Ensitreffit alttarilla Suomi 2017
Kommentit (9874)
Niitten olisi pitänyt aloittaa yhteisasuminen Petrin luota. Ehkä siellä olisi mahtunut nukkumaan eri huoneissa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän muillakin ihmisillä on aikaaviepiä harrastuksia, mutta Petrin harrastus on siitä erikoinen, että se rajoittaa muuta elämää niin paljon. Minäkin aikanaan kävin 6 kertaa viikossa salilla, mutta elin ihan normaalia vuorokausirytmiä ja söin tavallista ruokaa. Silti tuloksia tuli.
Ja miksi kaikki puhuvat Petrin "liikunnallisuudesta"? Petrin liikunnalla on tavoite, ja se on bodybuilding. Petri on bodari, jota kiinnostaa eniten se, miltä oma kroppa näyttää. Ei pelkän lihasvoiman saamiseksi tarvitse syödä noin erikoisesti.
Luulisi, että ulkonäön kohennusta voisi vähentää, kun se nainen on löytynyt jo. Varsinkin, kun ulkonäön kohennus on kontraproduktiivista sen naisen säilyttämiselle. Mutta ei, ihan omaa itseään varten Petri rakentaa kehoa. On turhamainen mies.
Petri voi siis sopia sellaiselle naiselle, joka viettää vapaa-aikaansa kavereittensa kanssa, ja jolle riittää, että se mötikkä on kotona ja sitä voi alkuillasta panna. Ei ole tietoa, osallistuisiko Petri kuinka paljon taloustöihin ja yhteisiin kuluihin. Sniidu ilmeisesti on.
Mari selkeästi tykkää laittautua, panostaa vaatteisiin ja ulkonäköön ja sellaiseen aika paljon. Mutta hän sai miehen, joka elää omalle ulkonäölleen (keholleen). Ei se naisesta kovin mukavalta tunnu, jos mies on itseä paljon turhamaisempi.
Googlatkaa ortoreksia. En sano että Petrillä olisi se, mutta aihe auttaa ymmärtämään joidenkin himourheilijoiden mielenmaisemaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän muillakin ihmisillä on aikaaviepiä harrastuksia, mutta Petrin harrastus on siitä erikoinen, että se rajoittaa muuta elämää niin paljon. Minäkin aikanaan kävin 6 kertaa viikossa salilla, mutta elin ihan normaalia vuorokausirytmiä ja söin tavallista ruokaa. Silti tuloksia tuli.
Ja miksi kaikki puhuvat Petrin "liikunnallisuudesta"? Petrin liikunnalla on tavoite, ja se on bodybuilding. Petri on bodari, jota kiinnostaa eniten se, miltä oma kroppa näyttää. Ei pelkän lihasvoiman saamiseksi tarvitse syödä noin erikoisesti.
Luulisi, että ulkonäön kohennusta voisi vähentää, kun se nainen on löytynyt jo. Varsinkin, kun ulkonäön kohennus on kontraproduktiivista sen naisen säilyttämiselle. Mutta ei, ihan omaa itseään varten Petri rakentaa kehoa. On turhamainen mies.
Petri voi siis sopia sellaiselle naiselle, joka viettää vapaa-aikaansa kavereittensa kanssa, ja jolle riittää, että se mötikkä on kotona ja sitä voi alkuillasta panna. Ei ole tietoa, osallistuisiko Petri kuinka paljon taloustöihin ja yhteisiin kuluihin. Sniidu ilmeisesti on.
Ja ois ees se ulkonäkö hyvä, mutku... Luonteen ahtaus vielä vähentää bodyn kunnossa olon vaikutusta ulkonäköön.
Vittu, koko ohjelma on lähtökohdiltaan vitun fuulaa. Tyypit menee naimisiin tuntematta puolisoaan saatana, mitä ideaa? Tämä on vitun TOSITV SHOW, jossa leikitään ihmisten elämillä, ei helvetti hei, mitä sosiaalipornoa perkele!
