Nykyajan tapailukulttuuri? Mitä ihmettä: ei seurustella vaan ainoastaan "tapaillaan"?

Minusta tapailuun nimenomaan kuuluu myös seksi. En missään nimessä haluaisi parisuhteeseen ennenkuin tiedän, että synkkaa sängyssäkin.

Itse ja mieheni kutsuimme parisuhteemme alkutaivalta tapailuksi, vaikka sovimme heti, ettei tapailla muita. Seurusteluksi suhde muuttui muutamaa kuukautta myöhemmin, silloin, kun olimme pari joka esitellään kavereille ja vanhemmille parina. Erona oli siis sitoutumisen määrä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan ymmärtänyt tapailua. Siis aletaanko siinä hengailemaan jonkun randomin kanssa? Minun kaikki parisuhteeni ovat saaneet alkunsa molemminpuoleisesta ihastuksesta, miksi muuten edes halutaan olla intiimissä suhteessa toisen ihmisen kanssa? 

"Shoppaileeko" ihmiset oikeasti seurustelukumppaneita? Miksi ei voi vain tutustua ihan ystävinä ja ottaa seksin mukaan kuvioihin mikäli molemmilla on tunteita?

T. Kalkkis N24

Kyllä. Miten vaikeaa se nyt on ymmärtää, että meillä joillakin nyt vain on sellaiset elämäntilanteet, ettei ole mahdollista ensin ihastua ja sitten vasta lähteä treffeille. Koska niitä ihmisiä ei vain tapaa missään, että pääsisi ihastumaan. Pitää lähteä siis sinne treffeille, että olisi mahdollisuus edes ihastua.  

Vierailija kirjoitti:

Ei pelkästään noin, vaan suomalainen nainen haluaa hyvin usein piiiitkään pitää suhdestatusta vain deittailuna. Hämmentää itseäni näin miehenä, sillä kun jonkun kanssa oikeesti natsaa, niin tavataan ja jos tykätään toisistamme, niin Tinder pois ja panostetaan siihen yhteen ihmiseen. Mitä nyt kolmen vuoden aikana on tullu aikalailla tavattua tyttöjä, niin poikkeuksetta pidemmälle kuin kaksiin-kolmiin treffeihin edenneet tapaukset ovat kuitenkin halunneet pitää Tinderin. Ei siinä, itelle ei kuitenkaan sovi tommonen. Mustasukkasta musta ei saa, mutta ihmetyttää joskus se, että miksi. En halua alottaa mitään sotaa täällä, mut ulkomaalaset sit kai osaa paremmin lukea itseään ja tapaamaansa henkilöä, kun jos natsaa, niin siihen panostetaan ja on itsestään selvää, että Tinderit ja muut poistetaan. Valitettavan monista naisista jääny kuva, että aina pitää olla takaportti auki, eikä oikein itsekään tiedetä mitä halutaan. Vai miksi muuten vielä parinkin kuukauden jälkeen pitäisi olla Tinderissä? Ei, kyse ei ole siitä, että olisin säälittävä limanuljaska, sillä naiset itse ovat myös halunneet edetä tapailussa vähän vakavammalle asteelle, mutta vain ulkkarit keskittyvät muhun. Suomalaisilla on poikkeuksetta se Tinder siellä taustalla kuitenkin. Ei mun itsetuntoa hetkauta, vaan tulee naisesta vaan epämääräinen olo.

Johtuu ihan vaan siitä ettei nainen ole sinuun vielä niin rakastunut. Eli kokee ehkä itsensä jotenkin nurkkaan ajetuksi jos pitäisi poistaa tinder. Maskuliininen mies ei ole kiinnostunut siitä onko naisella vielä Tinder. Hän keskittyy siihen aikaan täysillä jonka viettää naisen kanssa eikä ole epävarma itsestään ja omasta riittäävyydestään. Mutta ei tarvitse kynnysmatto olla. Miehekäs mies ei alennu esim. sopimaan treffejä "katotaan huomenna oisko aikaa"-tyylillä. Hän herättää kunnioitusta ja tajuaa perääntyä, jos nainen ei pysty sopimaan treffejä viikko etukäteen. Jos nainen sanoo että pitää katsoa olisko aikaa Enso viikolla (merkki siitä ettei nainen ehkä olekaan niin kiinnostunut) mies ei sovi mitään alustavasti tai odottele naista. Hän pyytää, että nainen ottaisi uudelleen yhteyttä kun on selvittänyt aikataulunsa. Mies ei enää kysele uudelleen olisiko aikaa, vaan antaa naisen ottaa itse yhteyttä jos haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli tässä on nyt ilmeisesti määritelty, että tapaileminen on synonyymi päällekkäisille fuckbuddy-suhteille ja kaikki me, joiden mielestä se on ihan vain treffailua ja tutustumista, vaiennetaan. Jännä, että ne, jotka eivät koko tapailua edes harrasta, ovat parempia määrittelemään termin, kuin ne, jotka itse sitä tapailua harrastavat. 

