Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia

Nostin säästötililtä kymppitonnin, että voin lähteä ihan tuosta vaan matkalle. Siis kun ihastukseni oli puhunut, että haluaisi lähteä maailmanympärysmatkalle tms. Ja voi että, itsekin tietysti olin juuri suunnitellut sattumalta ihan samaa! Siitä sitten keskusteltiin, että miten hienoa sellainen olisi.

Sitten piti hoitaa oma likviditeetti varmuudeksi kuntoon, että on sitten millä mällätä, kun matkoja varataan ja lähdetään matkalle. Siis ikinä ei ollutkaan puhetta, että lähdettäisiin. Halusin kuitenkin olla heti valmis lähtöön, jos lähdettäisiin.

Ei lähdetty matkalle. Maksoin jonkun sakonkin siitä kun otin niitä rahoja tililtä ennen aikojaan. 

Kuluttanut itseni henkisesti ja fyysisesti loppuun. Antanut kohdella itseäni todella huonosti. Jaksanut uskoa että jonain päivänä kelpaan. Järki ja tunteet tappelee sisälläni. Joskus vain niin vaikeaa päästää irti. Eli se on epätoivoisinta kun laittaa itsensä täysillä rakkauden peliin, missä ei ole voittajia.

Teininä stalkkasin somessa, rupesin lenkkeilemään vaikka vihaan juoksemista.

Nyt aikuisena jätin menemättä vessaan että saisin jutella ihastuksen kanssa koko illan

( koska tapasimme yhdessä iltaimessa ja aikaa oli rajallisesti) lopulta menin väärään metroon koska olin unohtanut katsoa oikean metron koska olin niin uppoutunut hänen kanssaan jutteluun.

Aikuisenakaan ei osaa olla aina fiksu.

N 22

Ei tule mitään yksittäistä tekoa mieleen. Ehkä enemmänkin sellainen yleinen epätoivoisuus paistanut läpi.

Että roikkuu vähän liikaa toisen liepeillä yrittäen näyttää hyvältä ja kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta.

Kyllä sitä on munannut itsensä monta kertaa, yleensä humalassa.

Olen antanut ihastukseni käyttää tilannetta hyväkseen. Olin ihastunut minua vanhempaan ja tämä tiesi asian. Olin ensimmäisessä työpaikassa ja ihastukseni pummi minulta rahaa ja käytti hätävaranaan. Jos ei saanut seksiä muilta niin kävi silloin minun luonani. Saattoi soittaa vaikka neljältä yöllä että nyt pakko saada ja minä suostuin joka kerta. Lähtiessä annoin vielä rahaa kun pyysi. Tein paljon muutakin mitä vain halusi ja hän osoitti lähinnä halveksivansa ja nauroi kavereilleen minua jos kaupungilla tapasimme. Toista vuotta hulluuteni kesti.

Hain ja pääsin erittäin kilpailtuun työpaikkaan miehen perässä.

Suostuin pelkkään seksisuhteeseen koska tiesin etten voi häntä koskaan saada kokonaan. No sainpa ainakin seksiä mutta kyllä siinä sydän kärsi.

Vierailija kirjoitti:

Hwywuuq kirjoitti:

Hulluja olette suurin osa! Ja ei todellakaan tervettä ihastusta vaan sairasta

Terve ihastus on eri asia kuin se mitä te osa olette harrastaneet ihstuksenne takia

Kaikille ei ihastuminen saati rakastuminen sovi, olen yksi niistä.

Alan voimaan huonosti henkisesti, se on suorastaan helvettiä.

Rakastuminen on kuin paha masennus.

Sama.

Mulla on mielestäni todella hyvä maku ihmisissä. Ihastun fiksuihin, taitaviin, miellyttävä-äänisiin kauniisiin miehiin - ja sitten masennun koska seurani ei olisi mikään hyvä lisä yhtään kenenkään elämään.

Elämä tämlaisena on rauhallista kun ei ole kehenkään ihastunut, mutta ihastuneena olen päivittäin akuutin tietoinen omasta epäkelpoudestani.

Tämä on kyllä ihanan terapeuttinen ketju. Kiitos kaikille mokanneille, helpottaa, kun kuulee, että ei ole ainoa.😀

Nuolin luokkakuvaa ja leikkasin tämän kundin kuvan siitä, säilytin tyynyn alla :D Kundille olin vain  yksi luokkakavereista, ei vieläkään  tiedä tunteistani.

