Väsynyt lastentarhanopettaja

Up

Minulla on erityislapsi, joka ei osaa itse kertoa päivästään mitään ja jolla on vaikeuksia esim. syömisen kanssa. Siksi haluan kuulla tarkalleen onko syönyt ja minkä verran, onko nukkunut ja miten pitkään, jne. Jos olisi normaalisti kehittynyt lapsi, niin en varmaan kyselisi ainakaan niin paljoa, ja lapsi voisi itsekin kertoa jonkun verran. Meidän päiväkodissa puolet henkilökunnasta kertoo päivästä hyvin ilman kyselyäkin, puolet vasta kysyttäessä ja silloinkin tosi lyhyesti. Onko olemassa sääntöä, että pitääkö vanhemmille raportoida päivän tapahtumat?

Vierailija kirjoitti:

Lto on yksi epäarvostetuimpia ammatteja, siksi itse olen vain lastenhoitaja. Rakastan lapsia ja heidän sutjautuksia ympäröivästö maailmasta, mutta... Vaatimuksia lisätään jatkuvasti ilman että olisi aikaa tehdä ja suunnitella. Lastenhoitajilla ei ole tes/ves päiviä vaikka yhä enemmän odotetaan lastenhoitajien suunnittelevan ja toteuttavan toimintatuokioita. Ltot ovat korkeakoulutettuja, yliopistonkäyneitä ja palkka hurjat 200€ enemmän kuin amis hoitajalla. Ja sitten ihmetellään miksi on lto pula.

Tsemppiä teille, me hoitajat ja lapset tarvitaan teidän tietämystä ja opastusta. Kumpa työnantajat tajuaisivat sen!

Uusi vasuhan toi hoitajille valtavan helpotuksen. Ei enää lapsen henkilökohtaisen vasun tekemistä, ei toiminnan suunnittelua tai vastuuta mistään käytännön asioista. Minä olen tykännyt! Opet hoitavat kaiken ja minä siinä sivussa pikkasen ilmaisen mielipidettäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asennemuutoksesta kaikki lähtee, tuskin vaihtamalla paranee. Kuitenkin työ on lasten leikittämistä ja vahtimista, vaihtaisin oman vastuullisen asiantuntijätyöni tuohon koska vaan. Helpottavaa olisi hypätä jatkuvan suorittamisen kehästä leppoisampaan työhön. Lasten hassutteluthan on jokapäiväinen valopilkku sinulle, tsemppiä!

Lastentarhanopettajan työ on mm. seuraavia:

- työtä vuoroissa. Tavallisessa (Espoon) kaupungin päiväkodissa lto:n työvuoro voi alkaa (hieman talosta riippuen) klo 6-9.30:n välillä. Vastaavasti työvuoro päättyy n. klo 14-17.30 välillä. 

- pedagoginen vastuu (tavallisimmin) 21 lapsen ryhmässä, jos lapset ovat 3-5-vuotiaita

- pedagogisen toiminnan suunnittelu, päävastuu toteutuksesta

- Käytöstapojen, sosiaalisten taitojen, itsesäätelytaitojen opettamista lapsille

- Ruokailutapojen opetusta, pukeutumisen opetusta, siisteyskasvatusta

- Lasten riitojen selvittelyä, hysteerisenä huutavan lapsen tai lapsien rauhoittelua

- Päiväunille silittelyä

- Jokaisessa ryhmässä on nykyään keskimäärin vähintään 1 lapsi, jonka paikka ei olisi tavallisessa ryhmässä. Tällainen lapsi saattaa vaatia yhden aikuisen välitöntä huomiota koko hoitopäivänsä ajan. Omassa ryhmässäni näitä lapsia on tällä hetkellä kolme. 

- Palavereissa juoksemista. Viikoittain tähän kuluu n. 4 työtuntia

- työtä lähes tauotta: ruokataukoja ei ole. Sen sijaan jokaiseen päivään kuuluu 12 minuutin kahvitauko

- jokaiselle ryhmän lapselle henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman kirjoittamista

- jokaisen lapsen vanhempien kanssa varhaiskasvatuskeskustelujen käymistä (45-60min/keskustelu) kaksi kertaa vuodessa

- yhteydenpitoa erityisopettajiin, suomi toisena kielenä -opettajiin, neuvolaan, puheterapeutteihin, psykologeihin...

- osallistuminen uuden tiimikaverin rekrytointiin haastattelemalla johtajan kanssa useita hakijoita

- sähköpostien kirjoittamista, sähköposteihin vastaamista...

-Lattian lakaisemista, pöytien pyyhkimistä, pyykinpesua, lakanoiden vaihtamista, pöytien kattamista, leivän voitelua... Kirjallisten ohjeiden mukaan päiväkodin ostopalvelusiivoojalle kuuluu vain "ylläpitosiivous" ei "sotkujen siivous". Ja esim. pyykkiä pesevät laitoshuoltajat katosivat jo vuosia sitten. Keittiöhenkilö tiskaa ja latoo ruoat kärryyn. Lto ja hoitajat valmistelevat ruoat tarjoilukuntoon.

- keskustelua vanhempien kanssa joka päivä aamuin ja iltapäivisin. Otetaan vastaan kiitokset päivästä ja hyvin sujuneista retkistä. Saadaan tunnustusta siitä, että kutsuttiin vanhemmat äitien- ja isänpäiväkahveille.

