Lue keskustelun säännöt.
En kertakaikkiaan käsitä sitä, miten joku uskaltaa synnyttää!
25.08.2017 |
Kamalan ahdistava ajatus ja koko raskaus ylipäänsä. Huhheijaa! Ihan pahaa tekee :(
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Hyi kauhistus että tekee pahaa edes ajatella mitään kohdunsuun avautumisia, että pitäisi oikeasti työntää vesimelonin kokoinen asia alapäästä. Repeämät, se että joku tikkaisi alapäätäni, seksielämän loppu, ikuiset vaivat sielä alhaalla. Joo ei kiitos koskaan.
Olen 30 vuotias nainen enkä edes harkitse suostuvani. Keisarinleikkaus olisi asia erikseen.
Seksielämä loppuu? Ei seksielämän loppuminen liity synnytykseen mitenkään. Seksielämä loppuu, kun ei toinen hotsita tai ei jaksa muuten vaan. Keisarileikkauksen jälkeen ihan yhtälailla voi himot loppua, kun ei vaan enää jaksa muiden hommien välissä ja into toiseen kuolee.
Mitä muuten tulee, niin voin sekä sektion että alatiesynnytyksen kokeneena sanoa, että alatiesynntys ehdottomasti! Luuletko, että sektio on joku pienen "luomenpoisto"? Ei ole. Se on aika iso leikkaus, jossa mahasi viilletään leveästi auki ja moneen kerrokseen. Sulla on siinä sen jälkeen elinikäinen arpi ja leikkaushaava on ekat viikot tosi kipeä. Alue oli kihelmöivän tunnoton vuosia, vasta nyt alkaa olla ok, vaikka vieläkään, 12 vuotta myöhemmin, ei ole tunto siihen palannut. Jokainen isommassa leikkauksessa käynyt tietää, että ei leikkaus ole mikään jälkikäteen kivuton ja helppo juttu. Se ottaa aina aikansa toipua. Alatiesynnytyksessä repesin vähän ja istuminen oli kipeää noin viikon, mutta kokonaisuudessaan toivuin paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään järkeä, oli synnytys millainen tahansa. Synnytyksistä pitäisi puhua koulussa jo ihan oikeasti, että mitä kaikkea siihen kuuluu ja miten se menee, jotta lapset osaisivat tehdä oikeat ratkaisut tulevaisuutta varten.
Ei synnytyksistä vaan lapsen kasvatuksesta mieluummin.
Ihmisillä on niin huono kivunsietokyky, kun kaikki pikkupistokset on hoidettu heti Buranalla pois, ettei mitään kestetä. Pitää keskittyä muuhun kuin siihen kipuun. Kipuhermotuksen tunne voimistuu, jos miettii vaan sitä särkyä.
Mun mieskin napsii buranaa aina, kun niska vähän alkaa "vaikuttaa" kipeeltä. Eikä ole ikinä kuulemma ollut hammaslääkärissä porattavana ilman puudutusta, jopa pienet reiät puudutettu :-O Siskoni uikutti, kun kantapäähän tuli rakko ja piti kävellä Tukholmassa. Kaveri syö kourakaupalla särkylääkkeitä menkkoihinsa joka kk. Tästä varmasti seuraa vatsahaava ajan mittaan, mihin saa lisää lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelotti synnytys minuakin sekä ensimmäisellä että toisella kerralla, mutta kyllä niistä selvisi. Samoin olen pelännyt ylioppilaskirjoituksia, pääsykokeita, työhaastatteluja, treffejä, julkisia esiintymisiä, näönkorjausleikkausta, väitöstilaisuutta...en ole silti jättänyt mitään niistä väliin niin naurettavan asian kuin pelon takia. Ei elämää kannata pelätä niin paljon, että se estää tekemästä normaaleja asioita.
Minä en erityisesti pelännyt synnytystä. Mutta nyt 25 vuoteen en ole pystynyt virtsaamaan ja ulostamaan normaalisti. Vessassa menee jopa tuntikausia joka päivä ja ponnistelusta on tullut greipinkokoiset sisäiset ja ulkoiset pukamat, jotka vuotavat verta ja anemisoivat säännöllisesti. Olen useita kertoja yrittänyt päästä julkisella tutkimuksiin ja hoitoihin. Viimeksi joskus 2008, jonka jälkeen luovutin, koska sen vittuilun ja vähättelyn kuunteleminen oli vähällä saada mielenterveyteni järkkymään.