Ei. Tapailua voi olla ilman seksiäkin. Aivan kuten seurusteluakin voi olla ilman seksiä. Joissain kulttuureissa ja uskonnoissa seksi kuuluu vain avioliittoon, mutta seurustella voi silti. Tapailu on vain tapailua - seksillä tai ilman - , joka voi muuttua seurusteluksi, mutta voi jatkua ihan vaan tapailunakin. 

Niin minunkin mielestäni, mutta tässä nyt näyttää olevan aika paljon näitä, joiden mielestä tapailuun sisältyy automaattisesti seksi eikä minkäänlaiset parisuhdetoiveet. Selitä nyt näille sitten, kun aika itsepintaisesti pitävät tuosta kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tapailuun nimenomaan kuuluu myös seksi. En missään nimessä haluaisi parisuhteeseen ennenkuin tiedän, että synkkaa sängyssäkin.

Itse ja mieheni kutsuimme parisuhteemme alkutaivalta tapailuksi, vaikka sovimme heti, ettei tapailla muita. Seurusteluksi suhde muuttui muutamaa kuukautta myöhemmin, silloin, kun olimme pari joka esitellään kavereille ja vanhemmille parina. Erona oli siis sitoutumisen määrä.

Niin sinun tapailuusi. Mutta et voi sanoa, että ihminen joka on tapaillut paria tyyppiä pari kertaa on harrastanut molempien kanssa jo seksiä. Siitä tässä nyt jankataan. Jos tapailu ehtii pidemmälle ja kuvioissa on vain yksi tyyppi, tottakai se seksikin astuu kuvioihin. Mutta ihan naurettavaa väittää, että kaikki, jotka treffailevat, paneskelevat kaikkien vastaantulijoiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa, kun se seurustelukumppani etsitään jostain vähän kauempaa kuin siitä omasta kaveripiiristä. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Löytyykö sinun ystäväpiiristäsi kymmeniä sinkkuja, joiden kanssa näet ja juttelet päivittäin ja joiden kanssa olet täsmälleen samassa elämäntilanteessa? Lukioaikana eletään tällaisessa maailmassa. Harvemmin enää aikuisiällä. 

No siinä vaiheessa kun pariutuminen oli ajankohtaista (20-30-vuotiaana) niitä sinkkuja oli kaveri- ja tuttavapiirissä tarjolla riittävästi. Seurustelu alkoi aina molemminpuolisesta ihastuksesta, ei koskaan ventovieraiden kanssa.

Nyt jos tulisi avioero, tuskin edes harkitsisin pariutumista enää. Olen nähnyt sivusta kun monet kaverit ovat toisella kierroksella ja ne uusperhekuviot on harvemmin mitään seesteistä autuutta. Mutta ei ne muutkaan minun ikäiset ole lähteneet toisella kierroksella tähän moniajoon mukaan, vaan tutustuminen on tapahtunut aikalailla sähköpostikirjeenvaihdon kautta. No tässä kirjeenvaihtovaiheessa on toki saattanut olla sellaista, että viestitellään muutaman potentiaalisen kanssa, kunnes joku nousee sieltä kiinnostavampana esiin. Sitten kun on päätetty kenet tavataan, niin on tavattu se yksi ihminen ja alettu seurustella sen kanssa. Ehkä tämä on joku ikäpolvijuttu, ei eronneet nelikymppiset oikein taivu näihin nykyajan systeemeihin.

Ihan oikeasti luulet, että se on noin yksinkertaista? Että vähän kirjoitellaan ja sieltä valitaan se, joka halutaan tavata ja se johtaa automaattisesti seurusteluun? :D Olet väärässä. Aika monta ihmistä saat todennäköisesti tavata, että löydät sellaisen, jonka kanssa oikeasti haluat alkaa seurustelemaan. Ehkä joidenkin postimyyntivaimojen kohdalla homma menee noin, mutta muuten se on aikamoista hakuammuntaa suurimmalla osalla. 

