Lue keskustelun säännöt.
Uusi poikaystävä ja hänen lapsensa. Auttakaa minua suhtautumaan. Onkohan minusta tähän?
05.09.2017 |
Lapsi on vähän alle 2-vuotias. Lapsi asuu suurimmaksi osaksi tämän poikaystäväni luona. Minulla ei oikein ole aiempaa kokemusta lapsista, joten olen aivan ulalla, mutta se ei miehen mukaan häiritse häntä. Minun on vaikea suhtautua, kun mies puhuu ihan jatkuvasti lapsestaan. Hän viestittelee minulle kyllä paljon, mutta niistäkin varmaan yli 80 % käsittelee pelkästään sitä lasta. Silloinkin, kun lapsi välillä on äidillään, mies on jatkuvasti yhteydessä siihen lapsen äitiin ja kyselee lapsesta ja toki minulle puhuu tästä myös.
Poikaystäväni on todella huolehtivainen ja kultainen tapaus. Minua vaan häiritsee, kun en tunne tätä hänen maailmaansa yhtään omakseni. En oikeasti osaa sanoa hänen noihin lapsipuheisiin oikein mitään muuta kuin "okei". Hänen lapsensa on tietysti suloinen ja herttainen. Poikaystäväni ei vaan koskaan ole luottanut häntä minun hoitooni. Hän on muutenkin todella suojelevainen lapsensa suhteen, eikä tahdo antaa häntä hoitoon melkein kenellekään. En sikäli lasta hoitooni kaipaakaan, enhän yhtään tiedä mitä sille lapselle tekisin. Tuntuu vain, että minunkin pitäisi saada luotua lapseen jonkinlainen oma "suhde", jotta parisuhteeni lapsen isään voisi onnistua.
Neuvokaa jotain? Miten päästä sisään tällaiseen lapsimaailmaan ihan ummikkona?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä haukutaan ilkeästi minua? Sen tietysti myönnän, että minulla ei ole kokemusta lapsista, mutta olen kuitenkin valmis oppimaan. Lisäksi en ole mikään bilepissis, vaan osaan ottaa vastuuta elämästä. En siis näe itsessäni muuta vikaa kuin vaan tottumattomuuden lapsiin. Tuntuu pahalta tuollainen ilkeily ilman syytä.
AP
Älä välitä, vaikutat mukavalta ja fiksulta. Av-palstalla asiallisten vastausten saaminen voi vaan toisinaan olla kiven alla. Ehkä vastaajat ovat eronneita yksinhuoltajia jotka kantavat kaunaa lastensa isien uusia tyttöystäviä kohtaan ja purkavat tämän vihan sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut, miten iso vastuu sulla olis mahdollisesti koulu-ikäisestä ja teini-ikäisestä. Oletko aiemminottanut mitään vastuuta toisesta ihmisestä. Vähän luulen et sä et ihan hahmota, mitä kaikkea äitiyteen sisältyy. Oletko varma myöskään että olet tarpeeksi iso auktoriteetti vaikka uhmaikäisen silmissä tai teini-ikäisen. Kun sä et ole oikea äiti.
Ihanalta kuulostaa niin lapsen isä kuin sinäkin! Rakentakaa luottamusta ja suhdetta lapseen omaa tahtianne ja ole vaan oma itsesi, sitä kuulostaa että poikaystäväsikin haluaa. Mun mielestä teillä on hyvinkin onnistumisen edellytykset (kunhan jatkossakin hyväksyt lapsen osana kokonaispakettia). Se, että mies on hyvä ja huolehtivainen isä, kertoo myös muuta hyvää hänestä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä haukutaan ilkeästi minua? Sen tietysti myönnän, että minulla ei ole kokemusta lapsista, mutta olen kuitenkin valmis oppimaan. Lisäksi en ole mikään bilepissis, vaan osaan ottaa vastuuta elämästä. En siis näe itsessäni muuta vikaa kuin vaan tottumattomuuden lapsiin. Tuntuu pahalta tuollainen ilkeily ilman syytä.
AP
Kuvailetko vähän sitä vastuun ottamista elämästäs?
