Lue keskustelun säännöt.
Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia
Minä aloitan: Hain Turun yliopistoon, koska hänkin haki sinne. Luoja kiitos en päässyt sinne, sain paikan muualta. Saa laittaa sairaitakin :D
Kommentit (1695)
Ihastukseni kohde oli lähdössä junalla työmatkalle ja oli ollut luonani yötä. Hän huomasi unohtaneensa kotiinsa jotain työpapereita ja mietti, miten ehtii hakea ne. Minä tarjouduin hakemaan. Poljin kaatosateessa pyörällä toiselle puolelle kaupunkia etsimään työpöydällä levällään olleita papereita. Hän antoi puhelimessa ohjeita, millaisia papereita ja mitä niissä lukee. Kun palasin takaisin, hän makasi sohvallani katsellen urheilua ja haukkui minut, kun paperit oli märät. ”Hei, ei sulle tullu mieleen ottaa muovipussia reppuun, kun siellä sataa. Nää paperit on nyt ihan märät. Mut mitä muuta blondilta voi odottaa...”
Itkin pitkään kotona, miten olin ollut niin tyhmä, etten suojannut papereita muovipussilla. Työmatkan päättyessä mies ilmoitti tulevansa luokseni ja olevansa aika nälkäinen. Laitoin ruokaa monta tuntia, mutta hän ei tullutkaan. Oli mennyt suoraan baariin jonkun tuttavansa kanssa. Hän vastasi ehkä kymmenenteen soittooni. Selitys oli, että baarissa ei kuullut puhelinta. Jätin kertomatta, että olin laittanut ruokaa hänelle tuntikausia. Ilmoitin vain, että olisin soittanut sellaista, etten ole kiinnostunut hänestä parisuhdemielessä, mutta kaveri voin olla. Mies totesi nauraen, että ei hän mitään parisuhdetta ole hinkunutkaan. Emme ole olleet sen jälkeen tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epötoivoisin asia on varmaan ollut se, että olen kuvitellut kelpaavani jollekulle. Minulla oli nuorena vielä melko normaali itsetunto, mutta tehokkaasti se mureni ikövuosina 15-30, kun jokaikinen ihastukseni tyrmäsi lähestymiseni ja joskus jopa koko persoonani.
En ole helposti ihastuvaa sorttia, joten yleensä mietin asiaa jonkin aikaa ennen aloitteen tekoa - ja tosiaan joka kerta luulin, että olisi ihan mahdollista, että kyseinen mies pitäisi minusta. Näin jälkeenpäin tuo tuntuu ihan hullulta. Miksi ihmeessä kuvittelin sellaista?
Nyt olen pitkästä aikaa (ensimmäistä kertaa 7 vuoteen) ihastunut. Varattuun, 10 vuotta nuorempaan työkaveriin. Juu, en tule todellakaan tekemään tuota virhettä enää koskaan. Siispä kärsin ihastuksen aiheuttamasta ahdistuksesta salaa täysin tietoisena omasta kelpaamattomuudestani. Kyllä tämäkin ohi menee. N36
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli nuorena näitä runsaastikin. Ensinnäkin 14-vuotiaana kävelin kerran kovassa pakkasessa tapaninpäivänä ihastukseni kodin lähistölle. Ei siinä mitään, mutta matka oli 8 km suuntaansa, enkä nähnyt vilaustakaan tästä ihastuksestani, vaikka yritin nähdä ikkunoista sisälle. Minulla oli mukana lintukiikarit, jotka oli pakkasen takia niin jäässä, ettei linssien läpi nähnyt.
Eikä, kiikarit :*D!!
Vierailija kirjoitti:
Ketjusta olen vetänyt sellaisen analyysin, että naiset useimmiten nusuttelee ihastuksensa kanssa tehden kaikki temput mitä mies pyytää, kun taas miehet vaanii ihastustaan facessa/puskissa/yms. eivätkä pääse edes lähikontaktiin ja heidän hullut tekonsa ovat aivan toisenlaisia, eikä ihastuksella ole edes tietoa koko henkilöstä.