Minä olen 37-vuotias ja ihan hyvin olen taipunut tähän nykyajan systeemiin. Ei se minusta ole sen kummempaa kuin ennenkään. Se tutustuminen vain tapahtuu eri reittiä. Kyllä minun silloin nuorempanakin piti aika moneen mieheen tutustua, ennen kuin parisuhteeseen lähdin. Ei se silloinkaan mennyt niin, että jos juttelet yhden kanssa puhelimessa baari-illan jälkeen, seurustelu on katsottu alkaneeksi. Kyllä siihen vielä aika paljon niitä puheluita ja tapaamisia vaadittiin, ennen kuin esim vanhemmille esiteltiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pelkästään noin, vaan suomalainen nainen haluaa hyvin usein piiiitkään pitää suhdestatusta vain deittailuna. Hämmentää itseäni näin miehenä, sillä kun jonkun kanssa oikeesti natsaa, niin tavataan ja jos tykätään toisistamme, niin Tinder pois ja panostetaan siihen yhteen ihmiseen. Mitä nyt kolmen vuoden aikana on tullu aikalailla tavattua tyttöjä, niin poikkeuksetta pidemmälle kuin kaksiin-kolmiin treffeihin edenneet tapaukset ovat kuitenkin halunneet pitää Tinderin. Ei siinä, itelle ei kuitenkaan sovi tommonen. Mustasukkasta musta ei saa, mutta ihmetyttää joskus se, että miksi. En halua alottaa mitään sotaa täällä, mut ulkomaalaset sit kai osaa paremmin lukea itseään ja tapaamaansa henkilöä, kun jos natsaa, niin siihen panostetaan ja on itsestään selvää, että Tinderit ja muut poistetaan. Valitettavan monista naisista jääny kuva, että aina pitää olla takaportti auki, eikä oikein itsekään tiedetä mitä halutaan. Vai miksi muuten vielä parinkin kuukauden jälkeen pitäisi olla Tinderissä? Ei, kyse ei ole siitä, että olisin säälittävä limanuljaska, sillä naiset itse ovat myös halunneet edetä tapailussa vähän vakavammalle asteelle, mutta vain ulkkarit keskittyvät muhun. Suomalaisilla on poikkeuksetta se Tinder siellä taustalla kuitenkin. Ei mun itsetuntoa hetkauta, vaan tulee naisesta vaan epämääräinen olo.

Johtuu ihan vaan siitä ettei nainen ole sinuun vielä niin rakastunut. Eli kokee ehkä itsensä jotenkin nurkkaan ajetuksi jos pitäisi poistaa tinder. Maskuliininen mies ei ole kiinnostunut siitä onko naisella vielä Tinder. Hän keskittyy siihen aikaan täysillä jonka viettää naisen kanssa eikä ole epävarma itsestään ja omasta riittäävyydestään. Mutta ei tarvitse kynnysmatto olla. Miehekäs mies ei alennu esim. sopimaan treffejä "katotaan huomenna oisko aikaa"-tyylillä. Hän herättää kunnioitusta ja tajuaa perääntyä, jos nainen ei pysty sopimaan treffejä viikko etukäteen. Jos nainen sanoo että pitää katsoa olisko aikaa Enso viikolla (merkki siitä ettei nainen ehkä olekaan niin kiinnostunut) mies ei sovi mitään alustavasti tai odottele naista. Hän pyytää, että nainen ottaisi uudelleen yhteyttä kun on selvittänyt aikataulunsa. Mies ei enää kysele uudelleen olisiko aikaa, vaan antaa naisen ottaa itse yhteyttä jos haluaa.

