Lue keskustelun säännöt.
Varattu ja ihastunut
05.09.2017 |
Kamala tilanne. En pääse yli ihastuksesta. Tätä on jo jatkunut yli kolme vuotta.
Olen huomannut hänen käytöksestään että hän tuntee jotain myös minua kohtaan.
Tekemisissä ollaan lähinnä työasioiden kautta ja nähty ollaan ohimennen.
Ei tästä mitään tule, että mies on mielessäni kokoajan ja jotenkin oma elämä jää elämättä.
Hyvä liitto mieheni kanssa. Ehkä enemmän minun puoleltani muuttunut ystävyydeksi. Intohimo kadonnut.
Neuvoja mitä tehdä? Tämä on kamala tilanne.
Muita samassa tilanteessa olevia?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ihastus sieltä mielestä mihkään lähde vaikka kuinka yritän keskittyä mieheeni ja liittooni. Siellä se on vaikka en haluaisi.
Tämä ihastus tulee aina olemaan jollain tapaa elämässäni.
Ja pettämistä en hyväksy. Nämä puhelut mitä soitellaan on ollut pelkkää työasiaa, mutta silti minulla on pettämisen tunne jo siitäkin. Vaikka soittelen muillekkin työasiaa, mutta kun on tunteet mukana tuntuu eriltä.
Ja eihän kukaan tiedä mun ajatuksia.
Mutta kivaa tämä ei ole. En ole enää niin onnellinen kun ennen. Välillä itkeskelen.
ApEhkä sun pitäisi tutustua paremmin häneen. Ei kuitenkaan ole niin täydellinen kuin luulet. Jokaisessa voi olla vaikka mikä dealbreaker.
Kannattaisin tätä jos mahdollista. Se joko auttaa eli huomaat että hänessäkin on puutteensa ja tulet ns. järkiisi tai huomaat että tunteet ovat molemminpuoleiset tai yksipuoleiset sitten kuitenkin ja asia taas etenee. Plus oman pään sisällä tapahtuva myllerrys vähenee jos näät ihastustasi ja saat olla seurassaan.
Itsellä on tilanne että olen mielenhäiriössä jossa kuvittelen että olen kohdannut ns. toisen puolikkaani, elämäni miehen ja en saa häntä mielestäni. Itsellä on juuri kaikki speksit elämässä niin että nyt on täysin väärä aika, ja niin on tällä toisellakin. En todella tiedä mitä tehdä, kuin odotella ajan kulumista. Koitan pitää itseni kiireisenä jotten miettisi, mutta tästä ei tunnu olevan apua.
En ole koskaan millään mittapuulla kokenut mitään tällaista yhteyttä. Ehkä aika sitten auttaa. Enkä halua tälle toiselle osapuolelle mitään ikävyyttä joten koitan pitää etäisyyttä. Toivon että hän on onnellinen elämässään, kuuluin minä siihen eli en. Olin ennen sitä mieltä että tunteensa voi hallita mutta sanotaanko että elämä päätti opettaa toisin. Toki voin edelleen valita kuinka käyttäydyn. Kävi kuinka kipeää tahansa, pystyn siihen kyllä. Eri asia sitten onko se sen arvoista loppujen lopuksi. Ja tätäkään en tule etukäteen valitettavasti tietämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ihastus sieltä mielestä mihkään lähde vaikka kuinka yritän keskittyä mieheeni ja liittooni. Siellä se on vaikka en haluaisi.
Tämä ihastus tulee aina olemaan jollain tapaa elämässäni.
Ja pettämistä en hyväksy. Nämä puhelut mitä soitellaan on ollut pelkkää työasiaa, mutta silti minulla on pettämisen tunne jo siitäkin. Vaikka soittelen muillekkin työasiaa, mutta kun on tunteet mukana tuntuu eriltä.
Ja eihän kukaan tiedä mun ajatuksia.
Mutta kivaa tämä ei ole. En ole enää niin onnellinen kun ennen. Välillä itkeskelen.
ApEhkä sun pitäisi tutustua paremmin häneen. Ei kuitenkaan ole niin täydellinen kuin luulet. Jokaisessa voi olla vaikka mikä dealbreaker.