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettava tuo Aliisan ja Esan tilanne. Aliisa tylyttää psykologille, miten ei tunne mitään Esaa kohtaan ja toinen vaan kuuntelee vieressä. Huomaa, että Esaa otti päähän. En yhtään ihmettele. Kiva kuunnella jatkuvasti, kuinka et vaan ole toivotunlainen puoliso eikä tunteet millään herää. 🙄
No tuollaisia tilanteita voi parisuhteessa tulla, että toinen kovin epäröi ja alkaa tilittämään, että en ehkä tunne mitään tai en ole varma rakastanko. Mutta ainoa oikea ja tehokas reaktio siihen on se, että kumppani sanoo sille epävarmalle tilittäjälle suoraan, että "ikävää, että tunnet noin, se särkee minun sydämen, sillä minä ainakin rakastan sinua (tai olen ihastunut sinuun)" JA LÄHTEE POIS.
Vierailija kirjoitti:
Niitten olisi pitänyt aloittaa yhteisasuminen Petrin luota. Ehkä siellä olisi mahtunut nukkumaan eri huoneissa.
Niinpä! Tätä ihmettelin kun eilen nähtiin Petrin asunto...kyllähän kaikenlaiset vuorotyöläisetkin saavat yöunensa järjestymään jos on erillinen makuuhuone. Tämä kyllä paljasti, että unettomuus oli vain tekosyy erolle, kun ongelma olisi ollut ratkaistavissa muuttamalla Petrin asuntoon.
Todellinen syy taisi olla Marin loukkaantuminen mm. Petrin arvojärjestyksestä sekä se, ettei Mari ulkonäöllisesti miellytä Petriä.
Mun mielestä Mari ei edes yrittänyt. Ja mun mielestä sen voi selittää vain se, että Mari on loukkaantunut pahasti jostain Petrin sanoista tai tekemisistä jossain henkilökohtaisessa asiassa.
Saanko esitellä seuraavan kauden asiantuntijat, joita siis tulee olemaan neljä:
- evoluutiopsykologi, evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala. Rantalan vaatimuksesta osallistujien testosteroni- ja stressihormonitaso mitataan, samoin rasvaprosentti. https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Si…
- Henry Laasanen, joka tuntee ns. pariutumismarkkinat ja markkina-arvoteorian. Hän johdattaa osallistujat tiedostamaan ja hyväksymään oman markkina-arvonsa ja sen, että asiantuntijoiden valitsema kumppani edustaa sitä tasoa, johon osallistujan oma taso riittää. http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen
- Psykologi, persoonallisuustutkija Liisa Keltikangas-Järvinen. Hän ottaa parinmuodostuksessa huomioon synnynnäiset temperamenttierot sekä varhaislapsuudessa opitut kiintymyssuhdemallit.
- Väestöliiton Heli Vaaranen, joka on mm. tutkinut kevytsuhteita. Hän valikoi ohjelmaan sellaiset osallistujat, jotka etsivät elinikäistä parisuhdetta ja romanttista rakkautta eivätkä kevyt- tai muuta hyötysuhdetta. https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/nuori_surffaa_kevytsuht…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettava tuo Aliisan ja Esan tilanne. Aliisa tylyttää psykologille, miten ei tunne mitään Esaa kohtaan ja toinen vaan kuuntelee vieressä. Huomaa, että Esaa otti päähän. En yhtään ihmettele. Kiva kuunnella jatkuvasti, kuinka et vaan ole toivotunlainen puoliso eikä tunteet millään herää. 🙄
No tuollaisia tilanteita voi parisuhteessa tulla, että toinen kovin epäröi ja alkaa tilittämään, että en ehkä tunne mitään tai en ole varma rakastanko. Mutta ainoa oikea ja tehokas reaktio siihen on se, että kumppani sanoo sille epävarmalle tilittäjälle suoraan, että "ikävää, että tunnet noin, se särkee minun sydämen, sillä minä ainakin rakastan sinua (tai olen ihastunut sinuun)" JA LÄHTEE POIS.
pohojanmaalainen vaimo kysy mieheltään että rakastastko vielä minua (olivat olleet naimisissa 35 v) joon mies vastasi että johan minä kerran iliimootin.