- Otetaan vastaan myös haukut siitä, että sijainen oli pukenut lapselle siniset fleecehousut punaisten villahousujen sijaan. Tai lapsen nimikoimaton unikaveri on kateissa. Nimikoimattomista sukista on hävinnyt toinen. Lapsen lokeroa ei ole siivottu. Vanhemmat eivät ymmärrä, että lasten tavaroista huolehtiminen ei ole henkilökunnan vastuulla. Meidän tehtävämme on olla lasten kanssa. Vanhemmat voivat siivota lokeron kerran päivässä ja katsoa, että oman lapsen tavarat ovat paikallaan.

- Vähintään alempi korkeakoulututkinto

- Palkka (lähtö) 2387 euroa kuukaudessa, ei yö-, ilta- tai ylityölisiä. 

- Lastenhoitajalla on 3 vuotta lyhyempi koulutus, mutta palkkaero on vain n. 300 euroa

21 lapsen ryhmän päivittäinen opettaminen, kasvattaminen ja hoitaminen kaikkine oheistoimintoineen ei ole kevyttä työtä. Oman rankkuutensa työhön tuo tietoisuus siitä, ettei työtä arvosteta. Rankkaa on myös se, että ryhmissä on ajoittain kova meteli.

Ääniongelmat alan ammattilaisilla ovat yleisiä. Samoin kuulo-ongelmat, sisäilmaongelmista johtuvat hengitystieinfektiot sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Muistinko mainita, että kaupunki ei tarjoa työterveyshuoltoa akuuttitilanteessa? Sairauslomaa haetaan terveysasemalta, josta tulee perässä normaali lasku käynnistä. 

Onko ihme, ettei väki pysy alalla? Palkka on olematon, vastuu valtava, arvostus nolla, työ äärettömän rankkaa...

Tätä listaahan voisi vielä jatkaa.

Työ on myös ulkoilua 1-2 kertaa päivässä (n. 45-120min kerrallaan) säällä kuin säällä: kivalla pilvipoudalla, paahtavalla kesähelteellä, vesi- ja räntäsateessa, -15 asteen pakkasella... 

Haluaisin myös avata tuota "pedagogisen toiminnan" käsitettä. Se voi olla esimerkiksi leikkiä, laulua, liikuntaa, kuvataidetta, kädentaitoja, leivontaa, metsäretkiä jne. 

Mutta kuka höpönassu pitää tällaista toimintaa helppona ja kevyenä? Siis 21 lapsen ryhmässä? Useinhan ryhmää voidaan ja kannattaakin jakaa kahtia tai kolmeen osaan, mutta sekin vaatii jo mietintää. Jotta pienryhmä toimisi, kasvattajan on mietittävä tarkkaan, ketkä lapset mihinkin laitetaan. Liikuntaa, musiikkikasvatusta, metsäretkeä ja leivontaa täytyy suunnitella. Jos toimintaa ei ole suunniteltu, lapset eivät jaksa sitoutua siihen. Ja vaikka olisi suunnitellut kuinka, lapset pienryhmän sisälläkin ovat erilaisia. Osa tykkää musiikista, osa ei niin välittäisi. Osa jaksaa keskittyä, osa ei kertakaikkiaan kykene. Jo pelkästään se vaikuttaa, onko lapsi 3- vai 5-vuotias. 3- ja 5-vuotiaat tarvitsevat ja osaavat (ikätasollaan) aivan eri asioita. Ja entä sitten, kun ryhmässä on kaksi 5-vuotiasta, joiden sosiaaliset ja itsesäätelyn taidot ovat 3-vuotiaan tasolla...

Kyllä minä haluaisin nähdä, kun joku isä tai äiti, "joka koska tahansa vaihtaisi oman työnsä tähän kevyeen leikkimiseen ja laulamiseen", alkaisi "leikkittää ja laulattaa" 21:tä 3-5-vuotiasta. Pelkkä ryhmän hallinta olisi hukassa. Niin, ryhmän hallintakin on koulutuksen tuomaa tulosta. 

Ja jos joku nyt sanoo, että onhan sillä lto:lla kaksi lastenhoitajaa tekemässä sitä työtä, niin ei aina ole. Aina ei saada sijaista sairausloman ajaksi. Jos tiimikaveri käy aamulla labrassa ennen iltavuoroon saapumistaan. Tai jos aamuvuorossa oleva tiimikaveri pääsee kotiin jo klo 14, kun lapsia jää jäljelle vielä 20! Päivään mahtuu huikean paljon tilanteita, joissa toimitaan vain yhdellä tai kahdella aikuisella, vaikka ryhmässä periaatteessa on kolme työntekijää. [/

Minä en nyt mitenkään halua ilkeillä. Kysyisin että eikö opintojen aikana tule selväksi millaista työ on? Kyllähän jokaisessa työssä on eri tehtäviä ja vastuita, minäkin voisin kirjoittaa tuollaisen listan töistäni. Pidän kuitenkin ihan normaalina niitä, ne kuuluvat ammattiini ja sillä hyvä.

Lastentarhanopettajilta tulee aika usein tällaisia kirjotuksia, eikö siis koulutuksessa annettu kuva alasta vastaa todellisuutta? Onhan siellä harjoittelut, kyllä kai siellä näkee millaista työ on.