Toisen kundin takia taas  otin rastat ja aloin käyttää hameita,  seurustelimme jonkin aikaa mutta kundi käytti minuun henkistä väkivaltaa ja petti. Pilasin turhaan tukkani.

Stalkannut somessa ja jäänyt kiinni. Aikuinen ihminen!

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt paljon kaikkea epätoivoista. Nuorempana olin ihastunut mieheen jolla on reuma ja hankkiuduin itse lääkäriin jalka- ja selkäkipujen takia sen toivossa että minullakin olisi se, ja sitten meillä olisi jotakin yhteistä ja voisi antaa ”vertaistukea”... No, tulipahan tutkittua mutta ei minulla sitä kyllä ollut, lihakset oli vaan jumissa.

Kerran olen myös nuollut yhtä esinettä jonka eräs ihastus antoi minulle, koska ajattelin että hän on koskenut siihen. 😂 Kuulostaa vielä sairaammalta näin kirjoitettuna. Olen myös heti ajatellut pienistä katseista tai hymyistä että siinä on takana jotain tunteita, ja olen saattanut kulkea parikin päivää ihan pää pilvissä jonkun muutaman sekunnin katseen takia.

Reuma diagnosoidaan usein ensin pelkästään lihasjumiksi. Jos oireet ovat jatkuneet niin kannattaa mennä uudestaan lääkäriin.

Leikin olevani raskaana 😅

T. maisa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hwywuuq kirjoitti:

Hulluja olette suurin osa! Ja ei todellakaan tervettä ihastusta vaan sairasta

Terve ihastus on eri asia kuin se mitä te osa olette harrastaneet ihstuksenne takia

Kaikille ei ihastuminen saati rakastuminen sovi, olen yksi niistä.

Alan voimaan huonosti henkisesti, se on suorastaan helvettiä.

Rakastuminen on kuin paha masennus.

Sama.

Mulla on mielestäni todella hyvä maku ihmisissä. Ihastun fiksuihin, taitaviin, miellyttävä-äänisiin kauniisiin miehiin - ja sitten masennun koska seurani ei olisi mikään hyvä lisä yhtään kenenkään elämään.

Elämä tämlaisena on rauhallista kun ei ole kehenkään ihastunut, mutta ihastuneena olen päivittäin akuutin tietoinen omasta epäkelpoudestani.

"Kiva" kuulla etten ole ainut ja lisäkseni on ainakin kaksi muutakin. Olen myös päättänyt koettaa olla ihastumatta, vaikka eipä ne aina käskystä toimi nämä jutut. Esim. töissä se ei juuri muu auta kuin purra hammasta ja koettaa vältellä sitä ihastusta ja käyttäytyä muutenkin kuin mikäkin hullu, koska normaali kanssakäynti vain ruokkii sitä paskaa fiilistä ja sitä huomaa aina masentuvansa haikaillessaan mahdottomuuksien perään.

Vierailija kirjoitti:

Annoin tulla naamalle.

Mulla sama :-D En lähtökohtaisesti tykkää ollenkaan naaman sotkemisesta, mutta olin alussa liian ihastunut kyseiseen ex-mieheen, etten halunnut estää häntä toteuttamasta itseään tämän asian kanssa. Myöhemmin toki kerroin, että en itseasiassa ihan hirveästi pidä naamalle tulemisesta ja sen jälkeen ehkä kerran kännissä annoin tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annoin tulla naamalle.

Mulla sama :-D En lähtökohtaisesti tykkää ollenkaan naaman sotkemisesta, mutta olin alussa liian ihastunut kyseiseen ex-mieheen, etten halunnut estää häntä toteuttamasta itseään tämän asian kanssa. Myöhemmin toki kerroin, että en itseasiassa ihan hirveästi pidä naamalle tulemisesta ja sen jälkeen ehkä kerran kännissä annoin tulla.

Minusta tuo naamalle tuleminen ei ole tervettä. Kunhan sivusta totean.

Tämä ehkä kuulostaa pikkujutulta, mutta kyseinen tapahtumaketju sai silmäni avautumaan, ja irtauduoin tämäntyyppisestä käytöksestä. Olin aina kuvitellut että jos kukaan ei tiedä että esim. "stalkkaan" jotain ihastusta, tai sen hetkistä tapailukumppania, tai jotain exää, niin se ei ole mikään ongelma kenellekään, koska itseänihän vain sillä viihdytän, joten en nähnyt mitään vikaa siinä että googlasin tyypin nimeä, ja etsin pitkin nettiä useilla eri tavoilal kaikkea häneen liittyvää, saatoin yrittää kääntää keskustelua jonkun yhteisen tuttmme kautta häneen että saisin lisätietoa, tai saatoin ajella hänen hoodeillaan jos "vahingossa" törmäisimme.. Mutta sitten itse tilanteeseen.

