Onko mies jonka kanssa nyt olet elämäsi mies? Sama kysymys miehille naisista

Riippuu siitä, miten "elämäni mies"-määritellään, mutta jos se tarkoittaa intohimoista rakkautta, niin en. Viihdyn ja tulen hyvin toimeen mieheni kanssa (olemme olleet yhdessä 11 vuotta) ja tavallaan rakastankin, mutta suurta halua ja intohimoa en häntä kohtaan tunne.

Ei ole. On ihan mukavaa hänen kanssaan, mutta jos esimerkiksi saisin hyvän vakityön ulkomailta jostain, mikä ei sopisi poikaystäväni kuvioihin, niin luultavasti jättäisin hänet. Mutta siis sen verran ok elo tällä hetkellä, että en ilman tuollaista isoa ja pakollista elämänmuutosta eroaisi. Jonkinlainen palo toisiimme meiltä vaan puuttuu, ainakin minun puoleltani.

On ehdottomasti. Yhdessä nyt neljättä vuotta. Toivottavasti vielä pitkään. :)

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä, miten "elämäni mies"-määritellään, mutta jos se tarkoittaa intohimoista rakkautta, niin en. Viihdyn ja tulen hyvin toimeen mieheni kanssa (olemme olleet yhdessä 11 vuotta) ja tavallaan rakastankin, mutta suurta halua ja intohimoa en häntä kohtaan tunne.

Minulla sama. Miten teillä tai elämässäsi käytännössä ilmenee tämä?Onko teillä seksiä?

Olen ajatellut, että on, mutta lasten saannin myötä kumppanissa nousseet ikävät piirteet saavat minut välillä kyseenalaistamaan ajatukseni. Toivon, että kun lapset kasvaa, puoliso muuttuu takaisin entiselleen ja saan nauttia elämäni rakkaudesta vielä pitkään. Kun vain jaksan sinne asti.

Ei enää. Liitto on pelkkää kulissia. Vaimoa ei enää parisuhde kiinnosta, kun on lapset tehty ja oma talo rakennettu. No onneksi on lapset ja paljon harrastuksia itsellä.

En usko siihen että meille jokaiselle olisi vain se yksi ja oikea täällä. Mutta kyllä nykyinen mies on sellainen minkä kanssa toivon yhteisen elämän kestävän pitkään. Vasta n.5-6 vuotta yhteistä matkaa takana, intohimoa on vielä ainakin toistaiseksi lapsen teon jälkeenkin, toinen tulossa. Nykyään tuntuu että rakastan koko ajan enemmän. Parasta meidän suhteessa on hyvä huumori ja minulle tärkeä hyvä ja sujuva seksi.

Luulin että se oli ex-vaimoni, mutta hän ajattelikin toisin ja kohteli loppuvaiheessa minua huonosti. En osaa sanoa löydänkö enää sielunkumppania tai onko sellaista olemassakaan. Uuden kumppanin haluan vasta sitten kun olen päässyt kokonaan irti entisestä.

Kyllä on. Tää vain on se meidän juttu.

Nykyinen on se paras. Hyvissä väleissä myös exän kanssa.

Ei aivan. On lapset ja talo, yhteys puutteellinen. Muistelen joskus entisiä tai haaveilen uudesta.

On elämäni mies. Olemme olleet kohta 25 vuotta yhdessä ja vieläkin tuntuu siltä kuin ei yksi elämä riittäisi siihen, että ehtisin rakastaa häntä tarpeeksi. 

Olen seurustellut vasta reilut kolme kuukautta,mutta jo ekoista treffeistä asti kaikki on tuntunut niin oikealta, ihan erilaista kuin exien kanssa. Olen niin varma kuin näin lyhyen ajan jälkeen voi olla,että hän todella on elämäni mies. Hänen kanssaan todella haluaisin perustaa perheen ja vanheta yhdessä.

En näkisi mitään järkeä mieheni kanssa olemisessa jos en kokisi hänen olevan elämäni mies tai pitäisin aikaisempia kumppaneita parempina vaihtoehtoina. :)

En ikinä löytänyt/tavannut mitään elämäni miestä eikä ole kyllä kumppania muutenkaan. Näillä mennään.

Ei ole elämäni mies. Ei sellaista varmaan olekaan. Kaikissa on aina jokin ylitsepääsemätön vika. Olen kuitenkin päättänyt jäädä tähän. Ei se mies vaihtamalla parane.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä, miten "elämäni mies"-määritellään, mutta jos se tarkoittaa intohimoista rakkautta, niin en. Viihdyn ja tulen hyvin toimeen mieheni kanssa (olemme olleet yhdessä 11 vuotta) ja tavallaan rakastankin, mutta suurta halua ja intohimoa en häntä kohtaan tunne.

