Alkaisitko parisuhteeseen sellaisen kanssa, jonka mielestä elämänmittaiset suhteet eivät ole useinkaan mahdollisia eivätkä edes tavoiteltavia?

Tuo toisen harhaanjohtaminen ja huijaaminen olisi valtava turn off. Älä ap valehtele kenellekään, vaan etsi kaltaisesi. Heitä kyllä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä investoisi henkisesti kuvailemaasi ihmiseen. Sorry.

Miksi et? Onko sinulle tärkeää pysyä suhteessa, vaikka se olisi kuinka huono, eikä ongelmia saada yhdesä ratkaistuksi?

Eli kaikki suhteet ovat mielestäsi huonoja. Ei kukaan voi haluta suhteeseen ihmisen kanssa joka noin ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietit siis huijaavasi jonkun kanssasi suhteeseen.

Ei suinkaan. En koskaan lupaa sellaista, mitä en usko voivani pitää, ja olen kyllä rehellisesti sitä, mitä olen. Mutta tämä ei ole sellainen asia, jota mietin erityisen paljon tai joka olisi minulle tärkeä. Lähinnä mietin, onko realistinen elämänasenne yleensä plussa vai miinus, ja kannattaako sitä tuoda erityisesti esiin.

Siis pessimistinen elämänasenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

En suoraan sanoen tiedä. - Kai tuo hivenen riippuisi siitä, että miten tuon pessimistisyytensä toisi esiin. On yhtä laislla "hivenen" arveluttavaa, jos toinen hyvin vuolaasti haluaa kertoa minulle (miehelle) että kuinka haluaisi olla minun kanssani nyt ja aina ikuisesti tai ainakin siihen asti kunnes kuolema meidät erottaisi. Jos taas heti lätkäiset päin toisen kasvoja, että "joo voin olla ja iloita suhteesta sun kanssa mutta en oo varma, että kestääkö tää loppu elämäni", niin se vähän kuulostaa samalta kuin oot ihan kiva, mutta, jos tulee vastaan joku, joka näyttää paremmalta niin vaihda sut sitten siihen. - Parasta lienee jonkinalien kompromissi kyky tai taito elää tässä ja nyt. 

Mutta toisaalta samalla itse toivon että voisin myös jakaa yhteisen matkan tavoitellen yhteisiä unelmia ja haaveita, joiden ei kaikkien ole tarkoitus tapahtua ja toteutua vaikka heti, jos välttämättä koskaan. Mutta nähdä siis hetkeä pidemmälle.

 Nähdä, että tuon rinnalla minä haluan kulkea ja elää. En olla hänen johtajansa joka kulkisi hänen edellään, tai että hän olisi edessä oleva johtajani. Vaan puolin ja tosin toinen toisiamme tukien, askel kerrallaan - yleensä enempi eteenpäin otaen kuin taaksepäin. Unohtamatta sitä, että välillä on syytä pysähtyä ja katsoa ympärille ja arvioida sitä mihin ollaan matkalla yhdessä tai välillä myös erikseen.      

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Itse ymmärrän, että seurustelun tarkoitus on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen. Silloin oppii tuntemaan toisen haaveet, arvot, asenteet jne. Jos ne ovat liian erilaisia, on parempi myöntää asia ja erota. Jos ne ovat samanlaisia ja on rakkautta, suhde voi edetä avo- tai avioliitoksi - mikä ei tosin ole välttämätöntä, koska yhtä lailla loppuelämän suhteessa voi elää myös muuttamatta saman katon alle tai virallistamatta sitä.

Tottakai ihminen muuttuu vielä myöhempinäkin vuosina ja vuosikymmeninä, mutta silti en sitoutuisi sellaiseen suhteeseen, jossa tavoitteena ei olisi loppuelämän parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Älä ap valehtele kenellekään, vaan etsi kaltaisesi. Heitä kyllä löytyy.

Minulle tämä asia ei ole niin merkityksellinen, että se olisi mikään deittailukriteeri. Minun puolestani jokaisella saa olla omanlaisensa parisuhdefilosofia. Käytäntö on se, mikä ratkaisee. Toki jos toiselle on tärkeää, että kumppani vakuuttelee ikuista rakkautta ja lupaa olla rinnalla kuolemaan asti, hän varmaan ottaa tämän asian esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Itse ymmärrän, että seurustelun tarkoitus on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen. Silloin oppii tuntemaan toisen haaveet, arvot, asenteet jne. Jos ne ovat liian erilaisia, on parempi myöntää asia ja erota. Jos ne ovat samanlaisia ja on rakkautta, suhde voi edetä avo- tai avioliitoksi - mikä ei tosin ole välttämätöntä, koska yhtä lailla loppuelämän suhteessa voi elää myös muuttamatta saman katon alle tai virallistamatta sitä.