Kunpa olisikin noin. Tälläkin hetkellä kaks naista roikkuu vielä kintuissa, vaikka tein selväksi, ettei kiinnosta. Kyllä mä reviirini pidän. Mulle saa huutaa ja räyhätä, mun seurassa saa mokata ja tehdä itsestään pellen. Mä oon sua varten nainen. Kummasti juostaan perässä, vaikka se Tinder siellä kuumottaa puhelimessa. Mitä hittoa sä pidät sitä, kun ehdottoman ein jälkeen vielä juokset perässä ja lähettelet Facessakin viestejä "Milloin nähään seuraavan kerran?". Kuten sanoin, valitettavasti ulkkarit USEAMMIN keskittyvät yhteen ihmiseen. Suomalainen nainen lähes poikkeuksetta pitää Tinderin ja KUITENKIN juoksee perässä. Ei anna hyvää kuvaa. Edellinen suhde kesti vuoden ja nainen poisti Tinderin vasta kuukaus seurustelun alettua. Ite nimenomaan oon se mies, joka antaa naisen tehdä mitä tekee, enkä välitä. Siinä oppii sen ihmisen luonteenlaadun nimittäin. Ulkkareitten kanssa taas menny sillai, että nyt löyty hiton hieno tyyppi ja molemmat poistanu Tinderin sanomatta toiselle siitä mitään. Suomineitojen kanssa tää on hassusti aina tullu puheeks, et milloin me poistetaan se. Mitä v*ttua? Eikö se poisteta silloin, ku potentiaalinen kumppani on löytyny? Ai joo, ei tietenkään, koska kulman takaa saattaa löytyä toinen. Kertoo vain ja ainoastaan huonosta ihmistuntemuksesta. Ei ymmärretä omia haluja, ei tiedetä mitä halutaan ja sillä miehellähän saattaa olla jopa eripari sukat! Ei mulla koskaan, mut ymmärrätte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pelkästään noin, vaan suomalainen nainen haluaa hyvin usein piiiitkään pitää suhdestatusta vain deittailuna. Hämmentää itseäni näin miehenä, sillä kun jonkun kanssa oikeesti natsaa, niin tavataan ja jos tykätään toisistamme, niin Tinder pois ja panostetaan siihen yhteen ihmiseen. Mitä nyt kolmen vuoden aikana on tullu aikalailla tavattua tyttöjä, niin poikkeuksetta pidemmälle kuin kaksiin-kolmiin treffeihin edenneet tapaukset ovat kuitenkin halunneet pitää Tinderin. Ei siinä, itelle ei kuitenkaan sovi tommonen. Mustasukkasta musta ei saa, mutta ihmetyttää joskus se, että miksi. En halua alottaa mitään sotaa täällä, mut ulkomaalaset sit kai osaa paremmin lukea itseään ja tapaamaansa henkilöä, kun jos natsaa, niin siihen panostetaan ja on itsestään selvää, että Tinderit ja muut poistetaan. Valitettavan monista naisista jääny kuva, että aina pitää olla takaportti auki, eikä oikein itsekään tiedetä mitä halutaan. Vai miksi muuten vielä parinkin kuukauden jälkeen pitäisi olla Tinderissä? Ei, kyse ei ole siitä, että olisin säälittävä limanuljaska, sillä naiset itse ovat myös halunneet edetä tapailussa vähän vakavammalle asteelle, mutta vain ulkkarit keskittyvät muhun. Suomalaisilla on poikkeuksetta se Tinder siellä taustalla kuitenkin. Ei mun itsetuntoa hetkauta, vaan tulee naisesta vaan epämääräinen olo.

Johtuu ihan vaan siitä ettei nainen ole sinuun vielä niin rakastunut. Eli kokee ehkä itsensä jotenkin nurkkaan ajetuksi jos pitäisi poistaa tinder. Maskuliininen mies ei ole kiinnostunut siitä onko naisella vielä Tinder. Hän keskittyy siihen aikaan täysillä jonka viettää naisen kanssa eikä ole epävarma itsestään ja omasta riittäävyydestään. Mutta ei tarvitse kynnysmatto olla. Miehekäs mies ei alennu esim. sopimaan treffejä "katotaan huomenna oisko aikaa"-tyylillä. Hän herättää kunnioitusta ja tajuaa perääntyä, jos nainen ei pysty sopimaan treffejä viikko etukäteen. Jos nainen sanoo että pitää katsoa olisko aikaa Enso viikolla (merkki siitä ettei nainen ehkä olekaan niin kiinnostunut) mies ei sovi mitään alustavasti tai odottele naista. Hän pyytää, että nainen ottaisi uudelleen yhteyttä kun on selvittänyt aikataulunsa. Mies ei enää kysele uudelleen olisiko aikaa, vaan antaa naisen ottaa itse yhteyttä jos haluaa.

Kunpa olisikin noin. Tälläkin hetkellä kaks naista roikkuu vielä kintuissa, vaikka tein selväksi, ettei kiinnosta. Kyllä mä reviirini pidän. Mulle saa huutaa ja räyhätä, mun seurassa saa mokata ja tehdä itsestään pellen. Mä oon sua varten nainen. Kummasti juostaan perässä, vaikka se Tinder siellä kuumottaa puhelimessa. Mitä hittoa sä pidät sitä, kun ehdottoman ein jälkeen vielä juokset perässä ja lähettelet Facessakin viestejä "Milloin nähään seuraavan kerran?". Kuten sanoin, valitettavasti ulkkarit USEAMMIN keskittyvät yhteen ihmiseen. Suomalainen nainen lähes poikkeuksetta pitää Tinderin ja KUITENKIN juoksee perässä. Ei anna hyvää kuvaa. Edellinen suhde kesti vuoden ja nainen poisti Tinderin vasta kuukaus seurustelun alettua. Ite nimenomaan oon se mies, joka antaa naisen tehdä mitä tekee, enkä välitä. Siinä oppii sen ihmisen luonteenlaadun nimittäin. Ulkkareitten kanssa taas menny sillai, että nyt löyty hiton hieno tyyppi ja molemmat poistanu Tinderin sanomatta toiselle siitä mitään. Suomineitojen kanssa tää on hassusti aina tullu puheeks, et milloin me poistetaan se. Mitä v*ttua? Eikö se poisteta silloin, ku potentiaalinen kumppani on löytyny? Ai joo, ei tietenkään, koska kulman takaa saattaa löytyä toinen. Kertoo vain ja ainoastaan huonosta ihmistuntemuksesta. Ei ymmärretä omia haluja, ei tiedetä mitä halutaan ja sillä miehellähän saattaa olla jopa eripari sukat! Ei mulla koskaan, mut ymmärrätte.

