Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko mies jonka kanssa nyt olet elämäsi mies? Sama kysymys miehille naisista
17.08.2017 |
Vai ajatteletko (salaa) että entinen miehesi tai poikaystäväsi oli elämäsi mies tai että tulet vielä ehkä joskus tapaamaan elämäsi miehen? Miehetkin voi vastata.
Kommentit (84)
On. Vaikka joskus tuo mies ärsyttää, en silti osaisi elää ilman häntä. Tai edes kuvitella jotain muuta hänen tilalleen.
Olemme 40+. 15 vuotta yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin joskus että on mutta nykyään en usko ja harkitsen koko ajan vakavammin eroa...
Todellakin on! Hän on näiden tuntemiemme kahdeksan vuoden aikana tullut koko ajan vain ihanammaksi.
Valitettavasti ei ole. Vaikka meillä menee muuten täydellisesti, en näe nykyistä miestäni loppuelämän kumppaninani enkä aviomiehenäni. En tosin ajatellut tämän takia luopua hänestä vielä, tähän asti meillä on mennyt todella hyvin ja varmasti tulee menemään vielä jonkin aikaa. Haluan nauttia tästä niin kauan kuin tätä kestää.
Tilanteen tekee paljon pahemmaksi se, että mies puheidensa ja tekojensa perusteella kosii minua minä hetkenä hyvänsä :/
En tiedä. Haluaisin että on, sillä en jaksaisi uutta suhderumbaa aloittaa tutustumisvaiheineen päivineen. Ollaan oltu vasta 2,5v yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaksi elämäni miestä. Elämäni rakkaus heistä on se, jolle en ole virallisesti vihitty.
Sama. Molemmille minä olen suuri rakkaus, toiselle jo yli 20v ja toiselle yli 30v
Toivottavasti on! Ihana uusi rakkaus. Tässä sopassa on niin yhteensopivat ainekset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On <3
Tulevaisuutta en tiedä, mutta tässä ollaan kunnes rakkaus ja onni loppuu.
Mieheni on aika ehdoton ja pedantti loppuelämästä yhdessä.
Tavallaan minäkin, mutta tiedän karikkojen arjen, seksin, jakamisen ja yhdessä nauramisen kanssa tulevan muodossa tai toisessa.
Jos fyysinen kosketus jäähtyy ja muuttuu nolottavaksi, en enää kiihottuisi miehestä tai vice versa, niin mikään sielujen sympatia ei riittäisi minulle.
Tästä syystä panostetaan jo nyt tähän hetkeen ja tulevaan, ettei vaan annettaisi liekin kuolla väliltämme.
On. En aina ole ymmärtänyt sitä, mutta lasten myötä erityisesti arvostan häntä myös aviomiehenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä nämä sankarit elävät kumppanin kanssa, joka ei kuitenkaan ole se oikea? Huhhu! Tuhlaatte elämäänne ok-kumppanin kanssa, kun voisitte saada vau-kumppanin.
Entäs jos jättäisinkin sen ok-kumppanin ja lähtisin etsimään vau-kumppania, eikä sitä sitten ikinä löytyisikään? Kumpi on suurempaa tuhlausta: elää ok-kumppanin kanssa vai haahuilla etsimässä "sitä oikeaa", jota ei ehkä ole olemassakaan?
Vierailija kirjoitti:
En usko enää mihinkään "elämäni nainen" -konsepteihin. Minulla oli rakastava suhde, jonka ajattelin kestävän vuosikymmeniä, mutta sekin päättyi. Nyt olen onnellinen, jos löydän jonkun ihanan jakamaan matkaani edes vähäksi aikaa.
Sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko enää mihinkään "elämäni nainen" -konsepteihin. Minulla oli rakastava suhde, jonka ajattelin kestävän vuosikymmeniä, mutta sekin päättyi. Nyt olen onnellinen, jos löydän jonkun ihanan jakamaan matkaani edes vähäksi aikaa.
Olen tullut samaan tulokseen. Minä koen, että menetin sen elämäni naisen. Sattui aika pahasti. Nyt olen tässä mielessä tuulen vietävänä ja katson mitä vastaan tulee.