No jaa. Minä olen nainen, ja käyttäydyin nuorempana ihastuneena tuolla tavalla kuin kuvaat miesten käyttäytyvän, paitsi sitten jos tuli mahdollisuus, käyttäydyin kuvaamallasi naisten tavalla. Luulen, että ihastuksesta hullut tyypit ovat taipuvaisia kummankin tyyppiseen käytökseen, mutta olosuhteet ratkaisevat, kumpaan heillä on mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli nuorena näitä runsaastikin. Ensinnäkin 14-vuotiaana kävelin kerran kovassa pakkasessa tapaninpäivänä ihastukseni kodin lähistölle. Ei siinä mitään, mutta matka oli 8 km suuntaansa, enkä nähnyt vilaustakaan tästä ihastuksestani, vaikka yritin nähdä ikkunoista sisälle. Minulla oli mukana lintukiikarit, jotka oli pakkasen takia niin jäässä, ettei linssien läpi nähnyt.
Eikä, kiikarit :*D!!
Repesin. Tapaninpäivänä ne kiikarit onkin olleet varmaan luonteva näky :) Bongailen tässä vaan lintuja keskellä pimeintä talvea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ehkä kuulostaa pikkujutulta, mutta kyseinen tapahtumaketju sai silmäni avautumaan, ja irtauduoin tämäntyyppisestä käytöksestä. Olin aina kuvitellut että jos kukaan ei tiedä että esim. "stalkkaan" jotain ihastusta, tai sen hetkistä tapailukumppania, tai jotain exää, niin se ei ole mikään ongelma kenellekään, koska itseänihän vain sillä viihdytän, joten en nähnyt mitään vikaa siinä että googlasin tyypin nimeä, ja etsin pitkin nettiä useilla eri tavoilal kaikkea häneen liittyvää, saatoin yrittää kääntää keskustelua jonkun yhteisen tuttmme kautta häneen että saisin lisätietoa, tai saatoin ajella hänen hoodeillaan jos "vahingossa" törmäisimme.. Mutta sitten itse tilanteeseen.
Meillä oli ollut sutinaa jo pidemmän aikaa erään yleisesti halutun miehen kanssa aina silloin kun satuimme yhtä aikaa ravintolaan. Lähdimme aina tällöin yhtämatkaa, ja menin hänen luokseen yöksi, tai joskus harvoin minun luokseni(asuin kauempana), eli jos olimme samaan aikaan liikkeellä, lähdimme aina yhdessä pois loppuillasta.
Erään kerran sitten odotin että lähdettäisiin, olin tosi väsynyt, ja halusin jo pois raflasta, mutta kiltisti odotin että hän olisi valmis lähtemään. Hän sanoi että ihan kohta lähdetään, ihan kohta, ja taas venyi ja venyi. Sitten hän sanoikin juttelemalleen tyypille että hän lähtee heidän kanssa jatkoille. Hain takin narikasta ja lähdin sanaa sanomatta kotiin. Olin pyörällä, ja matkaa oli 6km. Vitkuttelin vielä ja tupakoin raflan edessä ennen lähtöä jos mies tulisi perääni(hän siis kyllä näki että lähdin hakemaan takkiani) mutta ei tullut. Kello oli jo melkein 4. Lähdin polkemaan, ja kilsan poljettuani kuulin puhelimeni soivan. Arvasin että se on hän, ja käännyin TAKAISIN pyörälläni vauhtia kiristäen samalla kun kaivoin puhelimen taskustani. Hän kysyi mihin olin oikein hävinnyt, ja sanoin olevani edelleen ravintolan lähistöllä(samalla vimmatusti polkien takaisin päin, jos hän siellä jossain minua odottikin). Hän kysyi vain että enhän ole vihainen kun hän on tässä nyt jo taksilla menossa jatkoille kaverin luo. Sanoin että en tietenkään ole, itse olen kotiin myös lähdössä kun on niin kova väsy jo.