Vierailija kirjoitti:
EA-fani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erika2017 kirjoitti:
Laitanpa nyt minäkin analyysini tämänvuotisesta kattauksesta. Saa olla samaa tai eri mieltä:)
Aliisa - Täysin keskenkasvuinen prinsessa, joka kuvittelee, että prinssi Uljas ratsastaa yksisarvisella hänen kanssaan auringonlaskuun. Pettyi heti alttarilla, kun huomasi, että siellä odottaakin aivan tavallinen suomalainen mies! Lapsellista käytöstä ja törkeää, että yritti eilisessä jaksossa syyllistää Esaa omista kiukutteluistaan.
Esa - Miellyttävä mies, jota käy ihan sääliksi. Ihmeellisellä tavalla on jaksanut Aliisaa. Tulee vielä löytämään naisen, joka osaa arvostaa häntä juuri sellaisena kuin on.
Petri - Urheiluharrastus, joka meni hieman överiksi. Olisiko 'pakkomielle' osuvampi sana. Samapa tuo, Petristä tuskin olisi tullut paria kenenkään kanssa, aivan liian itsekäs.
Mari - Kireä ja huumorintajuton nainen, joka ei pysty vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä. Olen ymmärtänyt, että Marissa henkilöityvät juuri ne piirteet, joita oikein kukaan mies ei naiseltaan halua.
Johanna - Niin ihailtavan sitoutunut tähän projektiin, että vaikka alttarilla olisi odottanut puhelinpylväs, Johanna olisi sitoutunut silti. Oikeilla ajatuksilla liikkeellä. Kiva tyyppi!
Markus - Kai ihan ok, en ole saanut kunnolla otetta. Jää Johannan hersyvämmän persoonan varjoon. Luonnollisesti toivon näiden kahden pysyvän yhdessä, jotta romantiikannälkäisellä katsojalla on edes jotain seurattavaa. Jollain muulla kaudella nämä kaksi olisivat olleet se vähiten mielenkiintoinen pari.. mutta nyt, sattuneesta syystä..
Ohjelman asiantuntijat - Ihan hyväsydämisiä ihmisiä, jotka toivovat pareillekin hyvää. Ei välttämättä ole heidän vikansa, jos hakijajoukko ei ollut kovin tasokas. Tunderilla oli eilen osuvat analyysit meidän pareille, jos vaan olisivat olleet vastaanottavaisempia.
Suosikkiparini kautta aikojen: Sari ja Antti! Kyllä! Se oli menoa. Eikä tarvinnut vatvoa ja veivata. Siinä sai katsojakin heittäytyä romanssin pyörteisiin!
Tässä on kiteytettynä se, mikä ohjelmassa mättää: katsojat haluavat romansseja ja asiantuntijat haluavat romansseja. Osallistujat ovat tavallaan romanssin velkaa sekä katsojille, asiantuntijoille että omille odotuksilleen. Sinällään asiantuntija-avussa ei ole mitään vikaa, mutta tässä konseptissa on kysymys paljon muustakin, kuin mitä nuo dunderit ja jasonit pulisee. Kyse on viihteestä ja siitä, että puolisoon tutustutaan valtavien odotusten ja paineen alla. Jos ei puoliso sitten miellytäkään, tulee katsojilta satavarmasti lokaa niskaan. Tämä keskustelupalsta on siitä erinomainen osoitus. Ottakaa nyt hyvät ihmiset huomioon, että asetelma on täysin keinotekoinen: järjestetty avioliitto plus viihdeohjelma. Kuinka moni on tilanteessa vailla paineita ja täysin oma itsensä? Tottakai saamme jotakin tietoa osallistujista ohjelman kautta, mutta tuomiot ovat kuitenkin aivan liian kovia. Moni tuntuu täälläkin olevan täysin varma siitä, että Aliisa on kypsymätön prinsessa ja Mari suunnilleen perkeleestä seuraava.
Hetkinen! Millä lailla tilanne niin täysin keinotekoinen on? Järjestetty avioliittohan on edelleenkin käsittääkseni yleisempi maailmassa kuin länsimainen, hollywoodilainen ihastumiseen perustuva avioliitto. Puhumattakaan jos puhutaan ihmiskunnan historiasta. Vuosisatojen (jopa vuosituhansien) ajanhan se oli lähes ainoa tapa mennä avioliittoon.
On olemassa haastatteluja järjestettyjen avioliittojen osapuolista, jotka pitävät hölmönä ja typeränä länsimaalaisten ihastus-avioliittoja. Itsekin näin erään naisen haastattelun, jonka mielestä ihastus oli liian heppoinen perusta tärkeälle asialle kuten avioliitto.