No tottakai se nainen pitää vielä sen Tinderin, jos ei saa sinulta vastakaikua ja torjut hänet. 

Miten ihmeessä sinulla on noin paljon kokemuksia noista tinderin poistamisista? Eikö se tarkoita sitä, että olet sen ladannut taas uudelleen? Eli eipäs ne ulkkarisikaan ilmeisesti kovin pitkiin suhteisiin alkaneet. En nyt oikein ymmärrä, mitä sen tinderin poistamisen piti todistaa. Eihän se ole näköjään taannut sinullekaan kestäviä parisuhteita. 

Ehkä se ongelma on juuri siinä kun vanhempi sukupolvi ei ymmärrä, että treffeille tosiaan lähdetään ihan ventovieraiden kanssa. Ilmeisesti oletetaan, että sinne lähdetään vain tuttujen kanssa ja sitten ihmetellään, kun homma etenee niin hitaasti, kun pitäisi olla jo paljon pidemmällä kun ollaan niin ihastuneita. Mutta heti kun nämä ihmettelijät hoksaisivat, että ensitreffeille lähtiessä sitä yhteistä historiaa ei ole kuin muutama tekstiviesti, niin hekin huomaisivat, että siinä vaiheessa ei kukaan järkevä ihminen vielä voi puhua mistään seurustelusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tapailuun nimenomaan kuuluu myös seksi. En missään nimessä haluaisi parisuhteeseen ennenkuin tiedän, että synkkaa sängyssäkin.

Itse ja mieheni kutsuimme parisuhteemme alkutaivalta tapailuksi, vaikka sovimme heti, ettei tapailla muita. Seurusteluksi suhde muuttui muutamaa kuukautta myöhemmin, silloin, kun olimme pari joka esitellään kavereille ja vanhemmille parina. Erona oli siis sitoutumisen määrä.

Niin sinun tapailuusi. Mutta et voi sanoa, että ihminen joka on tapaillut paria tyyppiä pari kertaa on harrastanut molempien kanssa jo seksiä. Siitä tässä nyt jankataan. Jos tapailu ehtii pidemmälle ja kuvioissa on vain yksi tyyppi, tottakai se seksikin astuu kuvioihin. Mutta ihan naurettavaa väittää, että kaikki, jotka treffailevat, paneskelevat kaikkien vastaantulijoiden kanssa. 

Sellaistahan en toki väittänytkään. Sanoin vain, että itse en siirtyisi seurusteluun ennen seksiä. Joku aiemmin sanoi, että se on seurustelua, kun seksi tulee kuvioihin.

Minä "tapailin"/deittailin miestäni 2kk.

Eli siis tutustuimme toisiimme. Näimme ja juttelimme. Sitten kun tiesimme toisistamme tarpeeksi ja tiesimme että haluamme olla yhdessä alomme seurustelemaan. Seurustelimme kuukauden jonka jälkeen harrastimme seksiä.(itse olen tarkka kenelle haarani aukaisen) ja yhdessä olemme vieläkin 7v jälkeenkin

Finderella kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Finderella kirjoitti:

Minä olen ajautunut outoon tilanteeseen, jossa olen jo jopa yli vuoden tapaillut samoja ihmisiä. Se on sitä, että nähdään aina välillä ja vietetään vaikak koko päivä ja yö yhdessä. Käydään syömässä, leffassa, kokataan, ollaan ystäviä, mutta lisänä romantiikkaa. Kuitenkaan ei olla siinä pisteessä että halutaan sitoutua. Joko aika ei ole oikea, tai ei vain tiedä kunnolla mitä toisesta oikeasti haluaa. Siispä sitten kun ei nähdä nini ei ole mitään tilivelvollisuutta. Viestitiään jos on asiaa tai huvittaa, mutta jos toisesta ei kuulu viikkoon niin se ei tarkoita mitään.

Ja samalla tällaisia tapailutyyppejä voi olla useita. Ja samalla voi mennä taas ensitreffeille. Jos jossain vaiheessa kolahtaa niin sitten sovitaan seurustelusta ja jätetään muut pois.

