Enbuske: Vallanhimoinen Diana oli pahempi sikailija kuin Charles
Prinsessa Diana oli vallanhimoinen opportunisti. Hän meni naimisiin Charlesin kanssa, koska hän halusi valtaa, huomiota ja helppoa elämää. Dianan teeskennelty nöyryys ja kansanomaisuus oli Britannian vastine Arto Nybergille. Mennessään naimisiin Charlesin kanssa Diana oli täysi-ikäinen ja tiesi naivansa miehen, jolla oli pitkään jatkunut sivusuhde. Kuten kaikilla kuninkaallisilla. Tarinasta unohtuu aina se, että myös Diana piti rattopoikien haaremia ja hylkäsi ne törkeästi vallanhimossaan.
Diana petti miestään ratsastusvalmentajansa James Hewittin kanssa. Hewittiä on jopa epäilty Charlesin toisen lapsen biologiseksi isäksi. Katsokaa huviksenne kuvia prinssi Harrystä ja Dianan ratsastusvalmentajasta vierekkäin. Ne näyttävät enemmän toisiltaan kuin Kaarina Hazard ja ämpärillinen maahan kaatunutta piimää.
Lehdet ovat edelleen, 20-vuotisjuhlan aikaan, täynnä hehkutusjuttuja ”sydänten kuningattaresta”. Kaikissa Charles leimataan pahikseksi ja Diana jaloksi köyhien halaajaksi, joka oli kylmän kuningasperheen uhri. Höpöhöpö. Ei se ollut sen kummoisempi perhe kuin mikään muukaan, jossa isä vetää jouluna kännit ja äiti mököttää kylmän lanttulaatikon vieressä kirjoittaen samalla vihapuhetta Vauva.fi-sivulle.
Diana tiesi jo ennen häitä menevänsä naimisiin miehen kanssa, jolla on sivusuhde, mutta ei silti perunut häitä, vaikka niin uhkaili. Ei tietenkään: helppo elämä ja valta houkuttivat.
Media halusi leimata Charlesin paskiaiseksi ja Dianan uhriksi. Mutta mietitäänpä minkälainen uhri Diana muka oli.
Diana sai elää verorahoilla täysin riskitöntä luksuselämää. Helppohan se oli kätellä Afrikassa AIDS-potilaita, kun paikan päälle sai lentää yksityiskoneella, Oscar de La Rentan pukuun verhoutuneena. Yhden puvun hinta olisi kustantanut halattavalle vuoden lääkkeet. Mutta tekopyhyys kuuluu valtaan. Ja juuri sen tekopyhyyden Diana valitsi tietoisesti. Ja kun kädet oli käsidesillä puhdistettu, iltaa sai jatkaa siirtomaaemännän elkein loistohotellissa Bonon kanssa.
Ja tuon ällöttävän poseerauksen Diana teki vain silloin, kun kamerat olivat päällä. Sillä hän kävi psykologista kylmää sotaa Charlesia vastaan. Diana halusi suositummaksi kuninkaalliseksi.
Olen onnellinen, että prinssi Charles on viimein löytänyt rakkauden. Charles ja Camilla Parker Bowles tuntuvat todella rakastavan toisiaan. Lähes yhtä paljon kuin Sami Kuronen rakastaa Sami Kurosta. Toisin kuin Diana, Charles ei ole näyttänyt vallanhimon merkkejä. Hänelle rakkaus on ollut tärkeämpää, sillä tämän epäsuositun suhteen takia Charlesista ei tule kuningasta.
Symppaan paljon enemmän Charlesia kuin sydämettömien kuningatarta Dianaa, joka täysin tietoisesti nai menestyneeseen sukuun, petti miestänsä siinä missä mies häntä. Ja käytti mediaa ja veronmaksajien rahoja häikäilemättä hyväkseen pr-sodassa. Diana lukitsi vapaaehtoisesti itsensä kultaiseen häkkiinsä ja nielaisin avaimen. Ei ihme, että henkinen ummetus iski.
http://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2017/09/01/vallanhimoinen-dia…
Olen täysin samaa mieltä, en ymmärrä tuota Dianan ylistystä.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän Diana silti sai aikaan kuin Charles vaikka elää tuplasti vanhemmaksi. Diana uudisti kuningashuonetta, kielsi maamiinat ja kasvatti maalle helkutin hyvän tulevan kuninkaan.
Charles pohti whatever love means, jutteli kukille ja näki uransa huipentuman tamponina.
Elisabet uudisti kuningashuonetta, Ottawan sopimus kielsi maamiinat ja ensisijaisesti nannyt kasvattivat pojat.
