Alkaisitko parisuhteeseen sellaisen kanssa, jonka mielestä elämänmittaiset suhteet eivät ole useinkaan mahdollisia eivätkä edes tavoiteltavia?

Jos nyt tiivistän vielä (edellinen, nro 60) että alkaisin suhteeseen periaatteella "ollaan yhdessä niin kauan, kun se tuntuu molemmista hyvältä". Se voi kestää vuoden tai loppuelämän. Ei tarvitse luvata muuta kuin olla rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi suhteeseen, koska omiin arvoihini kuuluu ennemmin yhteisen onnen rakentaminen toisen kanssa

Ap kirjoitti:

Minulle on parisuhteissa vain yksi päämäärä: maksimoida se onnellisuus, jota voimme yhdessä kokea

Nyt et ymmärtänyt. Rakentaa ja kokea ovat kaksi aivan eri asiaa. Esimerkkinä, että haluan kyllä kokea mahdollisimman paljon onnen hetkiä ystävieni kanssa, mutta en haluaisi rakentaa yhteistä onnea heidän kanssaan. Eihän henkilön oikeastaan tarvitse olla edes ihmiselle tärkeä, jotta voisi kokea onnen hetkiä hänen kanssaan! Mutta jotta olisi valmis rakentamaan yhteisen onnen hänen kanssaan, on hänen pakko olla tärkeä. Hoksaatko eron? Koettu onni on koettu ja siitä tulee sen jälkeen yksi mukava muisto muiden menneiden asioiden joukossa. Rakentaminen tähtää pysyvämmän pohjan luomiseen, onnellisuuteen myös tulevaisuudessa. En minä halua istua muistelemassa vanhoja onnen hetkiä, kun olisin voinut rakentaa pohjan jollekin sellaiselle, joka tarjoaa menneen lisäksi onnea tässä hetkessä ja tulevaisuudessakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietit siis huijaavasi jonkun kanssasi suhteeseen.

Ei suinkaan. En koskaan lupaa sellaista, mitä en usko voivani pitää, ja olen kyllä rehellisesti sitä, mitä olen. Mutta tämä ei ole sellainen asia, jota mietin erityisemme paljon tai joka olisi minulle tärkeä. Lähinnä mietin, onko realistinen elämänasenne yleensä plussa vai miinus, ja kannattaako sitä tuoda erityisesti esiin.

Se että mietit kannattaako tuota asennettasi tuoda esiin osoittaa sen että mietit niitä hyötyjä mitä sen salaaminen sinulle toisi.

Parisuhteen saaminen on vaikeampaa jos olet avoin. Moni kääntyy kannoillaan kun kuulee mitä ajattelet. Ihmiset nyt vaan toivovat pitkäaikaista, jopa elämänmittaista suhdetta itselleen.

Toinen on se jos olet rehellinen niin kumppaniksi valikoituisi todennäköisemmin samoin ajatteleva ja riski siitä että tulet jätetyksi ( sen sijaan että itse olet jättäjä) kasvaa ilman muuta.

Kumppanisi ei olisi sellainen ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön- tyyppi vaan ehkä enemmän katsotaan nyt, kestää minkä kestää.

Tuntuu vähän että haluat varata itsellesi oikeuden realismiin mutta et kuitenkaan hyväksy ihan täysin sitä toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen pystyy antamaan anteeksi. Siihen voi vain tarvita apua. Vertaistukea, kirjoja, eri näkökulmia.

Tästä seuraa siis, että jos joku ei ole antanut anteeksi itseensä kohdistunutta vääryyttä, se johtuu siitä, ettei hän ole halunnut antaa sitä anteeksi?

Tämä menee jo semantiikan puolelle, mutta tavallaan tässä on perää. Kaikilla meillä on asioita, jotka ovat tärkeämpiä kuin parisuhteen jatkaminen. Kun parisuhteen jatkaminen uhkaa esimerkiksi fyysistä turvallisuutta, mielenterveyttä, itsekunnioitusta, hyvinvointia, onnellisuutta tai omaatuntoa, on syytäkin olla haluamatta jatkoa.