Olen elämäni miehen kanssa. Elämäni mies on Jeesus – virheetön, pyhä, vanhurskas, armollinen mutta samanaikaisesti tauotta oikeamielinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisinpa kuvailla nykyistä kumppaniani sanoilla elämäni mies, koska hän sen ilman muuta ansaitsisi. En ole vielä tavannut sellaista miestä, josta noita sanoja käyttäisin, ja olen kuitenkin ollut kerran naimisissa ja nyt uudessa "vakavassa" suhteessa. Olen kyllä muutenkin hieman rajoittunut tunne-elämältäni, joten ehkäpä mun ei ole edes mahdollista tavata sellaista, joka tuntuisi jollain tavalla elämää suuremmalta. Tällä hetkellä elän sellaista välivaihetta: en tiedä, tyydynkö tähän mitä mulla on (hyvä, kunnollinen, huomioiva, rakastava mies) vai jätänkö jo toistamiseen suhteen, jossa ei ole ns. mitään vikaa, paitsi se että minä tunnen lähinnä vain kiintymystä. Joku osa minusta haluaisi rakastua palavasti, toinen osa sanoo että minä en edes kykene siihen. Jos nyt jätän tämän suhteen, minulla ei ole mitään takeita siitä, löydänkö koskaan enää edes tällaista suhdetta. Ekalla kerralla totesin lopulta, että mieluummin olen loppuelämäni yksin kuin puolivillaisessa. Nyt tokalla kerralla en ole vielä varma päätöksestäni. Vikahan on tietenkin minussa, eikä näissä miehissä. Olen varmaan tunnevammainen.
Oletko miettinyt terapiaa? Tajuaisit paremmin mitä alitajuntaisesti kaipaat - ja onko tuo kaipaamasi sinulle hyväksi. Jos lapsuus on ollut turvatonta ja täynnä vuoristorataa sitä tajuamattaan kaipaa myös aikuiselämään vaikka todellisuudessa se vain toistaisi lapsuuden kärsimyksiä.
Vissiin olen terapian tarpeessa :) En ole kyllä harkinnut, varmaan pitäisi. Jollain tavalla tiedostankin osan niistä asioista, jotka vaikuttavat. Mun lapsuus oli taloudellisesti todella turvattua, ja mun perheessä raha oli todella tärkeetä. Vaikka mun arvot on monin paikoin erilaiset kuin mun vanhempien, huomaan että rahalla on mullekin merkitystä. Nämä miehet mun elämässä (jotka eivät siis ole olleet elämäni miehiä) ovat olleet sellaisia, joita mä olen jotenkin vetänyt perässäni. En nyt pelkästään taloudellisesti, vaan monin eri tavoin. Molemmissa on ominaisuuksia, joita arvostan, mutta jostain syystä mä kaipaisin myös taloudellista tasavertaisuutta. En tarvitse elättäjää, mulla on kovat tulot itselläni, mutta haluaisin kumppanin, jolla on myös kovat tulot, jotta mun ei tarvitse elättää kuin itseni. Ja tämähän on asia, jota en suostu myöntämään kuin tällä tavalla kasvottomana ja nimettömänä keskustelupalstalla. Ketjussa, jossa tällainen yksittäinen vastausviesti kiinnostaa vain aniharvaa, jos ketään. En varmaan myöntäisi tätä edes sille terapeutille, onhan se noloa. Että rahalla on niin suuri merkitys mulle, joskaan en todellakaan halua uskoa siihenkään, että pelkästään raha on ratkaiseva asia. Mut ehkä tämän viestin kirjoittaminen on mulle askel eteenpäin.
Kuinka kovat tulot pitää olla, että voi elättää itsensä? 1000€/kk? Ei voi olla vaikea löytää tuollaista miestä. Paitsi jos oletkin luksuksen perään ja miehen täytyy pysyä perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä nämä sankarit elävät kumppanin kanssa, joka ei kuitenkaan ole se oikea? Huhhu! Tuhlaatte elämäänne ok-kumppanin kanssa, kun voisitte saada vau-kumppanin.
Entäs jos jättäisinkin sen ok-kumppanin ja lähtisin etsimään vau-kumppania, eikä sitä sitten ikinä löytyisikään? Kumpi on suurempaa tuhlausta: elää ok-kumppanin kanssa vai haahuilla etsimässä "sitä oikeaa", jota ei ehkä ole olemassakaan?
Minä taas en voisi elää sen ok-kumppanin kanssa. Varsinkaan nyt, kun olen sen vaun kokenut ja menettänyt. Jos en löydä uutta vauta, niin mieluummin olen yksin.
Alue: Aihe vapaa
Luulin että entinen mieheni oli "elämäni mies". Kaikki synkkasi, olimme toistemme parhaat ystävät, seksi toimi, huumorintaju, ideologiat, kaikki. 20 vuotta onnea. Sitten hän yhtenä päivänä pakkasi laukut lähti nuoren tytön matkaan, koska oli yllättäen rakastunut päätä pahkaa. Arvonimi "elämäni mies" poistui samana päivänä. Joskus häntä kaipaan mutta elämäni mies ei olisi karannut viereltä ihastuksen perään.
Nykyinen kumppani on edellisen suhteen vastakohta. Meillä ei ole mitään yhteistä ja välillä tuntuu ettei hän edes pidä minusta, että olemme yhdessä vain siksi että kumpikaan ei halua olla yksin. Toki välillä on todella kivaakin. Kuitenkin jokin pieni vaisto sanoo, että vuosien saatossa voisimme kasvaa yhteen ja olla toisillemme elämämme tärkeimmät ihmiset. Ei se riemukas alku, vaan sinnikäs ote.