Olen valmistunut 24 vuotta sitten. Ala on muuttunut siinä ajassa moneen kertaa kuten mikä tahansa työ Suomessa. Eikä aina hyvään suuntaan. Lapsiryhmien kokoa on kasvatettu rajusti, erityislapsia on enemmän, vaatimustaso on ihan eri kuin 1990-luvulla kun valmistuin. Minäkin pidän monia asioita ammattiini kuuluvana mutta pidän myös asiallisena sitä että työnantaja antaa resurssit niiden asioiden toteuttamiseen. Tällä hetkellä se ei toteudu. 24 lasta tiloissa mitä on suunniteltu 15 lapselle. Sisäilmaongelmaa on, eikä siitä saa puhua varoituksen uhalla. Vanhempien vaatimukset on kertaa sata verrattuna siihen aikaan kun valmistuin. Jos vasu oli 15 vuotta sitten yksisivuinen, on se nyt kahdensansivuinen ja jos lapsen äidinkieli on esim. viro, tulee päälle S2-lomake. Onhan se vähän enemmän kuin ennen. Aikaa ei ole kuitenkaan yhtään enempää. Opiskelijoiden ohjaamisesta olen kylmästi kieltäytynyt, se lisää työtä mutta palkkaa ei saa lisää.

t. vanha ja väsynyt lh

Vierailija kirjoitti:

Minulla on erityislapsi, joka ei osaa itse kertoa päivästään mitään ja jolla on vaikeuksia esim. syömisen kanssa. Siksi haluan kuulla tarkalleen onko syönyt ja minkä verran, onko nukkunut ja miten pitkään, jne. Jos olisi normaalisti kehittynyt lapsi, niin en varmaan kyselisi ainakaan niin paljoa, ja lapsi voisi itsekin kertoa jonkun verran. Meidän päiväkodissa puolet henkilökunnasta kertoo päivästä hyvin ilman kyselyäkin, puolet vasta kysyttäessä ja silloinkin tosi lyhyesti. Onko olemassa sääntöä, että pitääkö vanhemmille raportoida päivän tapahtumat?

Eiköhän ne ole ihan yhtä kirjavat kuin minkä verran on päiväkotejakin. Maalaisjärkeä käyttäen ja perheen toiveita kunnioittaen.

Vanhempana voi myös itse kysyä asioita. "Onko Pentti syönyt tänään ja kuinka paljon?" Jne. Jos tuntuu vaikealta niin voi sanoa että toivoisin että minulle kerrotaan joka päivä asiat x ja y pyytämättä.

Itse vanhempana taas en tarvitse pitkää selostusta," päivä on mennyt hyvin" on aivan riittävä toteamus.

T. Lastenhoitaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaisia otetaan toisiin paikkoihin paremmin kun toisiin.

Itse oon avustajana ja usein sijaistan. Mutta pakko sanoa että hirveä määrä on nykyään paperihommia ltolla. Lisäksi pitää jatkuvasti suunnitella kaikkea ja järjestellä oppimisympäristöä. Välillä mietin eikö vähempikin riittäisi. Se aika on pois aina lapsilta.

Näissä päiväkodeissa mihin ryhmiin on palkattu osaava ja tykätty RYHMÄAVUSTAJA on lastentarhanopettajien jaksaminen ja lasten pk:ssa viihtyvyys aivan toisella tasolla.

Totta. Mutta yleensä joudun olemaan jossain ryhmässä sijaisena. Ja lisäksi olen kahden ryhmän avustaja. Eka viikko meni ilman saikkuja, nää 2 viikkoo taas oon ollut sijaisena 50%

Minä vaihdoin alaa. En jaksanut enää. Elämä oli ihan täyttä helvettiä.

Oman lapsen kanssa ei jaksanut olla yhtään. Tuntui pahalta, kun iltaisin joko tiuski omalle lapselle tai sitten makasin peltorit korvilla itkua pidätellen pimeässä makkarissa.

Nyt opiskelen uutta alaa enkä voisi olla onnellisempi. Jaksan olla oman perheen kanssa ja muutenkin elämä on paljon stressittömänpää, vaikka uusi ala vaatii älyllisesti kymmenen kertaa enemmän kuin kasvatustieteet ja opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen on aikataulullisesti välillä haastavaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on erityislapsi, joka ei osaa itse kertoa päivästään mitään ja jolla on vaikeuksia esim. syömisen kanssa. Siksi haluan kuulla tarkalleen onko syönyt ja minkä verran, onko nukkunut ja miten pitkään, jne. Jos olisi normaalisti kehittynyt lapsi, niin en varmaan kyselisi ainakaan niin paljoa, ja lapsi voisi itsekin kertoa jonkun verran. Meidän päiväkodissa puolet henkilökunnasta kertoo päivästä hyvin ilman kyselyäkin, puolet vasta kysyttäessä ja silloinkin tosi lyhyesti. Onko olemassa sääntöä, että pitääkö vanhemmille raportoida päivän tapahtumat?

Ymmärrän tämän hyvin. Aina ei tarvitse olla edes erityislapsi, jotta päivästä kertominen ei onnistuisi. Ihan "tavallisenkin" lapsen voi olla vaikeaa muistaa, mitä kaikkea päivän aikana on tapahtunut. Toki myös ns. erityislapsen.