Tottakai ihminen muuttuu vielä myöhempinäkin vuosina ja vuosikymmeninä, mutta silti en sitoutuisi sellaiseen suhteeseen, jossa tavoitteena ei olisi loppuelämän parisuhde.

Tämäpä. Suhteessahan kuuluu kasvaa ja muuttua myös yhdessä, jotenkin kokisin sellaisen suhteen huonoksi missä ollaan niin yksilöitä, että sitä parisuhteen yhteenkasvanutta yksikköä ei pääse syntymään...

Tuo on vähän tuollainen itseään toteuttava ennuste. Mietit, esittäisitkö tuollaista vai tällaista, sen sijaan, että olisit rehellisesti sellainen kuin olet ja haet puolisoa jonka ajatusmaailma sopii yksiin omasi kanssa. Syvä ja merkityksellinen ihmissuhde ei voi perustua noin perustavanlaatuisen näkemyksen peittelyyn, vaan ero on edessä todella suurella todennäköisyydellä. Ja tadaa, sait taas tukea pessimismillesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Itse ymmärrän, että seurustelun tarkoitus on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen. Silloin oppii tuntemaan toisen haaveet, arvot, asenteet jne. Jos ne ovat liian erilaisia, on parempi myöntää asia ja erota. Jos ne ovat samanlaisia ja on rakkautta, suhde voi edetä avo- tai avioliitoksi - mikä ei tosin ole välttämätöntä, koska yhtä lailla loppuelämän suhteessa voi elää myös muuttamatta saman katon alle tai virallistamatta sitä.

Tottakai ihminen muuttuu vielä myöhempinäkin vuosina ja vuosikymmeninä, mutta silti en sitoutuisi sellaiseen suhteeseen, jossa tavoitteena ei olisi loppuelämän parisuhde.

Olen samaa mieltä kanssasi seurustelun (tai ehkäpä tapailun) merkityksestä, mutta kaikki mainitsemani asiat voivat tapahtua vuosien kuluttua yhteen muuttamisesta. Ihmisten arvot muuttuvat, tarpeet muuttuvat, toiveet muuttuvat, persoonallisuus muuttuu. On monta tapaa, jolla kerran yhteensopivat ihmiset muuttuvat toisilleen yhteensopimattomaksi, ja näitä muutoksia on melkein mahdoton ennustaa.

En tiedä. Ehkä, mutta kyllä koko ajan olisi sellainen "mitä jos toinen sanookin heippa vaikka minusta meillä menee hyvin"-olo joka voisi pidemmän päälle käydä rasitteeksi. Eli tietynlainen luottamus voisi jäädä puuttumaan.

Taustastani sen verran, että olen yli 40 ja ollut puolisoni kanssa yhdessä yli 20 v ja suhde on edelleen hyvä eikä tunnu yhtään pystyynkuolleelta, pelkältä tavalta tjsp. Omillani vanhemmillani oli yli 50 v kestänyt ja hyvin onnellinen parisuhde joka päättyi vasta toisen kuolemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Osa noista ovat arvoja. Ne pitäisi keskustella auki mahdollisimman varhain. Kyllä ihminen, joka haluaa lapsia tai ulkomaille, on yleensä tiennyt sen jo lapsesta asti. Vaikka nämä halut tulisivatkin iän myötä, niin tunnen ihmisiä, jotka silti ovat pysyneet yhdessä: toinen asuu Suomessa ja toinen on viikot ulkomailla. Se tietää reissaamista, mutta jos HALUAA molemmat, niin hyvin moni saa asian järjestymään (tietty jos haluaa Australiaan, niin tilanne toinen).

Hyvin, hyvin monta parisuhdetta tiedän, jossa toinen on halunnut lapsen ja toinen ei. On erottu, mutta sitten se, jolla asia on hivenen vähemmän tärkeä, on antanut periksi. Ja tehty sopimuksia, että enemmän lasta haluava kantaa suuremman vastuun tms. Koska hän on Halunnut parisuhteem jatkamista.

Pettämisen yli voi päästä ja sen voi antaa anteeksi.

Lipido voi olla vaikeampi, mutta joskus mietin, onko kaikki keinot jo kokeiltu? Onko käyty tantraseksikurasilla tai seksuaaliterapeutilla? Jos minun mieheni seksihalut loppuvat, niin en minä miestä halua vaihtaa. Käytän vain useammin lelujani.

Ihminen muuttuu läpi elämän. Molemmat osapuolet. Mmielestäni toisen ihmisen arvostus ei ole kiinni tämän luonteesta.

Silti näen, että kaikki riippuu haluista. Jos vain haluan jatkaa yhteiselämää, keinot löytyy. Jos en halua, en halua tällaista elämää, niin ei keinojakaan löydy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ap valehtele kenellekään, vaan etsi kaltaisesi. Heitä kyllä löytyy.