On ollut myös uutisia tutkimuksista, joiden mukaan järjestetyt avioliitot ovat kestävämpiä ja onnellisempia kuin muut. Perhe ja suku valitsevat oikeanlaisen puolison ilman tunnekuohuja. Lapsiavioliitot ovat tietenkin väärin ja moraalitonta, mutta ne ovatkin asia erikseen.
Eikä mielestäni tosi-tv ole enää tänä päivänä mikään eriskummallisuus. Melkein jokaisen joku tuttu on ollut jossain formaatissa. Paineita se tietenkin aiheuttaa, mutta mikäpä ei aiheuttaisi kun on ihmissuhteista kysymys.
Mahtavaa. Palataan siis vanhaan (patri)arkaaiseen yhteiskuntaan! Pitääkö kaikki vetää äärimmäisyyksiin? Jos ohjelma oikeasti-oikeasti-oikeasti tehtäisiin katsojien ehdoilla, niin
a) katsojat saisivat tavata joitakin puolisoehdokkaita etukäteen
b) katsojien ei todellakaan tarvitsisi mennä heti naimisiin (siksi, että se on ohjelman katsojista niin jännää), vaan sallittaisiin jonkinlainen tutustumisaika
Tänä päivänä suhteita ei usein aloiteta vakavalla mielellä ja tarkalla ennakkopohdinnalla, eikä ole ihme, että suhteet kariutuvat. Mutta tämäkö kertoo sen, että järjestetyt avioliitot ovat ratkaisu! Miettikää nyt ihmiset, mitä järjestetty liitto maailmalla tarkoittaa naisten oikeuksien kannalta, semminkin kun naisten eroaminen on usein kielletty. Lapset ovat avioliiton velkaa VANHEMMILLEEN, mikäli vanhemmat pääsevät valitsemaan puolison. Tietysti liittoon sitoudutaan, sillä sosiaaliset ja taloudelliset siteet ovat niin velvoittavia. Siksi avioliiton kestävyys ei kerro vielä liiton tilasta yhtään mitään. Entä mitä missäkin maassa pidetään onnistumisen mittarina? Kaikki te naiset, jotka täällä kehutte järjestettyjä avioliittoa, lueskelkaahan vähän historiaa. Uskon kyllä, että isokin osa järjestetyistä liitoista onnistuu (vanhemmat kun yleensä haluavat lapsilleen parasta ja usein kysyvät myös lapsen mielipidettä puolisoa valittaessa), mutta ne liitot, jotka menevät perseelleen, menevät todella perseelleen, varsinkin naisten näkökulmasta!! Miettikää nyt naiset, mitä olemme saavuttaneet kaikesta siitäkin huolimatta, mikä meillä länsimaissa on pielessä!
Toki kannatan asiantuntija-avun käyttöä vaikkapa puolison valinnassa, mutta meidän yhteiskuntaamme on turha verrata järjestetyn avioliiton maihin. Sokea ellun kana erottaa tv-viihteen ja rehellisen avunannon puolison valinnassa. Tässä ohjelmassa nämä kaksi asiaa on vinoutuneella tavalla sekoitettu. Tämä on dilemma, jonka asiantuntijat syvällä sisimmässään tiedostavat, mutta josta he eivät ohjelmassa puhu.
Missäköhän kohtaa ehdotan palaamista järjestettyihin avioliittoihin? Ja missä kohtaa ehdotan sitä ratkaisuksi länsimaisiin parisuhteisiin? Ei se, että kertoo jonkun asian olevan ihan tavallista maailmassa, tarkoita että sitä pitäisi hyvänä asiana!
Sen kyllä sanon, että uskoisin alentuvan asenteesi loukkaavan onnellisissa järjestetyissä avioliitoissa eläviä naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MTV3: Mari ja Petri ovat tänään jättäneet virallisen erohakemuksen, eivät siis jaksaneet odottaa edes että sarja päättyy. Ilmeisesti sopimuksessa sitä ei ole kielletty.