Myös lapsen ikä vaikuttaa tähän paljon. Moni 5-6-vuotias  kertoo päivästään jo itse sujuvasti, mutta useimmat 2-3-vuotiaat eivät osaa kertoa tai kertakaikkiaan muista, mitä päiväkodissa on tehty. Monilla lapsilla oma mielikuvitus myös värittää tapahtumia. Pienen lapsen aikakäsitys on niin toisenlainen kuin aikuisella. Se, kenen kanssa aamulla leikit tai mitä aamupäivällä teit ei ole enää relevanttia tai ajankohtaista, jos sen jälkeen on syöty lounas, nukuttu päiväunet, syöty välipala ja leikitty iltapäivän leikit. 

Jotkut lapset ovat myös erityisen herkkiä vanhempien toiveille. Jos lapsi tietää, että vanhemmat haluavat hänen nukkuvan päiväunet tai syövän lautasen tyhjäksi, lapsi voi kertoa nukkuneensa ja syöneensä, jotta miellyttäisi omia vanhempiaan. 

Jotkut vanhemmat ovat varsinkin lapsen siirtyessä uuteen ryhmään tai parhaan kaverin muuttaessa muualle hyvin kiinnostuneita siitä, miten lapsi viihtyy, mitä hän päiväkodissa tekee ja onko hänellä kavereita. 

Se, mitä pitkän hoitopäivän aikana tapahtuu ei ole lapsen elämässä pienessä roolissa, koska arkipäivisin useimmat lapset viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan päiväkodissa. Siksi minusta olisi todella törppöä, jos en osaisi kertoa vanhemmille, kuinka päivä on sujunut. Jos vanhemmat eivät jää kuuntelemaan, en minäkään jää tarinoimaan, mutta vältän myös sanomasta vain, että "hyvä päivä oli". Sehän ei tarkoita mitään. 

Ei kai siitä mitään virallista ohjetta ole, pitääkö lapsen päivästä raportoida, mutta ammatilliseen käytökseen kyllä kuuluu, että niin ollaan vähintään valmiita tekemään. Enkä minä suinkaan paina mieleeni 21 lapsen touhuja koko työvuoroni ajalta. Meillä on ryhmässä lapsilista, josta näemme koko päivän ajan, ketkä lapset ovat saapuneet, ketkä ovat paikalla ja ketkä on haettu. Lapsilistaan myös kirjoitetaan, mitä lapsi on tehnyt, miten syönyt, onko nukkunut ja lisäksi mahdollisista haavoista sormissa tai kolhuista polvissa. Vanhemmat sitten päättäkööt, ovatko tästä informaatiosta kiinnostuneita. 

Joka työssä on huonot puolensa! Kun olin vanhuksia hoitamassa, siellä vasta kiirettä oli. Melkoinen vastuu, että kaikki saa ateriansa ja lääkkeensä ajallaan, märät vaipat ehditään vaihtaa, suihkussa käyttää, kirjata, konsultoida lääkäriä, soittaa ambulanssia, odottaa yhdessä vanhuksen kanssa sitä ambulanssia, viedä haisevat roskat, siivota enimmät eritteet jne. Kerran oltiin työvuorossa kahdestaan sijaisen kanssa, kun omainen tuli huutamaan klo 10 aamulla, miksi hänen äitinsä on vielä sängyssä, eikä ole edes päivävaatteita puettu. Oltiin juuri vasta saatu annettua kaikille klo 8 aamulääkkeet ja aamupalat. Eikä kyse ollut siitä, etteikö sijaisia saisi pyytää, vaan ettei kukaan ehtinyt soitella sijaisille. Välillä oli esimiestä auttamassa vuoroissa, että ruuhkaa saatiin purettua, ja välillä kutsuttiin eläkeläisiä töihin. Kaikkia silti kohdeltiin kauniisti ja ystävällisesti, vaikkei aina ehtinyt itsekään pitää taukoa tai juoda edes kahvikupillista loppuun. En ole ollut päiväkodissa kuin työharjoittelussa kauan sitten, mutta ainakin silloin asiakaskunta oli huomattavasti helpompaa ja työ kevyempää kuin muissa kokemissani työpaikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Asennemuutoksesta kaikki lähtee, tuskin vaihtamalla paranee. Kuitenkin työ on lasten leikittämistä ja vahtimista, vaihtaisin oman vastuullisen asiantuntijätyöni tuohon koska vaan. Helpottavaa olisi hypätä jatkuvan suorittamisen kehästä leppoisampaan työhön. Lasten hassutteluthan on jokapäiväinen valopilkku sinulle, tsemppiä!

Jos 2 vielä käy täällä lukemassa...

Lastentarhanopettajan työ on vastuullista asiantuntijatyötä. 

Työhän vaatii valtavasti asiantuntemusta, teoriatietoa ja sen soveltamista käytäntöön. Ja mikä on sen vastuullisempaa kuin pienten lasten opetuksesta, kasvatuksesta, hoidosta ja turvallisuudesta vastaaminen? 

Se väsymys, joka on työpäivän jälkeen!