Minulle tämä asia ei ole niin merkityksellinen, että se olisi mikään deittailukriteeri. Minun puolestani jokaisella saa olla omanlaisensa parisuhdefilosofia. Käytäntö on se, mikä ratkaisee. Toki jos toiselle on tärkeää, että kumppani vakuuttelee ikuista rakkautta ja lupaa olla rinnalla kuolemaan asti, hän varmaan ottaa tämän asian esille.

Eli käytännössä haluat johtaa harhaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vähän tuollainen itseään toteuttava ennuste. Mietit, esittäisitkö tuollaista vai tällaista, sen sijaan, että olisit rehellisesti sellainen kuin olet ja haet puolisoa jonka ajatusmaailma sopii yksiin omasi kanssa. Syvä ja merkityksellinen ihmissuhde ei voi perustua noin perustavanlaatuisen näkemyksen peittelyyn, vaan ero on edessä todella suurella todennäköisyydellä. Ja tadaa, sait taas tukea pessimismillesi.

Itse en pidä tätä mitenkään perustavanlaatuisena asiana. Tämä ei ole sellainen asia, jonka voi parisuhteesta nähdä tai joka vaikuttaisi siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ap valehtele kenellekään, vaan etsi kaltaisesi. Heitä kyllä löytyy.

Minulle tämä asia ei ole niin merkityksellinen, että se olisi mikään deittailukriteeri. Minun puolestani jokaisella saa olla omanlaisensa parisuhdefilosofia. Käytäntö on se, mikä ratkaisee. Toki jos toiselle on tärkeää, että kumppani vakuuttelee ikuista rakkautta ja lupaa olla rinnalla kuolemaan asti, hän varmaan ottaa tämän asian esille.

Eli käytännössä haluat johtaa harhaan.

Ei käytännössä eikä teoriassakaan. Mistä tällainen käsitys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Osa noista ovat arvoja. Ne pitäisi keskustella auki mahdollisimman varhain. Kyllä ihminen, joka haluaa lapsia tai ulkomaille, on yleensä tiennyt sen jo lapsesta asti. Vaikka nämä halut tulisivatkin iän myötä, niin tunnen ihmisiä, jotka silti ovat pysyneet yhdessä: toinen asuu Suomessa ja toinen on viikot ulkomailla. Se tietää reissaamista, mutta jos HALUAA molemmat, niin hyvin moni saa asian järjestymään (tietty jos haluaa Australiaan, niin tilanne toinen).

Hyvin, hyvin monta parisuhdetta tiedän, jossa toinen on halunnut lapsen ja toinen ei. On erottu, mutta sitten se, jolla asia on hivenen vähemmän tärkeä, on antanut periksi. Ja tehty sopimuksia, että enemmän lasta haluava kantaa suuremman vastuun tms. Koska hän on Halunnut parisuhteem jatkamista.

Pettämisen yli voi päästä ja sen voi antaa anteeksi.

Lipido voi olla vaikeampi, mutta joskus mietin, onko kaikki keinot jo kokeiltu? Onko käyty tantraseksikurasilla tai seksuaaliterapeutilla? Jos minun mieheni seksihalut loppuvat, niin en minä miestä halua vaihtaa. Käytän vain useammin lelujani.

Ihminen muuttuu läpi elämän. Molemmat osapuolet. Mmielestäni toisen ihmisen arvostus ei ole kiinni tämän luonteesta.

Silti näen, että kaikki riippuu haluista. Jos vain haluan jatkaa yhteiselämää, keinot löytyy. Jos en halua, en halua tällaista elämää, niin ei keinojakaan löydy.

Eli viestisi petetyksi tulleelle, joka ei kyennyt antamaan pettämistä anteeksi, on se, että hän olisi saanut kyllä suhteen toimimaan, jos olisi halunnut sitä tarpeeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Itse ymmärrän, että seurustelun tarkoitus on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen. Silloin oppii tuntemaan toisen haaveet, arvot, asenteet jne. Jos ne ovat liian erilaisia, on parempi myöntää asia ja erota. Jos ne ovat samanlaisia ja on rakkautta, suhde voi edetä avo- tai avioliitoksi - mikä ei tosin ole välttämätöntä, koska yhtä lailla loppuelämän suhteessa voi elää myös muuttamatta saman katon alle tai virallistamatta sitä.

Tottakai ihminen muuttuu vielä myöhempinäkin vuosina ja vuosikymmeninä, mutta silti en sitoutuisi sellaiseen suhteeseen, jossa tavoitteena ei olisi loppuelämän parisuhde.