Mä olen synnyttänyt kolmesti, mutta ne pukamat tulivat miehelleni. Ja siinä vaiheessa kun anemia meni pahaksi, hoitoa kyllä tuli pikaisesti.
Nalle Puh sanoi elämästä, että voi siinä käydä hyvinkin. Nallea mukaillen synnytyksestä: voi siinä käydä hyvinkin.
Olen synnytänyt kolme kertaa, kaksi ilman kivunlievitystä. Selvisin ilman tikkejä, ja toivuin hyvin ja nopeasti. Raskausarpia jäi vatsaan, mutta olen nähnyt pahempaakin.
Ymmärrän hyvin, että synnytys on jotain mistä ei voi tietää miten se menee ennen kuin kaikki on jo ohi. Ja ymmärrän, että toisia pelottaa olla hoitohenkilökunnan armoilla, varsinkin kun Suomessa ei aina hoideta naisia asiaankuuluvalla tavalla. Mutta sitä en ymmärrä, miten lapsellisesti jotkut aikuisetkin synnytykseen suhtautuu. Enkä myöskään ymmärrä pelonlietsojia. Faktat on hyvä tietää, mutta että jos yksi ei ole voinut pidättää virtsankarkailua 25 vuoteen, niin tietäkää että tämä yksi on kyllä jättänyt hakematta apua ongelmaan, joka voidaan ratkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelotti synnytys minuakin sekä ensimmäisellä että toisella kerralla, mutta kyllä niistä selvisi. Samoin olen pelännyt ylioppilaskirjoituksia, pääsykokeita, työhaastatteluja, treffejä, julkisia esiintymisiä, näönkorjausleikkausta, väitöstilaisuutta...en ole silti jättänyt mitään niistä väliin niin naurettavan asian kuin pelon takia. Ei elämää kannata pelätä niin paljon, että se estää tekemästä normaaleja asioita.
Minä en erityisesti pelännyt synnytystä. Mutta nyt 25 vuoteen en ole pystynyt virtsaamaan ja ulostamaan normaalisti. Vessassa menee jopa tuntikausia joka päivä ja ponnistelusta on tullut greipinkokoiset sisäiset ja ulkoiset pukamat, jotka vuotavat verta ja anemisoivat säännöllisesti. Olen useita kertoja yrittänyt päästä julkisella tutkimuksiin ja hoitoihin. Viimeksi joskus 2008, jonka jälkeen luovutin, koska sen vittuilun ja vähättelyn kuunteleminen oli vähällä saada mielenterveyteni järkkymään.
Ylipaino aiheuttaa tuollaista huomattavasti enemmän kuin pelkkä synnytys. Ja jos oikeasti olisi noin hankalaa saisit varmasti korjausleikkauksen, itse kieltäydyin operaatioista vähäisten vaivojeni vuoksi - eikä vaivojani ole aiheuttanut synnytys vaikka niitä kaksi takana onkin, vaan ikä ja myoomat.
Ylipaino lisää myös diabetesta sekä isokokoisen vauvan saamisriskiä (sekä sitä tuskallisempaa synnytystä). Eli kannattaa laihtua ennen raskautta eikä mässyttää pullaa ja jätskiä "kahden edestä" kun on raskaana.
Viisi kertaa olen synnyttänyt. Kaikista kamalin oli viimenen kerta. Oli ihan Hyytävän Hirveetä. Melkeen kaikki meni pieleen ja kipu oli .... No. Onneks jo ikääkin sen verta, et hommat sai jo jäädäkin nuoremmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelotti synnytys minuakin sekä ensimmäisellä että toisella kerralla, mutta kyllä niistä selvisi. Samoin olen pelännyt ylioppilaskirjoituksia, pääsykokeita, työhaastatteluja, treffejä, julkisia esiintymisiä, näönkorjausleikkausta, väitöstilaisuutta...en ole silti jättänyt mitään niistä väliin niin naurettavan asian kuin pelon takia. Ei elämää kannata pelätä niin paljon, että se estää tekemästä normaaleja asioita.