Kannattaisin tätä jos mahdollista. Se joko auttaa eli huomaat että hänessäkin on puutteensa ja tulet ns. järkiisi tai huomaat että tunteet ovat molemminpuoleiset tai yksipuoleiset sitten kuitenkin ja asia taas etenee. Plus oman pään sisällä tapahtuva myllerrys vähenee jos näät ihastustasi ja saat olla seurassaan.
Itsellä on tilanne että olen mielenhäiriössä jossa kuvittelen että olen kohdannut ns. toisen puolikkaani, elämäni miehen ja en saa häntä mielestäni. Itsellä on juuri kaikki speksit elämässä niin että nyt on täysin väärä aika, ja niin on tällä toisellakin. En todella tiedä mitä tehdä, kuin odotella ajan kulumista. Koitan pitää itseni kiireisenä jotten miettisi, mutta tästä ei tunnu olevan apua.
En ole koskaan millään mittapuulla kokenut mitään tällaista yhteyttä. Ehkä aika sitten auttaa. Enkä halua tälle toiselle osapuolelle mitään ikävyyttä joten koitan pitää etäisyyttä. Toivon että hän on onnellinen elämässään, kuuluin minä siihen eli en. Olin ennen sitä mieltä että tunteensa voi hallita mutta sanotaanko että elämä päätti opettaa toisin. Toki voin edelleen valita kuinka käyttäydyn. Kävi kuinka kipeää tahansa, pystyn siihen kyllä. Eri asia sitten onko se sen arvoista loppujen lopuksi. Ja tätäkään en tule etukäteen valitettavasti tietämään.
Mä tapasin elämäni naisen töissä. Joka tavalla täydellinen, paitsi ehkä työmotivaatio heikko ja itse olen himoduunari. En ole koskaan viihtynyt kenenkään seurassa niin hyvin ja tulimme juttuunkin hyvin. Ei ollut tunteista mitään puhetta. Ykskaks hän sitten päättikin lopettaa ja muutti 800 km päähän.
Pikkaisen kaduttaa kun en tehnyt mitään... tästä on aikaa jo yli vuosi. Eikä tunteet ole mihinkään hälvenneet. Hänellä oli yksi toinen suhde sinä aikana kun tunsimme. Eli tuskin välitti musta sen enempää kuin kaverina. Nyt mietin pitäisikö vielä ottas yhteyttä kun tuntuu etten unohda millään. Ihan sama vaikka pitää itsensä kiireisenä ja harrastelee.
Tunnen ihastukseni muutenkin pienessä kylässä kun asutaan joten tiedän minkälainen hän on.
Ero olisi helpompi jos asuisi isommassa kaupungissa. Näin maalla sekin on hankalampaa.
Ap
Mitäpä sitä muuta elämässä niin katuu kuin käyttämättä jääneitä tilaisuuksia. Tulisipa asiaan ainakin joku selvyys. Tuo epätietoisuus ja ylipäätään tällainen tunteilu on aikas kuluttavaakin jollain tapaa.
Minulla on töissä yksi työkaveri jota alkuun inhosin, mutta nyt tämä adonis aiheuttaa vatsanpohjatunteita ja pyörii kovasti mielessä myös vapaalla. Ollaan tosi erilaisia, eikä meistä ikinä edes tulisi mitään, tiedostan sen kyllä. Seurustelen ja suhteessa intohimo on muuttunut kolmen vuoden aikana lähinnä kaveruudeksi/kämppiselämäksi, ja vaikka toinen on rakas, se ei vaan riitä. Suhteen toinen osapuoli ei osoita mitään halua minua kohtaan ja kaipaan tosi paljon sitä tunnetta, että olen haluttu. Olen tosi väsynyt jatkuvaan torjutuksi tulemiseen, siksi kai tahtomattani katselen muita.