Minä olen ollut tilanteessa, jossa olen jo ajatellut, että nyt seurustelu alkaa. Olen valmis laittamaan pelin poikki muiden kanssa. Mutta sitten toinen osapuoli saakin jonkun sitoutumiskammokohtauksen ja jätämme taas jutun jäähylle: tapailutasolle. Ja sama homma pyörii.

Tämä ei koskaan ollut oma tarkoitukseni missään vaiheessa, mutta sellainen näyttää nykymaailma olevan.

Minä kaipaan turvallisuutta ja sitä että on joku tietty jonka kanssa suunnitella matkaa ja käydä juhlissa parina. Mutta kun näitä tapailukavereita on monta, ja vain juuri se yksi kolahti täysillä, joka ei halua sitoutua, joten... Mutta ei näistä muista voi luopua, koska tilantet voikin edetä.

Huohhhhh. t. ikitapailija

Miksi ajattelet, että toinen osapuoli on sitoutumiskammoinen? Jos vaan sinä et kolahda tarpeeksi, siis niin paljon että hän keskittyisi vain sinuun? Ymmärrän kyllä että ajattelumalli jossa toisen ajattelee olevan vain 'sitoutumiskammoinen' suojaa omaa egoa.

No muun muassa siksi, että kun vietämme yhdessä aikaa esimerkiksi pari viikkoa lähes taukoamatta rakastuneina, niin suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. Puhumme siitä kuinka onnekkaita olemme, kun olemme löytäneet toisemme tästä maailmasta. Mietimme häitä ja kaikenlaista rakastuneen höpsöä ja lapsellista. Sitten juuri kun olemme ottaneet jonkun askeleen johonkin suuntaan (sovittu matkasta tai esitelty toisemme sukulaisille..) niin toinen panikoituu ja sanoo ettei pystykään ja katoaa jonnekin vähäksi aikaa. Olemme usein yhteyksissä kuitenkin ystävällisesti. Sitten hän taas selittelee, että iski paniikki ja pakokauhu, koska kaikki tuntui niin vakavalta ja todelliselta... ja sitten minä ymmärrän ja taas tapaillaan ja sitten lipsahdetaan taas viettämään kaikki aika yhdessä ja suunnittelemaan tulevaa. Minä ajattelen, että no nyt! Ja sitten toiseen iskee taas kammo. Tämä on tässä pyörinyt nyt lähes vuoden.

Ja silloin kun hän on muualla niin tapailen muita koska ajattelen, että no ei tuosta koskaan tule mitään. Minun on pakko jatkaa omaa elämääni. Mutta kukaan ei ehdi kolahtaa tarpeeksi, kunnes tuo jo tulee takaisin. Ah miten ihanaa.

Mikähän masokismi jotkut saa roikkumaan näissä 12-vuotiaan tasolle jääneissä  mentaalitapauksissa jopa yli vuoden...

Vierailija kirjoitti:

Minä "tapailin"/deittailin miestäni 2kk.

Eli siis tutustuimme toisiimme. Näimme ja juttelimme. Sitten kun tiesimme toisistamme tarpeeksi ja tiesimme että haluamme olla yhdessä alomme seurustelemaan. Seurustelimme kuukauden jonka jälkeen harrastimme seksiä.(itse olen tarkka kenelle haarani aukaisen) ja yhdessä olemme vieläkin 7v jälkeenkin

Se milloin seksi alkaa ei kerro yhtään mitään parisuhteen tulevasta kestosta. Omani kesti 16v, vaikka seksiä oli toisilla treffeillä. Nykyinenkin parisuhde kestänyt jo useamman vuoden, vaikka siinäkin oli seksi kolmansilla treffeillä. Minulle vain on tärkeää tietää millainen mies on sängyssä. En halua tuhlata aikaa tai särkeä omaa tai kenenkään muun sydäntä sen takia, ettei suhde jatku huonon seksin takia. Niinkin on käynyt, että muuten mukava tyyppi on laitettu kiertoon sen takia. Parempi tietää jo ennen kuin on paljon tunteita pelissä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan ymmärtänyt tapailua. Siis aletaanko siinä hengailemaan jonkun randomin kanssa? Minun kaikki parisuhteeni ovat saaneet alkunsa molemminpuoleisesta ihastuksesta, miksi muuten edes halutaan olla intiimissä suhteessa toisen ihmisen kanssa? 

"Shoppaileeko" ihmiset oikeasti seurustelukumppaneita? Miksi ei voi vain tutustua ihan ystävinä ja ottaa seksin mukaan kuvioihin mikäli molemmilla on tunteita?