No olen nuoresta asti tehnyt töitä. Opiskelen ammattikorkeakoulussa ja teen nytkin töitä tässä ohella. En ole ikinä pitänyt välivuotta vaan olen aina hoitanut opiskeluni ja työni kunnialla. Minulla on luottotiedot kunnossa ja pyrin säästämään rahaa parhaani mukaan.
En nyt ihan ymmärrä, miten tämä liittyy koko keskustelun aiheeseen? Itse tarkoitin, etten ole mikään epätasapainoton bilettäjä vaan osaan ottaa vastuun itsestäni ja elää ihan aikuisen tavoin, vaikka olenkin parikymppinen. Poikaystäväni on minua 10 vuotta vanhempi.
AP
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut, miten iso vastuu sulla olis mahdollisesti koulu-ikäisestä ja teini-ikäisestä. Oletko aiemminottanut mitään vastuuta toisesta ihmisestä. Vähän luulen et sä et ihan hahmota, mitä kaikkea äitiyteen sisältyy. Oletko varma myöskään että olet tarpeeksi iso auktoriteetti vaikka uhmaikäisen silmissä tai teini-ikäisen. Kun sä et ole oikea äiti.
En ole aiemmin päässyt ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä, joten en varmaankaan vielä ymmärrä mitä kaikkea siihen kuuluu, mutta toivon oppivani kyllä. Noista epävarmuuden ajatuksista koko tämä keskustelu lähtikin, koska tuntuu, etten pääse siihen lapsimaailmaan sisälle, vaikka tahdonkin. Siksi lähdin kysymään teiltä vinkkejä, miten siihen maailmaan voisi päästä paremmin sisälle?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätä nyt ensiksi, onko kyseessä poikaystävä vai mies.
Itselle tuli yllärinä miten rankkaa uhmiksen kanssa on olla hermostumatta, määrätietoinen, päättäväinen (periksi ei saa antaa) johdonmukainen (mieltä ei saa muuttaa) ja sitä metelin kovuutta kun lapsi raivoaa, puree, potkii ja lyö sua. Silti sä et saa hermostua. Jos et oikeasti pidä lapsista, et tule pärjäämään. Riippuu toki lapsen luonteesta, et jos on tahdoton lussu niin sitten, mut omalla lapsella molemmin puolin voimakas temperamentti ja samanlaisen omaavana ymmärrän häntä täysin. Ehkä sä vaan pilaisit sen lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä 24 vuotias. Mies 36, hänen edellisestä suhteesta nuorin vasta neljä vuotias, muut lapset 16 ja 18.
Itse pääsin mukaan pienemmän lapsen maailmaan lukemalla kasa päin lastenkasvatuksesta kertovia oppaita, miten leikitään, mitä tehdä lasten kanssa yms. mutta vasta sitten kun olimme varmoja että suhde kestää ja selviän äitipuolen roolista.
Aluksi tutustuin juuri samanlaiseen "isän prinsessaan" varovasti ja ajan kanssa aloin leikkimään hänen kanssaan, sen jälkeen rupesimme olemaan enemmän aikaa yhdessä kun tunsin etten tarvitse enää niin paljon mieheni rohkaisua ja läsnäoloa (sitä ennen minulla ei siis ollut mitään kokemusta lapsista ja pelkäsin olla yksin lapsen kanssa jos jotain sattuisi).
Ehkä aloittajalle sopisi viettää aikaa miehensä lapsen kanssa aluksi niin että mies mukana ja samalla yhdessä varovasti tutustuen?
Sitä ennen punnitsisin kyllä suhdetta että kestääkö se. Olisi ikävää, jos lapsi kiintyisi sinuun ja sitten eron sattuessa lapsi ihmettelisi mihin katosit.
Ei siihen ole mitään vinkkejä kun se on biologisille äideillekin yllättävää ja rankkaa. Ja jokainen lapsi on omanlaisensa. Kyllä kolmekymppinen aikamies on tienny tasantarkkaan, mitä on ollu tekemässä, mut jos tämä stoori on totta niin hyin vetää mies, mieheks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päätä nyt ensiksi, onko kyseessä poikaystävä vai mies.
Poikaystävä. Moni vaan tapaa puhua poikaystävästään miehenä, koska ei jaksa koko ajan jankuttaa samaa sanaa. Ei olla kihloissa eikä aviossa.