Joo, mutta eikös tuo vihkiminen tapahtunut jo about kuukausi ennen juhannusta joten siitä on jo n. 5 kuukautta aikaa. Avioeron saa 6 kuukaudessa eli homma on sitten lopullisesti taputeltu vähän ennen vappua. Joten ei tässä erityisemmin oli kiirehditty jos homma oli selvä jo parin viikon jälkeen.
Missasit jutun pointin ennen tätä oli ainakin teoriassa mahdollista että olisivat jatkaneet liittoa ja päätös ilmoitetaan viimeisessä jaksossa
huvitti kun asiantuntija sanoi aliisalle että hänelle on muodostunut jokin epärationaalinen ajatusketju silloin, kun asteli alttarille ja kauhuissaan mietti ettei se homma ole oikein. Eihän siinä ole mitään epärationaalista vaan päin vastoin. Täysin luonnollinen reaktio tilanteessa, jossa ollaan menossa tuntemattoman kanssa naimisiin :D siinähän nimenomaan ei ole mitään oikein sillä hetkellä, kun toista ei edes tunne. Mua myös ärsyttää se ensimmäisen jakson rakkaushehkutus, kuinka ohjelmassa on kyse rakkaudesta ja kaikesta kauniista. No ei ole, ja sen huomaa jokainen esim. marin ja petrin tapauksessa, eikä aliisalla ja esallakaan hyvin mene. Ihmiskoehan tuo pelkästään on, jossa testataan onko mahdollista että asiantuntijoiden avulla löydetään se oikea kumppani jota kohtaan tunteetkin roihahtaa. Se rakkauslässytys oli ihan pelkkää silmän lumetta.
Mutta miksi Marilla oli juhannuskampauksessaan n. 5 kiharaa ja loput hiukset suorina?
Vierailija kirjoitti:
Wtf Aliisa? Myöntää itsekin, että ongelma on siinä, ettei kykene ihastumaan Esaan, mutta nyt yrittää vierittää kaiken syyn Esan niskoille. "Yhyy en pysty antamaan anteeksi Esan kommentteja vaikka itse olen epävarmuuden aiheuttanut yhyy". Itsekästä.
Antaako toisen epävarmuus Esalle oikeuden raivota ja haukkua? Sanoa pahasti riidan keskellä? Aliisa ei saa kiukutella, koska se on epäkohteliasta ja tunteensä pitää hallita ja hillitä. Mutta Esa saa riidellessä sanoa mitä tahansa vain koska on turhautunut? Missä Esan itsehillintä on? Raivoamallako se Aliisa Esaan ihastuu? Täällä on kovasti haukuttu Aliisaa siitä, että tämä odotti unelmiensa prinssiä alttarilla ja pettyi. Ihan samalla tavalla Esa odotti prinsessaa joka ihastuu häneen heti. Ja nyt raivoaa kun niin ei käynytkään, vastassa onkin vain ihan tavallinen epävarma nainen. Vastassa ei ollutkaan sitä ihanaa naista, joka heti alttarilla ripustautuu kaulaan ja vannoo ikuista rakkautta. On ihan normaalia, että kuukauden tuntemisen jälkeen ei vielä tiedä haluaako olla seurustelukumppanin (sillä sitähän nämä ea-parit on) kanssa loppuelämän yhdessä. Ihan täysin normaalia! Missä on Esan kärsivällisyys? Kuukauden avioliiton ja tuntemisen jälkeen saa raivarin kun toinen ei ole ihastunut? Eikö tuo ole myös aika itsekästä? Aliisan pitäis esittää Esalle jotain muuta mitä on, muuten Esalle (aikuiselle miehelle) tulee paha mieli. Ja kun tulee paha mieli, niin toisen voi sitten haukkua. Esa saa siis olla pikkupoika, joka polkee jalkaa ja vaatii toisia tykkäämään itsestään, mutta Aliisan pitäis olla aikuinen. No, noinhan se kyllä oikeassa elämässäkin menee. Mies saa paljon enemmän anteeksi ja saa käyttäytyä kuin pikkulapsi. Naiselle moista ei sallita, naisen pitää olla aikuinen ja kypsä.