Tai ei ole pystynyt antamaan anteeksi. Pää kelaa asiaa kuin rikkinäistä levyä, ja sen katkaisemiseen tarvitaan apua.

Av:lla olen monesti lukenut, että kaikilla ei ole haluakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Osa noista ovat arvoja. Ne pitäisi keskustella auki mahdollisimman varhain. Kyllä ihminen, joka haluaa lapsia tai ulkomaille, on yleensä tiennyt sen jo lapsesta asti. Vaikka nämä halut tulisivatkin iän myötä, niin tunnen ihmisiä, jotka silti ovat pysyneet yhdessä: toinen asuu Suomessa ja toinen on viikot ulkomailla. Se tietää reissaamista, mutta jos HALUAA molemmat, niin hyvin moni saa asian järjestymään (tietty jos haluaa Australiaan, niin tilanne toinen).

Hyvin, hyvin monta parisuhdetta tiedän, jossa toinen on halunnut lapsen ja toinen ei. On erottu, mutta sitten se, jolla asia on hivenen vähemmän tärkeä, on antanut periksi. Ja tehty sopimuksia, että enemmän lasta haluava kantaa suuremman vastuun tms. Koska hän on Halunnut parisuhteem jatkamista.

Pettämisen yli voi päästä ja sen voi antaa anteeksi.

Lipido voi olla vaikeampi, mutta joskus mietin, onko kaikki keinot jo kokeiltu? Onko käyty tantraseksikurasilla tai seksuaaliterapeutilla? Jos minun mieheni seksihalut loppuvat, niin en minä miestä halua vaihtaa. Käytän vain useammin lelujani.

Ihminen muuttuu läpi elämän. Molemmat osapuolet. Mmielestäni toisen ihmisen arvostus ei ole kiinni tämän luonteesta.

Silti näen, että kaikki riippuu haluista. Jos vain haluan jatkaa yhteiselämää, keinot löytyy. Jos en halua, en halua tällaista elämää, niin ei keinojakaan löydy.

Eli viestisi petetyksi tulleelle, joka ei kyennyt antamaan pettämistä anteeksi, on se, että hän olisi saanut kyllä suhteen toimimaan, jos olisi halunnut sitä tarpeeksi?

Minut on petetty 20 aviovuoden jälkeen. Mies rakastui työkaveriinsa. Olisin ollut valmis antamaan sen anteeksi ja lähtenyt rakentamaan suhdetta uudelta pohjalta. Mutta mies ei halunnut. Hän ei halunnut luopua minusta eikä toisesta naisesta. Sellainen suhteen rakentaminen ei toimi. Jos hän olisi halunnut jatkaa kanssani, niin siihen olisi löytynyt keinot.

Aivan.

Minunkin pitkä suhteeni päättyi tilanteeseen, jossa mies oli rakastunut toiseen naiseen eikä halunnut luopua kummastakaan. Hän oli aivan liian suoraselkäinen pettääkseen (minkä tiesin alusta asti ja se olikin yksi tekijä miksi rakastuin häneen), joten pettämistä ei tapahtunut. Silti suhdetta oli mahdotonta jatkaa, koska mies ei vain halunnut sen jatkuvan ilman tuota toista naista. Itsekin olin ollut aiemmin ihastunut suhteen ulkopuoliseen mieheen, mutta asetin suhteeni itsekkäiden, lyhytaikaisten halujeni edelle, ja ihastus meni ohi ajan kanssa, kun puhuimme siitä ja sen syistä mieheni kanssa riittävän avoimesti. En myöskään itse tuossa tilanteessa pettänyt miestäni.

Ihminen pystyy kaikenlaisista tilanteista kyllä menemään eteenpäin jos vain itse niin HALUAA ja valitsee. Kyllä tässä on aika syvällä olevat arvot pelissä, ja tuosta aiemmasta suhteestani viisastuneena en enää menisikään yhteen ap:n kaltaisen miehen kanssa, joka ei selvästikään ymmärrä niiden ratkaisevaa merkitystä noissa tilanteissa.

