Jos on luonnehäiriöisen vanhemman lapsi, niin miten oletatte, että se ei näkyisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siihen veneeseen gasteja muualtakin löydy, vaikka lähibaarista.

ap

Niin se vaan on että ellei perheestään välitä, kohta se on mennyttä. Onnea viikonloppuvanhemmuuteen. Sen voi iloksi ja voimaksi saada vaikka joku minun kaltaiseni rakkauteen kykenevä nainen.

Sitäpaitsi viikonloppuvanhemmuus se vasta onnea olisikin. Rusinat pullasta. Kumma kun käytät sitä lyömäaseena. Mutta ei minusta ole atm siihenkään.

ap

Mitä onnea on viettää lapsien kanssa vain joka toinen viikonloppu? Ei siinä pahemmin ole läsnä.

Ai joka toinen... kommentistasi sai sen vaikutelman, että aina viikonloput. No, itse voin lapsena sanoa, että se oli paljon antoisampaa kuin sen arkivanhemman kanssa. Riippuu toki vanhemmasta, mutta jos isästäni puhun.

ap

Eiköhän se miehesikin halua viettää lapsien kanssa viikonloppuja. Ja kykenetkö sinä olemaan lapsista vastuussa koko viikonlopun? Eikö ole turvallisempaa, jos tapaamiset olisivat valvottuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneks mun mies ei ajattele tolleen, että vie minulta perheen, jos "en välitä", eli jos mulla on omiakin kipuja selvitettävänä. Lapsille rauha on tärkeä, mutta siihen on muitakin ratkaisuja, kuin vittuilla mulle, että viemme sinulta perheen.

ap

Entä sitten kun miehesi ei enää jaksa. Välitätkö ollenkaan siitä.

Millä lihaksilla? Eväillä? Toivon, että mies tietää rajansa.

ap

Rajansa? Ja kun se tulee vastaan, niin hän lähtee lasten kanssa.

Äitini on elossa, murehdin vain sitä, etten saa silloinkaan surra äitisuhteen olemattomuutta, vaan pitää äidin sukulaisille esittää, että kaikki okei. Mun sukulaiset tulee isän puolelta, joiden kanssa olla tekemisissä. Heille äitini ei toki ole niin pyhimys kuin etäisille omille sukulaisilleen äiti on, mutta onneksi terapiassa voi käydä kaikkea läpi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siihen veneeseen gasteja muualtakin löydy, vaikka lähibaarista.

ap

Niin se vaan on että ellei perheestään välitä, kohta se on mennyttä. Onnea viikonloppuvanhemmuuteen. Sen voi iloksi ja voimaksi saada vaikka joku minun kaltaiseni rakkauteen kykenevä nainen.

Just joo, että ellei perheestään välitä. Ja milläköhän sekin mitataan?

ap

Sun käytöksellä perhettäsi kohtaan.

Käytös ei korreloi välittämisen kanssa, välttämättä. Ei mulla ainakaan.

ap

No tottakai selittelet sen asian niin. Koska eihän mikään ole sinun vikasi. Jos et käyttäydy läheisiä kohtaan hyvin, niin et heistä välitä.

Esim. vaikka lapsi löisi äitiään, niin välittää kyllä tästä.

ap

Sinä et ole lapsi.

Ap eli kivikissaäiti kuulostaa juurikin samanlaiselta kuin jo vanhempi oma äitini, joka myös syyttää jo vuosia sitten edesmennyttä äitiään jotakuinkin kaikesta. En jaksa yhtään kuunnella niitä juttuja ja käytös on vuosien varrella ollut todella kammottavaa ajoittain. Ärsyttävintä tässä on se epäsymmetria: muiden pitäisi muka sekunnissa unohtaa kaikki hänen laukomansa loukkaukset ja perättömät syytökset tai "ymmärtää" niitä, mutta hänellä itsellään on oikeus hautoa kostoa vuosikymmmeniä sitten sanotuista jopa yksittäisistä lauseista, jotka todennäköisesti jopa muistaa ihan väärin. Voihan sitä jauhaa jos ei muutakaan tekemistä ole (apllä kyllä olisi kun perhekin on), mutta aivan turha kuvitella, että kukaan jaksaa loputtomiin kuunnella noita samoja juttuja ja vielä ilmaista empatiaa. Terapiasta tosiaan on hyötyä vain, jos oikeasti haluaa muuttua ja siellä on tarkoitus muuttaa omaa käytöstä eikä hakea oikeutusta raivoilulle.