Lapset ovat ihania, hassuttelevat ja ovat parhaimmillaan aivan aseista riisuvia. Mutta niitä on ihan liikaa yhdessä ryhmässä! Ei siinä mitenkään ehdi jokaisesta lapsesta iloitsemaan. Eikä varsinkaan ehdi mitenkään antamaan aikaa jokaiselle niin paljon kuin he ansaitsisivat. Ei ole aikaa pitää sylissä jokaista, joka sitä kaipaisi. Ei ole aikaa kuunnella jokaista, jolla on maailman tärkeintä asiaa. Sen sijaan ratkotaan riitoja, hallitaan ryhmää, hoputetaan lapsia, välillä korotetaan omaa ääntä ja välillä pidellään korvia, kun lapset huutavat. 

En ymmärrä, miten kotimatkalla samaan bussiin osuu nykyään joka päivä joku äiti tai isä, jolla on mukanaan täyttä kurkkua kiljuva lapsi. Olen työpäivän jälkeen niin väsynyt, että minun tekisi mieli kirkua sellaista lastakin kovempaa. Sen sijaan yritän olla zen ja ajatella, että nyt en ole töissä, bussissa huutava lapsi ei kuulu minulle. Se on hirveää. Kenenkään ei pitäisi missään työssä väsyä niin.

En ymmärrä, mitä tämä yhteiskunta voittaa sillä, että työviikkoa pidennetään vaikka sitten "vain" 30 minuuttia. Mitä voitetaan palkkoja leikkaamalla (työajan pidennys ja lomarahat)? Mitä on voitettu poistamalla laitosapulaiset päiväkodeista? Mitä on voitetettu kasvattamalla ryhmäkokoja ja lakkauttamalla erityisryhmät?

Up

Tässä keskustelussa vuodesta toiseen pöyristyttää se, miten jotkut edelleen luulevat, että varhaiskasvatus on sama asia kuin lapsi leikkimässä kaverin kanssa olohuoneen matolla, kun äidit juovat kahvia keittiönpöydän ääressä. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Valitettavasti. Rauhallisissa leikkihetkissä on tietysti paljon arvokasta ja sellaista, josta ei kannata luopua, mutta samaan aikaan tuhannen tosi on se, että päiväkodissa sellaisia leikkihetkiä on normaalioloissa erittäin vaikeaa muodostaa. 

Päiväkodissa annettava varhaiskasvatus on ryhmätoimintaa, jossa aikataulut sanelevat päivän kulkua. Sillä tavoin laitokset toimivat. Päiväkodeissa ei välttämättä ole rauhallisia leikkinurkkauksia tai -huoneita, jonne kaksi tai kolmekaan lasta voisi vetäytyä rauhassa leikkimään. Jos sellainen huone löytyykin, leikistä on vaikeaa muodostaa pitkäkestoista, koska ainakin ruokailut ja päiväunet, joskus myös ulkoilut, ovat niin tarkasti aikataulutettuja, etteivät ne jousta lasten leikkien mukaan. Ja leikit pitää siivota aina, koska leluja ja leikkejä ei voi jättää levälleen siivoojan tielle. Toisaalta voi olla, että samaan tilaan on tulossa myöhemmin myös toisen ryhmän lapsia, jotka haluavat aloittaa omat touhunsa "puhtaalta pöydältä". 

Laitosmaista, ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta ei voi millään verrata leppoisaan kotileikkiin. Jos se nyt kotonakaan aina niin leppoisaa on. 

entiset LTO:T HUOM!

Mihin työpaikkaan olette vaihtaneeet jos olette vaihtaneet alaa? Täällä Ap edelleen miettii kuumeisesti, mitä tulisi tehdä..

Vierailija kirjoitti:

Olen myös kurkkuani myöten täynnä loputtomia vaatimuksia. 10 vuotta sitten saimme vielä keskittyä lapsiin ja nauttia päivästä. Nopeasti se aika muuttaa... Nyt päivät täyttyvät aina vain epärealistisemmista vanhempien vaatimuksista, velvoittavasta vasusta, kiireestä, jaetusta johtajuudesta (yhdellä pk:n johtajalla 4 taloa johdettavana, joten keksitty hieno termi, jolla lisää vastuuta voidaan siirtää työntekijöille), väsyneistä työtovereista, sijaisten perehdyttämisestä TAI selviytymisestä, kun niitä ei ole saatu.

En jää töihin varhaiskasvatuksen kentälle. Onneksi olen sosionomi, joten on vara valita...

N34

Olin tulossa kirjoittamaan samaa koulupuolelta. Opettajan työstä on mennyt ilo ja rentous, kun koko ajan tuupataan lisää sellaisia hommia, jotka eivät edistä oppilaiden oppimista lainkaan, ulkoapäin annettuja vaatimuksia ja velvollisuuksia jotka polttaa opettajat loppuun. Näiden hommien keksijät eivät usein ole olleet päivääkään opettajina tai ovat niitä, jotka ovat hakeutuneet virastoon suojatyöpaikkaan koska eivät ole pärjänneet opettajina.

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa vuodesta toiseen pöyristyttää se, miten jotkut edelleen luulevat, että varhaiskasvatus on sama asia kuin lapsi leikkimässä kaverin kanssa olohuoneen matolla, kun äidit juovat kahvia keittiönpöydän ääressä. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Valitettavasti. Rauhallisissa leikkihetkissä on tietysti paljon arvokasta ja sellaista, josta ei kannata luopua, mutta samaan aikaan tuhannen tosi on se, että päiväkodissa sellaisia leikkihetkiä on normaalioloissa erittäin vaikeaa muodostaa. 