Elisabet junnaa vakaasti vanhaa eikä tod ole mikään uudistajatyyppi, Ottawan sopimus vaati sen Dianan panostuksen ja pojat itse kertoo äidin kasvattaneen heidät.
Elisabet on ainoa joka sitä kuningashuonetta on edes voinut uudistaa. Dianalla ei ole koskaan ollut mitään valtaa Briteissä missään muodossa.
Ottawan sopimus ei todellakaan vaatinut Dianaa yhtään mihinkään. Se oli valtioiden vuosikausia neuvoteltu poliittinen prosessi. Joka on alun alkaenkin täysin järjetön. Ei ole parempia aseita kuin maamiinat. Ne ei tapa yhtään ketään joka ei ole väärässä paikassa.
Sanoohan kaikki julkkiksetkin itse hoitavan kodin. Vaikka siellä olisi kokit, siivoajat ja lastenhoitajat.
Diana muutti mm tavan jolla kuninkaalliset lähestyy kansaa ja miten lapset kasvatetaan.
William sanoo Dianan olleen läsnäoleva äiti.
Diana itse sanoi haastattelussa pyrkivänsä viettämään joka päivä ainakin vartin lastensa kanssa, mutta että se on välillä hankalaa.
Linkki?
Ja hänhän ei itse laatinut edustustehtäviään, vaan kuningatar.
Hän kuitenkin mm vaati saada ottaa Williamin mukaan Australiaan ja muille valtiovierailuille. Lissu sen sijaan huoletta dumppasi jälkikasvunsa ja kun palasi kuukausien päästä, kätteli kaksivuotiasta Charlesia.
Voit itse aloittaa linkkien nakkelun ennen kuin vaadit niitä toisilta. Muuten Charles syntyi 1948, ja Elisabetista tuli kuningatar vasta 1953, joten jos hän on jättänyt parivuotiaan Charlesin, se on ollut kuninkaan käskystä.
Ja se kuuluisa kättelyvideohan on ajalta, kun Charles on selvästi isompi.
Meidän oma kaarle kaljupää taas luulee, että hänellä on jotain olennaista / kuolematonta sanottavaa asian tiimoilta...

Dianapa ei totellut. Kyllä häntäkin yritettiin käskyttää.
Yksi syy siihen että Charles on tunnekylmä kompleksinen pölvästi johtuu hänen kamalasta kasvatuksestaan.

Hassua miten Charlesia saa haukkua miten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maamiinojen kielto voidaan tosiaan laittaa osittain Dianan piikkiin tai lähinnä hänen kuolemansa. Ja hyvinhän toimi: Mikään sotaa käyvä maa sitä ei noudata, Venäjä sitä ei kunnioita ja ainut mikä siitä saatiin tänne oli kustannuksia suomalaisille veronmaksajille korvaavina järjestelminä. Ja jos sota tänne syttyisi niin maksu tapahtuisi suomalaisena verenä, koska korvaavat järjestelmät eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin maamiinat.
Halosen aikaan Suomi liittyi Ottawan sopimukseen. Sopimus kieltää maamiinat.
Jep 2011, eli 14 vuotta originaali sopimuksen hyväksymisestä. Joka sai alunperin lisää boostia Dianan kuolemasta ja Suomi joutui siihen suostumaan vuosien painostuksen jälkeen 2011. Ja esim. Venäjä ei vieläkään ole sitä ratifioinut.Sopimus tosiaan kieltää maamiinat ja oli Suomelle kallis sopimus. Kiitos Diana ja Halonen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän Diana silti sai aikaan kuin Charles vaikka elää tuplasti vanhemmaksi. Diana uudisti kuningashuonetta, kielsi maamiinat ja kasvatti maalle helkutin hyvän tulevan kuninkaan.
Charles pohti whatever love means, jutteli kukille ja näki uransa huipentuman tamponina.
Elisabet uudisti kuningashuonetta, Ottawan sopimus kielsi maamiinat ja ensisijaisesti nannyt kasvattivat pojat.
Elisabet junnaa vakaasti vanhaa eikä tod ole mikään uudistajatyyppi, Ottawan sopimus vaati sen Dianan panostuksen ja pojat itse kertoo äidin kasvattaneen heidät.
Elisabet on ainoa joka sitä kuningashuonetta on edes voinut uudistaa. Dianalla ei ole koskaan ollut mitään valtaa Briteissä missään muodossa.