Minä en erityisesti pelännyt synnytystä. Mutta nyt 25 vuoteen en ole pystynyt virtsaamaan ja ulostamaan normaalisti. Vessassa menee jopa tuntikausia joka päivä ja ponnistelusta on tullut greipinkokoiset sisäiset ja ulkoiset pukamat, jotka vuotavat verta ja anemisoivat säännöllisesti. Olen useita kertoja yrittänyt päästä julkisella tutkimuksiin ja hoitoihin. Viimeksi joskus 2008, jonka jälkeen luovutin, koska sen vittuilun ja vähättelyn kuunteleminen oli vähällä saada mielenterveyteni järkkymään.
Ylipaino aiheuttaa tuollaista huomattavasti enemmän kuin pelkkä synnytys. Ja jos oikeasti olisi noin hankalaa saisit varmasti korjausleikkauksen, itse kieltäydyin operaatioista vähäisten vaivojeni vuoksi - eikä vaivojani ole aiheuttanut synnytys vaikka niitä kaksi takana onkin, vaan ikä ja myoomat.
Ylipaino lisää myös diabetesta sekä isokokoisen vauvan saamisriskiä (sekä sitä tuskallisempaa synnytystä). Eli kannattaa laihtua ennen raskautta eikä mässyttää pullaa ja jätskiä "kahden edestä" kun on raskaana.
Tähän on nyt pakko sanoa, että ärsyttävää yleistystä! Siskoni mitat ennen raskautta 169/52 ja paino nousi maltillisesti raskauden aikana, sokerit normaalit --> vauva yli 5kg. Hieman voi ne geenitkin vaikuttaa.
En nyt aivan innoissani ole synnytyksiä odottanut. Eihän se ihan kivutonta ole. Mutta olen mennyt sillä mielellä, että tämä nyt vaan kestetään, kohta se on ohi. Annan ammattilaisten hoitaa ja toivon parasta. Eikä se niin kamalaa kyllä ole ollutkaan kuin voisi kuvitella. Usko tai älä, naisen keho joustaa tuossa tilanteessa yllättävästi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisen synnytykseni jälkeen tunsin ymmärtäväni, miksi jonkun mielestä on niin kivaa tyyliin patikoida etelänavalle. Siihen itsensä voittamisen tunteeseen jää koukkuun. Minä ainakin jäin ja toka synnytys vain vahvisti tunnetta. Tosin molemmat olikin helppoja synnytyksiä, en yhtään väheksy vaikean synnytyksen kokeneita tai muusta syystä synnytystraumoja saaneita. Toivon pääseväni synnyttämään vielä 1-2 kertaa.
Suuniteltu sektio on lapselle moninverroin turvallisempi tapa syntyä. Suomessa käytännössä lähes aina myös äidille, mutta nekin riskit joita sektiossa on, kohdistuvat lähinnä äitiin (huom., puhun siis tilanteista joissa kyseessä on terve äiti ja lapsi). Tämän tietävät kyllä lääkäritkin, sektiovastaisuus liittyy aivan muihin seikkoihin.
Olen synnyttänyt lapseni suunnitellulla sektiolla, virallinen syy synnytyspelko (vaikka tosiasiassa en pelkää niinkään synnytystä kuin sen mahdollisia seurauksia). Sektion määrännyt lääkäri on kirjoittanut tietoihini kutakuinkin seuraavasti: "äiti ymmärtää molempien synnytystapojen riskit, ja on valmis ottamaan riskit itselleen vauvan sijasta".
Olen miettinyt monta kertaa, pitäisikö alatiesynnytyksen valinneiden äitien tiedoissa sitten lukea "äiti ymmärtää molempien synnytystapojen riskit ja valitsee itselleen riskittömämmän synnytystavan vauvan kustannuksella"...?
No, ei toki useimpien kohdalla, sillä kuten tämäkin keskustelu osoittaa, Suomessa ollaan hyvin tietämättömiä sektion riskeistä, eikä niitä osata tulkita eikä suhteuttaa. Esimerkkinä mm. komplikaatioilla pelottelu; vakavien verenvuotojen ym. riski on sektiossa suurempi, mutta niiden todennäköisyys on silti todella pieni (jälleen siis terveillä synnyttäjillä). Sen sijaan, että keskitytytään miettimään kummassa tavassa riski on suurempi, pitäisi miettiä sitä, kuinka suuri riski ylipäätään on. Miksi valita synnytystapa sillä perusteella, että tässä tavassa riski asiaan x on pienempi kuin tuossa toisessa, jos se siinä toisessakin on lähes olematon? Alatiesynnytysten eriasteiset komplikaatiot sen sijaan ovat hyvin yleisiä. Kuolemaan ne johtavat hyvin harvoin, mutta melko ja hyvin vakavat ja pitkäaikaiset haitat ovat oikeasti aika yleisiä. Comprende?