T. Kalkkis N24

Minunkin kaikki parisuhteeni ovat alkaneet molemminpuolisesta ihastuksesta. Silti en ole ensimmäisillä treffeillä sopinut miehen kanssa, että "nyt olemme parisuhteessa, jonka tarkoitus on kestää loppuelämä", tai esitellyt heitä välittömästi vanhemmilleni, ystävilleni tai lapsilleni. Ei, kyllä ensin on tutustuttu toisiimme muutamien kuukausien ajan ihan kahden kesken. Seksiä on voinut olla joko heti ekana iltana tai sitten myöhemmin. Ihastus ja ystävyys mielestäni sulkevat pois toisensa; joko olen nähnyt miehen myös seksuaalisesti haluttavana tai sitten vain kaverimiehenä. Jos seksuaalinen vetovoima on ollut molemminpuolinen, niin en ole nähnyt mitään syytä olla tutustumatta toiseen myös sängyssä. Ja jos sitä ei ole ollut, niin silloinhan kyse on ollut vain kaverisuhteesta.

Mun jätkän kanssa me tapailtiin eli käytiin treffeillä ja nähtiin muutamia kertoja, nyt seurustelemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä "tapailin"/deittailin miestäni 2kk.

Eli siis tutustuimme toisiimme. Näimme ja juttelimme. Sitten kun tiesimme toisistamme tarpeeksi ja tiesimme että haluamme olla yhdessä alomme seurustelemaan. Seurustelimme kuukauden jonka jälkeen harrastimme seksiä.(itse olen tarkka kenelle haarani aukaisen) ja yhdessä olemme vieläkin 7v jälkeenkin

Se milloin seksi alkaa ei kerro yhtään mitään parisuhteen tulevasta kestosta. Omani kesti 16v, vaikka seksiä oli toisilla treffeillä. Nykyinenkin parisuhde kestänyt jo useamman vuoden, vaikka siinäkin oli seksi kolmansilla treffeillä. Minulle vain on tärkeää tietää millainen mies on sängyssä. En halua tuhlata aikaa tai särkeä omaa tai kenenkään muun sydäntä sen takia, ettei suhde jatku huonon seksin takia. Niinkin on käynyt, että muuten mukava tyyppi on laitettu kiertoon sen takia. Parempi tietää jo ennen kuin on paljon tunteita pelissä.

No juuri tämä! En ymmärrä, miksi aikaisessa vaiheessa harrastettu seksi pilaisi yhtään mitään. Ainoa syy, miksi se voisi pilata jotain, on se, että suhtaudutaan seksiin tuomitsevasti.

Vierailija kirjoitti:

Finderella kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Finderella kirjoitti:

Minä olen ajautunut outoon tilanteeseen, jossa olen jo jopa yli vuoden tapaillut samoja ihmisiä. Se on sitä, että nähdään aina välillä ja vietetään vaikak koko päivä ja yö yhdessä. Käydään syömässä, leffassa, kokataan, ollaan ystäviä, mutta lisänä romantiikkaa. Kuitenkaan ei olla siinä pisteessä että halutaan sitoutua. Joko aika ei ole oikea, tai ei vain tiedä kunnolla mitä toisesta oikeasti haluaa. Siispä sitten kun ei nähdä nini ei ole mitään tilivelvollisuutta. Viestitiään jos on asiaa tai huvittaa, mutta jos toisesta ei kuulu viikkoon niin se ei tarkoita mitään.

Ja samalla tällaisia tapailutyyppejä voi olla useita. Ja samalla voi mennä taas ensitreffeille. Jos jossain vaiheessa kolahtaa niin sitten sovitaan seurustelusta ja jätetään muut pois.

Minä olen ollut tilanteessa, jossa olen jo ajatellut, että nyt seurustelu alkaa. Olen valmis laittamaan pelin poikki muiden kanssa. Mutta sitten toinen osapuoli saakin jonkun sitoutumiskammokohtauksen ja jätämme taas jutun jäähylle: tapailutasolle. Ja sama homma pyörii.

Tämä ei koskaan ollut oma tarkoitukseni missään vaiheessa, mutta sellainen näyttää nykymaailma olevan.

Minä kaipaan turvallisuutta ja sitä että on joku tietty jonka kanssa suunnitella matkaa ja käydä juhlissa parina. Mutta kun näitä tapailukavereita on monta, ja vain juuri se yksi kolahti täysillä, joka ei halua sitoutua, joten... Mutta ei näistä muista voi luopua, koska tilantet voikin edetä.

Huohhhhh. t. ikitapailija

Miksi ajattelet, että toinen osapuoli on sitoutumiskammoinen? Jos vaan sinä et kolahda tarpeeksi, siis niin paljon että hän keskittyisi vain sinuun? Ymmärrän kyllä että ajattelumalli jossa toisen ajattelee olevan vain 'sitoutumiskammoinen' suojaa omaa egoa.