Ottawan sopimus ei todellakaan vaatinut Dianaa yhtään mihinkään. Se oli valtioiden vuosikausia neuvoteltu poliittinen prosessi. Joka on alun alkaenkin täysin järjetön. Ei ole parempia aseita kuin maamiinat. Ne ei tapa yhtään ketään joka ei ole väärässä paikassa.
Sanoohan kaikki julkkiksetkin itse hoitavan kodin. Vaikka siellä olisi kokit, siivoajat ja lastenhoitajat.
Diana muutti mm tavan jolla kuninkaalliset lähestyy kansaa ja miten lapset kasvatetaan.
William sanoo Dianan olleen läsnäoleva äiti.
Diana itse sanoi haastattelussa pyrkivänsä viettämään joka päivä ainakin vartin lastensa kanssa, mutta että se on välillä hankalaa.
Linkki?
Ja hänhän ei itse laatinut edustustehtäviään, vaan kuningatar.
Hän kuitenkin mm vaati saada ottaa Williamin mukaan Australiaan ja muille valtiovierailuille. Lissu sen sijaan huoletta dumppasi jälkikasvunsa ja kun palasi kuukausien päästä, kätteli kaksivuotiasta Charlesia.
Voit itse aloittaa linkkien nakkelun ennen kuin vaadit niitä toisilta. Muuten Charles syntyi 1948, ja Elisabetista tuli kuningatar vasta 1953, joten jos hän on jättänyt parivuotiaan Charlesin, se on ollut kuninkaan käskystä.
Ja se kuuluisa kättelyvideohan on ajalta, kun Charles on selvästi isompi.
Dianapa ei totellut. Kyllä häntäkin yritettiin käskyttää.
Yksi syy siihen että Charles on tunnekylmä kompleksinen pölvästi johtuu hänen kamalasta kasvatuksestaan.
Hassua miten Charlesia saa haukkua miten vaan.
Juurihan minä totesin että hänen käytökseensä on vanhemmissa se syy. Herkkä, filosofinen poika ja isä jyräsi ja kiusasi ja äidillä ei ollut aikaa. Siksi hän on tuollainen.
Luotan kaikkeen, mitä Enbuske kirjoittaa.
Hän vaikuttaa äärettömän - äärettömän - älykkäältä ja sivistyneeltä mieheltä ja uskon, että hän vieraili useita kertoja Charlesin ja Dianan luona.
Katsoin eilen National Geographikin dokumentin Dianasta ja täytyy sanoa, että suomut lähti silmistä, kun ymmärsin miten Charles kohteli Dianaa ja aiheutti hänen sairastelunsa.
(ps. pelottavaa, kuinka William kommentoi poikansa ulkonäköä samoin, sanoin kuin isänsä aikoinaan omaansa, eli "onneksi ei ole tullut isäänsä".)
Philip lähetti Charlesin kirjeen een kosintaa. Ja käski päättää heti.
Siis Charlesin vanhemmat eivät edes jutelleet kasvotusten hänen kanssaan ennen noin valtavaa päätöstä.
Tekeekö Embuske muuta kuin kirjoittaa naisista negatiiviseen sävyyn?
Vierailija kirjoitti:
Tekeekö Embuske muuta kuin kirjoittaa naisista negatiiviseen sävyyn?
Hyvännäköiset miehet suhtautuvat naisiin fiksusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän Diana silti sai aikaan kuin Charles vaikka elää tuplasti vanhemmaksi. Diana uudisti kuningashuonetta, kielsi maamiinat ja kasvatti maalle helkutin hyvän tulevan kuninkaan.
Charles pohti whatever love means, jutteli kukille ja näki uransa huipentuman tamponina.
Elisabet uudisti kuningashuonetta, Ottawan sopimus kielsi maamiinat ja ensisijaisesti nannyt kasvattivat pojat.
Elisabet junnaa vakaasti vanhaa eikä tod ole mikään uudistajatyyppi, Ottawan sopimus vaati sen Dianan panostuksen ja pojat itse kertoo äidin kasvattaneen heidät.
Elisabet on ainoa joka sitä kuningashuonetta on edes voinut uudistaa. Dianalla ei ole koskaan ollut mitään valtaa Briteissä missään muodossa.
Ottawan sopimus ei todellakaan vaatinut Dianaa yhtään mihinkään. Se oli valtioiden vuosikausia neuvoteltu poliittinen prosessi. Joka on alun alkaenkin täysin järjetön. Ei ole parempia aseita kuin maamiinat. Ne ei tapa yhtään ketään joka ei ole väärässä paikassa.
Sanoohan kaikki julkkiksetkin itse hoitavan kodin. Vaikka siellä olisi kokit, siivoajat ja lastenhoitajat.