Alatiesynnytysten haitat jäävät usein myös tilastojen ulkopuolelle, sillä esim. hapenpuutteesta aiheutuvat lievemmät aivovauriot diagnosoidaan virallisesti vasta paljon myöhemmin. Vaikka kaikki asiantuntijat tietäisivät, että joku vamma johtuu hyvin suurella todennäköisyydellä synnytyksestä, ei sitä tietenkään enää merkitä synnytyskeretomukseen tai hoideta synnytyskomplikaationa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnyttäminen on mahtavaa puuhaa!:) Kaksi kertaa sen tehnyt ja voisin tehdä vielä kolmannenkin kerran.
En suostuisi synnyttämään. Onneksi se on naisten hommaa. Kiva päästä miehenä kuin koira veräjästä. Eikä tarvitse olla paksunakaan. Naisparat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ensimmäistä odottaessa osaakaan pelätä mutta sitten kun on jo kertaalleen synnyttänyt ja vähän tietää mitä odottaa niin sitten sitä jo osaakin pelätä.
Missä ihmeen pullossa on pitänyt kasvaa, että näin voi sanoa?? Kyllä mä ainakin "tiesin", että ihan hirveetä se on, ja kipu jotain ihan infernaalista, ellei ihme käy. Lisäksi koska kyseessä tuntematon, johon ei voi oikein varsinaisesti (harjoitellen ainakaan) varautua, niin fiksuimmat ainakin pelkää etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisen synnytykseni jälkeen tunsin ymmärtäväni, miksi jonkun mielestä on niin kivaa tyyliin patikoida etelänavalle. Siihen itsensä voittamisen tunteeseen jää koukkuun. Minä ainakin jäin ja toka synnytys vain vahvisti tunnetta. Tosin molemmat olikin helppoja synnytyksiä, en yhtään väheksy vaikean synnytyksen kokeneita tai muusta syystä synnytystraumoja saaneita. Toivon pääseväni synnyttämään vielä 1-2 kertaa.
Minkä siinä itsessään voittaa? Sehän ois vain häviö, jos vauva jäisi sisään, muu on odotetun kaltainen lopputulos.
Eli jos sinne menee ajatuksella, "mä en pysty tähän" ja sitten "voittaa" itsensä, kun pystyikin, niin eikö kyseessä ole itsepetos?
Että kyllä mä ainakin menin synnärille silleen, että tietenkin siihen pystyy, kun en ole maailman eka synnyttävä nainen. Eri asia sitten, miten mukavaa se on, tai miten sujuvasti sujuu.
Ehkä termi itsensä ylittäminen olisi kuvaavampi.
Jännä miten jotkut sanoo että voisivat synnyttää uudelleen ja toiset taas sitä että kamala kokemus
Synnyttäminennon helppoa hommaa kun sen osaa, kannattaa jättää väliin jos epäilyttää noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
En nyt aivan innoissani ole synnytyksiä odottanut. Eihän se ihan kivutonta ole. Mutta olen mennyt sillä mielellä, että tämä nyt vaan kestetään, kohta se on ohi. Annan ammattilaisten hoitaa ja toivon parasta. Eikä se niin kamalaa kyllä ole ollutkaan kuin voisi kuvitella. Usko tai älä, naisen keho joustaa tuossa tilanteessa yllättävästi!
Ammattilainen on se synnyttävä äiti, muita kutsuttakoon apulaisiksi.
En ole pelännyt synnytystä ja kipua, mutta todella paljon sitä että vauva vammautuu synnytyksessä. Se, että niin voi käydä, tekee tapahtumasta pelottavan. Se kipu on erittäin kammottavaa ja olen sen kaksi kertaa kokenut. Se kipu ei kuitenkaan edelleenkään pelota.
Ylipaino aiheuttaa tuollaista huomattavasti enemmän kuin pelkkä synnytys. Ja jos oikeasti olisi noin hankalaa saisit varmasti korjausleikkauksen, itse kieltäydyin operaatioista vähäisten vaivojeni vuoksi - eikä vaivojani ole aiheuttanut synnytys vaikka niitä kaksi takana onkin, vaan ikä ja myoomat.