No muun muassa siksi, että kun vietämme yhdessä aikaa esimerkiksi pari viikkoa lähes taukoamatta rakastuneina, niin suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. Puhumme siitä kuinka onnekkaita olemme, kun olemme löytäneet toisemme tästä maailmasta. Mietimme häitä ja kaikenlaista rakastuneen höpsöä ja lapsellista. Sitten juuri kun olemme ottaneet jonkun askeleen johonkin suuntaan (sovittu matkasta tai esitelty toisemme sukulaisille..) niin toinen panikoituu ja sanoo ettei pystykään ja katoaa jonnekin vähäksi aikaa. Olemme usein yhteyksissä kuitenkin ystävällisesti. Sitten hän taas selittelee, että iski paniikki ja pakokauhu, koska kaikki tuntui niin vakavalta ja todelliselta... ja sitten minä ymmärrän ja taas tapaillaan ja sitten lipsahdetaan taas viettämään kaikki aika yhdessä ja suunnittelemaan tulevaa. Minä ajattelen, että no nyt! Ja sitten toiseen iskee taas kammo. Tämä on tässä pyörinyt nyt lähes vuoden.

Ja silloin kun hän on muualla niin tapailen muita koska ajattelen, että no ei tuosta koskaan tule mitään. Minun on pakko jatkaa omaa elämääni. Mutta kukaan ei ehdi kolahtaa tarpeeksi, kunnes tuo jo tulee takaisin. Ah miten ihanaa.

Mikähän masokismi jotkut saa roikkumaan näissä 12-vuotiaan tasolle jääneissä  mentaalitapauksissa jopa yli vuoden...

Kiitos :D juuri näin. Hyödynnän kaiken mahdollisen motivaation päästäkseni etenemään siten, ettei hän enää onnistu hyppäämään väliin ja taannuttamaan kaikkea alkupisteeseen. Yritän kovasti tavata uusia ihmisiä jättääkseni tämän tapauksen menneisyyteen. Katsotaan miten tällä erää käy.

Yhden lapsen äitinä minä kutsun uutta suhdetta alkuun tapailuksi. Se on tiettyä etäisyyden pitämistä myös, kartoitusvaihe. Ihan jo aikapulan takia tapailen kuitenkin vain yhtä kerrallaan, ja minulla on ollut ilo tavata sitoutumishaluisia, kiinnostavia ja kiinnostuneita miehiä. Tapailu ei ole minulle synonyymi säätämisestä tai kaikkien panemisesta.

Joka kerta tapailu on sitten muuttunut seurusteluksi, ja näin jälkikäteen ajateltuna se on sitä heti ollutkin. Tapailu-termi tuo minulle ehkä alkuun riittävää turvaa ja etäisyyttä ihmisestä, johon olen ihastunut, mutta jota en vielä tunne riittävän hyvin.

Eikös tässä nyt yritetä puhua "nykyajan tapailukulttuurista"? Ja samalla siis nykyajan tulkinnasta tapailukulttuuriin liittyen?

Tässä ei keskustella Ammu-vainaan ajoista, jolloin Sylvi platonisesti tapaili Perttiä vuoden ajan ennen kuin uskalsi pitää edes kädestä kiinni. Tuo saattoi luonnollisesti tarkoittaa tapailua tuolloin, mutta nykyajan tarkoitusta se ei enää vastaa.

Tapailu nykyaikana tarkoittaa seksisuhdetta, yhdessä olemista ja ajanviettämistä ilman seurustelua ja sen velvoitteita. Tapailu on seurustelua ilman seurustelun ikäviä ja vastuullisia piirteitä. Kermat kakusta. Ja osapuolet on aina vapaita tekemään mitä itse haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Jaa kyllä me nimenomaan tapailtiin ennen seurustelua eli treffailtiin ja tutustuttiin toisiimme, ennen kuin päätettiin että seurustellaan (eli halutaan sitoutua toisiimme). Minusta oudompaa on päättää heti ensitreffien jälkeen, että nyt ollaan sitten pariskunta, vaikka toista ei tunneta vielä lainkaan.

Tuo on kyllä niin kahden ihmisen välinen päätös jos joku. Itse nuorena tyttönä pyöritin useampia miehiä, kunnes tapasin nykyisen mieheni niin päätin että se on tässä. Mies tuli treffeille seuraavalla viikolla ja päätös olla yhdessä tuli aamulla. Ollaan oltu yhdessä pian 20 vuotta ja ollaan alle 4-kymppisiä.