Koen huonoa omatuntoa noista tuntemuksista, vaikka en ole vienyt asiaa mihinkään suuntaan tai ilmaissut tuntemuksia toiselle osapuolelle millään tavalla enkä aiokaan sitä tehdä. En oikein enää tiedä, että miten saisin suhteeseeni kipinää. Olen itse urheilullinen ja pidän huolta ulkonäöstäni, mies on lihonut suhteemme aikana 30kg ja terveys reistailee, hänellä ei kuitenkaan ole halua tai voimia tehdä asialle mitään. Kuuntelen päivät pitkät valitusta töistä ja nivelkivuista voimatta vaikuttaa asiaan tai auttaa. Koen itseni tätä nykyä lähinnä ystäväksi/omaishoitajaksi, eikä tilanne varsinaisesti lisää minunkaan halujani. Lapsia ei onneksi ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on töissä yksi työkaveri jota alkuun inhosin, mutta nyt tämä adonis aiheuttaa vatsanpohjatunteita ja pyörii kovasti mielessä myös vapaalla. Ollaan tosi erilaisia, eikä meistä ikinä edes tulisi mitään, tiedostan sen kyllä. Seurustelen ja suhteessa intohimo on muuttunut kolmen vuoden aikana lähinnä kaveruudeksi/kämppiselämäksi, ja vaikka toinen on rakas, se ei vaan riitä. Suhteen toinen osapuoli ei osoita mitään halua minua kohtaan ja kaipaan tosi paljon sitä tunnetta, että olen haluttu. Olen tosi väsynyt jatkuvaan torjutuksi tulemiseen, siksi kai tahtomattani katselen muita.
Koen huonoa omatuntoa noista tuntemuksista, vaikka en ole vienyt asiaa mihinkään suuntaan tai ilmaissut tuntemuksia toiselle osapuolelle millään tavalla enkä aiokaan sitä tehdä. En oikein enää tiedä, että miten saisin suhteeseeni kipinää. Olen itse urheilullinen ja pidän huolta ulkonäöstäni, mies on lihonut suhteemme aikana 30kg ja terveys reistailee, hänellä ei kuitenkaan ole halua tai voimia tehdä asialle mitään. Kuuntelen päivät pitkät valitusta töistä ja nivelkivuista voimatta vaikuttaa asiaan tai auttaa. Koen itseni tätä nykyä lähinnä ystäväksi/omaishoitajaksi, eikä tilanne varsinaisesti lisää minunkaan halujani. Lapsia ei onneksi ole.
Aika klassinen. Kyllä miehesikin on varmaan kadottanut intohimonsa sua kohtaan. Tiedän monta pari joiden arki on tuollaista parin vuoden jälkeen. Toinen 'luovuttaa' ja lihoo tms. Usein se on se mies. Sen jälkeen tyttöystävä on vain taloudenhoitaja.
Mieheni kanssa yli 12v. yhdessä ja pari ala-aste ikäistä lasta. Kyllä se ero olisi helpompi jos ei olisi lapsia.
Me ollaan aika erilaisia mieheni kanssa. En edes muista koska ollaan naurettu yhdessä kunnolla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi kun en osaa neuvoo! Tsemppiä!
En tiedä sit kun toi on kestänyt noin kauan niin pitäiskö rohkeesti vain ottaa juttutuokio aiheesta ihastuksen kanssa..
Tuntuis vähän tyhmältä sanoo et kyl se ohi menee. No epäilemättä joskus, mut jos kestänyt jo kolme vuotta..
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kanssa yli 12v. yhdessä ja pari ala-aste ikäistä lasta. Kyllä se ero olisi helpompi jos ei olisi lapsia.
Me ollaan aika erilaisia mieheni kanssa. En edes muista koska ollaan naurettu yhdessä kunnolla.
Ap
Harmi.. eihän sitä tunteilleen voi mitään. Miten olisi salasuhde jos ihastuksesi pitää sinusta? Ehkä se menee ohi nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennenkuin tutustut kunnolla tuohon uuteen mieheen, mitäpä jos tutustuisit vielä mieheesi? Anna tulla, kerro että haluaisit puhua vakavasti suhteestanne, pohjusta rauhallinen tilanne, ole valmis myös kuuntelemaan hänen puoltaan ja kerro että olet ihastunut toiseen. (Siis jos hän ei ole väkivaltaan taipuvainen tai äärimmäisyysihminen!).