Diana muutti mm tavan jolla kuninkaalliset lähestyy kansaa ja miten lapset kasvatetaan.
William sanoo Dianan olleen läsnäoleva äiti.
Diana itse sanoi haastattelussa pyrkivänsä viettämään joka päivä ainakin vartin lastensa kanssa, mutta että se on välillä hankalaa.
Linkki?
Ja hänhän ei itse laatinut edustustehtäviään, vaan kuningatar.
Hän kuitenkin mm vaati saada ottaa Williamin mukaan Australiaan ja muille valtiovierailuille. Lissu sen sijaan huoletta dumppasi jälkikasvunsa ja kun palasi kuukausien päästä, kätteli kaksivuotiasta Charlesia.
Voit itse aloittaa linkkien nakkelun ennen kuin vaadit niitä toisilta. Muuten Charles syntyi 1948, ja Elisabetista tuli kuningatar vasta 1953, joten jos hän on jättänyt parivuotiaan Charlesin, se on ollut kuninkaan käskystä.
Ja se kuuluisa kättelyvideohan on ajalta, kun Charles on selvästi isompi.
Dianapa ei totellut. Kyllä häntäkin yritettiin käskyttää.
Yksi syy siihen että Charles on tunnekylmä kompleksinen pölvästi johtuu hänen kamalasta kasvatuksestaan.
Hassua miten Charlesia saa haukkua miten vaan.
Ketään muutahan täällä ei haukutakkaan? Ainahan se on av:lla mustavalkosta että jos tykkää toisesta niin se toinen on paholainen. Av mamman päähän ei vaan mahdu että julkkiksestkin on inhimillisiä olentoja.
Onkohan Enbuska ihastunut Charlesiin? Eihän se ihme olisi. Mutta niin naivia on hänen rakkautensa että hän kuvittlee saavansa pisteitä Charlesin edesää suomimalla Dianaa. Charles ei ole ihan niin yksikertainen kuitenkaan?

En minä haukkunut Charlesia mustavalkoisesti.
Totesin että hänet on kasvatettu surkeasti. Ja siinä on kyllä vastuu Elisabetin äärimmäisellä tyylillä panna työ kaiken edelle ja sillä, että Philip on kyllä ihan sovinistinen bully. Joka hänkin saanut kylmän ja kaoottisen kasvatuksen.
Silti sanon että Charles oli 32 ja Diana 19 kun tää kaikki alkoi.
Minä symppaan enemmän Dianaa kuin Charlesia. Kukaan ei ole virheetön, mutta olihan se Charlesin suhde Camillaan aikamoinen sokki parikymppiselle Dianalle. Minuun teki vaikutuksen se, että Diana todellakin uskalsi ottaa syliin vaikka HIV-positiivisia lapsia ja muutenkin tulla ihmisiä lähelle. Sekin on toki traagista, että Charlesin tosirakkaus aina oli Camilla, mutta protokolla ei vain sallinut sen virallistamista.
Enbuske on huomiohuora, joka haluaa ärsyttää. Säälittävää mennä sieltä missä aita on matalin.
Vierailija kirjoitti:
Luotan kaikkeen, mitä Enbuske kirjoittaa.
Hän vaikuttaa äärettömän - äärettömän - älykkäältä ja sivistyneeltä mieheltä ja uskon, että hän vieraili useita kertoja Charlesin ja Dianan luona.
Hahahaa :D Tämä on parasta!
Lisäksi Enpuske (ei kukaan täysijärkinen tuota halua puskea) myös omaa psykologin ja psykiatrin tutkinnot ja pystyy sanomaan, että kyllä 19- vuotias tyttö tiesi, että mitä tuleman pitää. Tottahan toki tyttö tiesi, että ei tämä mikään rakkausavioliitto ole, vaikka nyt sattuikin hupakko rakastumaan.
Mites se Enpusken oma liitto nyt menikään? Tiesikö vaimo naivansa idiootin?
Vierailija kirjoitti:
Tekeekö Embuske muuta kuin kirjoittaa naisista negatiiviseen sävyyn?
Jos ressukka ei saa niitä naisia, vaikka kuin haluaisi, niin pitäähän se patoutunut viha toki purkaa kaikkien naisten päälle. Säälittävää.
http://i1.mirror.co.uk/incoming/article2365425.ece/ALTERNATES/s615b/Pri…
http://1.bp.blogspot.com/-z_3GitlzJmo/Vev8oT9bYUI/AAAAAAAAXIg/KOxabeN2J…
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/e9/5d/74/e95d746c5418da9…
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/61/24/06/612406d4650e3a4d4d85…