Päiväkodissa annettava varhaiskasvatus on ryhmätoimintaa, jossa aikataulut sanelevat päivän kulkua. Sillä tavoin laitokset toimivat. Päiväkodeissa ei välttämättä ole rauhallisia leikkinurkkauksia tai -huoneita, jonne kaksi tai kolmekaan lasta voisi vetäytyä rauhassa leikkimään. Jos sellainen huone löytyykin, leikistä on vaikeaa muodostaa pitkäkestoista, koska ainakin ruokailut ja päiväunet, joskus myös ulkoilut, ovat niin tarkasti aikataulutettuja, etteivät ne jousta lasten leikkien mukaan. Ja leikit pitää siivota aina, koska leluja ja leikkejä ei voi jättää levälleen siivoojan tielle. Toisaalta voi olla, että samaan tilaan on tulossa myöhemmin myös toisen ryhmän lapsia, jotka haluavat aloittaa omat touhunsa "puhtaalta pöydältä". 

Laitosmaista, ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta ei voi millään verrata leppoisaan kotileikkiin. Jos se nyt kotonakaan aina niin leppoisaa on. 

Tämä on niin totta! Surettaa se, kuinka jopa alle 3-vuotiaat ovat päiväkodissa aikataulujen armoilla. Vaikka toiminta 3-5-vuotiaiden ryhmässä on jo pedagogisempaa (alle 3-vuotiailla se on painottunut enemmän perushoitoon), olisi perusteltua ja inhimillistä, että 3- ja 4-vuotiaallakin toiminta voisi olla vielä jotenkin lapsentahtista.

Leikitään, että lapsi tulee päiväkotiin klo 9.00 syötyään kotona aamupalan. Isä on lähtenyt töihin aikaisin. Äiti menee myöhemmin. Näin saadaan tehtyä lapsen hoitopäivästä vain 7-tuntinen, mikä sinänsä on erittäin hyvä. Lapsi saapuu siis päiväkotiin klo 9 ja ehtii leikkimään tai osallistumaan yhteen pedagogiseen ohjattuun toimintaan ennen kuin lähdetään ulos viimeistään klo 10.00, jotta kaikki 21 saadaan puettua ja kaikki ehtivät ulkoilla ennen kuin klo 11.15 pitää olla ulkovaatteet riisuttuina ja kädet pestyinä lounaspöydässä, jotta astiat saadaan keittiöön pesuun klo 12 mennessä ja lapsille jää kaksi tuntia päivälepoaikaa (ei tietenkään ole pakko nukkua tai levätä kahta tuntia) ennen kuin klo 14.00 alkaa välipala, jonka on oltava syötynä 14.30 mennessä, jotta keittiöhenkilö ehtii tiskata astiat ennen oman työvuoronsa päättymistä. Iltapäivällä lapselle jää n. 30-45 minuuttia aikaa leikkiin tai muuhun puuhaan ennen kuin lähdetään taas pukemaan ulkovaatteita, jotta kaikki lapset saadaan pihalle ennen kuin välivuorolainen lähtee kotiin (meidän talossa) klo 16.00. Ja silloinhan se (tämän tarinan lapsen) isäkin tulee jo lastaan hakemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Joka työssä on huonot puolensa! Kun olin vanhuksia hoitamassa, siellä vasta kiirettä oli. Melkoinen vastuu, että kaikki saa ateriansa ja lääkkeensä ajallaan, märät vaipat ehditään vaihtaa, suihkussa käyttää, kirjata, konsultoida lääkäriä, soittaa ambulanssia, odottaa yhdessä vanhuksen kanssa sitä ambulanssia, viedä haisevat roskat, siivota enimmät eritteet jne. Kerran oltiin työvuorossa kahdestaan sijaisen kanssa, kun omainen tuli huutamaan klo 10 aamulla, miksi hänen äitinsä on vielä sängyssä, eikä ole edes päivävaatteita puettu. Oltiin juuri vasta saatu annettua kaikille klo 8 aamulääkkeet ja aamupalat. Eikä kyse ollut siitä, etteikö sijaisia saisi pyytää, vaan ettei kukaan ehtinyt soitella sijaisille. Välillä oli esimiestä auttamassa vuoroissa, että ruuhkaa saatiin purettua, ja välillä kutsuttiin eläkeläisiä töihin. Kaikkia silti kohdeltiin kauniisti ja ystävällisesti, vaikkei aina ehtinyt itsekään pitää taukoa tai juoda edes kahvikupillista loppuun. En ole ollut päiväkodissa kuin työharjoittelussa kauan sitten, mutta ainakin silloin asiakaskunta oli huomattavasti helpompaa ja työ kevyempää kuin muissa kokemissani työpaikoissa.