Tällaiset tyypit ovat ikuisia uhmaikäisiä. Ei sinulla ap ole mitään muita suurempaa oikeutusta omille tekemisillesi, viime kädessä jokainen on vastuussa myös omista tunteistaan ja niiden hallinnasta. Se on hinta, joka aikuisuudessa maksetaan siitä, että itsellä on myös valta omiin valintoihin. Taaperoksi et voi palata, ja silloin taas saisit raivota minkä jaksat ja ympäristö ymmärtäisi sitä, mutta muut tekisivät päätökset puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Ap eli kivikissaäiti kuulostaa juurikin samanlaiselta kuin jo vanhempi oma äitini, joka myös syyttää jo vuosia sitten edesmennyttä äitiään jotakuinkin kaikesta. En jaksa yhtään kuunnella niitä juttuja ja käytös on vuosien varrella ollut todella kammottavaa ajoittain. Ärsyttävintä tässä on se epäsymmetria: muiden pitäisi muka sekunnissa unohtaa kaikki hänen laukomansa loukkaukset ja perättömät syytökset tai "ymmärtää" niitä, mutta hänellä itsellään on oikeus hautoa kostoa vuosikymmmeniä sitten sanotuista jopa yksittäisistä lauseista, jotka todennäköisesti jopa muistaa ihan väärin. Voihan sitä jauhaa jos ei muutakaan tekemistä ole (apllä kyllä olisi kun perhekin on), mutta aivan turha kuvitella, että kukaan jaksaa loputtomiin kuunnella noita samoja juttuja ja vielä ilmaista empatiaa. Terapiasta tosiaan on hyötyä vain, jos oikeasti haluaa muuttua ja siellä on tarkoitus muuttaa omaa käytöstä eikä hakea oikeutusta raivoilulle.

Tällaiset tyypit ovat ikuisia uhmaikäisiä. Ei sinulla ap ole mitään muita suurempaa oikeutusta omille tekemisillesi, viime kädessä jokainen on vastuussa myös omista tunteistaan ja niiden hallinnasta. Se on hinta, joka aikuisuudessa maksetaan siitä, että itsellä on myös valta omiin valintoihin. Taaperoksi et voi palata, ja silloin taas saisit raivota minkä jaksat ja ympäristö ymmärtäisi sitä, mutta muut tekisivät päätökset puolestasi.

Miten niin ympäristö ymmärtäisi sitä? Miksi kuvittelet saaneeni taaperona ymmärrystä tunteilleni?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneks mun mies ei ajattele tolleen, että vie minulta perheen, jos "en välitä", eli jos mulla on omiakin kipuja selvitettävänä. Lapsille rauha on tärkeä, mutta siihen on muitakin ratkaisuja, kuin vittuilla mulle, että viemme sinulta perheen.

ap

Entä sitten kun miehesi ei enää jaksa. Välitätkö ollenkaan siitä.

Millä lihaksilla? Eväillä? Toivon, että mies tietää rajansa.

ap

Rajansa? Ja kun se tulee vastaan, niin hän lähtee lasten kanssa.

Ei hän "lähtisi lasten kanssa", vaan sopisimme yhdessä, jos hän ei enää jaksaisi, että mikä on parasta.

ap

Eihän tätä koko ongelmaa olisi, jos mun tunteita taperona ois ymmärretty! Vitt... toi yksi kirjoittaja kuvittelee, että taaperona ymmärretyillä ois aikuisena jotain tämän kaltaisia ongelmia, ootko vähän....?

ap

Miten sä yksi taaperon ymmärtämisestä kirjoittanut kuvittelet, että luonnehäiriöinen äitini olisi nimenomaan ymmärrystä antanut mulle taaperona, tai ympäristö sen paremmin?????? Missä se ymmärrys on, että mäkin saatan olla syystä vihainen ja hankala, missä??????

ap

Ja hei, sä yks, missä oli ne esimerkit siitä, miten mä olen määräillyt äitiäni, joita niin luulit olevan! Tarkemmin kun ajattelit, niin ei tullut yhdestäkään tilanteesta sellaista sitten kuitenkaan, eiks nii.

ap

Oikein kermaperse siellä selittää, että kyllähän meitä kaikkia on taaperoina tunteinemme ymmärretty!!! Mieti, että no, ei ole. Tosiaankaan. Vaikka sua oiskin, kermaperse.

ap

Nimenomaan sehän se tekee luonnehäiriöisen, että vaatii taaperolta aikuisten tasoista tunteiden hallintaa, ja rankaisee, kun lapsi ei siihen KYKENE.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä et ole tässä se uhri. Usko jo. Sinä erä ole uhri. Sinä tässä se sairas olet.

Kyllä minä olen luonnehäiriön omaavan henkilön uhri. Ikävä kyllä. Ja alankin tajuta sen vasta melko myöhään. Koska hänen mielestään mä en ole!

ap

Jotkut jäävät uhriasemaan ikuisesti, näemmä. Jotkut pääsevät uhriasemasta selvityjäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siihen veneeseen gasteja muualtakin löydy, vaikka lähibaarista.

ap

Niin se vaan on että ellei perheestään välitä, kohta se on mennyttä. Onnea viikonloppuvanhemmuuteen. Sen voi iloksi ja voimaksi saada vaikka joku minun kaltaiseni rakkauteen kykenevä nainen.