AP
Mies olis yksin pilannu, kun ei alkuun osannu ottaa uhmaa ollenkaan vastaan. Ei lohduttanu vaan meni lukkoon ym. Nyt osaa kun opetin, mut uhmis alkaa jo onneks väistyä. Seuraavaa odotellessa. Vinkkini: Sulla pitää olla todella kova motivaatio sun lähtökohdatkin huomioiden. Eli ei kokemusta ja ei tunnesidettä lapseen. On siinä iässä et kohta vaikea kausi alkaa.
Nro 50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh heh, curling-vanhemmat ala-peukuttaa. No, edestänne löydätte.. Nro 54
Vierailija kirjoitti:
Minä 24 vuotias. Mies 36, hänen edellisestä suhteesta nuorin vasta neljä vuotias, muut lapset 16 ja 18.
Itse pääsin mukaan pienemmän lapsen maailmaan lukemalla kasa päin lastenkasvatuksesta kertovia oppaita, miten leikitään, mitä tehdä lasten kanssa yms. mutta vasta sitten kun olimme varmoja että suhde kestää ja selviän äitipuolen roolista.
Aluksi tutustuin juuri samanlaiseen "isän prinsessaan" varovasti ja ajan kanssa aloin leikkimään hänen kanssaan, sen jälkeen rupesimme olemaan enemmän aikaa yhdessä kun tunsin etten tarvitse enää niin paljon mieheni rohkaisua ja läsnäoloa (sitä ennen minulla ei siis ollut mitään kokemusta lapsista ja pelkäsin olla yksin lapsen kanssa jos jotain sattuisi).
Ehkä aloittajalle sopisi viettää aikaa miehensä lapsen kanssa aluksi niin että mies mukana ja samalla yhdessä varovasti tutustuen?
Sitä ennen punnitsisin kyllä suhdetta että kestääkö se. Olisi ikävää, jos lapsi kiintyisi sinuun ja sitten eron sattuessa lapsi ihmettelisi mihin katosit.
Tuossa voisi olla ideaa. Pitää lähteä kirjastoon kiertelemään. Olet toki oikeassa myös tuossa, että olisi julmaa tutustua lapseen ja sitten hävitäkin maisemista. Minä en ole häviämässä mihinkään. Toivon lapsen isänkin olevan rehellinen sanoessaan, ettei häntä haittaa kokemattomuuteni lasten parissa. Ehkäpä saamme tämän toimimaan.
En ymmärrä, mistä tämä käsitys tulee ettäkö inhoaisin lapsia? En inhoa, minulla ei vaan ole kokemusta heistä! Mielestäni olen tässä jo kertonutkin tahtovani luoda siteen lapseen, mutta kaipasin neuvoja siinä, miten se tehdään. Etenkin, kun poikaystävälläni on tapana hoitaa lapsi täysin yksin, eikä oikein päästää siihen hoitamiseen tai leikkimiseen ketään mukaan. Olen ollut paikalla näkemässä, että hän tekee noin muidenkin kuin vain minun kanssani. Eli tuskin olen mikään yksittäinen "huono, lapsen seuraan sopimaton henkilö" poikaystäväni silmissä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä pieni keskustelu miehen kanssa olisi paikallaan. Aiheeksi ottaisin vaikka kysymyksen, että minkälaisena hahmona hän pitää sinua esim. viiden vuoden päästä lapselleen, mikäli olette vielä yhdessä. Eli mikä olisi hänen ihannekuva tulevaisuudesta. Haluuko hän "omia" lapsensa vielä silloinkin, kun olette olleet yhdessä muutamia vuosia, vai jos ansaitsisit luottamuksen ajan kuluessa, niin haluaisiko hän sinun ja lapsen välille lämpimän suhteen. Sivustakatsojan rooli voisi olla sinulle raskasta, koska selkeästi haluat luoda suhteen häneen.