Aivan eri asia olla opiskelijana päiväkodissa ja sinunkin harjoittelustasi on aikaa. Ajat muuttuu. Ryhmäkoot ovat kasvaneet, avustajia ei enää saa, sijaisten palkkaamistakin vältellään. Olen ollut myös vanhuspuolella töissä ja minusta päiväkodissa oli raskaampaa siksi, että se meteli oli välillä järkyttävää, vaikka miten yritti jakaa lapsia eri tiloihin leikkimään. Melu väsyttää yllättävän paljon. Lisähuolta aiheutti erityislapset ryhmässä, jotka eivät saaneet avustajaa. Meillä oli esimerkiksi eräs tyttö, joka puri, potki ja karkaili. Tätä ei voinut laskea silmistä hetkeksikään, ettei karannut tai aiheuttanut vahinkoa muille. Avustajaa ei saatu ainakaan silloin, kun minä sijaistin siinä ryhmässä. 

Vanhuspuolella on kiire myös, tiedän kyllä. Niin on jokaisella sote-alan paikalla. Silti turha vähätellä päiväkodin ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

entiset LTO:T HUOM!

Mihin työpaikkaan olette vaihtaneeet jos olette vaihtaneet alaa? Täällä Ap edelleen miettii kuumeisesti, mitä tulisi tehdä..

Olen pohjakoulutukseltani sosionomi (AMK), joten sitä kautta olisi paljonkin erilaisia mahdollisuuksia. Olen valmistunut vajaa 3 vuotta sitten ja työskennellyt siitä lähtien lto:na. En siis ole vielä vaihtanut alaa. 

Mietin sosiaaliohjaajan paikkaa jossain leikkipuistossa. Se on usein esimiestyötä tai ainakin siihen verrattavaa, mutta siitä maksetaan vähemmän kuin lastentarhanopettajan työstä. Se saa epäilemään. Paikkoja on tarjolla myös melko harvoin, onhan niitä vähemmän. Olen kuitenkin varma, että viihtyisin avoimen varhaiskasvatuksen puolella paremmin. Huomasin sen jo opiskeluaikana. 

Koulutuksellani voisi työllistyä myös Kelaan tai kaupungille erilaisiin toimistotöihin. Toimeentulotukeen, etuuskäsittelijäksi tms. Niissäkin töissä palkka on usein pienempi kuin lto:lla, ja lisäksi epäilen, jaksaisinko motivoitua kuitenkin aika puisevasta paperityöstä pidemmänkin aikaa. 

Olen miettinyt esim. viestintäopintoja. Esimerkiksi tiedottajan työ olisi mielenkiintoista, ja tiedotuksellisia sekä kirjallisen ilmaisun kykyjäni ja muutenkin esiintymis- ja edustustaitojani on jo lto:na kehuttu. Meillä käy talossa usein ulkomaalaisia vierailijaryhmiä, joiden kierrokselle minut nykyään otetaan mukaan aina, kun se vain on mahdollista. Tiedottajan työhön ei ole mitään tiettyä pätevyysvaatimusta. Bruttopalkka samalla kuntatyönanatajalla, jolla tälläkin hetkellä lto:na työskentelen, olisi n. 600 euroa suurempi. Tiedottajan töitä voisi tehdä myös yksityisillä tai järjestöissä. Samalla voisi pyörittää sivutoimisesti toiminimeä, jonka kautta tarjoaisi kielenhuoltopalveluita. 

Voisin tehdä hyvinkin tilkkutäkkimäistä ja freelancer-henkistä työtä. Myös luovaa työtä. Ja itsenäistä työtä. Tärkeintä ei ole pitkä ja kapea leipä. Lto:na tavallaan kärsinkin siitä, kuinka sidottua työ on. Tiimityö on omaan makuuni liiankin tiivistä. Se tietysti kuuluu tämän työn luonteeseen, mutta minä haluaisin olla työssä itsenäisempi ja vapaampi ottamaan silloin tällöin vaikka ylityövapaata, tekemään liukuvaa työaikaa, pitämään lomaa elokuussa tms. Miehelläni on omassa työssään it-alalla näitä vapauksia. Se ei ole minun alani, mutta uskon, että vapauksia voi olla muillakin aloilla. Tai tiedän. Myös äidilläni on. Ja monella ystävällä eri aloilla. 

En pelkää lisäopiskelua erityisen paljon. Jo sosionomiksi valmistuessani mietin, mitä voisin opiskella seuraavaksi (muutaman vuoden päästä, ei heti edellisen tutkinnon perään). Yhtenä vaihtoehtona mietin toki sosionomi (YAMK) -tutkintoa, mutta en tiedä, voiko sitä kautta saavuttaa sellaista työnkuvaa, jota toivoisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa vuodesta toiseen pöyristyttää se, miten jotkut edelleen luulevat, että varhaiskasvatus on sama asia kuin lapsi leikkimässä kaverin kanssa olohuoneen matolla, kun äidit juovat kahvia keittiönpöydän ääressä. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Valitettavasti. Rauhallisissa leikkihetkissä on tietysti paljon arvokasta ja sellaista, josta ei kannata luopua, mutta samaan aikaan tuhannen tosi on se, että päiväkodissa sellaisia leikkihetkiä on normaalioloissa erittäin vaikeaa muodostaa. 