Olen samaa mieltä kanssasi seurustelun (tai ehkäpä tapailun) merkityksestä, mutta kaikki mainitsemani asiat voivat tapahtua vuosien kuluttua yhteen muuttamisesta. Ihmisten arvot muuttuvat, tarpeet muuttuvat, toiveet muuttuvat, persoonallisuus muuttuu. On monta tapaa, jolla kerran yhteensopivat ihmiset muuttuvat toisilleen yhteensopimattomaksi, ja näitä muutoksia on melkein mahdoton ennustaa.

Lapsenikin muuttuu elämänsä aikana, saattaa jopa sairastua henkisesti tai alkoholisoitua. Ei se silti tarkoita, etten voisi enää rakastaa häntä. Ymmärrän kyllä, että se on eri asia senkin takia, että enhän minä hänen kanssaan elä yhdessä arkea enää sen jälkeen, kun hän on tullut aikuiseksi, mutta ei meidän välisemme siteen tarvitse katketa siksi että toinen tai molemmat muuttuvat.

Tosin myönnän saman tien tietäväni itsekin, ettei parisuhdeasia ole yhtä yksioikoinen. Ex-miesystäväni noin kymmenen vuoden takaa on ilmeisesti viime vuosina muuttunut poliittisesti täysin minua vastakkaiseen suuntaan. Olen joutunut jopa poistamaan hänet FB-ystävistäni, kun en halunnut enää aikajanalleni niitä juttuja, joita hän alkoi jakaa. En tiedä, voisimmeko mitenkään olla enää yhdessä, jos olisimme muuten edelleen olleet yhdessä ja rakastuneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vähän tuollainen itseään toteuttava ennuste. Mietit, esittäisitkö tuollaista vai tällaista, sen sijaan, että olisit rehellisesti sellainen kuin olet ja haet puolisoa jonka ajatusmaailma sopii yksiin omasi kanssa. Syvä ja merkityksellinen ihmissuhde ei voi perustua noin perustavanlaatuisen näkemyksen peittelyyn, vaan ero on edessä todella suurella todennäköisyydellä. Ja tadaa, sait taas tukea pessimismillesi.

Itse en pidä tätä mitenkään perustavanlaatuisena asiana. Tämä ei ole sellainen asia, jonka voi parisuhteesta nähdä tai joka vaikuttaisi siihen.

Täysin erilaiset näkemykset parisuhteen tulevaisuudesta ovat erittäin perustavanlaatuisia asioita hyvin monelle. Ja ne todellakin vaikuttaisivat parisuhteeseen. Hassua, että pidät itseäsi niin realistina, mutta tämän silti haluat kieltää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Osa noista ovat arvoja. Ne pitäisi keskustella auki mahdollisimman varhain. Kyllä ihminen, joka haluaa lapsia tai ulkomaille, on yleensä tiennyt sen jo lapsesta asti. Vaikka nämä halut tulisivatkin iän myötä, niin tunnen ihmisiä, jotka silti ovat pysyneet yhdessä: toinen asuu Suomessa ja toinen on viikot ulkomailla. Se tietää reissaamista, mutta jos HALUAA molemmat, niin hyvin moni saa asian järjestymään (tietty jos haluaa Australiaan, niin tilanne toinen).

Hyvin, hyvin monta parisuhdetta tiedän, jossa toinen on halunnut lapsen ja toinen ei. On erottu, mutta sitten se, jolla asia on hivenen vähemmän tärkeä, on antanut periksi. Ja tehty sopimuksia, että enemmän lasta haluava kantaa suuremman vastuun tms. Koska hän on Halunnut parisuhteem jatkamista.

Pettämisen yli voi päästä ja sen voi antaa anteeksi.

Lipido voi olla vaikeampi, mutta joskus mietin, onko kaikki keinot jo kokeiltu? Onko käyty tantraseksikurasilla tai seksuaaliterapeutilla? Jos minun mieheni seksihalut loppuvat, niin en minä miestä halua vaihtaa. Käytän vain useammin lelujani.

Ihminen muuttuu läpi elämän. Molemmat osapuolet. Mmielestäni toisen ihmisen arvostus ei ole kiinni tämän luonteesta.

Silti näen, että kaikki riippuu haluista. Jos vain haluan jatkaa yhteiselämää, keinot löytyy. Jos en halua, en halua tällaista elämää, niin ei keinojakaan löydy.

Eli viestisi petetyksi tulleelle, joka ei kyennyt antamaan pettämistä anteeksi, on se, että hän olisi saanut kyllä suhteen toimimaan, jos olisi halunnut sitä tarpeeksi?

Minut on petetty 20 aviovuoden jälkeen. Mies rakastui työkaveriinsa. Olisin ollut valmis antamaan sen anteeksi ja lähtenyt rakentamaan suhdetta uudelta pohjalta. Mutta mies ei halunnut. Hän ei halunnut luopua minusta eikä toisesta naisesta. Sellainen suhteen rakentaminen ei toimi. Jos hän olisi halunnut jatkaa kanssani, niin siihen olisi löytynyt keinot.