös uuden lemmikin ottaminen tuntuu ihan mahdottomalle ajatukselle tällä hetkellä.
Kohtalotovereita?
Kommentit (61)
Lapsi on vielä ikäni puolesta mahdollinen, mutta pitäisi olla hyvät rahat hedelmöityshoitoja varten... En myöskään tiedä olisiko minusta yksinhuoltajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa <3
Toivotaan. Tänään taas mennyt puoli iltaa itkiessä :(
Menetin oman lemmikkini pari viikkoa sitten tapaturmaisesti ja ikävä sekä tuska on raastava. Eli hengessä mukana..
Yli vuosi aikaa omasta menetyksestä, ikävä on kova edelleen. Hän piti mielenterveyteni kunnossa, oli joka päivä syy nousta sängystä.. Meni koko viime kesä aivan ohi, olin aivan sekaisin. Ihminen jolla ei lemmikeitä ole ei ymmärrä. Enpä ole ketään ihmistä vielä näin paljon ikävöinyt kuin koiraani. Tsemppiä. Ajan kanssa pikku hiljaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika auttaa,mutta omalla kohdalla pelastus oli toinen lemmikki.Otin tarkoituksella kyllä jo menehtyneen eläessä,koska tiesin että tuo kuolema tulee olemaan iso juttu.Rutiinit auttoi myös.
Voi, ymmärrän! Olen erittäin eläinrakas, lemmikin menettäminen on aina repinyt sydämeni palasiksi. Olen samassa elämäntilanteessa, ei miestä eikä perhettä. Kärsin masennuksesta ja yksinäisyydestä. Nykyinen karvakaverini oli tukena kun äitini kuoli joitakin vuosia sitten. Ilman sitä en tiedä miten olisin kestänyt. Sama juttu kun olin työttömänä pari vuotta, oli syy sinnitellä eteenpäin. Miten pääkoppani kestää kun rakas karvapallo kuolee, pelottaa kovasti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut saman ja noin vuoden päästä pystyin ottamaan uuden. Aika auttaa, vaikka se ei tässä hetkessä siltä tunnu. Sydämessä menehtynyt lemmikki on aina. Voimia sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle naureskeltiin, sehän on vain koira. Miksi itket, hölmö.
Asian voi ymmärtää vain toinen saman kokenut. Koira antaa niin paljon iloa.
Minäkin menetin melkein 20v lemmikin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä kun oli jo keskimääräistä vanhempi. Ei siinä auta muu kuin aika. Olet varmaan vähön masentunutkin. Kannattaa keksiä jotain tekemistä. Ajan myötä helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menetin erikoisen persoonallisen koirani vuosia sitten.Suren vieläkin.
Koirani on empaattisempi kuin mieheni :)
Kun makasin vessan lattialla ja oksensin, se tuli viereen ja nuoli kättä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lemmikki juioksee kovasti kampissa perässö ulvoten ja seurailee kuin veromerkitön työmailla; norkoilee kahvilan lasiseinön takana miestö, annetaanko vähän pullanmurusia?
Tiedetään ettei lemmikkejö kuulu ruokkia julkisilla paikoilla. Jostain on tullut selvitettyä että rotat olisi juustolle persoja.
Voimia ja jaksamista.
Vanhempi koirani kuoli puolitoista vuotta sitten, 12-vuotiaana. Koiralla oli pitkään ongelmia terveyden kanssa, ja olin jo vuosikausia pelännyt, että se ei elä pitkään. Lohtuna oli se, että nuorempi koirani oli vasta 8, ja oli aina ollut täysin terve.
Oli kamala järkytys, kun sitten nuorempi koira kuoli 3 kuukautta myöhemmin. Aggressiivinen syöpä, johon koira kuoli 2 viikkoa diagnoosin jälkeen. Silloin tuntui, että elämä romahti.
Kotiin otimme uuden pennun, vain viikko tämän kuolemantapauksen jälkeen. Olisin nyt ehkä tarvinnut pienen toipumisajan toisen koiran kuoleman jälkeen, mutta olimme varanneet pennun jo reilun kuukausi ennen toisen koiran kuolemaan. Kaveriksi tälle yksin jääneelle koiralle...
Nyt kotona pyörii taas kaksi koiraa, koska yllättäen vajaa vuosi sitten eräs naapuri tuli kysymään haluammeko adoptoida toisen koiran. Hänen tuttavansa joutui luopumaan koirastaan avioeron vuoksi.
Tämä adoptoitu kaveri (saksanpaimenkoira, meidän kaikki koirat ovat (olleet) sakuja) nukkuu kainalossani ja rakastaa minua yli kaiken. Pentu puolestaan on nyt kasvanut, ja on enemmän mieheni perään, ehkä koska suruni keskellä en ollut vielä valmis uuteen koiraan.
Mutta itken vieläkin usein, kun tulee ikävä aikaisempia koiria. Mutta uudet tulokkaat auttoivat, ja auttavat.
Vierailija kirjoitti:
Menetin oman lemmikkini pari viikkoa sitten tapaturmaisesti ja ikävä sekä tuska on raastava. Eli hengessä mukana..
Voih, voimia myös sinne. Oma lemmikkini oli jo iäkäs, joten tiesin lopun olevan lähellä. Hiipuminen sitten tapahtui nopeasti...
Vierailija kirjoitti:
Yli vuosi aikaa omasta menetyksestä, ikävä on kova edelleen. Hän piti mielenterveyteni kunnossa, oli joka päivä syy nousta sängystä.. Meni koko viime kesä aivan ohi, olin aivan sekaisin. Ihminen jolla ei lemmikeitä ole ei ymmärrä. Enpä ole ketään ihmistä vielä näin paljon ikävöinyt kuin koiraani. Tsemppiä. Ajan kanssa pikku hiljaa...
Niinpä, kun oli lemmikki ei vaan voinut jäädä sänkyyn makaamaan, vaan aina joku kaipasi seuraa, ruokaa jne...
Vierailija kirjoitti:
Myötätuntoni. Saman kokenut.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa,mutta omalla kohdalla pelastus oli toinen lemmikki.Otin tarkoituksella kyllä jo menehtyneen eläessä,koska tiesin että tuo kuolema tulee olemaan iso juttu.Rutiinit auttoi myös.
Olen kovasti miettinyt uutta lemmikkiä, mutta pelkään että "pettyisin" uuteen lemmikkiin, se kun ei ole samanlainen luonteeltaan kuin edellinen. Ja uudesta lemmikistä joutuu myös joskus luopumaan :(
On nämä kyllä vaikeita päätöksiä. Toisaalta joku ihana karvapalleroinen jaloissa pyörimässä...
Alue: Aihe vapaa
Aika auttaa <3