Meillä oli ollut sutinaa jo pidemmän aikaa erään yleisesti halutun miehen kanssa aina silloin kun satuimme yhtä aikaa ravintolaan. Lähdimme aina tällöin yhtämatkaa, ja menin hänen luokseen yöksi, tai joskus harvoin minun luokseni(asuin kauempana), eli jos olimme samaan aikaan liikkeellä, lähdimme aina yhdessä pois loppuillasta.

Erään kerran sitten odotin että lähdettäisiin, olin tosi väsynyt, ja halusin jo pois raflasta, mutta kiltisti odotin että hän olisi valmis lähtemään. Hän sanoi että ihan kohta lähdetään, ihan kohta, ja taas venyi ja venyi. Sitten hän sanoikin juttelemalleen tyypille että hän lähtee heidän kanssa jatkoille. Hain takin narikasta ja lähdin sanaa  sanomatta kotiin. Olin pyörällä, ja matkaa oli 6km. Vitkuttelin vielä ja tupakoin raflan edessä ennen lähtöä jos mies tulisi perääni(hän siis kyllä näki että lähdin hakemaan takkiani) mutta ei tullut. Kello oli jo melkein 4. Lähdin polkemaan, ja kilsan poljettuani  kuulin puhelimeni soivan. Arvasin että se on hän, ja käännyin TAKAISIN pyörälläni vauhtia kiristäen samalla kun kaivoin puhelimen taskustani. Hän kysyi mihin olin oikein hävinnyt, ja sanoin olevani edelleen ravintolan lähistöllä(samalla vimmatusti polkien takaisin päin, jos hän siellä jossain minua odottikin). Hän kysyi vain että enhän ole vihainen kun hän on tässä nyt jo taksilla menossa jatkoille kaverin luo. Sanoin että en tietenkään ole, itse olen kotiin myös lähdössä kun on niin kova väsy jo.

Siinä tilanteessa tuli kirkkaasti mieleen se tosiasia, että minä olen tuntitolkulla odottanut tällaista miestä, ja vielä 04.20 olen valmis kääntymään pyörällä takaisin hänen luokseen kun puhelin soi, että mitä ihmettä oikein teen??!! No tuo oli viimeinen kerta kun lähdin hänen kanssaan enää ravintolasta yhtä matkaa. Hänkin löysi itselleen jonkun naisen, ja sain kuulla kuukausia myöhemmin että heille on lapsi tulossa. Kun lapsi syntyi, he erosivat, ja sen jälkeen onkin mies tasaisin väliajoin ottanut minuun yhteyttä että "mitähän meille tapahtui, kun jotenkin yhtäkkiä ei vain oltu enää yhteydessä??, olisi niin kiva nähdä taas!" Olen vastannut asiallisesti että asun mieheni kanssa jo neljättä omistamassamme talossa siellä ja siellä, että en muista mitä tapahtui, että jotenkin se yhteydenpito meillä vain jäi, hyvää ja onnellista loppuelämää sinulle!

Jotenkin tarvitsin tuon tajuamisen päästäkseni elämässä eteenpäin, ja saadakseni ihmissuhteen jossa minua todella arvostetaan ja jossa itse arvostan itseäni.

Että terkkuja Pekalle ja kiitos! ;)

Ketjusta olen vetänyt sellaisen analyysin, että naiset useimmiten nusuttelee ihastuksensa kanssa tehden kaikki temput mitä mies pyytää, kun taas miehet vaanii ihastustaan facessa/puskissa/yms. eivätkä pääse edes lähikontaktiin ja heidän hullut tekonsa ovat aivan toisenlaisia, eikä ihastuksella ole edes tietoa koko henkilöstä.

Vierailija kirjoitti:

Valehtelin olevani raskaana ja tekeväni abortin. Jonkin ajan päästä sitten annoin ymmärtää että olin tehnyt sen.

Mun yks luokkakaveri teki niin ja sai tyypiltä rahat aborttiin. Paljastui tai paljasti totuuden myöhemmin ja maksoi muistaakseni takaisin.

Jos hän olisi yhtään suostutellut. Vähänkään. Olisin suostunut tapailemaan. Vaikka tilanne oli epätoivoinen. Hän vain totesi että nähdään vielä.