Päiväkodissa annettava varhaiskasvatus on ryhmätoimintaa, jossa aikataulut sanelevat päivän kulkua. Sillä tavoin laitokset toimivat. Päiväkodeissa ei välttämättä ole rauhallisia leikkinurkkauksia tai -huoneita, jonne kaksi tai kolmekaan lasta voisi vetäytyä rauhassa leikkimään. Jos sellainen huone löytyykin, leikistä on vaikeaa muodostaa pitkäkestoista, koska ainakin ruokailut ja päiväunet, joskus myös ulkoilut, ovat niin tarkasti aikataulutettuja, etteivät ne jousta lasten leikkien mukaan. Ja leikit pitää siivota aina, koska leluja ja leikkejä ei voi jättää levälleen siivoojan tielle. Toisaalta voi olla, että samaan tilaan on tulossa myöhemmin myös toisen ryhmän lapsia, jotka haluavat aloittaa omat touhunsa "puhtaalta pöydältä". 

Laitosmaista, ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta ei voi millään verrata leppoisaan kotileikkiin. Jos se nyt kotonakaan aina niin leppoisaa on. 

Tämä on niin totta! Surettaa se, kuinka jopa alle 3-vuotiaat ovat päiväkodissa aikataulujen armoilla. Vaikka toiminta 3-5-vuotiaiden ryhmässä on jo pedagogisempaa (alle 3-vuotiailla se on painottunut enemmän perushoitoon), olisi perusteltua ja inhimillistä, että 3- ja 4-vuotiaallakin toiminta voisi olla vielä jotenkin lapsentahtista.

Leikitään, että lapsi tulee päiväkotiin klo 9.00 syötyään kotona aamupalan. Isä on lähtenyt töihin aikaisin. Äiti menee myöhemmin. Näin saadaan tehtyä lapsen hoitopäivästä vain 7-tuntinen, mikä sinänsä on erittäin hyvä. Lapsi saapuu siis päiväkotiin klo 9 ja ehtii leikkimään tai osallistumaan yhteen pedagogiseen ohjattuun toimintaan ennen kuin lähdetään ulos viimeistään klo 10.00, jotta kaikki 21 saadaan puettua ja kaikki ehtivät ulkoilla ennen kuin klo 11.15 pitää olla ulkovaatteet riisuttuina ja kädet pestyinä lounaspöydässä, jotta astiat saadaan keittiöön pesuun klo 12 mennessä ja lapsille jää kaksi tuntia päivälepoaikaa (ei tietenkään ole pakko nukkua tai levätä kahta tuntia) ennen kuin klo 14.00 alkaa välipala, jonka on oltava syötynä 14.30 mennessä, jotta keittiöhenkilö ehtii tiskata astiat ennen oman työvuoronsa päättymistä. Iltapäivällä lapselle jää n. 30-45 minuuttia aikaa leikkiin tai muuhun puuhaan ennen kuin lähdetään taas pukemaan ulkovaatteita, jotta kaikki lapset saadaan pihalle ennen kuin välivuorolainen lähtee kotiin (meidän talossa) klo 16.00. Ja silloinhan se (tämän tarinan lapsen) isäkin tulee jo lastaan hakemaan. 

Miksi ne kaikki 21 lasta täytyy pukea ja ulkoiluttaa yhtä aikaa? Kun siirtymätilanteet hoidetaan pienryhmissä, niihin ei kulu niin paljon aikaa kuin koko ryhmän kanssa. Meillä iltavuorolainen lähtee ulos ensimmäisen pienryhmän kanssa heti töihin tullessaan, jolloin sisällä olevien pienryhmille jää paremmin jakotiloja ja rauhaa leikeille ja toiminnalle. Nämäkin kaksi ryhmää siirtyvät ulos porrastetusti ja viimeisten tultua ulos, iltavuoron ryhmä lähtee sisälle leikkimään/askartelemaan/jumpalle/tms. Iltapäivälläkin porukka jaetaan kahtia ja ensimmäisenä lähtevät ulos ne, jotka haetaan aikaisemmin, loput tulevat siihen mennessä, kun välivuorolaisen työvuoro päättyy.

Myös ruokailut porrastetaan ja ne, jotka nukkuvat, syövät ensin ja menevät lepohetkelle ensimmäisenä ja viimeisenä ruokailun aloittavat (ja lepohetkelle tulevat) ne, jotka käyvät vain kuuntelemassa sadun. Näin unta tarvitsevat saavat rauhan nukahtamiseen ja valvovat eivät joudu kärvistelemään ylipitkää aikaa lepohetkellä. Toisinaan osa lapsista saattaa jäädä aamu-ulkoilun aikaan sisään jatkamaan leikkejään ja lähtevät ulkoilemaan muiden päiväuniaikaan.

Kesällä saatetaan ottaa välipala kertakäyttöastioissa ulos ja muutenkin käytämme kertiksiä hyödyksi juuri tuossa, ettei tarvitse pitää kiirettä sen kanssa, että välipala-astiat ehtivät tiskiin. Toisinaan jätetään suosiolla viimeisten ruokailijoiden astiat kyydistä, ettei kenenkään tarvitse hotkia.

Tähän toimintamalliin siirryttyämme on kaikki kiireen tuntu ja vessa- ja pukemisruuhkat loppuneet kuin seinään, sekä lasten levottomuus on vähentynyt. Jälkikäteen olemmekin ihmetelleet, miksi näin ei ole toimittu aina?

Mitäs lastentarhanopettajat teille kuuluu?

Täällä edelleen väsyneenä ja muita töitä hakeneena.

T. Ap