Siinä tilanteessa tuli kirkkaasti mieleen se tosiasia, että minä olen tuntitolkulla odottanut tällaista miestä, ja vielä 04.20 olen valmis kääntymään pyörällä takaisin hänen luokseen kun puhelin soi, että mitä ihmettä oikein teen??!! No tuo oli viimeinen kerta kun lähdin hänen kanssaan enää ravintolasta yhtä matkaa. Hänkin löysi itselleen jonkun naisen, ja sain kuulla kuukausia myöhemmin että heille on lapsi tulossa. Kun lapsi syntyi, he erosivat, ja sen jälkeen onkin mies tasaisin väliajoin ottanut minuun yhteyttä että "mitähän meille tapahtui, kun jotenkin yhtäkkiä ei vain oltu enää yhteydessä??, olisi niin kiva nähdä taas!" Olen vastannut asiallisesti että asun mieheni kanssa jo neljättä omistamassamme talossa siellä ja siellä, että en muista mitä tapahtui, että jotenkin se yhteydenpito meillä vain jäi, hyvää ja onnellista loppuelämää sinulle!
Jotenkin tarvitsin tuon tajuamisen päästäkseni elämässä eteenpäin, ja saadakseni ihmissuhteen jossa minua todella arvostetaan ja jossa itse arvostan itseäni.
Että terkkuja Pekalle ja kiitos! ;)
Eihän tuo ollut viimeinen kerta, kun lähditte YHDESSÄ ravintolasta.
Voi, että tää on ihana ketju... <3. Minä kun luulin oleva ainoa googlettelija/WA- ja FB-kyttääjä yms. Tosin ikää minulla jo reippaasti yli 40 v ja sekä ihastus että itse olemme perheellisiä ihmisiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies jätti mut muutaman viikon seurustelun jälkeen, mutta olin niin varma että kuuluttiin yhteen että aloin tarjoutumaan kännikuskiksi sen parhaalle kaverille että näkisin ihastuksestani vilauksenkin. Kuukauden verran ajelin kaikki viikonloput kyyditen sen kännisiä kavereita himaan ja bileisiin kunnes lopulta sain miehen takaisin.
Noloa, mutta kannatti- yhdessä ollaan vieläkin :D
Tätä voi jo sanoa työvoitoksi! 😄
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Join minttua pienen pullollisen. Ihastukseni kohde oli sanonut, että se on hyvää ja raikasta ja että tytönkin hengitys tuoksuu ihan mintulta, jos on juonut sitä. Tuskinpa tuoksuu, mutta kokeilin silti. Ainoa vaan, että tuli tosi huono, kuvottava olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä tapaus on lähes 30 vuoden takaa, jolloin laskettelu ei ollut yhtä yleinen harrastus kuin nykyään.
Olin lätkässä kaveripiiriini kuuluneeseen poikaan, jonka kanssa oli pidetty kädestä kiinni ja pussailtua diskossa pari kertaa. Hän kysyi, osaanko lasketella ja haluanko lähteä laskettelureissulle mukaan. Tietenkin suostuin. En siis ollut ikinä lasketellut, olinkohan edes nähnyt, miten lasketellaan. Silloin ei ollut mitään nettiä, mistä katsoa, miten homma toimii. Kävin kirjastosta lainaamassa laskettelusta kertovia kirjoja tai ainakin sellaisia, joissa kerrottiin, mistä on kyse. Kun rinteeseen päästiin, totesin, että en uskalla tulla suksilla alas. En muista, kauanko olin mäen päällä, mutta lopulta pepullani liukuen tulin alas. Kyllä nolotti. Eikä meistä edes tullut paria. Se ihana poika alkoi seurustella vuotta nuoremman tytön kanssa heti laskettelureissun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Stalkkausta. Ei mitään hyypiömäistä, mutta silti noloa. Sellaista somessa vakoilua ja tarkistamista, onko asunnossa valot ja auto pihassa. Asumme siis maalla ja muka lenkkeilen talon ohi.