Koittakaas mammat päästä Esa huumastanne, jotta tästäkin parista voitais keskustella useammalta kantilta. Nythän tää keskustelu on lähinnä Aliisan haukkumista ja demonisointia. Kaikki vika on aina Aliisassa ja Esan "viat" on jotenkin nekin Aliisan aiheuttamia. Esassa ei ole vikoja eikä tämä ikinä tee mitään väärää tms. Eihän se nyt oikeassa elämässä noin mene. Noin se menee vaan kun katsoo jotakuta vaaleanpunaisten silmälasien kautta. Kuten mammat katsoo nyt Esaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä olette keksineet, että Esa olisi huutanut ja raivonut Aliisalle? Ei ainakaan omalle kotisohvalle välittynyt mitään sen tapaista. Aliisan nyyhkyttely ja loukkaantuminen voi johtua ihan pelkästään siitä, että Esa on sanonut hänelle suorat sanat Aliisan negatiivisuudesta. Ihan siis sanomalla, ei mitenkään raivoamalla. Esa on sen tyyppinen, etten usko hänen saavan mitään raivokohtauksia ja Aliisa puolestaan on niin prinsessa, että jos Esa huutaisi hänelle, Aliisa pistäisi samantien poikki, eikä suostuisi jatkamaan kuvauksia.
No, eilisessä keskustelussa Dunderfeldin kanssahan se tuli ilmi, miten Esa räjähtää ja Aliisa nyyhkii. Ei kukaan ole sitä "keksinyt".
Niin, millä tavalla räjähtää? Ei räjähtäminen välttämättä tarkoita, että silloin karjutaan, raivotaan ja heitetään astioita päin seiniä. Räjähtäminen voi tarkoittaa myös sitä, että mitta tulee täyteen ja sanoo toiselle suorat sanat. Esa on voinut räjähtää ja sanoa Aliisalle suoraan, ettei pidä hänen käytöksestään ja Aliisa on siitä pahoittanut mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Miehistä kukan ei ole sellainen, joka minulla nostaisi romanttista- tai muunakaanlaista sensuuntaista vipinää.
...
Tottakai ohjelman naisissakin on "vikoja", mutta itse naisena näen ne ehkä lievempänä kuin jotkut miehet täällä palstalla tai ne naiset, jotka ovat paljon joustavampia kuin minä olen. Kun miehet eivät kellään naisella valintana ole menneet nappiin, niin vaikuttaa naisten käytökseen, jokainen heistä olisi hiukan erilainen/parempi ihminen jos valinnat olisivat osuneet paremmin odotusta vastaaviksi.
Ihmeellistä, että tätä "huonot miehet, hyvät naiset" -kommenttia on yläpeukutettu paljon. Johtunee naisenemmistöstä palstalla. Yhtä lailla voin nimittäin miehenä sanoa, että eivätpä sytytä kauden naisetkaan. Ulkonäköasioihin en mene sen enempää, kuin että enpä koe kenenkään naisen herättävän wow-fiiliksiä, mutta se riittäköön siitä makuasiasta.
Muuten tie nousisi Johannan osalta kohdallani pystyyn painostavan tivaamisen ja pomottamisen vuoksi, Marin kohdalla kireän ja yksisilmäisellä tavalla nokkavan asenteen johdosta, ja Aliisan osalta totaalisen ailahtelevan ja siten hyvin raskaaksi käyvän tunne-elämän vuoksi. Petrin urhelivimma nyt on mitä on, eikä sen rasittavuutta voi kiistää, mutta muuten sarjan miehet näyttävät naisiin verrattuna huomattavan rationaalisilta, tasapainoisilta ja pitkäpinnaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Esa on ihana! Vähän juntti joo mutta aah en kestä, täydellinen!!! Esa saa ohjelman loputtua hätistellä naisia kimpustaan. Onneksi saan asua täällä maalla, jossa Esanmoisille osataan antaa arvoa. Kumman seurassa olisi vaikka kaveri pohjalta mukavampaa viettää esim. Juhannus, Esan vai Marin? Joo ei tarvitse miettiä edes. Jos olisin vapaa, tekisin kaikkeni, että saisin Esan itselleni ja pitäisin kuin kukkaa kämmenellä.