Meillä tällainen keskustelu sai aikaan ihan uuden kuherruskuukauden suhteessa. Kun tajuaa mitä voi menettää...
Kanavoi ihastumisen tunne uudelleen niin, että kohde on aviopuolisosi. Kokeiltu on, ja onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs sitten jos mies on ns äärimmäisyysihminen ja suuttuu verisesti jos yrittää keskustella jostain tuollaisesta? Toiveita tai vaatimuksia ei saa esittää. Ja ei, mies ei ole aina ollut tuollainen.. ehkä masentunut? Ei saa terapiaan. Ei suostu puhumaan mistään, ei mistään.
Nimim. ei ap mutta help me!
Vierailija kirjoitti:
Kanavoi ihastumisen tunne uudelleen niin, että kohde on aviopuolisosi. Kokeiltu on, ja onnistuu.
Miten tuo nyt onnistuu? Itselleen valehtelemalla? Olet ihastunut toiseen ja kuvittelet että oma miehesi on hän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kanavoi ihastumisen tunne uudelleen niin, että kohde on aviopuolisosi. Kokeiltu on, ja onnistuu.
Ja kuinka tämä niinkuin tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos mies on ns äärimmäisyysihminen ja suuttuu verisesti jos yrittää keskustella jostain tuollaisesta? Toiveita tai vaatimuksia ei saa esittää. Ja ei, mies ei ole aina ollut tuollainen.. ehkä masentunut? Ei saa terapiaan. Ei suostu puhumaan mistään, ei mistään.
Nimim. ei ap mutta help me!
Parisuhdeterapiaan tai ero? Pakko ottaa kovat konstit käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kanavoi ihastumisen tunne uudelleen niin, että kohde on aviopuolisosi. Kokeiltu on, ja onnistuu.
Ja kuinka tämä niinkuin tehdään?
Nyt ymmärrän miksi nykyään on niin paljon eronneita.
Vierailija kirjoitti:
Niin, kyllä mä olisin järkyttävän pettynyt kumppaniini jos ei olisi mulle rehellinen siitä, että kokee että intohimo on kadonnut eikä antaisi mulle mahdollisuutta yrittää korjata tilannetta.
Vaikea uskoa, että kukaan voisi toiselle taikoa intohimon takaisin jos toinen on sen menettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kanavoi ihastumisen tunne uudelleen niin, että kohde on aviopuolisosi. Kokeiltu on, ja onnistuu.
Ja kuinka tämä niinkuin tehdään?
Nyt ymmärrän miksi nykyään on niin paljon eronneita.
Kyllä minä ainakin eroaisin jos ei ole enää tunteita, pelkkää kaveruutta. Mitä pahaa eroamisessa on?
Ihastumisessa ei ole mitään pahaa. Mutta pitää osaa erottaa oikea ihastuminen ja "harhainen" ihastuminen. Oikeassa ihastumisessa olet todellakin ihastunut siihen ihmiseen (jonka tunnet). Harhainen ihastuminen on sitä, että projisoit vain tunteitasi ja halujasi johonkin ihmiseen, josta et tiedä tarpeeksi ja jota et edes tunne. Elämässäsi on tyhjiö, jota yrität täyttää tällä ihastumisella; olet onnettomassa avioliitossa tai kaipaat jotain uutta elämääsi (keski-iän kriisi esim.) Kannattaa vähän katsoa peiliin, ja miettiä kummasta on kyse. Ei se ihastuminen tai toinen ihminen tuo onnea, vaan pitää itse olla onnellinen elämässään. Se ei ole riippuvaista siitä, oletko suhteessa vai et, vaan olet onnellinen omasta itsestäsi käsin. Jos pitää erota, se ei ole maailmanloppu. Silti voi olla elämässään onnellinen, vaikka olisikin eronnut. Eikä heti tarvitse hypätä ensimmäisen miehen matkaan, joka tulee vastaan.
Parempi eka tutustua? Mitä jos hän onkin rasisti tai vaimonhakkaaja tms. Apn viesteistä ei käy selväksi miten hyvin tuntee ihastuksensa. Kyllä musta ainakin olisi hieman outoa jos työkaveri tulisi ykskaks kertomaan ihastusmisestaan.