Tämä menee vähän offtopiciksi, mutta minulla on tuota samaa, mutta siitä tekee kohdallani hyypiömäistä se, että kohteena on nainen, jota kohtaan minulla ei ole mitään romanttisia tunteita, vaan haaveilen olevani hänen ystävänsä tai edes tuntevani hänet. Aloin joskus lukioikäisenä stalkkaamaan häntä, koska ihailin häntä, kun hän oli niin cool ja kaunis. Hän kertoi tuolloin aika paljon elämästään somessa, nykyään ei julkisesti ainakaan. Meillä oli yhteisiä kavereita, mutta emme varsinaisesti tunteneet toisiamme (kyse aika isosta lukiosta). Ei oikein ollut sopivaa tilaisuutta esittäytyä. Mutta yhä näin kolmekymppisenä stalkkaan häntä välillä netissä ja kyttään hänen perheensä kotia ohi mennessäni, toivon usein kauppaan mennessäni näkeväni hänet jne. Ehkä kerran parissa vuodessa olen nähnyt hänet luonnossa (enkä tosiaan voi edes tervehtiä, koska emmehän me edes tunne...)
Ja ihan normaali perheellinen nainen olen olevinani, jolla on paljon oikeitakin ystäviä. Tai en minä niin normaali taida tämän perusteella olla. Tällainen on varmaan jäänyt päälle teiniajoista, silloin käyttäydyin ihastustenkin kanssa näin ja minulla oli taipumusta pakkomielteisyyteen. Nyt kun on vakaa ja onnellinen parisuhde, on jäljellä tällaisia kaverillisia pakkomielteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ymmärrän mihin psykiatreja tarvitaan....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annoin tulla naamalle.
Mulla sama :-D En lähtökohtaisesti tykkää ollenkaan naaman sotkemisesta, mutta olin alussa liian ihastunut kyseiseen ex-mieheen, etten halunnut estää häntä toteuttamasta itseään tämän asian kanssa. Myöhemmin toki kerroin, että en itseasiassa ihan hirveästi pidä naamalle tulemisesta ja sen jälkeen ehkä kerran kännissä annoin tulla.
Minusta tuo naamalle tuleminen ei ole tervettä. Kunhan sivusta totean.
Mun mielestä se taas on ihanan tuhmaa toisinaan :D
Yksi niistä jutuista, joista fantasioin liittyen epätoivoiseen ihastuksen kohteeseeni :D
T. Se +40 v perheellinen naisihminen, joka täällä aiemmin tunnusti stalkkaavansa ihastustaan googlettelemalla, WA:ssa ja FB:ssä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruikuttanut ja kerjännyt rakkautta sellaiselta naiselta, jolta sitä on mahdoton saada koska muut asiat suhteessa ovat tärkeämpiä. Kuunnellut samat jorinat miljoonia kertoja alistanut ja pienentänyt itseni sen vuoksi että saisin edes rippeitä. Käyttänyt rahaa puoliholtittomasti ja melkein menettänyt mielenterveyteni lopullisesti. Elämä on siinä mielessä hyvä opettaja että se toistaa saman tarinan niin kauan kunnes se menee perille. Lopulta meni ja itsetuntokin kasvaa takaisin. Mieluummin yksin kuin kerjäläinen.
En olisi ikinä uskonut että naisetkin tekevät niin outoja juttuja kuin mitä täällä kirjoitetaan. Mutta sellaista se voi olla jos ihastuu, sukupuolesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä uskonut että naisetkin tekevät niin outoja juttuja kuin mitä täällä kirjoitetaan. Mutta sellaista se voi olla jos ihastuu, sukupuolesta riippumatta.
Kuvitella, että joku nainen jossain saattaa nuoleskella valokuvaani, uhh. M33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stalkkausta. Ei mitään hyypiömäistä, mutta silti noloa. Sellaista somessa vakoilua ja tarkistamista, onko asunnossa valot ja auto pihassa. Asumme siis maalla ja muka lenkkeilen talon ohi.