Miksei Esalla ole jo naista ja perhettä? Jos kerran siellä maalla (sitähän Pieksänmäki on) osataan arvostaa Esan tapaisia miehiä? Ihmetellä sopii miksi täydellinen mies on ilman kumppania ja joutuu sitä telkkarin avulla etsimään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wtf Aliisa? Myöntää itsekin, että ongelma on siinä, ettei kykene ihastumaan Esaan, mutta nyt yrittää vierittää kaiken syyn Esan niskoille. "Yhyy en pysty antamaan anteeksi Esan kommentteja vaikka itse olen epävarmuuden aiheuttanut yhyy". Itsekästä.
Antaako toisen epävarmuus Esalle oikeuden raivota ja haukkua? Sanoa pahasti riidan keskellä? Aliisa ei saa kiukutella, koska se on epäkohteliasta ja tunteensä pitää hallita ja hillitä. Mutta Esa saa riidellessä sanoa mitä tahansa vain koska on turhautunut? Missä Esan itsehillintä on? Raivoamallako se Aliisa Esaan ihastuu? Täällä on kovasti haukuttu Aliisaa siitä, että tämä odotti unelmiensa prinssiä alttarilla ja pettyi. Ihan samalla tavalla Esa odotti prinsessaa joka ihastuu häneen heti. Ja nyt raivoaa kun niin ei käynytkään, vastassa onkin vain ihan tavallinen epävarma nainen. Vastassa ei ollutkaan sitä ihanaa naista, joka heti alttarilla ripustautuu kaulaan ja vannoo ikuista rakkautta. On ihan normaalia, että kuukauden tuntemisen jälkeen ei vielä tiedä haluaako olla seurustelukumppanin (sillä sitähän nämä ea-parit on) kanssa loppuelämän yhdessä. Ihan täysin normaalia! Missä on Esan kärsivällisyys? Kuukauden avioliiton ja tuntemisen jälkeen saa raivarin kun toinen ei ole ihastunut? Eikö tuo ole myös aika itsekästä? Aliisan pitäis esittää Esalle jotain muuta mitä on, muuten Esalle (aikuiselle miehelle) tulee paha mieli. Ja kun tulee paha mieli, niin toisen voi sitten haukkua. Esa saa siis olla pikkupoika, joka polkee jalkaa ja vaatii toisia tykkäämään itsestään, mutta Aliisan pitäis olla aikuinen. No, noinhan se kyllä oikeassa elämässäkin menee. Mies saa paljon enemmän anteeksi ja saa käyttäytyä kuin pikkulapsi. Naiselle moista ei sallita, naisen pitää olla aikuinen ja kypsä.
Koittakaas mammat päästä Esa huumastanne, jotta tästäkin parista voitais keskustella useammalta kantilta. Nythän tää keskustelu on lähinnä Aliisan haukkumista ja demonisointia. Kaikki vika on aina Aliisassa ja Esan "viat" on jotenkin nekin Aliisan aiheuttamia. Esassa ei ole vikoja eikä tämä ikinä tee mitään väärää tms. Eihän se nyt oikeassa elämässä noin mene. Noin se menee vaan kun katsoo jotakuta vaaleanpunaisten silmälasien kautta. Kuten mammat katsoo nyt Esaa.
Näin pitkä teksti Esan raivoamisesta, mitä ei televisiossa näytetty ja mistä puhuttiin muutama sekuntti. Jos et ollut paikalla, turha alkaa keksimään, miten Esa sinun mielestä riitatilanteessa käyttäytyi.
Tunnet sä Esan henk koht tai Aliisan, kun sanot noin? Minäkin olen katsonut kaikki jaksot mutta en ole samaa mieltä kanssasi. Minusta Aliisa antaa palautteensa ystävälliseen sävyyn. Esan sanomat rumat asiat ja sanat tulivat selkeästi esille eilisessä jaksossa myös Esan itse myöntäminä - ei itse sanat, mutta se että tosi rumasti on tullut sanottua. Tämän käsitti selkeästi asiayhteydestä. Kannatan itsekin asiallista keskustelua ja rakentavaan henkeen annettua palautetta. Edellinen miesystäväni oli Mr SuoraSuu ja kaikki annettu palaute tuli häneltä ääntä korotraen ja sylki roiskuen - ja kiroilulla tehostaen. Loukkaavaksi tarkoitettuna. Omasta mielestään hän vai "sanoi asiat suoraan". Siksi on entinen....... Esa on kuitenkin kiltin oloinen ja osaa näköjään myöntää virheensä.