Mitään "lupausta" ikuisesta rakkaudesta en kumppaniltani tarvitse enkä edes halua. Kukaan ei voi nähdä tulevaisuuteen. Voi olla että kumppani vaikka sairastuu skitsofreniaan ja sen seurauksena, persoonallisuuden muututtua radikaalisti toisenlaiseksi, lakkaa rakastamasta tmv. Kukaan ei voi luvata minulle, ettei käy tuollaista tai jotain muuta täysin itsestä ja omista valinnoista riippumatonta tilannetta. Mutta jos en näe että miehellä on selkeä HALU rakastaa kumppaniaan loppuelämän ajan ja asettaa tämä rakkaus oman lyhyen tähtäimen edun edelle, en lähde hänen kanssaan suhdetta rakentamaan. Kun itselläni tuo halu ja kyky on, suhteesta tulisi aivan liian epätasapainoinen henkilön kanssa, jolla ei vastaavaa halua ole, ja joka voisi täten päätyä käyttämään tuota ominaisuuttani omaksi hyväkseen.

Tällaisesta kumppanista ap:kin todennäköisesti haaveilee, onhan sellaisen ihmisen kanssa ihanaa olla parisuhteessa. Miksi hän muuten edes pohtisi, kertoako omasta näkemyksestään toiselle vai ei? Eikö ole itsestäänselvyys, että omat arvot ja ajatukset kannattaa välittää toiselle rehellisesti, jotta kumpikin tietää missä mennään ja kykenee tekemään valistuneita päätöksiä?

Muita vaihtoehtoja ei ole kuin pystyyn kuollut pitkä suhde tai monta lyhyttä? Hoh hoijaa taas näitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Nainen haluaa muokata miestä mieleisekseen, nainen ei halua kehittää itseään miestä miellyttääkseen.

Miksi haluaisin suhteeseen naisen kanssa, jolle mies on kuin koira, jota pitää kouluttaa.

Parisuhteen "kehittäminen", suhteen eteen työn tekeminen, feminististä natsismia ja miehen alistamista koiran asemaan.

Suunnilleen noin ajattelen itsekin, mutta parisuhteelle ei ole kovin hyvä lähtökohta "tääkin loppuu jossain vaiheessa" -ajattelu. Eli en ainakaan ääneen puhu näistä ajatuksista vaan suhteessa eletään ihan päivä kerrallaan. Kuulostaisi aika ikävältä jos sanoisin kumppanille, että kyllästyn ihmisiin helposti, vaikka muun muassa tämän takia suhteet alkavat väljähtyä parhaimmankin tyypin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Yhdellä on korkea libido ja toista lakkaa seksi kiinnostamasta kokonaan.

Yksi haluaa lapsia ja toinen ei.

Yksi haluaa toteuttaa haaveensa toiseen maahan muuttamisesta, ja toinen ei pysty lähtemään ympäristöstä, johon on juurtunut.

Yksi pettää ja toinen ei pysty antamaan sitä anteeksi.

Yksi kehittyy suhteen aikana erilaiseksi ihmiseksi kuin oli suhteen alussa, ja toinen ei halua kumppanikseen sellaista ihmistä.

jne. jne.

Tietenkin voit sanoa, että jos suhde kariutuu, osapuolet eivät vain ole halunneet tarpeeksi, mutta elämänkokemukseni osoittaa, että elämä ei ole Disney-satua eikä haluamalla saa sovitettua yhteen tarpeita, toiveita ja onnellisuuden edellytyksiä, jotka ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa.

Tuossa luettelossasi oli monta kohtaa jotka pitää puhua jo suhteen alussa.

Jos ei olla teini- ikäisiä niin monet arvot ja tulevaisuuden toiveet ovat jo vakiintuneet aikuisella ihmisellä.

Kompromisseja joutuu tekemään, mutta niin on aina elämässä.

Ihan yksinkin eläen.

Olisit halunnut ammattiin X mutta et kertakaikkiaan onnistunut pääsykokeissa useiden yritysten jälkeenkään jne.

Selvä se että joskus toinen muuttuu niin paljon ettei yhdessä voi enää olla.

Mutta jos lähtökohta on se että näin todennäköisesti käy, niin siitä tulee itseään toteuttava ennuste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.

Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.

Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.

Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.

Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?

Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.

Nainen haluaa muokata miestä mieleisekseen, nainen ei halua kehittää itseään miestä miellyttääkseen.

Miksi haluaisin suhteeseen naisen kanssa, jolle mies on kuin koira, jota pitää kouluttaa.

Parisuhteen "kehittäminen", suhteen eteen työn tekeminen, feminististä natsismia ja miehen alistamista koiran asemaan.

auts, ihan pahaa tekee elämäsi. Oletko kuullut vetovoiman laista? Vedät puoleesi sitä, mitä ajattelet.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitoutuminen ja turvallisuus parisuhteessa tarkoita sitä että täytyy tyytyä sokeasti huonoon koko loppu elämä. Pitää vain olla äärimmäisen valikoiva pariutumisvaiheessa, miettiä ja perustella itselleen mitä haluaa ja mitä ei halua.

Luulen huomaavani ap:niin viestissä aika paljon surua tuon mainitun entisen parisuhteen jäljiltä. Vaikka en itse usko sielunkumppaneihin, niin uskon että noin tärkeän parisuhteen loppu varmasti satuttaa ja on osasyynä siihen ettei uskoa riitä enää sitoutumiseen.

Sitten kun tuntuu valmiita, kannattaa tehdä "ruumiinavaus" entiselle parisuhteelle ja rehellisesti ja brutaalisesti käydä läpi kaikki virheet, syyt ja seuraukset. Sitten voit siirtyä elämässä eteenpäin vähän tietoisempana siitä mitä parisuhteessa ei kannata tehdä.

Allekirjoitan täysin. Lisäksi pitää tietysti kyetä olemaan onnellinen myös yksin, koska jos siihen ei pysty, ei käytännössä kykene olemaan äärimmäisen valikoiva. Valikoivalla ihmisellä on aina riski jäädä loppuelämäkseen yksin.

Lisään vielä, että ap vie tapailemaltaan naiselta mahdollisuuden harjoittaa tätä äärimmäistä valikoivuutta, jos hän ei ole rehellinen omasta asenteestaan.

t. 66

En aloittaisi suhdetta tuollaisen kanssa. Realistina tiedän, ettei välttämättä mikään parisuhderintamalla ole ikuista, mutta lähden ajatuksesta, että omat suhteeni ovat. Jos osoittautuu toisin, sitten mennään sen mukaan. Lähtökohtaisesti tuollainen ajatusmaailma on minulle no go.

Menisi sukset ristiin niin pahasti, etten haluaisi parisuhteeseen.

Minäkin olen realisti ja tiedän, että läpi elämän olevia parisuhteita on vähän. Se on kuitenkin tavoitteeni ja jos löydän jonkun, on hänen parempi olla niin hyvä, että haluan olla hänen kanssaan koko elämäni. Toki tämä näyttäytyy joillekin lapsellisena, mutta minusta on nykypäivänä menty liian paljon kuvailemaasi suuntaan. Ollaan suhteessa 5 kuukautta tai vuotta ja sitten erotaan, kun ei se kultsipuppeli ollutkaan niin ihana, mitä alkuhuumassa tai heti, kun tulee eteen pieni vaikeus. Toki kannatan eroamista silloin, jos kumppani on väkivaltainen tai muuta sellaista paljastuu, mutta suhteen rutinoitumisen takia on typerää erota.

En alkaisi ENÄÄ.

En alkaisi ENÄÄ.

Kommentoin vain ap:n aloitusta lukematta ketjun kommentteja läpi:

Ap, minusta kuulostaa siltä, että koska sinulla on huonoja kokemuksia parisuhteista (huono malli lapsuudenkodista, pieleen mennyt parisuhde "sielunkumppanin" kanssa), olet itse tehnyt sen johtopäätöksen, ettei mikään parisuhde voi kestää hyvänä. Tämä on itseään toteuttava ajatusmalli, jota tiedostamattasi toteutat ihmissuhteissasi. Mikään pitkä parisuhde ei säily auvoisana ilman että molemmat osapuolet ovat sitoutuneet siihen ja tekevät jatkuvasti töitä sen eteen. Jos takaraivossasi on ajatus, että "tämä kuitenkin päättyy eroon", et ole sellainen kumppani, joka sellaiseen sitoutumiseen ja pitkäjänteiseen työhön edes pystyy. Eli kannattaa ihan vain tiedostaa omat henkilökohtaiset rajoitteensa eikä olettaa, että automaattisesti kaikkien muiden ihmisten tunne-elämä ja kyvyt olisivat samalla tasolla kanssasi.