Tämä menee vähän offtopiciksi, mutta minulla on tuota samaa, mutta siitä tekee kohdallani hyypiömäistä se, että kohteena on nainen, jota kohtaan minulla ei ole mitään romanttisia tunteita, vaan haaveilen olevani hänen ystävänsä tai edes tuntevani hänet. Aloin joskus lukioikäisenä stalkkaamaan häntä, koska ihailin häntä, kun hän oli niin cool ja kaunis. Hän kertoi tuolloin aika paljon elämästään somessa, nykyään ei julkisesti ainakaan. Meillä oli yhteisiä kavereita, mutta emme varsinaisesti tunteneet toisiamme (kyse aika isosta lukiosta). Ei oikein ollut sopivaa tilaisuutta esittäytyä. Mutta yhä näin kolmekymppisenä stalkkaan häntä välillä netissä ja kyttään hänen perheensä kotia ohi mennessäni, toivon usein kauppaan mennessäni näkeväni hänet jne. Ehkä kerran parissa vuodessa olen nähnyt hänet luonnossa (enkä tosiaan voi edes tervehtiä, koska emmehän me edes tunne...)
Ja ihan normaali perheellinen nainen olen olevinani, jolla on paljon oikeitakin ystäviä. Tai en minä niin normaali taida tämän perusteella olla. Tällainen on varmaan jäänyt päälle teiniajoista, silloin käyttäydyin ihastustenkin kanssa näin ja minulla oli taipumusta pakkomielteisyyteen. Nyt kun on vakaa ja onnellinen parisuhde, on jäljellä tällaisia kaverillisia pakkomielteitä.
Ensin ajattelin että oletpa kipeä, sitten tajusin että teen samaa. En tosin tiedä missä kukakin asuu, mutta googlailen välillä "katsotaas mitä sillekin kuuluu" tyyliin.
Pelottavan yleisiä nuo stalkkaustarinat. Ymmärrän vielä netissä kyyläämisen, mutta että mennä oikeasti jonkun ikkunan taakse tuijottelemaan, hrr... Tai jatkuvasti kuljeskella asunnon/työpaikan/harrastuspaikan ohi ja seurata toisen liikkeitä. Selvittää tekstarilla vieraiden autojen omistajia. Tuohan on vainoamista.
Jotenkin vielä tuommoisen 14-vuotiaan kertaluontoisen kiikarointitarinan voi hyväntahtoisella hymähdyksellä ohittaa, mutta jatkuva kyttäys, huh huh. Toivottavasti ei satu koskaan omalle kohdalle joku vastaavanlainen "ihailija".
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli nuorena näitä runsaastikin. Ensinnäkin 14-vuotiaana kävelin kerran kovassa pakkasessa tapaninpäivänä ihastukseni kodin lähistölle. Ei siinä mitään, mutta matka oli 8 km suuntaansa, enkä nähnyt vilaustakaan tästä ihastuksestani, vaikka yritin nähdä ikkunoista sisälle. Minulla oli mukana lintukiikarit, jotka oli pakkasen takia niin jäässä, ettei linssien läpi nähnyt.
Kiikareilla katsominen yksityisasuntoon on myös laitonta. Sain sen selville, kun itse aloin katua omia, samankaltaisia puuhiani ja menin tarkistamaan netistä, että tällainen syyllisyydentunteen aiheuttama toiminta on kuin onkin kiellettyä.
Minulla oli nuorena näitä runsaastikin. Ensinnäkin 14-vuotiaana kävelin kerran kovassa pakkasessa tapaninpäivänä ihastukseni kodin lähistölle. Ei siinä mitään, mutta matka oli 8 km suuntaansa, enkä nähnyt vilaustakaan tästä ihastuksestani, vaikka yritin nähdä ikkunoista sisälle. Minulla oli mukana lintukiikarit, jotka oli pakkasen takia niin jäässä, ettei linssien läpi nähnyt.