Sitäpaitsi viikonloppuvanhemmuus se vasta onnea olisikin. Rusinat pullasta. Kumma kun käytät sitä lyömäaseena. Mutta ei minusta ole atm siihenkään.

ap

Mitä onnea on viettää lapsien kanssa vain joka toinen viikonloppu? Ei siinä pahemmin ole läsnä.

Ai joka toinen... kommentistasi sai sen vaikutelman, että aina viikonloput. No, itse voin lapsena sanoa, että se oli paljon antoisampaa kuin sen arkivanhemman kanssa. Riippuu toki vanhemmasta, mutta jos isästäni puhun.

ap

Eiköhän se miehesikin halua viettää lapsien kanssa viikonloppuja. Ja kykenetkö sinä olemaan lapsista vastuussa koko viikonlopun? Eikö ole turvallisempaa, jos tapaamiset olisivat valvottuja

Valvottuja? Hanki sä vain sellainen itsellesi äitinä. Luuletko sä, että siihen joku valvoja tarvittaisiin? Tekemään mitä? Me sovitaan tietenkin moehen kanssa asiat just miten me halutaan, eikä siihen sinun pikku suunnitteluapuasi ole kysytty.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä et ole tässä se uhri. Usko jo. Sinä erä ole uhri. Sinä tässä se sairas olet.

Kyllä minä olen luonnehäiriön omaavan henkilön uhri. Ikävä kyllä. Ja alankin tajuta sen vasta melko myöhään. Koska hänen mielestään mä en ole!

ap

Jotkut jäävät uhriasemaan ikuisesti, näemmä. Jotkut pääsevät uhriasemasta selvityjäksi.

Kyllä mäkin pääsen, mitä sä oikein kuvittelet? Edellisessä terapiassani "en saanut" edes olla uhri. Enkä mä sellaista olut hakemassakaan. Mutta nyt olen tajunnut, että yli ei päse tajuamatta, että oli myös uhri. Mua "uhrina" tukeva terapia on kestänyt vasta kaksi vuotta. Se on lyhyt aika, varsinkin kun en pääse sinne ehkä niin usein, kuin olisi optimaalista. Monet puhuvat jopa kymmenen vuoden paranemisprosesseista. Mulla ei ole mitään tarvetta jäädä tähän. Mutta kaikki asiat pitää käsitellä, että mua hoiti luonnehäiriöinen ihminen, ja mitä se onaiheuttanut minulle.

ap

Sitäpaitsi välillä tuntuu, ettei itse "vain" aikuisena luonnehäiriöisen kanssa elänyt ja siitä kokemuksia terapiatyöhönsä saanut terapeuttini pysty käsittämään mun uhrikokemuksia, jotka ovat lapsen. Mutta hän on onneksi vastaanottavainen, kun kerron, miltä tuntuu, eikä koita siloitella, että ehkä äidilläsi oli vain itsellään vaikeaa.... so? Se ei muuta mun oikeuksiani mihinkään.

ap

En edes ymmärrä, miksi joku tulee tänne inisemään keskeneräiselle ihmiselle, että oot jäänyt uhrin asemaan mitä vittua? Jos en ole vielä päässyt sieltä pois, kun apu on ollut siihen riittämätöntä, niin miksi se katsotaan uhriksi jäämiseksi?????

ap

Jos te luulette, että ihminen voi vain itse päättää valita, että en ole enää uhri, niin hahhahah. Luonnonlait. Ne ei muutu sen mukaan oletteko käsitelleet asianne ja. Oikeasti vapautuneet niistä, vai uskotteletteko te itsellenne vain niin vaikuttaaksenne ympäristöllenne mieluisemmalta ihmiseltä päällipuolin. Tunnetteko, että voitte aidosti luottaa muihin jne.

ap

Jos sanotte, ettette voi ihmisinä luottaa muihin, niin olette edelleen uhreja.

ap

Mutta ettehän te siitä mitään vastuuta ota, vaan syytätte muita ihmisiä epäluotettaviksi. Siis tällaisia ihmisiä on, joilla on omien traumojen takia mennyt luotamus muihin, mutta sitten se on heistä jotenkin mystisesti muiden vika, "joihin ei voi luottaa". Mitä jos katsoisivat sinne peiliin vaan, että siinä näkyvä ihminen ei luota toisiin, eikä sillä ole mitään tekemistä muiden ihmisten luotettavuuden kanssa. On vain jäänyt päälle uhrin asema. Huijatun uhrin asema. Joka kapeuttaa elämää. Mutta viis siitä! Kun saan syyttää muita, eiku...

ap