Ja todella outo ja jopa naiivi kuvitelma, että pitkät parisuhteet perustuisivat vain ja ainoastaan johonkin arjen pyörittämiseen ja tottumukseen, jossa vain väkipakolla sinniteltäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Minä tuon realismin tosi nopeasti deittailuvaiheessa esiin. Minusta se on vain rehellistä, koska olen sellainen. Se ei tarkoita, ettenkö voisi joskus pitää romanttisia kynttiläillallisia, että en olisi uskollinen tai välittäisi toisesta tosi paljon, mutta en vaan voi luvata mitään ikuista rakkautta silmiin tuijottaen. En ole pystynyt ikinä naimisiinkaan menemään siitä syystä, vaikka on lapsia ja pitkä suhde takana.

Ehkä jokin minussa haluaa uskoa, että jossain on semmoinen vastakappale olemassa, että galaksit räjähtää ja maailmankuvani kääntyy täysin, mutta etsimällä semmoista ei tahdo vastaan tulla.

Osa pitää realismista, useampi ei. Olen ainakin alkuun yrittänyt vähentää ääneen pohdintaa, koska se saa naiset epävarmoiksi ja ylitulkitsemaan asioita.

Huoh. Miksi olla pitkässä suhteessa ja tehdä niitä lapsia, jos ei kuitenkaan ole tunnetta, että tämän ihmisen kanssa haluan sitoutua ja viettää elämäni? Ne lapset jäävät tuollaisessa kuviossa häviäjien rooliin, kun vanhempi jossain vaiheessa toteaa, että se yhdessä tehty perhe ei olekaan tarpeeksi tajunnanräjäyttävä kokemus hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tuon realismin tosi nopeasti deittailuvaiheessa esiin. Minusta se on vain rehellistä, koska olen sellainen. Se ei tarkoita, ettenkö voisi joskus pitää romanttisia kynttiläillallisia, että en olisi uskollinen tai välittäisi toisesta tosi paljon, mutta en vaan voi luvata mitään ikuista rakkautta silmiin tuijottaen. En ole pystynyt ikinä naimisiinkaan menemään siitä syystä, vaikka on lapsia ja pitkä suhde takana.

Ehkä jokin minussa haluaa uskoa, että jossain on semmoinen vastakappale olemassa, että galaksit räjähtää ja maailmankuvani kääntyy täysin, mutta etsimällä semmoista ei tahdo vastaan tulla.

Osa pitää realismista, useampi ei. Olen ainakin alkuun yrittänyt vähentää ääneen pohdintaa, koska se saa naiset epävarmoiksi ja ylitulkitsemaan asioita.

Huoh. Miksi olla pitkässä suhteessa ja tehdä niitä lapsia, jos ei kuitenkaan ole tunnetta, että tämän ihmisen kanssa haluan sitoutua ja viettää elämäni? Ne lapset jäävät tuollaisessa kuviossa häviäjien rooliin, kun vanhempi jossain vaiheessa toteaa, että se yhdessä tehty perhe ei olekaan tarpeeksi tajunnanräjäyttävä kokemus hänelle.

Tähän minäkin haluaisin saada vastauksen. Miksi helvetissä niitä lapsia tehdään, jos jo alust asti tietää, ettei puoliso ole loppuelämän eikä edes paras mahdollinenkaan.

En.

Ellen itse juuri sillä hetkellä hakisi merkityksetöntä suhdetta. Olen käyttänyt kaltaisiasi hupeihin, mutta siinäkin tapauksessa he olivat vain hyvännäköisiä, hyvin varustettuja ja varakkaita. Köyhä, köyhämielinen ja sitoutumishaluton ei ikinä kelpaisi oikeaan suhteeseen.

En alkaisi.