Minulla sama. Miten teillä tai elämässäsi käytännössä ilmenee tämä?Onko teillä seksiä?

On seksiä, melko säännöllisesti kerran viikossa. Tiedän, että mies haluaa ja pyrin ns. toteuttamaan hänen toiveensa. Seksi hänen kanssaan ei ole minulle mitenkään vastenmielistä, mutta en varsinaisesti halua sitä. Saan yleensä orgasmin, mutta ei se tunnu itsetyydytystä kummemmalta.

Voisinpa kuvailla nykyistä kumppaniani sanoilla elämäni mies, koska hän sen ilman muuta ansaitsisi. En ole vielä tavannut sellaista miestä, josta noita sanoja käyttäisin, ja olen kuitenkin ollut kerran naimisissa ja nyt uudessa "vakavassa" suhteessa. Olen kyllä muutenkin hieman rajoittunut tunne-elämältäni, joten ehkäpä mun ei ole edes mahdollista tavata sellaista, joka tuntuisi jollain tavalla elämää suuremmalta. Tällä hetkellä elän sellaista välivaihetta: en tiedä, tyydynkö tähän mitä mulla on (hyvä, kunnollinen, huomioiva, rakastava mies) vai jätänkö jo toistamiseen suhteen, jossa ei ole ns. mitään vikaa, paitsi se että minä tunnen lähinnä vain kiintymystä. Joku osa minusta haluaisi rakastua palavasti, toinen osa sanoo että minä en edes kykene siihen. Jos nyt jätän tämän suhteen, minulla ei ole mitään takeita siitä, löydänkö koskaan enää edes tällaista suhdetta. Ekalla kerralla totesin lopulta, että mieluummin olen loppuelämäni yksin kuin puolivillaisessa. Nyt tokalla kerralla en ole vielä varma päätöksestäni. Vikahan on tietenkin minussa, eikä näissä miehissä. Olen varmaan tunnevammainen.

Ei. Lapset ja asuntolaina on. Ei olla naimisissa eikä mennä (mies ei halunnut enkä enää minäkään). Luulin aiemmin että on elämäni mies mutta eipäs ollutkaan. Mutta ei tästä poiskaan kai voi lähtee. Aika näyttää. Tapasin miehen jonka luulen olevan elämäni mies. En tiedä tunteeko hän samoin. On naimisissa toisen kanssa. En tietenkään tee asialle mitään. Kai se on kestettävä kuin nainen.

Vierailija kirjoitti:

Voisinpa kuvailla nykyistä kumppaniani sanoilla elämäni mies, koska hän sen ilman muuta ansaitsisi. En ole vielä tavannut sellaista miestä, josta noita sanoja käyttäisin, ja olen kuitenkin ollut kerran naimisissa ja nyt uudessa "vakavassa" suhteessa. Olen kyllä muutenkin hieman rajoittunut tunne-elämältäni, joten ehkäpä mun ei ole edes mahdollista tavata sellaista, joka tuntuisi jollain tavalla elämää suuremmalta. Tällä hetkellä elän sellaista välivaihetta: en tiedä, tyydynkö tähän mitä mulla on (hyvä, kunnollinen, huomioiva, rakastava mies) vai jätänkö jo toistamiseen suhteen, jossa ei ole ns. mitään vikaa, paitsi se että minä tunnen lähinnä vain kiintymystä. Joku osa minusta haluaisi rakastua palavasti, toinen osa sanoo että minä en edes kykene siihen. Jos nyt jätän tämän suhteen, minulla ei ole mitään takeita siitä, löydänkö koskaan enää edes tällaista suhdetta. Ekalla kerralla totesin lopulta, että mieluummin olen loppuelämäni yksin kuin puolivillaisessa. Nyt tokalla kerralla en ole vielä varma päätöksestäni. Vikahan on tietenkin minussa, eikä näissä miehissä. Olen varmaan tunnevammainen.

Oletko miettinyt terapiaa? Tajuaisit paremmin mitä alitajuntaisesti kaipaat - ja onko tuo kaipaamasi sinulle hyväksi. Jos lapsuus on ollut turvatonta ja täynnä vuoristorataa sitä tajuamattaan kaipaa myös aikuiselämään vaikka todellisuudessa se vain toistaisi lapsuuden kärsimyksiä.