Mutta kuulostatte järkeviltä ja tasapainoisilta ihmisiltä, eiköhän ajan kanssa kaikki asiat lutviudu, 5kk on kumminkin vielä aika lyhyt aika. :) Sitten kun suhde alkaa olemaan vakaalla pohjalla ja aikaa hetken kulunut niin lukisin ehkä jonkun taaperokirjan, että pääsisin kärryille. Vanhemmuus kun on melkoisen laaja käsite ja minäkin äitinä saan jatkuvasti päivittää tietojani ikäkehityksen mukaan "onko siskonmakkaroissa liikaa nitriittia 2-vuotiaalle?" Jne. :D
Eli sun yhdelläkään ystävällä tai sukulaisella ei ole koskaan ollut vauvaa? Jos on ja et ole halunnut koskeakaan, kertoo se mulle ainakin selvää kieltä siitä kuinka lapsirakas olet, eli et.
Mun mielestä ap kuulostaa oikein fiksulta, toiset huomioonottavalta ja vastuulliselta ihmiseltä. Täällä palstalla on vaan niin paljon niitä, joiden on aina nälvittävä aloittajaa. Itseä hiukan ihmetyttää lapsen isän taipumus keskeyttää lapsen ja ap:n mukavat leikkihetket. On ymmärrettävää, että lapsi on kaikki kaikessa, mutta en kyllä antaisi lasta hoitoon kenellekään, jos koko ajan pitää soittaa ja varmistella, joko vanhemman ylihuolehtivuus menee överin puolelle tai sitten hoitaja on tosi epävarma tapaus. Tsemppiä ap:lle uusperheessään, kyllä sitä hyvä tulee.
Se miten hoitaa lastaan ei kerro mitään siitä millainen on parisuhteessa. Lapsi on lapsi, aikuinen on aikuinen ja aikaa ja energiaa rajallinen määrä. Siitä ei välttämättä jää mitään sulle.
Parempi kai se on tuollanen kaveri äidikekin, jos oikeaa äitiä ei kiinnosta. En suosittelis, mut tyhjää parempi.
Ap, älä välitä ilkeistä kommenteista! Vaikutat vilpittömältä ja ihanalta ihmiseltä. Tottakai pienen lapsen maailma tuntuu tuossa vaiheessa vieraalta.
Isän toiminta tuntuu todella kummalliselta! Jos ei oikeasti osaa luottaa, että lapsella on ÄITINSÄ luona hyvä olla niin se kertoo kyllä, että mies on aivan väärällä tavalla kiinni lapsessaan. Ei ole ollenkaan lapsen etu, jos isä (tai äiti) pitää lapsen kiinni itsessään jatkuvasti -eikä anna tyttöystävänsä rauhassa leikkiä tai puuhailla lapsen kanssa, vaikka itse on samassa asunnossa!
Oikeasti: normaalia on se, että yksinhuoltaja nauttii ja haluaa hetken omaa rauhaa, jos talossa on toinen aikuinen. Sanotte mitä sanotte. Tuo mies on LIIAN kiinni lapsessaan. Alitajuisesti haluaa ehkä pitääkin lapsen kiinni itsessään, ettei lapsella tule liian läheisiä suhteita kehenkään muuhun, ihminen voi tiedotamattaankin toimia noin, koska haluaa itse pysyä tärkeimpänä. Tai sitten taustalla on menettämisen pelkoa tms., joka näkyy tuolla tavalla.
Ap, minusta kuulostaa siltä, että tulet aina jäämään tuosssa parisuhteessa kakkoseksi :(
Ihmeellisen negatiivisesti osa suhtautuu aphen. Mun mielestä on hienoa, että haluat luoda lapseen suhteen ja kysyt neuvoa :)
Miksi ihmiset olettaa, että olisi lyhytaikaista jne.? Eihän sitä voi tietää. Kyllä isän uusi puoliso tulee elämässä olemaan ja on hyvä, että lapsellakin on suhde häneen, ei ole kyse kuitenkaan mistään uudesta äidistä.
Ole lapsen kanssa pikkuhiljaa ja seuraile vaikka vähän kauempaa, miten isä hänen kanssaan toimii. Kyllä se ajan kanssa tulee luonnollisemmaksi. Ole tukena, mutta tosiaan vain sellainen ylimääräisen turvallisen aikuisen muodossa eli mitään äitipuolen roolia ei väkisin kannata alkaa vetämään.